*** TOUKOKUUN TOIVOTUT HUHTIKUUSSA***

anuliina joo, sitä ne vähän hymyilivät lauantaiyönä sairaalassa, kun vauva riehui kuin viimeistä päivää ja sf-mitta iso ja muuten klassiset raskausmyrkytysoireet päällä. Tuntui hiukan, että joku ei sovi kuvaan.
pipsa possu hyvä tietää, sitten ei tarvitse niin kovasti stressata, jos sitä lapsivettä joskus lirahtaakin. tilanne voidaan tasoittaa synnýtyksessä siis. Mulla iski jo stressi siitäkin, että jos näin käy ja sitten tulee joku tulehdus niin mitäs sitten. mutta olihan weissilläkin hiukan hurja esimerkki siitä miten lapsivesi oli vaan kadonnut. Toisaalta jos vaan tihkuu niin yleensä silloin (kaveri joka on sairaanhoitaja sanoi) kyseessä on pieni reikä ylhäällä kalvoissa ja tulehdusriskikään ei ole niin iso kuin jos kyseessä todellinen lapsiveden meno. Mutta mistäs ensisynnyttäjä voi tuommoista tietää.
majj Jollakin muullakin siis samanlaista vuotoa, mulla voi tosiaan tulla ihan märkälänttikin pikkareihin, mutta siinä on sitten joukossa semmoista valkkarimömmöä. Ihania alapäänjuttuja! :LOL: sori tytöt.
jenni mustakin kuva olisi ihana.

Nyt alkaa hiukan huono-olo iskemään, taidan mennä lepäilemään sohvalle ja parantelemaan oloa. Onneksi kuitenkin yleiskunto tänään kiva. Mulla on jotenkin niin positiivinen olo kaiken tämän suhteen tänään. =)
 
nemika: vauvan lähtölaskenta käsillä =) ihanaa :)

katrinainen: Kiva, että jakselet vielä olla kotona :hug: vesien menosta: Tihkuttelusta ei tietoakaan, esikosta meni yöllä oh:n lattialle vedet vyörymällä, siis ihan kunnon lammikko tuli :whistle:

neuvolaterkut

*rr 109/55
*pisu puhdas
*painoa 54.6kg (yhteensä tullut 6kg vaan, vaikka herkkuja yritän mässätä, ärsyttää:headwall: nytkin nenän edessä kasa kaurakeksejä ja maha täynnä lounasta :whistle: )
*sf 29 (sama kuin 2vkoa sitten, joten jos ei ole kasvanut ensvko:n käyntiin mennessä lähtee taas lähete kasvukontrolliin, yritin kyllä tädillä kertoa, että esikosta mennyt sf ihan samalla lailla samoin raskausviikoin ja ihan terve tyttönen syntyi...)
* Rt, pää ihan alhaalla jo, ei kiinnittynyt
*Hb 128

pipsa possu: Hyvä et, teillä kaikki kunnossa.

 
nemika Olen kateudesta vihreänä täällä :ashamed:

Mua alkaa jo niin ahdistamaan tämä iso maha ja tämä saakelin turvotus. Hermot vaan menee ku ei saa edes sukkia itse jalkaan. Sormet niin tönkkönä että vaikea edes kirjoittaa. Ja nyt vielä kaupanpäälliseksi meiän likalla on parvorokko nähtävimmin. ja pojalle se on iskemässä :headwall: :headwall: Just ku he alkoivat parantua edellisistä vaivoistaan :headwall: :headwall:

nyt on ehkä parempi lopettaa tämä valivali viesti ja syödä jotain jos vaikka helpottais yhtään oloa.

tmvk ja toukka 37+3
 
Moon vähän nössö, kun annoin lupaukseni miehelle, etten painosta tätä edes kihloihin...Ajattelin silloin olevani kovinkin kultainen ja avarakatseinen, no kääntyipä sekin hyvyys itseään vastaan, täällä sitä ollaan ja ruikutetaan, kun kuusi vuotta pukkaa täyteen ja edelleenkään ei ole tietoa mistään sormuksesta.
Osaan vaan kuvitella, että mitäs siitä tulisi, kun väkisin raahaisin miestä kultakauppaan... :/ Saisin mennä yksin ja ostaa itselleni yksinäisen naikkosen sormuksen... No, mitäs menin puhumaan itteni pussiin aikoinaan, tyhmä mikä tyhmä :LOL:

Oooh, Nemika on jonossa ensimmäisenä lähdössä pukkaamaan muksua ulos :) OOOOH!!!!

Tänään aamulla mulla tuli semmoinen olo ekaa kertaa, että haluan taas olla oma itseni, oman vartalon kanssa sinut ja mahtua kaikkiin vaatteiisiin!!! Haluisin taas näyttää seksikkäältä jopa ihan omasta mielestäni, ukko nyt tykkää, vaikka kasvattaisin parran ja kulkisin vessapaperiin kääriytyneenä... :| Tai tykkää ja tykkää, smaa se kai sille on...
 
Täällähän on ollut melkonen tahti...mä kävin tossa ostelemassa ne imetysliivit ja hygienia juttuja sairaalaan mukaan ja vauvalle jotain pientä viellä..tulisipa nyt se lähtö kun kaikki on valmiina odottamassa...tää malttamattomuus on kauheetta vaikka voi mennä viellä pitkään ennenkun nyytti edes syntyy =) ajatella yli 5 viikkoa voi viellä mennä kauheeta :eek:

Maidonnousu: Mulla on maitonoussut ihan kunnolla rintoihin tuntuu aika juileelta...uskaltaskohan niitä vähän pumpata tyhjemmäksi aina välillä????Kun tekee muuten niin kipeetä.

Ja Nemikalle kateellisena täälläkin :D

Katrinainen: koetahan nyt lepäillä siellä
 
Mymmelis: eihän sitä tiedä jos miehesi herkiää kosimaan kun vauva tulee..se kummasti pehmittää noita miehiä..Ei mekään olla naimisissa kun ei olevinaa oo aikaa ollut häitä järjestää mut kyl kait joskus sitten...kihloissa ollaan oltu kohta 7 vuotta
 
joo no mun tuurilla ollaan kasassa vielä kahden viikon päästä. supparit rauhottunu huomattavasti. enää silloin tällöin supistaa ja nekään ei ole mitään kovia kuitenkaan.
et ehkä tässä menee vielä päiviä kuitenkin :D
kerkiee varmasti joku vielä ennen mua :D
olo parani tässä päivän mittaan niin paljon et taidan hipsasta kaupoilla käymään. ku ei täs varmaan pääse laitokselle ku näin hyvän olon heitti yön ja ton aamun supistelun jälkeen.
et jatkan minäkin päivystystä vielä päivä tolkulla täällä :D

nemika+jäbä 37+1 B)
 
Viikonalkuja pömppiksille! On kuulkaa kokeilu kaikki ässät ja ei sitten mitään tulosta :eek: Minä luotan kans siihen ultran arvioon, että LA oliskin se 2.5, joten olis jo täysaikanen ja kaikkea, joten tule ulos, tule :) Noh ei tule.
Kaikki valittavat tosta vetisestä valkkarista, jota mullakin oli vielä viikko sitten, mutta nyt on muuttunut aivan samanlaiseksi kuin raskauden alkupäivinä eli paksuksi jankiksi. Miksiköhän? En muista muutosta edellisistä raskauksista, mutta muistaisko joku jolla on hiukka vähemmän aikaa?
Nemika Joutuin nyt laitokselle, niin me muutkin päästään. :flower:
 
annaliina jos sulla alkaa limatulppaa tulemaan ulos? silloin valkkari tuskin enää voi kovin vetistä olla. =)
muuten aika mielenkiintoista, että huhtikuu on huomenna puolessa välissä ja meillä on tähän ketjuun vaan yksi vauva syntynyt. muissa ketjuissa, paitsi huhtikuisissa, näyttää vauvoja syntyneen jo monta edellisen kuun puolivälin aikaan.
´
äippä on varmaan lähtenyt hakemaan nyyttiään sitten. on tosiaan ollut jo hyvän tovin poissa kirjoittelemasta.
majj samiksia siis ollaan. Vuotokohtalotovereita oikein.
 
hävis tuo teksti johonki.. :headwall: :headwall:
äippää minäki oon kaipaillu, tuolla kerhon puolellakaan ei oo kuulunu. :whistle:
katrinainen: taitaa olla vahvaa sorttia sinun pikkuinen ku kykenee vielä riehumaan vaikka varmasti on ahdasta.. :D
 
ihmeen hienosti on tämä sakki kasassa kyllä pysyny. ku ajattelee miten paljo kuitenki meitä auenneita supistelijoita täällä ollut kuitenki. :D
jospa se äippä ilahduttaisi meitä nyytti uutisilla pian =)
kohtahan se tämäkin ketju purkautuu vauhdilla ku parikin viikkoa menee eteenpäin.
alkaa vauva uutisia varmasti tulvimaan jo vauhdilla sitten :D
 
weiss
Katrinainen: Polilla ei edes paljoa kantaa tuohon lapsivesi asiaan ottanut, vaikka siitä kysyin ja miettinyt olen ihtekkin, mitä jos nyt käy taas samalla tapaa.. Voit arvata, kunka meillä kuluu vessapaperia..

Tosiaan tuota äippää ei ole näkynny, taitaa tulla pian uutisia. :heart:

Jotenkin huvittaa, kun aattelee, kuinka nopiaan aika on kulunnu. Eipä ole kauaakaan, kun täällä pelättiin ja mietittiin keinoja saaha pidettyä pienet massuissa ja nyt mietitään kuumeisesti, että kuka lähtee ensin ja kellä supistelee ja kuinka saahaan pienet pois massukoista jo PARIN VIIKON SISÄÄN!!!! PANIIKKI!!!
Keuhkoista; Oon miettiny, että kuinka valmiit pienen keuhkot on näillä viikoilla? Että JOS pieni alkaakin jo syntymään (mitä ei tule tapahtumaan ennen rv40) niin onko ne keuhkot jo valmiit. En millään tahtois ruveta jarruttelemaan, kun pelko on oikiasti kova, jotta käy niinkuin esikoisesta. En mie siis vielä tahtoiskaan, että pikkunen syntyisi, mutta parin viikon päästä.. :D
 
Moro! Neuvolassa käyty. Niihän tuo oli mullaki pikkusen paikat raolaan. :) Lääkäri meinas että eivihti sormia porata läpi vaikka menis varmaan jo :LOL: ;) Mulla siis viikoja tasan 35.Jep ei se auta kun kärvistellä vielä . Vauvan paino arvio oli 2600 nyt että kohta kolmekiloa rikki. :) Mutta eipäs sen kumempaa palataan! Nissu76 ja ipsku rv35
 
Päivää taloon!

Täällä ei sitten olen minkäännäköistä viitettä siitä, että vauva olis tuloillaan! Ei suppareita (paitsi joskus niitä kivuttomia harkkasuppareita, mutta niitä mä en laske), ei kolotuksia, ei mitään. Jumpassa ja kävelylläkin paahdan vielä ihan innolla. Saas nähdä kuin kauan! Tosin en ehkä ihan vielä olis valmiskaan vauvan tuloon... :ashamed: Jotenkin tuntuu vieläkin hassulta, että meille on tosiaan tulossa VAUVA! Ja melko pian. En oikein tiedä miten päin pitäs olla. Mulle jokainen viikko on tosi tärkee tässä henkisessä valmistautumisessa.

katrinainen ja majj:
Liityn vuotojoukkoihin. Mietin just viikonloppuna et onko tää nyt sitä virtsankarkailua vai valkovuotoa vai voiko se lapsivesi tihutella sieltä jo itsekseen pois??? Ei tunnu siltä, et olis virtsankarkailua (eiks sitä yleensä tapahdu esim. nauraessa, yskiessä tai jotenkin ponnistellessa..?) ja sitä tosiaan välillä lorahtaa ihan kunnollakin. Epämiellyttävää...

eeti
: Tää on menossa keskiviikkona sinne kääntöyritykseen, mut oliko joku menos jo huomen? Kerron kyllä sitte ke-iltana kuulumisia, ellei kääntö ole aiheuttanut synnytystä.. Eh. Ei kai sentään.

Mut nyt siivoilemaan!

naukuri 35+5
 
Pitäisikös sitä pitkästä aikaa ilmottautua mukaan. Viimeksi taisin kirjotella syksyllä... Sitten iski armoton väsy ja kun päivät istuu työkseen koneen ääressä, niin ei oikein jaksa enää illalla kotona innostua.

Mutta nyt kun äippäloma alko ja päivät yksin kotona niin nyt taas jaksaa istuskella koneen ääressä. Ja toisaalta tämä shokkitila jäädä hurjasta sosiaalisesta ympäristöstä pois auttaa hakeutumaan jostain kumman syystä nettipalstoille....

Mutta rv 34+6 menossa ja masuasukki edelleen perätilassa. Sokrut oli vähän koholla, mutta muuten mennyt aika loistavan hyvin. Ja tietty nyt normaalit turvotukset... Keskiviikkona olisi neuvola ja katotaan vielä tarjontaa. Jos sitkeesti vielä pt niin sitten pitänee lähtee käymään äippäpolilla hyvinkäällä.

Mutta tälläiset "pika kuulumiset" tänne päin B)
 
morjens
weiss ja vauvelin keuhkot
kysyin lääkäriltä asiaa ja sanoi, että vauvan keuhkot on vkolla 36 valmiit.

tutustumiskäynti synnytyssairaalaan
meillä oli tänään kyseinen käynti ja tuli varmempi olo kaikesta ja oli tosi hyvä homma. harmikseni nkl:llä ei ole kuin yksi pore ties mikä kylpyamme käytössä, joten tuskin saan sitä :/ .
meillä oli jotenkin niin älyvapaa neuvolan järjestämä synnytysperhe valmennus setti, siis suunnattu ihan kolmevuotiaille, tyyliin / se vauva tulee sitten alapäästä ja on mahdollista saada epiduraali. oltiin miehen kanssa se eka päivä ja jätettiin loput päivät käymättä. mutta onneksi siis tämä nkl systeemi oli passeli ja jäi ainakin vielä positiivinen ja avoin mieli synnytykseen :).

mulla 36 viikko alkoi tänään ja kipeitä supistuksia on tullut muutamia per päivä ja olen miettinyt myös tuota lapsivesi asiaa, että mitä jos ne lorahtaa vessanpönttöön eikä tajua että ne on juuri ne lapsivedet... mulla ei ole vauva kiinnittynyt vielä yhtään mitenkään se pyörii kuin pieni vieteri mahassa jos missä suunnassa ja häneen ei ainakaan päde sanonta, että liikkeet vähenee kun ei ole tilaa liikkua enää. :heart:

kuluisi nyt nää viimmmoiset 4 viikkoa siivillä !
ootteko menossa muuten lapsimessuille ei nyt vaan ensi vkl, ne on kuulemma tänä vuonna suunnattu myös ODOTTAVILLE ÄIDEILLE. jee jee :hug:
 
Melkein hikka per päivä. Minulle tulee vähän huono olo jos jään kuuntelemaan hikottelua. Varsinkin jos on pötköllään. Kokoajan tekee mieli liikkua, ettei tuntis sitä. Mistähän moinen johtuu?
 
Meidän masuasukilla on hikka kans joka päivä ja joskus pariinkin otteeseen. Esikoisella oli myös ja hän hikkaili myös syntymän jälkeenkin useasti. Sehän on vain hyväksi ja kertoo että pikkuisen keuhkot kehittyvät! :D

Täällä on kans pikkarit märkänä jos ei käytä pikkuhousunsuojia. Todennäköisesti on vain valkovuotoa mutta aina välillä sitä rupeaa miettimään et mitä jos se onkin lapsivettä jota lorahtelee :/ Onneksi huomenna on taas polikontrolli niin voi kysäistä asiasta.

Harjoitussupparit vaivaavat myös täällä. Onneksi nyt saavutettu rv34 et saa kaveri tulla jos on tullakseen. Toivon kyllä tosin ettei vielä ainakaan kuukauteen lähde tulemaan!

Meidän esikoinen syntyi rv35 ja keuhkot olivat ihan kehittyneet. En saanut kortisoonia katsoivat vain ennen käynnistystä ultralla että pikkuinen teki hengitysliikkeitä. Ystävälläni on myös rv35 syntynyt vauva joka joutui useaksi päiväksi hengityskoneeseen kun ei olleet keuhkot kehittyneet valmiiksi :'( Onneksi meillä molemmilla nyt terveet reippaat kolmevuotiaat lapset. :heart:

:wave: Vilma rv34+
 

Yhteistyössä