Toukokuun toukat 2013 *MARRASKUU*

Eleonoora86:lle :hug: voimia ja jaksamista tulevaan:hug:

Kumpa nää huonot uutiset jo loppuisivat.
Itsellä siis ens ke ultra ja pelkään,ettei siellä masussa ketään ole: /Oireita kyllä on edelleen jos minkälaisia,mutta silti pelottaa....
 
Tämä palsta on kyllä mahtava kun tekstiä tulee aivan eri tahtiin kuin esikoista odottaessani silloiselle vastaavalle. En ole lähelläkään kaikkea ehtinyt edes lukea, joten älkää hermostuko jos kyselen samoja asioita mistä olette jo puhuneet...

Mua on vaivannut flunssa koko raskauden ajan. Yhden antibioottikuurinkin jo söin ja olin ihan kovassa kuumeessakin. Tänään kävin taas lääkärissä ja poskiontelot punktoitiin kun en ab-kuuria enää olisi edes halunnut. Lääkäri totesi, että syy taitaa olla juurikin raskaus, että nenän limakalvot turpoaa siinä missä muutkin limakalvot tai koko kroppa tässä vaiheessa raskautta. Kunpa nyt loppuisi tämä ennen toukokuuta... Aika jännää, että raskaus voi aiheuttaa tällaistakin. Kovin vähän tästä olen tietoa kuullut.

Tukkoisen fiiliksen nyt vielä kestän kun varovaisesti uskallan todeta järkyttävän kuvotuksen helpottaneen :wave: On ollut muutamia vaikeita hetkiä ja käynyt mielessä jo, että saa olla viimeinen raskaus. Katsotaan nyt ;) Tuntuu, että pahin uupumuskin on takana.

Meillä on ultra ensi viikolla ja se jotenkin jännittää. Kävin jo 6+2 ultrassa kun halusin varmistuksen. Kaikki hyvin silloin, joten toivottavasti ensi viikollakin. On aivan erilaista olla toista kertaa raskaana... Tosiaan kaikki on paljon maltillisempaa ja joku fanaatikko voisi ajatella, etten ole yhtä innoissani kuin viimeksi, mutta olen kyllä. Nyt on vain muutakin elämää kuin koko olla ajan raskaana :D Onko muilla samanlaisia fiiliksiä?

Äitiyspakkausta en ottanut eka kerrallakaan ja päätös oli täysin oikea. Makuupussin ostin Finlaysonin myymälästä pilkkahintaan ja olen varma, että Kelan rahalla sain paljon enemmän vastinetta kuin pakkauksessa olisi ollut. Itse ostaen vauva sai myös vaatteet, jotka kaikki ovat kivoja.

Tsemppiä kaikille ja jaksamista ikäviä uutisia saaneille :hug:
 
Vielä kommentoin tuohon kertominen ja reaktiot jännä kun nyt tullut enemmän sellaista öö no ei niin vilpitöntä onnea joiltakin. En ymmärrä miksei toisen puolesta voi olla iloinen, vaikka ei itse enää koskaan haluaisikaan tulla raskaaksi huomattuaan kuinka raskasta omasta elämästä lapsen myötä tuli tai jos toinen lapsi ei sittenkään ollut jonkun mielestä niin hyvä idea... erikoista! mutta olen kaveripiirissä joutunut huomaamaan, että terveenä ollut, mukava ja tyytyväinen (ns. helppo, en pidä tästä ilmaisusta) lapsi, joka tekee minusta maailman onnellisimman äidin on aiheuttanut kateutta ja onpa mulle jopa todettu, etten tiedä lapsen hoidosta yhtään mitään!!! Joku kerran leikkisästi totesi, että jospa sullekin seuraava lapsi on sitten toisenlainen. Hahaa no jospa niin käy niin saan sitten kokemusta lapsen hoidosta minäkin :LOL: Jos koskaan vielä olen raskaana niin on muutama henkilö kenelle en asiasta aio kertoa lainkaan.

Turvotus ja jano on ollut melkoista. Arvelen, että sokerirasituksessa tulos voi olla huono, se on parin viikon kuluttua. Edellisellä kerralla tuli raskausajandiabetes rv 28, mutta hyvin pysyi aisoissa ruokavaliolla. Turvotus on vähentynyt, mutta suuta kuivaa etenkin öisin eikä juominenkaan tunnu auttavan. Päälle päin minusta ei huomaa lainkaan että odotan.
 
Pakko minunkin kommetoida tuohon kertominen ja reaktiot asiaan. Minulla siis tulossa kolmas lapsi ja elän avioliitossa. Ennen ensimmäisen syntymää minua ( äitiäni lukuunottamatta ) peloteltiin miten vaikeaa lapsen kasvatus olisi ja kuinka nöyrtyisin myöntämään tämän. No kun sain ensimmäisen lapsen ja se olikin todella helppoa ja aloin odottamaan toista lasta niin sitten vielä puolet sanoivat että kahden kasvattaminen se vasta vaikeaa onkin. Sekään ei ole vaikeaa totesin. Nyt odotan kolmatta ja kukaan ei enää sano mitään muuta kuin kivoja juttuja :-D ! Esimerkiksi kaksi parasta ja lapsetonta ystävääni sanoivat että " *nimeni* tekee sitten meille kaikille lapsen kun emme itse hanki lapsia." Sekin oli kivasti sanottu.

Uskon että se miten helppoa tai vaikeaa lastenkasvatus on riippuu osittain siitä mikä oma kynnys on pitää asioita vaikeina tai helppoina. Vaikeaa olisi kasvattaa koira! Koirasta ei naapurit pitäisi, sen kanssa pitäisi mennä ulos vessaan ja sen hoitoon saaminen olisi vaikeaa ( ei ole sydäntä jättää työpäiväksi kotia ) sekä vakuutusasiat mutkikkaita, lisäksi se estäisi parin läheisen tulemisen meille. 2 lasta on siis yhtä koiraa paljon helpommat kasvattaa.
rv 13+1
 
  • Tykkää
Reactions: Kaana
Eleonoora86:lle paljon tsemppiä ja voimia tulevaan!

Kaana, mullakin flunssan oireita heti plussaamisen jälkeen ja jatkuvaa aivastelua. Ärsyttävää :/ jostain luinkin että on yksi raskausoireista. Tuli kyllä täysin yllärinä mulle. :)

Pilvilinna74, pidä ajatukset positiivisena, minä uskon että teille kaikki käy kuitenkin parhainpäin :) isoimmillakin riskiluvuilla on saatu täysin terveitä lapsia :) kovasti tsemppiä sinne! :)

Kertomisesta sen verran, että meillä jo kaikki tietää tulevasta toukovauvasta ja olivat lähinnä vaan odottaneet koska meille perheenlisäystä tulee :D eli vastaanotto ollut parempi kuin hyvä :)

Tsemppiä kaikille olojen kanssa :) kyllä se toukokuu sieltä vielä tulee..

Malttamaton citrus86 & vieläKINnimetön 11+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
Eleonoora86lle suuret pahoittelut ja tsemppaukset! Kovin surullista. Ja Pilvilinna74, ymmärrän kyllä, että olet tulisilla hiilillä siellä. Vaikeita juttuja. Mutta riskiluvut kertovat kuitenkin "vain" matemaattisista riskeistä, ei suoraan siitä, että lapsella olisi varmasti joku vamma. Niin vaikeita hahmottaa nuo todennäköisyydet, ainakin itselleni. Totta kai pelottaa heti, jos riskiluku on koholla, vaikka oikeasti todennnäköisyydet voivat olla minimaalisia. Pidän peukkuja, että mieli vähän rauhoittuu (tai paljonkin toki) ja kaikki on hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
Eleonoora: Voi surkujen surku :( Halauksia ja tsemppiä jatkoon!

16+0 POKS!

Tuntemuksia tuntuu joka viikko enempi ja masu kasvaa tasaisesti. Meillä siis pyyhkii hyvin pikkuisen kanssa :) Saatiin sunnuntaina siirrettyä suurin osa vanhasta kämpästä uuteen, mut nyt on sitten kaks kämppää jotka näyttää muuttolääviltä. Onneks oon päättäny hoitaa tän nyt kerralla alta pois ja sen myös teen.

Nyt pitää mennä hoitaan nettijuttuja ennenku menee kaikki puljut ja putiikit kiinni mutta kuulemisiin :)

Simppu ja pötkis 16+0
 
Heippa kaikille!
Voihan kun vieläkim tulee ikäviä uutisia.. Voimia niille joilla on tällä hetkellä vaikeaa tämän kaltaisten asioiden kanssa.. Itse olen käynyt täällä lukemassa näitä juttuja mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään.. Asiat stressaa aika pahasti ja miettii järjestyykö nyt kaikki mun ja miehen elämässä mutta eiköhän... Yksi vaikea asia elämässä tällä hetkellä ja kyllä niistä aina yli pääsee :) sain tosiaan äitiseula tulokset tän viikon ma ja tulos oli normaali... Pikkusel kaikki hyvin.. On jo tommonen pikkanen vauva masu ja se on just söpön näkönen :) yks asia vaan ottaa päähän että tosiaan saa yöllä kahesti herätä vessaan ja kaipailis niitä kunnon yö unia ilman katkoja :D mut jees välillä vaan tuntuu siltä että ei ois raskaana ollenkaan kun ei mitään oireitakaan oikein ole.. Odotan kyllä niitä pikkusen liikkeitä... Se on varmasti aivan ihana tunne :) <3

Pipsukka93 rv 13+0
 
Hei vaan kaikille!

Uusi toukokuun toukan odottaja ilmoittautuu ryhmään mukaan! alusta asti olen seurannut tätä keskustelua ja ahkerasti lukenut, mutta jonkin verran taikauskoisena en uskaltautunut liityä ryhmään mukaan, ennen kuin ultrassa olen nähnyt kaiken olevan hyvin! Eilen sitten se päivä koitti ja np ultraan suunnistettiin, ja siellä ruudussahan sitten pikkuinen voimisteli ja jumppaili ihan mahottomaan tahtiin, ettei mittauksia meinannut millään saada tehtyä :heart: kovasti jännitti ja pelotti mennä, mutta helpotus ja onnellisuus oli suuri, kun sai tietää että kaikki oli niinkuin pitääkin! Oletettavia raskausviikkoja oli eilen 12+1, mutta vauva oli 11+4 kokoinen, kuitenkaan LA ei muutettu. en nyt tiedä että kumman rv:n mukaan tässä nyt mennään? :confused:

Omista oloistani sen verran, että rv 7 alkoi aika kauhia 24/7 oleva paha olo, sitä kesti sinne rv 11 asti, nyt on paha olo hieman hellittänyt, viikkoon mahtuu jo muutama ihan hyvä päiväkin kun ei tarvitse oksennella, jospa se nyt tästä helpottuu, hope so!Mikään ruoka ei oikein maistu(ruuan ajattelukin yököttää), kuitenkin joudun syömään n.2-3 tunnin välein, muuten alan oksentamaan tyhjää mahaa.Ikinä en ole kokenut tälläisiä nälän tunteita mitä nyt raskauden ajan koen useastikkin päivässä. lisäksi maha on ihan järkyttävä turvonnut ilmapallo, hävettää ihan ja kipeäkin se on varmasti juuri turvotuksen ja ummetuksen vuoksi. alusta asti olen aina yöllä klo.2 aikaan herännyt pissalle, mutta nyt 2 päivää olen nukkunut yhtä soittoa koko yön! lisäksi itsekkin aivastelen päivittäin, saan aina muutaman aivastelu puuskan, nenä ehkä hieman normaalia tukkoisempi, mutta onneksi se ei vielä haittaa. Mutta varovasti uskallan toivoa että tämä olo tästä paranisi!

Risella-85/ 27/ 1 / KYS/ LA 21.5.2013/ Tyttö olo, lupaus
 
  • Tykkää
Reactions: Cherrie_
Voimia Eleonoora86 :hug:

Pilvilinna74 kannustaisin minäkin sinua olemaan rauhassa ja uskomaan terveeseen lapseen. Kuten Citrus86 sanoikin, on niitä terveitä lapsia tullut suuremmillakin riskiluvuilla. Tiedän, ettei varmasti ole helppoa ja voimia ja jaksamista toivotan sinne :hug:

Omaa napaa: Eilen unohdettiin poksua 15+0 :) Ummetus edelleen riesana, samoin flunssa. Yskä kävi sietämättömäksi ja on kestänyt jo melkein kaksi viikkoa, joten kävin eilen lääkärillä, joka epäili mycoplasmainfektiota. Nyt sitten 10 pv antibioottia nassuun, samoin maitohappobakteeria, jotta ei hiiva yllätä. Sairaslomaa sain loppuviikkoon. Kertomisesta: Lähes kaikki perheidemme jäsenistä tietävät raskaudesta, ainoastaan miehen yksi veli, joka asuu kauempana ja jonka kanssa ei kovin usein olla yhteydessä, ei vielä tiedä. Samoin mun työkavereista useimmat, joista moni on myös mun hyviä ystäviä, tietävät. Miehen kavereista ei vielä kovin moni tiedä, mies on sitä mieltä, että huomaavat kun huomaavat :D Kaikki ovat olleet erittäin onnellisia meidän puolesta, suurin osa kuitenkin on ollut tietoinen meidän pitkästä lapsettomuushoitotaustasta (kakkosen yritystä ja tekemistä täällä oli sen 4,5 vuotta). Ensi tiistaina neuvola, jolloin viikkoja siis 15+6. Rakenneultra 19.11, jolloin 21+0. Silloin saa sitten toivon mukaan varmistuksen omalle tyttöololle :)

HaaveissaToinen 15+1 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
Mahtuuhan yksi toukovauvaa odottava vielä joukkoon?

Laskettuaika 4.5.2012 ja muut tietoni:

Huanita / 30 / 3. / KOS / tyttöolo


Kolmatta siis odotellaan, entuudestaan poika 3,5v ja tyttö 2,5v tasan vuoden ikäerolla. Ei lopu hulina meidän perheestä ihan heti, mutta hiljenee sitten kerralla koko talo, kun lentävät pesästä.

Ihanaa huomata, että täällä on useampi kolmatta odottava. Meneekö muilla autot, asunnot ym uusiksi?


Pilvilinna74 ; VOIMIA ja paljon positiivisia ajatuksia. Juuri tuosta syystä en missään raskaudessani halunnut np-ultran jälkeen veriseulaa. Uskon kuitenkin, että ultrassa olisi poikkeavuudet näkyneet, jos niitä olisi.

Halauksia ja lämpimiä ajatuksia myös kaikille surun kohdanneille, kova paikka. Itse kaksi peräkkäistä keskenmenoa koneneena voin kertoa ainoan (omalla kohdallani) toimineen lääkkeen olevan uusi raskaus. Tiedä häntä miten asiaan liittyi, mutta keskenmenojeni jälkeen rupesin uutta raskautta suunnitellessa jo syömään foolihappoa ja tuloksena kaksi ongelmatonta raskautta ja tervettä lasta. Ainakin kokeilemisen arvoinen juttu siis.

Iloa ja onnea kaikkien päivään,

Huanita 14+5
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
Eleonooralle isot pahoittelut ja pikaista tärppionnea jos alatte heti uuteen yritykseen..

Pilvilinnalle myös kovasti jaksamisia, uskon että kaikki hyvin kun usein turhia hälytyksiä tulee nimenomaan veriseulasta mutta eihän sitä tietenkään voi tietää.. Nyt vaan perehtymään aiheeseen etukäteen että on sitten varma päätös jos sen joutuu jossain vaiheessa tekemään.

Itselle olis ainakin tosi vaikee päätös koska ei oo kokemusta down-lapsista, en tunne yhtään, tosi sympaattisiahan ne on kun usein jossain konserteissa/elokuvateattereissa sattunut viereen istumaan ja sitten he juttelevat kaikkea mitä mieleen tulee..:) Mutta sekin kun ei etukäteen tiedä että tuleeko jotain liitännäis sairauksia ym.
Ehkä sitä jotenkin ajattelee itsekkäästi ettei ainakaan ensimmäiseksi lapseksi ehkä pystyisi tälläaista ottamaan koska siihen todennäköisesti kuluisi niin paljon aikaa ja energiaa vaikka kuinka rakas olisikin mutta jaksaisiko sitä sitten enää muita lapsia hankkia jos kaikki energia kuluisi esikoiseen. Että jotenkin ajattelee etä kuopuksena helpompi etenkin jos edellisiin lapsiin vielä tarpeeksi ikäeroa.. en tiedä, vaikeita päätöksiä..
Sen tiedän että mies ei down-lasta haluaisi, eli tottakai sekin päätökseen vaikuttaisi.. Toisaalta jos tekisin siinä vaiheessa abortin niin mies todennäköisesti tätä meidän lapsienhankintaa siirtäis vuodella tai parilla koska alunperinkin sitä mieltä ettei ihan vielä haluais mutta toisin kävi kun keskeytetty yhdyntä käytössä, mutta se pelkkä yritysluvan odotus olis aika rankkaa tässä vaiheessa kun jo ehtiny tottua ajatukseen että musta tulee äiti.. :heart:

Ässämix ja pikkuapina 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
Ihanan aktiivinen palsta. Pahoittelut keskenmenon kokeneille (Eleonoora86:'() ja tsemppiä niille, joille seulat eivät ole tuoneet niitä parhaita mahdollisia tuloksia. Toisaalta jos downin syndroomamahdollisuus on 1:45, tarkoittaa se sitä, että tuolla todennäköisyydellä 45:stä lapsesta 44 syntyisi terveinä ja vain yhdellä olisi geenipoikkeama. Odottajan ikä voi ainoana tekijänäkin nostaa tuota riskisuhdelukua ja kuten täällä jo todettiinkin, veriseula antaa usein vääriä hälytyksiä. Ymmärrän huolesi Pilvilinna74 mutta muista, että mahdollisuuudet terveeseen lapseen ovat vielä hyvät. Pidä lippu korkealla.

Omaa napaa: Kävin tänään diabeteslääkärillä. Sain pitkävaikutteisen (Protaphane) insuliinin nyt myös aamuun. Sillä yritetään saada sokeriarvoja kuriin. Ja seuraava lääkäriaika on jo kahden viikon päästä. Kokonaisuutena kun katselen kalenterista kahta seuraavaa viikkoa, niihin mahtuu np-ultra, ravitsemusterapia, hammaslääkäri, labra ja diabeteslääkäri. Jos listaan lisätään vielä tämän viikkoiset, kolmen viikon yhteissaldo on np-ultra, ravitsemusterapia, hammaslääkäri x 2, labra x 2 ja diabeteslääkäri x 2. Ja töitäkin pitäisi ehtiä tekemään. Hammaslääkäri aloitti eilen juurihoidon hampaaseen, kun edellinenkään juurihoito ei ole vielä lopussa. Tuntuu toivottomalta, miksi kaikki vaivat tulee juuri nyt. Poissaoloja alkaa olemaan pelkän raskaudenkin takia jo sen verran reilusti, että minun on varmaan kerrottava pomoille heti np-ultran jälkeen.

Hannika + pikkukakkonen 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
Pahoittelut pienokaisen menettäneille :hug:

Onnea kaikille jotka saanut hyviä uutisia ultrassa!

Pilvilinna74 :hug: Älä toivoa menetä! Teillä on kuitenkin todella iso mahdollisuus saada täysin terve vauva!

Olo on vieläkin aika samanlainen. Oksentelua ja väsymystä. Saisi alkaa jo helpottamaan.

Supistuksia ei ole missään raskaudessa ollut ennen kuin h-hetkellä.

Reaktio on kaikilla ollut hyvä. Kaikki on ollut onnellisia meidän puolestamme. Varsinkin masu asukin sisarukset ovat olleet innoissaan. Nuorimmainen joka ilta toivottaa vauvalle hyvää yötä ja antaa pusuja. Isommat kinastelee siitä onko tyttö vai poika tulossa.

(.) Jotenkin on itselleni alkanut kalvaa epäilys masu asukin kunnosta. Johtuu varmaan siitä kun on jo niin pitkä aika kun oli viimeksi neuvola ja kuuli sydänäänet. Viikko vielä seuraavaan... Eikä liikkeitä tunnu vieläkään. Alkaa huoli nousta ja tekisi mieli vain mennä sänkyyn nukkumaan eikä nousta ennen seuraavaa neuvolaa. Koitan itseäni tsempata, että raskaana niin kauan kuin toisin todistetaan ja raskaus oireet kyllä ovat vielä tallella. Viikko vielä niin jos se siitä helpottaisi.

Tiivi-Taavi & masu vaavi 14+0 POKS :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Pilvilinna74
En ole jaksanut käydä täällä lueskelemassa nyt ollenkaan. Täytyy ajan kanssa kahlata viestit läpi.

Tulin kertomaan, että meillä oli tänään np-ultra ja pienellä oli kaikki hyvin. La siirtyi nyt sen varhaisraskauden ultran mukaisesti, eli on 30.5. Viikkoja on nyt siis kasassa 11+1. Pieni oli 4,4 cm pitkä, niskaturvotus oli 0,8, eli ilmeisen hyvä. Olipa aika uskomatonta nähdä pieni selkäranka ja sormet ja tietysti sydän läpättämässä siellä.

Olemme kovasti onnellisia!
 

Yhteistyössä