M
matleena25
Vieras
...takana vasta muutaman kuukauden suhde, mutta vauvakuume päällä, ollut kyllä jo pitkään ennen tuota suhdettakin. Mutta ei tarvitse pelästyä, en vielä ole pillereitä nurkkaan heittämässä, kysynkin vaan mielipidettänne, että missäköhän vaiheessa uskaltaisi luottaa siihen, ettei ole vain tuoreen suhteen sokaisema. Puoli vuotta? Vuosi? Ne maagiset kaksi vuotta!??
Taustaa sen verran; minä 25v, takana noin 4v suhde joka päättyi reilu vuosi sitten. Haaveilin lapsesta suhteen loppuaikana, mutta miespä ei halunnutkaan. Tämä uusi mies 30v, hänellä vasta päättynyt pitkä suhde, jossa hän olisi halunnut perheenlisäystä pidemmän aikaa, mutta nainen ei halunnut lapsia kuulema ehkä koskaan. Teimme jo ensimmäisen ""virheen"" (ympärillä olevien mielestä) ja muutimme lähes samantien yhteen. Se vaan tuntui hyvälle, hyvin on mennyt ja päivääkään ei olla (vielä) kaduttu. *koputan puuta*
Mutta mutta... yleensä olen järki-ihminen, en olisi heti edes yhteen muuttanut, varskin kun hällä takana tuore ero pitkästä, tosin ilmeisen väljähtyneestä suhteesta, mutta jotenkin kaikki meni niin vauhdilla ja luontevasti eteenpäin, että nostin kädet pystyyn ja annoin tunteen viedä. Kimpsut meni yhteen ja kotia leikitään..
Kumpikin meistä aina haaveillut, että lapsia saisi nuorella iällä, mutta kovastipa nuo vuodet näyttää kummallakin vilistävän.. alkuun meinasi ""vahinko"" käydä, kumpikin myönsi että ei edes haittaisi, lapsi saisi mielellään tulla, mutta eihän se fiksu ratkaisu suhteen alkumetreillä olisi. Nyt popsin jälleen pitkän tauon jälkeen pillereitä ja inhoan koko nappeja.. Pelkään niiden käytön aloittamisen vaikuttavan mahdolliseen raskausyritykseen sitten aikanaan...
Tässä iässä koko kaveripiiri sikiää ympärillä ja harvase viikko eri kylässä käydessä jompikumpi nappaa jonkun käärön innoissaan syliinsä ja heijailee ympäriinsä.. eipä auta tilannetta, mies lasten kanssa kuin kala vedessä!!
Mutta jakakaas viisaat naiset, miksei miehetkin, vinkkejä missä vaiheessa järjellä ajateltuna voisi edes miettiä, että voisi ruveta perheenlisäystä suunnittelemaan. Kokemuksia, tarinoita, opettavaisia ja onnellisia kaivaten..?? Mitä vain, piristäkää päivääni ja kertokaa kuinka tänne asti päädyitte..
-Matleena-
Taustaa sen verran; minä 25v, takana noin 4v suhde joka päättyi reilu vuosi sitten. Haaveilin lapsesta suhteen loppuaikana, mutta miespä ei halunnutkaan. Tämä uusi mies 30v, hänellä vasta päättynyt pitkä suhde, jossa hän olisi halunnut perheenlisäystä pidemmän aikaa, mutta nainen ei halunnut lapsia kuulema ehkä koskaan. Teimme jo ensimmäisen ""virheen"" (ympärillä olevien mielestä) ja muutimme lähes samantien yhteen. Se vaan tuntui hyvälle, hyvin on mennyt ja päivääkään ei olla (vielä) kaduttu. *koputan puuta*
Mutta mutta... yleensä olen järki-ihminen, en olisi heti edes yhteen muuttanut, varskin kun hällä takana tuore ero pitkästä, tosin ilmeisen väljähtyneestä suhteesta, mutta jotenkin kaikki meni niin vauhdilla ja luontevasti eteenpäin, että nostin kädet pystyyn ja annoin tunteen viedä. Kimpsut meni yhteen ja kotia leikitään..
Kumpikin meistä aina haaveillut, että lapsia saisi nuorella iällä, mutta kovastipa nuo vuodet näyttää kummallakin vilistävän.. alkuun meinasi ""vahinko"" käydä, kumpikin myönsi että ei edes haittaisi, lapsi saisi mielellään tulla, mutta eihän se fiksu ratkaisu suhteen alkumetreillä olisi. Nyt popsin jälleen pitkän tauon jälkeen pillereitä ja inhoan koko nappeja.. Pelkään niiden käytön aloittamisen vaikuttavan mahdolliseen raskausyritykseen sitten aikanaan...
Tässä iässä koko kaveripiiri sikiää ympärillä ja harvase viikko eri kylässä käydessä jompikumpi nappaa jonkun käärön innoissaan syliinsä ja heijailee ympäriinsä.. eipä auta tilannetta, mies lasten kanssa kuin kala vedessä!!
Mutta jakakaas viisaat naiset, miksei miehetkin, vinkkejä missä vaiheessa järjellä ajateltuna voisi edes miettiä, että voisi ruveta perheenlisäystä suunnittelemaan. Kokemuksia, tarinoita, opettavaisia ja onnellisia kaivaten..?? Mitä vain, piristäkää päivääni ja kertokaa kuinka tänne asti päädyitte..
-Matleena-