Toukomurut 2014

moro, taas yksikätistä kirjoitusyritystä

meillä myös vaihtelee päiväunet tosi paljon, joskus nukkuu tosi hyvin, 2-3 h putkeen, mut seuraavana päivänä voi olla et vain max ½ h.n pätkiä.

nyt on taas joku kitinäkausi menossa, voi tietty johtua helteestä, herra olis vaan rinnalla ja sylissä koko ajan. vaunuissa ja kantoliinassa tulee megaraivarit -onko kellään muuten hyvää rintareppua? laittakaahan mainosta, harkitsen sellaisen hankkimista, kun meillä ei tuo kantoliina oikein toimi ja musta se on hidas ja hankala käyttää.

meillä ei mahallaan viihdytä yhtään, karmea huuto alkaa heti. nyrkinsyöminen on taas hip ja in, tutti ei kelpaa juuri lainkaan. Puglua tulee joka ruokailun jälkeen ja se on kyllä ihan valkoista, joskus maito pullahtaa ylös ihan sellaisenaan eli ei ehdi edes pugluksi muuttua. Hyvin kasvetaan, pituutta taisi 2 kk nlassa olla 60 cm ja painoa 6,2 kg ja saatu rotarokote aiheutti melkoiset vatsanväänteet -kauhulla odotan seuraavaa nlaa ja rokotteita:(

mitäs muuta -ristiäiset pidetty ja tehty viikon lomareissu kotimaassa eli nyt kyllä arvostaa taas perusarkea vähän aikaa, kolmen lapsen kanssa reissaaminen on omanlaisensa show.

no niin, eiköhän tässä taas ollut romaania kerrakseen:D
 
Moi myös täältä pitkästä aikaa...
Ens viikolla Veeti täyttää jo 3kk ja silloin , myös neuvola ja piikit +rota. Painoa meillä on jotain 7kg ja yöt nukutaan kerrassaan loistavasti n. 10-13 tuntia syömättä, joskus saattaa syä 6-8 aikoihin ja jatkaa unia. Öisin meillä nukutaan mahalteen ja päivisin selälleen paitsi jos uni ei oikein meinaa tulla niin sitten mahalteen. Ja tästä syystä ei sitten oikein viihdy , mahallaam hereillä ollessa... ei käänny vielä kumminkaan päin ympäri... tässäpä tärkeimpiä...
 
Moikka! Tuntuu ettei mitenkään riitä aika tänne kirjoitteluun, mutta päätin nyt kutenkin varastaa hetkisen yksikätistä aikaa. =)

Ristiäiset vietetään viikon kuluttua meillä kotona ja kaikenlaista hommaa tuntuu niiden suhteen riittävän. Esim. mekkoon pitää vaihtaa napit ja tehdä sellainen hiukan erikoisempi koristenauha - näitä en uskaltanut tehdä ennen vauvan syntymää ja nyt kyllä hiukan kaduttaa, niin kortilla on aika nyt kun vauva on syntynyt. Tarjoilut tilasin valmiina läheisestä konditoriasta.

Olettekos muuten noudattaneet jonkinlaista imetysdiettiä tai karsineet ruokavaliostanne kahvia, papuja tms. ruoka-aineita? Meillä vauvalla on voimakas taipumus puklauttaa ja jopa oksentaa todella suuria määriä ja vielä pitkäänkin ruokailun jälkeen. Noiden vatsaoireiden suhteen en ole huomannut mitään yhteyttä omiin syömisiini, mutta nyt jo jonkin aikaa olen koittanut vältellä ainakin kaikkia ilmavaivoja aiheuttavia sekä voimakkaasti maustettuja ruokia ja kahvia. Juuri noiden puklauttelujen takia en osaa sanoa kuinka paljon vauva tarvitsee ruokaa, sillä isojen oksennuspuklujen jälkeen tarjoamme aina uutta ruokaa. Luulisin että noin 8-10 dl jäisi masuun päivän mittaan (paino on noussut 300g/vko). Itse pumppaan noin 7 krt/vrk ja tulokset vaihtelevat välillä 60-120 ml kun pumpattuna on molemmat rinnat. Loput on tuttelin korviketta sillä muu mitä olemme kokeilleet ovat aiheuttaneet masukipuja. Maidonsakeuttaja meillä on nyt ihan jatkuvassa käytössä, muuten masuun ei saisi jäämään mitään.

Marjuska taisi kysellä siitä sarviapilasta maidon määrää kasvattamassa? - niin enpä ole sitä vielä koittanut, enkä enää taidakaan koittaa. Mulla on jo käytössä imetystee ja kalja - ja nyt kun vauva tarvitsee ihan jatkuvasti tuota sakeuttajaa ja lähes kaikki omakin maito tulee pullosta, niin en nyt sitten enää jaksa niin kovasti kamppailla maidon määrää suuremmaksi.

Ollakovai..? Kyseli rintarepuista. Meilä on hug a bub ja baby björn original ja täytyy kyllä sanoa, että aina joskus hiukan ihmettelee mitä kaikkea tuosta baby björnistä on nettiin kirjoitettu. Meidän vauva alkaa kiljumaan heti kun laitan hänet kantoliinaan (ja harjoiteltu tosiaan on) mutta viihtyy vallan mainiosti rintarepussa. Noita perinteisiä rintareppuja on haukuttu sen vuoksi, että niissä vauvan lantio jäisi kummalliseen epäergonomiseen asentoon, mutta ainakaan vielä en ole sellaista havainnut. Reppu tukee vauvaa koko selän matkalta niin, että ainakin omaan silmääni asento vaikuttaa ergonomiselta. Aion vielä koittaa joitain muita sidontoja tuon liinan kanssa, mutta luulenpa, että kun vauva vielä hiukan kasvaa siirryn babybjörnistä manducaan tms ergonomiseen reppuun.

Täällä opetellaan nyt myös sitterissä istumista. Meidän poika on ollut melkoinen "tissitakiainen" vaikka ei rintaa niin paljon imekään - mutta ei tunnu viihtyvän juuri missään muualla kuin äidin tai isän sylissä (ja kylvyssä). Eli nyt ihan pienen kitinänkin kautta haetaan sitä, että vauva viihtyisi muuta hommaa puuhaavan äidin vieressä sitterissä istuen. On siinä sitten tutin tuikkaamista ja laulamista, että poika malttaisi sitterissä istua =)

Yöt poika nukkuu omassa sängyssä ja omassa huoneessa. Tosin herää vielä syömään 2 krt unien aikana ja tuo viimeinen pätkä unta on ollut hiukan hankala, eli sen nukkuu sitten äidin vieressä.

Ihnia hellepäiviä kaikille :heart:
 
Minttumaari, rintarepuissa on usein just se ongelma, että vauva on niissä liian suorana. Selkätuki ei auta siihen että paine on lapsen selkärangalla, eihän pikkuvauvoja saa vielä istuttaakaan kun silloinkin paine kohdistuu väärään paikkaan. Vauvan pitäisi olla selkä pyöreänä eikä suorana.
Olen kyllä kuullut että varsinkin Baby Björnin uusimpia malleja on kehuttu hyviksi jo näille aivan pienillekin.
Itsekin olen vähän miettinyt jonkinlaista kantoreppua, ei siksi ettei lapsi viihtyisi liinassa (viihtyy mainiosti) vaan siksi että mulla on ihan hirveän kuuma sen trikoomäärän kanssa näin kesällä.

Imetysdieetistä kyseltiin. Oon syönyt ja juonut aivan normaalisti, kahvia aamuisin ja mm papuja, herneitä jne ruoissa, vauvaan ei ole mikään vaikuttanut, tuntuisi olevan rautavatsainen kaveri :)

Hei mites muut, oletteko miettineet päivähoitoa? Me laitettiin jo hakemus menemään kun ei tiedä miten pahat jonot täällä on. Mielelläni olisin kotona pidempään, mutta se ei ole taloudellisesti mitenkään mahdollista.

Meillä alkaa vauvauinti ensi viikolla ja sitä seuraavalla äiti-vauvajooga, odotan innolla kumpaakin :)
 
Meiltä löytyy elämäänsä tyytyväinen poika. Ens viikolla on ristiäiset vihdoinkin, vaikka jätkä onkin jo yli 2kk niin vielä ilman virallista nimeä.

Jätkä hymyilee paljon, nukkuu kahdet 1-3h päiväunet (sekä lyhyempiä pätkiä vielä lisäksi) ja on lapsentahtisella täysimetyksellä. Viihtyy mahallaan lattialla ja selällään puuhamatolla sen verran että saan esim. syötyä. Yöt nukkuu noin 20:30-08 heräten kolmelta ja viideltä syömään. Ekan pätkän nukkuu pinnasängyssä yleensä ja siitä nostan meidän väliin nukkumaan.
Outo tapaus tyttöihin verraten että ei nukahda ollenkaan rinnalle ja jää sänkyyn nukkumaan jos sinne sylistä kippaan vaikka heräisikin.

Maitoa multa tulee edelleen reilusti suihkuten ja tästä syystä pojalla on sitten ilmaakin ollu mahassa, Disflatylillä ollaan tilanne rauhoitettu. Imetyksen suhteen en vältä kuin uusia perunoita, koska niille poika reagoi mahavaivoin kaikilla kolmella kokeilu kerralla. Toinen tytöistähän oli moniallerginen ja olin tiukalla dieetillä (poissa oli mm.maito, nauta, kananmuna, kana, lohi, soija, vehnä, ohra, ruis, maissi, porkkana, banaani, omena, ananas - tuskin enään kaikkia edes muistan) joten opin ettei mitään kannata turhaan välttää.

Esikoinen menee esikouluun ja keskimmäinen aloittaa toisen vuotensa srkn päiväkerhossa 2x viikossa 2h. Tarkoitus olisi olla kotona ainakin kunnes tämä täyttää kolme, tai jos hommat menee niinkuin toivon niin kunnes tämäkin on koulun penkillä.
...Multa lapsena kysyttiin mikä musta tulee isona, mä vastasin kotiäiti...

Hyökkis ja Cthulhu 9vko
 
Lomareissulta kotiuduttu :)

On nautittu näistä keleistä Mäntyharjun upeissa maisemissa rannalla maaten ja uiden. Kotiin oli kiva palata, mutta mökin ilmalämpöpumppua on jo ikävä!

Oonalla täyttä tuskaa nää kelit olla kotona. Niin kuuma et kitisee vähän väliä ja tissillä tulee raivari kun on niin kuuma syödä :-(
Viilentelen pikkuneitiä märällä harsolla ja iltakylvyillä jotta saa unta illalla.

Ilmavaivat kiusaa toista yhä, mutta cuplaton on auttanut meillä tosi hyvin. Enää kitisee kerran yössä ja paukuttelee hetken kunnes taas nukahtaa. Mutta meidän 22-06 yöunet on kyl menneen talven lumia. Nyt nukutaan 21-03 jonka aikana yksi itkuinen masuvaivakohtaus, syö ja jatkaa unia kunnes syö uusiksi siinä 7-8 maissa. Välillä saattaa olla jotain pikkukininää lisäksi välissä. Noh kunhan tuo masu rauhoittuu ni eiköhän yötkin ala taas sujua rauhallisemmin vaikkei nämäkään nyt kovin pahoja öitä ole ollut.

Meillä on alettu tunkea kaikki käteen osuva suuhun! Harsot kokoajan suussa ja lelut. Nyrkki maistuu taas tuttia paremmalta :-D yritetään kovasti kääntyä ympäri, mutta pyssää aina kyljelleen keinumaan. Kiljuminen myös uusi taito. Muutenkin erilaisten äänien päästely on mukavaa neidin mielestä. Ja ne hymyt <3 ne hurmaa kyl jokaisen ja niitä jaetaankin ihan kaikille ja kokoajan.
 
Päivähoidosta: 4kk ennen pitää paikkaa hakea täällä muttako meilläki on vaan 1 vaihtoehto niin ilmottelen pari kk ennen päiväkotiin koska alottavat ja sovitaan tutustumis kerta. Meillä menee siis vuoropäiväkotiin.
Poitsu tulee ens viikolla jo 3kk ja silloin neuvola :)
Mie en ole omistanu yhtään kantareppua ikinä vaikka 3 lapsi jo onki...
 
ROTAROKOTE: Huhhuh...Oona tosiaan sai eilen rokotteen ja viimmeyö meni masua itkiessä :-( puolen tunnin välein parahti itkuun johin ei auttanut mikään. Onneksi nyt päivällä sai nukuttua ilman vaivoja ja leikkimatollakin jo jokelteli ja hymyili niinkuin mikään ei vaivaisi. Toivottavasti nuo kivut ei kauaa raukkaa piinaisi!

Onko teille tullut minkälaista oireilua ja kauanko kesti?
 
Rotarokotteesta ei tullut kummallakaan kerralla isompia oireita, ensimmäisellä kerralla vauva oli vain hirveän väsynyt ja nukkui loppupäivän ja seuraavan yön niin että heräsi vain pikaisesti syömään välillä.
Toisella kerralla ei ollut yhtä väsynyt mutta lämpö oli ihan aavistuksen koholla illalla.

Meille sanottiin neuvolassa jo silloin 2 kk iässä että vaikka kipulääkkeessä sanotaan että 3 kk alaikäraja, pienelle voi antaa puolikkaan annoksen jos on kamalan kipeä.
 
NITTA onpas teillä potra poika :) Oonalla oli eilen neuvola ja 61,2cm, 5950g, 39,5cm. Meilläkin kuolataan jo roimasti ja kokoajan tunkee rättiä, hameenhelmaa tai lelua suuhunsa. Mutta että teillä jo hampaita kaksi :-D melkoinen superkehittyjä teillä :)
 
Minttumaari, tuota manducaa olen nyt itsekin miettinyt, lastentarvikeliikkeessä sitä sais varmaan kokeilla miltä tuntuu. Ovat sen verran hinnakkaita hankintoja, et harmittaa jos menee valinta pieleen.

Nitalla tosiaan ihanan potra poika, veikkaan kyllä, et meilläkin tuo 7000g menee rikki seuraavassa nlassa.

Täällä kuolataan myös ja työnnetään nyrkkiä ja harsoa suuhun karjahdellen eli varmaan kutiaa ikenet.

Eilen helähti eka kunnon nauru heijatessa, hymyilty on jo pitkään, mut nyt tuli tuo nauru. Olin ihan unohtanut, miten hauskalta vauvan nauru kuulostaa.

Jahas, nyt itsekin unten maille kun herrakin suvaitsi nukahtaa -tänään onkin ollut niin uneton päivä, et ihan pienillä nokosilla on menty ja illasta sit kitisty.
 
Iltaa/yötä.

Juuri tässä kirosin omaa päätäni kun sitä kokoajan murehtii jotakin... menin kuukletaan noita 2 kk rotarokotteen oireita ja siihen pomppaski silmille sitten enemmänkin nuita 3 kk koktailin kauhutarinoita, niitähän oli mieletön määrä mitä siihen yhteen piikkiin on pistetty. Kauhulla odottaa jo seuraavaa neuvolaa, kyllähän mulla jo kolme on ennestään piikkinsä saaneet eikä ikinä mitään isompia oireita ole tullut mutta eipä se tätä ressaamista helpota :(

Uni hommeleissa ei meillä suuria muutoksia, päivisin ei hirveästi nukuta, sylissä kylläkin. Yöllä yleensä yhden pitkän pätkän 4-8 tuntia ja sitten ei enää väsytä. Vaunut edelleen kirosana, joissain yleisötapahtumissa kun käyty niim suosiolla laittanut kantoliinaan, hyvällä tuurilla tunnim viihtyy siinä, näillä helteillä kans miettinyt sitä rintareppua että mahtaisko olla 'ilmastoidumpi'..

Kuola valuu kans täällä, 3 kk iässä tullut muillekin joten eiköhän me herrankin kanssa saada kohta jännitysmomentti imetys hetkiin ;)

Lattialla alettu pikku pätkiä viihtyyn, mutta koliikkikeinu ollut loisto keksintö, ehtii isomman syöttää ja touhuta jotain kotiaskareitakin. Hymyä irtoaa, välillä jopa pikku äännähdyksen kera, mutta aika vakavamielinen miehen alku on hän.

Nyt unta kuulaan, selvästi väsynyt kun näin meni puheripulin puolelle :D

Hyvät yöt toivottaa hän!
 
Meillä oli tuo pulauttelu myös ihan mahdotonta, tuntui, että vauvasta läikkyi maitoa ja puklua tuli tunteja syönnin jälkeen. Neuvolan mukaan ihan normaalia ja toiset on vaan sellasia, vein yksityiselle niin saatiin 1kk mahalääkekuuri, että mahaportin läppä tms. ehtii kehittyä ja ettei vatsahapot ärsytä ruokatorvea. Sen jälkeen meillä on asunut aurinkoisen tyytyväinen tyttö, jonka paidat pysy siistinä ja joka viihtyy mahallaan ja oppi jopa vähän vahingossa kääntymään mahalta selälleen :) Jos pulauttelu vaivaa muilla eikä neuvola oikein anna apua niin kannattaa käyttää yksityisellä. Periaatteessa olen lääkevastainen, mutta silloin kun niitä tarvitsee niin käytetään kyllä, ja tällä kertaa tuli ihan tarpeeseen. Yöuniakin vauva vetelee 6-8h joka yö :)
 
Hei vaan! Nyt vihdoin saan tännekin kirjoiteltua vaikka poitsu jo tänään 8 vk. Meillä oli nimiäiset nyt sunnuntaina ja meinas vähän stressiä tulla kun tänne kotiin remontin keskelle järjestettiin ja mieskin oli edelliseen iltaan asti työmatkalla. Onneksi mun isä oli täällä sen aikaa auttamassa niin saatiin kutakuinkin kaikki tehtyä mitä piti. Nimen keksiminen pojalle olikin aika haastavaa, tytölle olisi ollut monta hyvää nimeä mielessä. Tai no kyllä mä jotain neljä hyvää vaihtoehtoa pojallekin keksin mutta eivät sitten kelvanneet miehelle. Lopulta annettiin miehen ehdottama nimi Raphael. Kiva nimihän tuo on, mutta hieman mua edelleen vaivaa kun alkaa R:llä, siinä on tuo hankala ph keskellä (mies ei suostunut f:ään) ja on vähän pitkä nimi. Toivottavasti ihmisille ei tule vaikutelmaa, että halutaan jotenkin hienostella tms. kun se ei todellakaan ollut tarkoitus. Vähän on mulla siis vielä sulateltavaa tuon nimen kanssa vaikka kuitenkin ihan tyytyväinen siihen olen.

Meillä piti olla nimiäiset jo 12.7. mutta sain pari päivää aikaisemmin rintatulehduksen. En edes sitä tajunnut heti. Ensin tuli päänsärky ja sitten lähti illalla kuume nousemaan ja seuraavana päivänä oli 38,7 C. Vasta tästä seuraavana aamuna googlasin rintatulehduksesta ja liittyhään siihenkin tosiaan tuo päänsärky. Luulin vaan että tukos oirehtii ensin selvästi ennen kuin kehittää tulehduksen, mutta näin ei aina olekaan. Siis kyllähän mulla tuon päänsäryn aikana oli jo hieman kipeä kohta rinnassa, mutta luulin että siihen olisi vasta tukos alkanut tuleen ja en sille muuta tehnyt kuin hieroin. Tuolloin kun tajusin että oli tulehdus niin punoitti ja kuumotti jo. Kotikonstein (hieronta, lepo, nesteytys, lämpö 10 min ennen imetystä/pumppausta ja kylmäpakkauksia välillä muuten [eli älkää likaa käyttäkö lämpöä, se pahentaa tulehdusta, vaan välillä sitä kylmääkin!], kaalinlehdet) tuo lopulta lähti helpottaan eikä antibiootteja tarvittu. Muutama päivä myöhemmin mulle sitten iski sama homma toiseen rintaan, samanlainen päänsärky alkoi ja vasta vähän myöhemmin huomasin että hieman rintaa aristi. Eli hieman hankalaa hoitaa ajoissa kun en mitään varoittavia merkkejä näköjään huomaa. Tuosta ekasta ulehduksesta on nyt siis 3 vk ja edelleen herään kerran yössä ylimääräisesti pumppaamaan kun en oikein uskalla siitä luopua. Meillä siis vauva nukahtaa 22 - 24 välillä ja nukkuu ensin 3,5 - 5,5 h omassa sängyssään, syö vähän ja jatkaa unia meidän välissä aamuun välillä tissitellen (koitan nukkua samalla). Nyt varsinkin kun tuo eka unijakso on pidentynyt lähinnä tuohon 4,5 - 5,5 h niin mietityttää että uusiikohan tuo tulehdus helposti jos en välillä pumppaa? Kuitenkin suurin osa äideistä taitaa itsekin nukkua tuon jakson vaikka päivällä sitten syöttäisikin tiheästi eikä tulehduksia tule, eikö? Meillä syödään päivällä vauvantahtisesti 1 - 3 h välein. Toisaalta se hyvä tuossa ylimääräisessä pumppauksessa on että eipähän ole tissit niin piukeina kun vauva herää, nimittäin jos en ole yhtään pumpannut niin sitten on pakko pumpata vähän ennen kuin vauva pystyy imemään ja monesti tämä tarkoittaa huutoa.

Raphael on ollut aika helppo vauva koko ajan ekan viikon jälkeen. Yöt menee siis aika helposti ja masuvaivoja on satunnaisesti, mutta ei mitään kovin pahoja ja nekin lähinnä päivisin. Itkua meillä ei siis paljoakaan kuulla. Päivisin nukkuu kyllä ihan miten sattuu, joskus vetelee 3 h päikkäreitä ja ainakin nyt helteillä enimmäkseen vaan torkahtelee 15 - 30 min kerrallaan eikä pitkiä unia vetele välttämättä ollenkaan.

Imetyksen kanssa oli ensin ongelmana kun vauva koko ajan nukahteli, mutta ekojen viikkojen jälkeen on aika hyvin sujunut. Maitoa tuli heti ja ensin alkuun liikaakin, mutta sitten yhtäkkiä lopahti ja 2 viikkoisesta on saanut lisänä satunnaisesti vähän korviketta. Ei tarvi antaa joka päivä ja jos tarvii niin riittää 0,5 - 1 dl eli lähes täysimetyksellä mennään.

Pikkuinen on kääntynyt selältä kyljelleen tai toisin päin heti alusta alkaen. Sitterissä viihtyi aikaisemmin lyhyitä aikoja kerrallaan, nyt viihtyy välillä hetkiä puuhamatolla. Saatiin viikonloppuna sellainen matto käytettynä jossa roikkuu leluja niistä kaarista ja kun niistä vetää niin kuuluu ääni. Niitä on nyt sitten ihan innolla vedelty ja potkittu :) Tota ennen käytössä oli se ikean puinen lelukaari ja kyllä niitäkin leluja heiluteltiin jo toista viikkoa ja sitä ennen pari viikkoa tuijoteltiin innokkaasti. Niin ja se neuvolan antama hymynaama on kyllä uskomaton! On teipattuna kaapin alle vaipanvaihtopisteeseen ja sille hymyillään joka kerta niin leveästi. Ja meillekin on hymyilty ahkerasti 4 viikon ikäisestä.

Trikoisessa kantoliinassa poika on viihtynyt ihan hyvin, tosin kauheesti ei mua huvita näillä keleillä sitä käyttää. Mies osti työkaveriltaan Baby Björnin repun mut itse en ainakaan siitä tykännyt. Kankainen liina mulla odottaa vielä kaapissa, tarvis sitäkin opetella sitomaan mut on vähän jäänyt kun tuo trikoinen on niin helppo kun vähän joustaa.

Mites teillä muilla, saatteko miehet helposti lähtemään mukaan vauvaharrastuksiin? Meillä mies on hyvin nihkee esim. vauvauinnin kanssa ja mä kyllä haluisin jos jonnekin vielä mahtuu. Tiedättekö muuten voiko noihin uinteihin mennä kaksin vauvan kanssa ilman miestä? Sit ens viikolla alkaa sellainen neuvolan järjestämä perhetapaaminen mihin meidät ilmoitin jo keväällä, saas nähdä saanko miestä kuinka raahattua mukaan kun niihin tapaamisiin (aluksi kerran viikossa) olis tarkoitus molempien osallistua.

Tulipahan pitkästi kirjoiteltua kun nyt vihdoin ehdin ja sain aikaiseksi. Mutta kiva on ollut lueskella teidän muiden kuulumisia tähänkin asti. Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!
 
Ei veeti mikään michelin ukko oo vaan ihan sopu suhtanen nuori mies :D unohin laittaa supon yöksi rokotteiden jälkeen mutta hyvimpä tuo nukku 14h yhellä syönnillä, heräs siihem ku oli jalkopäästä möngertäny yläpäähän ja sinne vetäny ittensä poik7ttain ja jääny jumiin. Niskoja kannattelee vielä huonosti maassa, pää painaa liikaa :D eikä yritä kääntyä eli samanlainen lahna ku siskonsakki :)
 
Kuulostaa tosiaan isoilta teidän vauvat vaikka ei varmaan meidän Aleksi kovin paljoa pienempi ole :D esikoinen kun oli 1v neuvolassa 7,9kg :LOL: niin siihen verrattuna kaikki tuntuu isoilta.
Fysioterapia tuottanut tulosta, poika jaksaa nostaa jo päätään mahalteen ollessa ja pää kääntyy paremmin:)
Rattaat meillä myös vähän kirosana paitsi jos liikkuu koko ajan mutta näillä helteillä ei oikein kiinnosta.
Rintareppuna meillä Emman halvin ja muuten hyvä ja vauvakin viihtyy mutta mä en saa itselleni tarpeeksi hyvin sitä niin pelottaa että kumartaessa muksu valahtaa pää edellä lattialle.. oon vissiin vähän liian pienikokoinen pitää sitä.
Lauantaina olisi tarkoitus jättää vauva mummolaan päiväksi ja isompien kanssa ralleihin :)
Ja voi kauhia kun ob alkanut puskemaan vauvakuumetta taas :O onko muilla vielä?
Avantasia ja Aleksi 2,5kk
 
Kantamisesta: meillä on kantoliina, jossa lapsi viihtyy mainiosti, jopa näin helteellä, kun vaunuissa ei viihdy lainkaan. Meillä on myös Manducan reppu, mutta sitä emme ole vielä käyttäneet, saisi tyttö vähän kasvaa lisää.

Eilen kävimme neuvolassa ja kuukaudessa tullut painoa 1275 grammaa. Se oli itsellekin yllätys, kun alku oli niin vaikeaa. Mutta yllätyin siitä, että neuvola rupesi jo nyt puhumaan, että kiinteät pitäisi aloittaa jo nelikuukautisena. Ihmettelen tätä, kun kerran suositus on täysimetys 6 kk, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että se ei koske länsimaita.

Avantasia, vauvakuume on täälläkin kova. Itkua sain pidätellä jälkitarkastuksessa, kun lääkäri sanoi, että sektion vuoksi pitää odottaa vuosi ennen kun edes yrittää raskautua. Me kun haluaisimme mahdollisimman pian...
 
Jälkitarkastuksessa kaikki OK. Kierukka laitettiin samalla vaikka tiedän ettei tule vuotta kauemmin paikassa olemaan. Mut on kuitenkin niin huoleton ni päädyin siihen. Mulla myös alkoi jo nyt kuukautiset o_O vissiin vaikutti asiaan kun neiti lopetti yösyömisen.

Rotarokote annettiin tosiaan Maanantaina ja yhä neiti oireilee. Oli kakkalakossa kunnes äsken veti megasonnat niskatukkaan saakka :-D ilmaa kertyy hirveästi mahaan, eilen hieman kuumeinen ja pulauttelee paljon enemmän kuin ennen. Ehkä tää pian jo helpottaa...

Vauvakuumetta täälläkin ilmassa hieman o_O
Oona on jo niin "iso" :)
Äkkiä sen näköjän unohtaa kuinka kamalaa se pahoinvointi olikaan, tai närästys, tai kolotukset loppuaikana tai.... :p
 
Itse yritän nauttia joka hetkestä sen mukaan, että meillä on lapsikatras täynnä. Hirveää vain kuin nopeaa aika menee, kokoajan on ilta, ilman että on tajunnut mihin on päivä mennyt. Ihan täysin vakuuttava en ole ollut jos aiheesta on tullut puhetta, mutta kyllä 2 viimeistä raskautta oli sen verran vaikeita, että tuskinpa edes sen takia uskaltaisi ja eipä tässä enää nuorrukaan ;) Näin 'Ei äiti-ihmisenä' ei voi olla kuin kiitollinen näistä 4 ihanasta :)

Eli kuumeesta pientä havaintoa mutta sille asteelle se jää.. Hui kamala mitä uskotelua tämä on itselekin, eiköhän se joskus mene jakeluun ;)
 
Viimeksi muokattu:
Meilläki PITI olla lapsiluku täynnä mutta mies on erimieltä :) ja tuo poitsu on niin helppo vauva (koputan puuta), tuo 1v tuottaa mulle harmaita hiuksia, nyt on joku uhma/kitinä/vikinä- vaihe menossa... nyt molemmat junnut päikkäreillä ja mie vaan nautin :)
 
Täällä ollaan jännityksen kanssa kun on tuo ehkäsy unohtunut muutaman kerran ( ti vasta j.tark. ja saan kierukan) ja aamuisin varsinkin ollut huonoa oloa.. tosin on kyllä ennen menkkojen alkamistakin välillä mutta tosiaan kun tuo ehkäsy ollut mitä on niin pakko varmistaa ennen kierukan laittoa...
 
Täälläkin pientä vauvakuumetta jo ilmassa... Ehkei kuitenkaan vielä ihan heti yritetä, mut jos muutaman kk päästä. Riippuen mihin tulokseen tuo mies päätyy kun ennen ollut sitä mieltä että yksi riittää, mutta nyt onneksi vähän alkanut lämpenemään ajatukselle.

Tänään tasan 2 kk syntymästä ja sen kunniaksi pikkuinen päätti kääntyä kaksi kertaa mahaltaan selälleen. :) ensin epäiltiin oliko vahinko, mutta selväksi teki että mahallaan ei nyt viihtynyt ja tarkoituksella kääntyi. Hoitopöydällä on kääntyilty kyljelleen melkein heti laitokselta kotiutumisen jälkeen, vaikee kyllä sanoa kuinka tarkoituksellista se on ollut.

Onko teillä kokemuksia vauvamuskareista? Onko hintansa arvoisia jo näin pienten kanssa? Kauheeta hintaa noistakin kiskotaan. Vauvauintiin ajateltiin mennä jos mahdutaan johonkin ryhmään. Ja joku äiti-vauva jumppakin vähän houkuttelisi...
 

Yhteistyössä