Tuntuu ettei voi hengittää kun sattuu niin..

Mieheltä poistettiin virtsarakon kasvain perjantaina ja eilen kävi lääkärissä kuulemassa sit kuulemassa asiasta lisää. En kuullut miehestä ennen aamuyötä ja silloin hän oli humalassa, kertoi miten rakastaa ja sanoi, että hänen elämänsä on ohitse. Serkkunsa soitti mulle juuri ja kertoi, että oli estänyt miestä ottamasta pillereitä ja että hää nukkuu nyt krapulaansa pois, muttei ollut serkulleenkaan kertonut enempää siitä, mitä lääkäri oli miehelle sanonut. :(

Mua niin sattuu miehen puolesta ja pelottaa, perjantaina oli hänen tarkotus tulla suomeen, mutta se nyt selvää, ettei siihen taida kyetä. Ei auta kuin odottaa, että herää ja saan puhuttua hänen itsensä kanssa. Sen verta paljon on terveyden kanssa ongelmia ollut, että eilen puhuttaessa sanoi, ettei yhtään lääkäriä enää halua ja että tämä taisto on nyt hänen kohdaltaan hävitty. :'(
 
[QUOTE="siis";26269785]Todella ikävää. Asuuko miehesi jossain toisessa maassa? Saisiko sen millään toisen lääkärin luo saamaan toisen mielipiteen asiaan?[/QUOTE]

Asuu jenkeissä, perjantaina oli tosissaan takotus tulla ja jäädä tänne. Eilen sanoin, että etsitään hälle lääkäri täältä jahka tulee, muttei hän kuulemma enää halua lääkäreitä. Äitinsä kuoli viime vuonna syöpään ja hältä itseltään leikattii sydänvika ja puhkes sokeritauti ja nyt sit tämä..
 
voisko olla
ettei uutiset ole ihan noin pahoja olleet, ja mies reagoi pelkoihinsa ja pettymykseen nyt enemmän kuin tosiasioihin?

tuon takia ei pitäisi laittaa ihmistä yksin lääkäriin kuulemaan tuollaisia isoja asioita. Mistäs tässä nyt edes tiedetään, mitä lääkäri on tosiasiassa sanonut.

kauhea tilanne teillä. toisaalta, jos miehen perhe ja ystävät on siellä, ehkä on parempikin ettei hän saanut uutisiaan kaukana kotoa. menetkö nyt sitten sinne?
 
ettei uutiset ole ihan noin pahoja olleet, ja mies reagoi pelkoihinsa ja pettymykseen nyt enemmän kuin tosiasioihin?

tuon takia ei pitäisi laittaa ihmistä yksin lääkäriin kuulemaan tuollaisia isoja asioita. Mistäs tässä nyt edes tiedetään, mitä lääkäri on tosiasiassa sanonut.

kauhea tilanne teillä. toisaalta, jos miehen perhe ja ystävät on siellä, ehkä on parempikin ettei hän saanut uutisiaan kaukana kotoa. menetkö nyt sitten sinne?
En osaa yhtään sanoa, odottelen, että mies herää, että voin puhua kunnolla hänen kanssaan. Yöllä oli humalassa ja toisteli vaan kuinkan paljon rakastaa minua ja miten kaikki on ohi.. Serkkunsa kanssa puhuttiin siitä, että mies pitää paljon vaikeita asioita sisällään eikä se helpota hänen oloaan varmasti yhtään. Esim äitinsä kuolema on asia, josta hän ei oikeastaan suostu puhumaan lainkaan.
 
"Kohtalotoveri"
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen;26270105:
En osaa yhtään sanoa, odottelen, että mies herää, että voin puhua kunnolla hänen kanssaan. Yöllä oli humalassa ja toisteli vaan kuinkan paljon rakastaa minua ja miten kaikki on ohi.. Serkkunsa kanssa puhuttiin siitä, että mies pitää paljon vaikeita asioita sisällään eikä se helpota hänen oloaan varmasti yhtään. Esim äitinsä kuolema on asia, josta hän ei oikeastaan suostu puhumaan lainkaan.
Minulla on itsellä hieman samanlainen tilanne kuin miehelläsi on. Viime vuoden lopulla yritin itsemurhaa ja jouduin suljetulle pakkohoitoon. Minulla on mies ja lapsia ja voit varmasti kuvitella millaista tuskaa olen heillekin aiheuttanut. Tällä hetkellä sinnittelen päivän kerrallaan, mutta myös minulla on terveys mennyttä ja useita vakavia sairauksia joten tuntuu ettei elämässä ole enää mitään järjeä, pelkkää kärsimystä vain jokainen päivä :(
 
[QUOTE="Kohtalotoveri";26270128]Minulla on itsellä hieman samanlainen tilanne kuin miehelläsi on. Viime vuoden lopulla yritin itsemurhaa ja jouduin suljetulle pakkohoitoon. Minulla on mies ja lapsia ja voit varmasti kuvitella millaista tuskaa olen heillekin aiheuttanut. Tällä hetkellä sinnittelen päivän kerrallaan, mutta myös minulla on terveys mennyttä ja useita vakavia sairauksia joten tuntuu ettei elämässä ole enää mitään järjeä, pelkkää kärsimystä vain jokainen päivä :([/QUOTE]

Tuoko lapset ja mies sulle iloa? Musta tuntuu ihan kamalalle miehen puolesta ja pelottaa. Tuntuu niin kädettömälle kun en ole siellä ja kun ei voi vielä edes puhua ja saada lisää selvyyttä tilanteeseen. Mies itse aiemmin jo epäili, että syöpä on vatsassakin... :(
 
"poks"
Anteeksi, kun utelen, mutta olitko sinä se, joka oli menossa naimisiin ja jonka mies oli suunnitellut kaiken valmiiksi? Oli miten oli, mutta voimia kovasti sinne teille. Ihan ilman peruuntuneita suunnitelmiakin kamala tilanne :(

Toivottavasti tosiasiat eivät ole niin pahoja kuin miehen käytös antaa ymmärtää.
 
"Kohtalotoveri"
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen;26270165:
Tuoko lapset ja mies sulle iloa? Musta tuntuu ihan kamalalle miehen puolesta ja pelottaa. Tuntuu niin kädettömälle kun en ole siellä ja kun ei voi vielä edes puhua ja saada lisää selvyyttä tilanteeseen. Mies itse aiemmin jo epäili, että syöpä on vatsassakin... :(
Valitettavasti tällä hetkellä mikään ei tuo minulle iloa, elämä on vaan pelkkää taistelua. Varmasti sinusta tuntuu pahalta ja tuo epätietoisuus varmasti hirveintä onkin. Minulla tosiaan siinäkin mielessä samanlainen tilanne kuin miehelläsi, että kuten hän myös minä pidän asiat sisälläni ja sitten, kun kuppi totaalisesti täyttyy....niin no seuraukset voikin arvata :(

Toivottavasti saat mieheesi pian yhteyden ja pystyt keskustelemaan hänen kanssaan. Ja vaikka hän oli jo ottamassa pillereitä jne. niin muista ettet syyllistä häntä, sitä hän ei nyt takuulla kaipaa ja tuostakin hänellä on vaan entistä pahempi mieli.
 
[QUOTE="poks";26270191]Anteeksi, kun utelen, mutta olitko sinä se, joka oli menossa naimisiin ja jonka mies oli suunnitellut kaiken valmiiksi? Oli miten oli, mutta voimia kovasti sinne teille. Ihan ilman peruuntuneita suunnitelmiakin kamala tilanne :(

Toivottavasti tosiasiat eivät ole niin pahoja kuin miehen käytös antaa ymmärtää.[/QUOTE]

Olen. Tällä hetkellä ei niillä elokuun häillä ei ole mitään väliä, jos vaan vois olla miehen luona tai tietäis enemmän tai jotain. Kaikki on hoidettu täällä päässä ja siellä päässä valmiiksi, perjantaina miehen piti tulla jäädäkseen suomeen.
 
"joo"
Kuinka kauan te olette olleet yksissä, asuneet yhdessä aiemmin, kuinka usein olette tavanneet? Anna anteeksi, tässä tilanteessa..
Mutta mun tutkat huutaa punaisellaan sen puolesta ettei ole koskaan ollut tulossakaan, nää lupaukset muutoista jne. on niin nähty ja kas kummaa kun muuton aika on, tapahtuu jotain kauheaa ja kaikki peruuntuu.
 
[QUOTE="Kohtalotoveri";26270194]Valitettavasti tällä hetkellä mikään ei tuo minulle iloa, elämä on vaan pelkkää taistelua. Varmasti sinusta tuntuu pahalta ja tuo epätietoisuus varmasti hirveintä onkin. Minulla tosiaan siinäkin mielessä samanlainen tilanne kuin miehelläsi, että kuten hän myös minä pidän asiat sisälläni ja sitten, kun kuppi totaalisesti täyttyy....niin no seuraukset voikin arvata :(

Toivottavasti saat mieheesi pian yhteyden ja pystyt keskustelemaan hänen kanssaan. Ja vaikka hän oli jo ottamassa pillereitä jne. niin muista ettet syyllistä häntä, sitä hän ei nyt takuulla kaipaa ja tuostakin hänellä on vaan entistä pahempi mieli.[/QUOTE]

Juu en, itsekin olen joskus ollut tilanteessa missä teki mieli niin tehdä ja ollaan miehen kanssa keskusteltu aiheesta muutenkin. Hän on itse sitä mieltä ollut aina, että se on kovin itsekästä ja vannottanut minua lupaamaan, etten ikinä koskaan mitään sellaista tekisi. Toivon vaan, että hän heräis ja kertois mitä se lääkäri sanoi. Ja jos ne uutiset on oikeasti niin pahoja, niin mitä me yhdessä voidaan tehdä asialle ja saada elämästä onnellisempaa. Oli mitä oli, minä haluan viettää meidän elämän yhdessä.. oli se sitten lyhyt tai pitkä.
 
[QUOTE="joo";26270233]Kuinka kauan te olette olleet yksissä, asuneet yhdessä aiemmin, kuinka usein olette tavanneet? Anna anteeksi, tässä tilanteessa..
Mutta mun tutkat huutaa punaisellaan sen puolesta ettei ole koskaan ollut tulossakaan, nää lupaukset muutoista jne. on niin nähty ja kas kummaa kun muuton aika on, tapahtuu jotain kauheaa ja kaikki peruuntuu.[/QUOTE]

Tunnettu ollaan kolmisen vuotta, yhdessä reilu vuosi josta nyt 10kk kihloissa. Yhdessä ei olla asuttu aikaisemmin käytännön syistä, mutta tavattu ollaan.
 
[QUOTE="vieras";26275296]Olen pahoillani. Muuta sinä jenkkeihin miehesi tueksi? Hoitojen ajaksi. Hoitojen jälkeen sitten muutatte Suomeen?[/QUOTE]

En mä ikinä sais lapsia mukaan jenkkeihin.. tarviin exän luvan siihen. Mies soittaa kohta, pitää jutella lisää mitä nyt tehdään. Ja mies on kovasti sitä mieltä ettei lääkäreitä enää halua ympärilleen. Hoidot vissiin vaan pitkittäis tilannetta..
 
[QUOTE="vieras";26275352]Siis ihan yhtäkkiäkö tämä tieto tuli ja hoidotkaan eivät nyt sitten tepsi vai? Vastahan olitte häitä suunnittelemassa?[/QUOTE]

Mies ei halua enää mitää hoitoja. Terveysongelmia on ollut aikasemminkin ja maha oireillut pitkän aikaa. Virtsarakosta löytyi pahalaatuinen kasvain toissaviikolla ja poiston yhteydessä ottivat muita kokeita ja sitten löytyi tämä.. ja juu. Elokuussa oli tarkoitus mennä naimisiin.
 

Yhteistyössä