TOUKOKUUN TOIVOTUT

Onnea uusille plussaajille ja tervetuloa mukaan kanssaelämään yhtä elämän ihmeellisimmistä ajoista :heart:

jenni30v.: Ymmärrän huolesi ja pelkosi tilasi suhteen :hug: mutta onneksi saamme maailman huipputasoista hoitoa raskausaikanamme Suomessa, jos ongelmia ilmenee. Itse välillä pysähtynyt ihmettelemään nykylääketiedettä ja kuinka moniraskaus ja synnytys olisi päätynyt huonosti ilman ammattitaitoisia ihmisiä. Eli onneksi tosiaan sun kohdalla ongelma tiedetään niin pystytään koko raskautta seuraamaan alusta saakka ja minimoimaan mahdolliset riskit. Toivottavasti pystyt nauttimaan raskaudesta ilman liikoja pelkoja :heart:

Ihanaa moni menossa JO ensvko:lla ultraan. Niitä kuulumisia siis odotellessa :) tsemppiä pienitytöntylleröinen tulehan kertomaan sitten ma. kuulumiset.

Jonsku83: 2006 äippäpakkaus jaettiin loppuun vasta toukokuussa kun kaikki halusi pitkittää sen hakemista uuden 2007-paketin toivossa. Eli hyvät mahdollisuudethan tuo 2007-pakkaus on saada kun sitä voi hakea vähän jälkeen raskauden puolivälin :) Itse taidan ottaa rahana kun on tuo 2006-pakkaus vielä niin hyvissä voimissaan.

Omanapa: Tää väsymys on karmivaa, koko ajan silmät painuu kiinni ja onpysähtynyt olo. Muuten tuntuu niin ihanalta ajatella, et pikkunen kasvaa ja kehittyy ja siitä ei vielä kukaan ulkopuolinen tiedä, on semmonen sisäänpäin kääntynyt olo *mun pieni salaisuus*

Kauniita unia.
 
Nyt minäkin taidan jo uskaltaa heilahtaa teidän joukkoonne.

Eli meille on tulossa pillerí vauva ja aikamoinen yllätys. Ja sitten tätä ylläriä epäiltiin vielä kohdun ulkoiseksi raskaudeksi joten en uskaltanut aiemmin mukaanne liittyä. Mutta tänään ultrassa varmistui että normaali raskaus on. Siellä näkyi pieni puoli senttinen papu ja sydänkin jo pampatteli hurjaa vauhtia. :heart:

Elikkäs laskettuaika olisi 7.5.2008 ja toinen lapsi tulossa ja synnytys paikkana on SatKs. Tu meidän esikkokin on vasta 8 kuukauden että pikkasen jännittää kuinkas lähtee arki sujumaan 2 pienen kanssa, mutta eiköhän me ihan hyvin pärjätä. =)

Ihan kauheeta pahoinvointia mulla on. Mikään ruoka ei maistu....ei edes roskaruoka ( :eek: )
Hedelmät, kasvikset ja salaatit kyllä maistuu sentään.

Ihanaa odotusta ja tarrasukkia kaikille toukokuisille! :heart:
 
Joku kyseli miehen suhtautumista...meillä mies taida oikein edes älytä vielä, että mistä on kyse. Minullehan tämä on paljon helpompaa, koska jo kaksi on, mutta miehelle kun tämä on ensimmäinen. Emme ole mitenkään yrittäneet vauvaa vaikka olenkin ollut ilman ehkäisyä niin kauan kun olemme yhdessä olleet. Toki olemme asiasta jo aiemmin puhuneet ja todenneet että tuloo jos on tullakseen. Noh, ainahan se järkyttää omalla tavallaan, kun kuitenkin ehti jo ajatella, että eipä sitten näkynyt vauvaa (olemme olleet yhdessä reilun vuoden, mutta tunteneet paljon kauemmin). Miehelle tämä on tosiaankin eka lapsi ja lisäksi hän on minua jonkun vuoden nuorempi, joten hänellä on kyllä kova kasvaminen isäksi. Hyvä isä hänestä tulee, en epäile ollenkaan, mutta itse hän miettii, että jos ei osaakaan jne. Tukea tarvitsee myös mies kasvussa, äidillehän tämä on paljon konkreettisempaa ja jotenkin ehkä luonnollisempaakin.

Mun maha ei pysy sisässä vaikka kuin sitä sisään vetäisin. Pallero jää alamahaan. Varmaan alkavat rouvat seuraavalla jumppatunnilla jo kyselemään vatsanseudusta. Vielä ei haluis kertoa kun kausikin alkoi vasta. Noh, enköhän jonkun puolijoukkueteltan löydä päälleni :D
 
Kai minäkin voisin ilmoittautua joukkoonne, vaikka tämä odotus ei vielä tunnu todelliselta. No, paha olo on kyllä, mutta muuten.. Kyseessä on yllätysvauva; perheemme neljäs (biologisesti kolmas minulle). Elämä on niin kiireistä, että en osaa ajatella asiaa todellisena ja se pelottaakin.
Jotenkin en ole osannut vielä harkitakaan neuvolaan soittamista, pähkäilen vain asiaa iltaisin odotuspalstoja selailemalla. Vauvan la on 3.5.08.
 
Huomenta! Tervetuloa uudet!!

Tänään ensimmäinen aamu, kun oli vähän epämääräinen olo. Ei oksettava, mutta vähän huono kumminkin.

Nyt mietityttää, viittiikö lähteä sateessa jumppaan vai ei.Lauantaita kaikille!
 
mä näin viime yönä ekan lapsi unen, mutta entiä oliko se tyttö vai poika, kun siinä unessa en nähnyt kuin vauvan pään..muistaakseni siinä unessa totesin että oli poika. ja sit näin unta kans että alkoi vuotamaan verta..ja se oli sit menoa... :'( toivottavasti ei oikeesti ala. mutta muuten kyllä hyvä olo..kunmmallista närästystä on, ja välillä ihan järkyttävän kylmä, ja sit taas välillä on naama punasena kuumuudesta...outoo...
 
Huomenta!

Tervetuloa kaikille uusille, paljon on toukovauvoja tulossa!

Täällä aika tavallinen aamu, ei ihmeempää kuvotusta tai muutakaan. Yks alkuraskauden vaiva näyttää tulleen heti kuvioihin eli mahan toimiminen on hidastunut. Sama on ollut myös aiemmissa raskauksissa, olin vain olettanut että johtuu silloin yhdistelmästä raskaus+kuumuus ( kesällä aiemmin siis on alkuraskaudet ollut ) mutta näyttäisi johtuvankin tästä tilasta. Syön kyllä esim. puuroa ja ruisleipää eli kuitujakin pitäis tulla.

Närästänyt on myös, just tuo ruisleipä on yks mikä sitä aiheuttanut. Varmaan joutuu sitten jättämään vähemmälle sen syömistä.

Nyt viikonlopun viettoon, mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Onnea kaikille uusille odottajille! :)
Berry76, minulla on ollut sama ongelma tuon mahan kanssa, ihmettelin asiaa koska aiemmin maha on toiminut hyvin. Mukava kuulla, että raskausajan oireita tämäkin... :)
Olen alkanut jännittämään keskiviikon ultraa, toivottavasti kaikki on hyvin. Tätä pientä ollaan todella jo odotettu!
Kirpeää syyslauantaita kaikille!
Kuunlilja
 
Meitähän on jo aika paljon,itsekin uutena toivotan uudet tervetulleeksi :D

Mouku:Mulla toi mahd.km on tietty mielessä aika tuoreena,koska helmikuussa sellainen kävi juuri näillä viikoilla. Mutta silloin olin mielestäni henkisesti valmistanut itseni siihen jne. ja silti se oli kauhea shokki. Eli koska siihen ei voi mitenkään valmistautua,kannattaa vaan yrittää nauttia ilman pelkoja :heart:

Meille kanssa tulossa esikoinen :heart: Tekis mieli kertoa kaikille,mutta todennäkösesti varsinkin vanhemmat pidetään vielä uutispimennossa. Muutamalle kaverille ja siskolle todennäköisesti kerron,koska tietävät tästä meidän yrityksestä,keskenmenosta ja muista ongelmista mitä on matkanvarrella ollut. Onpahan sitten tuki jos jotain taas käy.

Verenpaineista: Mulla on luonnostaan ollut aina aika korkea verenpaine,ei vielä mitään toimenpiteisiin johtavaa,mutta pelkään että siitä tulee kyllä nyt propleema kun raskaus nostaa entisestään...


Varattiin eilen reissu kanarialle,las palmasiin marraskuussa,ihanaa... onko kellään kokemusta?


Palataan taas,t.Repa ja kutvonen :)
 
Huomenta vain kaikille mammoille!!! =)

Jopas oli tullut paljon uutta tekstiä, en edes kaikkia jaksanu lukea :) Ei passais jättää päiväksikään käymättä täällä.

On taidettu meilläkin päin hieman nimiä jo miettiä, mutta silleen vain ihan pikkuisesti ;) Vointi on pysynyt samana, eli väsyttää pirusti ja hieman epämääräistä oloa. Onko muuten muilla koko ajan hirveä nälkä?! Siis minulla tuntuu, että vaikka syön, syön ja syön, niin nälkä ei lähe sitten millään. Ihan pelottamaan alkaa, että millaisessa kunnossa sitä loppupuolella raskautta on jos jatkuu samaa rataa :eek:

Tervetulloo kaikille tuoreille odottajille!! =)
 
Toukokuun Toivotut syyskuussa


25.4
TyyneTäti...............viides


27.4
Mollakka.................kolmas
Elz83N...................kolmas..........Mikkelin keskussairaala


1.5
bluebird


3.5
HelmiPihlaja............esikoinen
Mimosa81..............esikoinen..........TYKS
monitoimityökalu.....kuudes............SeKs
kanaemo ...............neljäs


4.5
paivansade73.......kolmas.....Kätilöopisto tai Naistenklinikka


5.5
hes
PMMP76
Kuuhullu ..............kolmas.........KOKS
e rika...................esikoinen
PieniTytönTylleröinen...toinen



6.5
ToukoMuru...........esikoinen
onnellinen81
Pötkis...................neljäs



7.5
Liro..................toinen...........SatKs



8.5
carmen.............esikoinen.........Jorvi
santrra ..........esikoinen.......Kuopion Yliopistollinen sairaala
Jenni30v.............esikoinen



9.5
summer 81...........toinen.............Jyväskylä
Laurenzia..............kuudes...........PHKS
Vaula


10.5
Annaliina73............kolmas..........OYS
autumn84..............toinen
samary..................esikoinen.......OYS
maviks...................toinen............KOKS
Marimint81.............esikoinen


11.5
poika04...............toinen.......Kuopion Yliopistollinen sairaala



12.5
Annastiina69...........neljäs..........Jorvi
katrinainen...esikoinen..Trondheimin yliopistollinen sairaala
weiss.....................toinen
kuunlilja.................esikoinen
Lumikko71


13.5
Lahja...................toinen
dedefilus .............kolmas


14.5
singa.....................kolmas..........Kätilöopisto
beccy.....................toinen
tapsu85.................toinen...........Mikkelin keskussairaala
wilhelmiina81...........toinen


15.5
äippä 84 ................kolmas..........SatKs


16.5
pippa.....................esikoinen
Elriina ..................kolmas..........KOKS
mouku80.................esikoinen


17.5
sisarHENTOvalkoinen......toinen........Jorvi
saaara ........................toinen........OAS


19.5
Jonsku83...............esikoinen


21.5
sädetikku .............kolmas
iritna ..................toinen



lisäksi ei la

Maarikki
suzette
Pikkunen.................viides
toukomamitsu..........esikoinen
berry76 .................neljäs
iitu84......................esikoinen
monitoimityökalu......kuudes
khalawah
ninaTT
Repa .....................esikoinen
haaveilia
EkaVakara .............toinen
 
Päivitin taas listaa, alkaapa meitä jo olemaan. Ja kaikille anteeksipyynnöt jo etukäteen jos listasta löytyy virheitä tai tiedot ovat puutteellisia. Korjailen kyllä..

Minuu ei vaivaa nälkä vaan se ettei tee mieli syödä mitään. Lämpimän ruoan ajattelukin jo :x Kyllä on ollut vaikeaa saada lapsille kaksi kertaa päivässä lämmin ruoka nokan eteen. No, jokusen viikon päästä toivonmukaan helpottaa. Nyt tosiaan elän vihanneksilla. leivällä, leikkeleillä ja hedelmillä.

Me muuten juuri päätimme ettei mieheni tule mukaan synnytykseen. Kahdessa ekassa on ollut, kolmanteen ei kerinnyt (normaali alatiesynnytys, synnytyksen kesto 48 minuuttia, hyvä kun ehdin itsekään mukaan :D )
Nyt mukaani tulee hyvä ystävättäreni, ja mies jää huolehtimaan jälkikasvusta. Ainahan kaikki ei tietty mene suunnitelmien mukaan, mutta alustavasti näin.

voikaa hyvin ja kuulumisiin :wave:
 
Onpas meitä paljon! =) Vielä tuntuu, että joka kerta on tullut niin paljon uusia odottajia mukaan, etten muista kenenkään nimeä, mutta onhan meillä aikaa "tutustua" ja oppia tuntemaan toisemme :flower:

Joku kyseli miehen suhtautumisesta... Meillä tuleva isä on aivan haltioissaan vauvasta ja muuttui sillä samalla sekunnilla tuhat kertaa hellemmäksi ja huolehtivaisemmaksi, kun plussa-tikun näki! Ainahan hän on ihana ja huolehtivainen, mutta nyt erityisesti. Silittelee ja "juttelee" jo vauvalle massun päältä, vaikka toki tietää, ettei siellä vielä molski kuin pieni kirppunen :) Ja tässä olotilassa onkin ihanaa, että hän jaksaa paapoa minua ja pitää huolta: iski meinaan eilen aamulla sellaiset pahoinvoinnit, että oksat pois :/ Lähdettiin eilen aamulla Espanjasta kotiin ja olen oksentanut siitä saakka, vaikka luulin, että omaan sänkyyn pääsy helpottaisi oloa. En oikeasti tiedä miten selviän, jos tämä tällainen olo jatkuu, sillä tuntuu, etten pysty edes kävelemään! Kaikki ruoka kuvottaa; tänäänkin olen saanut aivan väkisin itseni pakottaen syömään vain leivän ja jugurtin. Koitan juoda paljon, etten sentään kuivuisi, mutta olen rehellisesti sanoen hieman huolissani.. Kuinka kauan tällaista oloa voi antaa kestää ennen kuin pitää lähteä lääkäriin? En tosiaan voi mennä maanantaina töihin, jos olo on tällainen :ashamed: Ja mitä tämä tekee pidemmän päälle pikkuiselle?

Onko kellään muulla todella voimakasta pahoinvointia; sellaista, joka vetäisi ihan sänkypotilaaksi kuten minut? :snotty:
 
Moi taas! Kiva kun täällä on oltu ahkeria taas! Carmen, harmi että noin kamala olo on päässyt iskemään! :hug: Mulla ei oo vielä kokemusta tollasesta, mutta hieman pelottaa kun meilläkin on jonkun viikon päästä matka edessä, osuu kai juuri niille yleensä pahimmille viikoille.

Väsymys valtasi tänään iltapäivällä ja oli pakko vetää tunnin päiväunet.

Repa: toivotaan että tällä kertaa kaikki menee hyvin.
 
Minäkin siis liityn joukkoonne :) Olin tipahtanut tuolta listalta.. pääsisinkö vielä mukaan? :saint:

Toinen on tulossa 17.5. laskurin mukaan laskettu ja synnyttämään lähdetään Oulaskankaalle (OAS).

Oireita on ollut melko vähän. Eka raskaudessa katosi makean himo ja se sama on onneksi tapahtunut nytkin :D Tissit on taas jonkin verran turvonneet ja välillä öllöttää kaikki syötävä.

Liro:
Meilläkin on 8kk (parin päivän päästä tulee 9kk täyteen) ukkeli ja tämä uusi tuli yllätyksenä "varmojen päivien" käytön seurauksena. Lisää lapsia on ollut toiveessa, mutta ei vielä ihan hetkeen. Tämä pieni ilmeisesti halusi tulla nyt

=)
 
Carmen miä täällä ainakin oon sairaslomalla ton pahoinvoinnin takia! Ei pysty olee ku aina hetken pystyssä ettei tuu huono olo! Ja ruoka on tosi heikosti uponnu! Maustamatonta jogurttia, hedelmiä ja jotai mehukeittoja ja mehuja menee! Kuvotus on älytön! Miulle ainakin heltis tosi helposti tuo sairasloma asian tiimoilta! Puoltoista vkoa sain suoraan ja sit katotaan taas ens vkolla et miltä alkaa näyttämään! Meillä ei vaan mies oikeen tajua et miten oikeesti voimaton olo on... Ja et miten paha olo se on kun on koko ajan oksennusta vaille! :( Koita jaksaa!!! Jos jotai positiivista ni tää yleensä loppuu sinne 14 vkoon mennessä! Tosin veikkaan et miulla ei oo töitä enää sillon... :/
 
Täällä myös pystyssä ollessa etoo ja vessassa saa viettää aikaa aamusin niin ettei meinaa töihin ehtiä ajoissa...
Kuvotus helpottaa kun lepää ja nukkuu...

Ruoan ajattelukin saa voimaan pahoin. Maustamaton jogurtti, appelsiini, näkkäri ja mehut ovat nyt ainoat jotka saan menemään alas ilman oksentamista...joo...heikottaa... Raskausvitamiinitkaan ei varmaan tehoa kun muuten on niin suppea ruokavalio...

Oletteko varanneet aikaa ihan terveysasemalta lääkäriin, vai neuvolantätikö sairauslomaa antaa tässä vaiheessa?

Itselläni ensimmäinen neuvola vasta neljän viikon päästä (raskausviikolla 10)... Puhelimen välityksellä ei taida sairaslomaa herua...

Miten tässä pitäisi toimia? Esikoista odottelen...
 
Hei! Voisinko liittyä joukkoon mukaan? testi näytti eilen plussaa ja la sijoittuu arvatenkin tuonne 21.5 paikkeille. Vielä hieman vaikea uskoa testitulosta, kun oireina ei ole muuta kuin rintojen arkuus, mutta kaippa oireet sieltä pikkuhiljaa ilmaantuu... Ainakin, kun muistelen ensimmäistä raskauttani. Esikoinen nyt 2 vuotta. Onnea kaikille muillekin kevätvauvaa odotteleville!
 
Repa Itse kävin edellisen raskauden aikana samalla saarella Inglesissä tammi- helmikuun vaihteessa kun laskettu aika oli elokuun alussa (viikkoja en kyl muista). Raskaus ei haitannut millään lailla matkantekoa. Ainoastaan paikallaan istuminen koneessa ahtaissa tiloissa tuntui epämiellyttävältä. Suosittelen magnesiumia varaamaan suonenvetoihin jo ennakolta ja jos haluaa special palvelua ja ymmärrystä vierustoverilta kannattaa kertoa mistä kiikastaa. Omalla kohdalla ainakin kaikki suhtautuivat tosi hienosti kääntämiseen ja vääntämiseen. Tukisukkia en käyttänyt, mutta olisi niistä saattanut apua olla. Itse Palmasia en sen enempää tunne mutta noin talviaikaan ei sielläkään varmasti kovin kuumaa ole. Tammi- helmikuun vaihteessa saaren eteläosissa lämmöt kieppui 20 asteen hujakoilla ja tuuli oli navakkaa ja viileää. Ei tarvinnut juuri rannalla/ altaalla lekotella. Siitä huolimatta oli ihan hyvä reissu.

Muutoin tänne ei kuulu sen kummempaa. Vatsa on sen näköinen kuin olisin nielassut kuumailmapallon. :LOL: Nukkua voisi kellon ympäri ja puhti on pois. Onneksi flunssa taitaa jo helpottaa.

maviks rv 6+0
 
Huomenta! Täällä hullun aikaisin kukun hereillä ottaen huomioon, että on sunnuntai. Tervetuloa iritna! Toukomuru: eikös sairauslomat haeta yleensä työterveydestä? Vai etkö sinne vielä haluaisi paljastaa tilannetta? En osaa valitettavasti antaa mitään neuvoa. Maviks: mullakin on vatsa turvoksissa, sen sijaan ihmetyttää kun rinnoissa ei ole oikein mitään muutosta. Tosin siis laskujeni mukaan on vasta 5+2 tänään.

Kirpakkaa syyssunnuntaita kaikille!
 
Ei ne työterkassa kuulemma hoida raskausasioita.... kysyin työkaverilta! Enkä kyllä haluaisi sinne vielä paljastaakkaan... Tietääkö joku muu? Keneltä olette hakeneet saikkua alkuraskauden aikana ja oletteko saaneet ihan hyvin?
 

Tervetuloa taas uusille!

Pahoinvoinnista: Jos mitään ei pysy sisällä, kannattaa kyllä lähteä ihan päivystykseen. Yksi tuttava oli useamman viikon ihan sairaalassa tiputuksessa, kun mitään ei pysynyt sisällä.

Itsellä aika hyvä olo tänään, väsymys kyllä on koko ajan ja semmoinen voimaton olo. Mutta maha on kyllä kamalan turvoksissa. Rinnoista joku kyseli, mulla ei oo ikinä ollut alkuraskaudessa mitään näkyvää muutosta rinnoissa, ainakaan en ole huomannut. Kyllä sitten, kun maito on noussut rintoihin, ne on suurentunut jonkin verran. Mutta raskausajan oon pärjännyt samoilla rintaliiveillä kuin ennenkin.

Huomenna mies saa tietää miten sillä työvuorot menee jatkossa, siirtyvät ens viikolla 3-vuoroon. Sen jälkeen voin soitella neuvolaan, kun haluaisin ihan yksin siellä käydä ilman kuopusta. Varmaan kuitenkin 3-4 viikon päähän saa ajan, kun sen verran alussa ollaan.

Hauskaa sunnuntaita kaikille!
 
ToukoMuru: Sun varmasti kannattaa olla yhteydessä neuvolaan, jos saisit neuvolalääkärille ajan. Alkuraskaudesta en ole ollut sairauslomalla, mutta muulloin ainakin neuvolalääkäri on sairausloman kirjoittanut. Neuvolantäti voi kirjoittaa 3 päivää sairauslomaa, pitemmät kirjoittaa lääkäri.
 
Maviks.kiitos informaatiosta... keskilämpötila n'äyttäs olevan marraskuussa 25,eli ihan riittävästi mulle =)

Noista oireista,mulla ei oo mitään erityistä pahoinvointia,joskus vähän huono olo...saa nähä pukkaako myöhemmin. Mut rinnat on tosiaan todella arat ja väsyttää rutosti |O

En oo varannu neuvolaakaan vielä ja saa nähä milloin sen teen,viikon vielä ainakin odottelen. Viimeks jouduin perumaan ajan :ashamed:
Ja samoten ajattelin varata alkuraskauden ultraan ajan joskus 7+ viikoilla...

Voikun aika menis vähän nopiammin...
Hyvät sunnuntaipäivän jatkot kaikille.....
 

Yhteistyössä