Itse olen 27-vuotias ja takana on monta epäonnistunutta suhdetta. Nämä suhteet ovat olleet sellaisia, että minä olen yrittänyt kaikkeni, mutta mies ei ole näyttänyt tunteitaan mitenkään, ja lopulta on myös paljastunut, ettei heidän taholtaan mitään oikeita tunteita ole tainnut ollakaan.
Aina suhde kaatui siihen kun mies jätti, joko siksi koska ei ns. halunnut olla kenenkään kanssa, tai ei tuntunut siltä kuin pitäisi. Ja koskaan vika ei kuulemma ollut minussa.
Silti hetken päästä heillä on jo aina ollut uusi nainen. Siinä sitä on tuntenut sitten itsensä totaalisen mitättömäksi, rumaksi ja ajatellut että mikä on vikana kun ei koskaan kelpaa kellekään kuin parin kuukauden viihdykkeeksi!
Sydän on särkynyt niin monesti, ja olin viime kesänäkin aika pahasti rikki, eräs mies kun teki minulle todella pahasti...
No nyt elokuussa törmäsin ihan sattumalta yhteen mieheen...joka on maailman ihanin! Nyt vasta sen huomaan myös, että hän on eka ihminen ketä oikeasti rakastan, ja kenelle sanon sen niin, että myös tarkoitan.
Hän myös sanoo rakastavansa minua vähän väliä, on hellä ja ihana ja näyttää tunteensa.
Kerrankin on varma tunne, että nyt ollaan vakaalla pohjalla. On puhuttu paljon näistä asioista ja siitä, miten tuntuu siltä, että meillä ei ole edes mitään syytä erota, ja jos toinen jättäisi niin se olisi kamala shokki.
Tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme jo monta vuotta, vaikka takana on vasta 3 kuukautta.
Silti koskaan ei ole tuntunut yhtä hyvältä ja turvalliselta. Ja se tieto siitä,että se toinenkin rakastaa sinua, eikä ole jättämässä, on maailman ihanin tunne!
Aikoinani 27 vuotta sitten tapasin mieheni. Tunsimme heti, että se on tässä ja nyt. Viikon päästä asuimme yhdessä ja olimme kuin paita ja peppu. Tänä vuonna juhlitaan hopeahääpäivää.