Toukokuiset 2021

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Ihania ultrakuulumisia ❤:love:

Kyllä, täällä myös otsassa pikkunäppyjä ja finnejä tulee ties minne. Yleensä iho hyvässä kunnossa, mutta nämä 2 viimeisintä raskautta on saanut aikaan näppyjä.

Minä soitin kuitenkin neuvolaan, vaikka oli tarkoitus soittaa vasta reilu viikon päästä. Onneksi soitin, koska ajat oli tiukassa ja jouduimme ottamaan ajan sijaiselle. Eka neuvolakäynti jo 12.10 ja silloin neuvolan arvio viikoista 7+4 (oma arvio 7+3.)
Tänään jos saisin varattua ajan myös ar-ultraan :giggle:
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Nokare ja Mäyh

Tänään jos saisin varattua ajan myös ar-ultraan
Tuo on ihan hyvä pointti että mitä aiemmin on liikkeellä, niin ei mene ajat ihan hullun pitkälle! Ja nyt kun ei taas tiedä, miten koronarajoitukset lisääntyy ja alkaa vaikuttamaan kaikkiin palveluihin, on varmaan parempi olla koko ajan etukenossa menossa kaikkiin tapaamisiin ja tutkimuksiin ajatuksella "vielä kun ainakin pääsee ja saa aikoja". En siis tietenkään usko, että raskaudenseurannoista mitenkään ensin alettaisiin mitään karsimaan, mutta vaikkapan nyt ihan pelkkä se, että pääsee vielä puolisot/tukihenkilöt halutessaan tapaamisille mukaan.

Samalla logiikalla rynnistin hammaslääkärillekin, kun sekin puoli on raskaana tärkeä pitää kunnossa. Julkisellehan ei Helsingissä ainakaan edes pääse, paitsi akuuttiasioissa, eli kalliiksi tulee, kun pitää kaikki yksityisellä hoitaa. Mutta kannatti käydä, olisi nimittäin ollut keväällä jo ajankohtaista, mutta tuli korona ja jäin odottamaan että julkinen taas hoitaisi...
 
  • Tykkää
Reactions: Kasikuus
Siis mulla on otsa täynnä näppylöitä, samoin toinen poski nenän vierestä ja leuka. Otsassa enemmän sellasia kuivan ihon näppylöitä mutta poskessa ja leuassa kunnon finnijä.
Iho on muutenkin tosi kuiva ja ku viel on toi atooppinen iho, ootan innolla talvea miten pahasti kädet kuivuu, varsinkin nyt ku pesee kokoajan ja käyttää käsidesiä.

Onks muita piilareitten käyttäjiä?, Tuntuu et silmät on tosi kuivat ja linssien laitto on tosi vaikeeta. Ootteko voinu käyttää normaalisti koko raskauden ajan piilareita?
Itse kävin puolisen vuotta sitten silmien laserleikkauksessa, ja nyt pitäisi mennä leikkauksen kontrollikäyntiin, mutta koska olen raskaana, niin kontrollikäynti on vähän yhtä tyhjän kanssa kun näkö voi muuttua raskauden aikana. Lähinnä oon kuiteki kiitollinen ettei tarvii enää harrastaa tota piilolinssirumbaa. Mulla on niin kuivat silmät luonnostaan, et se oli tuskaa joka pv
 
Tuo on ihan hyvä pointti että mitä aiemmin on liikkeellä, niin ei mene ajat ihan hullun pitkälle! Ja nyt kun ei taas tiedä, miten koronarajoitukset lisääntyy ja alkaa vaikuttamaan kaikkiin palveluihin, on varmaan parempi olla koko ajan etukenossa menossa kaikkiin tapaamisiin ja tutkimuksiin ajatuksella "vielä kun ainakin pääsee ja saa aikoja". En siis tietenkään usko, että raskaudenseurannoista mitenkään ensin alettaisiin mitään karsimaan, mutta vaikkapan nyt ihan pelkkä se, että pääsee vielä puolisot/tukihenkilöt halutessaan tapaamisille mukaan.

Samalla logiikalla rynnistin hammaslääkärillekin, kun sekin puoli on raskaana tärkeä pitää kunnossa. Julkisellehan ei Helsingissä ainakaan edes pääse, paitsi akuuttiasioissa, eli kalliiksi tulee, kun pitää kaikki yksityisellä hoitaa. Mutta kannatti käydä, olisi nimittäin ollut keväällä jo ajankohtaista, mutta tuli korona ja jäin odottamaan että julkinen taas hoitaisi...
Onko muuten tietoa, et mikä tilanne synnäreillä on tällä hetkellä tukihenkilöiden osalta? Toivon ainakin että toukokuuhun mennessä tukihenkilö saisi olla koko sairaalassa olon mukana, eikä ainoastaan synnytyksessä.
 
Ja vielä kolmas viesti, sori
Mutta tosiaan tosta hammaslääkäristä, itse kävin helmikuussa ja kaikki suun osalta kunnossa. Mutta nyt raskauden aikana huomannut, että ikenet ovat arat ja turvonneet, vaikuttaa vähän jopa tulehtuneen + hampaat plakkiintuvat nopeammin, ja pesen hampaita useammin sen takia. Muilla samaa? Mietin, et pitääkö tässä nyt taas mennä hammaslääkärille vaikka alkuvuodesta käynyt ja kaikki oli kunnossa.
 
Itse kävin puolisen vuotta sitten silmien laserleikkauksessa, ja nyt pitäisi mennä leikkauksen kontrollikäyntiin, mutta koska olen raskaana, niin kontrollikäynti on vähän yhtä tyhjän kanssa kun näkö voi muuttua raskauden aikana. Lähinnä oon kuiteki kiitollinen ettei tarvii enää harrastaa tota piilolinssirumbaa. Mulla on niin kuivat silmät luonnostaan, et se oli tuskaa joka pv
Sama! En pystynyt enää pitämään piilareita ollenkaan kuivasilmäsyyden takia, joka paheni iän myötä vuosi vuodelta lyhnentäen koko ajan sitä aikaa mitä pystyin kerralla piilareita pitämään (ja lotrasin koko ajan kosteuttavien öljyjen kassa), jonka jälkeen päädyin laseroimaan silmäni jo 8 v sitten. Elämäni paras päätös ja parhaiten käyttämäni rahat - no question! Nyt sitten jännäänkin tässä a) ikänäön ilmaantumista ja b) mitä raskaus tekee vai tekeekö mitään. Että kuinka pitkäksi silmälasiton aika omalla kohdalla muotoutuu...
 
Ja vielä kolmas viesti, sori
Mutta tosiaan tosta hammaslääkäristä, itse kävin helmikuussa ja kaikki suun osalta kunnossa. Mutta nyt raskauden aikana huomannut, että ikenet ovat arat ja turvonneet, vaikuttaa vähän jopa tulehtuneen + hampaat plakkiintuvat nopeammin, ja pesen hampaita useammin sen takia. Muilla samaa? Mietin, et pitääkö tässä nyt taas mennä hammaslääkärille vaikka alkuvuodesta käynyt ja kaikki oli kunnossa.
Kävisin ehkä sillä logiikalla, että ihan loppuraskaudesta, jolloin sulla tulisi se vuosi edellisestä käynnistä, homma voi tuntua aika tuskaiselta, jos ei pysty esim selällään oleilemaan. Ja toisaalta ihan pienen vauvan kanssa en lähde itse seikkailemaan ihan heti hammaslääkäriin. Ja omaan suuhun kertyy luonnostaankin hammaskiveä tavallista nopeammin, ja mulle määrätty putsausväli ainakin on ihan max. vuosi, mutta parempi jos en päästäisi väliä noinkaan pitkäksi.
 
Ihania ultrakuulumisia ❤:love:

Kyllä, täällä myös otsassa pikkunäppyjä ja finnejä tulee ties minne. Yleensä iho hyvässä kunnossa, mutta nämä 2 viimeisintä raskautta on saanut aikaan näppyjä.

Minä soitin kuitenkin neuvolaan, vaikka oli tarkoitus soittaa vasta reilu viikon päästä. Onneksi soitin, koska ajat oli tiukassa ja jouduimme ottamaan ajan sijaiselle. Eka neuvolakäynti jo 12.10 ja silloin neuvolan arvio viikoista 7+4 (oma arvio 7+3.)
Tänään jos saisin varattua ajan myös ar-ultraan :giggle:
Minäkin varailin tänään neuvola-aikaa ja yllätti kuin pitkälle meni... Sain ajan vasta 26.10. ja silloin ois jo rv8+6. Pakko kyl se varhaisultra ottaa yksityiseltä ennen tuota.

Täällä vointi kohtalaisen rauhallista. Neljänä edellisenä aamun ei oo oikein aamiaista pystyny heti syömään ällötyksen takia, mut tänää oisin voinu jo päivällisen vetää heti aamutuimaan - järetön nälkä iski ja on edelleen :D Joitakin pieniä nippailuja vatsalla välillä, huonosti saan öisin nukuttua ja vessassahan se kovan veden ryystämisen myötä juoksuttaa..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nokare
Huomasin vasta nyt, et pitikin ite päivittää listaan omat tiedot :D Tässä nyt olis sit viimosin.

La/nimimerkki/ikä/kuinka mones

1.5. / Vappuvauva / 38 / 1.
1.5 / Haavekuvia / 24 / 2.
2.5 / Vanamo85 / 35 /5.
4.5 / Viuleija / 33/ 2.
4.5/ Avaolivia/35/3
4.5/ ~Sannukka~/31/2.
6.5/ Mustikkako/34/1
7.5. / Coconutt / 34 /1
6.5./ Reetaleena / 40/ 6.
8.5/Mimpsu93/26/2.
8.5. / Pihaportti / 30 / 1.
8.5. / Disco Volante / 37 / 1.
9.5 / iinesankka82/ 37/ 2.
9.5 / vadelmapensas1 / 28 / 1.
10.5. / Mohan / 31 / 1.
10.5. / Wema / 27 / 1.
12. 5 / Sofialla / 28 / 1.
12.5. / FantaViona / 33 / 2.
13.5 / LaTiLa / 39 / 6.
14.5 / Caro87 / 33 / 3.
14.5 / hemari / 31 / 3.
14.5. / Sofianella / 30 / 1.
16.5. / Tinksuliini / 31 / 1.
17.5. / ouzeii / 35 / 3.
19.5. / astianpesukone / 27 / 1.
19.5. / babyonmind / 32 / 4.
19.5. / EEEE19 / 39 / 2
20.5. / mim1 / 41 / 3.
20.5/ ViileäVenla/ 32/ 4.
21.5. / Pioni89/ 30/ 1.
22.5. / Mami/ 36 / 4.
24.5. / helmikorvakoru / 26 / 1.
28.5 / Kasikuus / 34 / 4.
29.5 / Nokare / 31 / 1.
31.5. / Mäyh / 28 / 1.
 
  • Rakkaus
Reactions: Nokare
Täällä pysyi aamulääkkeet sisällä, mutta mitään muuta hyvää ei olekaan.
Olo on yhtä kauhea kun eilen, ei okseta mutta on sellainen kokonaisvaltaisesti karsea olo ja tekisi Mieli vaan itkeä tai nukkua.

Veikkaannettä osittain vaikuttaa myös se kunniaan syötyä vaan karkkia /sipsiä ja ytiettyä mehua että sokerit on kokoajan pilvissä.

Tuntuu pahalta kokoajan valittaa kun tämä lapsi ei todellakaan ole mitään sattumaa vana pitkän työn/hoitojen tulos
 
  • Tykkää
  • Surullinen
Reactions: Mäyh ja Nokare
Ihanaa, onnea kaikille mahtavista ultrakuulumisista! ♥ Pääsispä jo itekkin, enää viikko pitää ootella. :X3:

Ja onnea @Sofialla kihlauksesta ♥

Faceryhmä kiinnostaa myös, ja tosiaan toivon minäkin että meitä loppukuun tyyppejä vielä sitten mahtuis kanssa mukaan kun haluisin vasta ultran jälkeen liittyä.:)

Vieläkin on jotenkin kovin oireetonta.. Nyt 5+4 ja lähinnä raskaus tuntuu väsymyksenä. Eikä sekään mikään lamaannuttava, mutta jotenkin vähän vetämätön olo ja oon mennyt aikaisin nukkumaan. Paha olo tulee ehkä kerran-kaksi päivässä muutamaksi minuutiksi, ja sekin lievänä. Tein jo hermoheikkona toissa päivänä digitestin ja sain tulokseksi 3+ viikkoa, se ehkä vähän rauhoitti että kyllä siellä kai joku on ja jotain tapahtuu...:rolleyes:
 
Oireista. Täällä myös rauhallista ja uni maistuu. Rinnat vain kipeät ja pissattaa usein. Odotan pahoinvointia niin kovasti että välillä varmaan pinnistämällä kuvittelen pientä etovaa oloa itselleni xD ei se tietenkään kivaa ole voida pahoin, mutta olisi ainakin hyvä merkki..:X3::ROFLMAO::geek::cool:
 
  • Tykkää
  • Haha
Reactions: Anicette ja Mäyh
Hei kaikki munkin puolesta! Pidempään olen jo tätä palstaa taustalla seurannut (tunnuttekin jo monet kovin tutuilta! <3) mutta nyt vasta uskaltaudun itse kirjoittelemaan...

Tällä hetkellä menossa omien laskujen mukaan 5+5, ens viikon pe olisi vairhaisulra. Ensimmäinen lapsi on tulossa, kovin odotettu sellainen! Vähän stressaa kun olo on kovin oireeton. Vähän turvottaa, rinnat ajoittain hieman arat ja iltasin väsyttää paljon tavallista aikasemmin, mutta muuten toistaiseksi täysin oireeton. Aamulla pelästyin, kun pyyhkiessä tuli punaista, limaista vuotoa. Tein vielä varmuudeksi digitestin, jonka mukaan 3+ viikkoa eli sen mukaan ok. Vuoto ei ole onneksi nyt toistaiseksi jatkunut. Jotenkin pitäisi jaksaa viikko pysyä järjissään ja odottaa tuota ultraa.
Haluaisin myös tuohon FB-ryhmään, kunhan ultrassa nähty, että kaikki kuten pitääkin. ❤
 
La/nimimerkki/ikä/kuinka mones

1.5. / Vappuvauva / 38 / 1.
1.5 / Haavekuvia / 24 / 2.
2.5 / Vanamo85 / 35 /5.
4.5 / Viuleija / 33/ 2.
4.5/ Avaolivia/35/3
4.5/ ~Sannukka~/31/2.
6.5/ Mustikkako/34/1
7.5. / Coconutt / 34 /1
6.5./ Reetaleena / 40/ 6.
8.5/Mimpsu93/26/2.
8.5. / Pihaportti / 30 / 1.
8.5. / Disco Volante / 37 / 1.
9.5 / iinesankka82/ 37/ 2.
9.5 / vadelmapensas1 / 28 / 1.
10.5. / Mohan / 31 / 1.
10.5. / Wema / 27 / 1.
12. 5 / Sofialla / 28 / 1.
12.5. / FantaViona / 33 / 2.
13.5 / LaTiLa / 39 / 6.
14.5 / Caro87 / 33 / 3.
14.5 / hemari / 31 / 3.
14.5. / Sofianella / 30 / 1.
16.5. / Tinksuliini / 31 / 1.
17.5. / ouzeii / 35 / 3.
19.5. / astianpesukone / 27 / 1.
19.5. / babyonmind / 32 / 4.
19.5. / EEEE19 / 39 / 2
20.5. / mim1 / 41 / 3.
20.5/ ViileäVenla/ 32/ 4.
21.5. / Pioni89/ 30/ 1.
22.5. / Mami/ 36 / 4.
23.5. / Hortesia / 31 / 1.
24.5. / helmikorvakoru / 26 / 1.
28.5 / Kasikuus / 34 / 4.
29.5 / Nokare / 31 / 1.
31.5. / Mäyh / 28 / 1.
 
Heip! Täällä myös yksi uusi joka jo pitkään sivusta seuraillut. Toinen lapsi olisi, nyt viikkoja 6 + 4. Alkuun kanssa ihmettelin oireettomuutta, mutta noin viikko sitten alkoi vaihteleva pahoinvointi, ja nyt muutama päivä ollut todella huono olo, ei huvittaisi muuta kuin makoilla.. Myös minulla tullut hammasvaivaa, eli tuntuu että hammaskiveä kertyy hampaisiin. Viime raskaudessakin hammaskiveä kertyi paljon. Liittyisin mielelläni facebook ryhmään jossain vaiheessa!
 
Mä kävin just tällä viikolla hammaskiven poistossa, meni hyvin, mutta oksennus meinas tulla, kun maistui suussa niin pahalle ja kun piti olla pitkään suu auki. Mutta selvisin(y)
En oo vieläkään soittanut neuvolaan! Maanantaina ehkä 7 viikkoa täynnä, jos vaikka silloin muistaisin soittaa. Mulle kyllä käy lähes mikä aika vaan neuvolalle, koska oon vielä kotona ja nuoremman lapsen voin ainakin hyvin napata mukaan, isompaa ehkä en, koska kertoisi varmasti ihan kaikille heti:ROFLMAO:
 
@helmikorvakoru Täällä kanssa tosi oireetonta ja oonkin miettinyt tuota digitestin tekemistä. Jos malttais ainakin ens viikon ti asti, sillon olis 5+4 ja luulis, että sillon tulisi jo 3+
Täällä jopa saatu nukuttua, joten oireena on enää vain kipeät rinnat :censored:
Tervetuloa uusille :giggle:
Mulla alko oireet vasta 6+ jotain päivillä, ennen sitä täysin oireeton poislukien väsymys mikä ei kuitenkaa ollu niin kummallista että olisin siitä epäillyt raskautta ilman testejä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kasikuus
Tervetuloa uusille
Mulla alko oireet vasta 6+ jotain päivillä, ennen sitä täysin oireeton poislukien väsymys mikä ei kuitenkaa ollu niin kummallista että olisin siitä epäillyt raskautta ilman testejä
Koska meinaatte kertoa raskaudesta muille, mä haluaisin jo varhaisultran jälkeen.. mutta sitten taas järki sanoo, et kannattas odottaa sinne 12viikolle. Toisaalta mitä vaan voi käydä, koska tahansa. Töissä toki vielä hissukseen. Mutta mulla kolmas raskaus, niin kyllä tää alkaa jo näkymään parin viikon päästä :D
 
  • Tykkää
Reactions: Nokare

Yhteistyössä