Kirjoitanpa minäkin tänne tarinani mikäli saisi oloa helpotettua edes vähän. Eli kävin eilen ensimmäisellä neuvolakäynnillä eikä sitä ennen ollut mitään "ongelmia", raskausoireetkin olivat todella vähäisiä(ainoastaan rinnat arat ja ehkä vähän huono olo) . Olen menossa rv9+2. Neuvolakäynnin jälkeen huomasin vessassa, että rusehtavan punertavaa jäi paperiin pyyhkiessä. Vuoto jatkui ja vieläkin tulee samanlaista mutta vain sen verran, että juuri huomaa siteessä. Ja tuntuu, että vähäisetkin raskausoireet ovat hävinneet(tosin on entistä huonompi olo mutta se on varmasti psyykkistä ) . Eli kuulostaa keskenmenolta vaikka ei kipuja olekaan?! Olen jotenkin tiennyt koko ajan, ettei kaikki ole kunnossa...
Kaikista harmittavinta tässä on se, että raskaaksi tulo oli täysi vahinko enkä ole koskaan edes pitänyt lapsista, saatikka sitten kuvitellut itselleni lapsen. Mutta tässä lähiviikkojen aikana asenteeni on muuttunut täysin ja lapsi olisi ollut todella toivottu alkujärkytyksen jälkeen. Mieheni oli myös tosi onnellinen tulevasta lapsesta!! Tuntuu niin pahalta tämä kaikki, varsinkin kun mikään ei ole varmaa mutta silti itse tietää että kesken se on mennyt. :'( Tietysti toivon kovasti että olen väärässä kun ei jaksaisi enää vastoinkäymisiä.... :ashamed: Maanantaina pitää soittaa neuvolaan ja kysyä jatkosta. Alkuraskauden keskenmenot ovat "melko yleisiä" mutta tuntuu silti nii pahalta. Tämän piti olla uusi alku kummankin elämässä ja etenkin parisuhteessa mutta toisin taitaa käydä. Mutta ehkä tämä oli vaan jonkinlainen opetus ja sai ainakin oman asenteeni muuttumaan...
Kaikista harmittavinta tässä on se, että raskaaksi tulo oli täysi vahinko enkä ole koskaan edes pitänyt lapsista, saatikka sitten kuvitellut itselleni lapsen. Mutta tässä lähiviikkojen aikana asenteeni on muuttunut täysin ja lapsi olisi ollut todella toivottu alkujärkytyksen jälkeen. Mieheni oli myös tosi onnellinen tulevasta lapsesta!! Tuntuu niin pahalta tämä kaikki, varsinkin kun mikään ei ole varmaa mutta silti itse tietää että kesken se on mennyt. :'( Tietysti toivon kovasti että olen väärässä kun ei jaksaisi enää vastoinkäymisiä.... :ashamed: Maanantaina pitää soittaa neuvolaan ja kysyä jatkosta. Alkuraskauden keskenmenot ovat "melko yleisiä" mutta tuntuu silti nii pahalta. Tämän piti olla uusi alku kummankin elämässä ja etenkin parisuhteessa mutta toisin taitaa käydä. Mutta ehkä tämä oli vaan jonkinlainen opetus ja sai ainakin oman asenteeni muuttumaan...