TOUKOKUUN TOIVOTUT

Täytyy lisätä edelliseen viestiin, että kuusi yrityskiertoa oli siis takana ennen tätä plussaa. Kolmisen viikkoa olen pitänyt tätä tietoa itseni ja miehen välisenä, kun muille ei uskalla vielä kertoa.. Ajattelin, että ehkä täältä saa neuvoa ja tukea, kun on esikoinen kyseessä.:)
 
Moi taas! Tervetuloa uudet! PieniTytönTylleröinen, googleen kun laittaa hakusanaksi "alkuraskauden ultra" niin tulee tietoa. Siellä oli muistaakseni 8 viikkoa aika tavallinen aika. Itse ajattelin ehkä odotella vaan kunnan tarjoamaa ultraa, siinä sitten ainakin pitäisi jo kunnolla näkyä jotain. Mut saa nähdä miten malttaa, jos nyt ees sinne asti pääsee. :)
 
Uusille tervetuloa!

Otinpa taas päiväunet kuopuksen kanssa, taitaa tulla jokapäiväiseksi tavaksi nyt vähäksi aikaa.

Täällä 'korvessa' ei noita ultria ole kovin lähellä, joten en käy muissa kuin neuvolan tarjoamissa. Onneksi täällä on pätevä neuvolalääkäri, joka osaa hyvin hommansa. Kolmannen odotuksen aikana kävin monta kertaa ultrassa, ensin oli np-ultra, mutta viikkoja olikin vähemmän, joten sain uuden ajan. Myös rakenneultrassa kävin useamman kerran, virtsarakkoa ei näkynyt eka kerralla ja vielä kolmas kerta napasuonten määrän tarkistamiseksi. Normaalisti täällä saa siis np- ja rakenneultran.

Tänään oon ollut ihmeen energinen, sain imuroitua ja viikattua puhtaat vaatteet kaappeihin. Kolmas koneellinen on vielä pyörimässä.

Sateista päivän jatkoa!
 
PieniTytonTylleroinen Alkuraskauden ultrassa varmistetaan, etta raskaus on todella alkanut ja ettei kyse ole kohdun ulkopuolisesta raskaudesta - ja kaiketi, etta kaikki on muutenkin hyvin. Luin aikanaan, etta pikkuisen sydan alkaa sykkimaan 25 paivaa hedelmoityksesta ja oma laakarini kehoitti tulemaan alkuraskauden ultraan "pari-kolme viikkoa positiivisen testin jalkeen".
Itse menen ekaan ultraan ensi maanantaina, jolloin rv6+4. Alkaa jo pikku hiljaa jannittamaan (meilla kun on yksi tuulimuna takana ja siksi haluamme tarkistaa, etta kaikki on kunnossa).

Eikun aikaa varaamaan sinakin :heart:
 
Hei vaan kaikille pohjoisestakin! muutaman päivän aikana on väsymys hellittänyt jonkin verran ja pahaa oloa ei ole tullut vieläkään, joten ehkäpä sitä ei tulekaan...hyvä niin :) Muutoin vatsan seutu on niin makeasti turvoksissa, että voisi tosiaan luulla, ett viikkoja on paaaaljon enemmän. Ja tissit on täynnä kipeitä möykkyjä, auts :| Mies odottelee innolla, että milloin tissit aloittavat valtavan kasvun...hih...sitä saapi odotella; valtavat ne on vasta sitten kun maito nousee, mutta enpä kerro sitä; onpahan silläkin jotain mitä jännätä vauvan lisäksi :D

En ole vielä oikein uskaltanut sisäistää tätä raskautta kunnolla. Kaipa sitä haluaa varmistuksen että kaikki on kunnossa. Toisaalta olen ollut niin väsynyt, että en olisi edes jaksanut innostua suuremmin mihinkään hössötykseen. Päivä kerrallaan. Mutta odotan silti innolla, että pääsen hypistelemään vauvanvaatteita ja kaikkia söpöjä ihania kamoja =)

Semmosta! Muistakaa ulkoilla ja liikkua; se tekee hyvää teille kuin vauvallekin! minä ajattelin urhoollisesti vetää jumppatunteja joulukuulle saakka, saas nährä kuin käy....
 
vasymyksesta... Olen ollut ihan lopussa ja puhki joka paiva toissa ja mielllani nukkuisin joka yo ainakin 9 tunnin younet. Sohvalle, kun hetkeksi kellistyy niin varmasti nukahtaa ihan mihin aikaan paivasta tahansa. :D
Olen niin turvoksissa, etta meilla toissa jo lapset (PK:ssa) kyselee, etta onko sulla vauva masussa. Mitapa siihen sanoa. Hiukan hymyilyttaa. Turvotus on kuulema hormonaalista sanoi laakari.

Jos joku paivittaa listaa niin mulla on ensimmainen tulossa ja synnytys paikkana Trondheimin yliopistollinen sairaala.

Kiva kun taalla on tuttujakin (Weis, Summer ja Mouko 80). Kiva kuulla miten teillakin etenee raskaus. Mulla eka neuvola vasta 10.10. ja eka ultra viikolla 12 tai 13. Ajattelin siihen asti odottaa (pakkokin on , kun taalla ei paase aiemmin kuin hatatapauksessa).
Rinnat ovat tulleet todella kipeiksi ja raskaksi. Onko kellaan vinkkeja miten rintasarkya voisi parannella?
 
Moi taas! Miten teillä on miehet suhtautuneet varhaiseen raskauteen? Meillä oli kyllä iloinen silloin plussasta, mutta nyt ei ole kysellyt mitään, saati hankkinut tietoa itse. Varmaan sit vasta tajuaa jos pieni tulee sitten toivon mukaan aikanaan ehjänä ulos sieltä...
 
mulla on nyt kauhee huoli tästä raskaudesta...tuntuu niin epäuskottavalta...haluisin mennä jo heti ultraan, mutta kun ei saa gynelle aikoja.vasta parin viikon päästä sain...tuntuu ihan elottomalta...nippailuja tuntuu välillä mahassa siellä täällä..varsinkin makuula..ja välillä on etova olo, ja nännejä on tän päivää kutissut :D mut eipä tässä muuta
 
weiss
katrinainen mukavaa todella, että muutama "tuttu" löytyy.. pienitytöntylleröinen kirjoitti tuosta huolesta.. jotenki miekin kovasti olen huolissani, kun nuo oireet on oikeasti aika mitättömät.. Onhan tuota väsymystä ja nippailua, vessassa juoksua ja joskus sellainen etova aalto, mutta kuitenkin tuntuu niin pieneltä.. Sitä miettii koko ajan, että mahtaako pienellä olla kaikki hyvin ja onko siellä edes mitään. Aattelin käyä yksityisellä, jollei kunnalla pääse ultraan, sais ainakin mielenrauhan. Ei auta kun elää päivä kerrallaan ja yrittää pitää pää kasassa..
 
mouku80 kyseli miehen suhtautumisesta.. Meillähän siis tilanne se, että miehellä ei niin tuo vauvakuume ollut. Joten hieman kyllä jännitin, miten plussauutiseen suhtautuu. Ihanasti silti on suhtautunut, taisin jo aiemmin kertoa, että nimeä jo mietti. Eli samalla lailla täälläkin kuin katrinainen totesi, minä yritän toppuutella ja odotella rauhassa, että viikkoja tulee lisää =)
 
...Kuinka isoksi tissit oikeasti kasvaakaan...Olen aika iso rintainen jo muutenkin ja jo tässä vaiheessa (rv 7+0)tissit on kasvanut valtavasti ja ovat tosi arat. Yhdetkään liivit ei enää sovi, jouduin käydä ostamassa läjän uusia ;)

Mitä tulevaan isukkiin tulee niin on aisoissa pitämistä! Hän on ihan uskomattoman innoissaan ja "hössöttää" ympärilläni liki jo rasittavaan saakka. Mitään vähänkään raskaampaa en saisi tehdä, huolehtii että olenhan varmasti syönyt kunnolla, kantaa vitamiinit pöytää jne. Herttaista, tosi herttaista, rakastan tuota miestä niin... Eikä tuo pahaksi ole pistänyt rintojen kasvua ja terhakoitumista ;)

Eka neuvola olisi ensi tiistaina. Osaisiko joku kertoilla mitä ekalla kerralla tehdään, näin esikoistaan odottavalle
 
Tervetuloa kaikki uudet! :wave:
Kiitos kaikille, jotka vastasitte hiusten värjäyskysymykseen. Itse ajattelin kyllä, että tuskimpa siitä haittaa on...ainakaan, jos harvoin värjää.
Olo on hyvä eli ei suurempia oireita (niitä odotellessa). Väsyttää kyllä, vaikka 9h yöunet takana. Jotenkaan tätä raskautta ei meinaa uskoa todeksi vielä. Onneksi pian on alkuraskauden ultra, joten jos sen jälkeen uskoisi =) . Ollaan kerrottu vauvauutinen kolmelle ystävälle. Ultran jälkeen kerrotaan varmaan vanhemmille.
 
Toukokuun Toivotut syyskuussa


25.4
TyyneTäti...............viides


27.4
Mollakka.................kolmas
Elz83N...................kolmas..........Mikkelin keskussairaala


3.5
HelmiPihlaja............esikoinen
Mimosa81..............esikoinen..........TYKS
monitoimityökalu.....kuudes............SeKs
kanaemo ...............neljäs


4.5
paivansade73.......kolmas.....Kätilöopisto tai Naistenklinikka


5.5
hes
PMMP76
Kuuhullu ..............kolmas.........KOKS
e rika...................esikoinen
PieniTytönTylleröinen...toinen



6.5

ToukoMuru...........esikoinen
onnellinen81
Pötkis...................neljäs



7.5

Liro..................toinen...........SatKs



8.5
carmen.............esikoinen.........Jorvi
santrra ..........esikoinen.......Kuopion Yliopistollinen sairaala
Jenni30v.............esikoinen



9.5
summer 81...........toinen.............Jyväskylä
Laurenzia..............kuudes...........PHKS


10.5
Annaliina73............kolmas..........OYS
autumn84..............toinen
samary..................esikoinen.......OYS
maviks...................toinen............KOKS
Marimint81.............esikoinen


11.5
poika04...............toinen.......Kuopion Yliopistollinen sairaala



12.5

Annastiina69...........neljäs..........Jorvi
katrinainen...esikoinen..Trondheimin yliopistollinen sairaala
weiss.....................toinen
kuunlilja.................esikoinen
Lumikko71


13.5
Lahja...................toinen
dedefilus .............kolmas


14.5
singa.....................kolmas..........Kätilöopisto
beccy.....................toinen
tapsu85.................toinen...........Mikkelin keskussairaala
wilhelmiina81...........toinen


15.5
äippä 84 ................kolmas..........SatKs


16.5
pippa.....................esikoinen
Elriina ..................kolmas..........KOKS
mouku80.................esikoinen


17.5
sisarHENTOvalkoinen......toinen........Jorvi


19.5
Jonsku83...............esikoinen


21.5
sädetikku .............kolmas


lisäksi ei la

Maarikki
suzette
Pikkunen.................viides
toukomamitsu..........esikoinen
berry76 .................neljäs
iitu84......................esikoinen
monitoimityökalu......kuudes
khalawah
ninaTT
Repa .....................esikoinen
haaveilia
 
Jenni30v: Muistaakseni ekalla kerralla kysellään kaikenlaisia taustatietoja, esim. mahdollisista sairauksista, myös jos puolisolla on jotain perinnöllistä. Sitten otetaan verta, siitä tutkitaan veriryhmä ja pari muuta asiaa, en muista mitä ne oli :)
Paino, verenpaine ja hemoglobiini. Lisäksi saat varmasti erilaisia raskausaikaan liittyviä esitteitä. Kamalaa, kun ei muista tarkemmin. Lisätkää muut, jos/kun jotain jäi sanomatta.
 
pikaisesti koneelle, päivittelin tuossa äsken toukokuisten listaa, toivottavasti kaikki ovat listalla ja jopa oikeiden tietojen kera.
Uusille onnittelut ja tervetulotoivotukset :wave:
Jenni30v kyseli ekasta neuvolasta; muistaakseni punnitus, verikokeet, pissanäyte, verenpaine ja sitten kaikennäköisiä lappuja täytellään. Harvemmin vielä aikaisilla viikoilla kuunnellaan neuvolan vehkeillä vauvan sydänääniä kun voipi olla hankala löytää. Riippuu nlatädistäkin ilmeisesti.
Mutta väsyneen itseni raahaan nyt suihkuun ja soffalle, House alkaa ysiltä. Jos vaikka jaksaisi katsella.
Voikaa hyvin ja kuulumisiin

:D ..eiköhän mun muisti toimi niinkuin pitää, berry76:n listassa neuvolakäynnistä lähes samat asiat onnistuin listaamaan. Verestä muistaakseni tutkitaan kuppa, hepatiitti -B, HIV, veriryhmä ja vasta-aineet.
 
Kiitokset vastauksista =) Jännityksellä odotan ekaa neuvolaa...Ja kumpa uskaltaisi jo toitottaa kaikille vastaan tuleville millainen aarre minulla onkaan massussa!

Jopas taas väsyttää, mutta täytynee vielä laittaa leivät uuniin kun lämmittelin tuon leivinuunin. Siitä tulee niin mukavan pehmeä lämpöä näin syksyiseen iltaa. =)

p.s :Annastiina69 voinet lisätä listaan että meille on tulossa esikoinen ja la on 8.5. Kiitos kaunis!
 
Hei kaikki! Uskaltaudun joukkoonne, hypähdän tuolta lapsettomuuspuolelta ja jos kaikki hyvin menee esikoista siis odotellaan. Ensi viikolla olisi ensimmäinen ultra, joten eiköhän siellä selviä jo paljon...jännittää...
Oireita on monenlaisia, pahoinvointi alkoi ja vatsaa on nippaillut silloin tällöin. Lisäksi parin viimeisen päivän aikana on rinnat kipeytyneet oikein kunnolla.
La selviää ensi viikolla, itse määrittelin 12.5. mutta katsotaan..
Jännittäviä aikoja eletään, toivottavasti kaikki menee hyvin.. :)
Kuunlilja 5+3
 
Heippa vaan!

Täällä onkin paljon porukkaa keskustelemassa enkä ole jaksanut lukea koko ketjua läpi :ashamed: Väsymys painaa ja nytkin pitäisi mennä nukkumaan, että jaksaisi taas huomenna touhuta esikoisen kanssa. Pahoinvointia ei ole vielä tullut, mutta esikoisestakin se alkoi vasta rv7 ja sitä sitten kestikin lähes koko raskausajan |O

Tuosta alkuraskauden ultrasta joku kysyi. Silloin kun tyttöä odotin, niin kävimme ultrassa 6+ viikolla ja silloin ei näkynyt vielä sykettä. Pari viikkoa myöhemmin kävimme kontrollissa ja silloin näkyi pikku sydämen syke :heart: Kannattaa malttaa odottaa -jos mahdollista- ainakin sinne 8 viikolle saakka, niin ei turhaan aiheuta stressiä itselleen :) Tässä raskaudessa ajattelimme ehkä käydä np -ultrassa ja myöhemmin kaupungin tarjoamassa rakenneultrassa. Ihana olisi käydä useamminkin pikkuista kurkkaamassa, mutta melko kalliiksi tulee yksityisellä... :kieh:

Jaksamista kaikille väsymyksen ja pahoinvoinnin keskelle :hug:
 
niin ja vielä sitä tässä pelkään, kun oltiin viime viikonloppuna viihteellä je edellisellä viikonloppuna viihteellä, eli alkomaholia tuli juotua...kerroin neuvolan tädille, ja sanoi vaan että nyt kannattaa lopettaa, kerta tuli tieto, ja niin lopetankin, pelkää vaan vaikka tosi alkuvaiheessa mennäänkin.. :( :eek:
 
Täälä olis toukotoivotun tuore äippä :)

Tänään plussasin ja näillä näkymin l.a ois 19.5. eli viitosviikolla mennään...
Huisin jänskää!! ;)
Kyllä täälä ollaan isukin kans niin onnesta soikeena että suu on messingillä koko ajan.. :D :heart:
Esikoinen on siis masussa ja ekalla kierrolla tärppäs..

Täytyypä ihan keskittyä lukemaan, keitä kaikkia täälä toukotoivotuissa onkaan.. :) kiva liityä kanssasisarten joukkoon :wave:
 

Yhteistyössä