birdie81 noita "sutkautuksia" kuulee aina silloin tällöin, ne on ikäviä. Kyllä teistä hyvät vanhemmat tulee, usko pois!
Mulla tilanne on aina ollut päinvastainen. Koskaan ei kukaan, ei mummot tai äiti/anoppi ole kysynyt, miten pärjään tai osaanko tai muuta, mikä musta olis ollut edes jonkinlainen merkki välittämisestä. Aina on vain oletettu, että mä osaan ja pärjään ja pystyn tekeen kaikki. Toki olen luonteeltani sellainen, että vastoinkäymisistä ei lannistuta vaan kahta kauhiammin tulta päin!! Liekö siitä sitten johtuu.. en tiedä.
Joskus kakkosen aikaan olisin vain toivonut että edes joku olisi kysynyt miten jaksat, tai pärjäätkö, kun pojalla oli tooosi paha koliikki ja kun siitä yli päästiin, oli muita vaivoja vaikka muille jakaa. Koskaan kukaan ei mitään kysynyt... :/
Joskus tuntuu, että lähipiiri pitää mua jonain yli-ihmisenä jolla ei koskaan mitään vaikeuksia ole tms. Se on rankkaa toisinaan. Multa kysytään neuvoa niin taloudellisisssa asioissa, lasten hoidossa/kasvatuksessa, eläinten hoidossa, elämästä ylipäätään. Enhän mä mitenkään erikoinen ole, en edes hoitoalan ihmisiä. Kaikki se mitä itse tiedän tai osaan on tullut opettelun ja yrityksen ja erehdyksen kautta ja sitkeällä uudelleen yrittämisellä. Ei se musta mitään tietäjää tee, tai kaikkiosaavaa, ei. Mikä mä olen muista auttamaan, hyvä kun itse rämmin eteenpäin päivän kerrallaan... mut siis kyllä mä mielelläni autan jos vain osaan ja pystyn, ei kyse siitä ole, vaan joskus tuntuu että multa odotetaan ihmettä, ja jos joskus erehdyn valittamaan jostain asiasta, niin silloin on maailmanloppu käsillä tai jotain, vaikka kyse olis ihan pienestä asiasta...mulle.
Jassoo, muksut ulvoo ruokaa, pakko mennä :wave: