Toukovaavit 2011

liljanne: Meillä on myös poika alkanut käsillään enemmän touhuta, eikä enää juuri jaksa kiinnostua kääntymisestä. Kerran siis kääntyi ihan itsenäisesti mahaltaan selälleen, mutta nyt ei enää koita.

Oltiin tosiaan viikonloppuna häävieraina ja tein juhliin yhden kakun (oli pyydetty häälahjaksi). Huomaa kyllä, että tuommoiset järjestelyt pienen vauvan kanssa vie paljon enemmän energiaa. Koko viikonloppu tuli touhuttua enemmän tai vähemmän, ja nyt onkin ihan sippi. Poika kyllä käyttäytyi häissä ihan fantastisesti. Aina ruoka-aikaan veteli sikeitä kantoliinassa, sain hyvin ruokailtua! :D

Oletteko muuten muut törmänneet siihen, että vieraat ihmiset koittavat opettaa teitä lastenhoidossa? Tuolla juhlissa tuli juteltua jonkun ehkä kaukaisen sukulaisen kanssa, joka sanoi mulle, että "on tärkeää sitten pitää tuota niskaa tuettuna!". Vähän ihmettelin, kun poika siinä mulla kantoliinassa ja ihan itse pitää päätään pystyssä ja kuikuilee ympäriinsä. Sanoin vaan sitten, että kyllä me kovasti aluksi tuettiinkin toki, mutta nyt osaa jo pitää ihan itse. Mietin, että onhan tätä lastenhoitoa tässä kohta 3kk harjoiteltu, kai me nyt jo jotain osataan. :D Eikä ole ensimmäinen kerta, kun mua tullaan "opettamaan". Kai se johtuu siitä, että olen paljon nuoremman näköinen, kuin mitä ikää oikeasti on.

Kastejuhla on muuten ensi viikonloppuna. Huh, siinäkin vielä järjestämistä!

lyrae ja Samuel 2,5kk
 
Juu, kyllähän noita lastenhoito-ohjeita on saanut kuunnella alkuraskaudesta lähtien. Toisaalta ymmärränkin sen, kun tuo meidän esikoinen. Mutta neuvolassa kyllä terveydenhoitaja sanoi, että jokaisella perheellä on omat tavat ja tyylit olla ja elää.
Joten jos sillon tällön kuulen jotain, joka ei meidän perheelle juuri sovi, niin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Meillä poika on ilmeisesti taas oppinut uuden taidon... Osaa melkein itse syödäm tuttipullosta.



Mitä vaippamerkkejä muuten käytätte, vai käytättekö kestoja ? Olen tuossa vilkaissutkin, että muutama kestoilee :).

Meillä käytetään Pampersia. Roopella pysyy paremmin kuivana Pampersit kuin Liberot :).
 
Moiii!

Kylläpä ukostaa. Onneks ei tarvii kerrostalossa pelätä. mökillä kyllä aina vähän jännittää :)

mulla ei oo vielä menkat alkaneet. Aiemminkin on alkanu vasta ku imetyksen lopetuksesta on ollu pari kk. Ja nythän vielä imetän, ni ei varmaan hetkeen alakaan.

Ehkäisyä ei oo käytössä ku vauva saa tulla heti kun on tullakseen. Mut siis kun kierto ei oo käynnistyny niin en odota raskautuvani hetkeen.

Meillä on kylvyn/suihkun kanssa just niin ku Nepulalla! Miehen hommia ja aina suihkuilevat. On kai vauva kaks kertaa päässy kylpyynkin..

Meillä oli kans 3kk neuvola ja pituutta vauvalla oli 62,5 cm. Painoa en muista ulkoa mut noin 6,5kg. Rokotukset otettiin kaikki mitä tarjottiin. Niistä ei tullu kummempaa. Kovat patit pistokohtaan mut ne oli vaan pari päivää.

Eipä meille ihmeitä muuta. Miehellä oli tänään paluu arkeen ja me lähdettiin heti aamusta kyläilemään. Huomenna toinen kyläreissu mut vasta iltapäivällä joten jos ei sada niin aamulla kutsuu puisto.

Mukavaa viikkoa!

Jadey ja pikkusisko 3,5kk
 
Huomenia!

Mulla räkätauti jatkuu ja eilen kävin lääkärillä. Pokiontelotulehdushan se siellä jyllää,kun ei ala millään ohi mennä. Nyt sit ab-kuuri menossa. Toivottavasti ei kuuri aiheuta tolle pikkuiselle mitään allergisia oireita..

Kylvystä: Meillä pikkumies käy pari kertaa viikossa kylvyssä ja yleensä isin kans. Välillä toki minäkin käytän ihan siitä syystä, ettei sitte ois järkytys iskän työreissujen aikaan, ku mä kylvetän:D

Meillä kans tota tarttumista alettu nyt ihan urakalla harjoitella.. Isosiskon hiukset saavat aina kyytiä:D Ja sit niitä hiuksia saa irrotella pikkuisista sormista, ettei suuhunsa laita..

Mutta nyt tää mamma tahtoo lisää kahvia!!!!
 
Meilläkin oli 3kk neuvola ja strategiset mitat ovat 5980g/61.5cm :)

Vaipoista. Ollaan tähän asti menty Pamperseilla, koska ne olivat ainoat tarpeeksi istuvat reisistä alkuun. Tosin Muumit, Liberot ja Nature Babycaret ehditiin ostaa ja käyttää pois jossain vaiheessa. Nyt sitten nuo 4-6kg vaipat alkaa olla liian pieniä ja ostin Liberon 5-8kg, mutta ne on vielä vähän isonlaiset noinniinku 'istumaosaltaan'. Pampersilla on uusia 5-7kg vaippoja ja ne on sopivia nyt. Jostain syystä haluaisin mielummin käyttää Liberoa, ehkä sen takia kun Pamperseissa on sitä lotionia ja ne haisee omituiselle....:confused:

Rokotukset saatiin täälläkin ja jessus sitä huutoa :( Typy oli ihan väsynyt ja itkeä tihrusti sitä jo valmiiksi. Sitten otettiin hb kantapäästä ja siihen päälle sitten piikit molempiin reisiin. Että otti mammalta sydämestä! No, mun mies olis varmaan jo hempan jälkeen juossut vauva kainalossa karkuun sieltä....heheh. Äkkiä onneksi rauhottui ja nukahti. Rokotuksista ei tullut yhtään mitään oireita paitsi mustelmat. Saatin myös toinen rotavirusrokote ja täti sanoikin että ehkä se saa mahaan vauhtia kun ei ollut taas satsia tullut viikkoon. No arvatkaa vaan... ei saanut.
Meillä olikin sitten pari tosi huonoa yötä mahan takia ja eilen aamulla sitten annoin Levolacia aamusta ja illalla tulikin sellainen semipaska. Onneksi sekin auttoi oloa. Ihan kamalaa tuollainen. Neuvolan ohje on antaa Levolacia päivittäin, mutta karsastan jotenkin hoitaa asiaa 'lääkityksellä'. Ollaankin päätetty aloitella kiinteitä, koska sen pitäisi saada vauhtia mahaan. Tosin neukkulan mukaan se kovettaa...:confused: mutta kai se nyt kovettaakin jos sinne on ekana perunaa tunkemassa, joten aloitellaan bataatilla, päärynällä ja kesäkurpitsalla (niin ja jatketaan luumua). Ja tietty kaikkia alkuun yksitellen :D Oon jo keitellyt pakastimeen soseet, joten eiku rohkeasti lusikkaa kurkkua kohti. Lisäksi ajattelin hankkia maidotonta luomuvelliä. Imetystä jatkan tottakai, mutta toivon että josko vaippaan alkaisi tulla tavaraa säännöllisemmin näillä eväillä. Jos ei, niin kai se sitten on Levolacia annettava : /

Tekisi kovasti mieli lähteä Helsinkiin vauvan kanssa, mutta autolla en aio sitä tehdä. Junalla sinne pääsee 40 minuutissa, mutta jotenkin jänskättää tuo vaunujen raahaaminen junaan. Ei kyllä pitäisi, jos lentäminenkin onnistui, mutta nämä uudet asiat stressaa :xmas: Ilmeisesti vaunujen kanssa ei edes tarvi lähijunissa maksaa eli ilmaista huviahan se olisi :LOL:

Neuvoja kyllä sataa täälläkin! Viimeksi oikein kunigasajatuksia mun äidiltä kun kerroin että kiinteitä aletaan treenamaan. Kuulema pitäisi tarjoilla perunaa voilla höystettynä! Ehdin sanomaan että ei vauvoille saa antaa suolaa, niin mua valistettiin että on sitä suolatontakin... ja sitten vasta pääsin jatkamaan että alle vuoden ikäisille ei anneta maitotuotteita. Noh, tähän oli ratkaisuna hyvälaatuinen öljy... :headwall: Joo, mun mamma kuvittelee olevansa joku ruokaguru. Kun oli neuvolassa mun mukana niin kysyi siellä että eiköstä hunajaa voisi antaa mahakipuihin :kieh: (siitäkin huolimatta että olin, äitini tuntien, pyytänyt ystävällisesti olemaan kommentoimatta siellä).

Tämä viikko tuntuu omituiselta kun kalenterissa on tyhjää. Perjantaina tosin menen kampaajalle, mutta muuten ei mitään sovittua. Ihmeellistä =) Josko sitä rohkaistuisi ja tsemppaisi itsensä siihen junaan ;)

Ai niin, tarttumisesta. Täällä kans ihmetellään käsillä kaikenlaista :heart: En voi pitää hiuksia auki, kun niitä nykyään kiskotaan niin helposti ja leikkimaton riippuvat elukat saa kyytiä. Tutinkin saa pois suusta ja sinne takaisin, tosin en ole varma onko kyse osaltaan sattumasta :D Samaisella matolla yrittää kovasti kääntyä, tai siltä se ainakin näyttää, mutta toistaiseksi ei kyllä ole vielä onnistunut.

Miiku ja hekotteleva pötkö reilut 3kk
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei taas!

Pakko oli tulla hehkuttamaan, että meillä neiti kääntyi eilen eka kerran selältä vatsalleen ja vielä monta kertaa peräkkäin! Näyttää olevan samassa "aikataulussa" kun isommat sisaruksensakin. Kovasti yritti hoitopöydällä kääntyä illalla ja yhtäkkiä neiti oli vatsallaan. Sitten teki saman vielä pari kertaa olohuoneen lattialla. Kovasti neiti tarttuu kaikkeen, leluihin, vaatteisiin, hiuksiin... EIlen illalla isoveljellä oli hirmuisen hauskaa kun vauva tarttui hänen yöpuvun housun lahkeisiin. Eipä meinannut naurun takia iltsadun lukemisesta tulla mitään.

Kylvystä. Meillä kylvetään kerran viikossa ja mä aina kylvetän. Mies ei oikein ole ottanut sitä hommaa omakseen. EIpä silti, minä ne vaipatkin vaihdan kun ei tuo ukko oikein niihinkään mielellään kaajoa :D

Ehkäisy on hoidettu cerazettella. Hyvin toimii. Tosin mulla menkat tulee varmaan taas joskus kun tyttö on jotain 9kk, niin tuli noiden toisten kohdallakin. Enpä liiemmälti niitä kaipailekaan...

Meillä on käytössä Pampersin vaipat. Olen ne vaan jotenkin todennut sopivaksi ja olen noilla muillakin käyttänyt niitä. Jotenkin tulee nyt semmoinen olo, että kun aina olen tehnyt noin niin teen nytkin HIH!

Ylihuomenna on 3kk neuvola, joten täytyy tulla sitten kertoilemaan kuulumisia :)
 
Selvittiin aamulla puistoon ja vasta äsken vähän ripsi vettä vaikka taivas on kyllä niin tumma et huh huh.

Junaan vaan rohkeasti Miiku (vaikka itse kyllä mieluummin kuljen omalla autolla enkä pölvästinä käytä hyväkseni etuja : /) :D
Joskus vuosi-kaksi sitten sitä kyselin VR:ltä ja Keravalta/-lle asti pääsee vaunujen kanssa ilmaiseksi. Siis ainakin pääradalla. Vantaankosken radan tietty päähän asti, kun eihän se Vantaata pidemmälle mene. Jos sulla on 40 min niin ilmeisesti vähän kauempaa tulet, mut onhan tuo mun kysymä tieto voinut muuttuakin.?

Meilläkin tartutaan joo. Välillä vähän ärsyttääkin, kun tutti on lohduttamassa ja sit vauva sen itse ottaa pois eikä joka kerta osaa laittaa takaisin.

Vielä on aikaa töihin ilmoitella hoitovapaasta, mutta onko täällä ketään joka jo tietää mitä aikoo keväällä tehdä? Tai millaiset suunnitelmat on tässä vaiheessa? Mä oon alkanu miettiä, jos vaikka menisin duuniin. Oisin ehkä pari kuukautta vaan hoitovapaalla ja ennen kesää takas. Se on vielä mietinnän alla jääkö mies kesäks vai meneekö muksut hoitoon. Vaikeahan niitä paikkoja on saada, keväällä varsinkin, mut sit täytyy anoo siirtoa syksyks. Mä oon ollu jo niin kauan himassa että nyt kyllä jo duuniin paluu houkuttelee ja kovasti houkutteleekin. Haluaisin tosiaankin ees käydä kääntymässä töissä ennen mahdollista seuraavaa äippälomaa.

Ketä täällä muuten olikaan Mikkelistä, vai oliko kukaan? Jotkut kävi ainakin duunissa siellä.. (Hatara pää, ei muista ni ei muista).

Jepulis, palataan taas :wave:

Jadey ja pikkusisko 3,5kk
 
Hip hei!!!!! Vieläkö saa liittyä mukaan... kirjottelin siis kanssanne tuolla odotuspuolella, mut sit tää kirjottelu jäi ku alko pyörittään tätä härdelliä kera kolmen lapsen (ja yhen miehen)!!!!

Mama ja Tyllerö 2,5kk
 
Nepula, tsemppiä rintaraivareihin! Täällä oli myös ja niitä yhdessä vaiheessa ja vieläkin jos iltaisin saa huutokohtauksen niin ei millään suostu syömään. Alkaa parkumaan hulluna heti kun laskeekin imetystyynylle. Yhtenä iltana sain huijattua tyttöä niin että annoin liikkeessä sille tutin suuhun ja sitten kun suostui sitä imemään niin vaihdoin lennosta rinnan suuhun :) Ei toki toimi jatkuvasti ja hartiat huutaisi hoosianna jos seisaaltaan joutuisi imettää. Oon itse käynyt nyt kaksi kertaa hierojalla ja suosittelen lämpimästi kaikille imettäjille koska ainakin mulla hartiat oli jo niin pahassa jumissa että tuli päänsärkyjä.

Lilya, täällä myös yksi iltahuutelija... Pari viikkoa on huutanut melkein joka ilta mutta nyt on pari iltaa jäänyt välistä. Olemme yrittäneet nukuttaa tyttöä alkuillasta vähän enemmän ettei olisi niin yliväsynyt sitten illlalla ja myös lisätty vaunuilua ja kylpyjä mutta en tiedä onko näiden ansiota. Monethan sanoo että nuo iltahuudot on vaan vaihe joka menisi ohi pikku hiljaa kun 3kk lähestyy. Toivotaan näin koska on tosi turhauttavaa...

Leena, paranemisia sinne! Toivotaan että ei vaikuta vauvaan tuo sun kuuri.

Mama, tervetuloa vaan kirjoittelemaan :) Kiva kun saadaan tänne mahdollisimman paljon odotuspuolen tuttuja. Harmi että kaikilla sieltä ei varmaan riitä enää aika tänne kirjoitella mutta toivottavasti jossain vaiheessa palailevat foorumeille.

Onko täällä ketään kenen vauvat nukahtelee yöllä rinnalle? Mulla on alkanut viime aikoina niin turhauttaa se että tyttö yöllä nukahtaa joka syötöllä niin että joudun herättelemään vaipan vaihdolla ja kutittelulla ja pienellä hieromisella välillä koko ajan syömisen aikana. Alussa syö tehokkaasti mutta sitten alkaa nukahtelu. Jos en herättelisi tyttöä niin ei ikinä söisi kun toisen rinnan ja sitten varmaan joutuisin nousta vielä useammin syöttämään yön aikana. Nyt syö n. 3h välein.

Tarttumisesta ja kääntymisestä, meillä myös tyttö ottaa tuttia pois itse suustaan mutta luulen että ei vielä tajua sitä tietoisesti tehdä, eikä vie sitä kunnolla takaisin suuhun ;) Mahalta selälle kääntyi toissa päivänä kerran mutta sen jälkeen ei ole kääntynyt. Joka päivä kyllä treenaillaan mahalla olemista ja tyttö pitää kyllä jo tosi hyvin päätänsä ylhäällä. Onneksi pian saa alkaa pitämään sylissäki niin että niskaa ei tarvi enää niin tukea.

Nukkumisesta, miten paljon suunnilleen teidän vauvelit nukkuu? Mä laskeskelin että yöunet on täällä n. 9-10h ja päivällä nukkuu yleensä 2h päikyt ja illalla pari kertaa 30-45 min että vuorokauteen tulee noin 14h unta.

Töihin paluusta, mulla on vielä ainakin ihan ajatukset auki. Selvää on että tyttöä ei viedä hoitoon maaliskuussa kun äippälomani päättyy mutta se miten ja kuka häntä hoitaa on vielä auki. Itsekkäästi olen ajatellut että menisin vasta syksyllä töihin kun houkuttelee tuo kesä kotona olo :) Tämä kesä kun meni vähän sumussa sisällä niin olisi kiva nautiskella 1-vuotiaan kesätytsyn kanssa ajasta kotona. Meillä mies on ilmaissut halunsa hoitaa tyttöä myös eli näillä näkymin todennäköisin vaihtoehto on että mä meen syksyllä töihin ja mies jää kotiin hoitamaan tyttöä. Ja toivottavasti sitten jossain vaiheessa tulisi uusi raskauskin ajankohtaiseksi että sitten menee suunnitelmat taas uusiksi jos sellainen onni käy :)

Meillä muuten tyttö tykkää hulluna katsoa televisiota :D Kun makoilee leikkimatollaan ja näkee telkun niin katse kiinnittyy helposti sinne. Miehen mukaan jo pienestä asti urheilutyttöjä kun "katsoo" futista ja muuta urheilua aina kun sitä tulee kun isin kanssa makoilevat leikkimatolla... ;)

Nelli ja Kultahippu 2,5kk
 
Nelli: Meilläkin Reittu tykkää katsoa tv:tä! Aika surullista tosin, että monena iltana olla möllötetään koko perhe kolmistaan olkkarissa ja katsotaan meidän suosikkia eli Suurinta pudottajaa :O. Kunnon sohvaperunasakki! Tosin siinä on paljon erivärisiä liikkuvia paitoja eli varmaan vauvastakin mukavaa...

Mies lähti tosin nyt ohjelman jälkeen lenkille, eli ei me aivan toivottomia olla :O!

Meillä käytössä Libero 3 -vaipat, sopivat hyvin pojan sumopainajareisiin. Kohta pitäisi tosin siirtyä johonkin muuhun, kun nuohan ovat periaatteessa kahdeksaan kiloon asti ja meillä painoa jo 7,4kg. Ostin jo noita Libero 4 Active fit -vaippoja, mutta niissä tuntui takapuoliosa tosi ohuelta, kun meillä pojalla vatsa tosiaan toimii hyvin. Joko joku on siirtynyt tuohon isompaan malliin?

Meillä tuli muuten Reitulle sitten kuitenkin kuumetta noista rokotuksista :(. Annettiin illalla Panadolia suun kautta, ja maku oli ilmeisesti niin äitelä, että oksensi koko satsin plus kaikki juomansa maidot. Reppana oli tosi voipunut ja kitisevä, mutta onneksi sai uudestaan syötyä ja sitten unille. Aamulla olikin taas oma itsensä :).

Muutama viime yö mennyt ihan superhyvin: viime yönä meillä nukuttiin klo 21:30-5:30!! Luksusta!!! Ja tuosta tosiaan syötön kautta nukuttiin vielä puoli ysiin. Toivottavasti jatkuisikin, pitää koputtaa puuta. Päivisin nukutaan yhdet pidemmät n. 2 tunnin unet ja kahdet lyhemmät n. tunnin unet. Muuten ollaan hereillä ja jutustellaan :).

Meillä tuo syöminen edelleen välillä vähän rauhatonta eli Reittu saattaa kiukustua nopeasti. Kasvaa kuitenkin hyvin, ja neuvolassa epäiltiinkin, että pyrkii varmaan nyt itse säätelemään syömistään ja tietää, milloin on saanut mielestään tarpeeksi. Välillä kyllä huolestuttaa, ettei pienellä vaan ole nälkä :(... Mutta selkesti kuitenkin saa tarpeeksi maitoa, kun on pirteä ja painoakin tulee.
 
Neuvolassa käyty. Painoa 6,9 kiloa ja pituutta 63cm :).

Piikit sai ja ei se nyt niin paljoa huutanutkaan + rotarokotteen. En sitten tiedä huomisesta. Todella väsynyt kyllä on.

Neuvolassa ei sanottu pahasti siitä, että oltiin alotettu 2kk iässä kiinteät. Sanoi, että kannattaa ajatella maalaisjärjellä ja jos ei maito riitä, että pitää tunnin välein syöttää niin silloin kannattaa alottaa jos maha kestää :).

Hienosti meni neuvola :).

Jes, mä pääsen kylvettämään poikaa nyt kun on jalat hankittu vannaan niin on paljon helpompaa mulle, kun yleensä puoliso on kylvettäny :).

Roope 3kk :) <3.
 
Tervetuloa, Mama! Jos haluat alkusivun listalle, niin kerrohan syntymätiedot.

Voioi, huomenna on 5kk neuvola ja taas lisää rokotuksia. Samat kuin ennenkin, ja siitä yhdestähän viimeksi tuli vähän lämpöä. Nyt saa kaks piikkiä kerrallaan + rotan, kun viimeksi pienen koon vuoksi jaettiin kahdelle kerralle. Saas nähdä, kuinka sujuu leffa torstaina! Vauvakinoon on nyt liput hankittu :) Toivottavasti ei siis nouse kuume huomenna.

Toivon mukaan elokuva kiinnostaa vaaviakin, ainakin meidän videotykiltä näytetyt on kiinnostaneet varsin paljonkin. Telkkaria meillä ei olekaan. Hyvin on ainakin sarjoja pystynyt vauva sylissä nukkuen katsomaan. Greyn anatomia aloitettiin alusta ja ollaan jo neljännessä kaudessa! No joo, toive olis, että tuon elokuvan aikana vauva nukkuis sylissä, ainakin puolet. Tuolla nyt tuskin on edes pointtina itse elokuva, vaan ennemmin muiden vauvallisten tyyppien tapaaminen. Olettaisin.

Unia vauva nukkuu noin 16h vuorokaudessa, öisin 12h ja päivisin joko 4x1h tai osa vähän pitempiä, osa lyhyempiä. Nukahtaa tissille kyllä yöllä, varmaan aina, mutta niin mäkin... Välillä oon herännyt yöllä siihen, että mikä mun nänniä nipistää, niin siinä vauva on vieläkin kiinni ja aikaa on saattanut kulua ainakin tunti... Tai sitten on löytänyt nännin uudestaan, kun on jäänyt siihen esille... Mä en yleensä melkein ikinä imetä molemmista rinnoista samalla kertaa vaan aina vaan toisesta, eli vaihdan joka kerralla. Niin päivällä kuin yölläkin.

Meil on kanssa vaipoista Libero kolmoset käytössä. Eivät kovin istuvat reisistä, mutta en kestä Pampersien hajua.

Tarttuminen on alkanut olla nyt kiintoisa juttu. Ostettiin tänään kaupungilta uusi lelu, jolle vauva nauroi ääneen siellä kaupassa, ja siihen on erityisen hyvin tarttunut kiinni (sellainen mato). Ei kuitenkaan aina tartu esineisiin, välillä vaan katsoo. Ja ilmeilee. Ihan mieletön ilmeiden kirjo kyllä tolla pienellä, kun se oikein jostakin innostuu :) Ja uusia ääniä kanssa alkanut tulla, kaikenlaista rupattelua ja hihkumista :heart:
 
MaiMei: Mä ostin kans liput vauvakinoon. :) Jännäilen nyt, että mitenköhän leffakäynti onnistuu.

Tänään oli perhevalmennusta (jatkuu siitä raskausajan perhevalmennuksesta). Oli hauskaa, kun vauvat rupes "juttelemaan" keskenään, eli höpöttelivät jokainen vähän vuorollaan jotain. 4 perhettä vaan oli paikan päällä (raskausaikana oli enemmän) ja kaikilla poikavauva. :D

Tervetuloa mama!

Vaipoista meillä on käytössä kestot (kuorivaippa / taskuvaippa + imu), kertiksistä Muumi-vaipat (3. koko). Lisäksi vessatetaan, niin riittää melko ohuet kestot.

lyrae ja Samuel
 
Huomenia!

Vaipoista: Me kans käytetään noita liberon 3 vaippoja. Ne on tällä hetkellä just sopivia. Ja meillä kans nuo sumopainijan reidet:D jätkällä,niin pampersit on tuntunu pieniltä. Ja lisäks pampersit tarttu pyllyyn kiinni ja siks aina pylly punoitti:( Varmaan kohta mekin joudutaan niitä liberon 4 vaippoja hankkimaan..

TV:n katselusta: Meillä on kans jumppi varsinainen tv:n orja!!! Välillä joutuu ihan sammuttamaan telkkarin ku kääntyy puuhamatollakin tv:tä tuijottamaan:D

Mama: Tervetuloa vaan:)

Tää räkis on kyllä aivan kamalaa..ois kiva jo olla sellasessa normaalissa olotilassa. Nyt on kokoajan pää ihan tukossa. Korvissa suhisee ja nenä on tukossa ja mistä tota räkää voi riittääkin noin paljon!!!!!
Jospa tuo kuuri tosiaan tepsis!!!
-leena ja jumppi
 
Jaaha,mun tekstit taas vaihteeksi hävinneet jonnekin.

Mitäs piikkejä siellä 3kk nlassa tulee? Rota tulee suun kautta mutta mitä ne kaksi muuta on? En jaksa kaivella mistään tietoa,kertokaa te jo piikit saaneet,kiitos:)

Leenalle pikaista paranemista! Meillä sairasti myös koko perhe räkiksen ja eskarilainen oli 3 vkoa kipeä. Itselle tuli se kahteen kertaan mutta selvisin 2x muutaman päivän sairastamisella.

Mies sai eilen tietää pääsevänsä töihin ja niin vaan loppuu se minun lokoisia oleilu ja arjen helppous:)
Eskarilainen menee miehen mukana ti-pe jo 7.30 eskariin hoitoon,aivan mahdotonta että minä pääsisin neljän pienen muksun kanssa minnekään lähtemään,osa lapsista nukkuu vielä tuohon aikaan. Maanantaisin tyttö pääsee kakkosluokkalaisen kanssa kouluun niin ei tarvitse ihan joka aamu herätä 7. Onneksi koulu on tuossa lähellä mutta sen verran matkaa kuitenkin etten voi vaan tyttöä heittää yksinään sinne.
10 pitäisi vielä 4,5v ja 2v puistoon pariksi tunniksi,tulla hetkeksi kotiin ja lähteä taas hakemaan ja koukata vielä eskarin kautta tyttöä hakemaan. Mies tulee 16.30-17.30 vuoroviikoin ilmeisesti.

Mamalle tervetuloa mukaan!

Meillä on kestoja mutta en ole niitä kovinkaan hanakasti tällä kertaa saanut käytettyä. S-koko jää jo pieneksi ja M-kokoa ei kamalasti ole ja L on vielä iso. Myyn pienet pois ja käyttelen sitten sen verran kestoja mitä löytyy. Olen kestoittanut lapsia kakkosesta asti mutta nyt ei vaan jotenkin innosta vaikka kuinka koitan. Vessamme on kamalan pieni ja säilytystilaa liian vähän joten ei löydy oikein paikkaa pyykeille,lattialla makaavat suurimman osan ajasta. Vessaremppaa pitäisi tehdä mutta ei olla ehditty. 8 hengen taloudessa pitäisi olla kuitenkin aika toimivat tilat ja tuo vessa on kyllä onneton.

Nannaliina ja Aapeli 2,5kk
 
Huomenta täältäkin =)

Odottelen vauvan heräävän aamupäikkäreiltä ja sitten lähdetään kylille, pakko päästä pois kotoa kun kolmeen päivään en ole koiralenkkejä pidemällä kotoa ollut. Kiitos Jadeylle kannustuksesta :wave: Itseasiassa olen täällä länsipuolella rantaradan varrella ja kun oikein nopea juna (tosin vain pari kertaa päivässä) menee, niin Helsinkiin täältä pyyhältää ihan jo puolen tuntiin (wow =)). Inhoan ajaa keskustassa ja parkeerauskin on jo niin sikakallista, että koen junan mukavammaksi, vaikkakin joudun kyllä ajamaan asemallekin kun sen verran pitkä matka sinne on. Tänään en kuitenkaan noin pitkälle lähde, koska huomasin saavani tarvitsemani Espoosta. Eka meinasin lähteä vasta huomenna juurikin vauvakinon vuoksi, mutta kuten todettu, pakko päästä tuulettumaan tänään. Perjantaina sitten pistän lapsilisät kiertoon kun pääsen kampaajalle :p

Nannaliina kyselu noista rokotuksista. Pakko myöntää että en muista mitä sieltä tuli :ashamed: Niissä kahdessa piikissä oli jotain viittä eri tautia vastaan, joten meni ohi. Yks oli joku kokki (pnemu...ööö) :D Oon siis aika pjönttö mama kun en ton vertaa ole kiinnostunut...heheh...tai siis varmistin vain ettei niissä mitään influenssarokotteita ollut.

Keväästä ja työstä... kai se on pakko hieman pohtia mitä sitä haluaa. Sen verran ollaan päätetty että tyttö ei mene hoitoon kun vasta vuoden päästä syksyllä. Vielä ei tiedetä kumpi meistä jää kotiin. En haluaisi mennä takaisin mun työhön :| ja jos en löydä/saa uutta työtä, niin sitten mä jään, mutta jos käy toisin niin sitten mies =) Kun aikaisemmin oon hakennut uuta työtä multa on kysytty miksi haen ns vähemmän vaativaa/einiinmageallatittelillä nimettyä työtä, oon saanut tosissaan vakuutella että sellaista haluan. Lapsen luulisi käyvän perusteluksi sille miksi haluaa säännöllistä ja reissutonta hommaa ;)

Jassoo, nyt vaipanvaihto kutsuu!
 
Hellou!
Täällä myös ollaan oltu flunssassa ja pikkuisen kanssa yövytty pari yötä Jorvissa. Kuume nousi sen vertaan että halusivat ottaa sisälle osastolle. Onneksi ei kuintenkaan keuhkokuumetta ollut vaikka sitä aluksi epäilivät.

Äitiysloman jälkeen jään hoitovapaalle syksyyn asti. Olen jo ilmoittanut töihin tämän. Saapahan paremmin hoitopaikan.

Vaipoista meillä on käytössä Pampersin 3-koko. Ollaan käytetty baby dry ja active fit:iä. Onhan niissä se haju mutta kun oli tarjouksessa. Liberoa käytettiin ihan aluksi.

1,5 viikon kuluttua meilläkin 3kk neuvola. Saas nähdä kuinka paljon tyttö on kasvanut. Pituus oli viimeksi 61cm(muistaakseni). Eilen paino oli 5,7kg.
 
Kirjoittelenpa minäkin tänne pitkästä aikaa. Meillä poika on viikon päästä neljä kuukautta. Näin se aika menee :D EIlen oltiin ekaa kertaa vauvakahvilassa ja ihan oli mukavaa. Vauvauintiakin ollaan harjoiteltu jo pari kertaa. Kiinteitä yritin aloitella mutta tuntuu että iltaitkut ovat lisääntyneet joten pidän nyt parin päivän tauon ja yritän sitten uudelleen. Velliä kyllä menee.
Mutta, mutta. Vasta viime viikolla selvisi että tuttipulloihin on eri kokoisia tutteja. Joka taas tarkoittaa että meidän jässikkä on tähän asti imenyt maidot ja vellit siitä 0+ tutista :D :D Reppana toista :(
Vapaalla en ole ollut vielä yhtään kun mies on maanviljelijä ja nyt ovat yötä päivää pellolla. Tuntuu että olisin yksinhuoltaja, mutta sen jaksaa kun tietää että kuukauden kuluttua taas helpottaa...
 
Heipat täältäkin

Ihan alkuun pistän "galluppia" tähän: Elikkäs nyt kun pikkuhiljaa alkaa tulot äippälomalaisilla tippumaan (mahdollisesta hoitovapaasta puhumattakaan) niin oletteko jo alkaneet säästää/ luopumaan omista menoistanne ja kuluistanne? Mulla on nimittäin ollut vähän hankala ymmärtää että palkallisen äippäloman jälkeen tulot tippuu jonkin verran ja kuitenkin pitäisi saada säästettyä jos meinaan hoitovapaalle jäädä... Eli ostatteko itselle/perheelle entiseen malliin vaatteita yms, kulutustavaraa? Nyt syksyllä aina hirveä rahanmeno muutenkin ja sitten tekis tietty mieli ostaa itselle sopivia syysvaatteita. Ja kotiakin ois kiva sisustaa jne. Mutta mistä rahat:ashamed: Ja hoitovapaalle jään jos suinkin riittää rahat ja jos ei satu uutta "unelma"työpaikkaa tulemaan vastaan. Tarkoitus olis tyttö laittaa hoitoon vasta vuoden päästä mutta katsotaan nyt. Vanha työ ei houkuttele, suht pitkä työmatka ja vaihtelevat työajat... Blaah:p

Vaavin unista: Nukkuu yöllä n. 10 h ja sitten päivällä hyvin vaihtelevasti parit pidemmät unet tai monet lyhyet riippuen olotilasta.

Vaippoina ollut libero 3 ja kestoja vaihtelevasti. Nyt jääny s-koko kestoista pieneksi ja isompia ei montaa vielä ole. Taskuja ja kuoria oon käyttänyt. Nyt kokeilen pampersin active fit 3, ovat ihanan ohuita.

Jahas, nyt on mentävä taasen
vattula
 
Juhuu, tänään on pojunen kääntynyt selältä mahalleen ainakin 7 kertaa! Johan innostui, kun aamulla onnistui ekan kerran ihan itse ja ilman minkään kohouman apua. Neuvolan pöydälläkin kiepsahti mallikkaasti, vaikkei kukaan edes käskenyt :) Hyvä taitoshow! Näytti myös, kuinka kiljutaan niin lujaa, että koko rakennus kuulee, kun rokotus pistettiin... Onneksi ei pahempia oireita tullut, nukutus vain kesti normaalia kauemmin, oli selkeästi vähän levottomampi kuin yleensä. Meidän kohdalla taas jaettiin ne kaksi piikkiä kahdelle eri kerralle, kun on pienempi koko kuin normaalisti 5-kuukautisella. Mäkään en muista mitä ne rokotukset ees ovat... Niissä on niin paljon kaikkea mukana!

Tänään on myös syöty kasvis-ja lihasosetta ihan ilman makeutuspäärynää, joten oikea edistyksen päivä. Myös uuteen matoon on tartuttu uudella tarmolla.

Musta tuntuu, että rahaa on enemmän kuin ikinä nyt, mikä ei tosin kauaa kestä, kun kohta otetaan sellainen asuntolaina, että auh vaan. Mutta muuten, kun saan vähän palkkatulojakin, ja menot on paljon pienemmät, niin on jäänyt tosi hyvin säästöön ja opintolainaakin olen saanut maksettua takaisin. Vauvaan menee toki rahaa, mutta eipä hirveästi. Mä vieläpä maksan oikeastaan kaikki vauvan kulut, kun olen se, jolla on aikaa shoppailla vaatteita, vaippoja ja ruokia. Silti maksan myös puolet vuokrasta. No mies maksaa autokulut, vakuutukset ja juoksevat laskut. Anyway, itselle en osta nyt mitään juuri, kun ei kampaajallekaan oikein ehdi, ja käytän vaan imetysvaatteita, ja vaateostoksillekin ehtiminen on aika hankalaa. Netistä shoppaan jotain. Pitkä penni säästyy ja on säästynyt jo sillä, ettei ehdi ja pysty käymään kaupungilla/kahvilassa/ulkona syömässä/baarissa/matkoilla/keikoilla/teatterissa/elokuvissa. Niin se vaan on... :)
 
Sitä sitten herättiin täällä aikaisten tänään. Ainakin tunnin olin voinut vetää vielä unta palloon...zzzzz....zzzzzzzzzzzzz.

Kyllä tässä tuli herätys todellisuuteen rahan suhteen kun vasta tässä kuussa miehen palkasta oli otettu isyysloman ajan palkka, 2 viikkoa kun 1 viikon ne maksaa normisti. Lisäksi Kelan rahat tuli vasta kaikkien isojen laskujen jälkeen, joten täytyi suorastaan säätää että tilillä oli rahaa laskujen maksuun. Menot on lisäksi kasvaneet kun piti hankkia toinen auto eikä bensatkaan tule enää mun työn puolesta. Tarkoitus oli jo alkaa säästämään, mutta toistaiseksi on jäänyt ja nyt on ryhdistäydyttävä, koska ihan kaikesta en aio kyllä luopua.

Ollaan jo pankista tarkistettu että saadaan vapaata lainanlyhennyksistä, joten sekin tulee helpottamaan hoitovaapaalla selviämistä. En oikeastaan ole kauheasti ennenkään saanut rahaa palaamaan järjettömästi, mitä nyt ulkona käynyt syömässä ehkä jotain pari kertaa kuussa. Vaatteita oon huono ostamaan, mutta kallis kosmetiikka on mun heikkous :ashamed: Mutta hei, tällä iällä ja pienen vauvan kanssa se on ihan perusteltua :LOL: Tietty uuden sohvan hankinta ja miehen haluama uusi grillaus/oleskelukeidas saa kyllä odottaa kunnes molemmat on taas jossain vaiheessa töissä. Uskon että hoitovapaaseen saakka voidaan elää kutakuinkin kuten tähänkin saakka, mutta sitten tosiaan ehkä täytyy käyttää luovuuttaan ja keitto/leipomistaitoja :D
 
Vielä en ole mistään joutunut luopumaan, mutta kohta varmaan. Onneksi sentään saan ihan kohtuu äippärahaa, niin voin myös ostella esimerkiksi itselleni vaatteita ja käydä kampaajalla. Toisaalta olen kyllä tottunut köyhäilemään, eli en varmastikaan kuluta yhtä paljon kuin keskivertokansalainen... Ruokaa pyritään laittamaan mahd. halvalla (mutta kuitenkin monipuolisesti) ja ulkona syödään pari kertaa kuussa edelleen. Ja mies maksaa luonnollisesti puolet kaikista pojan menoista, muutenkin meillä menee kaikki kulut aika lailla puoliksi. Saadaankin itse asiassa tällä hetkellä suunnilleen saman verran tulojakin, miehen palkka kun ei tutkijana päätä huimaa.

Hoitovapaalle en missään tapauksessa jää, ei ole meille taloudellisesti mahdollista: laina-aika on meillä asunnosta nytkin jo sen 25 vuotta ja muutenkaan yletön pihistely ei innosta. Mulla vaan edellinen työsuhde päättyi äitiyslomaan, ja jo nyt ahdistaa, mistä löytäisin uuden työn :(. Olen siis koulutukseltani kieltenopettaja, mutta pahoin pelkään, että joudun palaamaan takaisin siivoojaksi/ puhelinmyyjäksi. Kannatti opiskella yliopistossa siis! Opepaikat on täällä lähinnä päivän-parin sijaisuuksia, joten ei nekään juuri innosta.. Pitää varata aika akateemiselle uraneuvojalle, kun toisaalta olisin kiinnostunut myös käännös- ja kielenhuoltotöistä, joita ehkä jopa jostain voisi löytääkin.

Ikuinen murheenkryyni kyllä tuo työnsaanti :(.
 
Menot / säästäminen: Ollaan miehen kanssa opiskelijoita, joten tulot ei ennen vauvaakaan ole olleet kovin ruhtinaalliset. Säästöjä meillä toki on, joita on tullut nakerrettua ihan liikaa (mm. häät ja vauvatavarat). Minimiäitiysraha on kuitenkin suurempi kuin opintotuki, siltä kannalta on tuntunut suorastaan juhlalliselta.

En ole oikeastaan koskaan tuhlannut mihinkään yhteen asiaan, varmaan eniten menee ruokaan. Koitan ostaa kotimaista ja mieluummin hyviä kuin halpoja raaka-aineita. Vaatteita ostan paljon kirppikseltä, tuntuu etten osaa kovin hyvin kaupoista uutena edes löytää hyviä.

Ihannetilanteessa hoidan poikaa kotona ainakin 3v asti, näin toivoisin. Toki aion opiskella sen, mitä pystyy samalla. Meillä ei ole opinnoissa läsnäolopakkoa, eli pystyn tenttimään todennäköisesti kursseja. Mies lupasi hoitaa poikaa omien opintojensa lomassa jo nyt syksyllä pari tuntia viikossa, jotta pääsen muutamalle luennolle. :)
 
Hyvä että muillakin on tv:n orjia... ;)

Voi toi vauvakino kuulostaa tosi hauskalta, harmi että meidän paikkakunnalla ei tollasta järkkäillä. Kertokaahan millaista oli :)

Vaipoista, meillä on käytössä vieläkin Liberon 2 vaipat vaikka painon puolesta olisi jo isompi koko tarpeen. Sattuu vaan olemaan iso paketti vielä kesken niin käytetään nuo loppuun.

Rahasta ja kulutuksesta, mä en ole mitenkään erityisesti varautunut mutta tuntuu että luonnostaan on vaan menot selkeästi vähentyneet kun on kotona. Ja omia vaatteita ei mielihaluista huolimatta ole hirveästi tullut osteltua koska kun ei menoja juurikaan ole ja kaapit on vanhoja kivoja vaatteita täynnä niin uudet saa jäädä kauppaan. Eli mä en tingi tällä hetkellä mistään vaan hyvällä omallatunnolla käyn hemmotteluissa välillä eli kampaajaa ja hierojaa koska mun muut menot on niin olemattomat. Ja nyt kun nuo vauvan "alkuostoksetkin" on tehty niin ei siihenkään juurikaan mene rahaa. Hoitovapaan kuluja ja tuloja en vielä ajattele, se tuntuu niin kaukaiselta vielä vaikka ei ajallisesti kaukana olekaan ;) Olen aina ollut sellainen "ajatellaan asioita sitten kun ne on ajankohtaisia"-tyyppi ja sama meno jatkuu nykyäänkin. Säästöjä on kuitenkin jonkin verran eli talouteni ei tule kaatumaan muutamasta hoitovapaa-kuukaudesta eli en ota paineita etukäteen.

Onko kenelläkään imetyksessä sellaista ongelmaa että kun vauva on enimmän nälän tyydyttänyt niin alkaa venkuloimaan rinnalla niin että ottaa nännin suuhun, imee pari kertaa, sylkäisee pois ja taas uudestaan suuhun? Ja tätä jatkuu kunnes turhautunut äiti pistää lopulta stopin koko syömiselle... Varsinkin päivällä on tälläistä meillä syöminen ja mietinkin että onko vaan niin että vauva on jo saanut tarpeekseen syömistä. Mietin vaan siksi että yleensä syö molemmat rinnat suht tyhjiksi kerralla mutta nyt tuo pelleily voi alkaa jo ekan rinnan loppupuolellakin. :confused:


Nelli ja Kultahippu 2,5kk
 

Yhteistyössä