Tunnetteko pyhyyttä metsässä ?

Isoäidin luontokuva ei ole suomalaisen, vaan jonkun keskieurooppalaisen. Siellä metsä on paha paikka, jossa pedot ja vaarat vaanivat. Meille suomalaisille metsä on ollut turva.

Kyllä metsää on myös pelätty, jos suututit metsän väen sinut kirottiin metsänpeittoon. Otsoa pelättiin niin paljon että sille keksittiin lukuisia kiertonimiä kuten, karhu, kontio, mesikämmen..

 

Tuossa meidän lähimetsässä on yksi mänty jonka luona tunnen tosi vahvaa pyhyyden tunnetta, en tiedä mistä se johtuu, olen aika maallinen ihminen, mutta tuntuu että siinä puussa asuu joku voimakas haltia tms ja on melkein pakko koskettaa sitä aina kun liikkuu siellä. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Palokärki siinä?

 

Palokärki siinä?

Ei asu palokärkiä täällä, miten se vaikuttaa?

 

En nyt sanoisi että pyhyyttä, vaan äärimmäisen hyvää oloa - jopa euforiaa.
Ihminen voi hyvin ja kukoistaa, kun on lähellä luontoa - metsä vesistöineen ja eläimineen ovat tärkeä paikka meille suomalaisille.

 

Olen aina tykännyt kävellä luonnossa.
Kerran kävi siten, että kun oli kävelyllä, niin aivan odottamatta, sanoinkuvaamaton autuuden virta alkoi virrata olemuksen läpi, se ei ollut tästä maailmasta lähtöisin oleva kaikkiallinen rakkauden virta.

Istahdin kiven päälle ihmettelemään tätä tapahtumaa jollaista en ollut ennen kokenut.
Hetken kerkesi olla näin, kun aivan yht'äkkiä ajatustoiminto lakkasi toimimasta kokonaan ja samalla hetkellä katosi tietoisuus maailmasta, siinä olevista ilmiöitä ja minästä. Ei ollut sinua, eikä minua, eikä mitään muutakaan. Ykseys vallitsi olevaisuudessa, äärettömänä, rajattomana tilana, jossa tietoisuus tiedosti autuuden ja hiljaisuuden. Tämä on tila joka on ennen kuin mitään on luotu.

Ajatustoiminto palasi ja samalla tietoisuus tiedosti jälleen maailman, siinä olevat ilmiöt ja minän.
Tämä kokemus ei ole sen koomin uusiutunut.

Tämä kokemus osoitti sen, että maailma, siinä olevat ilmiöt ja minä ovat kaikki ajatuskasvannaisia, eikä mitään muuta.