Tuntuu niin pahalta...

[Liinuska]

Siskoni sai ihanan terveen tyttövauvan, ja olen todella onnellinen heidän puolestaan ja tuosta ihanasta lapsesta. Silti en voi mitään sille, että kirpaisee todella syvältä, kun itse olemme lapsettomia ja yrittäneet jo kauan ilman tulosta. Voi sitä itkun määrää ja niitä kyyneleitä, jotka olen vuodattanut, on niin vaikea hyväksyä että meille ei ole lasta suotu, se palautuu mieleen koko ajan kun ympäriltä kuuluu vauva uutisia, varsinkin nyt kun asia tuli niin lähelle.
Tuntuu ettei kukaan ymmrrä, ja sitten kyselevät että milloinkas te oikein lapsia teette. Koko ajan nytkin on yritys päällä, mutta eipä vain ole kuulunut hoidoista huolimatta! Mieheni jaksaa uskoa että vauvan vielä saamme, minusta tuntuu lähinnä että se ei paljon lohduta tällä hetkellä, kun haluaisin jo pidellä vauvaamme sylissä jne. Voi olen niin surullinen! Sanoinkin miehelle että nyt jos joku vielä erehtyy kysymään että miksi ette niitä lapsia jo tee, niin sanon kyllä tästä lähtien suoraan utelijoille että emme saa lapsia vaikka olemme yrittäneet. Tuntuu niin vaikealta peitellä omaa surua, en halua että siskoni luulee etten olisi onnellinen heidän puolestaan. Raskausaikanakin kun hän esitteli vauvan vaatteita jne. katselin kiltisti ja sitten itkin piilossa muilta. Tuntuu etten jaksa enää!

 

[saman kokenut]

Miksi ette puhu surustanne avoimesti?
Se helpottaisi.

 

[Liinuska]

Siitä on niin vaikea puhua! Mulla on sellainen olo, että sitten kaikki ajattelevat vain että tuo haluaa vain viedä huomion vauvaperheeltä, on kateellinen, ei ole onnellinen heidän puolestaan jne. Joka kerta, kun olen jollekin yrittänyt puhua, minulle on sanottu että te olette nuoria ja ehditte kyllä myöhemminkin saada lapsia. Miksi ihmiset ei voi ymmärtää että lapsettomuus voi kohdata nuorenakin, ja ettei se lohduta jos haluaisi jo olla äiti ja isä!?

 

[epe]

Hei!

Ajattelin vastata viestiisi kun tuli niin tuttu tunne kun sen luin. Ymmärrän hyvin tuon pahan mielesi. Me ollaan yritetty lasta kohta vuosi, ilman minkäänlaista tulosta. Suurimmalla osalla kavereista on jo lapsia tai ovat juuri parhaillaan raskaana. Se tekee kipeää kun itse jo niin kovasti tahtoisi lapsen, vaan ei näy ei kuulu. Eikä siitä asiasta niin vaan puhuta, juuri sen takia, että varsinkin sellainen ihminen, jolla on tärpännyt heti, ei todellakaan voi ymmärtää sitä, kuinka kipeä se asia on, kun lasta ei kuulu. Eikä se todellakaan tarkoita sitä, että ei olisi onnellinen niiden puolesta, jotka lapsen ovat saaneet vaan sitä, että se oma lapsettomuus konkretisoituu juuri siinä tilanteessa.

Ja tuo mistä mainitsit kun kaikki kyselevät, arrrgghhh!!! Se on NIIN raivostuttavaa!!! Mä oon miljoona kertaa päättäny että ens kerralla sanon kyselijöille juurikin niinkun asia on, mutta aina kuitenkin sanani nielen, sillä siitä kyselemisestä tulee niin paha olo että ei kertakaikkiaan voi sanoa yhtään mitään!

Tsemppiä teille, toivon sydämestäni että meillä molemmilla tärppäisi pian! =)