Tuntuu että koko perheeni saa maksaa nuoruudessa tekemistäni virheistä.

[ap]

Pakko vaan purkaa tätä pahaa oloa jonnein...

Vuosia sitten (olin juuri ja juuri parikymppinen) sairastuin vakavaan masennukseen. Puolessa vuodessa oli kaksi itsemurhayritystä, olin sairaslomalla töistä kuukausia kun en päässyt sängystä ylös, söin lääkkeitä jne, jne. Nykyään tuota oloa on edes vaikea kuvitella... Pahimpina aikoina potkaisin poikaystäväni pellolle, hän kun yritti saada minut voimaan paremmin. Yksin ollessa alamäki kuitenkin vain paheni. Olin taloudellisesti tiukoilla ja lopulta aloin ottamaan lainoja ja luottokortteja joka suunnasta. En kertonut näistä kenellekään. Lainarahoilla ostelin vaatteita, kävin ulkona juhlimassa, sisustin kotiani. Eihän millään ollut mitään väliä kun kuolisin kohta kuitenkin!!

Vastoin kaikkea todennäköisyyttä, aloin kuitenkin toipumaan terapian ja lääkityksen avulla. Ainoa ahdistuksen aihe joka lopulta jäi, olivat hirvittävät velkani jotka menivät lopulta aina ulosottoon asti. Sain välit korjattua poikaystävääni ja kaikkiin muihinkin joita olin masennusaikanani satuttanut.

Nyt olen lähes kolmekymppinen kahden ihanan lapsen äiti. Edelleen yhdessä tuon vuosien takaisen miehen kanssa. Hän on pysynyt rinnallani vaikka olen käynyt aallon pohjalla ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. Minulla on edelleen velkoja, eivätkä ne ole kokonaan poissa vielä muutamaan vuoteen. Sen jälkeen menee sitten x-vuotta että saan luottotietoni takaisin.

Maksan mielelläni virheistäni, mutta tuntuu ihan hirvittävän pahalta, etten voi tarjota perheelleni kaikkea mitä voisin jos olisin nuorena hoitanut asiani paremmin. Mies on aina haaveillut omasta talosta. Käytännössä tämä haave ei ole realistininen seuraavaan kymmeneen vuoteen... Olisimme kovasti halunneen kolmannen lapsen, mutta käytännössä taloutemme menisi liian tiukille. Haluaisimme mennä naimisiin, muttta käytännössä meillä ei ole häihin varaa vuosiin! Kaikki minun velkojeni takia!

Olen itkenyt tästä asiasta tuhat kertaa. Mies sanoo, ettei menneitä kannata miettiä ja hän näki kuinka sairas silloin olin enkä voi syyttää siitä itseäni. Syytän silti. Jos vain ikinä olisin silloin vuosia sitten osannut ajatella että tulevaisuudessa olen ELOSSA ja minulla on ihana mies sekä kaksi lasta jotka ovat minulle kaikki kaikessa, olisin ehkä osannut olla tekemättä kaikkia niitä virheitä...

Kiitos kun sain purkaa.

 

[Kimalle84]

:wave: Sama.

Seison kyllä tekojeni takana, mutta joskus harmittaa todella paljon se että koko perhe maksaa minun virheistäni. Vaikka en silloin ihan "järjissäni" ollutkaan, niin mun syyhän se lopulta on.

 

[mun muru]

Kyllä sä selviät noista jutuista. Minkä taakseen jättää ei sitä tarvitse edestään löytää! Pian olette kuivilla veloistasi ja sun menneisyys ei vaikuta kuin viisastaen sua ja tiedät mistä varoittaa lapsia aikanaan. Saatte vielä aikanaan unelmanne talon ja nyt alat nauttia vain hetkestä ja siitä että olet kunnossa!

Et välttämättä olisi osannut olla tekemättä niitä virheitä joten älä vaivaa päätäsi sillä "JOS" mentaliteetilla. Tunnut pärjäävän nyt loistavasti. Sinulla on kasa kohtalotovereita koska monet tekevät jos mitä juttuja nuorena,.,..
Mutta ei ne maailmaa kaada jos ei anna kaataa.
Siksi en usko täysin siihen " Minkä taakseen jättää, sen edestään.. jne "

 

[jennik]

ajattele asiaa, niin että sinulla on 2 lasta ja mies,joka ei pienestä lähde lätkimään.
isot häät, iso talo yms on vain ylimmääräistä, joka ei takaa onnea ja autuutta

älä syytä itteäs, vaan nauti elämästäsi nyt kun voit siitä nauttia. ettei tarvi 20:n vuoden päästä tuntea syyllisyyttä siitä kun et osannut nauttia, vaan syytit itseäsi.

 

[Krisse]

Oikessa sun miehes on, mutta tollasista asioista on vaikee päästä yli. Niin se vaan VOIMIA

 

[ap]

:wave: Sama.

Seison kyllä tekojeni takana, mutta joskus harmittaa todella paljon se että koko perhe maksaa minun virheistäni. Vaikka en silloin ihan "järjissäni" ollutkaan, niin mun syyhän se lopulta on.

Mutta miten kauan tällainen itsesyyttely voi jatkua? Mies on nyt vasta lähiaikoina alkanut puhumaan kolmannesta lapsesta ja mun sydämeni mureni heti tuhanneksi sirpaleiksi kun tiedän että meillä menee elämä sitten liian tiukille...

Viime kuussa meidän ystäväpariskunta muutti omaan taloon, jota ovat rakentaneet ja näin kuinka pahalta se tuntui miehestä, vaikka hän olikin kovin iloinen heidän puolestaan. Ja täällä me kituutetaan vuokrakolmiossa herra ties miten pitkään... Kun mun luottotiedot lopulta palaavat ja saadaan joku käsiraha säästöön ollaankin jo nelikymppisiä ja lapsetkin yli kymmenvuotiaita...

Juu... On vaan viime aikoina tullut itkettyä tästä aiheesta aika monta kertaa. Eiväthän nuo muut ole mitään pahaa tehneet, ei heidän kuuluisi joutua tässä maksumiehiksi!

 

[simpu]

Ajattele, miten paljon sä olet saanut! Ihanan miehen ja ihanat lapset ja asiasi kuntoon. Oikeasti menneisyytesi huomioon ottaen sulla ei paljon paremmin voisi edes mennä nyt! Ihanaa, kun olet saanut asiasi kuntoon.

Ymmärrän surusi, riittämättömyydentunteesi ja itsesyytökseni. Niitä on varmaan jokaisella, joskin jokaisella eri syistä. Moni haaveilee omasta kodista, niin minäkin. Ja vaikka velkaa ei ole, on oma koti silti tällä hetkellä "kaukainen unelma". Jokainen äiti haluaa tarjota lapselleen vain parastaan - Sen kaiken hyvän, jota itsellä oli lapsena ja sen kaiken, josta jäi itse paitsi.

Elä tätä päivää ja nauti siitä! Älä murehdi tulevasta, niin tämä päivä on paljon onnellisempi. Sinulla on tulevaisuus edessä! Voimia sinulle!

 

[Kimalle84]

:wave: Sama.

Seison kyllä tekojeni takana, mutta joskus harmittaa todella paljon se että koko perhe maksaa minun virheistäni. Vaikka en silloin ihan "järjissäni" ollutkaan, niin mun syyhän se lopulta on.

Mutta miten kauan tällainen itsesyyttely voi jatkua? Mies on nyt vasta lähiaikoina alkanut puhumaan kolmannesta lapsesta ja mun sydämeni mureni heti tuhanneksi sirpaleiksi kun tiedän että meillä menee elämä sitten liian tiukille...

Viime kuussa meidän ystäväpariskunta muutti omaan taloon, jota ovat rakentaneet ja näin kuinka pahalta se tuntui miehestä, vaikka hän olikin kovin iloinen heidän puolestaan. Ja täällä me kituutetaan vuokrakolmiossa herra ties miten pitkään... Kun mun luottotiedot lopulta palaavat ja saadaan joku käsiraha säästöön ollaankin jo nelikymppisiä ja lapsetkin yli kymmenvuotiaita...

Juu... On vaan viime aikoina tullut itkettyä tästä aiheesta aika monta kertaa. Eiväthän nuo muut ole mitään pahaa tehneet, ei heidän kuuluisi joutua tässä maksumiehiksi!

Nii, en tiiä... Siis milloin se itsesyyttely katoaa.

Meillä suht sama juttu kuin teillä, mutta julkisella palstalla en viitsi puida asiaa sen enempää.

Enkä mä osaa mitenkään neuvoa, mua ahdistaa myös tällainen tilanne. Pitää vaan jaksaa, ja hyväksyä se ettei pysty perheelleen välttämättä antaa sellaista elämää kuin haluaisi. Kannattaa myös ottaa huomioon se, että ehkä ne perheenjäsenet kuitenkin mieluummin haluaa emännän ja äiteen joka ei sure sitä mitä ei pysty antamaan, antaa vaan kaikkensa siinä missä pystyy. Loppupeleissä se on se syli ja yhteinen aika mikä on tärkein.

 

[ap]

Kiitos! Tiedän saaneeni paljon, ehkä enemmän kuin ansaitsisin. Siksi tuntuukin pahalta kun en voi miehelle antaa sitä mitä hän tahtoisi. Hän on joutunut luopumaan suurista unelmista ihan vain ollakseen minun kanssani. Ja toki toivoisin että voin antaa enemmän myös lapsille. Tiedän kuitenkin että heillä on rakastavat vanhemmat ja se on jo paljon se. Ehkä ne alkavat valittamaan liian pienistä asuintiloista vasta lähempänä kouluikää...

Mutta kiitos kannustavista vastauksista!

 

[tsemppiä]

Hyvä, että nyt ymmärrät virheesi. Ymmärrän, että harmittaa, mutta älä silti kuvittele nykyisestä tilanteetasi liian suuria. Ei teillä sitä omakotitaloa välttämättä olisi kuitenkaan.
Mulle kävi itse asiassa jännä juttu eilen kun katselin myöhään dokumenttia missä suomalaiset rakensi taloja.

Ei olla koskaan oikeastaan edes haluttu omakotitaloa, mutta jotenkin alkoi masentaa dokkarin katselu. Tajusin sitten sen johtuvan luultavasti siitä, että tajusin, ettei meillä todennäköisesti ikinä tule olamaan varaa rakennuttaa omaa taloa, vaikka haluttaisiinkin. Ei edes sitä paljon parjattua Älväriä ole varaa rakennuttaa omalle tontille.

 

[vieras]

Hienoa että olet selvinnyt kaikesta, ja kuule mitäs jos sinä olisit ollut kolarissa ja sen takia sairastanut et varmaan silloinkaan syyttäis itseäsi, ihan oikeesti keskity tulevaan ja ole ONNELLINEN kaikesta mitä sulla on , ei se raha yksin onnea takaa. Onhan sulla ihan mahtavan tuntuinen mies ym.

 

[ap]

Hienoa että olet selvinnyt kaikesta, ja kuule mitäs jos sinä olisit ollut kolarissa ja sen takia sairastanut et varmaan silloinkaan syyttäis itseäsi, ihan oikeesti keskity tulevaan ja ole ONNELLINEN kaikesta mitä sulla on , ei se raha yksin onnea takaa. Onhan sulla ihan mahtavan tuntuinen mies ym.

Tiedän, täytyy keskittyä tähän hetkeen eikä murehtia sitä mitä voisi olla jos... Väkisinkin se joskus tulee mieleen, mutta ei se saisi häiritä keskittymistäni tähän hetkeen. Taidankin mennä lasten kanssa tekemään töistä palaavalle miehelle mokkapaloja!

 

[simpu]

Kiitos! Tiedän saaneeni paljon, ehkä enemmän kuin ansaitsisin. Siksi tuntuukin pahalta kun en voi miehelle antaa sitä mitä hän tahtoisi. Hän on joutunut luopumaan suurista unelmista ihan vain ollakseen minun kanssani. Ja toki toivoisin että voin antaa enemmän myös lapsille. Tiedän kuitenkin että heillä on rakastavat vanhemmat ja se on jo paljon se. Ehkä ne alkavat valittamaan liian pienistä asuintiloista vasta lähempänä kouluikää...

Mutta kiitos kannustavista vastauksista!

Oletko ajatellut, että SINÄ olet miehellesi paljon suurempi unelma, kuin talot ja tavarat. :heart:

 

[ap]

Hyvä, että nyt ymmärrät virheesi. Ymmärrän, että harmittaa, mutta älä silti kuvittele nykyisestä tilanteetasi liian suuria. Ei teillä sitä omakotitaloa välttämättä olisi kuitenkaan.
Mulle kävi itse asiassa jännä juttu eilen kun katselin myöhään dokumenttia missä suomalaiset rakensi taloja.

Ei olla koskaan oikeastaan edes haluttu omakotitaloa, mutta jotenkin alkoi masentaa dokkarin katselu. Tajusin sitten sen johtuvan luultavasti siitä, että tajusin, ettei meillä todennäköisesti ikinä tule olamaan varaa rakennuttaa omaa taloa, vaikka haluttaisiinkin. Ei edes sitä paljon parjattua Älväriä ole varaa rakennuttaa omalle tontille.

Meillä todennäköisesti olisi. Ei siksi että sitä rahaa olisi muutenkaan liikaa, vaan siksi että mies saisi talopaketin ym. vermeet sisäänostohintaan töistä ja puolet hänen suvustaan ovat talonrakentajia. Tontti olisi kallein ostos. Mutta ei se nyt ole siitä omakotitalostakaan kiinni. Kun olisi edes oma asunto! Ollaan jopa mietitty että mies ottaisi asuntolainan, mutta ei hän saisi niin suurta lainaa että me sillä asuntoa saataisiin...

Mutta näiden asioiden kanssa pitää kai vain elää.

 

[ap]

Kiitos! Tiedän saaneeni paljon, ehkä enemmän kuin ansaitsisin. Siksi tuntuukin pahalta kun en voi miehelle antaa sitä mitä hän tahtoisi. Hän on joutunut luopumaan suurista unelmista ihan vain ollakseen minun kanssani. Ja toki toivoisin että voin antaa enemmän myös lapsille. Tiedän kuitenkin että heillä on rakastavat vanhemmat ja se on jo paljon se. Ehkä ne alkavat valittamaan liian pienistä asuintiloista vasta lähempänä kouluikää...

Mutta kiitos kannustavista vastauksista!

Oletko ajatellut, että SINÄ olet miehellesi paljon suurempi unelma, kuin talot ja tavarat. :heart:

Voi kauhia, tuli ihan tippa linssiin... Taas... Kai hän jotain minussa sitten näkee... :snotty:

 

[tsemppiä]

Hyvä, että nyt ymmärrät virheesi. Ymmärrän, että harmittaa, mutta älä silti kuvittele nykyisestä tilanteetasi liian suuria. Ei teillä sitä omakotitaloa välttämättä olisi kuitenkaan.
Mulle kävi itse asiassa jännä juttu eilen kun katselin myöhään dokumenttia missä suomalaiset rakensi taloja.

Ei olla koskaan oikeastaan edes haluttu omakotitaloa, mutta jotenkin alkoi masentaa dokkarin katselu. Tajusin sitten sen johtuvan luultavasti siitä, että tajusin, ettei meillä todennäköisesti ikinä tule olamaan varaa rakennuttaa omaa taloa, vaikka haluttaisiinkin. Ei edes sitä paljon parjattua Älväriä ole varaa rakennuttaa omalle tontille.

Meillä todennäköisesti olisi. Ei siksi että sitä rahaa olisi muutenkaan liikaa, vaan siksi että mies saisi talopaketin ym. vermeet sisäänostohintaan töistä ja puolet hänen suvustaan ovat talonrakentajia. Tontti olisi kallein ostos. Mutta ei se nyt ole siitä omakotitalostakaan kiinni. Kun olisi edes oma asunto! Ollaan jopa mietitty että mies ottaisi asuntolainan, mutta ei hän saisi niin suurta lainaa että me sillä asuntoa saataisiin...

Mutta näiden asioiden kanssa pitää kai vain elää.

Hassua, kun meillä taas nimenomaan mies sai yksinään omilla tuloillaan lainaa sen verran, että oma sunto saatiin. Omakotitaloon vaan ei ole varaa. Ei ole taitoa itse rakentaa. :hug: Teille.

 

[piip]

Hei, teillä on toisenne ja lapset. Kaiken muun voitte sitten saavuttaa joskus jos edes haluatte enään. Ei kannata elää syyllisyydessä ja murehtien, C'est la vie.

 

[Mollie]

Kerroit että haluaisitte mennä naimisiin. Menkää ihmeessä! Naimisiin voi mennä ilman minkäänlaisia juhlia! Voitte mennä joko kirkossa tai maistraatissa (kirkossakin voi pitää aivan pienet häät, vaikka moni ei sitä tiedä ) ihan vain lähisuvun tai vaikka vain kahden todistajan läsnäollessa, ja mennä sen jälkeen vaikka kakkukahveille vanhempiesi tms. luo.

Ja jos et halua pelkästään vihkimistä vaan myös isot juhlat ja kauniin puvun, niin ne juhlat voi pitää sitten myöhemmin kun teillä on enemmän rahaa. Naimisiin menossa ei ole kyse häistä vaan kahden ihmisen keskinäisestä sopimuksesta, jossa turvataan osapuolten asema esim. kuoleman varalta.

 

[ap]

Kerroit että haluaisitte mennä naimisiin. Menkää ihmeessä! Naimisiin voi mennä ilman minkäänlaisia juhlia! Voitte mennä joko kirkossa tai maistraatissa (kirkossakin voi pitää aivan pienet häät, vaikka moni ei sitä tiedä ) ihan vain lähisuvun tai vaikka vain kahden todistajan läsnäollessa, ja mennä sen jälkeen vaikka kakkukahveille vanhempiesi tms. luo.

Ja jos et halua pelkästään vihkimistä vaan myös isot juhlat ja kauniin puvun, niin ne juhlat voi pitää sitten myöhemmin kun teillä on enemmän rahaa. Naimisiin menossa ei ole kyse häistä vaan kahden ihmisen keskinäisestä sopimuksesta, jossa turvataan osapuolten asema esim. kuoleman varalta.

Se on kyllä tuo mies joka ne häät haluaa.... Minä menisin ihan mieluusti vaikka maistraatissa ja häämatkaksi riittäisi viikonloppu kahdestaan kotona.

 

[Phoebsi]

Luottotietomerkintä poistuu aikanaan. Nyt et ehkä saa hääjuhlaa (naimisiin voi mennä ilmaiseksikin) etkä omakotitaloa. Mutta onko se kymmenen vuoden päästä jotenkin muka liian myöhäistä?

Tähtää sinne jonnekin =) Se on pian täällä, nopeammin kuin huomaatkaan.

 

[Riivinrauta]

Mulla oli ihan onnellinen lapsuus vaikka me vuokralla asuttiinkin kerrostalossa.
Mein porukat osti omakotitalon kunnostettavaksi (alun perin kesäpaikaksi) kun mä olin joku 15 tai 16.
Mä olin onnellinen kun mun vanhemmat oli kotona illat, ystävieni vanhemmat istui viikonpäivästä riippumatta lähes joka ilta baarissa.
Meillä oli rajat, ystävilläni ei.

Joten olen sitä mieltä että kyllä se todellinen onni tulee ihan jostain muusta kuin niistä taloista ja tavaroista.

Ja niinku joku jo sanoi niin todellakin kertomasi perusteella uskon että myös sinun miehellesä sinä ja lapset olette kaikki kaikessa ja se onni! :heart:

Niin ja Hei!!
Mun porukoille ei pitänyt tulla kolmatta lasta... sitten ilmoitin minä tulostani.
Tiukkaahan meillä oli mutta käsittääkseni he edelleen on onnellisia että eivät päätyneet aborttiin.