***TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 heinäkuussa

Vaunuista Melko kuumat ovat aurinkoisina päivinä. Meillä on pehmeä ( mutta silti hyvin muotonsa pitävä ) kantokoppa, jonka pohjalla on ohut peitto ja pään alla harso. Puen tytölle viileimpinä päivinä housut, sukat, hatun ja hupparitakin bodyn päälle. Kuumina päivinä on riittänyt esim. lyhythiainen body, housut, sukat ja ohut lakki. Avaan myös kantokopan päällisen, jos on oikein kuuma.

Nemika Juu tuo pullon tarjoaminen ei ehkä sinulla kannata, kun maitoa tulee noin reilusti. Tulispa multakin, pääsisin helpommalla :). Nauratti tuo esikoisesi tuumaileminen erikoista imetysasentoa katsoessa :LOL: . Kaikki keinot on sallittuja, pääasia että vauva syö :D .

Tyttö nukkuu pinniksessä. Aamuyöllä en aina jaksa nostaa tyttöä enää omaan petiinsä, koska yleensä hän sitten herää. Saan jatkaa itse vielä hyvällä tuurilla n. tunnin unia, jos annan hänen jäädä viekkuun.

Leluista tuo Liberon kukka on meidänkin vauvelin mieleen!

Liikkumisesta Vaunulenkillä käyn päivittäin. Juokseminen kiinnostaisi aloittaa, mutta tarvii hankkia tukevat urheiluliivit, ei näiden maitopussien kanssa muuten voi juosta :D.

Herkkuhimo löytyy täältäkin :( .

Rela-tippoja ollaan annettu tytölle jo jonkin aikaa. Pahimmat masuvaivat on helpottanut niiden aloittamisen jälkeen...vaikea sanoa onko sattumaa vai toimiiko ne oikeesti. Häjysti tyttö irvistää, kun tippoja annetaan...taitavat maistua pahalta.

Tervetuloa uudet :wave: ja onnea nimen saaneille vauveleille! :heart:


Q:n tapaus oli järkyttävä :'( . Kaikkea sitä voikin sattua.

 
bellani,

Täällä yksi Kotkalainen mamma...äsken juuri sanoin miehelleni, et eipä tältä suunnalta ole oikein ketään mammaa :LOL: ...

Vauvauinti juttuja olen katsonut netistä...Karhulassa on jotain sekä Katariinan uimalassa...Katariinassa oli uintia muistaakseni lauantaisin klo: 9.00 - 11.00, jos muistan oikein...mitää miettiä aloitetaanko...muskariin mennään luultavasti, jos alkaa vauvaryhmä...oltiin ( 6v.) kans 5 kuukautisesta 2 vuoteen...ja tykättiin kovasti =) ...oli vaan aika kallis harrastus :/ ....

Matamimimmi68 ja Edith 2kk :heart:
 
Pikakurkkauksella taas kerran :D

Relatippoja annoin jonkin aikaa, mutta nyt on jäänyt koko homma :/ Mutta ei ollut mitään masuvaivoja niistä, ts. en ainakaan huomannut!

bellani Tervetuloa mukaan palstalle ja kilokerhoon! :D Eli ehdotin pimuille, että halukkaat siistimme ruokavalion herkuista 1.8. alkaen ja vuoden loppuun mentäisiin! Itse ajattelin pitää yhden karkkipäivän viikossa (en usko totaalikieltäytymiseen, tulee vain sortumisia tiedän sen :p ).
Mitäs olette mieltä: laitetaanko elokuun pinon etusivulle nikki, lähtöpaino ja tavoite? Kollataan sitten joka kuun alussa mikä on tilanne! :D

Ja niin bellani: vauvakuume on täälläkin siinä mielessä, että tyttömme on niin kiltti pieni enkeli ja synnytys meni niin nopeasti/kivuttomasti/helposti, että toinen raskaus on ollut mielessä jo alkupäiviltä saakka... Saas nähdä, koska teemme jotain asian hyväksi! Miten muuten on: kuinka todennäköistä mahtaa olla raskautuminen täysimetyksen aikaan, kun menkkoja ei vielä ole tullut? Tuskin kovin helppoa raskautua vai miten mahtaa olla?

Mutta nyt iltapesulle! Hyvät yöt kaikille,

t. Carmen ja Nea
 
Carmen tuoa etusivu juttu on hyvä! Näkee aina kuinka paljon kukin on pudottanut painoa, ja tulee itselle ( toivottavasti ) motivaatiota kun tietää että toinen laihtuu :D
Joo täällä kans ainakin alotettavalla sillä että edes kerran viikossa yksi karkki päivä :D Muuten ei touhusta tule mitään :D
 
Heippa!
Vieläkö mahtuu mukaan yksi toukokuussa ihanan pojan saanut äiti? Pojalla kokoa oli syntyessään 4630 gr ja pituutta 53 cm. Äitillä voisi olla myös aihetta kilokerhoon :) Herkkujen syönnissä pahinta on yölliset heräämiset / imetykset, silloin tulee keittiön ohi kävellessä syötyä suklaata (tai vieraille ostettuja keksejä). Tuo yksi karkkipäivä kuulostaa hyvältä.
 
¨CARMEN: jep, hyvältä kuulostaa tuo kilokerho. kyllä sitä yks herkkupäivä pitää ainakin näin alussa sallia :D mä aloitin eilen vatsapunnerrukset ja vaunuttelemaskin jaksoin käydä. olis kiva jos jaksais juosta mut uskonpa että puhti olis pois jo kotipihan kaarteessa.. :whistle:

 
bellani: Joo mäkin oksensin sen koko leikkauspäivän sektion jälkeen... Olo ei ollut herkku :/ Mut kipulääkkeiden voimalla pääs ylös ja eteenpäin ;) Mä synnytin Haikaranpesässä Kätilöopistolla ja siellä oli TODELLA hyvä kannustus ja tuki tuohon imetykseen. Mulla oli ensin ongelmana rikki menneet nännit, mutta siihen lisäks tulikin sitten tuota pikaa se, et meidänkin pojan paino lähti hurjaan alamäkeen ja pullo lykättiin kouraan. Imetyksessä kyllä tuettiin, mutta eipä se maidon herumiseen auttanut, kun itkin joka imetyskertaa jo ajatellessa, kun se sattu niin paljon. Jännää et kipulääkkeet vei pois sektiokivun, muttei imetyskipua... Ikävää kohtelua olet kyllä saanut osaksesi :( Herkkä asia kuitenkin kyseessä ja äitikin yleensä melko herkässä mielentilassa.

Miks mä en nää mitään kuvalinkkejä missään?!?!?!??!?!??! :p
 
Hyvältä kuulostaa tuo kilokerhon "seuranta"! Joo kyllä mäkin yhden karkkipäivän pidän, ei mustakaan ole totaalikieltäytyjäksi.

Juoksemisesta täälläkin haaveillaan ja pitäs kyllä oikeesti ruveta toteuttamaankin... Ens viikolla alkaa jumppa, tosin se on vaan kerran viikossa, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Paitsi tietty noi vaunulenkit. Meil ei oo juoksuvaunut, mut voisin koittaa sitäkin et hölkkäis hiljaa vaunujen kanssa.


Vauvauinti
alkaa meillä ens maanantaina. Saa nähdä kuin käy :) Meneekö huudoks vai tykätäänkö kympillä ...
 
Moi!

naukuri, bellani ihan ok oon kans toipunut: arven kohtaa vaan kutittaa välillä paljonkin, mut joku sanoi et se on merkki paranemisesta. Itse miettii tietty jotakin muuta =tulehdusta tm. mutta kaipa se jotenkin muutenkin kipuilis... Oon alkanu venytellä ja kuntoillakin muutamia kertoja viikossa ja tuntuu ihan hyvin paikat jo kestävän: välillä tosin tulee mieleen, et ei kai tuo arpi voi vaan "ratketa", mut eipä kai jos malttaa rauhassa tehdä.:)

carmen ja muut täysimettäjät taidan nyt olla varsinainen jankuttaja tästä aiheesta, mut oon itse ihan kummissani kun tästä ei puhuta ja tietoa on muutenkin vähän aiheesta. Eli onko teillä vällyjen välissä toiminut hommat ihan vanhaan malliin synnytyksen jälkeen ts. ei kipua/ kuivuutta alapäässä? Meillä asiasta on tulossa ongelma, kun tuo alapää on julmetun kipeä. Käytin jo 14pv.n estrogeenipuikko -kuurin ja ehkä siitä olikin vähän apua, mutta aiheutti "sivutuotteenaan" kyllä veristä vuotoa. Olenko tosiaan ainoa jolla on tämä ongelma? Kyllä sisarukset saavat odottaa, jos homma tekee näin kipeää koko imetyksen ajan. Sen verran löysin tietoa, et tää liittyy nimenomaan täysimetykseen, kun naisen estrogeenitaso romahtaa ja limakalvot sen myötä muuttuvat "haperoksi". :/

Kilokerho on loisto-juttu!
 
Heippa,

Carmen, no sulla on sitten mitä odottaa... :D Eli siis sitä päivää, et voit ottaa tissit mukaan ja jättää tytön kotiin pulloruokinnalle :D :D

Joku puhui Mamin ultimate-pulloista, joo meillä käytössä kaksi semmoista ja hyväksi todettuja. Samoin kyllä Aventin, Nukin ja FP:n pullotkin. Kaikki ovat koliikkia estäviä, toisissa ilmaaukot ovat tutissa ja näissä mamin pulloissahan ne on pohjassa.

Pullojen keitto, en ole nyt viikkoon keittänyt neuroottisesti joka käytön jälkeen... vaan noin kahden päivän välein. Jos muistan tiskata pullon suht heti, niin sitten käytän sitä vielä ennen keittoa, mutta ku mulla on niin laho pää, niin saattaa pullo jäädä yöpöydälle yöksi ja jos siinä on maitoa niin sit en kyllä käytä ilman keittoa. Olen ollut aikoinaan labrassa duunissa :)

Vauvauinti, lauantaina aloitetaan, taidetaan vissiin olla ekat? No neiti on onneksi nippanappa sen vaadittavat viisi kiloa :D Olin eilen alkuinfossa ja sillä aikaa lappuliisat olivat käyneet muistamassa mun autoa neljänkympin pikavoitolla. Saattaa pidemmän päälle tulla uinti kalliiksi :D :D

Kilokerho, mites sit painon tippumisen merkkaus? kerran viikkoon, niinku painonvartijat? Vai kerran kahteen viikkoon? ja etusivulle tiputettu määrä? Mä painan niin julmetun paljon, et mieluiten lähtisin suoraan siltä miinuslinjalta eli -1,3 kg jne... ettette saa shokkia siitä, et ihminen voi oikeesti painaa näin paljon... :LOL:

Kuiva alapää, ei täällä ainakaan :) ja mut luokitellaan täysimettäjäksi vaikka illalla annan 60ml lisämaitoo yöksi. Mut mut toisaalta mun hormoonit on mitä on :D
 
argh, kirjoitin taas pitkän tarinan ja tää wlan yhteys söi koko homman.

En haluaisi minäkään painoa laittaa, tosin löytyy tuolta laihdutuspuolelta sekin. Mun tavoite on -20kg. Varaslähdön otin, kun oli tullut kuukaudessa 2kg takas.

Saqlille pääsee joskus, lenkille ei mun tuplarattailla pysty ja ukkeli on kuulema niin kiireinen töissä, ettei viikolla kato 3v:tä niikuin lupasi.

Anna on nyt 7vko + 4pv eikä edelleen nuku päivisin. kahtena päivänä korkeintaa 20min tirsoja, sitten kolmantena nukkuu, melkein koko päivän.

Ensi viikolla kesän ainoa reissu Naantaliin.
Koirat hajoo lopullisesti, mutta vanhempi tuli koko mätsärin neljänneksi ja nuorempi veteraanien kolmanneksi. Nyt pitää lähtee palvelee kuningas ei-tä.
 
Huomenta,

eetiMulla ei ole mitään ongelmia tuon alakerran kanssa -edelleen vannon tuon perusrasvan nimeen -mut ihan normaalit ovat. Tiedän kyllä et jollain on ollut -eikä siinä paljon voi peittoja heilutella. Josko se helpottais 4kk paikkeil -limakalvot voi olla viel synnytyksest niin ohuet? Siks kuulemma kierukkakin laitetaan vast siin 4kk synnytyksest. mut se kuivuus varmaan sun suurin ongelma -en osaa muuta neuvoo antaa kun et kokeile sitä rasvaa ja ei kukaan kiellä rasvaamast ihan muutenkin. Oot varmaan kaikkee jo kokeillut, mitä ehkäisyy käytät? Voisko niist minipillereis olla apuu.

kiloklubi kuulosta hyvälle toi kuukausi koonti. edla-mamma mä painan kans tooooooooosi paljon, mut oon kyllä pitkäkin. miltä kuulostais jos tässä samalla kun vaihdetaan kuulumisia niin vaihdetaan myös kiloklubin kuulumiset Sovitaanko punnituspäivä??Se tsemppais kyllä kun näkis miten muut edistyy. Käviskö punnituspäiväksi perjantai silloin se eka päiväkin on. Viikonlopun jälkeen kannattaa ainakin pysyä kaukana vaasta -jos on ollut KARKKIPÄIVÄ :D suklaahimose on aivan järkyttävä.

vaunuissa kuuma on. Meillä pehmee ns.koppa ja pidän lakanaa siinnä -mukavan viilee ja saa tarvittaes peitoks.

carmenkysyit imetyksestä. Mä imetin esikoista 13kk. Ajattelin Ellaa imettää ens sinne 5kk varmaan ihan pelkästään ja sit alettais maistella soseita. Mä yritän imettää ainakin sinne vuoden ikään -et ei tarviis mitään tutteleit ottaa käyttöön(kun ei ole pakko) sitä maitoo kun menee aika paljon. ... pitää mennä neiti huutaa. :wave:
 
neiti nukkuu taas-oli pikkusella nälkä.
carmen pit jatkaa viel. Olen menossa töihin kun äitiyslomat loppuu et imetän sit vaan iltaisin ja aamulla -en toivottavasti yöllä. kaikki riippuu toki miten vauva itse haluu -voi vieroittaa itsensä aikaisemminkin rinnasta. Esikoinen sai aikoinaan päivisin vettä ja riisivellii kun en ollut kotona. Jotenkin ei koskaan siihen pulloon ja korvikkeeseen tottunut. Ella osaa onneks juoda pullost :) Aika näyttää sit.

Majj vauvauinti on mukavaa. Ja yleensä kaikki vauvat siitä tykkää. Samalla tapaa muita vauvaperheitä ja on kiva vaihtaa kuulumisia saunassa kun siel vähän lämmitellään pikkusen varpaita ja tissitellään. Esikoinen oli aikoinaan ja käytiin sit jatkoryhmät yms. Vesi on mukava elementti ja se on aikas jännää kun pikkanen sukeltaa ensimmäisen kerran. Pienet uikkarit on jo valmiina -Ella sai lahjaksi. Ajateltiin aloittaa vast syksymmällä. sit kun Ella on 4kk ja rist.Kuka muistaa milloin vauvauinti pitää viimeistään aloittaa et on se refleksi viel jäljellä?

Sellasta -pitäskö lähtee värjää hiuksii näin aamutuimaan kun lapsoset viel nukkuu. :wave:
 
Pikainen pistäytyminen kun ollaan menossa mummolaan loppuviikoksi. gha ja muut Oulun seudun mammat :attn: gha jo ehdottelikin, joten kysäisenpäs muitakin mukaan, eli tapaamista syssymmälle? Laittakaa yv:tä vaikka.

Nyt pitää mennä. Teretuloa uudet ja päivitän listaa kun tulen ellei sitten joku ehdi tekemään uutta ens kuulle. Moikka! :wave:

Muoks. Muistinko kertoa että meidän murusta tuli Saku...Yöt on täällä menny nyt niin, että poika nukahtaa klo 20-21 ja herää kolmen maissa. Muuten tosi hienosti, mutta loppuyö meneekin sitten tutin kans taistellessa kuuteen saakka, jolloin on kuulemma aamu |O
 
Sitä on heti ihan orpo olo kun internet, tämä tiedon valtaväylä, oli poikki pari päivää. Oli pakko tytön päiväunien aikaan tehdä jotain hyödyllistäkin ;) Nyt onneksi taas toimii. Tosin kohta pitää käydä tyttöä katsomassa jokohan kohta heräisi. On tosiaan nyt nukkunut aamuisin tosi pitkään ja illalla kukkunut niin, ettei päästä kukaan nukkumaan. Huoh. Miten voikin olla noin iltavirkku vauva.

Vaunuista: meillä on kova kantokoppa, jonka pohjalla pidän ohutta peittoa. Sen kulmia vedän sitten vauvan jaloille ja päälle muutenkin aina tarpeen mukaan. Viileimmillä keleillä käytän äitiyspakkauksen makuupussia. Mutta on näillä hellekeleillä ollut liian kuuma vaunuissa. Tyttö ei meinaa rauhoittua sinne kuumuuteen. Onneksi nyt viime päivät ovat olleet ihan siedettäviä..

Leluista: Meillä ei tajuta lelujen päälle vielä mitään. Johtuisikohan siitä, että tyttö syntyi kuukauden etuajassa. Luultavasti. Tarkkailee kyllä ympäristöään kiinnostuneena, mutta jos jotain lelua yrittää naaman eteen työntää niin katsoo hetken ja kääntää päänsä pois. Lelukaaren allakin katselee vain ikkunasta ulos tai telkkaria :) Siis sen muutaman sekunnin minkä siinä yksinään viihtyy ylipäätään. Meillä kun asuu tuo sylivauva.

Miulla ihan itku pääsi jo tiedosta, että joku oli menettänyt vauvansa synnytyksessä. En edes uskalla käydä lukemassa juttua tarkemmin, itkisin varmaan muuten koko päivän. Olen sellainen herkkis ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu ihminen, etten voi lukea/katsoa kamalia juttuja. Monet itkut olen tirauttanut jo kuvittelemalla miten kamalaa olisi jos tytön menettäisin. Juuri kaikki kätkytkuolema jutut ym. pelottaa. Ja sitten kun on vielä ennen aikaisena syntynyt lapsi mikä kasvattaa riskiä.. Noniin! Siis en edes ala tähän nyt! Itku pääsee. Herkkyys ei varmaan ole paha asia, mutta liiallisena vaikeuttaa omaa elämää.

Nukkumisjärjestelyistä: meillä minä ja vauva nukutaan vierekkäin sängyssä ja mies muutti sohvalle :D Tämä on kaikille paras järjestely. Mies saa nukuttua paremmin ja jaksaa herätä töihin, minun ei tarvitse nostella vauvaa edes takasin pinasänkyyn ja pois. Ja on se NIIN ihanaa herätä ja nähdä vauvan kasvot siinä vieressä tuhisemassa. Toinen kun on niin suloinen nukkuessaan. Ja aamulla virkeänä herätessään kun hymyilee takaisin :heart: Kunhan yösyötöt loppuu, niin mies muuttaa takaisin. Mitenkähän pitkään siihenkin menee? :)

Nyt käyn kyllä kurkkaa kuinka tuolla nukutaan.

T. hannanna ja miss tahmaposki 10 vk 3 pv
 
Näistä pikakurkkauksista alkaa tulla tapa B) Mutta niin addikti olen, että pakko päästä käymään edes pikaisesti!

eeti Nyt kyllä kauhistut, mutta me (tai siis minä :ashamed: ) en ole uskaltautunut vielä yhdyntää kokeilemaankaan.. On ollut niin "omituinen" olo tuolla alhaalla, varsinkin ne pukamat ovat aiheuttaneet paljon kipua ja ikävää oloa. Nyt on lääkekuuri niihin päällä ja eilen juuri juteltiin miehen kanssa, että kuurin loputtua alettaisiin lämmittelemään tätä väljähtynyttä "seksisuhdetta". Mukana on kyllä pelkoakin, kun niin moni on kertonut yhdyntäkivuista, kuivista limakalvoita yms. Toivottavasti teillä helpottaa ja hommat alkaa sujumaan - voin sitten kertoa kuulumiset täältä päin, kun hommiin joskus päästään ;)

Kilokerhosta Voi laittaa tavoitepudotuksen tai tavoitepainon - ihan miten tykkää! On minullakin painoa aika "miehinen" määrä, mutta pituuttakin toisaalta 180cm. Perjantaina sitten alkaa, kuomat! =)

:attn: Itse olen reissussa perjantaina, joten kuka voisi ottaa etusivun päivityksen hommakseen?

C
 
Vaunuista ja pukemisesta; mä en pue juuri lainkaan mitään vauvalle...tuntuu että on miltei nakuna joka paikassa - mut on kova kuumakalle ja vaunujen sisälämpötila on aina kuumempi kuin mitä mittari näyttää. Peittona on vaan lakana. Meillä on kesävaunut ei siis mitään toppauksia enkä kyllä ole pressujakaan laittanut koskaan. Pelaan sitten peittojen kanssa. Niitä on helppo lisätä tai poistaa. Taidan olla muutenkin vähän "raavaampi" äitee, johtunee siitä ettei oo esikko.

Bellani; onpa törkeetä ollu sulla siellä kättärillä. Pahin on äidin paha mieli ja luulo että on epäonnistunut. Kaikki tekee varmasti parhaansa ja hormoonit kuitenkin määrää meidän toimintaa.

Maijan lempipuuhaa on vaipan vaihto - lähinnä vieressä oleva vaippapinon räpläys ja kaato on ihan must JEEEEEEEEEE, hauskaa puuhaa.

Olipa ikävä uutinen taas iltasanomissa :snotty: miten tuollaistakin voi oikein sattua. Pitääkö tässä laittaa ketjuihin kaikki kiinni. Surullista.

Alan siivoileen ja laitan Maijan unille. Mukavaa päivää taas kaikille!
 
mä haluan kanssa liittyä kiloklubiin 10kg on tavoite ainakin saada pois onks tyyli vapaa laihdutuksessa?
sektiohaava on parantunut hyvin ja itsekin olen ihan ok välillä vähän tuntuu pistelyä sisähaavassa mutta ei muuta.
hirveä juttu mitä tapahtui vauvalle synnytyksessä,samoin mitä luin lehdestä 6kk ikänen vauva hukkui vaunujen kanssa :'(

hampaat meille on tulossa ekat hamput alas kuola valuu nyrkki suussa koko ajan tuttia purraan samoi syöminen on välillä kikkailua kun puree vaan tutti osaa kutiaa kovasti.
pari kertaa on itkenytkin kovasti laitoin supon niin helpotti.
 
moikka. taas oli juttua tullut ihan urakalla.

ensiks. q:n tapaus oli hirveä. Ei olis pitänyt käyddä edes lukemassa koko juttua kun tuli niin paha mieli.

nukkumisjärjestelyt poika nukkuu omassa pinnasängyssään. Ja hyvin tuntuu siellä viihtyvän. Nyt hankitaan joku mobile sängyn päätyyn jotta voi aamulla seurustella sen kanssa. meillä kun pikkumies viihtyy aamullakin tovin itsekseen sängyssä jokellellen (vaikea sana) ennen ku nälkä iskee.

vaunuissa meillä on puklusuojana froteepyyhe ja sen päällä harso. Poika ei kauheesti nuku vaunuissa muuten ku lenkillä ollessa.. Ja täytyy myöntää että oon aika laiska siirtämään poikaa jos nukahtaa kesken leikin lattialle. Saa siinä sitten nukkua. Mutta täytys opetella tota koppaan nukuttamista ihan päivälläkin. Sais toinen lisää raitista ilmaa.

liikunnasta oon alottanut jo säännöllisen liikunnan. Eli joka päivä min. 45 min lenkit vaunuilla ja päälle sitten 4x viikossa punttisali/jumppa. Ja hyvin maistuu liikunta!!! Vielä kun sais ton virtsankarkailun kuriin, niin ei tarviis pelätä hyppimistä.

kiloklubi kuulostaa hyvälle, siis tuo carmenin ehdotus. Karkkipäivä olis aika pop. Mutta ajattelin, että jos ihan karmeesti herkkua tekee mieli, niin yhen pienen lakupatukan tms voi sallia, jos on käynyt liikkumassa. Ja ruokapäiväkirjan nimeen vannon edelleen. Punnituspäiväksi perjantai kerran kahteen viikkoon sopii mulle!

olikohan muuta?? Niin, mulla alko taas menkat. Edellisistä ehti kulu 14 vrk aikaa. Kävin jo lääkärissäkin, mutta ei siellä onneks mitään tulehdusta ollu. Jää petihommat sitten vähiin ton takia. Harmi. Seksi ei satu, mutta limakalvot on ihan kuivat. Meillä on liukkarille siis käyttöä.

nyt täytyy lähteä pyykkitalkoisiin kun poika nukkuu päikkäreitä!

birdie + M 2 1/2kk
 
seksi huvittais kyllä, mutta mua just pelottaa tuoa "mitä jos sattuu", no odotan nyt ainakin eka jalkitarkastukseen joka on ensiviikolla.

Rintaraivarit Joo ovat myös löytäneet tiensä tänne! huoh! Eilen meni 2-3h kun tapeltiin tytön kanssa syömisestä, tuntui että sai hermokohtauksen pelkästä tissin näkemisestäkin. Lopulta tyttö oli aivan väsynyt ja sain kuin sainkin hänet syömään ( tosin tyttö oli siinä vaiheessa jo puoli unessa ) Muuten tyttö on kiltti kun mikä :)

Vaunut suht kuumat, mutta pidän silti sitä ä-pakkauksen makuupussia kopan pohjalla. joskus olen ottanut vaunuista sen "kannen" tai mikä lie kokonaan pois, ja vetänyt siitä yli pelkän hyttysverkon. ( siis jos ulkona on läkähdyttävän kuuma )

Kilokerhosta joku puhui painon pudottajien tavasta ? ( vai luinko oikein ?! )
Me jotka ei olla koskaan oltu painonvartioissa, kertokaa ihmeessä heidän tapansa laihduttaa?

VAUVA + VENE onko jollain kokemusta ??? :eek: Ajattelin että lähtisin vanhempieni mökille kun on näitä hellepäiviä ja veneellä pitäisi mennä. Tietysti vauva pitää pukea kunnolla ja korvat suojata ja pelastusliivit on ne tärkeimmät! Saa nähdä uskallanko lähteä.

maj ja tyttö pian 8vk :heart:
 
weiss
Paljon te ehitte tänne kirjoittelemaan, addikti minäkin, mutta aina ei ehi kirjoittelemaan, mutta aamukahvin yhteydessä koitan aina lukasta kuulumiset.. Poikaa, äippää, repaa ja Jenniä kaipailen!!!

Vaunuissa ei täällä nukuta ja muutoinkin jos poika hikoilee, niin alkaa tuo iho kutista ja varmasti tuntuu inhottavalta.
Seksi maistus, mutta meillä on jonkinlainen kriisi menossa, joten sitä ei vaan nyt ole.
:kieh: Menkat ei ole vielä alkaneet, olenko ainoa? =)
Meilläkin poika nukkuu vieressä.
Painoa pitäisi saaha viellä pois 7-8 kiloa, joten ilmottaudun kiloklubiin!!!
Tässä pikaisesti. Pojan olo on hieman kohentunnu ja yötkin on menneet paremmin, mie oon karsinu omaa ruokavaliota lisää ja alkaa tuntua siltä, jottei kysymys ainakaan ole tuosta maitoallergiasta. Paukkuja tulee, mutta itkut on vähentyneet.. Maanantaina soittaa lääkäri, niin kahtotaan mitä sanoo.
 
Majj; kerrohan jos veneelle meet. meillä ollu samat aatokset, mut en oo uskaltanu pienen kans mennä, kun pelastusliivit on vähän kyseenalaiset. Aika erilaisia kokemuksia/ajatuksia kun googlasin niistä, kuulemma liivit ei toimi oikein...tiedä sitten.
 
weiss mulla ei myöskään ole menkat alkaneet, eikä toivottavasti vielä hetkeen alakkaan!

Kirsikkatomaatti Joo ilmottelen jos uskaltaudutaan lähtemään, vaikka se venematka onkin lyhyt ( n.1km ) silti mietityttää.
 

Yhteistyössä