TOUKOKUUN TOIVOTUT

nättitähti pahoitteluni :'( , voimia sulle :hug:

pieniTytönTylleröinen: Voi höh mikä tilanne :( Uskoisin kuitenkin, että kaikki on mallillaan ja toivon hurjasti, että kaikki on todella mallillaan :heart: Rohkaisuksi kerron oman kokemukseni: Typyä odottaessani kävin yksityisellä ultrassa rv 9+ (tuo raskausviikko tarkka, koska tiesin tärppihetken sillä oltiin vaan kerran sen kierron aikana lapsientekopuuhissa ;) ) Noh, mutta tämä gynepä saikin vain rv 7+3. Ja minä olin sitten järjettömän huolissaan, että kehitys on pysähtymäisillään ja, että keskenmeno on edessä. Odotin kuitenkin seuraavaan ultraan, joka oli niskapoimu-ultra omienlaskujen mukaan rv oli silloin sitten 12+ ja ihana uutinen oli, että myös tämä ultraaja sai ihan oikeat viikot mittauksillaan. Eli uskon, että paljon on kiinni ultraajasta (tieto/taito) ja ulrakoneesta (uusi/vanha) varsinkin kun on kysymyksessä alkuraskaus ja silloin alkio niin pikkuriikkinen vielä ja muutaman millin heitto saa rv:t päälaelleen.

Omanapa: VÄSYMYS hirmuinen ja valitettavasti täälläkin pahoinvointi hiljalleen hiipii elämään :x Olen niin happy kun kohta lyhyt sijaisuuteni on päätöksessä ja saan jäädä kotiin pienen typyni kanssa (kotihoito + hurjat kotihoidon tuet :kieh: ) ja saan vihdoin neuvola-ajankin varattua. Vielä siihen kaksi viikkoa, leikkurissa niin vaikeaa poistua soittamaan ilman, että joku kuuntelee korvat höröllään :whistle:

*jaksamista*

sHv ja hippiäinen rv 5+5(?)
 
Minäkin voisin liittyä tänne. 17.10 sain neuvolaan ajan ja silloin pitäs olla rv 9. Eli alkutaipaleella ollaan.

Oireena ei oikein ole muuta kuin arat rinnat ja kuppikoolla isontuneet. Masussa juilii, enemmänkin iltaisin. Ja nyt ei oikein saa enää mikään painaa masua. Ja nukkuminen vähänkin masun päällä on hankalaa. Kuinkas se näin aikasessa vaiheessa... =)

Töissä tietää melkein kaikki, koska otin röntgenkuvia ja nyt en voikkaan ottaa. Jouduin kertomaan olosuhteiden pakosta. Toivottavasti nyt vaan kaikki menee hyvin. Ja kaverit on arvannut heti, mutta vanhemmat saa varmaan tietää viimeisimpänä, kun ei viitsi puhelimessa kertoa. Ollaan menossa käymäänkin vasta kuukauden päästä ( välimatkaa 500 km ).

Mutta odotellaan ja toivotaan parasta :heart:
 
Carmen, hienoa jos vältyt piikitykseltä. Eihän se mitään mukavaa ole, vaikka kaikkeen tietysti tottuu :/ Vaikka et piikittämään joutuisikaan, kannattaa kuitenkin välttää muita riskitekijöitä, kuten pitkiä automatkoja tms. raskausaikana. Itsellä tuo trombi ilmeni silloin pitkän automatkan jälkeen, vaikka tietysti syynä oli perintötekijät+raskaus.
 
Voi harmi Nättitähti :hug:
Tervetuloa Muska joukkoomme! dedefilusjacarmen mulla tuli kans edellisen synnytyksen jälkeen laskimotulehdus, mut se oli vaan pinnallinen. Nyt pelottaa, et tulee jo syvä laskimotulehdus tällä kertaa, ku on painoa ja ikääkin enemmän,ku viime raskaudessa. Mun äidillä on ollu veritulppa sekä raskausaikana että synnytyksen jälkeenkin. Eli taipumusta on siihen. Silti mulle ei oo lääkärit sanonu mitään mistään piikityksestä. Eiköhän sit tarvi,ku on vasta ollu pinnallinen tukos? :/ Mua närästää kans tosi paljon jo. Muutamana päivänä oli jo kunnolla äklö-olo, mut nyt on taas pari päivää menny aika oireettomasti. Pelottaa, et on menny kuitenki kesken. :| Ja vielä niin pitkä aika kestettävä tätä epävarmuutta, ku 12 viikon jälkeen vasta voi huokasta helpotuksesta. Toivottavasti kaikki päästäs sinne asti ja tietysti edelleen toukokuuhun asti. =) Laurenzia 6+5
 
Toukokuun Toivotut syyskuussa


25.4

TyyneTäti...............viides


27.4
Mollakka.................kolmas..........PHKS
Elz83N...................kolmas..........Mikkelin keskussairaala


1.5
bluebird................esikoinen


3.5
HelmiPihlaja............esikoinen
Mimosa81..............esikoinen..........TYKS
monitoimityökalu.....kuudes............SeKs
kanaemo ...............neljäs


4.5
paivansade73.......kolmas.....Kätilöopisto tai Naistenklinikka


5.5
hes
PMMP76
Kuuhullu ..............kolmas.........KOKS
e rika...................esikoinen
PieniTytönTylleröinen...toinen
vappuvauvan äiti.........toinen



6.5
ToukoMuru...........esikoinen
onnellinen81
Pötkis...................neljäs
EkaVakara .............toinen


7.5
Liro..................toinen...........SatKs



8.5

carmen.............esikoinen.........Jorvi
santrra ..........esikoinen.......Kuopion Yliopistollinen sairaala
Jenni30v.............esikoinen



9.5
summer 81...........toinen.............Jyväskylä
Laurenzia..............kuudes...........PHKS
Vaula


10.5

Annaliina73............kolmas..........OYS
autumn84..............toinen
samary..................esikoinen.......OYS
maviks...................toinen............KOKS
Marimint81.............esikoinen
Lilia78....................esikoinen

11.5
poika04...............toinen.......Kuopion Yliopistollinen sairaala



12.5
Annastiina69...........neljäs..........Jorvi
katrinainen...esikoinen..Trondheimin yliopistollinen sairaala
weiss.....................toinen
kuunlilja.................esikoinen
Lumikko71


13.5
Lahja...................toinen
dedefilus .............kolmas


14.5
singa.....................kolmas..........Kätilöopisto
beccy.....................toinen
tapsu85.................toinen...........Mikkelin keskussairaala
wilhelmiina81...........toinen


15.5
äippä 84 ................kolmas..........SatKs


16.5

pippa.....................esikoinen
Elriina ..................kolmas..........KOKS
mouku80.................esikoinen


17.5
sisarHENTOvalkoinen......toinen........Jorvi
saaara ........................toinen........OAS


19.5
Jonsku83...............esikoinen


21.5
sädetikku .............kolmas
iritna ..................toinen


24.5
Hemuli79 ...........esikoinen


lisäksi ei la

Maarikki
suzette
Pikkunen.................viides
toukomamitsu..........esikoinen
berry76 .................neljäs
iitu84......................esikoinen
monitoimityökalu......kuudes
khalawah.................kolmas
ninaTT
Repa .....................esikoinen
haaveilia
Muska
 
Nythän se sitten kamalan flunssan vielä tähän pukkasi. On kuulkaa mahtava olo kun muutenkin palelee ja vielä lämpö noussut likelle 38 astetta. Pää on ihan tokkurassa, kurkku kipeä ja nokka vuotaa valtoimenaan :'( On oikeasti niin paha olo, että en tiedä itkisinkö vai nauraisinko....Jospas tämä tästä loppuviikkoa kohti tokenis :/ Onneksi sain saikkua edes muutaman päivän; ei tässä olotilassa paljon jaksa asiakkaille hymyillä...
 
Laurenzia Sinuna kyllä mainitsisin asiasta neuvolassa tai lääkärille, sillä kun äidilläsi kerran on ollut tukos, olisi sinultakin syytä tarkistaa taipumus/perinölliset rasitteet! Kyse on yksinkertaisesta verikokeesta, joka lähetetään SPR:n Veripalveluun tutkittavaksi. Käsittääkseni verestä etsitään tiettyä entsyymiä, joka altistaa tukoksille. Varmasti saat testin, kun kerrot äitisi historian ja omat aikaisemmat kokemuksesi!

Syvä laskimotukos voi olla vakavakin asia - varsinkin kun raskaudenaikaiset korkeat hormonitasot altistavat tukoksille entisestään! Parempi katsoa kuin katua, eikö ;)

Annaliinalle pikaista paranemista :flower:
 
Muskalle tervetuloa!

Huomenta! Joku sanoi, ettei mahaa saa painaa mikään, täällä sama homma. Tuntuu, että kaikki housut muka puristaa. Puolittain kyljellään/mahallaan oon vielä nukkunut, mutta kohta varmaan pitää alkaa nukkumaan pelkästään kyljellään.

Oireista:Eipä niitä tännekään ole enempää ilmaantunut. Välillä on oikeinkin hyvä olla, eilen taas illalla oli vähän huono olo. Ruoka ei tahdo oikein maistua, ihme kyllä puuro on aamuisin toistaiseksi mennyt alas hyvin. Väsymys on edelleen se suurin oire, päiväunet on lähes jokapäiväisiä.

Annaliinalle paranemisia täältäkin! Meillä oli tuo nuhakuume tuossa elokuun puolessä välissä ja sitkeä tauti olikin. Vasta nyt alkaa röörit olla auki kunnolla. Kuopukselle tuli korvatulehduskin.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!
 
Nättitähti :hug:

Annaliinalle pikaista paranemista! Voin kuvitella miltä tuntuu olla kipeänä tässä vaiheessa, kun väsymystä varmasti riittäisi muutenkin :/ . Toivottavasti tauti antaa pian periksi.

Oma olo ei ole juurikaan muuttunut. Kamala väsy on koko ajan ja nyt parina aamuna hieman heikkoa oloa, ennen kuin olen ehtinyt syödä mitään. Ruoka kuitenkin toistaiseksi on maistunut. Nyt on muutamana päivänä tuntunut taas sellaista menkkamaista kipua, erityisesti iltaisin. Ja viime yönä heräsin siihen :| . Kai nuo ajoittaiset kivut kuuluu asiaan...toivottavasti! Mielikuvitus alkaa heti laukata. Pelottaa, että onko kaikki hyvin. Ultraan menen tällä viikolla, joten siellä taitaa sitten selvitä miten asiat ovat. Jännittää sekin niin, etten tiedä mitä ajatella.

Keskiviikon jatkoa kaikille =) !
 
Nättitähti :hug:
Tänne ei myöskään erikoisempaa. Pissalla ravaaminen kesken hyvien unien ärsyttää, mutta pakkohan se on köydä :LOL:
Tänään kun avasin jääkaapin meinasin ykätä siihen paikkaan. Ja sama kävi kun olin pesemässä hampaita ja vielä kolmannen kerran kun laitoin kuopuksen kestovaippoja pesukoneeseen :x
Eli näin meillä. Varasin ekan ultran 2.10 yksityiselle missä olen käynyt aina muutenkin gyneasioilla. Jotenkin on kuitenkin harvinaisen tyyni ja rauhallinen olo. Toivotaan että kaikki ok.
Kuntonyrkkeily on auttanut pahoinvointiin ja aamullakin on olo helpompi vaikka kuvottaakin. Taidan lähteä hammaslääkäriin. Keskiviikkoja kaikille.
 
Nättitähti pahoittelut minunkin puolesta. :hug:

Joku kyseli tuosta pahoinvoinnin alkamisesta, minulla alkoi pikku hiljaa etoa viikolla 6+0. Minulla ainakin vaikuttaa tuo väsymys todella paljon tuohon pahoinvointiin , jos ei nuku päikkäreitä pikkuväen kanssa niin illalla on kamala olo. |O

Ihanaa katsoa kun tuo meidän perheen pienempi tuossa harjottelee kävelemään, pari metriä menee jo kaatumatta =)

MOLLAKKA ja toukka 8+3
 
Nättitähdelle jaksuja! :hug:

Tänään ei olekkaan tehnyt niin paljon pahaa kuin muina päivinä. Joko nuo inkiväärikapselit alkaa pikkuhiljaa auttamaan tai sitten oksetus antaa vaan odottaa itseään tavallista kauemmin. Eilenkin taas jäi ruoka lautaselle kun alkoi tekemään pahaa....olen elänyt nyt viikon verran porkkanoiden ja appelsiinien avulla. :x

Nyt on rinnatkin hieman kipeytyneet ja mahallaan ei pysty nukkumaan oikeestaan lainkaan. Tulee ihan sellainen tunne kuin nukkuisi tennispallon päällä. Esikosta muistan että oli samalla tavalla.

Tänään tyttösemme on tasan 8 kuukautta ja sitten mun pikkuveli ja tytön kummisetä täyttää hurjat 16-vuotta. :D
Juhlimaan tänään siis olisi tarkoitus mennä. Tarvii vaan toivoa että pahoinvointi pysyy poissa ette paljastuisi koko suvulle. Raskaudesta tietää mun vanhemmat ja mun sisarukset sekä muutama hyvä ystävä, mutta muuten olisi tarkoitus pitää salassa sinne nt-ultraan asti.

-Liro ja papu 7+1-
 
Täällä olis ylihuomenna ultra, pääsen kunnallisen kautta kun ei raskausviikoista ole tarkkaa tietoa. Kierto on heitellyt aika paljon. Mietityttää vaan, että mitähän siellä näkyy kun kuitenkaan ei ole enempää viikkoja kuin max. 7.

Oireita ei ole juurikaan, hieman väsyttää ja huimaa.

Jaksamisia kaikille toukokuisille =)

Niin ja listaan vois laittaa, että tämä on kolmas :D
 
Voi harmi Nättitähti! Riskit raskaudessa on aina olemassa. Voimia Sinulle ja toivottavsti palstailet jatkossa positiivisten uutisten merkeissä!

Puhuin kotona eilen miehelle tuosta Nättitähden asiasta. Tuli semmoinen fiilis, että meillä asiaa on pidetty itsestäänselvänä. Hamaan tappiin mennään ilman vaikeuksia. Nyt pysähdyttiin sitten ajattelemaan sitä, että eihän se toki noin ole! Ihan kenelle vaan voi käydä noi. Ihmisen fysiikassa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta luonto hoitaa oman osuutensa.

Toivottavasti kuitenkin kukin tahoillaan saa nauttia raskaudesta ja sitten myöhemmin kevätvauvasta!

Ai niin, :heart: :sti terppatuloa kaikille uusille!

paivansade 7+2
 
Voimia Nättitähti! :hug:

Tänään oli ensimmäinen ultra, ja siellä se oli pienen pieni matkalainen ja sydän pampatteli hyvin. Jännitti niin paljon, että aloin jo ennen ultraa itkemään.. Onneksi kaikki oli hyvin ja ainakin vielä matkalainen on hyvin mukana.
Upea päivä, kaikesta pahoinvoinnista huolimatta!
Kuunlilja 6+2
 
Tökkiikö sivut muilla? Ärsyttävää, kun on kirjoittanut pitkän viestin valmiiksi ja sitten kun painaa vastaa -painiketta, niin tulee pelkkä tyhjä sivu. Pitäisi kai kopioida teksti ennen lähettämistä.

Ei kai ole tuo kärsivällisyys ihan tapissaan nyt, kun pienistä kimpoilee :LOL:
 
heips! Mulla tuli tossa päivällä rusehtavaa valkovuotoa ja tietty heti ajattelin että jassoo se oli siinä sitten...tuulimuna tms. Tiiän kyllä että kaikenlaista vuotoa voi olla, mutta pää ei kuuntele järkeä. Heti on niin peloissaan, että ravaa vessassa koko ajan. No, mulla on huomenna se ultra. Ihan hyvä että huomenna. Jotenkin on vaan sellanen olo et se on tuulimuna taas..Onneks kohta on huominen.
 
Älä hätäile Summer81. Vuoto on alkuviikkoina ihan normalia. Ja huomenna saat varmasti iloisia uutisia =) Nuo pelot on kai asiaan kuuluvia, sitä miettii niin kauan kun saa varmuuden, vaikka se hätäily ei yhtään mitään auta, siellä se alitajunnassa vaan kuitenkin pyörii.

paivansade 7+2
 
:hug: onnea ultraan....eikä se vuoto välttämättä mitään tarkoita, hormoonit on niin sekasin raskauden aikana että sekin voi selittää sen.

Mulla taas päivä päivältä parempi olo ja mieli, juurikin siksi jaksan uskoa ja toivoa, kun ei minkäänlaista vuotoa ole tullut, eikä toiv.tule! :| edelleen mahassa juurikin menkkamaista tuntua..muuten ei pahempaa oloo, kaikki ruoka maistuu :D ainut mitä on alkanu ihmetteleen on närästys...siis mua närästää jatkuvasti, onks se ees normaalia?? ja sit et välillä on ihan jäässä ja välillä tosi kuuma....
voi kunpa mäkin pääsisin jo ensviikolla ultraan..kuinka nopeeta muutes toi alkio vai mikskä sitä kutsutaan ennenkö on eesa sikiö, niin alkaa kasvaan...et meneekö monta päivää vai viikko/ja..ymmärsiköhän kukaan.. :whistle:
 
kiitti...ja kyllähän mä tiedän että ei se välttämättä mitään. Säikähtää vaan niin kauheesti heti. Ja sit mulla on sekin, että en todellakaan usko että siellä mitään on ennenkun nään ite. Sehän selviää huomenna.
 
Mökkeilyt on nyt sitten mökkeilty... Olot oli paremmat luonnon helmassa, mutta kun kotiin palattiin niin taas tökkii. Maanantaina ois pakko selvitä töihin jo, tai saa heittää lintua koko työkuviolla. Kuulosti pomo vähän siltä tänään puhelimessa nimittäin. Toisaalta mietityttää et parempaa palkkaa saisin ku tekisin keikkaa lähihoitajana kun mitä tienään perhepäivähoitaja nimikkeellä tuolla. Ja ois vähän vaihtelevampaa ku tekis vähän ympäriinsä töitä. Mutta kun ei tiiä et miten olo jatkossa muokkautuu ni ei oikeen uskalla tässä vaiheessa siihenkään lähteä.

Vuoto loppu taas sitten sunnuntaihin. Ois ollu kyllä ne toiset menkat sillon, et jospa vaan sitä oireili. Tissit on edelleen ihan mielettömän kipeät. Pissalla juokseminen öisin onneks on helpottanu. Mut sit taas iskee pelko että kaikki ei oo enää ok, kun oireet heikkenee. Kamalaa kun tää epävarmuus on jatkuvasti menossa mukana. Mutta ihana vko takana kun mieskin ollut kesälomalla tämän vkoa. Saanut olla kunnolla yhdessä ja nukkua aamuisin pitkään.:)
 
Voisin varovasti ilmoittautua mukaan. Erityinen tervehdys summerille ja Carmenille, jotka ainakin muistan tuolta viikon35 piinailijoista. Sieltä plussasin pari viikkoa sitten, mutta en ole uskaltanut tänne odottajiin vielä kirjoittaa. Mutta nyt oli pakko, koska mulla samat jännitysfiilikset kuin Summerilla eli eka ultra huomenna! Jännittää ihan liikaa. Mulla ei oo oikein mitään oireita et siksikään tätä ei oikein usko. Eli siis jännitetään yhdessä huomista Summer ja tullaan tänne sitten kertomaan uutiset. Toivottavasti ne on molemmilla hyviä!

Esikoinen on meillä kyseessä ja tarkemman lasketun ajan ilmoitan huomenna, toivottavasti. Omien laskujen mukaan se olisi 10.5.
 
Tervehdys Lilia Ja tervetuloa mukaan :flower: Olenkin odotellut sinua ;) Mites monta meitä kaikenkaikkiaan sitten plussasikaan vkon 35- pinosta - eikö me neljää veikattu?

Pidän peukut pystyssä huomista ultraasi varten: toivotaan, että pikkuinen siellä uiskentelee ja sydän sykkii :heart: Me kävimme ultrassa maanantaina ja pikkuruisen Nirpun näkeminen ja se sydämen syke sai kyyneleet silmiin - sen verran ihana hetki se oli!
 

Yhteistyössä