Onnea Tuplamammutille, hyvänkokoset pojat noille viikoille! Saitko pojat heti viereen vai menivätkö kaapin kautta.
Apua, mulla on kyllä listanpäivitys ihan pihalla, ehdinköhän sen vielä joskus saamaan ajantasalle kun on niin paljon vauvoja ja uusia ketjulaisia
Nopeasti tota synnäritarinaa sitten: tosiaan ma piti olla käynnistys joka siirty vielä ti. Tiistaina 8h tipalla, suppareita tuli mutta ei kunnolla kivuliaita, joten eivät oikeen tehneet mitään. Ke välipäivä osastolla ja limatulppaa alko vähän tulee. To uudestaan synnytyssaliin ja taas sama juttu, 8 tipalle, suppareita tuli mutta ei kivuliaita. Vihdoin kuitenkin klo 13 päästiin kohdunsuulle (ongelmana kun vauvat tippu alas, painoivat kohdun niin taa tuplapainollansa, että suulle oli enää vaikee ylettyä) ja saatiin ne kalvot puhkasta. Tästä lasketaan synnytys aljaneeks. Kivuliaat supparit alko melko pian kalvojenpuhkasun jälkeen, kipu oli kuitenkin ihan erilaista kuin esikoisen synnytyksessä, ei sitä perinteistä menkkamaista jomotusta vaan mieletön paineen tunne alhaalla! Supparit tuli tiheesti, hoitajat alko puhuu tipan takasotosta ja kasvattamisesta että saatais pidempikestosia ja harvempia suppareita, no eihän niitä saatu ja mä kuuntelin kauhullatätä selostusta ja aloin puhuu kivunlievityksestä ja väänsinkivusta ekat kyyneleet. Esikoisella ilokaasu toimi loistavasti ja nyt siitä ei ollu mitään apua. Yleensä näin alussa ei vielä anneta epiduraalia ettei synnytys tyssää mutta mä olin niin kovissa kivuissa, että sitä päätöstä ei kauaa mietitty mutta ei ollu paljo apua epiduraalistakaan, koska mun suurin kipuni oli toi paineen tunne, mihin ei auttanu mikään. Siinä sitte makasin synnytyspöydällä ja vedin aina kyynelten lomassa vähän tehotonta ilokaasua epiduraalipöllyissä. Vessaan pääsin vielä, sekin oli aika projekti kun oli kaikki piuhat kiini, oksitosiinitippa, a-vauvan päästä kohdunsuusta sydänäänikäyräanturi jne. Vessakäynnin jälkeen pyysin kattoo kohdunsuun tilanteen, olin 7 cm auki. Ihan tarkkaan en kellonaikoja muista, voin lisätä niitä myöhemmin. Tosta ei kuitenkaan kauaa menny kun todettiin, että olen täysin auki, kello 17 ja alettiin valmistelee ponnistusvaihetta.
Kivut loppu vihdoin vähäks aikaa, oli hassua miten helpottunu tunne oli. Olin ehtiny saamaan lisäannoksen epiduraalia, joten suppareitakaan en tuntenu ja kun olin jo niin täynnä piuhaa niin ei supparikäyrää laitettu, piti mahan kovettumisesta päätellä, koska supistaa ja ponnistaa sillon. Jalat alko olee tässä vaiheessa kanssa puutunu päivän urakasta, jalat telineillle, jaloista kii ja ponnistamaan. Eka ponnistus merkattiin 17:20. Täällä ei todellakaan ollu mitään kaunista tarinaa tyyliin kolmannella ponnistuksella liukui vauvan pää ulos.... En tiedä kuinka monta tuhatta kertaa ehdin ponnistaa noitten 1,5 h aikana mutta varmaan aika paljon kun supisti alle 5 min välein ja jokasta supistusta kohden tulee se 3 ponnistusta, aina en vaan jaksanu ponnistaa, että jokunen suppari jäi kyllä välistäkin. Työ tuntu ihan loputtomalta, aina sanoivat että hienosti menee, mutta musta eteneminen tuntu tosi vaivalloiselta. Pikkuhiljaa alko kivut lisääntymään ja hoitajien tsemppaukset kovenemaan. Mä huusin kivusta, hoitajat sano, että ei saa tuhlata voimia huutamiseen ja tiesinhän mä sen jo esikoisen valmennuksesta ja pelkopolilta mutta pakko oli! Välillä tuntu että en jaksa ja hoitajat melkeen huus että nyt on pakko, olet niin lähellä. Lopulta otettiin imukuppi apuun ja sen kanssakin meni hyvä tovi ennen kuin saatiin lopulta 1,5 h jälkeen se a ulos (a ja b oli muuten taas vaihtanu paikkaa joten onneks jäljellä oli b vauvana pienempi)! Btä pidettiin kii, äkkiä ultrattiin asento ja käsipelillä tutkittiin ja todettiin et rt mut käsi tulee eka, se yyönnettiinsitten käsipelillä takas. Sit sain alkaa ponnistaa btä, kyselin että kai tää on helpompi, ketään ei sanonu mitään. Jossain vaiheessa oli sydänäänetkin hävinny, mä en ihan pysyny kärryillä tästä. Huusivat että nyt ponnistat tän ulos ettei jouduta leikkaukseen, se on sitten todella kurjaa jos on sekä ompeleet (repeemistä) että sektiohaava. B vauva tuli onneks kuitenkin vähän helpommin 13 min an perään 19:01 mutta sai sitäkin voimattomana rusentaa, imukuppia käytettiin tässäkin. B oli vähän sininen ja hetken hiljaa mutta heti ilmoittivat että elossa ja onneksi siitä pian tokeni. A kävi jossain vaiheessa mun sylissä ponnistusten lomassa.
Sitten alko vielä kursiminen. Kyselin montako tikkiä (esim vuodeosastolla vierustoverillani 2), eivät viittineet sano, eivät ehkä tienneet itsekään, sanoivat ettei sillä ole merkitystä kun ei näitä poisteta vaan imeytyvät. Paikoin kahdessa kerroksessa tikkiä, kuitenkin "vain" toisen asteen repeemä.
Yhdeksältä sain ruokaa. Vuoron vaihduttua noin kympiltä suihkuun, jonne vielä pyörryin. Muistan että nojasin hanaa vasten, vedin hälytysnarusta, varmuuden vuoksi kahdesti, kun en ollut varma lähtiköhälytys. Seuraavaksi "heräsin" kyykystä lattialta 3 hoitajan ympäröimänä ja joku sanoi, että nyt se avaa silmänsä.... Vuoteessa osastolla yön aikana vuoteen kanssa vessaan, ainoot matkat mitä kävelin oli siitä vuoteesta pytylle. Seuraavana päivänä pystyin jo tuettuna kävelemään vessaan. Pikkuhiljaa tässä toivutaan.
Että sellanen synnytys! Onneks tää oli mun vika, olis ollu sitä varmaan ilman esikoistakin. Pari lääkäriä ja hoitajaa tuli heti synnytyksen jälkeen kysymään jäikö paha mieli ja haluanko puhua jostain ja pahoittelivat kovia sanojaan mutta ei mulla tosta mitään hampaankoloon jääny vaikken ikinä enää haluakaan synnyttää
He tekivät vain työtään ja tiedän sen kuuluvan heiän työnkuvaan. Ei synnytystä voi koskaan etukäteen suunnitella, en ole ikinä kuvitellutkaan, se menee niin kuin luonto määrää ja me vaan toimitaan sen mukaan, ei mulla oo mitään pahaa sanottavaa henkilökynnan toimista.
Onneks toi on nyt takana. Osastollakännykällä kirjotan, joten voi tulla paljo kirjotusvirheitä. Kohta aamusyötölle
Onneks tytöt on terveitä ja ihania vaikka kyllä ne äidin mielestä ois voinu olla vähän vähemmänkin masussa ja onneks 3,7 kg esikoinen ei tullu alakautta!
Uupunut mutta helpottunut maibei
Ps. Toivottavasti tää ei säikytä ketään, enimäkseen hienosti ne synnytykset on menneet!