***Toukovauvat 2007*** marraskuu

Yötä täältäkin!

Eilen olisin kirjoitellut, mutta tässä ei jostain kumman syystä ollut ollenkaan tätä laatikkoa mihin kirjoitella. Mietin jo et onko palsta muuttunut, mutta taisikin olla joku tilapäinen häiriö.

COMMANDER iso :hug: Toivottavasti asiat selviää parhain päin.

LEMPINIMISTÄ meillä on Peetuli, Peekutti, Peetu, Peeku, Peekukka ja isosisko sanoo joskus Pepe, Puuha Pepe tai Puuha Pete =) Rakkaalla lapsella tosiaan monta nimeä :heart: Hellittelynimet siihen vielä päälle.

LIIKKUMISESTA meillä kääntyy vain mahalleen ja ehkä ihan vähän yrittää ryömiä, mutta vielä ei ole oikein onnistanut. Toki jotenkin aina kummasti silti se paikka vaihtuu eikä tosiaankaan ilmakylvyt onnistu siinä suojan päällä. Mulla on sen alla vielä peitto joka yleensä aina täytyy heittää pesuun.

Meillä kävi lauantaina pieni haaveri. Olin lämmittänyt Peetulle soseen (omatekoisen joka pitää lämmittää tosi kuumaksi ettei jää rakeiseksi) No, Peetu sitten kitisi vaunuissa ja minä tyhmä menin se sosekuppi kädessä laittamaan sille tuttia suuhun että saan sen soseen jäädhytettyä. Peetu sit onnistui potkaisemaan siihen kuppiin ja sitä tulikuumaa sosetta meni sen jalkoihin. Pyyhin heti pois ja valelin kylmällä vedellä jalkoja ja laitoin aloe veraa. Silti tuli yksi palohaava, onneksi ei kovin iso, pari senttiä halkaisijaltaan :( Mutta voitte kuvitella kuinka pahoillani olin ja syytin itteäni, mutta ei niille vahingoille mitään voi. Peetu ei sitä haavaa ole kyllä yhtään itkenyt. Olen rasvaillut sitä ja pitänyt sellaista rasvalappua ja sidettä ettei tulehtuis. Toivottavasti paranee pian.

Mutta nyt lähden unille, pitää jaksaa aamupäivästä naapuriin kahville. Sinne on käsketty kai kaikki tämän "kylän" naiset. Tänne on paljon muuttanut uusia niin ihan kiva tutustua, saa toivottavasti lisää kyläpaikkoja ;) Onneksi on sellainen ihana ihminen naapurissa joka jaksaa nähdä vaivaa :flower:

Mutta nyt halaukset kaikille ja unia!

Tiitteräinen ja Peetuli
 
Ensiksi voima :hug: Commanderille. Niinkuin jo Elli Etikka laittoikin, niin oikeesti asioilla on taipumus järjestyä. Ymmärrän sua hyvin kun et vielä tunne, että työt kutsuisivat, ja oikeesti vielä rankemmaksi teidän elo käy jos aloitat työt, siinä on sitten miehenkin rakentamisen ohella enemmän otettava vastuuta myös perheen arjen sujumisesta. Se tietysti vaan on kurjaa, kun toi rahatilanne kyllä vaikuttaa myös muuhun tyytyväisyyteen. En tiedä miten te olette asioista järjestäneeet, mutta oletteko ottaneet huomioon vaihtoehtoa maksaa lainoista jonkin aikaa pelkkiä korkoja? Vaikka tietysti jos laina on tuore on niiden osuus iso.

Katsoistteko eilen ohjelmaa Härkää sarvista, siinä oli perheitä, joissa jo oli tai oli tuloillaan kolmoset? Ei hirmuisen rohkaisevia terveisiä se jääkiekko valmentajan vaimo lähettänyt perheelle, jossa oli yksi ihan pieni tuttisuuu ja äidillä kolmoset masussaan. :whistle:

Mun tekis hirmuisesti mieli lähteä joululahja ostoksille, lasten lelutoiveet kyllä vielä ehtii vaihtua moneen kertaan, mutta niitä pehmeitä paketteja voisi ostaa ja sitten aikuisten omia, tänään en kyllä taida päästä, ellen saa omaa äitiäni houkuteltua mukaan, kun mulla ei ole autoa, ja sitten Ikeassa tekis mieli käydä. :heart:

No nyt alan lasten aamupalaa tarjoilemaan.

T:Minnihiiri
 
Heippa kaikille :wave:

Commaderille iso :hug: :hug: Ikävä tilanne teillä, toivottavasti saatte asioista puhuttua ja sovittua. Olisiko siitä apua, jos saisitte vaikka pienen hetken kahdestaan jutella miehen kanssa? Jos vaikka mummu ja pappa katsoisivat lapsia sen aikaa, kun kävisitte vaikka jossain syömässä ja juttelemassa asioista? On varmasti aika ristiriitaiset tunteet tuosta vauva-asiastakin. Jotenkin tuntuisi, että kannattaisiko se testi tehdä kuitenkin nyt pikapuoliin, niin pääsisi asiaa käsittelemään? Tarkoitan siis lähinnä sitä, että nyt varmasti ajatuksesi pyörivät sen ympärillä, että oletko vai etkö ole raskaana. Jos saisit asiaan varmuuden, niin ajatukset saisivat selkeän suunnan. Tai ei ehkä heti niin selkeän, mutta saisit alkaa asiaa työstämään ja pääsisit siinä eteenpäin.
Itselleni ja miehelleni on auttanut sellainen ajattelutapa kriisien kohdissa, että olemme heti todenneet toisillemme, että tilanne on nyt kaoottinen ja vaikea, mutta tämä ei jatku ikuisuuksia. Olemme lohduttautuneet sillä, että asiat menevät eteenpäin ja jossain vaiheessa täytyy olla helpompaa. Vaikka emme ole taloa alusta alkaen rakentaneet, niin tämä remontoiminen on kyllä välillä siltä tuntunut.... Voimia sinulle todella paljon :hug: :flower: Niinkuin monet sanoivatkin, niin muista se, että tänne olet tervetullut aina tunteistasi kertomaan. Yritetään aina yhdessä tsempata kaikkia jotka tukea kaipaavat :hug:

Kaikille sairasteleville ja allergioista kärsiville myös voimia ja tsemppiä :hug:

Tiitteräinen, hui kun kuulosti hurjalta Peetun tapaturma :'( Toivotaan, että paranee nopeasti! Äläkä tosiaan syytä itseäsi liikaa, vahinkoja sattuu, eikä ne valitettavasti tule kello kaulassa! Ihanalta kuulostaa tuo teidän tapaaminen :) Uudet tuttavuudet ovat aina kivoja!

Minnihiiri, mua harmittaa, kun en muistanut katsoa sitä härkää sarvista ohjelmaa :/ Olisi ollut kiva katsoa se! Kyllä kolmosten syntymä on varmasti aika haastava juttu :whistle: Varsinkin, kun ensimmäinen on ihan pikkuinen. Mutta varmasti toisaalta aika ihanaakin :heart: Toivottavasti tämä perhe saa apua ja kaikki sujuu hyvin, ovat muuten Jyväskylästä!
Täälläkin joululahjaostokset polttelee... :xmas: :whistle: :ashamed: :D No, ensi viikolla varmaan tulee jotain käytyä hankkimassa. Ajattelin käydä aina silloin ostoksilla, kun tyttö ja poika ovat hoidossa. Saan sitten Maijan kanssa käytyä ihan kahdestaan. Viime lauantaina olin Maijan ja tytön kanssa Jyväskylässä ja se oli ehkä pikkuisen virhearviointi :headwall: :D Kaikki paikat oli tupaten täynnä ja tyttö hermostui alta aikayksikön :whistle: No, kokemus sekin ;)

Nyt alan valmistautua lähtöön, lähdemme lasten kanssa kaverille kylään :) Kivaa!

Kirjoittelemisiin :wave:

Parasta aikaa ja Maikkuli-kulta :heart:
 
Heippa!

Commanderille valtavan iso :hug: :hug: . On kyllä hankala tilanne. Kannatan myös sitä, että koittaisit uskaltaa tehdä sen testin, koska sen näyttämä tulos antaa suunnan miten edetään.

Ja tosiaan se naapurin vauveli oli rv 40+4 ja normaali synnytys alkanut ja vauvelin sydänääniä ei enää kuulunut. :'( Oli kait napanuoraan hirttynyt.


Nyt lähden pukemaan tuon toisenkin ulos ja katselemaan josko ulkoa löytyis mammallekkin seuraa.

 
EKÄ kyselit vinkkejä öistä. Meillä siirrettiin tyttö 6 kk iässä omaan huoneeseen ja minusta yöt rauhoittuvat, vaikka söikin yöllä silloin vielä melko useasti. Mutta silloinkin oli niitä parempia öitä. Meillä on tytöllä unipupu joka on kyllä rakas hänelle. Ottaa siitä kiinni kun käy nukkumaan. Oletko kokeillut ns tassuhoitoa? Eli taputellut pyllylle jos vauva itkee. Meillä käytetty tätä keinoa jo varmaan 2-3 kuukautta kun tyttö käy illalla nukkumaan tai päiväunille. siis silloin jo ei rauhoitu nukkumaan vain viemällä hänet sänkyyn. Alkuun huutoa voisi olla melko kauankin, mutta nykyään jää melkein sillä sänkyyn kun viedään sinne. Samoin yöllä rauhoittuu nykyään sillä (siis 3 yötä) kun ollaan käyty taputtamassa ja käännetty takaisin mahalleen. Oli kipeänän pari viikkoa ja sen aikana oppi taas syömään tiheästi, mutta kun parani niin en antanut tissiä kun heräsi (siis välillä tunnin välein) vaan mies kävi taputtamassa ja siitä sitten yöt parani. En tiedä onko näistä vinkeistä mitään apua sinulle, mutta meillä on ainakin saatu yöt tällä tassuhoidolla kuntoon. Yksi vaihtoehto on sitten pitää unikoulu johon tämä tassuhoito sisältyy. Mutta siinä lapsen pitäisi olla vähintään puoli vuotta.

Nyt kun tyttö on nukkunut kolme yötä ilman syömistä niin äiti on väsynyt :LOL: siis tyttö on kyllä herännyt kerran yössä mutta rauhoittunut tosiaan sillä kun minä tai mies ollaan käyty taputtamassa muutaman kerran pyllylle. En tiedä miksi itse olen niin väsynyt tai oikeastaan ihan nuutunut.

Kuinka paljon puette lapselle vaatetta ulos vaunuihin esim jos on nollan tuntumassa lämpö? Ja mitä laitetta päähän? Itse olen käyttänyt kypärämyssyä ja siihen vain kevyttoppiksen huppu päähän. Mietityttää vaan että onko tuo liian vähän. Tämä on taas tätä kun on ensimmäinen lapsi kyseessä niin ei osaa oikein ajatella asioita. Ja itse tosiaan ole vilukissa ja tyttö näyttää enemmän tulleen isäänsä joka on kuumakalle.
 
Meillä lumikko myös tytöllä kevyttoppis ja kypärämyssy, villasukat ja tumput. Makuupussiin vielä sujautan ja hyvin nukkuu eli ei tule liian kuuma. Aina on sopivan lämpöinen, kun unien jälkeen kaivan neidin pussukastaan. Ja nämähän ovat ihan lapsikohtaisia asioita. Toiset tarvitsevat nollakelillä jo kunnon toppapuvun ja toiset pärjäävät vähemmällä. Meidän neiti läkähtyis, jos laittasin paksun toppapuvun.
 
Hammaslääkärissä käytiin vauvan kanssa tänään, ja todettiin, että vauvan kielijänne pitää nipsaista poikki... Voi iik, olen niin herkkä tällaisille. Juuri keräsin voimani ja vein tytön oikaisuhoitoon, vaikka sekin tuntui kamalalta, ja nyt tämä.

Mä laitan myös näillä keleillä vauvalle kevyen myssyn, kevyttoppahaalarin ja hupun, tumput ja villasukat sekä makuupussin, ja vaunun päälle yleensä vielä viltin.
 
Meillä puetaan se paksumpi toppapuku jo nollan paikkeilla päälle ja varsinkin jos tuulee kylmää. Lakkina on kypärä myssy ja villa mösä. Sekä vielä laitan toppapussiin. Harvoin on ollut liikaa. Mutta se on tosiaan niin lapsesta kiinni. Kokeile niskaa tai rintaa, kun heräätte onko sopivan lämpöinen.
Sama pähkäily täällä on mitä pukee päälle vaikka on toinen lapsi kyseessä. :LOL:

[/b]Vaniljatäti Ei oo suuri operaatio se kielijänteen katkaisu. Meillähän se Justukselle tehtiin n. 2kk iässä. Puudutettiin ensi jänne ja sitten vaan naps. Ihan pikkasen tuli verta ja siinä vaiheessa vasta ruvettiin itkemään, kun katottiin, että jänne oli saatu kunnolla leikattua.

Elli Ja Justus
 
Commanderille voima :hug:

Eilen käytiin siellä allergialääkärillä. Mun selityksen jälkeen totesi et kyllähän tuo maitoallergialta kuulostaa. Ensin tehtiin pric testit (eli maidon ja munan pistotesti) joissa maito ei oikeastaan reagoinut paljoakaan. Pikkasen vaan punotti se pistojälki. Sit totesi et nyt kokeillaan kaks viikkoa maidon välttämis juttua. Korvikkeeksi käski kokeilla apteekista nutri soija maitojauhetta. Ihan hirveen kallista ja vielä pitää omakutanne hintaan se ostaa kun kelakorvausta ei saa ennenkuin maitoallergia on todettu. Jotenkin on ihan epävarma olo et onko tää nyt sit allergiaa vai ei, mut kokeillaan ja katotaan niin eiköhän se selviä.

Noora on nyt oppinu konttaan jo ihan oikeasti. Huoneesta toiseen jo viipottaa ja joka paikkaan pitää olla räpeltämässä :D
Eilen nousi ekakertaa tukea vasten. Ilme oli näkemisen arvoinen kun totesi et hei äiti mie seison... =) miten tästä päästään alas :eek:
Samoin lattialla nousee myötäänsä siihen karhukävely asentoon =)
Niin se vauva vaan kasvaa...

Eka hammas puhkes perjantai yönä. Joten nyt suussa komeilee pikku nypyrä :D

Vaunuissa Nooralla on kypärämyssy, kevyt toppis ja villasukat. Sit makuupussissa. Kertaakaan ei oo vielä liian kylmä ollu.

Nyt mun lounas valmistui, joten rupeen syömään ennenkuin tyttö herää unilta :wave:

Kojo ja Noora 6 kk
 
lemmenlaiva
HEIPPA!

Sainhan minäkin aikaiseksi kirjoittaa tänne uudestaankin.

Meillä on hieman ollut ensimmäistä kertaa neidillä kuumetta. Ja päästiin tänne 5,5kk ikään ennekuin tarvitse supottaa... Ja tämä historiallinen tekohan piti laittaa kellonaikoineen ylös minä pienenä- kirjaan.
Eli hieman flunssaa kai tämä on, ne nä vuotaa ja hieman silmä "harmaana". Mietin tuossa että pitäsiköhän varata aika lääkärille, jotta tarkistas nuo korvat... 2,5 viikkoa sitten käytin tuon nuhan takia lääkärissä, ja silloin ei ainakaan ollut korvissa mitään. Ajattelin että kun on tuo nenä vuotanut nyt jo melkein 3 viikkoa että pitäsköhän sitä uudestaan käydä näyttään.. ja sittenkun vielä tuota kuumettakin käytti.

LUMIUKKO kyseli tuosta pukemisesta. se varmaan on jokaisen mamman mysteeri.. Mutta minä puen tytölle yleensä sukkahousut, bodyn, gollege puvun, sitten villatakki ja housut, rukkaset ja toppatöppöset ja fleecehaarari päälle. ja päähän kypärämyssy ja fleece tai neulehattu. Ja vaunuissa vielä on fleece makuupussi. Minä puen siis varmasti aivan liikaa.. olenkin sanonut että me ei varmaan voida 15 asteen pakkasella liikkua mihinkään, kun nyt jo nuin paljon puetaan.

Me just tultiin perhekerhosta, jossa oli valokuvaus. Tätä meidän kuvattavaa vissiin rupes hieman ramasemaan.. nyt se makaa tuolla meidän sängyssä ulkokamppeet päällä.

Meillä on alettu nyt pyörimään ihan ympäri mahalta-selälleen ja toisin päin.. ja sitten tyrkitään taakseppäin, ja koitetaan hieman konttaus esentoo. Eli nyt varmaan alkaa se aika ettei lattaille saa jättää mitään vaarallista.. ettei vain mene pieneen suuhun.

Mutta, kai se on hyödynnettävä tämä aika kun tyttö nukkuu ja alettava siivoomaan :|

Niin, niistä lempinimistä.. meillä se on pimpiäinen.
 
Kananmunan allergisen reaktion voi kokeilla ihan ihotestillä.Mä olen erotellut valkuaisen ja keltuaisen ja sormen siihen kastanut ja lapsen otsaan.

Soitin juuri lastenpolille kun 2 vuotiaalla erittäin vahva reaktio vieläkin.Saa nähdä mitä sanoo huomenna,MPR rokote on antamatta vielä kun tuo kanamuna allergia niin kova.Ja pelkään anafylaksitsta sokkia,sitä sairaanhoitaja polillakin sanoi.

Melko harvat terkkarit on puhuneet tuosta allergiasta,mikä musta hassua.Ei meillekään puhuttu vaikka 2 vuotiasta ei ole rokotettu kanamunassa kasvaneilla rokotteilla.Siitä maininta pitäisi olla,mutta ite sain siitä kysyä.

TUo olikin ihan outo asia mulle,että keittistipat turvottaisi,en ole kuuna päivänä kuullut.Osastoillakin niitä käytetään kroonisesti sairaiden kanssa...enkä itse ole huomannut,toki kun sitä nenään ajaa,niin lisää tavaraa sinne tulee ja hetkellisesti on enemmän tukossa.Mutta kun imee tavarat pois on nenä huomattavasti parempi.

Tuo Nasolin on siinä määrin vaarallinen pitkään käytettynä että kuivattaa limakalvoja ja sitä kautta lisää limakalvoturvotusta.
Mutten hyvä lääke,mutta sen 5 päivää vain mikä suositus.

A-vita tipat tuohon limakalvoärsytykseen on erittäin tehokkaita,ihan voi itelleenkin tiputella kun nenu kerää töhnää.
Sillä saa lapseltakin kuivat karstat pois kun on öljypohjaista.

Täällä raivotaan leluille eikä kiinnosta kääntyminen.Selällään kiljuu jos haluaa ympäri ja sisaruksethan kääntelee minkä kerkii.
Mahaltaan selälleen kääntyy mutta siihen sitten jää..

Nyt ruuan laittoon,tulee sakki kohta kotiin.

kata ja miska 5,5 kk
 
6kk neuvolassa poikettiin, mittaa oli 69 cm ja 6915g, eli poika vaan hoikkenee... :/
Mutta kyllä näki terveydenhoitaja että mihin energiaa kuluu, laitoin pojan mittausten jälkeen lattialle leikkimään ja alkoi samantien suhata ympäri huonetta, tonki roskista jne. nousi kontilleen ja karhunkävelyasentoon ja oikein katto että ettekö te nyt sitten taputa =)

hmm ei se keittosuola varsinaisesti itsessään turvota ( tietty miltä se nyt tuntuu kun menee vettä nenään) , on hyvä jos aikoo limaa imeä, nasolin vaan supistaa niitä verisuonia ja nenä aukeaa kun limakalvoturvotus helpottaa. Eli jos nenässä hurjasti kuivaa limaa niin varmaan keittis hyvää ja muulloin nasolin. Pääasia että vauvalla on hyvä olo.
Meillä selvästi antibioottikuuri helpottanu korvakipua, viime yönä ei itkeny enään yhtään.
nyt pikku-ukko tissin kautta unille

riiviöiden äiti ja pienin ukko 6kk ja 1vk
 
Iltaa!
Pikaisesti vain kaikkien kiireiden keskeltä tärkeimmät..

Lemmenlaiva tervetuloa mukaan! Hieno synttäripäivä tytölläsi ;)

mmamaa kiitos jälleen! Ihanaa kun olet jaksanut lukea näitä allergiavalituksia ja olla tukena :hug:

Ja Kojo :hug: Tämähän on oikein maitoallergisten ketju.. Hyvä kun pääsitte äkkiä lääkärille, siitä se sitten alkaa selviämään. Kannattaa käydä kurkkaamassa histamiinin nettisivut, siellä on paljon allergiajuttuja.

Commanderille myös voimia tilanteen selvittelyyn :hug: Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin.

Meillä flunssa on helpottanut, allergiaongelmat ei. Mutta ei niistä sen enempää :x Influenssarokotuksesta allergologi sanoi, että valvotusti se voidaan antaa. Meinasin jo, että jätän väliin, mutta ehkä se influenssa on kuitenkin suurempi riski kuin rokotus, varsinkin kun kananmuna-allergiaa ei ole varmuudella todettu.
Poitsu oppi tosissaan kääntymisen taidon ja nyt pyörähtää välittömästi, kun pääsee selälleen :D Ja istumisen harjoittelu on kovassa vauhdissa :heart:

vilmis ja poika 5,5kk :heart:
 
:wave: Heippa hei!!
Kiirettä tääläkin....vähiin jää kirjottamiset,mutta lukemassa on pakko käydä päivittäin ;)

commander suuri :hug: ja paljon jaksuja tilanteeseen!!Toivottavasti asiat siitä päätyvät parempaan päin.
influenssa rokotus jäi meidän osalta ohi....en tiedä sitten,ei saanut kumpikaan pojista sitä....nyt vaan toivoa ettei jouduta kovin sairastelemaan :ashamed:

Tuo vauvan pukemis juttu on mullekkin aina yhtä vaikeaa vaikka kyseessä toinen lapsi :eek: se on niin hankalaa....mä oon ottanut kyllä käyttöön jo toppahaalarin ja sitä ollaan käytetty säällä ku säällä. sit kypärälakki ja päälle fleecemyssy,jalkaan töppöset ja tumput käteen.niillä sit makuupussissa vaunuissa,mut makuupussi on vaihtelevasti auki tai raollaan...ei ainakaan oo kylmä tullut :) käytin välillä muuten sitä lämpöpussiakin kun sellasen ostin,mut se on hankala ku pitäs saada niin kaulaa myöten se pussi kiinni ettei rintakehään tuu kylmä....oon sit vähän jättäny sitä pussin käyttöä kylmemmällä ilmalla...

vilmis :hug: edelleen....Kojolle myös :hug: toivottavasti asia selviää. itsekkin noiden masuvaivojen kans paininut tosi paljon ja on niitä vieläkin :ashamed: sillä kai nää jutut oikein tarttuu tääläkin mun mieleen niin kovasti vaikka meillä ei allergioita ole(ainakaan todettu vaikka ite kaikkea kuvitellut oonkin
:whistle: )
Ihan hyvin on kyllä peruna pojalle sopinut ja hyvin uppoo :p nyt ollaan myös kukkakaalta ja luumuakin maisteltu. luumu heti teki tehtävänsä ja poika kakkas monet läjät :D
yötkin on menny ihan kivasti yleensä.en aina tiedä maha(pieruähinät?) vai hampaatko herättää joskus öisin huutamaan mut nälkä se ei aika varmasti ole.aamuyöllä kyllä syö vielä kerran ja ihan mielelläni oon syöttänytkin ku maitotankit alkaa olla niin täydet sillon jo :D

ai niin piti Elli-etikka sanoa sulle et hauska tuo sun anoppi,jos ei saa kieltää mistään :eek: :LOL: ihan oikeassa kyllä olit ja oikein teit kun kielsit....kerta ite olet sitä mieltä =) hauskoja nuo anopit ja muut kyllä välillä :D meilläkin poika(pian 2v) saa jossain paikoissa tonkia joka paikan(kaapit...) ja kun kiellän niin sanotaan vaan että "anna katsoa" jne. niin sepä kiva kun mistäs tuo sitten oppii ja tietää kuinka kylässä käyttäydytään ja kenen luona saikaan tonkia joka paikan ja kenen luona ei... :/

juu mutta tässä tällä kertaa kaikki mitä muistu mieleen....nyt iltapalalle :p Hyvää yötä jokaiselle :wave:
 
LUMIKKO olen tuota tassuttelua käyttänyt kun laitan tytön nukkumaan ja kokeillut yölläkin mutta ei ole rauhoittunut. Iltaisin laulun kera nukahtaa kyllä omaan sänkyyn. Yöllä sitä vaan jaksaa hetken ja menen sitten sieltä mistä aita matalin eli otan viereen ja annan tisua. :ashamed:
Mutta nyt tästä ryhdistäydyn ja laitan tytön huoneen kuntoon ja hänet sinne nukkumaan. Jospa se siitä sitten.
Kiitos kuitenkin vinkistä!

Mulla edelleen ne verhot ompelematta :( ,en vaan saa aikaiseksi. Ja kun tämä huusholli muutenkin kun hävityksen jäljiltä koko ajan :( Oikeen pistää raivostuttamaan kun katson, että kaikki sekaisin ja silti en saa otettua itseä niskasta kiinni ja siivottua ;( Kiukuttaa!!

PUKEMISESTA: laitan villasukat, puuvillapipon, töppöset käsiin, toppapuvun ja makuupussiin tai jos mennään kauppaan niin laitan toppapuvun sijaan kevyttoppiksen ettei hermo mene kaupassa siks että olis kuuma. Vähän vaihtelee, laitan sitä mikä kätösiini tulee ja sen mukaan lisää peittoja vaunuihin :)

Huomenna Oripään sisustuskauppaan tutkimaan ja tuhlaamaan vähät rahat :)

Teevesi kiehui... :wave:

EKÄ ja Peppi

(vaihdoin kuvan tytöstä)
 
Elli Etikka - kiitti kielijännevastauksesta! No toivottavasti se menisi noin helpolla meilläkin. Mä olen vaan niin kova hermoilemaan tällaisia, ja jotenkin tuo ajatus kielijänteen leikkaamisesta tuntui rujolta. Mutta hyvähän se tietty on hoitaa jos kerran on tarve.
 
Heippa taas ja kiitos kannustavista sanoista. Sain nyt tehtyä sen testin tänään ja kivi putosi sydämeltä, se näytti negaa. Teen varmistustestin vielä parin viikon päästä, mutta toistaiseksi aion unohtaa koko asian. Miehen kanssa ei asioiden selvittely onnistu, kun ei pystytä puhumaan. Tänäänkin läksin saunasta kesken pois itku kurkussa, kun sain kuulla mm. tarvitsevani laihdutuskuuria ja tekeväni sen ja sen ja sen asian väärin. Tällä hetkellä odotan kuin kuuta nousevaa muutaman päivän eroa koko miehestä, tarvitsen häneen vähän etäisyyttä. Nyt saatiin se edes sovittua, että hän on viikonlopun töissä ja nukkuu/lepäilee vanhempiensa luona ja minä jään lasten kanssa kotiin. Jospa se vähän auttaisi. Ajattelin kyllä kysyä seuraavassa neuvolassa aikaa perheneuvolaan, kun tuntuu, että varsinkin vanhempi lapsikin kärsii miehen tuittuiluista ja turhista suuttumisista. Jospa siellä sais solmuja vähän auki. Mutta miten sen miehen sinne saa, niin siinäpä vasta kysymys...

En nyt jaksa muuta, on niin itkuinen olo...Onneksi lapset jaksaa sulostuttaa päivällä, nämä yksinäiset illat on pahimpia. Toinen kun on paikalla, mutta ei läsnä.

Commander
 
Pikaisesti taas ennen nukkumaan menoa

COMMANDER hali edelleen sulle :hug: Onneksi sait edes yhden murheen vähemmäksi jos niin voi sanoa. Voimia sinulle!

PUKEMISESTA: Meillä on ulkona päällä ensin normi vaatteet, sit tumput ja töppöset ja äitiyspakkauksen toppapuku. Kypärämyssy ja sellainen karvalakki siihen päälle. Sit peiton alle ja vaunujen koppaan se suoja päälle. Hyvin maittoi uni tänäänkin 3 tuntia ulkona ja just sopivasti oli vaatetta.

Kyläily meni hyvin, sain tutustua neljään uuteen ihmiseen, yksi niistä ollut jo puoli vuotta melkein naapuri, mutta olen niin hidas lähtemään kylään jos ei yhtään tunne toista. No, nyt tunnen =)

KOJO ja RIIVIÖIDEN ÄITI hurjalle kuulostaa että teillä vauvat jo konttaa ja nousee tukea vasten. Meillä tuo vasta mahalleen kääntyy niin ei voi kuvitella että joku samanikäinen jo menee pitkin taloa ja tutkii paikkoja =) Mutta perässä tullaan.

Nyt painun unille! Kirjoitelkaa!

Tiitteräinen ja Peetu joka juttelee tuol vaunuissa. äkkiä laittaan tutti suuhun =)
 
Commanderille iso :hug: !

Lemmenlaiva Tervetuloa mukaan!

Lempinimistä meillä tällä hetkellä äitin suosikki on Vaakku :heart:

Kovin oli lyhkäsesti tänään asiaa, mutta eipä nyt tuu oikeen mitään mieleen.

Kippana ja Sirppana :heart:
 
* 7650 g
* 71,6 cm
* kupoli 45 cm

* Terhakka, touhukas tyttö. Tasaisesti kasvaa. Kaunis iho."

Ei voitu ottaa nyt sitä influenssarokotetta, kun mennään ensi viikolla maitoaltistukseen. Siksi mennäänkin käymään neuvolassa seuraavaksi jo 29.11. hakemassa rokotus. 8kk- lääkärineuvolakin varattiin jo tammikuun 8. päivälle.

Tänään lähdetään taas kohti Porvoota ja kotiin palataan sunnuntai-iltana. Perjantaina menen osteopaatille (tekee varmaan gutaa), lauantaina mennään tapaamaan mun yhtä lukiokaveria, ei olla nähty varmaan neljään vuoteen. Hänelläkin on vauveli, elokuussa syntynyt. :heart: Sunnuntaina mennään veljen perhettä moikkaamaan ja sieltä sitten kotiin. Vauhdikas loppuviikko siis luvassa.

Mut eipä tässä kummempia. Hyvää päivän jatkoa kaikille!

-mennis-
 
Commander ajattelin vielä sanoa, että musta oli jotenkin niin sääli, kun sanoit, että miehesi, haluaa, että palaat töihin, kun musta sulla on niin kauniisti profiilissa laitettuna, että olet unelma-ammatissasi kotiäitinä. Näkee, että oikeasti se on sinulle sydämen asia. Hienoa, että jaksat vielä toiveikkaasti ja rakentavasti yrittää sovitella, vaikka itse kyllä pahastuisin toden teolla siitä, että minulle esim. ehdoteltaisiin laihdutuskuuria (epäilemättä tarve olisi, mutta mies on tuossa suhteessa hienotunteinen eikä mulkoile vaikka söisin mitä herkkuja). Kyllä sä mun mielestä voisit vähän painostaakin sitä miestä sinne perheneuvolaan, koska varmasti hänkin tiedostaa, että tilanteelle pitäisi nyt tehdä jotain, ja jos keskenään puhuminen vie asiat enemmän solmuun. Muista, että ei se kaikilla muillakaan aina niin ihanaa ole, eli ette takuulla ole ainoita ettekä harvoja, joilla on vähän parisuhdeongelmaa, mutta se, että päätät puuttua tilanteeseen, on alku sille, että saatte asian selvitettyä eikä se aja teitä eroon. Ja onneksi se testi oli tässä tilanteessa negatiivinen, yksi asia vähemmän.
 
Laitan pikaisesti pari sanaa, kohta on sännättävä tyttöä kerhosta hakemaan.
Vaniljatäti kielijänteen katkaisusta vielä, ehdottomasti minä ainakin kannatan sitä, että hoidatte asian vauvana! Meillä Helmille se tehtiin laitoksella, ja neiti tuskin huomasi asiaa, ja nyt tänä syksynä 5v tytölle tehtiin se, eikä enää ollutkaan niin miellyttävä juttu, tarvitsi ommellakin, se ikäinen jo ymmärtääkin tilanteesta jotain muttei tarpeeksi.

Palaan päivemmällä juttuihin, nyt on heitettävä ruoka uuniin ja lähdettävä hakemaan se kerholainen.

T:Minnihiiri
 
lemmenlaiva
Moikka Taas!

Tyttö nyt nukkuu tuolla ulkona, niin on aikaa jokunen rivi vaikka kirjotellakkin.

KOJO
RIIVIÖIDEN ÄITI
Teillä on kyllä todella menevät toukat.. Se on kyllä hurjaa miten toiset kehitttyy nopeammin. Mutta taas puolen vuoden päästä nuita eroja ei sitten huomaakkaan... Kaikki menee yhtä vauhdikkaasti! Teillä saa varmaan jo olla silmät selässäkin kattomassa että minne seuraavaksi kiivetään =)

Miten teillä sen influenssa rokotteen kanssa, lähinnä te loppukuusta syntyneet? Meille ei ole vielä varmaksi luvattu sitä.. koska ollaan niin myöhäsen kuun puolvuotiaita (26.11 6kk) ja se neuvolan täti sano viime käynnillä että ei oo varmaa riittääkö sitten sitä tehoste rokotetta enää joulun aikaan. Minä en oiken tuota ymmärtänyt, koska luulisi nyt että niitä olisi varattu parilliset määrät, eli kaikki jotka eka piikin saa niin saavat tottakai myös sen toisenkin.
No, meillä on neuvola just tollon 26pv ja toivon kyllä että me saatas se!

Miten on muutes teillä muilla tuon D- vitamiinien kanssa, muistatteko antaa joka päivä? Meillä se unohtuu jostakin syystä, eli meillä annetaan noin joka toinen päivä :ashamed:

Onkos täällä muutes muita korvikevauvoja? Meidän neiti ei ole juurikaan saanut muuta maitoa kuin korviketta, kun mamman meijeri ei tuottanut tarpeeksi :( mutta kaupasta ei maito lopu kesken :D

Nyt mää palaan ruuanlaittoon...
Heipat kaikille ja hampaattomat hymyt pimpiäiseltä :eek:
 
Heippa pitkästä aikaa kaikille!

Meillä on ollut vähän huisketta, kun on koko porukka oltu enemmän tai vähemmän nuhassa. Olen kyllä käynyt kuulumisianne lukemassa ja meinannut monesti itsekin jotain kirjoittaa, mutta aina on tullut tilanne päälle...

Kiitos täällä pinossa olleesta vinkistä Vaporizerista, on ollut tosi hyvä meille nuhanenille. :snotty: Suosittelen! Toinen ihan ehdoton on ollut nenäfiida, jolla on saatu imettyä räkä vauhdikkaasta pois pienen nenästä. En ole minäkään huomannut, että keittosuolatipat turvottaisivat. Kovasti ovat helpottaneet nenän imurointia kyllä.

Lemmenlaiva, tervetuloa mukaan! Itsekin tulin tänne mukaan vasta viime kuussa.

Influenssarokotus meinattiin mekin ottaa, se olis nyt perjantaina, jos vaan neitin nuha ei ole pahentunut.

En nyt enää muista, mitä piti kommentoida... Pakko lähteä pikkuisen puuhailemaan, kun neiti nukkuu. Voimia kaikille sairastaville! :hug:
 
...Mies iltavuorossa töissä ja poijat päikkäriillä kummatkin. Ja äiti täällä kuinka muuten. :whistle:
Commander :hug: Onneksi raskaustesti ei näyttänyt +, kun ette vielä kerta kolmatta halua. Tuo teidän tilanne kuulostaa tosi pahalta. Itelle aivan tulee pahaolo, kun ei pysty auttamaan. =( Toivottavasti saat miehes raahattua sinne perheneuvolaan ja saisitte solmut auki parisuhteessanne.
mmamaa Tuolla anoppilassa ei tosiaankaan saisi kieltää lapsia, paappa ja mumma samaa mieltä. Sitten minä vasta rannankiiskinä siinä, että edes joku komennus pitää olla. :whistle: No ei appivanhempia voi moittia kovinkaan paljon. Jos osaa päästä anopin sanomiset toisesta korvasta pihalle mitä sanoo. Välillä nimittäin tahtoo olla sellainen, että sanoo mitä sylkisuuhun tuoo, eikä ajattele että toinen vois loukaantua. Appiukkoa en mistään hinnasta antaisi pois, mun vara isä oikiastaan on. Niin hyvin me tullaan toimeen ja kun omakin isä on kuollu niin on edes joku. Mutta ei mulla muuta, että nettiin surffaileen....olishan kotitöitäkin, mutta ne saa nyt hetken odottaa, kun on tää harvinaislaatuinen hiljaisuus. :lauhg:

Elli Ja Uinuvat pojat. :heart: :heart:
 

Yhteistyössä