+++ TOUKOKUUSSA PLUSSAAVAT, kesäkuuta suunnittelevat +++

MG: Voi se olla sitäkin,kun meillä oli ihan selkeä päämäärä ja se oli IVF. Hoidoista muut eivät olisi auttaneetkaan, joten ehkä lääkäri halusi vaan varmistella että tiedetäänhän me mihin ollaan menossa ja että se maksaa. Tarkoituksena ei varmaan ollut saada meille tunnetta että siihen hoitoon ei olisi tarvetta. Eikä siihen välttämättä olisikaan jos olisi halua odotella sitä toisen puolen ovista vielä vaikka pari vuotta, mutta me ei enää haluta odottaa.

Barbamama35: Meille sanottiin että kesällä varsinkin lääkärit voikin vaihdella riippuen lomista yms. Aina yksi lääkäri on paikalla lukuunottamatta yhtä viikkoa jolloin on kokonaan kiinni. Voi olla että luen itse rivien välistä ja voin ymmärtää väärin koska asia on kuitenkin arka ja vaikea meille. Liittyyhän tähän ongelmaan kuitenkin sekin mikä sen aiheutti, eli kohdunulkoinen raskaus ts.keskenmeno. Jotenkin olettais heti sympatiaa ja myötätuntoa enemmän, mutta ihmisethän on erilaisia, lääkäritkin :D Niiden silmissä kun kuitenkin ollaan terveitä ja kaikki ihan kunnossa:rolleyes:


Mä pyysin miestä selvittämään vielä ensi viikolla josko olis mahdollista alottaa hoito jo kesäkuun menkoista. Siinä olis kuitenki 3-4 vkoa uutta kiertoa ennen kun klinikka menee kiinni. Jännittää jos se vaikka käviski jo silloin :p Taitaa olla menkat tuloillaan, sen verran juilii ja pientä veriviirua jo havaittavissa|O
 
Niin ja Onnea kaikille plussaajille ja muille onnea niihin tuleviin plussiin :heart:
MG: Joo oon tullu tosi nuorena äidiksi,teiniäiti..olin vasta 16v ku aloin esikoista odottamaan eikä ollu vahinko edes...vaan mulla niin kova hinku päästä äidiksi..vaikka kaikki mennyt suht ok niin kyllä kun ajattelee sitä aikaa niin huhhuijaa:D mä oon ollu 22v jo 3n lapsen äiti...kyllä nyt ihan erilaista kuumeilla..kyllä se ajattelutapa vaan muuttuu kun tulee ikää lisää..mun äiti on tullu äidiksi 19v ekan kerran ja mä olen sitten ollu se iltatähti ja on ollu 29v sillon ja sano et vasta silloin oli oikeesti kypsä äidiksi ja nautti musta erilailla kun mun veljistä..joten oon itsekin aatellut niin että olisi mukava kokea se äitiys näin vähän vanhempanakin..
ei me olla puhuttu tytöille mitään vauvan yrityksestä...uskoisin tai tiedän et ovat haltioissaan jos pikku sisaren saavat...=)..Tosin se voi tulla toisesta suunnasta nimittäin isänsä puolelta..siellä mentiin juuri kihloihin ja mä aina tiiraan sen muijan mahaa kun nähdään :ashamed: ja mun mielestä viimex vähän niinkun oli mahaa kun on ihan äärettömän laiha niin jotenkin näytti...tai sit vaan oon ihan hölmö sekopää...ei siinä muuten mitään mutku tää oma yrittäminen niin kovasti vaivaa et kylhän se kirpasee jos näin on...
 
Lisey Voi hyvä tavaton, mahtavia uutisia taas täällä!!! :heart: ONNEA!!! :heart: Muskaa lainatakseni: "Pidä tiukasti kii, älä päästä milloinkaan!" :heart: Paitsi joskus rv40 tienoilla! :D Mutta kysymykseen, uskallatko jo hypätä plussanneiseen, vai haamuillaanko? =)

iltatähti TERVETULOA!!!! :wave:

Omaan napaan ei kuulu mitään ihmeellistä, keskiviikko-perjantai akselilla odottelen tätiä saapuvaksi! Ainakin näin alkuun...voihan se mennä vähän pidemmällekkin, mut alustavasti silloin! Tänään aloitan uudessa työpaikassa, jännittää ihan tuhottomasti, mutta eiköhän se tästä lähde rullaamaan! :D Saa taas ajatukset hetkeksi syrjään tästä antiraskautumisesta! :)
 
Viimeksi muokattu:


sunnuntai 15.5.2011


KUUMEILEVAT
Nimimerkki...................Kiertopv:t........Ikä....Toive.....Yritys
öttiskä......................kp54/28-30...........22v...1. lapsi.....yk1/10km2
Kauniina Päivänä Tuut....kp52/27-30................................
Lisey..........................kp43/30-32........28v.....2. lapsi...yk2/4kkm1
Emmuska10...............kp38/38.............28v......2. lapsi.....yk2
SiSa78........................kp29/28-30.......32v.....2. lapsi....yk6km2
Ansku83......................kp27/30-32.........27v...1. lapsi......yk5
Midia...........................kp24/30-32........34v....2. lapsi.......yk1
unna84......................kp24/??.............26v.......2. lapsi.....yk1
Sunflower11...............kp23/26-31.................3. lapsi....yk5
nepari80.....................kp23/29..............31v...2. lapsi.....yk4
Sinderella..................kp22/25-30.........38v...6. lapsi....yk5/7km1
pikkumy......................kp19/28.............25v...1. lapsi......yk8
Tuuska.......................kp18/28...........25v.....3. lapsi......yk5
kissendaal...................kp17/35.............25v.......2. lapsi....yk2
MinyMom...................kp16/27-28..........26v....2 .lapsi....yk12
Bla-bla........................kp16/34.............34v...2. lapsi......yk13
Metku.......................kp14/22-26.................3. lapsi.....yk1
Zanca.....................kp13/26-31........27v......1. lapsi.....yk10
Viola30................kp13/27..........31v......2.lapsi....yk12/km yk11
Barbamama35............kp10/23-28........35v...3./4. lapsi...yk9
iltatähti-80.................kp10/25-28.........31v......4. lapsi.....yk5
Epa_88......................kp7/30-33.........22v......1. lapsi.....yk1/4tm1
Laurelle.......................kp7/28-31........24v.......1. lapsi.....yk3
macy gray...................kp6/30-35........31v......2. lapsi.....yk18
Jensar.........................kp1/35.......32v....2. lapsi.....yk13/16ku1
Pänä..........................kp?/26-34.......28v...1. lapsi....yk21




TAUSTALLA
Lara--, Green Lady, Viulu, myrskytuuli, Ngale, Epa_88, Minnarun, tattoomam, PieniTytönTylleröinen, AiraM, *Justiina*, iloksi



PIINAILIJAT
Kauniina Päivänä Tuut....dpo32
Pänä...........................dpo31
SiSa78.........................dpo15
Ansku83......................dpo14?
Lisey...........................dpo14
MinyMom.....................dpo1
Zanca..........................dpo0
Viola30........................dpo-1



PLUSSANNEET 2011 helmikuu: Pikku-Saara 1.2., Neiti-81 6.2., koiksa-79 8.2., Gabrielle 9.2., Matilda-08 11.2., Epa_88 21.2.

PLUSSANNEET 2011 maaliskuu: MiiJane76 10.3., EevaN 25.3., Mariel85 26.3.

PLUSSANNEET 2011 huhtikuu:
äiti x4................4.4......kp26/24............32v....6. lapsi......yk4
Viena.................8.4......kp26/29-31........33v.....1.lapsi.....yk3kkm1
mileon...............12.4.....kp??/??............??v.......?.lapsi.....yk?
Mango86............17.4....kp27/??............24v......2. lapsi.....yk1km1
Miimau...............21.4....kp27/27............31v......1. lapsi.....yk10
Camilla31............24.4....kp29/??............31v.....2.lapsi......yk1
Jul.....................24.4....kp28/27.............27v....1.lapsi.....yk3
Viola30...............27.4....kp28/27............31v...2. lapsi.....yk11

Plussanneet 2011 toukokuu:
Maira.................11.5......kp29/28.........25v...2. lapsi......yk2/4ku1


Odotuspuolen yhteinen pino:
+++ 2010 alkaen haaveilleet ja plussanneet +++
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1877104-2010-alkaen-haaveilleet-ja-plussanneet/



HAAMUILIJAT

Lisey :heart:





Tervetuloa uudet ja vanhat! :wave:


Listaa päivittää: Ansku83


Listan lyhenteiden selitykset ja huhtikuun pinkan linkki etusivulla! =)



Plussarikasta toukokuuta!
 
Viimeksi muokattu:
MG, kyllä mustaki vaikuttas jonki sortin hormonihäiriöltä kun ottaa huomioon sen menkkojen jälkeisen tiputteluvuodon mitä on ollu nyt neljä kiertoa. Kun ei sellasta ole koskaan ennen ollu ja nyt yhtäkkiä monta päivää kestävää. Senkin olen lukenu johtuvan mahdollisesti estrogeenitason laskusta joten ei tää nyt kovin hyvältä vaikuta. Niissä ennenaikasissa vaihdevuosissaki kun olen lukenu et ensin kierto lyhenee ja sit alkaa menkat jäämää pois. Niin, paljon olen lukenut minä.. :ashamed: Noo menkat puhuvat silti puolestaan, ennen oli oireet ja sitten vasta luin eikä toisinpäin. Eikös sullaki ollu tiputtelua menkkojen jälkeen? Onko siitä sanottu mitään? Tosin on varmaan eri jos on aina ollut kun että alkaa yhtäkkiä lyhentyneiden kiertojen kera.. Mä soitin jo tällä viikolla jo tk:hon mutta siellä oli se uudistus, ens viikolla tai seuraavalla saadaan selville ihmisten omalääkärit ja silloin saa ajan. Soitan heti kättelyssä ensviikolla uudestaan! Kiitos kun jaksat aina vastailla niin kattavasti!! =)
 
Lisey: Onnittelut plussasta! :flower: Ja paljon vauvaliimaa matkaan mukaan :heart:

Iltatähti-80: Tervetuloa mukaan tähän upeaan porukkaan :wave: Plussatuulia!!!

).( Täällä dpo 14 ja Luget lopetettu, koska testit edelleen puhdasta negaa :( Nyt vaan sit tätiä odottelemaan... Kokemuksen perusteella sitä saa odotella noin 3-4 päivää Lugejen lopetuksesta. Tympeetä odotella kun tietää, että viipyminen johtuu vaan Lugeista : / Mutta onneksi on ihana ilta tiedossa: Tex Mex -ruokaa ja Euroviisut :heart:

Hauskaa lauantaita kaikille! =)
 
MinyMom: Kyllä noiden oireiden perusteella olisi hyvä otattaa ainaki perushormonikokeet, ainaki kattoa ne hedelmällisyyteen vaikuttavat. Jos estrogeeni olis kovin alhaalla mistä kieltämättä toi tiputtelu vois johtuakin, pitäisi tilanteen ollessa jo huonohko, vastaavasti FSH ja LH-tasot olla korkeella. Silloin se merkitsisi tosiaan sitä että sulla olis munasolureservi pienenemässä. Tällöin munasarjat ei enää reagoi niin hyvin FSH-hormoniin ja sen hormonin taso kasvaa kasvamistaan ja vastaavasti etrogeenin taso vähenee. Sitä vois karkeasti otettuna hedelmällisyyden kannalta pitää ainaki hyvänä merkkinä, jos sulla se ovis säännöllisesti on ja ne FSH ja LH-tasot laskee loppukierrosta, että munasoluja ainakin vielä on. En oo tosiaan mikään asiantuntija mutta systerin tilanteessa sain jonkun verran tietoa tästä. Esim. jatkuvasti positiivinen ovistesti oli yks oire mikä kertoi hormonitasojen olevan pielessä ja kuivat limakalvot (vähäinen limavuoto tai ei ollenkaan) taas alhaisesta estrogeenistä. Jos tällainen tila olis lähellä, on hoitojen nopeus ensiarvoisen tärkeää!! Tosin se tilanne voi nuorella iällä vaihdellakin, eli normaalisti alkanut raskauskin on aivan mahdollista vielä vaikka arvot olis ensin olleet jo huonommat. Harmi että tollanen uudistus pitkittää sun ajan saantia: / Jospa se tulis sitten nopeesti kun sen saat!
 
Viimeksi muokattu:
Jensar, kiitos tietopaketista! :) En todellakaan tiennyt tuota kaikkea, sitä kokoaa ite vähä tietoa sieltä vähän täältä ja sillon voi jotain tärkeää jäädä huomaamatta. Nimittäin en yhtään tienny tuosta LH tason noususta, mutta ovistesteihin en ole saanu plussaa koko yrityksen aikana (hyvä tässä mielessä mutta ei muutoin). Et jos on ennenaikaista vaihdevuotta pukkaamassa niin tuskin on sitten mitenkään pitkällä ainakaan. Ovislimat on kyllä myös niukentuneet huomattavasti. Jotenkin haluan kuitenki sit mennä äkkiä sinne lääkärille kun ajan saa, että jos jotain sellasta munasarjojen hiipumista tms on niin on tosiaan varmaan kiire. Tuosta ettei ovis näy millonkaan en osaa ottaa kauheaa huolta koska en saanu ovisplussaa silloinkaan kun tein elämäni ainoan plussatestin pojasta. Silloin ajattelin etten varmaan ovuloi mutta niin vaan olin todistettavasti ovuloinut. Haluan kyllä jo oikeasti sinne lääkärille, saa asiat rullaamaan ja ehkä jopa tulostakin tulisi!! :) Tosin yks lääkäri jotain sanoi kerran mun huonon sektiokokemuksen jälkeen et jos ei tärppää pitää mun mennä IVF:ään ja sitäki tarkoin miettiä koska se olis mulle tosi riskiä vatsan aluen kiinnikkeiden ym takia. Mitä lie tarkotti, ei puhuttu enempää sillon siitä mutta on kyllä jääny vähä ihmetyttää kun onhan niitä muitakin hoitoja mitä voi ensin yrittää.. Eikö sutkin ohjattu suoraan siihen hoitomuotoon? Mä toivon sydämestäni sullekin onnistunutta hoitoa!!
 
Viimeksi muokattu:
Jensar > Ihmisiähän ne ovat lääkäritkin. Voi olla, että jos kyseessä on mies tai ku:n kokematon nainen, niin ei osaa huomioida tosiasioita tai luottaa siihen, että tuntemukset eivät välttämättä kerro oviksen puolisuutta. Se kun ei riitä, että on ns. viaton. Eihän kaikista löydetä lapsettomuuden syytä vaikka sellainen ongelma selkeästi on. Kyse voi tosiaan olla myös tulkintavirheestä eli niin kuin sanoitkin, lääkäri vain tarkistanut teidän olevan tietoisia mihin olette ryhtymässä. On kuitenkin tärkeää voida tuntea itsensä tervetulleeksi ja todeksi otetuksi. Jos teist tuntuu, ettei tuo kyseinen lääkäri ole teille sopiva, niin varatkaa seuraava aika rohkeasti jollekin toiselle. Hoitavaan lääkäriin tulee voida luottaa eikä luottamusta synny, jos kemiat eivät kohtaa. Hyvin järkevästi kyllä tunnut itse tätä asiaa käsittelevän ja siitä on varmasti apua.

iltatähti-80 > Oletpa ollut rohkea. Itse olisin ollut kauhuissani, jos olisin raskautunut 16-vuotiaana. Ei olisi voinut käydä edes mielessä yrittää raskautta. Niin me ihmiset olemme erilaisia. Minulla oli kai jonkinlainen villi kausi 16-18 -vuotiaana. Olin aina ollut ns. kiltti tyttö temperamentista ja omanlaatuisuudesta huolimatta. Jos teinisuhteeni olisi jatukunut, olisi kumppanini varmaan perheestäkin alkanut puhua. Minut säikytti jo kihlasuunnitelmat. :D En kuitenkaan pidä teiniäitiyttä automaattisesti huonona asiana. Kaikki on niin yksilöllistä. On silti varmasti ihan erilaista saada lapsi sitten "kypsempänä", ns. normaaliin ikäisenä. Elämänkokemushan vaikuttaa myös äitiyteen. Olisi mielenkiintoista lukea kokemuksistasi sitten, kun saat iltatähtesi. :) Toivottavasti plussaat ennen kuin ex-miehesi uusi ilmoittaa vauvauutisia. :D

MinyMom > Mulla on aina ollut jonkin verran tiputtelua menkkojen loppuvaiheessa ja pcos-oireilun aikana joskus myös alkanut päivän tai parin tiputtelulla. Aikaisemmin se liittyi runsaisiin kuukautisiin eli hiipui lopussa ja nyt ohuehkoon limakalvoon. Mulla on vain e-pillereiden aikaan ollut määrältään ns. normaali vuoto, joka on loppunut yhden päivän niukemman vuotelun jälkeen. Runsaat ja niukat menkat mulla menee siis niin, että "hana hyytyy" kesken vuodon ja sitten loppu on useamman päivän tihkuilua. Lääkärit eivät tähän ole puuttuneet, mutta Fostimon on ilmeisesti käytössä myös siksi, että Clomit heikentävät limakalvon kasvua entisestään. Ei siis oikein voida lisätä annosta, vaan follin kasvutehoa täytyy tehostaa kiinnittymisen mahdollistumiseksi muilla keinoilla. Pistokset onneksi tuntuvat sopivan minulle ihan hyvin.

Eipä kestä kiitellä. :) Koitan vastailla aina kun osaan jotain kertoa. Olen niin monta kertaa saanut täältä apua kokeneemmilta, että mielelläni itsekin jaan kertynyttä tietämystäni ja kokemuksiani. Mukavaa vaan, jos voin olla jollekin avuksi. On ainakin jotain hyötyä siitä, että tämä oma vauvaantuminen kestää. :)

SiSa78 > :( Voi harmi! Toivottavasti täti nyt sitten kuitenkin saapuu nopeammin, että pääset uuteen, toivon mukaan onnekkaampaan kiertoon. Näytetäänpäs nyt kuule sille sukulaisnaiselle, että meitä ei enää kiusata ja kirmataan karkuun odottajien joukkoon! :kieh:

Edelleenkään ei kuulu omaan napaan uutta. Tai oikeastaan kuuluu. :D Ilmeisesti Clomien aiheuttamasta lievästä "krapulaolosta" huolimatta halut ovat palanneet ja vuotokin kun on ilmeisesti loppu, päästään miehen kanssa harrastamaan intiimiä läheisyyttä. ;) Harjoitukset siis käyntiin ja ovista odottamaan. :D
 
mg: Kiitos. :) Ja jaksuja sinne muuton keskelle! Niin ja mukavia "harjoitushetkiä" sinne! ;)

SiSa78: Kiitos onnitteluista. :flower: Ja pahoittelut sinulle negasta... :hug: Paljon onnea ja tsemppiä seuraavaan kiertoon. :heart:

Maira: Kiitti. :hug: Toivotaan parasta. :)

Ansku83: Kiitos. :heart: Jos vaikka haamuilijoihin uskaltaisi siirtyä... :) Ja paljon tsemppiä uuteen työhön!

Barbamama35: Kiitos sanoistasi. :hug: Tässä jo kauhulla mietinkin, että ku ja tm on vielä kokematta... :( Toivottavasti ei tarvitse semmoisia kohdatakaan! :O Alkur-ultran kanssa olen vähän kahden vaiheilla...kun viimeksi kävin yksityisellä rv 7+ ja kaikki oli hyvin ja kuvittelin sykkeen nähtyäni ettei mitään pahaa enää VOI tapahtua - ja kuinka kävikään. :'( Ajattelin katsella rauhassa pari viikkoa ja sitten soitella neuvolaan...jospa laittaisivat sitten ä-polille käymään LA:n tarkastusta varten tms... Jos jos JOS sinne saakka pääsen.

iltatähti -80: Hatunnosto sinulle, itsestäni ei olisi ollut äidiksi vielä 16-vuotiaana. :)

***

Aamulla teen taas varmistustestin.
Eipä tässä auta kuin pitää pää kylmänä ja koittaa keksiä paljon muuta ajateltavaa/tekemistä... Ja koittaa olla stressaamatta, se kun ei myöskään hyvää tee... : /

Väsymystä havaittavissa ja pientä tunteikkuuttakin, että jospa niitä oireita alkaisi tulla enemmänkin tässä niin voisi edes vähän hengähtää... Ehkä. :headwall:

Paljon positiivisia ajatuksia vaan päähän!!! NIIIIN! :)
 
MinyMom: Sulla on IVF hoito "turvallisin" varmaan niiden kiinnikkeiden takia. Ne vaikuttaa just esim.munajohtimiin ja voi pahimmillaan aiheuttaa sen kohdunulkoisen raskauden. Ainakin riski on kolminkertainen jos on ollut vatsanseudun operaatioita ja varsinkin jos kiinnikkeitä on jo havaittukin sulla runsaasti. Itselläni on kaksi vatsanseudun leikkausta takana ja kiinnikkeitä voi jo olla, tosin kukaan ei ole niistä mitään maininnut. Voihan se kohdunulkoinen tulla IVF:lläkin, mutta riski ei oo varmaan ihan niin suuri ja eihän sitä enää muita keinoja olekaan estää sitä ulkoista, muuta kun sterilisaatio:confused:

SiSa78:lle tsempitykset loppukiertoon ja uuteen yritykseen!:hug:

Lisey: Tsemppiä ja jaksamista, mä en varmaan vois odotella sinne NP-ultraan asti vaan kävisin varmasti ennen sitä katsomassa onko kaikki ok. Voisithan mennä vaikka vähän myöhemmin kun 7+, vaikka siinä 9+...?:p Silloin olis varmaan jo muutama krittinen vaihe mennyt jo..

MG: En usko että tuosta mitään ongelmia tulee. Melkeinpä odotan vaan että pääsis nopeesti toimenpiteisiin vaan riippumatta siitä kuka on se alkuperäinen hoitava lääkäri:p Jos kysytään, aion sanoakin että mulle on ihan sama kuka esim.ultraa jos oma lekuri ei olis paikalla. Kokeneilta ne vaikutti kaikki ja mun tiedothan päivittyy sinne joka tapauksessa aina että niitä kuka tahansa lääkäri voi sitten tarpeen tullen käyttää jos lääkäri vaihtuu...Onneks mun kohdalla ei oo mitään tarvetta tutkia mitään ongelmaa sen kummemmin enää vaan hoidon pitäisi olla ihan rutiinijuttu, no toivotaan että kerrankin menis joku asia mun kohdalla putkeen:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Korjaus: Ansku83, älä laita haamuilijoihin mua sittenkään!

Aamun viiva onnettoman haalea, jopa haaleampi kuin eilen. Tissit lähes normaalit. Aamulämpökin kaksi kymmenystä tullut alaspäin. Lievää menkkakramppia havaittavissa.

:'( :'( :'(

Että eiköhän tää ollu tässä. Vuotoa odotellessa. :(
 
Voi ei Lisey! :hug: Toivottavasti on väärä hälytys!! Testasitko samalla testillä? Ehkä pissa oli laimeampaa?

Mulla ehkä meneillään dpo1, ehkä siis. Ovistikku oli vahvimmillaan toissapäivänä (mutta ei taaskaan plussa) ja eilen EHKÄ tunsin illalla pientä nipistelyä. Kuten muutkin mun kierron tuntemukset, myös nää oviskivut on huomattavasti heikentyneet tässä lähikuukausina. Ennen oli semmosta kunnon tykyttelykipua puolisen tuntia aina oviksen tapahtuessa ja sitä edelsi kasvukivut, helppo tunnistaa, nyt on ihan arpomista tää. No, oletetaan et se oli, mut voisi siirtää piinailijoihin. Tosin tässä kierrossa kun on ollu niin kauhea kiire ja illat senku venyneet muuton ja synttärijuttujen takia ettei ehitty vällyjen väliin kun kerran toissapäivänä tän oviksen tienoilla. Muina iltoina poika on heränny nukuttuaan puoli tuntia ja on halunnut väliin nukkumaan. Et en pidättelis hengitystä tärpin suhteen.. :stick:
 
Liseylle tsempitykset:hug:

MinyMom: ootko katsonut koskaan tuleeko sulla oviksen aikoihin kuitenkin selkeä huippu testeihin vaikkei se ihan plussaksi asti luokiteltaisikaan? Mulla on ollut kiertoja joissa ihan selkeä (ei positiivinen) huippu on ollut havaittavissa ja ovis on sen mukaan tullutkin...:confused: Eli olis silloin pitänyt testata vaan tiuhempaan jos olis sen ihan positiivisimman tuloksen halunnut testillä saada.

ON: Mulle voi laittaa tänään KP1/35 yk13/16ku1: / Olihan se odotettavissa...
 
Lisey Älä vielä menetä toivoas!Niin mullakin yhtäkkiä oli haalumpi viiva, mut kyl se sit kuitenkin vahvistu parissa päivässä! :hug: Mulla kävi vielä niin et sain iltapäivä pissasta vahvemman viivan kun seuraavana päivänä aamupissasta, eli noissakin voi olla heittoja, vaikka tekee samalla testillä..Tsemppiä!! :) :hug:
 
Lisey :hug: Voimia! Toivottavasti peliä ei ole menetetty.

ON: Onkohan mulla ollut eilen sittenkin olevinaan ovis :confused: (Eli siis tänään) Eilen aamulla oli aika vahva viiva ovistestissä ja tänä aamuna hailakka. Ei ois kyllä ensimmäinen kerta, kun olisi kp 12 ovis+, vaikka yleensä se onkin kp13. Kuitenkin toissapäivän ja sitä edellisen päivän testit oli myös hailakoita... Tämänhän siitä saa kun kerran päivässä testaa :D
Joten Ansku, viitikkö päivittää sitten mulle tuon dpo 0, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
Lisey, voi ei.. Mullahan kävi just noin ja siitä meni muutama päivä ja km tuli. Toivottavasti sulla kuitenkin kaikki on hyvin!

Sain tänään ovisplussa, jee jee! Ilmeisesti kierto palautui heti normaaliksi km:n jälkeen. Ansku m, laittaisitko mulle dpo -1 tänään seuraavan kerran kun päivität, kiitos!

Ihanaa, illalla saa jännätä Suomen peliä!!
 
Lisey, mulla ainakin raskaana se kohdunnapukka ei ole ihan kiinni ollut missään vaiheessa (tai se on erilainen kuin ei raskaaana jolloin se on kivikova aina ja jos menkat alkamassa niin holahtanu kyllä heti auki ja vuoto heti perään), tai se ei tunnu niin kiinteältä kuin plussaamattomassa kierrossa. Itsekin silloin ajattelin että se tietää kuukautisia mutta eipä kuulunut.
Minäkin sain vahvimmat viivat iltaisin, ja davidin herkillä en vahvoja koskaan.
pidän peukkuja että sulla viiva vahvistuisi ja menkat pysyy poissa!

T.Neiti+Kihuli rv 17+6
 
Lisey Toivotaan ettei se nyt oo mitää vakavaa!! : / En uhmallanikaan suostu vielä poistamaan siuta tuolta haamuista! Sit vasta JOS on pakko ja korkeintaan plussan puolelle! =) Peukkujapeukkuja!! d:heart:b Ja kiitos siulle tsempityksistä! Tosi mahtava työpaikka ihan ekan vuoron perusteella, tykkään! =)

Viola Tärppionnea!! :heart: Nyt paljon paremmalla onnella!! =)

Zanca Meinas mennä ihan ohi tuo siun päivityspyyntö...huomasin kuitenki! :D Tärppionnea myös sinne!!! :heart:

Jensar Mie en siis osaa tänää lukee mitää! Tätipahoittelut! :( :hug:

MinyMom Ja lisää toivotettavia löyty ku opettelee lukemaan! :D Tärppionnea myös sinne, toivottavasti osu kohilleen!! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Jensar, joo, kyllä siinä yhteen tikkuun tuli vahvempi viiva, mut ei vaan ohjeiden mukainen ovisplussa. Se voi olla et LH nousee mutta ei nouse tarpeeksi, tai sitte niinku uskon et mun kohalla se on vaan niin nopee etten ole saanu kiinni. Joskus tikutin pari kiertoa kaks kertaa päivässä enkä saanu kiinni mut sehän voi joillain kestää vaan parikin tuntia. En oo tikutellu tämän yritysvuoden aikana joka kierrossa, tää on varmaan neljäs kerta. Ja sitten kun on tuo 2-vuotias todiste kuitenkin et vaikka ei niihin plussaa saa niin se ovis voi tapahtua. Toissapäivänä oli vahvimmillaan viiva ja eilen jo haaleampi ei lasken sen ovisplussaks sen toissapäiväsen. Pahoittelut sulle menkoista mutta jos jotain hyvää niin eipä tarvitse odottaa niitä ja saatte hoidot alkuun. Milloin teillä alkaa? Jos haluat kertoa täällä niistä niin mua ainakin kiinnostaisi sun tilanne kun ite olen perässä tulossa, ja kun me ollaan molemmat "toispuoleisia" vai miten sen nyt ilmaisis. Sitä mitä sanoitki kohdunulkosista niin mulle lääkäri sano et kun plussaan mun pitää ottaa heti yhteyttä et saadaan varmistettua että raskaus on oikeassa paikassa. Se on varmasti ollut sulla kauhea kokemus se kohdunulkoinen. Arvasitko alusta saakka ettei kaikki ollu niinku piti?

Ansku, kiitoksia! Ja sulle onnea uudesta työpaikasta ja tärppionnea tietysti myös!

Zancan ja Violan kanssa mennäänkin aika samoilla piinapäivillä. Tsemppiä!! :)

Liseylle vielä halit, ehkä olisi kuitenkin vielä toivoa!! :heart:

Seurataanko täällä Selviytyjiä?? AI että oli jännä, äsken nauhalta katoin kun poitsukka on päikyillä. Älkää kertoko jos tiätte spoilereita!! :$ :)
 
MinyMom: Joo mulle sanottiin kanssa aikanaan että pitää heti tarkistaa ton kohdunulkoisen jälkeen alkavan raskauden sijainti, kun jo kerran yks ollu. Jos ikinä enää raskaudun, aion kyllä tarkistuttaa vaikka pariinkin otteeseen. Mä arvasin silloin ku:ssa ettei kaikki ollut normaalisti, tuli vuotoa ja viiva vahvistui hitaasti. Kohdunulkoista vaan ei meinannut löytyä ja siksi munatorvi repesi ja tuli leikkaus:mad:
Mä haluaisin että meidän hoito alkaisi jo seuraavasta kierrosta:p Mies soittaa huomenna klinikalle olisko se mahdollista jos mun menkat vaan tulee ajallaan. Sitä seuraavaan on jo sovittu hoito alkavaksi, joka tapauksessa, eli heinäkuun puolessa välissä alkais. Mulla mennään lyhyen kaavan mukaan eli ihan oman kierron mukaan. Saa tässä sitten jännittää minkälaisia kiertoja on tulossa:rolleyes: Mullahan on toi 35 päivää ollut vakiona jo muutaman kierron, mutta aina väliin on jokunen pidempikin mahtunut. Jos nyt ovis sattuisi eksymään sinne halutulle puolelle, en yhtään tiedä minkäpituinen se olisi, jos raskaus ei alkaisi. Eli Semmoista piinaavaa aikaa tiedossa mutta toisaalta pitää olla helpottunut että vihdoinkin on jotain tapahtumassa johonkin suuntaan:eek:

Ajattelin pysyä täällä palstalla kuitenkin, kun meillä luomuyritys kuitenkin jatkuu koko aika, toivoa on kipinän verran siihenkin. tsemppiä kaikille loppukiertolaisille!!!b:heart:d
 

Yhteistyössä