Tunnusta "kamala" mielipiteesi, jota et muuten kehtaisi sanoa ääneen.

Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Mun mielestäni jos et pidä jostain pystyt kuitenkin jotenkin olemaan tekemisissä sen asian kanssa mutta jos et siedä niin pyrit kaikin keinoin välttelemään kyseistä asiaa ja jos joudut olemaan sen kanssa tekemissä niin suutut, ahdistut, turhaudut jne. täytyt vahvoista negatiivisista tunteista ja ajatuskin saa tuntemaan inhoa.
Jotain tuollaista minäkin ajattelen sen olevan ja siksi ihmettelen, että ihmiset niin hanakasti sanovat, etteivät siedä sitä tai tätä.
 
Kansanradioko se oli vai?
Luultavasti ei ole sama asia.
Jos ei esim. voi sietää jotain ihmistä, niin valitettavasti se näkyy kehonkielessä. Itse ainakin huomaan ilman, että tarvitsee edes keskustella jonkun kanssa, mitä mieltä hän on jostakin.
Ja tunnistan heti kättelyssä ihmiset jotka eivät pidä minusta, tai joilla on joitain ennakkoajatuksia suhteeni.
Jos ei pidä jostakin, niin pystyy ehkä kätkemään sosiaalisista syistä asian.
Mielipiteet vaihtelee asioiden suhteen elämässä useitakin kertoja. Mikään ei ole pysyvää, ei edes ihmisen ajatusmaailma. Elämänkokemukset vaikuttavat väistämättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kansanradioko se oli vai?:

Olen aika pitkälti samaa mieltä. Minusta tuossa sietämisessä on semmoinen puoli, että se on enemmän siitä ihmisestä kiinni, joka ei siedä, kuin siitä jota ei siedä. Minä itse valitsen miten suhtaudun johonkin minulle ei-mieluisaan.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Tammikuu:
Niin, ja minusta ihminen on ihan arvokas, vaikka EI haluaisi/voisi tehdä töitä pätkääkään. Enemmän minua epäilyttää nämä yliahkerat, kaiken työlleen uhraavat, jotka katsovat "yhteiskunnan elättejä" kieroon ja ylempää. EIVÄT he ole yhtään "parempia", vaikka raatavat pitkää päivää. Ai niin, MINÄ PIDÄN esim. toimisto- ja it alan töitä niin kovin paljon kevyempinä, kaikin tavoin, kuin ruumiillista työtä, jota sentään voi TYÖKSI kutsua. EI voi väsyä, jos istuu jakkupuku päällä toimistossa 8 tuntia. Ei ainakaan voi väsyä ruumiillisesti. B)
:O. Oh lord, mitä kaikkea voikaan suustaan päästellä... Ei ilmeisesti mainittavaa koulutusta tai kokemusta työelämästä- jos ei ihan provoile?
 
tää mun
miehet ja naiset eivät nauti seksistä ollenkaan niin paljon kuin annetaan ymmärtää. seksiä harrastetaan keskenään lähinnä siksi, että niin kuuluu tehdä.
miehet eivät kehtaa tunnustaa että nauttivat enemmän "käsitöistään" fantasioittensa parissa. monesti se nyrkki tuntuu paremmalta kuin p...u, on siis tiukempi. tästä syystä miehet mieluiten panevat naista peräaukkoon.
 
Tuli mieleen
Alkuperäinen kirjoittaja tää mun:

Hmm... Onkohan tässä "siitä puhe, mistä puute"....
 
vieras
Hauska ketju... no omat "mustavalkoiset yleistykseni":

- lapsettomat ihmiset eivät ymmärrä elämästä mitään ja todella usein narisevat turhista, ja heillä on aikaa pohtia liikaa omaa napaansa
- kotiäidit jotka ovat kotona hoitamassa yli 3-v lapsia, ovat laiskahkoja ja hyvään tottuneita
- ihmiset jotka nukkuvat puolille päivin ovat laiskoja vetelehtijöitä
- lasten lihavuus on vanhempien syytä

Ja elkää ottako liian tosissaan :D
 
tää mun
Alkuperäinen kirjoittaja Tuli mieleen:
Alkuperäinen kirjoittaja tää mun:
miehet ja naiset eivät nauti seksistä ollenkaan niin paljon kuin annetaan ymmärtää. seksiä harrastetaan keskenään lähinnä siksi, että niin kuuluu tehdä.
miehet eivät kehtaa tunnustaa että nauttivat enemmän "käsitöistään" fantasioittensa parissa. monesti se nyrkki tuntuu paremmalta kuin p...u, on siis tiukempi. tästä syystä miehet mieluiten panevat naista peräaukkoon.
Hmm... Onkohan tässä "siitä puhe, mistä puute"....
ainakin miljoonien eurojen seksibisneksen pyöriminen sen todistaa:)
 
ccc
- naiset ei saisi ajaa autoa.
- naiset eivät sovi johtavaan asemaan, tunteet ohjaa liikaa.
- naiset luulee että miehet tekee mitä ne haluaa, totuus on aivan toinen
- kesto vaipat on perseestä.
- ammatillinen-koulutus on parempi kuin lukio
- lukion sanotaan olevan yleis sivistävä koulutus, anna mun nauraa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:

Toi on kyllä totta, että lukiossa ei opi mitään. Mutta fiksu ihminen ei opi kyllä ammattikoulussakaan mitään oleellista. Onko sulla muuten mitään käsitystä tunneälyn merkityksestä johtamisessa ja ylipäätään kaikessa vuorovaikutuksessa?
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Beep:
Tunnustus: En ole lukenut kuin muutaman viestin tästä ketjusta ja se riitti. Elän mieluummin illuusiossa, että ihmiset ovat ihania, ystävällisiä, avarakatseisia, älykkäitä jne. kun luen näitä tämän ketjun viestejä. :D
Voisin lisätä tähän että olen lukenut vain muutaman otsikon ja osan olen avannutkin, se riitti mulle. Haluan myös ajatella että ihmisillä olis edes jotain tapoja , normaalisti.
Onhan ihmisillä tapoja. Hymyillään vaan jaollaan olevinaan niin ymmärtäväisiä että! Silti mielessä ajatellaan tälleen kuinka tässä ketjussa nyt ajatellaan. Onko sitten hyvä, että on tapoja, eikä ihmiset mainitse ajatuksiaan ääneen? Vai olisiko kuitenkin parempi, että joku näille valaisisi, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia kun he kuvittelevat?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuli mieleen:
Alkuperäinen kirjoittaja tää mun:
miehet ja naiset eivät nauti seksistä ollenkaan niin paljon kuin annetaan ymmärtää. seksiä harrastetaan keskenään lähinnä siksi, että niin kuuluu tehdä.
miehet eivät kehtaa tunnustaa että nauttivat enemmän "käsitöistään" fantasioittensa parissa. monesti se nyrkki tuntuu paremmalta kuin p...u, on siis tiukempi. tästä syystä miehet mieluiten panevat naista peräaukkoon.
Hmm... Onkohan tässä "siitä puhe, mistä puute"....
Hyvä käsi on parempi, kuin huono pillu.
 
Myy
Kotiäidit kera yhden lapsen ovat saamattomia laiskiaisia. Ja vielä kehdataan väittää, että ei ehdi pukeutumaan nätisti tai ei ehditä meikata (vaikka haluttaisiinkin).

Joillekin äitiys on syy olla joku.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Beep:
Tunnustus: En ole lukenut kuin muutaman viestin tästä ketjusta ja se riitti. Elän mieluummin illuusiossa, että ihmiset ovat ihania, ystävällisiä, avarakatseisia, älykkäitä jne. kun luen näitä tämän ketjun viestejä. :D
Voisin lisätä tähän että olen lukenut vain muutaman otsikon ja osan olen avannutkin, se riitti mulle. Haluan myös ajatella että ihmisillä olis edes jotain tapoja , normaalisti.
Onhan ihmisillä tapoja. Hymyillään vaan jaollaan olevinaan niin ymmärtäväisiä että! Silti mielessä ajatellaan tälleen kuinka tässä ketjussa nyt ajatellaan. Onko sitten hyvä, että on tapoja, eikä ihmiset mainitse ajatuksiaan ääneen? Vai olisiko kuitenkin parempi, että joku näille valaisisi, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia kun he kuvittelevat?
Mua ainakin on häirinnyt vain se miten ihmiset asiansa ilmaisevat ei niinkään sisältö... Asiallinen ja kohtelias voi olla vaikka mielipiteet olisivat kuinka painokelvottomia tahansa.

Jos joku kirjoittaa että "Läskit ovat tyhmiä ja laiskoja." se varmasti kirvoittaa pelkkää vihaa ja turhautumista eikä ole kovin hyvä alku keskustelulle ja itse en ainakaan vaivaudu edes yrittämään laajentaa mielipiteen esittäjän näkökulmaa.
Jos mielipiteensä ilmaisee vaikka näin: "Mielestäni ylipaino johtuu aina liikunnan puutteesta ja väärästä ruokavaliosta joka aiheuttaa sen että mielestäni ylipainoiset ihmiset ovat pääsääntöisesti keskimääräistä laiskempia ja yksinkertaisempia kuin muut." on vastaanotto edelleen tuohtunut jne. mutta sitä voi seurata asiallinen mielipiteiden vaihto ja pyrkimys avartaa toisen näkökulmaa asiaan.
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
- naiset ei saisi ajaa autoa.
- naiset eivät sovi johtavaan asemaan, tunteet ohjaa liikaa.
- naiset luulee että miehet tekee mitä ne haluaa, totuus on aivan toinen
- kesto vaipat on perseestä.
- ammatillinen-koulutus on parempi kuin lukio
- lukion sanotaan olevan yleis sivistävä koulutus, anna mun nauraa.
Toi on kyllä totta, että lukiossa ei opi mitään. Mutta fiksu ihminen ei opi kyllä ammattikoulussakaan mitään oleellista. Onko sulla muuten mitään käsitystä tunneälyn merkityksestä johtamisessa ja ylipäätään kaikessa vuorovaikutuksessa?
No sallikaa minun olla erimieltä :D Lukio oli minullekin aika turha tulevaisuuden kannalta, mutta kyllä siellä kuitenkin jotakin oppii. Mitä tulee ylläolevaan niin... Naiset eivät saisi ajaa, ehkä, kaikki autot pitäisi ylipäänsä kieltää lailla? Joskus tunteet siellä johtajan pallilla ovat varsin hyödyllisiä. Siis sopivissa määrin.
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Beep:
Tunnustus: En ole lukenut kuin muutaman viestin tästä ketjusta ja se riitti. Elän mieluummin illuusiossa, että ihmiset ovat ihania, ystävällisiä, avarakatseisia, älykkäitä jne. kun luen näitä tämän ketjun viestejä. :D
Voisin lisätä tähän että olen lukenut vain muutaman otsikon ja osan olen avannutkin, se riitti mulle. Haluan myös ajatella että ihmisillä olis edes jotain tapoja , normaalisti.
Onhan ihmisillä tapoja. Hymyillään vaan jaollaan olevinaan niin ymmärtäväisiä että! Silti mielessä ajatellaan tälleen kuinka tässä ketjussa nyt ajatellaan. Onko sitten hyvä, että on tapoja, eikä ihmiset mainitse ajatuksiaan ääneen? Vai olisiko kuitenkin parempi, että joku näille valaisisi, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia kun he kuvittelevat?
Mua ainakin on häirinnyt vain se miten ihmiset asiansa ilmaisevat ei niinkään sisältö... Asiallinen ja kohtelias voi olla vaikka mielipiteet olisivat kuinka painokelvottomia tahansa.

Jos joku kirjoittaa että "Läskit ovat tyhmiä ja laiskoja." se varmasti kirvoittaa pelkkää vihaa ja turhautumista eikä ole kovin hyvä alku keskustelulle ja itse en ainakaan vaivaudu edes yrittämään laajentaa mielipiteen esittäjän näkökulmaa.
Jos mielipiteensä ilmaisee vaikka näin: "Mielestäni ylipaino johtuu aina liikunnan puutteesta ja väärästä ruokavaliosta joka aiheuttaa sen että mielestäni ylipainoiset ihmiset ovat pääsääntöisesti keskimääräistä laiskempia ja yksinkertaisempia kuin muut." on vastaanotto edelleen tuohtunut jne. mutta sitä voi seurata asiallinen mielipiteiden vaihto ja pyrkimys avartaa toisen näkökulmaa asiaan.
Juu, tuo on aivan totta. :)
 
Ihmistä painon, ulkonäön tai muun ulkoisen seikan mukaan määrittävien ei kuuluisi lisääntyä ja siirtää ahtaita näkemyksiään lapsilleen.

Lapsen helposti saaneet luulevat olevansa jotenkin parempia ja kyvykkäitä arvostelemaan lapsettomia. Ei kaikki, mutta jotkut.

Olen myös sitä mieltä, että ei ole ihme että nuoret voivat huonosti, kun vanhemmilla on niin kapeakatseisia näkemyksiä ja kummallisia mielipiteitä.
 
Puuppa
- Lisääntymisen tulisi olla luvanvaraista ja kiellettyä alle 25- ja yli 35-vuotiailta.

- Valtion maksamat perhe-etuudet tulisi lopettaa. Jos ei ole varaa saada lapsia, niitä ei tarvitse hankkia.

- Suomalainen vanhustenhuolto on luonnonvastaista, miksi ihmisen elämää pitää pitkittää keinotekoisesti?

- Opintotuki pitäisi lopettaa, opinnot voidaan rahoittaa kokonaan lainalla ja työssäkäynnillä.

- Asuntolainaa ei tulisi myöntää ilman vähintään 25% omarahoitusosuutta eli säästöjä.

- Autoverotusta tulisi tiukentaa niin paljon, että sillä voidaan kustantaa edullinen ja kattava julkinen liikenne koko maahan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vicy:
- Äidinmaidonkorvikkeita pitäisi myydä ainoastaan apteekissa, ettei itsekkäät äidit antaisi vaauvalleen viikon ikäisenä korviketta kun ei jaksa enää vauvan kanssa olla/ ei jaksa olla enää selvinpäin (onhan sitä oltu selvinpäin jo 9kk joka on IHAN LIIKAA Suomalaiselle naiselle...).. Ne joilla ei ihan oikeasti sitä maitoa tule saavat sitten sitä korviketta reseptillä apteekista...
- Jeesukseen/Jumalaan uskovat ihmiset on heikkoja tyhjäpäitä, koska mitä muuta kuin heikkoutta on se, että pitää turvata johonkin korkeampaan voimaan??
Mä uskon, että tästä ois enempi haittaa kun hyötyä. Tälläinen käytäntö ei muuttaisia huonoa äitiä (EI mun mielestä korviketta antavat eivät ole huonoja äitejä) hyväksi. Eli siis jos on äiti, jota ei kiinnosta oman lapsen hyvinvointi vaan sen edelle menee alkoholi ja oma aika, niin korvikkeen puuttuvuus tuskin tekis tälläisestä äidistä parempaa äitiä. Sen sijaan ehkä siitä saattais koitua ongelmia, vauva hoidettais ja imetettäis humalassa tai kenties vaikka annettaisiin lehmänmaitoa, kun ei tissimaidon lisäksi ole muuta saatavilla.

Siitä itelles
- Minusta kaikkien, jolla on enemmän kuin 3 lasta pitäisi antaa seuraavat lapset lapsettomille
- Minusta huostaanotettua lasta ei pitäisi ikinä palauttaa takaisin vaan antaa adoptioon.
- Sektio ei ole synnytys vaan leikkaus, sektioitu äiti ei voi sanoa synnyttäneensä
- Lapset pitää hoitaa kotona 3-vuotiaaksi
- Lihavat on huonompia ihmisiä kuin laihat
- Vuokra-asunto ei ole koti (itsekin asun vuokralla :( )
 
Yhteistyössä