Tulipa paha mieli puistossa

Tästä ketjusta huomaa hyvin tän äitien hierarkian! On sellasia, jotka antavat periksi, sellasia jotka syyttävät tätä periksiantajaa itseään joka asiasta, ja sitten niitä jotka luovii siinä välillä ja kuuntelee molempien nupinaa.

Ja voin sanoa rehellisesti, että en voi sietää ihmistyyppiä, joka sanoo joka käänteessä tyyliin: "oma moka, ku ei saanu suutaan auki". Ei kaikkien tarvi saada suutaan auki, kyllä meidän muiden silti pitäisi osata käyttäytyä heitäkin kohtaan inhimillisesti ja ystävällisesti.

 

Kun mulla oli hiekkalaatikkoikäisiä lapsia, niin otin puistoon aina mukaan a) nimikoidut hiekkalelut ja b) sopivan määrän hiekkaleluja omille lapsilleni (eli yksi lapio, yksi ämpäri, pari kakkumuottia per lapsi). Oli siis helppo tunnistaa mikä on meidän ja mikä jonkun muun.

Mutta nimikoinnista huolimatta sai joskus vääntää että sai omat hiekkalelut mukaansa :headwall:. Ja tuli rutinaa kun Miravaltterille tulee nyt paha mieli, kun se joutuu antamaan hiekkalelut pois kesken leikin. Siis ne meidän lelut. Jotka oli parhaassa tapauksessa ihan omine nokkineen ottanut käyttöönsä (lainata toki sai aina, jos lelut oli vapaana, kunhan pyysi siihen luvan). Joku äippä antoi lapsensa ihan tuosta vaan hakea meidän rattaiden alaosasta lelut, jotka oltiin sinne kerätty ennen kotiinlähtöä. Ja inistiin että "mutta kun hänellä ei ole omia leluja mukana....". Olisit ottanut mukaan, niih. Tai avaisit suusi & kysyisit saako lainata, kun se suu näköjään ininääkin varten aukeaa. Hiton lampaat.

99% puistoreissuista meni kivasti, mutta aika ajoin tuli vastaan pässejä vanhempia (äitejä ne aina oikeastaan oli) jotka kuvittelee että riittää, kun heidän perintöprinsessansa tai -prinssinsä vaan astelee sinne puistoon, muut kyllä tarjoaa lelut.

Tuskin maltan odottaa, että mulla on taas hiekkalaatikkoikäinen lapsi

Ja ap, liika kiltteys ei kannata. Joutuu vain ylikävellyksi. Ja lapsetkin saa esimerkin siitä, että meidät voi talloa ja meidän tavarat voi tuosta vaan ottaa omakseen. Vanhemmuus tuo mukanaan sen, että pitää osata tarvittaessa olla jämäkkä.

 

Tästä ketjusta huomaa hyvin tän äitien hierarkian! On sellasia, jotka antavat periksi, sellasia jotka syyttävät tätä periksiantajaa itseään joka asiasta, ja sitten niitä jotka luovii siinä välillä ja kuuntelee molempien nupinaa.

Ja voin sanoa rehellisesti, että en voi sietää ihmistyyppiä, joka sanoo joka käänteessä tyyliin: "oma moka, ku ei saanu suutaan auki". Ei kaikkien tarvi saada suutaan auki, kyllä meidän muiden silti pitäisi osata käyttäytyä heitäkin kohtaan inhimillisesti ja ystävällisesti.

No itse olen ainakin ollut enemmän periksiantajatyyppiä, mutta pidän silti omana vikana, jos syyttää toisia omasta tossuudestaan. On hieman rakentavampaa itseään kohtaan, jos sietää itsessään oman luonteensa ilman, että tarvitsee syyttää sen aiheuttamista jutuista muita. Ja elävässä elämässä sanoisin nämä samat jutut myös, mutta en todellakaan tyyliin oma moka.

 

[QUOTE="vieras";26124199] On hieman rakentavampaa itseään kohtaan, jos sietää itsessään oman luonteensa ilman, että tarvitsee syyttää sen aiheuttamista jutuista muita. [/QUOTE]

Tässä keskustelussa on tullut esiin monta hyvää syytä, miksi minun olisi pitänyt avata suuni. Nämä tilanteet vain tulevat ja menevät aika nopeasti, ja minulle ainakin helposti käy juuri näin, että omaa reaktiotaan ja toimintaansa jää pohtimaan jälkeen päin.

Kysymys lienee mitä suuremmassa määrin luonne- ja temperamenttiasioista. Muistan, että joskus työnhakuun liittyvässä soveltuvuustestilausunnossa oli toteamus "sosiaalisesti niukka". Ja sen työpaikan muuten sain ja menestyksellä hoidin, joten aivan sama asia tuo ei liene kuin puolustuskyvytön luuseri

Ap

 

Mutta välttelet sitä olennaisinta: miksi syytät muita omasta käytöksestäsi?

 

Tästä ketjusta huomaa hyvin tän äitien hierarkian! On sellasia, jotka antavat periksi, sellasia jotka syyttävät tätä periksiantajaa itseään joka asiasta, ja sitten niitä jotka luovii siinä välillä ja kuuntelee molempien nupinaa.

Ja voin sanoa rehellisesti, että en voi sietää ihmistyyppiä, joka sanoo joka käänteessä tyyliin: "oma moka, ku ei saanu suutaan auki". Ei kaikkien tarvi saada suutaan auki, kyllä meidän muiden silti pitäisi osata käyttäytyä heitäkin kohtaan inhimillisesti ja ystävällisesti.

Peesi. Ihanasti sanottu.

 

[QUOTE="vieras";26124199]No itse olen ainakin ollut enemmän periksiantajatyyppiä, mutta pidän silti omana vikana, jos syyttää toisia omasta tossuudestaan. On hieman rakentavampaa itseään kohtaan, jos sietää itsessään oman luonteensa ilman, että tarvitsee syyttää sen aiheuttamista jutuista muita. Ja elävässä elämässä sanoisin nämä samat jutut myös, mutta en todellakaan tyyliin oma moka.[/QUOTE]

No ymmärrän aloittajaa. Kyllä se mullekin aika yllätys olisi jos kaksi isoa miestä tulee kyselemään itselleen meidän lapiota. suu jäisi auki. en osaa reagoida tuollaiseen rumaan käytökseen nopeasti.

 

Olipas ärsyttäviä äijiä. Ne nyt ei koskaan tiedä mikä on kenenkin. Huoh, mulla olis palanu sillä sekunnilla päreet ja olisin kyllä tiukasti sanonut että tämä on kyllä meidän lapio, tunnistan kyllä omani. Pässit!

 

[QUOTE="huoh";26126910]Olipas ärsyttäviä äijiä. Ne nyt ei koskaan tiedä mikä on kenenkin. Huoh, mulla olis palanu sillä sekunnilla päreet ja olisin kyllä tiukasti sanonut että tämä on kyllä meidän lapio, tunnistan kyllä omani. Pässit![/QUOTE]

Tuo olisi ollut myös typerää käytöstä.

 

Absurdi keskustelu. Jos joku vakaasti uskoo lspion olevan hänen ja itse en ole varma asiasts (ei nimeä), niin kyllä annan lapion. Ihan pimeeä alkaa kinata asiasta.

 

Vikaa oli vähän kaikissa. Kyllä mä silti ymmärrän sitä isääkin. Jos joku vieras lapsi on lupaa kysymättä leikkinyt hiekkalaatikkoleluilla ja kotiin lähdettäessä sitä lapiota ei löydy kuin sieltä vieraan lapsen luota, niin kyllä sitä helposti olettaa, että vieras lapsi vei sen.

 

No minä olen aika kova sanomaan, mutta jos joku oli väkisin alkanut meidän lapiota omaksi väittämään olisin varmaan hölmistyksissäni voinut sen lapion vieraalle lahjoittaa.

Toivottaavsti se isä meni kotiin ja hoksasi, että heidän lapio olikin kotona ja nolostui.