tulevia mammalomailijoita Helsingistä?

Pitkästä aikaa! On ollut niin kovasti ohjelmaa töissä ja vapaalla että en edes ole ehtinyt lukea teidän kuulumisia.

Vointi on erinomainen ja olen saanut paljon aikaseksi, mikä on ollut ihanaa. Helteet ei kumma kyllä tuntuneet sen tukalammilta kuin (muistaakseni) aiempinakaan kesinä, eli tällä hetkellä tämä raskaus ei tunnu millään lailla "raskaalta". Paitsi että koko päivän kaupungilla kävely sai kyllä jalkapohjien lihakset tosi kipeiksi (mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, en tajua voiko tämä olla raskaudesta johtuvaa, onko nekin lihakset nyt ihan löystyneet vai mitä ihmettä?). Ainoa ero normikesään on se että puistoissa ja kallioilla makailu ei ole niin kivaa kun hyvää asentoa ei tunnu kovalla alustalla löytyvän. Selällään ei tunnu mukavalta ja kyljelläänkin tarvitsisin tyynyjä tukemaan masua että olisi hyvä olla, ja sittenkin tuntuu hartioissa jotenkin tukalalta. Eli kaipaisin vinkkejä misää olisi tässä kaupungissa tarjolla sellaisia etelän lomakohdeiden aurinkosänkyjä?!? ;D Ehkä niistä pitää lähteä mökille nauttimaan. ;)

Olen aika ymmälläni tämän masun kanssa, suunnilleen joka toinen joka sitä kommentoi on sitä mieltä että onpa pieni, ja joka toinen että onpa valtavan suuri. Tällä hetkellä se tuntuu ihan sopivan kokoiselta mulle, mutta kyllä vähän kauhistuttaa kun kai tässä on vielä paljon kasvua edessä, että kuinka valtavaksi se seuraavan kahden kuukauden aikana mahtaaakaan paisua. Ja vähän jännittää sekin että onko vielä pahoja vaivoja odotettavissa, toistaiseksi olen säästynyt täysin esim turvotukselta ja liitos & selkäkivuilta. Painoa on tullut ihan kiitettävästi lisää, neuvolantäti muistuttaa joka kerta että yhtään tämän nopeammin ei saisi paino nousta... Vähän huolestuttaa sokerinsyönti, vaikka sokeriarvot olivat kunnossa niin en haluaisi sokerilla vauvaa kasvattaa liiaksi. Mutta mulla on valtava hedelmien ja makeiden herkkujen himo, laskeskelin finelin tilastoista sokerimääriä ja en ole varmaan yhtenäkään päivänä pysynyt siinä 50gr suosituksessa. Hedelmissä on yllättävän paljon sokeria, melkein sama kuin jotain suklaavanukkaita vetelisi!!

Joogaankaan en ole ehtinyt mutta tänään yritän kyllä mennä. Olikohan ketään muita kenties tänään tulossa?

Hyviä vointeja kaikille!
 
Täällä sitä edelleen saikkuillaan ja selällä on ihan-ok päiviä ja huonoja päiviä, sekä päiviä siltä väliltä. Hetki kun pari päivää on liikkeellä, vaikka vain tunnin verran, niin johan on muutaman päivän selkä niiiiiin kipee ettei sängystä meinaa ylös päästä :( Särkylääkettä en ole ottanut, jotenkin tähän kipuun on tottunut ;) Kavely on erittäin hidasta, yhtenä päivänä mummo kävelykepin kanssa tuntui miltein juoksevan musta ohi :LOL: No mutta, mä menen juuri sellaista vauhtia kuin itselle tuntuu hyvältä. Ja riemuitsen jokaisesta jonka ohi kävelen :D (näitä tapauksia on muuten vasta kaksi..).

Mulla mahan kokopäivittelyt eivät ole muuttuneet, mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän silmät pyöristyvät.. Viimeksi lauantaina kun vein esikoisen kaverinsa synttäreillä, tämä kaverin äiti kysyi iloisena "koska sulla on laskettuaika". Ja kyllä oli ilme näkemisen arvoinen puöreillä silmillä jne kun sanoin "syyskuun vika päivä" :D Oli kyllä rouvalla nopeasti saatava naama peruslukemille ja vastuksena vaan "voi ei, sulla on koko kesä vielä edessä". Joo-o, alkaa jo kyllästyttää noi kommentit mutta oon aikalailla huomioimatta ne, tiedän ihan itsekin kesän olevan ennen syyskuuta ;)

vyötärön ympärys navan kohdalta 111cm :ashamed:

-Santtu 24+4
 
jopas on kaksi viikkoa vierähtänyt!

Viime viikolla oli 3. neuvola, eka lääkäri. Kohdun suulla kaikki kunnossa, pituutta ei kyllä sanonut eikä korttiin mitannut. Muutenkin kaikki ok. Sf 25cm. RR mulle hieman matala, mutta lääkärin mielestä vaan normaali raskausaikana.

Selkä vihoittelee edelleen (no mihin se häviäis kun aiheuttaja on raskauden liitoskivut) ja saikkua jatkettiin vielä 3 viikkoa. Sitten alkaakin kesäloma ja siitä äippäloma. Toukokuun puolivälistä siis saikulla ollut ja jatkuu heinäkuun puoliväliin.

Perjantaina ollaan lähdössä viikonloppureissulle Turkuun ja muumimaailmaan. Ensi viikolla käydään Tampereella ja viikon päästä lähdetään miehen kanssa kaksin Kuopioon muutamaksi päiväksi :) Juhannus meni mökillä.

Eilen muuten mittasin ympäryksen navankohdalta ja oli 115cm...

-S 26+4
 
Heippa,

Mäpäs ilmottaudun tänne. :) Olen 22-vuotias Länsi-Helsingissä asusteleva tuleva äiti joka odottelee ensimmäisen lapsen syntymää. :) Meillä on laskettu 9.8 eli tänään meillä on raskausviikkoja tasan 38! Huimaa! :D Innolla odotellen. :)
Mulla on mennyt raskaus aikas hyvin vaikka jo pääsiäisenä jäin saikulle kipeiden suppareiden takia, sitten vietin kesäloman ja nyt mammalomalla. :)

Me valittiin myös Kätilöopisto ja toivottavasti päästään Haikaranpesään. Molemmat valmennukset on käyty ja synnytyssuunnittelu tehty.
Nyt kesän olleet helteet on ollu mulle ihan kauheata tuskaa. En oo kyllä yhtään tykännyt. Tosi inhottavaa miehen olla lomalla kun mä valitan että kun on niin kuuma ja tuskasta ja voi että kun ois kylmä. :D Näin siis meillä!
 
Nerissa :wave: Tervetuloa! Sulla on ihan pian vauva jo kainalossa!! =)

Täällä vauva puskee kovasti kantapäätä mun mahanahkasta läpi, auhhh, ja polskii miten päin sattuu, eilen kääntyi taas pää alaspäin ---> tyyppi ei osaa päättää miten päin olla :LOL: Muuten on sujunut vallan hienosti ja nyt aletaan ramppaamaan neuvolassa 2 viikon välein. Synnytystapa-arvio olis 15.8. sitä kovasti odotan ja jännitän.

Olis niin kiva ostella itselle syksyksi jo vaatteita, muttei oikein uskalla kun ei tiedä minkä kokoinen ja näköinen sitä sit on kun tän pienokaisen saa pullautettua pihalle. Kaupoissa olis niiiiin paljon kaikkea ihanaa... Mutta nyt pitänee tyytyä ostamaan vauvalle ja esikoiselle vaan kivoja juttuja, nimim. tänään Lindexillä vieraillut :D

miirikki ja pööpö 32+6
 
Miirikki millon sulla on laskettu? :)
Se on kyllä todella ihanan tuntuista kun tuntuu että mahan läpi on tulossa jalkaa tms. :D tekee ihan pahaa välilä. :D

Täällä tosiaan odotellaan että vauva tulisi pian kainaloon, on niin tukalaa jo. :D Mä uskalsin ostaa syksylle jo joitain urheilukamoja, mutta en kyllä mitään pieniä kokoja. :p Parempi pysytellä vanhassa.. :D
 
Mun LA on 14.9. :)

Tyydyin ostamaan Lindexiltä eilen ihan vaan esikoiselle (tyttö, kohta 4v.) syksytunikan ja vauvalle pinon bodyjä ja velourpöksyjä, ne on niin ihanissa väreissä siellä! Itselle uskaltaa ostaa lähinnä huiveja yms... En uskalla ostaa edes kenkiä, kun viime raskaudessa jalan koko suureni numerolla (vaatteista puhumattakaan...) !!

Onko Nerissalla tietoa tulokkaan sukupuolesta vai pidättekö yllätyksenä? :)

miirikki ja pööpö *tänään poksuu* rv 33
 
No ei ole kauaa teidänkään laskettuun. :)

Mä hei huomasin myös kun mies osti mulle uudet lenkkarit ja tietenkin sillä koolla mikä mulle on aina mennyt niin että jopas oli napakka. Melkeen olisi saanut olla numeroa isompi koko. Mutta mä toivon että jalka palautuu synnytyksen jälkeen takaisin...? :D Joo ja vaatekoko myös ;)

Me haluttiin heti tietää sukupuoli, jos sen vain näki selvästi. :) Ja poikaa ne meille lupaili. :) Tai aika selvästi me itsekin nähtiin että poika on tuloillaan ja kätilö otti meille vielä kuvan pepun alta että ei jäänyt epäselväksi. :D Meillä ei pysy tollaset asiat yllätyksenä niin heti ultran jälkeen alettiin soittelee vanhemmille ym. :LOL:

Tietääkö miirikki sukupuolen? :)
 
Meille kans poikaa lupailtiin ja kyllä siellä ultrassa sellanen "törö" näkyi meidänkin silmiin :D En niinkään tykkää vaaleensinisestä, joten aika paljon on tullut osteltua kirkkaan vihreää/keltaista/ruskeaa vauvalle, eli jos sitä kaikesta näkymästä huolimatta sattuis tyttö tulemaan niin ei haittaa kun lipaston vaatteiden värit on unisex :)

Siis mulla ei ainakaan palautunut kengän koko entiselleen, jotenkin noi raskaushormonit pehmittää kaikkia kudoksia/liitoksia ja jalkapöydän luut on laskeutuneet pysyvästi. Piti siis uusia KAIKKI kengät... Nyt toivon ettei jalka "leviäisi" lisää tän raskauden myötä :kieh:
 
Me ei kyllä kans ihan kamalasti olla ostettu mitään vaaleansinistä. Aika sellasia värejä on mitkä kyllä käy myös tytölle jos sieltä jollain ihmeellä semmonen tulisikin. :)

Apua, pitääkö kaikki kengät heittää menee? :D Me juts tehtiin vaatehuoneen siivous ja mä säästin paljon kenkiä ajatellen että kyllä ne synnytyksen jälkeen taas menee jalkaan. Mutta voi siis olla ettei mene. Apua! :D
Ehkä mä selviän siitä jos jalka ei palaudu kunhan saa vartalon palautumaan. ;) :D
 
Mulla jalka levisi ekassa raskaudessa, tokan jälkeen pysyi samana. Lopussa vaan jalat niin turvoksissa, ja varsinkin nyt kun on nää helteet, niin en kyllä uusia kenkiä ostele. Voipi käydä kuten esikoisen aikaan ostetuille rullaluisimille: Ne on mulle aivan liian isot kun oli jalat kun lihapullat niitä ostettaessa :D

Meille ultra näytti tyttöä ja oikeastaan oli vain varmistus omalle ololle silloin. olisin kyllä ollut tosi yllättynyt jos kätilö olisi todennut pojaksi :p
nyt vaan joku ihme epävarmuus hiipinyt, johtunee varmaan noista isoista määristä kaikkea vaaleanpunaista, ja täytyypi vielä perjantaina ultrassa varmistella ettei ole itelleen vehkeitä kasvattanut :LOL:

Mä oon niin kateellinen kun miirikki on päässyt ostelee kaikkee ihanaa Lindexille. Mäkin haluisin, mutta noita vaatteita on kahden lapsen jäljiltä niiiin kamalasti etten kyllä uusia osta. Tai ainakin toisteiseksi oon pysynyt lujana ;)

-S 30+5
 
Heipä hei! Olen neljättä odottava, 37v. äiti Itä-Helsingistä. Kaveripiiri on jo lapsensa tehnyt ja palanneet takaisin työelämään. Kaipailisinkin kavereita hieman "varttuneimmista" äideistä vaikka ikärasisti en olekkaan ja mielelläni ystävystyn nuorempienikin kanssa. Vanhemmat lapset ovat 12, 9 ja 6v.
 
Heipati täältäkin! Ilmoittautusin mukaan tähän Helsingin mammojen kerhoon! ;-) Eka on tulossa, laskettu aika lokakuun alussa. Asustelen Haagassa. Itsellä sama juttu, että aika vähän on ketään muita mammatuttavuuksia, kun monet kaverit ovat lapsensa jo tehneet.... Itsellä ikää siis jo 37 v..... Naistenklinikalle olis tarkoitus mennä synnyttämään!
 
Moikka uudet ja vanhat!

Meilläkin LA lähestyy ja valmistelut vauvaa varten on kiihkeimmillään - kun nyt vihdoin kolahti, että kohta se tulee! Pyykkikone hyrskyttelee vaatteita, vaippoja, petivaatteita, ompelukone surraa, mies nikkaroi ja mummon puikot kilisee kiivaasti. Kolme viikkoa sais vauva kuitenkin vielä kypsyä majassaan...

Maarit, minä en ole enää kovin nuori äiti vaikka esikoista odotankin, sinuakin vanhempi :wave:. Minullakin kaverit pääosin tehneet jo lapsensa, joten heistä ei mammailuseuraa paljon irtoa. Tutustun kyllä mielelläni myös nuorempiin äiteihin, olenhan itse untuvikko tässä vauvamaailmassa!

Nyt hurauttamaan pussilakana vauvalle valmiiksi. Hyvää vointia kaikille!

Ryynäri 36+6
 
Tervetuloa kaikille uusille minunkin puolestani!!
EN tiedä mihin sarjana nyt kuulun, toistaiseksi vielä alle 3-kympin, täytyy tuossa syyskuun lopulla :D

Ehdottomasti tärskyt johonkin väliin!!! Meillä lapset on lomalla elokuun puoliväliin, sen jälkeen saan taas (ainakin aamupäivät) täysin itselleni :)
 
ISO hei kaikille - uusille ja vanhoille!

Tääkin mamma ilmoittautuu takaisin linjoille piiiiiitkän ajan jälkeen; työkiireet veti ensin kaiken ylimääräisen ajan ennen lomalle jäämistä,sitten reissattiinkin neljä viikkoa ympäri ihanan Suomen maan ja nyt tällä viikolla viimein palailtiin takaisin maisemiin - mies työnpariin ja mä viralliselle mammalomalle. Tänään poksuttiin rikki viikko35! Aika todella juoksee!
Mulla siis neuvolan mukaan kortissa LA:ksi merkitty 1.9, mutta yksityinen puoli on ihan alun alkaen ollut sitä mieltä,että vauva tulisi jo pari viikkoa etuajassa koon mukaan. Nyt tämän viikon kontrollissa kokoa olikin jo 3kg,kolmen viikon päästä uusintakontrolliin ja siitä sitten lähetteellä eteenpäin synnytystapa-arviointiin jos kasvu jatkuu yhtä villinä.. Jännät on siis ajat myös täällä.

Muuten itsestäni - ekaa odottelen, Helsingin keskustassa asuilen mieheni ja pikku-koirani kanssa ja ikää jo hitusen yli kolmenkympin(viime vuonna juhlittu pyöreitä) :). Uusiin ystäviin tutustun enemmän kuin mielelläni, kaverit kun joko ovat lisääntyneet jo aikaisemmin tai sitten ovat vielä kiinni muunlaisessa elämässä. Ja kummasti on huomannut,että osa näistä "lapsettomista" on jättänyt yhteydenotot viime aikoina vähemmälle. Onko se sitten niin, että kun terasseille on nykyään vaikeampi tällaista "mahallista" saada, on sitten muu tekeminen niin vähissä. Tiedä sitä :) Mutta siis, jos joku nyt vaan olisi niin aktiivinen meistä,että saisi jotain pientä treffaamista järjestettyä,ilmoittaudun mielelläni mukaan :)

Oliivimaria 35+0
 
Mä olen huomannut myös että lapsettomat kaverit on tosiaan jättänyt yhteydenpidon aika vähälle tässä viime aikoina. Tosiaan taitaa olla niin että sitä on itse niin tylsää seuraa kun ei juo :D Ehkä sekin on vähän niin että nyt näkee ketkä on "tosi" ystäviä. :)
 
Meilläkin tuo lapsettomien ystävien jääminen taka-alalle huomattu! Tämä tosin tapahtui jo esikoisen synnyttyä miltein 7v sitten... Uusiakin on kyllä tässä ajansaatossa tullut :) Ja toki otan ilolla vastaan edelleen uusia ystäviä :)
 
Minun puolestani voitaisi pitää kahvittelutreffit vaikka stadissa tai Itäkeskuksessa joku päivä. Sopii toki koulujen alettuakkin, jos silloin muille sopii paremmin. Itselläni ei muuten suurta väliä.

Privaattiviestiäkin toki saa laittaa :)

Maarit ja Niksu pian 29
 
Mulle käy treffit kyllä ensi tai seuraavallakin viikolla, lapset (6v ja 5v) vaan on sitten mukana :D
Ensi viikolla mielummin keskusta, seuraavalla Itis. Se seuraava kun on auto käytössä niin kuljen mielummin sillä (ja keskustaan en autolla lähde). ;)

30+6
 

Yhteistyössä