Puistoilija
1- ja 4-vuotiaat tyttäreni leikkivät hiekkalaatikolla. Meillä oli mukana yksi ämpäri ja kaksi lapiota. 1 -vuotias touhottaja kävi välillä leikkimässä muidenkin tavaroilla.
Siinä vaiheessa, kun tytöt kuitenkin puuhailivat omilla leluilla, tuli toisen lapsen isä ja ilmoitti, että he ovat lähdössä ja hänen täytyy valitettavasti ottaa toinen lapioistamme. Totesin, että meillä kyllä oli tälläinen punainen lapio tänne tullessa, ja että äsken kyllä näytti tuossa maassa olleen toinenkin.
No, sitä toista lapiota ei juuri silloin näkynyt, joten isä palasi luoksemme. Totesin, että kyllähän näitä kaupasta uusia saa, joten ottakaa tuo meidän lapio sitten. Isä kuitenkin teki vielä vähän isomman kierroksen puistossa ja palasikin toinen samanlainen, mutta selvästi kuluneempi lapio mukanaan ja totesi, että se on varmaan meidän. Näin heti, ettei kyllä ollut, mutta tyttö kuitenkin otti tämän toisen lapion ja jatkoi leikkiä.
No, eipä mennyt kauaa, kun toinen isä tuli kyselemään, että onkos teillä meidän lapio. Totesin, että varmaankin on, kun omamme lähti aiemmin toisen perheen matkaan. Eipä siis auttanut kuin antaa leikissä ollut lapio oikealle omistajalleen. Ja lapselta vietiin lelu kädestä jo toisen kerran...
Eihän tämä iso asia ole; kysymyksessä on alle euron peruslapio ja pettymyksiä pitää lapsen oppia sietämään. Silti vaan tuntuu tosi kurjalta, kun lapsi ihmettelee, miksi vieraat sedät vievät hänen lelunsa.
No, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kotiin tultuamme nimikoimme joka ikisen hiekkalelumme. Vältetäänpähän moiset sekaannukset jatkossa.
Siinä vaiheessa, kun tytöt kuitenkin puuhailivat omilla leluilla, tuli toisen lapsen isä ja ilmoitti, että he ovat lähdössä ja hänen täytyy valitettavasti ottaa toinen lapioistamme. Totesin, että meillä kyllä oli tälläinen punainen lapio tänne tullessa, ja että äsken kyllä näytti tuossa maassa olleen toinenkin.
No, sitä toista lapiota ei juuri silloin näkynyt, joten isä palasi luoksemme. Totesin, että kyllähän näitä kaupasta uusia saa, joten ottakaa tuo meidän lapio sitten. Isä kuitenkin teki vielä vähän isomman kierroksen puistossa ja palasikin toinen samanlainen, mutta selvästi kuluneempi lapio mukanaan ja totesi, että se on varmaan meidän. Näin heti, ettei kyllä ollut, mutta tyttö kuitenkin otti tämän toisen lapion ja jatkoi leikkiä.
No, eipä mennyt kauaa, kun toinen isä tuli kyselemään, että onkos teillä meidän lapio. Totesin, että varmaankin on, kun omamme lähti aiemmin toisen perheen matkaan. Eipä siis auttanut kuin antaa leikissä ollut lapio oikealle omistajalleen. Ja lapselta vietiin lelu kädestä jo toisen kerran...
Eihän tämä iso asia ole; kysymyksessä on alle euron peruslapio ja pettymyksiä pitää lapsen oppia sietämään. Silti vaan tuntuu tosi kurjalta, kun lapsi ihmettelee, miksi vieraat sedät vievät hänen lelunsa.
No, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kotiin tultuamme nimikoimme joka ikisen hiekkalelumme. Vältetäänpähän moiset sekaannukset jatkossa.