Mutta ihan oikeasti ap, vedä henkeä. Mies on kuitenkin ihminen siinä kuin nainenkin ja hänellä on myös vapaa tahto toimintansa suhteen. Aina nuo molempien halut ei vaan osu yksiin.
itsekin olin jo ties kuinka kauan sitten pyytänyt miestä että pidettäisiin tämä viikonloppu vapaana töiltä, ihan vain perheen kesken. Syystä että:
a) tänään tuli kuluneeksi tasan 2 vuotta pikkuveljeni itsemurhasta. Omat sukuni asuu kaukana enkä olisi halunnut viettää tätä päivää yksin (lasten ja koiran kanssa) enkä toisaalta jaksaisi ketään kavereitakaan. Ahdistaa. Ja lisäksi...
b) huomenna meidän esikoinen täyttää 4v. Kohdan a johdosta en halunnut vielä pitää synttärijuhlia kun juhlamielialaa ei oikein ole. Mutta oltiin puhuttu että lähdettäisiin koko perheen voimin vaikka uimaan tai jonnekin sisäleikkipuistoon tms, herkuteltaisiin jne.
Mutta mies sitten kuitenkin otti sekä tämän lauantain että huomisen sunnuntain töitä kun niitä tarjottiin, eli yksin olen muksujen aknssa kuitenkin. Ja huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä sinne hoplop-tyyliseen paikkaan yksin 4v kehitysvammaisen, juuri kävelemään oppineen & puhumattoman lapsen sekä tämän vajaa 3v niinikään puhumattoman pikkusiskon kanssa. Mikäli kaverini ei pääse mukaan niin täytyy mennä yksin noiden kanssa, varmaan mielenkiintoinen reissu...
Mutta siis ihan oikeasti, en vain ymmärrä miten joku jaksaa yhdestä jäätelöstä nostaa tuollaisen metelin. Tuntuu kuitenkin loppupelissä aika pieneltä murheelta, turha sen takia on päiväänsä pilata. :hug: