TOUKOKUISTEN 2007 toukokuu

Onnea taas kaikille vauvansa saanneille. =) =) :flower: :heart:

Mulla oli tänään neuvola ja kaikki oli kunnossa.

Tiedot:

RV38
Painon muutos: +875g
Turvotus +
RR: 130/75
Pissa puhdas
B-hb: 130
Sf: 34cm
Rt
Syke + 127
Liikkeet ++
Vauva on hyvin kiinnittynyt ja voi syntyä ihan milloin vain.

Neuvolan jälkeen kävin vessassa ja pyyhin normaaliin tapaani.
Tällä kertaa paperiin tuli muutama pieni jälki verta tai jotain punaista.
Seuraavalla kerralla, eikä nyt muutenkaan sitä ole tullut.
Mistä lie sitten tuo pienikin oli peräisin.

Mun äiti tulee huomenna meille, niin toivoisin että vauva syntyisi äitienpäiväksi.
Niin silloin poikamme jäisi mun äidin hoivin siksi aikaa kun olen synnyttämässä.
No onhan mun äiti täällä sentään viikon, ettei sen ihan tartte äitienpäiväksi syntyä. :D

Supistuksia ei tule kovin paljoa, mutta ovat jo aika tukalia.
Kävellessä tulee vihlaisuja ja piikittelyn tunnetta ihan tuonne alas.

Mutta tämmöistä.

Bruschetta ja muru rv38 :heart:
 
Onnea ninzu81, Neeastiina ja Toukomamma07 nyyteistä :flower:

Täällä edelleen ihan kokonaisena. :wave:

Päivä oltu tytön kanssa kyläilemässä (autossa istumista 160km) ja sen päälle kävin vielä tunnin reippaalla sauvakävelylenkillä, eikä tunnu missään :/ Mitä nyt tuonne alakertaan vihloo ja vähän supistelee, mutta edelleen kivuttomasti.

Jatketaan siis odottelua!

Tiitteräinen ja Tyttövelivauva 40+2
 
eiliset neuvola kuulumiset:

38+0
painoa: +1.050g ( :eek: järkky!! no tosin viime viikol -350g)
turvotus: ++
RR: 112/63
pissa puhdas
sf: 33.5 (viikko sit 33cm
RT (edelleen)
:heart: syke: +140
liikkeet: ++

oli opiskelija tekemäs mulle tän käynnin ja sit oli sijainen vain valvomassa kuinka onnistuu.
molemmat nuoria (tai no mun ikäsiä molemmat :LOL: ) mut onko sitä jo niin vanhaks tullu et ois kaivannu ees jonku iäkkäämmän terkan siihen valvomaan. :ashamed:

sanoi se sijainen että heillä ei oo antaa niitä testitikkuja kotiin jolla vois tarkastella et onko se neste jota miul tihkuu lapsivettä mut sano et se on paljon mahd. käski kotona seurailla et jos lurahtaa niin et housutki kastuu (niin ku kahdella vanhemmalla muksulla tuli) niin sit sairaalaan näytille tai jos alkaa supistella niin herkästi vaan lähteä et ei vaan oo salakavalasti vedet vähissä. :eek: mie ku oon tosi huono näissä seuranta asiois vaikkaki neljättä jo pukkaa ku alan vaan miettiä joka risausta et mitähän se tuo nyt sit oli, ym. onneks sain heti ens ti uuden ajan niin ei pitkää taukoa tule. jospa se oma neuvolatäti olis sillon paikalla ku se osaa aina hyvin rauhotella mua. :LOL:
kyllähän se neuvolas nyt sano et jos vettäki jo hieman tihkuttaa, paikat on kivasti auki, limatulppa irronnu ja ku neljäs jo on niin ei enää kauaan pitäs mennä et syntyy... sit se sama "virsi" mitä äiti jaksaa mulle sanoa kuulu tuoltaki "sehän voi olla nyt se äitienpäivä-vauva"! :kieh:
olishan se tosi kiva ku tulis just äitenpäivänä mut en mie kyl siihen usko et se just nyt su älyäis syntyä. :/

kaveriki tuli miehensä kans meille lätkämatsia kattoon eilen niin siinä tuliki puhetta et seki on kaks pippunen juttu et oisko ihana se äitienpäivänä synnyttäminen. kun isot pojat on mulle kerhos ja tarhas tehneet yllätyslahjat jotka tietenki saa avata vasta sunnuntaina ja kun lapsiahan tulee ihan suunnaton ikävä sairaalas olles niin sen äitienpäivän "missaaminen" sairaalan käytäville olis tosi ankeaa. ne lahjat olis kyl niin ihana saada kotona aamukahvilla ja antaa heille se antamisen ilo heti sunnuntai aamuna. :ashamed:
kun taas toisaalta mikäs olis parempi äitenpäivälahja kun perheen kuopus.. :heart:
no turhaanpa tuota pohtimaan sen kummemmin, jos se tulee niin ei sitä voi kyl enää estääkkään ja jos se nyt päättää teiniks asti tuol kupata niin ainaki oon nauttinu perheen kesken äitienpäivästä. :LOL:

ihmeen hyvän yön sain nukkua! nyt ei vaivannu ku se pissallla laukkaus pariin kertaan mut muuten nukuin ku tukki. liekkö sit vaikuttanu ku valitin ukolle illalla et tietää jo etukäteen et taas tulee huono yö ku joka paikka jo valmiiks ihan kauheen kipeänä, tietty sit tulee loisto yö.. :D
tänään mies menee "isäpuolensa" synttäreille iltapäivällä vanhimman pojan kans. mie jään ihan suosiolla kotiin nuorimpien kans, ei kauheena hivele lähteä sinne ihmisten ilmoille kuvattavaks tän ruhon kans. vois käyttää hyödyks senki ajan siivoamalla ja pesemällä pyykkiä. :whistle:
tästä taas kehkeyty kunnon romaani! jospa mie lähtisin jatkaan aamutoimia ja raahautis taas kauppaan. :whistle: :D
 
Moonlight mie voin kertoa sulle taas ihan hyvän kokemuksen isosta vauvasta! tyttö oli 4,4kg syntyessään (nyt tulis vielä isompi jos menis yli la). Imukuppia kyllä tarvittiin mutta vain siksi että multa loppuivat voimat ja kieltäydyin jatkamasta ponnistamista. Mutta olen saman mittainen kuin siä ja pullukka, mutta nuo ulkomitathan ei kerro ihmisen lantion tilavuudesta mitään, eli pienelläkin ihmisellä voi mahtua vaikka kaksoset sylikkäin syntymään :) Meillä tyttö tuli ulos aika ongelmitta, tikkejä tuli episiotomiaan ja paranin ihan huippunopeasti!! Eli varsinaisesti mulla ei ole mitään isoa vauvaa vastaan, on vaan kivempi ajatus että se nyytti on tälläkertaa pienempi! Synnyttäisin alakautta ilolla vaikka tietäisin (tai luulisin) että 5kg menee rikki! Eli lapsen paino ja oma koko eivät kerro mitään, ja yleensähän ongelmia ei tule. Ne on aina se poikkeus säännön rinnalla, joilla vauvan paino kertoo sen miten mahtuu ulos. Ja on toki niitäkin ihmisiä.

Ajattelin vaan hieman lohduttaa, en tiedä onnistuinko! :hug:

Nyt neuvolaan,

Jabba 39+2
 
eipä uutta kasassa viel olen :D :heart: ma on aika sinne äippäpolille,soitin äsken sinne viel ite ja varmistin sen et alottavat käynnistyksen meinas hoitsu et aika todennäköistä on et alottavat sit :saint: jänskättää!! :p menis vaa tää aika tooosiii nopsaa et ees ois se maanantai! onnea kaikille uusille vauvautuneille!! enää ei mee kauan ku meki saadaan,IHANAA!! eipäs muuta,tsemppiä muillekin jotka ei ole vielä saanut.


t.maitsu83 ja vauva 41+3
:D
 
Heippa kaikille!

Ihan aluksi tosi paljon onnea vauvautuneille Ilona, Virpi1980, Elli Etikka, Riiviöiden äiti, Nintzu81, Toukomamma07, Neeastiina ja Hemppu81 :flower:

Näin niitä vauvoja alkaa "sadella" mitä pitemmälle toukokuuta eletään!

Minäkin vielä yhtenä KASANA.... keskiviikkona (9.5.) valui jotain ulos ja kasteli housut märäksi. Soitin synnärille et oisko lapsivettä ja pitääkö tulla näytille. No minä menin, ja sanoivatkin että kun kalvot ovat ehjät ja jos on lapsivettä niin se valuu jostain ylempää! Ottivat kuitenkin käyrää ja alkoi tulla supistuksia, kipeitäkin osittain. (Tähän asti täysin epäkypsä kohdunsuun tilanne) Olin jo sormenpäälle auki ja paikat alkoi pehmetä. No jäin yöksi ja suppareita tuli tiheeänkin. Kävelin ympäri synnärisalia, jotta saisivat jotain aikaan. Parin tunnin päästä olin jo 3cm auki ja kanavaa jäljellä enää vajaa 2cm.

Sitten ne vaan loppu, tai ainakaan ei enää tehonnu. Aamulla tilanna sama ja minun toiveesta (tipanlaitto) huolimatta lääkäri laittoi kotiin!!!!!!!!!!!!!!!!
No sit illan supisteli ja olin jo tosi kipeä, soitin uudestaan et josko saisi tulla. Ei kuulemma vielä.... Taas ne supparit hiipu yöksi.

Nyt aamun taas supistellu ja limatulpan palasia tullut vessareissuilla et jospa jo ensi yönä pääsis synnyttämään!!!!!!!!!!! Sain kuitenkin samalla käynnistysajan 22.5. rv 42+3 VASTA!!!!!!!!

Anteeksi tämmöinen omanapainen tuokio, en vain nyt osaa ajatella muutakuin että tämä päättäis tulla ulos nyt heti!!!

Peppi ja masuasukki rv 40+6
 
Aurinkoista perjantaita!

Aamulla kävin neuvolassa ja tässä kuulumiset sieltä:

Rv 39+1
RR 1: 133/89 RR 2: 131/84
Turvotus: +
Paino: 1313g/vko :eek:
Sf-mitta oli noussu viimeviikolta 32:sta 34:ään, sitä edellisellä kerralla oli laskenu 0,5 cm. Terkka sano et pää ei vauvalla enää heilu yhtä selkeesti ku ennen, eli ilmeisesti jotain edistystä on tapahtunu. Täysin ei oo kuitenkaan vielä pää kiinnittyny. (ainakin näin käsitin..) Sf-mitta menee taas keskikäyrällä.
Pissa puhdas

Vauva möyri ihan hirveesti masussa ku terkka yritti kuunnella sydänääniä
:heart:
Mun terkka ei oo mikään kovin kokenut työssään, mutta kysyin kumminki et mitä se arviois vauvan painosta, niin se sano että jos pitää veikata onko yli vai alle 3,5 kg niin arvelee et yli.
Seuraava neuvola-aika onkin sitte ens keskiviikolle.

Oli kyllä mukava pyöräillä neuvolaan kun ulkona aurinko paistaa ja on lämmintä. Kävin samalla postissa ja kirjastosta hain pari kirjaa loppuodotuksen ajankuluks. Nyt aattelin siistiä vähän kotia ja lähtee sitte koiran kanssa pihalle. Huomenna lähetään äitienpäivän viettoon mun vanhempien luokse joten mukava viikonloppu tiedossa (mm. grillaamista :p )

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! :wave:

ONNITTELUT KAIKILLE VAUVAUTUNEILLE! Pitää onnitella yhteisesti kun teitä oli tullut niin monta. :heart: :flower:

HeLiNä
 
ONNEA HEMPULLE VAUVASTA!!!!

aina näitä ilouutisia ilmestyy :D

Käväsin tänään neuvolassa ja verenpaineet oli ok het ekalla mittauksella =) sen puolesta odotus jatkuu siis ennallaan...sain mittarin kotiin et tarkkailen sitä ja jos muita oireita ilmestyy mut hiljasta on!! olo on ihan hyvä....vielä ku tää yskä/nuha häipyis niin olis parempi. eipä täs nytkään valittamista....ei ees supistele kummemmin....sillon tällön tulee niitä,mut ei lähellekkään sellasia et vois synnytys alkaa!! et juu tässä mennään laskettuun aikaan tai ylikin....no laskettuun saa mennäkki,mut yli ei jaksais siltikään odottaa!!!kärsimättömäks tässä tulee kun kaikki rupee saamaan vauvansa :heart:

mukavaa viikonloppua kaikille :wave: mielenkiinnolla odotellaan lisää vauvoja!!

mmamaa 37+6
 
Ärsyyntyneitä neuvolaterveisiä :kieh:

Kävin siis ylimääräisellä käynnillä koska ke aamuna oli pissassa proteiinia, sen lisäksi että olen turvoksissa ++ ja rr kohollapäin. Nyt oli eri terkkari kuin oma, sillä oma vapailla. Mutta pissapa oli puhdas. Eli koska siinä ei ollut huomauttamista, terkkari komensi kotiin vaan ja kattomaan mitä syön :headwall: Ei sitä kiinnostanut se että olen superturvoksissa ja että rr oli jo mulle huimat 141/92. Kun pissa on puhdas niin mitään ei tartte välittää. Ärsyttävää, koska miksi noita muita oireita sitten tarkkaillaan jos se pissan tutkimus on ainoa jonka perusteella jotenkin reagoidaan??

Lisäksi täti alkoi urputtaa painonnoususta... Kävin tosiaan viime ke ja painoa oli silloin -400g. Nyt oli siihen verrattuna +200g. Yritin sanoa että söin aamuapalaa toisin kuin ke mutta täti vaan urputti. Toi 200g tulee jo yhdestä viilipurkista ja kupillisesta teetä!! Voi elämä mihin sekin sit päätti puuttua, ekaa kertaa mut tavattuaan :headwall:

Jännä muuten miten vaikeaa noille terkkareille on suhtautua siihen että tää synnytys käynnistetään laskettuna päivänä. Kukaan ei tunnu ottavan asiaa tosissaan ja puhuvat vaan "ehkä käynnistetään". Lisäksi mun pitää aina perustella miksi näin on päätetty, nekun eivät näe siihen mitään syytä. Omituista, kun kuitenkin erikoislääkärin lausunto asiasta on olemassa niin luulisi että siinä ei terkkarin mielipide paljon paina. Tai ei painakkaan, mutta ei ole kivaa se niitten ihmetys ja epäily.

Tänään siis tällaista... onneksi keskiviikkoon ei ole pitkä aika, siksi en ressaile hirveesti tätä omaa oloa. Kun vkl menee nopsasti ja sitten onkin vaan pari päivää siihen keskiviikkoon. Jännitys tiivistyy.

Sori valituksen määrä ja se että meni omaan napaan tuijottamiseksi mutta ärsyttää vaan niin pirusti \|O

Jabba
 
Jabba, ärsyttää sun puolesta. Luulis, että niihin oireisiin pitäs puuttua vaikka pissa just sillä hetkellä olis puhdas. Ite sain viikko sitten kotiin niitä protskunmittaustikkuja kun oli neuvolassa sillä kerralla plussalla ja paineetkin noususuuntaset ja jonkin verran turvotusta ja paljon painonnousua. Neuvolan täti käski mittailla siis kotona niillä tikuilla ja ottaa heti siihen suuntaan yhteyttä, jos protskut plussalla TAI päänsärkyä TAI vatsakipuja TAI taas kovasti turvotusta. Eli siis pissasta viis, kun muut oireet kuitenkin olis niin pitäs tehä asialle jotain, ainakin täällä meillä päin.

Lisäänpä vielä, että nuo sun paineetkin on aika huimat, mutta oli kuitenkin vaan 130/84 muistaakseni, mut koska oli enemmän kun entiset n. 120-70 niin heti seurataan...<br><br>
 
Kiitos Fangis ja Jabba!!, Fangiksen tarina sai kyllä mulle enemmän kans vähän niinku realiteettiä tähän mitä VOI olla tulossa.. no sitten Jabban teksti kyllä hieman rauhoitti, että voi tosiaan niinkin mennä, että helposti vaan ja ei mitään kauhukuvia loppu elämäksi..
Mutta sehän tässä onkin kun ei voi tietää..

No tänään siis tosiaan kävin siellä sairaalassa ja käteen jäi vaan tieto, että mulla on siis vaan synnytyspelko :LOL: No sanoin, että en nyt ihan hulluna sitä pelkää vaan olen täällä mielestäni siitä syystä, että haluan vain tietää että mahtuuko vauva mun lantiosta ulos? Koska pelko mikä mulla on johtuu siitä, että en tosiaankaan halua alkaa puskeen sitä lasta ulos ja sitten meneeki hätä sektioksi..
No vastaus oli siis, että Täällä, jälleen kerran tääällä.. kato norjassa.. ei niinku kannate verrata muita maita.. tyyliin!! Niin täällä, ei olla yhtään huolissaan jostain alle 5 kilosesta lapsesta ja tosiaankin siis yritetään synnyttää. Täällä ei tehdä mitään lantiokuvauksia,ikinä! vaan se selviää sitten synnytyksessä mahtuu vai ei. Ja kuulemma heillä on yksi suomalainenkin lääkäri töissä jonka mielestä suomi ja norja ei poikkea kauheesti toisistaan.
Eli MINÄ olin se tyhmä, joka tämmösiä itse saan päähäni.. hohhoijaa. Sanoin, että kyllä kuule suomessa mittaillaan jos on isoa lasta tiedossa ja että kaiken lisäksi tutkivat alapäätäkin kuinka kohdun kaula on avautunut. Senkin tyrmäs jälleen kerran ja sano, että ei ole mitään järkeä tutkia kun odotellaan vaan aina sitä synnytystä. Ja sitten kun lapsi menee sen lasketun yli niin sitten voidaan alkaa miettiin miten jatkuu tästä jos on isompikin lapsi.. Sanoin, että niinpä, kun sanoinkin sen vaan esimerkiksi, että kyllä suomessa tehdään monessa paikassa erijuttuja ku täällä, vaikka kuinka teidän suomalainen lääkäri on sitä mieltä että maat ei eroa toisistaa.. Varmaan on saattanu heidän Suomalainen lääkäri asua täällä vaikka jo 20 vuotta!! niin kai silloin ollu eri juttu.. heh heh

Eli 1+1= Ei jäänyt mulle mitään käteen koko käynnistä!! Keskustelua vaan ja siis lääkäri yritti mielestään mua vaan rauhoitella, kun mullahan on vaan tämä synnytyspelko :ashamed:

No nyt vaan sitten odotetaan ja tiedossa siis jotain 4ja puol kilosta vauvaa.. no tuskin se tosiaan se kilo siinä paljon meinaa, kunhan olis vähän pienempi pää vaikka että muljahtais vaan tuleen sieltä ja kyllähän se on myönnettävä, että hieman tässä tietenki ekasynnyttäjänä pelottaa ku kuulee että iso lapsi on tulossa.. mutta en nyt kyllä koe mikään hysteerinen olevani! No mies sano, että kivahan se on ku on vähän isompi vauva, eikä aivan pieni... miehen ajatusmaailmaa katos! Kun sen ei tarvi sitä tuolta puskee pihalle.. heh.

Niin ja Fangis, mä olen niitä nännejä joka ilta hieronut niin että ne on jo aivan kipeet :LOL: , mutta tosiaan varmaan jo 2 viikkoa, mutta mulla ei ala edes sillä supisteleen, tai jotain varmaan tapahtuu kuiten ku vauva alkaa hulluna aina liikkuun sitten. Ja seksiä on ollu vaihtelevasti koko ajan, mutta nyt tulen niin kipeeksi tuolta liitoskivuista seuraavaksi päiväksi, että se ei juuri houkuta enää. Niitä vyöhyke pisteitä olen kans kokeillu, mutta ei auttanu ainakaan vielä. Ja siivonnukki olen, mutta ei se vaan tule! Eli mitä jää jäljelle on sauna, ja sitä on hankala norjasta löytää.. paitsi salilta ja uimahallilta, mutta senki sanoin jo irti.. ja uimassa en jaksa enää käydä. No tulee ku on tullakseen ja tulee sitten vaikka 5 kilosena.. ei voi mitään. Sittenpä sen näkee miten se menee.. mutta jos sektioksi sitten kääntyy niin sanon kyllä sitten, että sanoinko jotain ennen tätä!?!

Nooh, nyt en taas muista mitä piti kommentoida muille, joten palataan myöhemmin. tärkeää oli näköjään taas purkaa vaan omaa napaa.. sori!

Moonlight
 
Heippa!

Voi Jabba minä antaisin oman neuvolatätini sinulle, jos vain voisin! Mikä ihme noita ihmisiä oikein vaivaa!!!! Jos toisella on huono olla ja vaikka pissassa ei oliskaan mitään niin kaikki muut merkithän on, niin pitäishän se ottaa vakavasti! Ja yleensäkin, musta tuntuu kummalliselle, että vähätellään toisen asioita. Mun neuvolatätini oli äsken ihan innoissaan, kun sanoin, että tiistaina sitten käynnistellään, jos ei ennen sitä tule. Hän on jokaisesta asiakkaastaan huolissaan ja jaksaa hoitaa jokaisen asioita aina yhtä innolla. Oon kuullut meinaan muiltakin vain hyvää hänestä.

Ja Moonlight voi hyvää päivää. Toivottavasti et jää sinne Norjaan, alkaa sapettaan koko touhu. Kai niille suomalaisille maksetaan siellä niin hyvin just siks, että ne antaa ihan pimeitä lausuntojaan... no toivottavasti ei sentäs, mutta kuiteskin. Kai jokainen on omasta tilastaan huolissaan... en halua pelotella, mutta minusta on outoa, että jos tiedetään, että vauva on iso, niin mitäs he aattelivat tehdä sitten sillä hetkellä, kun käykin ilmi, ettei se mahdukaan sieltä. Minun kaverilleni nimittäin kävi niin, että hänen häpyliitoksensa ei antanutkaan periksi, ja sitä ei oltu tutkittu ja meinas mennä synnytys ihan mäkeen. En kylläkään muista, miten he sen saivat sieltä mahtumaan, alateitse synnytti loppupeleissä, eikä mitään ihmeempiä vaurioita tullut, mutta kyllä kaveri valitteli, että jäi kammo koko touhusta. JA SE EI KAI OLE TARKOTUS.

Minä eilen vähän saunoin taasen ja vihdoin ja neuvolan täti oli sitä mieltä, että alan pikkuhiljaa muistuttamaan ihmistä, että turvotus ois naamasta pikkuisen laskenut. No sehän vaikutus koivulla tunnetusti on, jalkoihin se ei kylläkään auttanut. Mutta onneksi masua on alkanut kovastikin vihlomaan ja alkaa olla sellainen tunne, että voi olla se äitienpäiväsynnytys ihan mahdollinenkin... jänskätetään nyt sitten.

Pitemmittä jaarituksitta, päiväunien aika, eli kerään kissat kainaloon, laitan telkkarin päälle ja otan pienet nokkaunoset. Ehkäpä sitten on taas illemmalla virtaa. Mies on antanut mulle kotoapoistumiskiellon, koska kuulemma viipotan missä sattuu ja naapurit auliisti ovat informoineet ikkunanpesuni ja suursiivoukseni... kaikki tuntuvat olevan kauhean huolissaan tekemisistäni. Kuka ne tekee jos en minä? Onko kellään muulla ylihuolehtivaisia miehiä ja naapureita? Kai normaali elämä sentään on sallittua... eilenkin 'karkasin' kotoa :LOL:

Voikaatten hyvin, aurinkoa päiväänne toivoo Viivi+Wagner jr. 39+5
 
ei jaksanu kirjautua...

Onnittelut ja voimien toivotukset käärönsä saaneille :)

Siivoilut kesken, mut eipä sitä koko ajan jaksa sata lasissa touhuta. Pitää välillä huokasta ja juoda päiväkaffet. Pullan puoltakin ois kerrankin ihan kivasti, kiitos eilisen leipomisen...mut jostain syystä ei tee yhtään mieli makeaa :eek: Kummallista...No, ehkä se tässä korjautuu :LOL: illan mittaan.

On kyllä jännä, että tuota terveydenhoitohenkilökuntaa riittää niin joka lähtöön. Tuntuu et joillekin saa mennä pää kainalossa, eikä oteta sittenkään tosissaan. Ja toiset reagoi joka ikiseen risaukseen. Koitappas siinä sitten ite päättää et mitenkä nyt on...pitäskö tässä ottaa vakavasti vai ei. Hö.
Itelle on sattunu mukava terkkari, jotenki semmonen maalaisjärkinen...ei höösää liiaksi, mutta kuuntelee korva tarkkana jos itellä on jotain mielen päällä. Tulee itellekin semmonen mukava olo, että eipä tässä hätiä mitiä...
On tää raskauskin kyllä menny ilman sen kummempia huolenaiheita, siis ei mitään liikoja painonnousuja ja verenpaineetkin on pysyneet kurissa. Samoin hb on ollu tosi hyvä koko ajan. Ja vauvalla tuntus olevan kaikki ok. Toivottavasti on :heart:

Mullakin alkanu semmonen varsinainen oottelu nyt..viimeksi ku kävin neuvolassa, paikat oli auennu pariin senttiin ja kanavaa oli pikkusen enää jälellä. Ja pää oli heti vastassa kun kokeili..saas nähä sitten kuinka kauan tässä vielä odotellaan. Tuumasi vain, että saattaa syntyä huomenna tai sit kahen viikon päästä...sen näkee sitten. Nopeasti varmaan saa lähteä liikkeelle sitten ku siltä tuntuu, viimeksi oli aika vikkelän puoleinen synnytys.

Onko kellään muulla "tapana" itkeä kuin vesiputous sillon ku on sairaalassa...???Vai oonko ainoa, jolla tulee itku joka asiasta..varsinki jos on jotain harmin poikasia...
Pelonsekaisin tunnelmin nyt jo, vaikka ei ees tunnu siltä et pitäs lähtä synnyttää...viimeksi kun olin sairaalassa, vauva kellastui ja sitä sitten riitti...ei yhtään tienny et millon päästään kotiin, niin jopas sitten itketti. Siinä kävi sit niin, että ite kyllästyin totaalisesti siihen makaamiseen ja märsäämiseen ja neljäntenä päivänä ilmotin et voisin lähtä ite kotiin kiitos. Vauva meni lastenosastolle jatkamaan valohoitoja ja pääsi pariviikkosena kotiin...oisin varmaan tullut hulluksi jos ite ois pitäny niin kauan olla siellä neljän seinän sisällä. Saman aattelin tehä nytkin, JOS käy noin. Vaikka toisaalta, tuo keltaisuus on niitä pienimpiä vaivoja...jos ei muuta tuu, niin hyvä. Mutta selitä tuo semmoselle, joka on just synnyttäny ja hormoonit pistää mielen sekaisin... :ashamed:
Huh.

Jokohan tämä jaaritus riittäis..mukavaa päivän jatkoa arvoisat mammat :flower:

T. lobelia ja kyytiläinen 37+2
 
Täälläkin miehen mielestä minun pitäisi vain odotella kotona, että jospa tulisi jotain merkkejä synnytyksestä. En saisi mitään suunnitella, kun levätä vaan kuulemma pitäisi. Hulluksi tulisin, jos en mitään oikeasti tekis. No, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. On se jaksanut puuttua vähän kaikkeen näiden kuukausien aikana, salaa jouduin salmiakkini syömään, kun miehen mielestä tahallani riskeerasin lapsen terveyden salmiakilla, kun yhdenkin söin :LOL: .
 
Kesäkuisista kylässä :D
Jännitti tuo Moonlightin lääkärireissu ja niitä kuulumisia kävin lukemassa.Uskomatonta!!!
Siis eikö suostunut kokeilemaan kohdunsuun tilannetta??
Ootko ite yhtään kokeillut,osaisitko sanoa onko muuttunut?Mä oon koko raskauden tutkaillut ja se iso apu,ettei aina lääkäriin tarvii juosta.
Eli keskisormella koittaa,kohti napaa.Jos kohdunsuu on pehmee se tuntuu sellasena geelimaisena,höttösenä..Kanavaa jos on se tuntuu siinä sivuilla.
Ja tuo tutkiminen voi tehä supistuksia myös... ;)

Ootteko kuullee piimäkuurista??
Siinä päivänverran pitäsi juoda vain piimää jotta elimistö tulis happamaks ja näin tulis supistuksia enemmän.Tuosta kohta 2 vuotiaasta mä kokeilin ja musta niinä öinä supisteli enemmän.

Vannomaan en mene..mutta yks kikka muiden joukossa!!!

Verenpaineesta sen verran että alapaineen "pitäis" olla yli 100 että reagoidaan vahvasti.Muistan kun ootin tuota tyttöä ja mulla oli alapaine yli 80 ja se mulle tosi korkee,sillä alapaine on 50-60 tienoilla.Onhan se iso ero jos ihmisellä normipaine on tuo ja sitten kokoajan yli 80.Mutta silloin törmäsin tähän maagiseen SATAAN,eli alapaine kkun tuon ylittää niin silloin vasta toimitaan.
Sekä nuo muut,eli valkuaista plussalla,turvotusta,näköhäikkää jne..

VOimia isosti kaikille!!

Kata 37+0
 
Vilmis82
Perjantaita!

Ensin onnea HEMPPU81 ja olikohan joku muukin tässä välissä taas vauvan saanut..? :flower:

MMAMAA: Hyvä, että sullakin paineet ok, niin ei tarvitse sen suhteen stressata. Tosiaan jännä seurailla samoilla viikoilla menevän tilannetta, kumpikohan poksahtaa ensin..? :D

Noista verenpaineista/ raskausmyrkytyksestä vielä yleisesti.. Kysyin siellä ä-polilla käydessäni, että voiko olla raskausmyrkytystä, jos pissa on puhdas. Kätilö totesi, että kyllä se aika nopeasti alkaa pissaan erittämään valkuaista.. Mun kohdallahan oli vaan paineet koholla ja pientä päänsärkyä, mutta siitä huolimatta meinasivat ottaa osastolle! Eli vaikka pissa oli puhdas, tutkivat kyllä tosi tarkkaan muita kriteerejä, ottivat verikokeita ja katsoivat ne napanuoravirtaukset. Joten musta on käsittämätöntä tuo JABBAn kohtelu!! Varsinkin viikonloppua kohden luulisivat olevan vähän tarkempia, esim. mua käskettiin neuvolasta vielä käymään tk:ssa viikonlopun aikana mittaamassa paineet kertaalleen. Jos olo huononee yhtään, niin sinuna soittaisin suoraan sinne polille :hug: Niin ja eikö sulle annettu edes kotiin niitä pissatikkuja? Mulla on ollut niitäkin jo monta viikkoa, vähän niin kun varmuuden vuoksi.

MOONLIGHTille myös voima :hug: On se ihme, jos eivät edes käsikopelolla voi arvioida lantion tilavuutta ja kohdunsuun tilannetta! Mitenköhän se olisi niiltä pois? Toivotaan, että synnytys lähtee sulla suht nopeasti käyntiin, ettei vauva enää ehdi kasvaa.

Nyt sitten niitä äitienpäivävauvoja odottelemaan :) Meidän vauva on tehnyt kuulemma iskän kanssa sopimuksen, että tulee vasta ensi viikolla, kun miehellä alkaa loma ;) Katsotaan nyt, suppailuja (menkkakipuja) on tullut samaan tahtiin kuin ennenkin, eli aika vähän.

Hyvää viikonloppua!

Vilmis 37+6
 
maissikas harmaana
päiviä!!

täällä mennään kasassa edelleen, viikkoja jo 41+5

tänään oli kontrollikäynti äitipolilla, huomenna puhkastaan kalvot koska kohdunsuu oli jo 3cm auki ja kypsä. olisi puhkassut jo tänään mutta kun salit oli täynnä. tosin huomennakaan ei sitte vielä puhkaista jos salit aamusta täynnä. eli odotellaan, odotellaan.....

keskiviikkona kävin jo kääntymässä sairaalassa kun vauva hiljeni melkein koko päiväksi. onneks kaikki oli kuitenkin ihan ok, ja hyvää sydäkäyrää piirsi kone kun tunnin verran siinä makailin. sillon keskiviikkona sain jo painoarvioksi 4-4.5kg ja sukupuoleksi lääkäri veikkasi poikaa. tänään sitte sekä painoarvio että sukupuolen veikkaus pysyivät samana. mä olen vaan kuullu niin paljon tarinoita että en usko pojaksi ennen kuin näen sen omin silmin, toivottavasti huomenna :D

nyt on lähettävä katraan kanssa ruokakauppaan, vaikka kontrollista asti on kivasti nippaillu mahaan, oikeen kunnon supistuksia ei ole ollu kyllä....keskiviikosta asti tullu verilimaa että toiveissa ois että päästäis lähtemään jo tämän päivän puolella, mutta en jaksa uskoa.......

terv. maissikas(kohta kahtena :heart: )
 
Pikainen tervehdys!! Ihana virkeä poikavauveli (4.550 gr, 54 cm) syntyi sunnuntaina, olemme olleet siitä asti seurannassa, koska tulehdusarvot olivat kohollaan. Nyt pääsimme suureksi iloksemme kotiin viikonlopuksi, edelleen tarkoin mahdollisia oireita seuraten. Synnytys meni hyvin, ja siitä on jo toivuttu mukavasti. Synnytys alkoi epämääräisillä supistuksilla, mutta sunnuntai oli hyvä päivä käydä varalta tarkastuksessa. 4 h 30 min sairaalaan saavuttuamme vauva oli jo kainalossa. Ponnistus oli aika rankka, koska tarjonta oli huono (kasvot edellä), mutta kätilön tsemppauksella se sujui.

Palailen paremmalla ajalla, mutta

ONNEA kaikille vauvansa saaneille ja

JAKSAMISTA ja HURJASTI TSEMPPIÄ kaikille nyyttiään vielä odottaville!
 
Paljon onnea Hemppu81 ja Vaniljatäti :flower: :flower:

Täällä edelleen odotellaan, eikä mitään tunnu tapahtuvan.
Kaveri neuvoi ottamaan sellaisen konstin käyttöön että ei tehdä yhtään mitään, nyt sitä sitten kokeilen :LOL:

Tiitteräinen 40+3
 
Sammakko harmaana
Paljon onnea Nintzulle, Toukomammalle ja Vaniljatätille prinsseistä sekä Neeastiinalle ja Hempulle prinsessoista! :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:

Ps.Onko muuten kukaan katsonut, ovatko ultrat tai tyttö-tai poikaolot pitäneet paikkaansa? Tiitteräinen?

Sammakko + poika 2vk 1pv :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.05.2007 klo 17:12 Tiitteräinen kirjoitti:
Paljon onnea Hemppu81 ja Vaniljatäti :flower: :flower:

Täällä edelleen odotellaan, eikä mitään tunnu tapahtuvan.
Kaveri neuvoi ottamaan sellaisen konstin käyttöön että ei tehdä yhtään mitään, nyt sitä sitten kokeilen :LOL:

Tiitteräinen 40+3
Mulla muuten synnytys käynnistyi kun edellisenä iltana kannoin kaikille pihan kukille kastelukannullisen vettä ojasta... Varmaan parikymmentä isoa kannullista. Sattumaa vai ei!?

Vanilja
 
Mitä olen pikaiseen silmäillyt aina kun olen listaa päivitellyt niin ovat pitäneet paikkansa. Poistan aina listalta sitä mukaa kun vauvoja tulee ja lisäilen tuonne alas. Mut muistelisin et kaikilla tähän mennessä pitänyt paikkansa. =)

Korjatkaa jos olen ihan väärässä! <br><br>
 

Yhteistyössä