Toukomasujen -07 huhtikuu

Moikka, voi, että täällä alkaa tunnelma käydä jännäksi, eli tosiaan paljon tsemppia parasta aikaa, commander ja vauvahaave ja tietysti jos jo jollain synnytys on jo käynnistynyt.
Itse kuvittelen olevani noin kolmen viikon päästä samassa tilanteessa kuin commander nyt, huomenna saan tietää sektio päivän, kun mulla on se synnytystavan arviointi.

Ollaan taas tänään puuhasteltu puutarhassa, ja kyllä noi lapio hommat saa kovasti supistelemaan.

kävin tänään esikoisen kanssa kenkä ostoilla ja kuinkas ollakaan eksyttiin Benettonin loppuunmyyntiin, eli yli varojen olen varmaan taas elänyt...mutta kun uutuudetkin oli -40%.
Itsellekin olis pitänyt kengät löytää, mutta ei mitkään oikein napanneet.

Minusta on tullut ihan hirveä hermokimppu, äyskin lapsille ihan turhista.

Joku kyseli, pienestä ikäerosta, meillä esikoisen ja kakkosen väli oli 1 vuotta ja 10 kk, ja olen vakuuttunut, että se oli helpompi ikäero kuin nyt tuleva liki kolme vuotta.

Niin ja ihanaa olis, jos te huhtikuussa synnyttävät ette karkais joukostamme, tästä ketjustammehan tulis ihan vajavainen, nyt ollaan kuitenkin jo useamman kuukauden totuttu ja kiinnytty toisiimme.

T:Minnihiiri
 
Hei
Parasta aikaa, commander ja vauvahaave onnea synnytyksiin!

Moonlight otan osaa.. itsekin olen kovasti toivonut että mies voisi jäädä ainakin viikoksi kotiin heti vauvan syntymän jälkeen niin voitaisiin yhdessä harjoitella tämän ensimmäisen hoitoa mutta toisin todennäköisesti käy.. Miehen työpaikalta lopetti kuukausi takaperin yksi työntekijä, uusi aloittanut tänään mutta menee tietenkin aikaa ennenkuin kaiken oppii, lisäksi juuri eilen kuultiin että toisella alkaa pitkä (useita kuukausia) sairasloma.. Nyt jo on ollut ylipitkät työpäivät ja taitaa käydä niin että yhä vain pitenevät. Harmittaa kyllä kovasti \|O mutta minkäs sitä sairauksille voi, on vain niin tosi huono ajoitus tällä kertaa
:headwall:

Limatulpasta, onko kukaan sellaista vielä havainnut ? Itsellä sunnuntaina alkoi tulla ruskehtavaa vuotoa, muuten samanlaista kuin valkovuoto mutta ruskehtavaa ja ehkä vähän runsaammin.. mahtaakohan olla limatulppa?

Terveisin

Mikaela & pikkumassu rv 37 + 3

 
rasse04 harmaana
himmeli voin kuvitella miten ihana tunne on kun viimein saa vauvelin kotiin =) meillä se on kaukana edessä. vauveli vielä lämpökaapissa, odotellaan että paino nousisi enemmän (tänään 1320g). huomenna saan vauvan ekaa kertaa kenguruhoitoon :D olen siitä ihan innoissani.
 
Moonlight laiskana
Juu unohdin kans Himmelille toivotella onnea tulevasta. .tosi ihanaa kun saat vihdoinkin pienen kotiin! Ja Rassella kans tosi ihana ja jännittävä päivä huomenna tiedossa, ihanaa..

Mikaela ja muut, se on oikeesti tosi otan osaa asia ainakin mulle, kun niin jännittää muutenki kaikki synnytys jutut sun muut ja sitten jotenki pienessä mielessä oli ajatellut, että tottakai sitä sitten toinenkin on siinä.. mutta nyt se sitten näyttää kyllä siltä että päivät on pärjättävä kaksin vauvan kans.. No ehkä se pieni nyytti saa sitten isän vaikka heltymään niin että jää kuitenkin vaikka edes pariksi päiväksi kotiin :saint:
No sittenhän sen näkee.. toivotaan parasta ;)

Nyt iltapalalle ja katsoon tv;tä.. huomiseen virtuaali ystävät!!

Moonlight
 
Heippa!

Minä sitten tunnen itseni ihan tyhmäksi. Ja nyt tulee sitten vain omaa ( . ) niin että jos on hermarin partaalla, kannattaa jättää ehkä lukematta... :LOL:

No juu, ei kylläkään naurata. Jalat on niin karseessa kunnossa, että hirvittää. Ostin kolmet erilaiset tukisukat ja yksiäkään en pysty pitään yli tuntia, ne alkaa puristaan ja niistä tulee jalkoihin saumat... öh no ette halua tietää. Karseen näköstä ja hajuista. Noh, aamulla sitten soitin neuvolaan, että ollu huono olo koko viikonlopun ja että pitäsköhän huolestua. No se anto mulle lekuriajan keskiviiikolle, mutta sanoi, että jos olo huononee, niin heti polille. Iltapäivällä tuli sitten sen luokan väsymys ja huonovointisuus, että arvelin, että soitan polille, että mitä ne on mieltä.

Polilla kyselivät kaikkea ja vastailin parhaan taitoni mukaan. Sitten kysyi multa, että mitä mieltä mä itse olen. Totesin, että mun on vaikea olla mitään mieltä, kun tilanne on mulle aivan uusi. Sanoivat, että tuu käymään. No menin sinne ja nukahdin tarkkailupetille, kun otettiin sydänkäyrää jr:stä. Sanoin jo alunperin, etten ole ehkä vauvasta niinkään huolissani kuin itsestäni. Kun oon liikkeet kyllä tuntenu viimeksi eilen, mutta kun olo on niin huono.

Noh otettiin siis kokeet ja kaikki ja sitten tuli epämiellyttävä kylmähkö kätilö, joka totesi, että kaikki on ihan normaalisti ja ettei sinne sovi niin vain sännätä. Verenpaine otettiin sydänkäyrän jälkeen eli suoraan levosta ja se oli 147/100 ja kuulemma ihan hyvä. Ruumiini lämpötila oli 36 tasan, eli kuulemma hyvä. Hemoglobiini oli hyvä, jäi epäselväksi, että mikä se sitten oli, sitä ei lue missään. Painoarvio oli 2600g ja jalat ovat normaalit. Tyydyn toki tähän, sitähän toivoinkin, että kaikki on kunnossa. Mutta jotenkin tuli paha mieli, että kun halusin vain tietää, ettei ole mitään vialla, niin tuli tavallaan vaan haukut. Sanoinkin kätilölle, että tulee vähän sellainen anteeksi että olen olemassa -olo... Kätilö ei muuten kertaakaan katsonut minua silmiinkään ja muutenkin tuntui puhuvan seinän kanssa.

Onneksi valintatalossa myytiin nougatjätskiä. Se oli ehkä tän päivän ehdoton kohokohta. Anteeksi purkaukseni, mutta enpä tiennyt minne muuallekkaan olisin purkanut. Pääasia on, että molemmat ollaan kunnossa. Vaikkakin jalkoja särkee edelleen ja on heikko olo.

Toivottavasti teillä muilla on parempi olo kuin minulla!

Onnea synnyttämään lähteville kovasti paljon :flower:

:wave: voikaa hyvin: Viivi+Wagner jr. 36+1
 
Juttujanne jo pitempään lukeneena kommentoin nyt minäkin. Viivi-76 älä välitä työhönsä leipiintyneistä polin hoitajista, ne päästävät suustansa mitä tahansa ajattelematta. Sitä ihmettelen suuresti (toki tilannettasi sen tarkempaa tuntematta), miten hoitaja sanoi 100 alapaineen olevan ihan hyvä?! Kyllä se mun mielestä oli aika korkea, etenkin levon jälkeen...normaalistihan liikutaan siinä noin 70 ja 80 kieppeillä. Soitteleppa vielä varmuuden vuoksi huomenna nvlaan ja kysele tuosta alapaineestasi, mikäli huonovointisuus jatkuu! :wave:
 
Himmeli, voi kun ihanaa kun saatte nyytin kotiin!!! :flower: :hug: :heart:

Ja rasse sinulla kans kiva päivä huomenna tiedossa. Ja voiman :hug: sairaalassaoloajalle.

Ja viivi, ne on niin rasittavia joskus siellä polilla ne ammattilaiset, kun ne ei ymmärrä, että ei me äitit voida tosiaan tietää milloin mitenkin pitäisi toimia. Äidillä on vaan hätä lapsesta ja itsestänsä, niin ei sitä niin ammattimaisesti osaa todellakaan ottaa. Sitä ei saisi minun mielestä vähätellä yhtään! Ja ei nuo paineet kyllä mitkään alhaiset ole. lievän raskausmyrkytyksen paineet on yli 140/90. Tietenkin vaikuttaa lähtöpaineet, jotka on yksilöllisiä.
Todella ymmärrän sen pahan mielen määrän joka sinulle aiheutui. :hug:

öitä nyt!
 
Viivi Mun mielestä on hyvä että kävit tarkastuttaan ittes. Raskauden kanssa kun ei kuitenkaan voi leikkiä ja epävarmuuden tunne vain pahentais asiaa. Sulle tais sattua vaan huonon päivän saanu kätilö. Mulle on kans niitä muutaman kerran tullu tuolla vastaan. Sitten jonain toisena päivänä se sama ihminen on ollut ihan mukava.
Ihmettelen kyllä minäkin että miten tuohon verenpaineeseen ei puututtu jos tuo alapaine on noinkin korkea. Ite sun tilanteessa soittaisin huomenna neuvolaan ja kysyisin et onko ihan normaalia. Täällä meillä ainakin aletaan seuraan tota verenpainetta jos se alapaine kohoaa yli 90. Toivottavasti saat levättyä yöllä niin olis aamulla sit parempi olo :hug:

Moonlight Mulla on ollut onnea ton miehen kotiin jäännin suhteen. Hyvissä ajoin jo sovittiin et pitää koko isyysloman heti alkuun ja sit se käy töissä n. kuukauden ja sit heinäkuu ois näillä näkymin kesäloma. On kyllä ihan super harmi jos isyysloman vietto teille kaikille ole mahdollista. Mut kaikki ei aina onnistu halutun suunnitelman mukaan :\| Ja toivotaan että tulevat isät olisi sitten muuten aktiivisia...

Nyt meen mittaan sokerit iltapalalta ja taijan viedä tän suppailevan palloni tonne sängyn pohjalle :)

Hyvää yötä kaikille (toivottavasti myös mulle ) :wave:

Kojo ja tyttö mellestäjä 37+5<br><br>
 
Aurinkoiset huomenet kaikille masuille :wave:

( . ) Onpa pari yötä(tai ainakin alkuyöt) ollu oikeita varsinaisia vessassa ravaamisöitä :/ Ja nuhankin tuppas uudelleen sunnuntaina,kun just ajattelin että jes,nyt ei tarvi enää niistellä jne,mut ei \|O

Oonkohan mä tai luulenko mä vain niin,että tää vaavi ei päivisin kauheesti liiku? Illalla ja alkuyöstä sit pitää jumppaa..kauheeta,jos neuvolassa/ultrassa sanottais,että... :'( :ashamed: Ei kait nyt sentäs...piti tää eilenkin illalla jonkin verran möyrintää..

Eilen kun oltiin miehen kans ulkona,niin kävellessä sattui vihlovasti oikein kunnolla ja häijysti oikeen puolen häpyluuhun..kenties vauvan pää painoi virtsarakkoon,kun heti oli mentävä vessaan,ni se vihlonta loppui siihen..

Tässä vähän sekalaista kertomusta,mutta jotain pientä vaihteeksi meistä

TuiKKu ja Tenava 35+4
 
Huomenta!!!!!
Nopsaa ennen kerhoon lähtöä piti tulla kurkkaamaan kuulumisia :D
pyykkikonekkin tais pysähtyä..nekin pitäs viel laittaa kuivumaan!huoh tekemistä taas riittää =) hui että kun jännittää koska saadaan vauvauutisia teiltä jotka nyt vauvan saatte kainaloon :D

pienestä ikäerosta oli juttua..meille tulee sellanen 1v5kk-1v6kk riippuu syntyykö tää koska =) poika on nyt 1v4kk
pelottaa kyllä hieman kuinka ihmees pärjään kesällä....tuo poika on sellanen mammanpoika...suuttuu herkästi jos ei saa huomiota lähes joka sekuntti .saa nähä mitä se tykkää vauvasta. =)


miehen kotiin jäämisestä oli kans jotain...meillä mies onneks jää heti isyyslomalle kun vauva syntyy ja pitää sitte kesälomankin luultavasti samaan putkeen :) lohduttaa ajatus et mies on apuna ne ekat viikot et pääsee rauhassa alkuun siinä kaikessa tohinassa =) en uskaltais ajatella olevani het päivät yksin pojan ja vauvan kans :ashamed:

pitääpäs palailla päivemmmällä uudestaan...ai niin mulla on neuvolakin päivällä...no tämän päivän/illan aikana joka tapauksessa pitää päästä uudestaan käväsemään täälä :D nyt on mentävä laittamaan pyykit kuivamaan ja kattomaan ulkovaatteita ettei myöhästytä kerhosta!!!

mmamaa 34+3
 
Morjens ja terkkuja meidän aamutoihujen keskeltä.

Ollaan vielä tytön kanssa pyjamissa, kun juuri saatiin kuvut täyteen ruisleipää ja maksamakkaraa (kyllä, syön maksamakkaraa, teki niin mieli :saint: ). Tyttö kerrankin söi myös aamupalalla leipää, yleensä ei halua mitään kiinteää vaan juo kupin teetä. siis oikeesti, koska mie juon aamuteetä niin meidän vajaa 2v haluaa myös. Teen sitten laihaa teetä, siihen hunajaa ja maitoa niin tyttö tykkää hulluna.

Kylläpäs tänään on jännä päivä monella! Commander, parasta aikaa ja vauvahaave varmaan alkavat olla jo lähtökuopissaan, hurjasti tosiaan onnea matkaan! Ja ihanaa että Rasse saa pienen kultansa jo ihokosketuksiin tänään, hieno virstanpylväs ja varmasti herkkä hetki :heart: Ja pian koittaa Himmelillä vauva-arki ihan kotosalla, uskomatonta ja upeaa, paljon onnea myös sinne.

Jaksamista teille jotka olette varsinaisesti viimeisillänne, raskasta varmasti on! Itse olen sellainen supistelija että alkaa hermot pettää, etenkin iltaa kohti olo ja elo on yhtä jatkuvaa supistusta ja se vie jo voimat. On vaikea tehdä mitään kun aina saa puuskuttaa ja kävellä kuin sonnat housussa. Eli odotan kyllä loppusuoraa intopiukkana minäkin.

Tooooooosin, ressinhän se eilinen neuvola pukkasi. Se terkkari ei ottanut ollenkaan tosissaan mun sektiokammoa! :'( Oli vähän kuin ei olisi kuullutkaan mitä yritin pariin kertaan jutustella joten jätin asian siihen. Eli nyt sitten vaan heittäydyn virran vietäväksi ja otan mitä vastaan tulee, koitan sitten selvitä sitä mukaa kun asiat vastaan tulee.... voi olla että rauhoittavat lääkkeeet on sitten käytössä. Mutta jotenkin nyt tuntuu oudolta kun jo viikon kuluttua saan varmaan sen sektioajan, että todella alkaa olla loppusuora lähellä. Viimeksihän meni niin paljon yliajalle että ehdin jo tuskastua ja ajatella että ei se koskaan ulos tule. Ehkä nyt sitten saan myös mun toiveeni toteen, toivon kovasti että lapsen paino alkaa tällä kertaa numerolla 3, olisi jotenkin ihana kokeilla sellaista pientä vauvelia hoitaa kun esikko oli sellainen kuulantyöntäjän kokoinen :D

Miehen kotonaolosta. Mies jää koko isyyslomakaudeksi heti kun vauva syntyy. Tai siis jos menen siihen sektioon niin siitä aamusta aloittaa. Ollaan sitten kahdelleen ottamassa esikon uhmaa ja kiukkua jos sellaista tulee vastaan. Sitten mies menee kesäkuun ajaksi vielä töihin ja aloittaa heinäkuun alussa loman. Eli on siis kesällä yhteensä 7 viikkoa kotona, hyvässä lykyssä käy vaan pari viikkoa töissä kääntymässä välissä. Aivan ihanaa!!! Heinäkuussa varmaan jaksetaan jo hieman ajella (kun siis minä kuskaan, miehellä ei oo korttia) ja käydä vaikka eläintarhassa ja tampereella sukuloimassa. Eli viettää sitä yhteistä kesää!

No tulipa romaani.... nyt pukemaan ja auringonpaisteeseen pihamaalle!

Aurinkoista päivää,

Jabba ja Assi 35+6
 
Virpi1980 syötkö magnesiumia? Jos et, ala heti syömään!
Mulla oli tosi levottomat jalat tuossa aiemmin ja yksi iso pohjekramppi tuli kerran. Kipu oli niin hirvee että aloin heti hoitaan itteeni. Aloitin magnesiumin, otin joka ilta kuuman jalkakylvyn ja villasukat ja villasäärystimet jalkaan. Mies myös hieroi pohkeet monena iltana kylvyn päätteeksi. Sen jälkeen kramppia ei oo tullu :wave: ja levottomuuskin jaloissa vain minimaalista :wave: :attn:
:hug:
 
huomenta!

onpas hassu olo, heräsin kamalaan painajaiseen jossa esikoinen joutui jossakin ihme mellakassa jonnekin räjähteiden keskelle enkä saanut pelastettua, mulla oli yksi lapsi sylissä ja oli todella ahdistava olo unessa kun tajusin että sekunneista kyse enkä mä osannut päättää että juoksenko esikoista pelastamaan yksin vai sen sylissä olevan lapsen kanssa, kun niitä pommeja lenteli joka puolella........ toi ei ollut eka kerta kun näin noin kamalaa unta. pari viikkoa sitten näin unta että toi meidän kakkonen meni isänsä pakettiautoon joka oli jostain syystä käynnissä ja vahingossa länttäsi jalkansa kaasulle ja lähti holtittomasti kaahailemaan sillä autolla liikenteen sekaan. minä läksin hädissäni sen auton perään juoksemaan ja mies lähti toisella autolla perään ja mä muka kokoajan näin miten se lapsi hysteerisenä itki siellä ja tarrasi paniikissa rattiin....eikö ole ahdistavia unia? mistähän ne kertoo? näkeekö kukaan muu tollasia omituisia "raskausajan unia"?

mutta hassuun oloon palatakseni, heräsin klo 6 siihen painajaiseen ja normaalisti herään kellonsoittoon 6.30. menin esikoisen viereen pötköttämään ja olin siihen nukahtanu ja heräsin klo 8. nyt on jotenkin pöhnänen olo, ei saa oikee päivästä otetta :(

meillä kaksi vanhinta lasta on kylässä tän päivän, tai kakkonen on ollut jo sunnuntaista asti, mutta nyt miehen sisko haki esikoisen mukaansa ja tulevat illalla sitte takasin. me ton kuopuksen kanssa lähetään kohta puistoilemaan ja sitte nukutaankin oikee kunnon päikkärit. mulla on päiväunet menny vähän huonoiksi kun kakkonen ei aina "anna itsensä nukahtaa", eli leikkii ja lukee kirjoja vaikka pitäis nukkua ja mä en sitte osaa nukahtaa jos kuulen että se on hereillä.

supistelut jatkuu edelleen, suht tiheinä, ei niin kauheen kipeinä, mutta suhteellisen rasittavina kun vihloo aina kun nousee tuolista. meidänkin myllertäjästä on tullu melko hiljanen. välillä illalla hoksaan etten oo tuntenu liikkeitä' kummemmin, mutta kyllä se sitte myllertää kun meen makaamaan ja laitan käden mahan päälle. voihan se olla että mulla on päiväseltään aina niin kauhea hoppu etten vaan huomaa niitä liikkeitä :whistle:

vanha tuttu riesa sormien öinen puutuminen on tullut ilokseni jälleen. ehdin jo moneen kertaan sanoakin että onpas kiva kun se oire on jääny tästä raskaudesta pois, mutta onhan tässä viikkoja vissii vielä jälellä että ehtii toi kiusata sitte kunnolla vielä ;) eli heräsin viime yönä siihen että sormet puutui niin että olivat kunnolla kipeät. kuopusta odottaessa en viimisiä viikkoja nukkunu kokonaisia öitä sen vaivan takia. nyt mulla puutuu onneksi vaan oikean käden nimetön ja keskisormi, ja saan nukuttua kun nostan käden ylös.

mutta se minusta, tulipahan oikein vuodatus :whistle:

mä olen ihan pikkusen kade niille joilla se vauva on jo maailmassa, jotka saavat sitä kannella ja kohta jo viedä kotiin :heart: :D
ihana on kyllä jännitellä että kukahan meistä lähtee seuraavaksi ja kummankohan ne saa :D

mutta nyt, puisto kutsuu. hauskaa päivää kaikille!!!!!!!!

terv. maissikas 38+2?
 
Huomenta kaikille!

Taitaa olla nyt jo jännät paikat tänään synnyttävillä :D Ties vaikka olis jo vauvat vierellä! Ihanaa :)

Täällä on takana tosi huonosti nukuttu yö... aamulla lähdin silti uimahalliin seitsemältä, mutta olin niin poikki etten jaksanu uida ku puol tuntia :( Oikean käden nimetön ja keskisormi ovat olleet nyt useamman päivän puutuneina - siis koko päivän!! Ja yöllä särkee... oivoi, onneks täällä saa valittaa, mies kun ei valittamista kestä.. :ashamed:

maissikas: hui kamalia painajaisia sulla ollu! :hug: Koitahan etsiä jostain unientulkintasivuilta mitä meinaa, yleensä tollaset unet meinaa että jännittää tulevaa tms...

moonlight: Meillä mies haluais pitää isyyslomansa niin, että tekee puolikkaita päiviä kuukauden verran. Täällä isyysloma siis 2 vkoa. Sanoin kyllä, että olis kiva jos olisi edes 2 kokonaista päivää kotona sitten kun päästään vauvan kans sairaalasta. Saas ny sitte katsoa..

Mulla on jotenkin sellanen tunne, että mun mies odottaa että koti on siivottuna ja ruoka laitettuna kun oon mammalomalla ja kotona kaikenpäivää... siis vielä en ole, vaan oon nyt edelleen töissä, mutta sitten kun se "loma" alkaa. Onko muilla samanlaisia miehiä, tai fiiliksiä? Tosin tää on meidän ensimmäinen lapsi, joten meistä kumpikaan ei tiedä etukäteen millaista tää tulee olemaan. Voihan olla, että mulla riittää energiaa olla hyvä kotiäiti ton loman ajan, tai sitten ei...

Anteeks kun menee taas vähän valituksen puolelle :ashamed: jotenkin vaan odotan sitä "lomaa" jo, että ehtis laittaan kaiken sitte valmiiks. Sain onneks sentään jo vähän vaatteita pestyä sekä turvaistuimen ja vaunujen kangasosat :)

t. balou & dude 36+2
 
Heippa!

Täällä vaihteeksi hieman paremmin nukuttu yö takana. Vaikka yöllä yskin ja nenä vuosi ja pissalla piti käydä niin taisin kuitenkin olla jo niin yliväsyny että sain ihme kyllä nukuttua. Puol kasilta oli kyllä valitettavasti herätys ku oli neuvola yheksältä ja pikkasen harmitti etten voinu jatkaa unia ku kerranki ois unta riittäny.

Piti mennä pyörällä neuvolaan ku kävellen en enää jaksa eikä tainnu kroppa tykätä hyvää ku nyt flunssa paheni taas selkeesti. Kurkku ärty heti ja nenä vuotaa kokoajan. :( Voiku tää helpottais jo..tuntuu ettei jaksa enää.

Neuvolassa oottikin sit aika yllätys ku kävi ilmi ettei mulla ookkaan tavallinen käynti vaan viimeinen neuvolalääkäri ja synnytystapa-arvio. Olin vähän puulla päähän lyöty ku täti ei viimekerralla maininnu asiasta mitään. :/

Eli tässä tulee nyt kuulumisia neuvolalääkäristä:

-rv 35+5
-paino +747/vko
-kohdunsuu pehmeä ja kiinni. Pituus 3 cm.
-RR 137/86 toisella mittauskerralla. Ekalla oli korkeempi. Lääkäri käski heti tulla mittauttaan jos alkaa oireita olemaan.
-pissa puhdas
-sf 32 (tasan keskikäyrällä edelleen)
-painoarvio 2450g. Veikkas et vauva ois 3,5-kilonen syntyessään
-RT (huh.. :whistle: )
-turvotus +
-alakautta lähetään synnyttämään
-pikkuinen oli nyrkki suussa ku ultralla kurkattiin

Lääkäri käski vielä hakee hiivakuurin ku totes et mulla on hiivaa. En kyllä ite oo huomannu mitään vaikka joskus ennen raskautta mulla on sellanen ollu ja sillon oli ihan selkeet oireet.
Kävin sitte vielä apteekissa ja ostin sen hiivakuurin lisäksi vielä sitä Lansinoh-rasvaa, rintakumeja ja korvatulpat. Vitamiineja ja maitohappobakteerejaki piti taas ostaa joten sain kyllä aika summan menee tonne apteekkiin..

Tänään en aio tehdä mitään muuta ku huilata ja lukea vauvalehtiä. Nyt aion tosissaan selättää tän flunssan eikä se taida muuten ku lepäämällä onnistua. Eilen tuli mukava yllätys postissa kun saan hyvät veronpalautukset ja aloinki heti miehelle puhumaan et jos varattais lomamatka ensvuodelle. Saapa nähdä mitä käyttöä noille palautuksille keksin.. :D

Balou: On jo monesti pitäny sulle kommentoida sitä kuinka uskomattoman ahkera ja energinen sä mun mielestä olet! Vielä jaksat olla töissä ja hoidat kotihommia ja yrität laittaa kaikki vauvaa varten valmiiksi ja raskaus on jo noin pitkällä. Oot kyllä varsinainen teräsnainen! :hug: :D
Mun mies on kans sitä mieltä et kodinhoito ja ruuanlaitto kuuluu mun tehtäviin nyt ku oon kotona. Mies auttaa kyllä raskaimmissa hommissa ja esim. kaupassa käydään yhdessä, mut jos en siivois ja tekis ruokaa niin varmasti jotain kommenttia tulis. Nyt on tietty eriasia ku oon tässä karmeessa flunssassa.. En kyllä osais kotona ollakkaan jollei näitä arkiaskareita ois, koska tykkään hoitaa kotia ja laittaa ruokaa ja siten saa ajanki kulumaan paremmin, mut me kyllä asutaan kerrostalossa eikä oo ku toi yks pieni koira, joten se on vähän eriasia ku sun tapauksessa.

Mut nyt sohvalle peiton alle ja vauvalehteä lukemaan.. :wave:

HeLiNä-83 35+5
 
Vilmis82
Heipps!

Kylläpä pisti vihaksi tuo VIIVIn saama kohtelu :( Nyt on sattunut kätilölle kyllä tosi huono päivä tai jotain.. Kuinka vaan, tuollaista kohtelua ei pitäisi kenenkään (varsinkaan tässä tilassa) joutua sietämään!! Nyt vaan soitto sinne polille tai neuvolaan, jos olo jatkuu samanlaisena. Mulla on ainakin semmoinen käsitys, että noilla verenpaineilla jäädään jo sairaalaan lepäilemään...? Varsinkin, kun siihen liittää nuo muut oireet. Voimia täältä suunnasta :hug: Älä epäröi mennä takaisin, jos yhtään siltä tuntuu! Itse tiedät kuitenkin olosi parhaiten!

HIMMELI: Mahtavaa, että pääsette jo kotiin! Milloin teillä oli oikea laskettu aika? Eikö yleensä olla melkein siihen asti sairaalassa kasvamassa? Varmasti aivan ihana fiilis, ja sen te kyllä olette ansainneet :hug:

RASSE: Hienoa, että myös teillä mennään eteenpäin! Epäilemättä on tosi ihanaa saada oma vauva rinnalle :heart:

ISYYSLOMASTA: Meillä tuolla miekkosella on säästössä lomia jo viime vuodeltakin, eli pääsee olemaan mukana alkumetreillä ihan kivasti. Ekat lomat on jo anottu alkamaan viikko ennen la:ta, ja nehän voi sitten tarvittaessa muuttaa isyyslomaksi. Synnytyksen jälkeen ajatuksena olisi, että mies on kotona ainakin sen kolme viikkoa ja pitää sitten loppuja kesälomia myöhemmin kesän mittaan. Eli täytyy olla kyllä tosi tyytyväinen tilanteeseen :)

Nyt en taas muista, oliko vielä jotain kommentoitavaa, tässä kai tärkeimmät. Tänään sitten viimeiseen lääkärineuvolaan kuulemaan, onko tuolla alapäässä jo jotain tapahtunut.. Tuskin, kun ei kerran supistelekaan..

Vilmis 34+3
 
Hei!

Nopsaan tulin käymään ja kommentoimaan. Omaa napaa enstex. Viimeinen nla/lääk käynti takana ja paikat auki 1,5cm, jee! Tosin eihän se mitään vielä tarkoita kuin että supparit on saanut jotain aikaiseksikin =) Muuten kaikki arvot ok, tosin painoa tullut 1,3kg puolessatoistaviikossa... mut nou hätä.

Rasselle: sulla varmaan tänään ihana päivä, kun saat Myyn kenguruhoitoon :heart: ja hienosti neiti keräilee painoa.

Viivi: Todella kurjaa kohtelua sait. Voimia sulle ja ilman muuta otat uudelleen yhteyttä, jos sua vaivaa joku asia. Ei tässä tilassa tarvitse mun mielestä joutua miettimään itsekseen, onko jokin normaalia vai ei.

Jabballe: Varmasti kaikki menee loppujen lopuksi hyvin. Niin kuin aiemmin jo sanoin, asioilla on taipumus järjestyä :)

Joku kyseli lasten ikäerosta. Meillä tulee nuorimmaisten poikien ikäeroksi 1v3kk. Mua jännittää myös, miten tuo arki lähtee sujumaan kahden pienen kanssa. Onneksi on noi isommat (14v ja 10v), joista on jo hurjasti apua. Meillä isukin pitäisi päästä aloittamaan isyysloma heti, kun tulen sairaalasta kotiin, joten myös se auttaa alkua suunnattomasti.

Siivouksesta: Meillä ei mies onneksi kiukuttele, jos en ole siivonnut tai laittanut ruokaa. Toki yleensä nämä asiat teenkin, kun kotona kerta olen, mutta haloo ei nouse jos jää tekemättä. Ja menihän tuossa melki pari kk, etten edes saanut siivoskella. Oikein pistää kiukkuiseksi, kun muistelee, miten ex-mieheni saattoi sanoa illalla kotiin tullessaan, että "olen maannut kotona p.erse homeessa", jos esikoisen leluja oli lattioilla. Eipä ollut hän näkemässä, montako kertaa päivän aikana niitä sai olla keräilemässä, kun aina kaikki muu oli tärkeämpää. No, se onkin ex-mies ;)

Romaanihan tästä taas tuli... Jännityksellä jään nyt odottelemaan vauvauutisia. Taisi Parasta Aikaa saada sen käynnistyksen, kun ei ole vielä kuulunut mitään ja eiköhän myös Commanderilla ja Vauvahaavella ole pikkuhiljaa vauvelit sylissä :heart:

Sammakko 36+5
 

HELLOU!!!!

Taasen on yksi kerho kerta vähempänä! Onneksi jo sentään päästään autolla ettei tarttei kävellä!

Iski se nuha sitten minuunkin On tukala tukkoinen olo ja ääni hukassa; tytötkään ei juurikaan tottele kun ääntä on niin vähän. Toivottavasti ei olo pahene kun ois perjantaina seuraava neuvola. Ihme kyllä nukkumista tää olo ei (ainakaan vielä) ole haitannut.

Onnea HIMMELI kun saat nyyttisi kotiin! RASSEnkin pikkuinen jo kasvanut!!! Kohta jo muillakin pikkuisia.. Voi miten ihanaa!!! Ei oikein enää omaa pikkuistakaan jaksaisi odottaa mutta vielä noita viikkoja ois aika monta... Toivottavasti ei kuitenkaan paljon yli menisi vaan että syntyisi ensi kuun puolella. On tää raskaus aikakin omalla tavalla kivaa varsinkin kun nuo tytöt on niin innossaan vauvasta!

Eipä mulla nyt tän ihmeempiä.. Palaillaan ja jäädään vauva uutisi odottamaan!!!

Hepotyty ja toko 34+1
 
Aurinkoista päivää täältäkin!

Malttamattomana käyn vähän väliä lukemassa koska saadaan lisää vauvauutisia =) Eiköhän niitä kohta tule, Parasta aikaakin taisi jäädä tositoimiin kun ei ole mitään kuulunut. =)

Täällä olo hyvä ja uni maistuu öisin tosi hyvin, josko se jo valmistelis tulevaan, vaikka tuskin tää nyt vielä pariin viikkoon syntyy. Mulla on vaan ihan hirveä makeanhimo \|O Se suklaa se suklaa :ashamed: Ei sais syödä ettei tulis painoa mutta minkäs noille himoille tekee :whistle: Kun ei ole tuota itsehillintää tällä hetkellä.

VIIVI seurailehhan tilannetta ja ota heräkästi yhteyttä neuvolaan. Aika korkealle kuulosti tuo alapaine. Tympeitä tuollaset lääkärit :hug:

VIRPIlle tosiaan suosittelen kanssa sitä magnesiumia tai minä syön kalsiumia ja on pysyny jalkakrampit sen jälkeen poissa. Joskus olen kuullut että vanhankansan ihmiset sanoo, että kun syö päärynöitä niin ei tule niitä kramppeja. Itse en ole kokeillut.

Tuntuu taas niin kivalle kun saatiin miehen kanssa asiat sovittua, ehkä sittenkin huolin sen mukaan synnytykseen ;) Kyllä ne nuo riidat aina puhdistaa ilmaa mukavasti vaikkeivat niin mukavia olekkaan.

Ehkä tässä pitäis lähteä taas ulkoilemaan. Kiva nyt käydä tytön kanssa pikkulenkeillä kun se pyöräilee ja voi itse kävellä pikkuhiljaa vieressä. Illalla on kyllä pakko käydä itselläkin pyöräilemässä. Eilenkin olin lähdössä, mut se sitten jäi. En tiiä miks oli niin puhti poissa ja pinna kireellä että, alkaa kai jotain loppuajan väsymystä olla.

Nyt jään niitä vauvauutisia odottelemaan, jännittää muiden puolestakin jo :) Mietin muuten Commander sitten kun luet tämän että miten voit sairaalastakin kirjoitella? Onko siellä joku yleinen kone vai?

Muttas, nyt touhut kutsuu!!

Tiitteräinen ja Tyttövelivauva 37
 
heba
hei kaikille!! kuulumisia täältäpäin... sain siis hepatoosin tähän raskauteen, ensimmäisessä oli toisessa ei ja nyt taas sit tuli! kutinat helpottunut adursal lääkityksellä ja makoilin tossa osastollakin pari päivää. toivoisin käynnistystä aiemmin ettei tarvis murehtia vauvan vointia,mut ei kai ne mitää tee ennenku arvot on niin koholla ettei muu auta! nyt on ollu alavatta menkkamaisesti kipee eilisestä ja yö oli hankala, on jotenki huono olo kokoajan! viikkoja´on nyt 36+1
 
Fang-ann-75 ja tiitteräinen:kiitos kovasti vinkistä syyä mangnesiumia.enpä ole kokeillu.onko joku tietty merkki mitä suosittelette?ostinkin pussillisen päärynöitä tänään,saapa nähä onko taikaa...sen eilisen jalkakrampin jälkeen,jalka oli eilisen päivän arka,mutta ei kipee,sitten tänään se on ollut tosi kipee ja pohjelihas ollu kireenä,aina kun sillä jalalla astuu niin sattuu vietävästi.samalla alapään tilanne ei yhtään positiivisempi,kävellessä käy sinnekki niin kipeetä,että!auts,ei voi muuta sanoa.ja pari viime yötä olen saanu vaan valvoa,jotenki jo jännittää tuleva synnytys ja että milloin se lähtö tulee,kun kerran toissa yönä oli niitä suppareita.mutta univelka siinä vaan kertyy ja sitten synnytyksessä olen jo valmiiksi niin väsynyt,että mitä siitäkin sitten tulee?

mutta taidan kokeilla sitä mg:tä.

virpi1980 37+6
 
hei taas!

Minäkin jatkuvasti käyn kurkkimassa että jokos vauvauutisia olis.. mutta ei varmaan itsellekkään ihan ekana tulis mieleen kun vauva on sylissä, että nyt äkkiä netti että pääsee kertomaan :LOL: eiköhän me kuitenkin tän viikon aikana kuulla jotain =)

Helinä: Kiitos vaan kommenteista, kyllä se taitaa nyt niin olla, että joku pesänrakennusvimma täällä on meneillään :) Mies kanssa touhuaa kovasti kaikenlaista, joten ei mun mies laiska ole, päinvastoin! Mutta jotenkin oon nyt tosi paljon energisempi kun ennen raskautta! Tosin urheilin kilpatasolla aiemmin, eli nyt se aika ja energia menee sit muuhun :) ja töitä teen vähän pakosta kun haluun säästää äitiysloman mieluummin synnytyksen jälkeiselle ajalle. Belgiassa kun on niin lyhyet lomat :(

Viivi mun piti jo aamulla kommentoida kanssa sun kurjaa sairaalareissua; tosiaan jotkut lääkärit ja sairaanhoitajat ovat kyllä niin kaukana palveluinnokkuudesta että! Toki kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta hemmetti mitä varten on lääkärit ja hoitajat jos heille ei voi mennä vaivan kuin vaivan kanssa?? Ja sullakin ihan pätevä syy. Tai mun mielestä raskaus on jo pätevä syy mennä lääkäriin :)

Ja nyt sitte unohdin taas mitä muuta piti kommentoida.. no, ehkä myöhemmin muistan taas =)

t. balou
 

Yhteistyössä