Toukomurut 2014 ~ Maaliskuussa

Saspa Juuri noin itsellänikin meni, viimesin neuvola oli 32+6, jolloin kaikki vielä suht hyvin, paitsi sf-mitta pompsahtanut, 33+3 kävin synnärillä näytillä tulehdusepäilyn vuoksi, 33+5 uusiksi supistelujen ja lapsiveden tihkumisen vuoksi ja silloin ottivat suoraan vuodelepoon, pedistä ei saanut nousta edes vessa-asioille ennen kuin 34 oli täynnä. Siihen asti eli 35 viikolle esteltiin, sitten lopettiin estelytippa ja sai liikkuakin normaalisti - sitten 34+1 alkoi supistukset yltyä ja 34+2 alkuyöstä syntyi.
 
Saspa Vauva oli keskolassa 2 viikkoa, mitoiltaan ei enää laskettu edes keskoseksi ja sai aina myöhemmin kaikkia muistuttaa, että "niin kun syntyi 6 viikkoa etuajassa..." 2990g, 48cm, apgareita sai 9. Itse olin osastolla synnytyksen jälkeen sen 3päivää. Synnytys itsessään meni aikalailla pöllyssä, kun meni kaikenlaista tippaa muhun ja piti sängyllä olla koko ajan kun vauvan vointia tarkkailtiin ja otin ilokaasusta "hyvät kännit" + epiduraali vei kaiken tunnon, supistukset ei tuntunu. Ja jotenkin se, että oli jo muutaman päivän sairaalamaailmassa laitostunu...

Toivoakseni tällä kertaa menee synnytys erilailla ja voin olla enemmän itse aktiivinen, enkä vaan kuulemassa käskyjä mitä pitää tehdä ja milloin. Siis sai tuolloinkin tietysti kaikkeen puudutuksiin vaikuttaa, mutta kun oli esikoinen ja en ollu oikein kunnolla ehtinyt mihinkään perehtyä niin sanoin vaan kätilölle, että ihan sen mukaan miten neuvot parhaaksi.
 
Hiulu, ei enää niin pieni siis ollut :-o tuo on kans mitä jotenkin pelkään kans että itte on niin lääke huurussa ettei meinaa tajuta mitään. Jotenkin oon sitä täs itse ajatellut muutenkin että en haluaisi kyllä että esteltäisi kun sitte lopuksi saa käynnistellä yli ajalla mutta sit toisaalta haluaisin heti pienen viereen ja pian kotiin :)

On muute VAIKEAA olla tekemättä mitään. Lattiat kaipaisi imuria ja moppia ja pyykit pitäis kaappiin viikata pari kaappia pitäis järjestää uuteen uskoon. Ja mun pitäis pitää jalat sohvalla :mad:
No pakkasin mä sen sairaala laukun hygienia tuotteita vaille valmiiksi ja nostin turva kaukalon ja telakan tuohon hollille.
 
  • Tykkää
Reactions: KolmenÄiti-81
Täällä alkoi viikko 31 :)

Käytiin perheen voimin uimassa, itse siis kelluttelin poreissa =) tuntui ihan hyvältä.

Itsellä on jo jonkin aikaa ollut kiusallinen vaiva; oikeassa jalassa verisuonet... on tullut pohkeeseen ns. verenpurkauma + takareidessä/ pakarassa on pullollaaan aika ison oloinen verisuoni :( Nyt vieläpä se kipeytyy aina yhdynnän jälkeen.. tosi pahasti! Siis koko pakara ja nimenomaan tuo verisuoni. Mitenhän sille käy synnytyksessä!? Onko muilla vastaavaa "vaivaa" ? Eilenkin oli jyskyttävää kipua useamman tunnin ajan, meinasin jo särkylääkettä ottaa, mut jätin sit kuitenkin ottamatta.

Supistelee edelleen vaihtelevasti.. siis noita napakoita, hiukan kipuilevia supistuksia.

Jotenkin kun edellisestä raskaudesta on kulunut 6v... niin en oikein muista miten lähtö tuli.. vedet ei ainakaan menneet (koska ne puhkaistiin sairaalassa..).. en muista lähtikö limatulppaa.. Muistan että supistuksia kyllä oli. Ja esikoisen osalta (v.2004) muistan että limatulppa irtosi joitain päiviä ennen lähtöä.. ja että alkoi tihkuttamaan lapsivettä kotona.

Nyt siis jotenkin vaan odottelevana.. että kait sitä jonkin "merkin" tajuukin =)

Äippä + tyty 31
 
KolmenÄiti, siis toi kuulostaa musta suonikohjulta, tosin aika oudossa paikassa jos on pakarassa, eiks ne yleensä ole pohkeessa tms.? Johtuisko tuo kipeytyminen siitä, et verenkierto ao alueella lisääntyy? Mulla on hirveetä kolotusta jossain lantion "sisällä" tai lantion pohjassa aina sutinoiden jälkeen ja muistelen, et sama kolotus iski myös synnytyksen jälkeen,jos oli liian pitkään jaloillaan.

Mä en ole kummassakaan synnyttyksessä huomannut limatulppaa, molemmat alkoi yhdestä supistuksesta, joka tuli ilman mitään ennakkovaroitusta. Ottaisin kyllä rauhallisesti, jos limatulppaa jo ilmaantuisi tai ainakin kysyisin ammattilaisen mielipidettä.

Närästys tuli taas kylään, jättefint. Näköjään mikä tahansa laukaisee sen, paitsi ehkä kraanavesi.

Se oli 5 päivää töitä ja sit lomille, jee:)
 
Kolmen äiti Mulla on suonikohjuja reidessä, phkeissä ja nivusissa! Ihan kamalaa :( Kolmatta lasta kun odotin niin oli klitoriksessa!!! Kyllä vaan, ja se oli ihan jotain niin järkyttävää. Ihan kuin olis kasvanut pieni pippeli itselleni :D Ja kiesus että pelkäsin, jotta se suonikohju ei häviä synnytyksessä, mutta luojankiitos katosi. Vei nimittäin tunnon ihan kokonaan ja sänkyhommelit ei tuntuneet missään. No ei tässäkään raskaudessa (viides mukelo) ole paljoa äksöniä ollut sillä yksi nivusissa oleva suonikohju yltää häppäreihina sti ja torttu on suorastaan ruma ja taitaa pelottaa miestä :D Ja noi kohjut kyllä juilii välillä tosi inhottavasti.

(.) Kamala päivä tänään ollut. Vaikka olen srauhaisasti ottanut, niins uppareita tullut välistä ja veto ollut pois. Kaksilla päkkäreillä olin, joista molemmisa alkoi supistelemaan. Vikoilla päikyillä meni mahakin ihan velliksi :( Onneksi rauhoittuivat. Eipä nuo supistelut muutoinkaan puoltatuntia pidempään kestäneet (allekkin) mutta ikävän kipeiksi käyvät kun alkaa oksettamaankin. Toivon totisesti, että kun on tosi kyseessä niin olisi niitä siedettäviä suppareita, joiden kanssa pärjää pelkällä ilokaasulla.

Joosukka ja MM 31+5
 
Suppareita on näköjään monella ja itsekin kuulun niihin keillä ne riesana on. Eilen tuli kipeitä ja yli minuutin mittaisia Suppareita mutta loppui puolen tunnin sisään. Alaselkään nuo sattuu nyt enemmän kuin aikasemmin.
limatulpasta en ole varma mutta viime viikolla lenkkejen ja kauppareissujen jälkeen tullut kellertävän punertavaa ovisliman tapaista:x ja just jos supistelee. Esikoisesta irtosin yhdellä kertaa joten siitä ei olisi voinut erehtyä ja toisesta en havainnut mitään.
Lisäksi tuntuu että vauva on joko laskeutunut tai vaihtanut asentoa niin että henki kulkee paremmin..ihan tyhjää tuossa ylhäällä eikä potkutkaan osu kylkiluihin. Nyt tietty potkii ne katki kun pääsi sanomaan :kieh:
sf-mitasta piti sen verran sanoa että esikosta mulla oli rv32 vielä 25cm ja sit pomppasi parissa viikossa yli 30cm :O
Huomenna poksuu rv 32 :)
 
Huomenta!

Hankinnoista:MILLAINEN ITKUHÄLYTIN?Jos olisi hyviä vinkkejä,ottaisin vastaan.Itse olen miettinyt tuota Aventin(keskihintainen),jota myy mm.Anttila.Citymarketissa taisi olla sama vähän halvempana.
Muuten olen jo vähän ostanutkin,mm. kankaisia rintasuojia (kiitos vaan ompeluohjeista hiulu ja sallamaria,mutta taisi jäädä tekemättä:D)

Sitten löytyy imetysliivejä useammatkin(kiitos vaan komeronsiivousurakan,löysin myös omia vanhoja).

Yksi tuttipullo ja tutit löytyy.
Rintapumppu täytyisi hankkia vielä,kun vanhasta puuttuu osia.Itse olen pärjännyt ihan tuolla käsikäyttöisellä ainakin aiemmin.Oli muuten aika edullinenkin,mutta tietenkin jos maitoa tulee tosi tosi paljon,voi olla jo raskasta...

Rintakumeja en ole koskaan tarvinut,hankin sitten jos tarvitsen.

Vauvan kotiintulovaatteita mietin minäkin,ja huolettomasti laitoin jo kassiin vähän vaihtoehtoja:aika kevyt fleecehaalari,villaiset ja puuvillaiset tumput(tuskin villaisia tarvitsee) + töppöset,muutama myssy,pitkähihainen body ja puolipotkarit.Saattaa olla,että myös fleecehaalari on turha,jos on jo lämmin.Vilttikin on ihan hyvä kaukalon päälle(jos ei pue haalaria)ja lisäksi olen tainnut laittaa vielä harson pienen suojaksi kaukalon päälle vähän samaan tapaan kuin vaunuissakin.Fleecehaalarin korvaajaksi taisin pakata kevyen plyysisen huppari ja housut -yhdistelmän.

Tärkeä hankinta on myös ollut pienet muistamiset isoille sisaruksille:pakkasin ne heti ensimmäisenä laukun pohjalle,ettei unohdu.Ei ole siis tarkoitus hurjasti lahjoa isompia,kun tulevat laitokselle vierailulle,mutta jotenkin pieni muistaminen pikkusiskon syntyessä on aika kaunis ajatus.<3

Huomenna taas äitipolille kokokontrolliin.Toivon hartaasti,että kaksi kiloa olisi jo saavutettu.Viimeksi pa oli vaivaiset 1500 g.Onneksi nämä pienet tekevät tosiaan kasvupyrähdyksiä.Toivottavasti kaikki on kunnossa.

Supistuksista kärsiville paljon lepoa!
Ja hei,miten Saspa voi?Limatulppauutisia on jo paljon,hui!

Mea ja tyttönen 32+4
 
Ja noista harsoista vielä:äitiyspakkauksessa on niitä valkoisia,mutta jos haluaa myös kuviollisia,kivoja myy mm.Ikea,Anton&Nina,Stockman...

Meillä ainakin on kulunut noita,kun enemmän ja vähemmän pulauttelijavauvoja on ollut.:)Ja ne on niin käteviä monessakin asiassa!

Joo ei mulla yhtään tylsää ole,lapset päiväkodissa jo ja äiti vaan välttelee viikkosiivousta täällä...moi!
 
Alkaapa täällä olla monella jo jännät paikat.. :)

Wasabi esikoisesta kuulu napsumista mahassa ollessa. En uskaltanut neuvolassa sanoa mitään, että pitävät minua ihan hulluna! :D Mutta myös äitini kuuli kylässä ollessaan nämä napsumiset. Ja tosiaan vauvaa oli sitten aika hurjaa nostella, kun oli ensimmäinen ja napsui ja paukkui nivelet tosi herkästi.. "Hui tämä menee rikki!" :heart:

Vaatteiden pesusta ollut puhetta. Pesen muutenkin kaikki uudet vaatteet, niin itseni kuin muidenkin. Ettei ole ylimääräsiä myrkkyjä ja värit lähtis mielummin koneessa kun käytössä.

Viikon päästä sitä ollaan jo äippä lomalla :heart::whistle:

mintssi ja rinsessa 33+4
 
Huomenta =)

tääl ollaan yhtenä palana vielä :wave:

eilinen meni jo vähän touhuten kotitöitä =) imuroin toki vaan mut sen jälkeen sainkin rangaistuksen ja veti sängyn pohjalle. jos tänään sit moppais, ihana yhdistelm,ä kun on tuo kura aika taas ja joira sekä sen juoksut. Toki oon sen teljennyt tuonne eteiseen mutta silti.. raasu ei oikeen ymmärrä mutta pakko mennä siitä mmistä aita matalin =/

napsumisesta oli wasabi kysellyt ja joo tääl on napsunut jo kauan niin tuosta häpyluun tuntumsta jostain ja selkrangan alimmat nivelet varsinkin sängys kääntyessä. joskus ajatteloo että noinkoha nuo viel paikoillaan on ku ylös nousee :LOL: tuosta etupuolen napsumisesta aina joka kerta säikähdän että poksahtaako lapsivetet.

keskiviikkona olis neuvola, taas on sit viisaampi =) jännityksel odottaa kyl jotenkin :D

Noista supisteluista juttelin eilen tuos kaverin kans ja tulin siihen loppu tulokseen että en kyl kovin herkästi lähde näytille meinaan ne saattaa ottaa mun tapauksessa mut sisälle pakko lepoon ja siinäpä sitten ollaan lapsen vahti ja elukoiden vahti ongelmien kans parisen viikkoa :S Eli ei auta ku ottaa niin rauhallisesti ku pystyy ja kuunnella kroppaansa pienimmästäki supistuksen vihjeestä.

Ulkonaki ois niiin hieno ilima että ihan ottaa pannuun ku viherpeukalon sormia syyhyttäis haravoimaan ja laittamaan kevät kuntoon puskia ja pihoja :S pitää varmaan joku kökkä tässä kehittää :D

ihanaa viikon alkua mammat <3 pian sitä jännitetään urakalla kaikkia, ensi viikolla jo huhtikuu :D

Saspa ja Tirriäinen 33+4

[/URL][/IMG]
täs on mitä pakkasin kotiintulo vaatteiksi vauvalle. laitoin kahta erikokoa puolipotkarit ja bodyn varuuksi =)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ei ole tuota napsumista mutta sellaista "suolistoääniä" kyllä :D Ihan niin kuin vatsa murisis tyhjyyttään ja jopa tunnen sen äänen kädelläni :p Hassua, mieskin ihmetteli että onko mun nälkä mutta suolisto se siellä vain jyllää :D

Täälläkin oli viime viikolla muutama kivuliaampi supistus. Esikoisen aikana ei ollut kuin niitä harjoitussupistuksia ja niitäkin vain vähän. Eli mä oon nyt ihan ihmeissäni kun eihän mun pitänyt tuntea niitä supistuksia ollenkaan ja nyt sitten tunnenkin... :confused:
Saa nähdä syntyykö tää sitte normaalisti vai ennen aikojaan...

Rv 33+1
 
Tänään oli äitiyspolilla tsekkaus.

Pieni asia, mutta mua ärsyttää silti ihan suunnattomasti, kun neuvola ja sairaala merkkaa viikot eri lasketun ajan mukaan. Sairaala on sitä mieltä että 5.5. ja neuvola 10.5. Eihän tuo ero tarkoita oikeesti mitään, ehkä kertoo vain enemmän mun mielentilasta, että saan hepulit tuosta(kin). Minun mielestäni viikkoja nyt 33+2, sairaalan mielestä 34+0. Painoarvio 2,3 kg. Minun mielestäni (liian) iso ja nyt jännitän sitten synnytystä, hienoa. Esikoinen oli 2,3kg vasta viikolla 37, niin tuntuu isolta möröltä tämä kaveri. Yhä edelleen näkyy sydämessä niitä ylimääräisiä kalkkeumia, mutta kun munuaiset oli tälläkin kertaa ok, niin kuulemma nyt lopetetaan kontrollit. Pelkät sydämen "golfpallot" eivät kuulemma kerro mistään suurentuneesta riskistä ja vauva ei ole pienikokoinen, niin ei syytä kontrolleihin. Parahdin vain, että entäs jos se on isokokoinen, lääkäri lohdutteli, että voihan se olla ihan normaalikin... :headwall: Niinpä niin. Välillä hyvin inhottavista supistuksista huolimatta kohdunsuulla ei oo tapahtunut mitään (ultralla katottuna). Siitäkin vähän ristiriitaiset tunteet. Hyvähän se on, ettei ihan vielä oo mitään muutoksia, mutta silti olisin näköjään salaa toivonut jotakin merkkiä siitä, että kyllä tämä vauva täältä ulos vielä tulee... No tuleehan se, mutta toivottavasti ennen kuin on sen 6,2 kg mikä on KOKSissa isoin syntynyt vauva. Huomaavaisesti tämän vauvan kuva ja tiedot on CTG-huoneen seinällä, että sitä voi siinä käyriä ottaessa ihastella...

Vauvanvaatteita hain varastosta ja oonkin heittänyt aika ison läjän menemään, oli ihan hyvä käydä läpi, että mitä löytyy. Nyt on sitten aikaa ommella (ja ehkä ostella) jotakin uutta tilalle. Harsoja oli hirveä läjä, vaippoja on samaten isot kasat, mitä tässä nyt tarvii hankkia, niin on muutama tutti ja pullo, perusrasvoja ja varmuuden vuoksi kertsivaippoja, käytetään kyllä varmasti öisin ainakin alkuun niitä vaikka muuten kestoillaankin.

Vauvan peitto meiltä jäi vahingossa reissulle, kun esikoinen käytti sitä matkapeittona lentokoneessa. Peitoistakin on vaikka mitä tarinaa liikkeellä, että millainen pitää olla varsinkin millainen ei saa olla. Kenellä ei ole äitiyspakkauksen peitto käytössä, niin mitä teillä on vauvalle sänkyyn sisällä peitoksi?

Huomenna töihin hoitamaan paperiasiat kuntoon ja palauttamaan avaimet, jihuu! Tämä viikko sairaslomalla, ensi viikolla alkaa sitten mulla äitiysloma ja esikoisella "isoveliloma" :heart: Ollaan puhuttu, että se isoveliloma tarkoittaa sitä, että tarhasta on ylimääräisiä kotipäiviä ja joskus sieltä haetaankin jo ennen päivälepoa. Jatketaan siis näin osittain, ennakkoon ajatellen 2-3 kert /vko. Mies lähtee tällä viikolla taas töihinsä Koreaan, niin mulle tuo paljon henkistä turvaa, että tietää, että esikoisella on mieluinen tarhapaikka olemassa tarvittaessa vaikka jokaiselle arkipäivälle, jos itsellä onkin jokin tilanne päällä.

Ja itkuhälytin! Meillä on ollut ihan tosi hyvä tuo Lastentarvikkeesta ostettu harmaa-mustan värinen babycom. Vähän hinta silloin hirvitti (joku 100 euroa), mutta toimii ladattuna tai paristoilla ja tosi hyvä kantama, ei sekoa muista sähkölaitteista ja ylistyslistaa voisi jatkaa loputtomasti. Meillä käytössä mökillä yhä edelleen jos isompi lapsi vaikka jo nukkumassa ja aikuiset vielä pihalla istuskelemassa. Eikä mennyt sekaisin, vaikka kavereilla on sama, kun vaihtaa vain ne taajuudet erilaisiksi. Suosittelen!

sallamaria ja 33+ tai sitten jo 34, mieluummin tietty 34 ;)
 
Höh, viime yönä tajusin, kun aikani kuulostelin menkkajuilintaa, et tää taitaa olla supistus, näin sitä on vihmerä kolmannen odottaja:D Viime yö meni ihan valvoessa, nuorimmaisella oli vessahätä ja kolotusta ja vaikka mitä, niin nyt on kyllä itsellä sellainen fiilis, et en vastaa tän päivän työn tuloksista, voivat olla mitä vaan. Ihana muutenkin istua pöydän ääressä, kun tuntuu, et henki ei kulje yhtään ja jos nousee seisomaan, niin tuntuu, et jamppa pullahtaa ulos koska vain. Ja nyt on muutamaan otteeseen onnistunut painamaan rakkoa siihen malliin, et tuntuu oikeesti siltä et pissa tulee housuun just nyt.

Meillä on perus-Philipsin hälyttimet, maksoivat Prismassa jonkun 60 € aikoinaan ja hyvin toimivat, jossain testissä voittivat kalliimmat mallit kirkkaasti. Pitää tietysti nyt vielä testata ennen tositilannetta, että toimivat edelleen. Kannattaa varmaan katsella netistä jotain testejä, et miten mikin merkki on pärjännyt, se kallein ei välttämättä ole aina se paras -tämän olen itse kantapään kautta esim. lastenvaatteiden kohdalla hoksannut.

Välistä meinaa iskeä paniikki, kaikki vauvanvaatteet pesemättä ja paljon hankintoja tekemättä, et olenko jättänyt liian hilkulle, jos tää syntyiskin jo vaikka ensi viikolla. Ja välillä olen ihan zen, et ei mitään hätää. Kai tää menee hormoonien piikkiin, et mielialat vaihtelee monta kertaa päivässä:whistle:

Ollakovai...? ja poju 33+5
 
MOIKKA!!!
Tänään oli viiminen työpäivä ja torstaina alkaa äippäloma... melkein kyllä itkua väänsin töissä, onko pakko jo jäähä kotia jos ei taho???

Itkuhälyttimet meillä on semmonen kameralla ja näytöllä oleva itkuhälytin ku tosiaan makkarit on yläkerrassa ja me iltasin kuiten ukon kans alakerrassa niin siksi hommattiin tuomoset...

Sallamaria84 tuohan kuulostaa ihan normaalilta painoarviolta sinun viikoille... Mullaki oli jo 2,5kg arvio ku juniorista oli rv36 vasta 2,2kg... =) Saa nähä mitä tuleman pitää, mutta uskon "normaalikokoiseen"..

Vauvan peittoa mieki olen miettiny ku juniorihan nukkuu vielä sillä äippälaatikon peitolla ja nyt ei oo vauvalle peittoa tai juniorille pitäis hommata uus että sais tuon käyttöön mutta ku seki nukkuu vielä pinnasängyssä niin ei sinne nyt paljoa isompaa peittoa mahu...

Huomenna neuvolapäivä niin on sitten jotaki kuulumisiaki kertoa paremmin....

34+1
 
Se napsuminen on kyllä villi, edellisestä ja tästä on napsunu ja ihan sillai, että ukkokin sen on monesti kuullut vaikkei kyljessä kiinni ole istunutkaan. Välillä aivan iteki säikähtää ettei vedet menny. Enemmänkin aiheesta yritin edellisen kohdalla lueskella ja yhden lääkärin kertomusta kalvojen napsahtelusta pidin erittäinkin uskottavana, en vaan tähän hätään sitä tietenkään löytänyt.
 
srz
Täällä napsuu pötsi kans... tai ehkä enemmänkin kylkiasennossa napsuu eniten muksun möyriessä mahassa. Lantio ja selkä on poksunut jo viikolta 2 mutta mulla tää mahanapsuminen on hieman erilaista. Jänään kuulosta :D Edellisestä oli sama juttu.

Viikkoja poksuu huomenna 32 :) Eilen oli painoarvio ja se oli huimat 2,3-2,4kg... arvioitu syntymäpaino 4100g !! Huh... Rd todettiin myös viime viikolla :( Nyt sitten painoa ja ruokailuja seurataankin ahkerasti loppuun asti ja käynnistellään viimeistään laskettuna, jos ei itekseen tule ennen sitä. Nuorimmaisesta mulla oli myös rd ja neiti häädettiin yksiöstään 40+0. Painoa oli 4005g syntyessään ja ihan maksimi kokoinen mikä musta tulee pihalle... itse synnyin rv33 ja painoin 1890g :D

Peitoista - meillä on esikoisen vanha nalle puh-puuvillapeitto ollut molemmilla käytössä aluksi. Lisäksi on myös mummin ostama fleecepeitto vaunuihin. Sitten on jossain vielä semmonen ikean puuvillainen "kesäpeitto". 2kpl äp:n peittoja laitan rullalle pinniksen reunoihin että saan sinne mukavan pienen "pesän" vauvalle. Ostin myös uuden tarrakapalon vauvaa varten ja toivon syvästi että tämä tulevakin on yhtä hyvä nukkumaan "pesässään" kun nuorimmainen. Esikoinen valvottikin sitten ekat 3 vuotta...

Meillä on molemmat tytöt nukkunut tosi huonosti äitiyspakkauksen kovalla vaahtomuovipatjalla ja pelkän pinniksen patjan päällä. Aluksi olen niitä molemmilla testannut mutta siitä on tullut vaan huutoa... heti kun laitettiin lasten petari patjan päälle niin johan alkoi uni maittaan omassa sängyssä :) Meidän rinsessat tykkää kölliä pehmeessä ;)

Otin saikkua tän viikon ja sitten olis vielä 2vk töitä... työmotivaatio on nolla. Kyllä mä ens viikolla varmaan käyn muutamat viimeiset hommat hoitamassa, sit vois aloittaa mammiksen hyvillä mielin :)

Tänään ajattelin pistää vauvan vaatteita pesuun :) Lajittelin niistä esille vaan 50 ja 56cm, muut saa jäädä odottaan laatikkoon. Näistä on moni kirpparilta ostettu, joten siksi pesen. Ollaan pesuaineallergikkoja koko perhe niin senkin takia pesen. Äitiyspakkaus ei ole vielä tullut mutta kyllä nekin vaatteet ehtii vielä katsoa, kunhan nyt heti alkuun olis jotain valmiina ja puhtaana.

-Srz
 
Lapsen peitto Olipa muuten hankala tehtävä. Niitä löytää yhtä monta kokoa kuin on kauppoja ja samoin sitten pussilakanoita. Ostat vaikka Jysk:stä pussilakanoita niin ovat liian pieniä cittarin peittoon... eilen kävin hankkimassa isommalle lapselle uuden peiton, siirtyy tuo vauvapeitto sitten vauvalle, kun pesen ja tuuletan sen vielä. täysikokoiseen peittoon löytyy kyllä lakanoita lapsillekin, mutta se on vielä vähän liian iso tuolle alle 3v:lle.


paino viikoilla 33-34 kuten jo aiemmin kerroinkin, niin esikoinen tosiaan painoi 2990g rv 34+2. Painoarvio 33+3 oli 2440g. Kuitenkaan tässä raskaudessa ei ole pidetty tuota "aikaisempana isokokoisena lapsena" ja ei tullut siis riskitekijää, joka olisi johtanut sokerirasitukseen. Lapset ottaa kai tuossa kohtaa kasvuspurtin, mutta painon nousu tasaantuu loppua kohden.

Eilen tuli muuten jännä dokumentti, joku tutkija oli päätynyt siihen, että mitä pienempi lapsi on syntyessään (täysiaikaisena) sitä suurempi riski on sairauksille, erityisesti aikuisiän diabetekselle. Väitti, että parempi olla 4kg, kuin 3,5kg, koska silloin diabetesriski olisi pienempi. Kummallista sinänsä kun sitten taas toisaalta puhutaan "sokerilapsista".

Tuntuu siltä että tämä raskaus ei oikein etene mihinkään. Vauva potkii kyllä ja kaikki hyvin, että ei sillain varmaan mitään hätää. Mutta mulle menee vieläkin normimalliston 36 koon tuulitakki!! Ja supistuksia ei sitten millään saa aikaiseksi, ei sillä, että haluaisinkaan... Lapsi on poikittain, ei paina palleaa/keuhkoja, maha ei oo tiellä vaikka kyykyssä istuis. Nyt on menossa se "keskiraskauden energiapiikki" oon siivonnu ja hyöriny, vaikka onkin vähän flunssaa päällä, niin että mieskin käskee välillä rauhoittua. Eikö nyt pitäisi jo tuntua loppuraskaudelta? Ainoo, että 12kg esikoisen kantaminen uhmakohtausraivarisssa pihalta sisälle tekee vähän tiukkaa. Nosteluthan ei oikein sopisi raskaana olevalle, mutta jaloistako sitten raahaisin? :O

32+1
 
srz, miten sulla todettiin rd, jouduitko ylimääräiseen sokerikontrolliin? Mullahan todettiin jo silloin kymmenisen viikkoa sitten (ts yksi arvoista oli rajalla, kaksi hyviä). Olen siitä asti mittaillut arvoja kotona eikä ole ollut yhtään poikkeavaa, itse asiassa kaikki arvot koko ajan ihan priimaa.. Noh, kiltisti silti mittailen kun käsky kävi.

hiulu, sullahan taisi olla aika pieni sf-mitta? Ei tuu maha tielle kun hyörii :D mulla taas maha kokoa isohko (sf-mitta keski- ja yläkäyrän välissä) mutta ei sekään tunnu haittaavan. Olen tänään jo käyttänyt koirat aamulenkillä, ruokkinut ne ja kissan, imuroinut, pessyt lattiat, laittanut pyykit ja astiat pesuun.. Mitäs sitten tekis :D
Mulla ei ole mitään napsumisia kuulunut, harjoitussupistuksia tulee harvoin ja olo on varsin mainio. Mahtaakohan tää ennustaa että porskutan yhdessä koossa jonnekin rv 43 asti..
 
Uusi päivä.

Miten sitä muistaisi, että on oikeesti rajoitettua tuo liikkuminen (ainakin minulla).. ollut jo useamman viikon. Niin eilen se sitten kävi: poikani, 6v, kysyi: "äiti, äiti.. mennään ulos ja ollaan purkkista, jookojookojooko?? :)) Ja tämähän ei raaskinut sanoa, että ehkä se ei ole äidille paras mahdollinen leikki nyt. Noh, mentiin pihalle, potkasin varovasti pallon pojalle, joka lähti oitis pallon perään. Ja mitä teki tämä äiti? Otti vaistonvaraisesti LIIAN SUUREN harppauksen, kun lähti piiloon rientämään. Seurauksena se, että nivuset+alavatsa revähti :( Hetken kuulostelin olotilaa.. mentiin molemmat pari kertaa piiloon. Mutta sit oli pakko sanoo poitsulle, että nyt ei enää. Eilen illalla kipu vaan yltyi, otin panadoolinkin ennen nukkumaanmenoa. Yö meni valvoessa; kyljeltä toiselle kääntyminen yhtä tuskaa.. lisäksi tyty puski tuonne alas tooosi kovasti, vihlasuja oli aikalailla viime yönä. Aamulla hädin tuskin pääsin sängystä. Onneksi oli mummi viime yön meillä..ja lähti viemään poitsua hoitoon..jossa tänään isovanhempienpäivä. Pojalla olisi ollut normi hoitopäivä 6h.. mutta pyysin äitiäni, että toisi pojan kotiin heti kun klo 11 loppuu se isovanhempien tilaisuus.. niin minun ei tarvitse yrittää autoon mennäkään. Huhhui... Toivon mukaan tää helpottais pian. Kaikenlaista.

Äippä + tyty 31+2
 
Minäkään en ole saanut vielä yhden yhtä kokoarviota. Ens viikolla on lääkärineuvola, ehkä siellä tulee joku arvio? Täällä tosin ei ultrata ja minusta se lääkärikin on vähän käsi, mutta olishan se kiva saada edes jonkinlainen arvio.

Liriel 34+1
 
Minäkään en ole siis tällä kertaa saanut kuin rakenneultrassa painoarvion, mutta se nyt ei paljon lopullisesta painosta kerro...

Ultralla nuo esikoisen. Oisko niin, että jostain rv 35 tai jälkeen rupeavat niitä rutiinisti kertomaan? Sinne asti kun en viimeksi päässyt.

Liriel, juu odotellaan yhdessä kesäkuuta ;) Ja se mun sf on tosiaan alakäyrällä.
 

Yhteistyössä