Toukokuiset 2020
- Viestiketjun aloittaja Melsaelsa
- Ensimmäinen viesti
Voi kuinka pikkuinen vauveli Huhtilaisella <3 Ihana kun kotona sujuu hommat ja imetys 
Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta tommonen vauva-arki. Kai sen sitten ymmärtää kun vaihtelee minivaippoja, et tätäpä tämä taas
Mulla on nilkat ruvenneet kiukkuilemaan. En tiiä onko ne jotenkin turvonneet, mut kun sängystä nousee niin tuntuu kun ois jotenkin niksauttanut nilkkansa, vaikken missään oo loukannnu kyllä. Nukuin tuossa parin tunnin päikkärit ja olo on nyt kävellessä et oisin käyny jossain korkkareilla kaatuilemassa. Ehkä unissakävelin Mut sama juttu oli pari päivää sitten. Ehkä vaan ei sais nukkua päikkäreitä.
Mut mitäs sitä tämmösenä sadepäivänä, en ainakaan jaksa siivota aina.
38+5
Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta tommonen vauva-arki. Kai sen sitten ymmärtää kun vaihtelee minivaippoja, et tätäpä tämä taas
Mulla on nilkat ruvenneet kiukkuilemaan. En tiiä onko ne jotenkin turvonneet, mut kun sängystä nousee niin tuntuu kun ois jotenkin niksauttanut nilkkansa, vaikken missään oo loukannnu kyllä. Nukuin tuossa parin tunnin päikkärit ja olo on nyt kävellessä et oisin käyny jossain korkkareilla kaatuilemassa. Ehkä unissakävelin
Mut sama juttu oli pari päivää sitten. Ehkä vaan ei sais nukkua päikkäreitä.Mut mitäs sitä tämmösenä sadepäivänä, en ainakaan jaksa siivota aina.
38+5
Yöllä oli ekaa kertaa enemmän tuntuvampia suppareita ja olin jo aika innoissani ja jännittynyt että NYTNYTNYT!!! Mut ei sit kummiskaan... Maha on nyt selvästi pullahtanut alaspäin että ei tässä kauaa enää varmaan tarvii odotella. Jännää!
@Mimmistina & korkkareilla kävelyt
38+3
@Mimmistina & korkkareilla kävelyt
38+3
Mulla on kans jotain romahtamista tapahtunut maha-osastolla, painaa ihan hirveesti vatsa tänään. Mut tippukoot vaikka varpaisiin, minä oon vielä viikon koossa, sit sen jälkeen mulle ihan se ja sama, mut ennen laskettua en synnytä. En en en.
Tulinpas poksumaan 39+0 !
Kylläpäs näin hullua unta synnytyksestä. Tai no sitä itse synnytystä ei ollut unessa (ilmeisesti sen ulkoistus onnistuu sittenkin, kun en ollut paikalla, siistiä tietää), mutta kaikenmaailman muuta häröä sitten olikin. Mut ehkä mun alitajunta koitti rakentaa semmoset puitteet et voin aatella, et no noiiiiin persiilleen ei voi mikään mennä
Ihan hullua ajatella et ens viikolla on laskettuaika. En varmaan uskalla ees kävellä nopsempaa etten vaan vahingossa saa mitään supistuksia ennen sitä aikaan Pitäis varmaan keksiä esikoiselle joku kiva ylläri sunnuntaiksi, kun on hänen synttärit, niitä on kyllä odottanut pitkään ja hartaasti, et parempi olla seremoniamestarina yhessä koossa silloin, kun ei oikeita synttäreitäkään voi järkätä.
Jeps, mut jos aamukahvia ja koittaa jotenkin selvitä tuosta painajaisesta
Kivaa viikkoa kaikille!
!Kylläpäs näin hullua unta synnytyksestä. Tai no sitä itse synnytystä ei ollut unessa (ilmeisesti sen ulkoistus onnistuu sittenkin, kun en ollut paikalla, siistiä tietää
), mutta kaikenmaailman muuta häröä sitten olikin. Mut ehkä mun alitajunta koitti rakentaa semmoset puitteet et voin aatella, et no noiiiiin persiilleen ei voi mikään mennä Ihan hullua ajatella et ens viikolla on laskettuaika. En varmaan uskalla ees kävellä nopsempaa etten vaan vahingossa saa mitään supistuksia ennen sitä aikaan
Pitäis varmaan keksiä esikoiselle joku kiva ylläri sunnuntaiksi, kun on hänen synttärit, niitä on kyllä odottanut pitkään ja hartaasti, et parempi olla seremoniamestarina yhessä koossa silloin, kun ei oikeita synttäreitäkään voi järkätä. Jeps, mut jos aamukahvia ja koittaa jotenkin selvitä tuosta painajaisesta
Kivaa viikkoa kaikille!
@Mimmistina on se kyllä tosiaan hullua ajatella et laskettu on ens viikolla! Jotenkin on valmis mutta samalla ei sitten yhtään tajua että tää oikeesti syntyykin joskus. Mut muistelen et näin se ois ollu aiempienkin kanssa.
Eilen olin varma et synnytys alkaa piankin (vaikka sen yön jälkeen ei mitään tuntemuksia oo ollutkaan) ja tänään oon puuhastellu vaikka mitä mutta nyt tuntuu taas et ei tää kyllä vielä synny. Että saapa nähä! Omat arvailut vaihtelee ihan jatkuvasti.
38+4
Mut muistelen et näin se ois ollu aiempienkin kanssa. Eilen olin varma et synnytys alkaa piankin (vaikka sen yön jälkeen ei mitään tuntemuksia oo ollutkaan) ja tänään oon puuhastellu vaikka mitä mutta nyt tuntuu taas et ei tää kyllä vielä synny. Että saapa nähä! Omat arvailut vaihtelee ihan jatkuvasti.
38+4
Onpas tää loppuodotus jotenkin ihan hirvittävän tylsää. Ei oikeen mitään voi tehdä, kaikki keskustelupalstat on hiljasia kun suurin osa varmaan saanu vauvansa ja ovat vauvakuplassa ja loput jokottelee ja ovat kärsimättömiä mitä en kestä. Viitti soittaakaan kellekkään kun alkuun saa vastata oirekuulusteluun ja kun ei millään maltettais et se MEIDÄN vauva syntyy (miks, miten ihmeessä se ees vaikuttaa jos meidän vauva syntyy, ei he pääse sitä ees katsomaan koska korona ). En tajuu, toki sen et joku on kärsimätön kun se oma vauva ei tuu, mut toisten vauva.
Noh, yli huomenna on sentään se ultra. Vähän hirvittää kuinka paljon vauva on kahessa viikossa kasvanu. Jos eka ultra pitäis paikkaansa, niin vauvan pitäis olla nyt sitten 400-600g painavampi eli 3950-4150g välillä. Oiskohan semmonen kahen kilon vauva helpompi synnyttää ? Tai ees kolmen kilon ? Todella toivon et siel sairaalassa pysyvät pöksyissään ja vauva saa sit tulla kun on tullakseen.
Oon koittanu miettiä erilaisia skenaarioita sen synnytyksen suhteen. Jos vauva päättää syntyä yöllä, pitää varmaan hälyyttää miehen sisko tänne. Jos taas lähtee päivällä käyntiin, viedään jommalle kummalle mammalle, varmaan tuolle lähemmälle ja hälytetään toinen sitte pissattaa koiria kun anoppi pelkää meijän koiria. Paitsi sit jos on viikonloppu, ja päivä, niin pitää varmaan viedä toiselle mammalle, kun toinen on mökillä. En tiiä, pitäskö noille lapsillekkin pakata joku vaihtovaatereppu, mis ois jotain varavaippoja kuopukselle jne. ja hammasharjat. Esikko ei haluis jäädä kotiin yöks sillon kun oon sairaalassa, mut ehkä annan niitten sohlata keskenään mihin noi menee. Eniten varmaan oon koirista ja kissoista huolissaan, kun miehellä ei oo mitään logiikkaa niiden hoidossa ja sit kun tuo vanhapappakoira on lääkityksellä ni pelottaa et unohtuu antaa ne lääkkeet jne. Onpas oikeesti taas helppoa kun se ihminen joka hoitaa normaalisti 120% asioista on pelistä pois ja sitte pitää luottaa et tuo toinen osapuoli muistaa ees puolet. No mut, kunhan ois koko sakki elossa niin ihan oon tyytyväinen, menee muuten miten menee.
Itse synnytystä en ees oo viittiny miettiä. Mä vaan toivon et ehin sinne ajoissa ja ei mee nopeemmin kun viimeks ja et ehin saada kivunlievitystä ja et mies ei oo missään 100km päässä kun synnytys käynnistyy. Ahistavaa, miks ihmeessä ihmisen pitää vielä joutuu tommonen kokemaan. Viimeks olin niin ilonen kun se oli ohi ja vois sanoo et ei ikinä ENÄÄ, ei koskaan. JIPII! Ja nyt taas, voi perskutarallaa. En ikinä enää sano et ei ikinä. Saakeli rupeen oikeen toivomaan et saatais viides lapsi ettei vaan saada sitä :lol:
Joo, no mut jos nyt menis tosiaan pakkaamaan sellasen hätäapukassin lapsille yökylää varten (Y)
Noh, yli huomenna on sentään se ultra. Vähän hirvittää kuinka paljon vauva on kahessa viikossa kasvanu. Jos eka ultra pitäis paikkaansa, niin vauvan pitäis olla nyt sitten 400-600g painavampi eli 3950-4150g välillä. Oiskohan semmonen kahen kilon vauva helpompi synnyttää ? Tai ees kolmen kilon ? Todella toivon et siel sairaalassa pysyvät pöksyissään ja vauva saa sit tulla kun on tullakseen.
Oon koittanu miettiä erilaisia skenaarioita sen synnytyksen suhteen. Jos vauva päättää syntyä yöllä, pitää varmaan hälyyttää miehen sisko tänne. Jos taas lähtee päivällä käyntiin, viedään jommalle kummalle mammalle, varmaan tuolle lähemmälle ja hälytetään toinen sitte pissattaa koiria kun anoppi pelkää meijän koiria. Paitsi sit jos on viikonloppu, ja päivä, niin pitää varmaan viedä toiselle mammalle, kun toinen on mökillä. En tiiä, pitäskö noille lapsillekkin pakata joku vaihtovaatereppu, mis ois jotain varavaippoja kuopukselle jne. ja hammasharjat. Esikko ei haluis jäädä kotiin yöks sillon kun oon sairaalassa, mut ehkä annan niitten sohlata keskenään mihin noi menee. Eniten varmaan oon koirista ja kissoista huolissaan, kun miehellä ei oo mitään logiikkaa niiden hoidossa ja sit kun tuo vanhapappakoira on lääkityksellä ni pelottaa et unohtuu antaa ne lääkkeet jne. Onpas oikeesti taas helppoa kun se ihminen joka hoitaa normaalisti 120% asioista on pelistä pois ja sitte pitää luottaa et tuo toinen osapuoli muistaa ees puolet. No mut, kunhan ois koko sakki elossa niin ihan oon tyytyväinen, menee muuten miten menee.
Itse synnytystä en ees oo viittiny miettiä. Mä vaan toivon et ehin sinne ajoissa ja ei mee nopeemmin kun viimeks ja et ehin saada kivunlievitystä ja et mies ei oo missään 100km päässä kun synnytys käynnistyy. Ahistavaa, miks ihmeessä ihmisen pitää vielä joutuu tommonen kokemaan. Viimeks olin niin ilonen kun se oli ohi ja vois sanoo et ei ikinä ENÄÄ, ei koskaan. JIPII! Ja nyt taas, voi perskutarallaa. En ikinä enää sano et ei ikinä. Saakeli rupeen oikeen toivomaan et saatais viides lapsi ettei vaan saada sitä :lol:
Joo, no mut jos nyt menis tosiaan pakkaamaan sellasen hätäapukassin lapsille yökylää varten (Y)
@Mimmistina kaikenlaista sulla mielessä kyllä! Meillä on nyt niin helppoa lähtee synnytyskodille kun isovanhemmat asuu samassa talossa, niin ei muuta kun ilmoittaa vaan heille että lähtö ois nyt.
Harmi et sun pitää vielä miehestäkin huolehtia että hanskaako hommat, kääk. Tuolta synnytyskodiltahan palataan kotiin jo samana päivänä niin se ei oo kun pieni pyrähdys käväistä siellä. Ihan tuntuu hassulta niin nopeasti kotiutua, pää ei varmaan ihan pysy menossa mukana.
38+6
Harmi et sun pitää vielä miehestäkin huolehtia että hanskaako hommat, kääk. Tuolta synnytyskodiltahan palataan kotiin jo samana päivänä niin se ei oo kun pieni pyrähdys käväistä siellä. Ihan tuntuu hassulta niin nopeasti kotiutua, pää ei varmaan ihan pysy menossa mukana.
38+6
Hei te siellä. Olen aloittanut kirjoittamaan varmaan viisi kertaa enkä kertaakaan päässyt loppuun asti ja lähettämään. Ehkä nyt.
Että täällä kuplassa on kiireistä ja väsynyttä ja siksi ei nyt oikein sanansuoli luista. Ehdin imettämisen lomassa lukea kaikkien jutut mutta usein sitä on jossain sellaisessa asennossa että ei pysty kirjoittaan.
Ompas @Mimmistina lla tosiaan monet palaset mietittävänä synnytyksen kanssa. Se on kyllä hiukka stressaavaa, kun synnytys on jo ihan tarpeeksi! Toivottavasti kaikki loksahtaa just sopivasti paikalleen kun toiminta alkaa. Meilläkin oli teinillä pääsykokeet (tietty etänä ja kotoa nyt korona aikaan) ja tietenkin ne oli just perjantaina kun olin synnyttämässä. Että pääsin siinä supistusten välissä miettimään että kirjautukohan se nyt ajallaan sinne jne...
Synnytys oli kyllä aika lääketieteellinen tapahtuma näin kun taaksepäin nyt katsoo. Että ihan oikeutetusti voisi toivoa kyllä että synnytystä ei käynnisteltäisi jos ei olis pakko. Toisaala hyvin pitkän aikaa tuntui siltä että olen vielä hommassa kiinni ja tiedä mitä tapahtuu ja pystyn handlaamaan tilanteen. Tämä tunne oli noin ekat 4h, ja siinä ajassa ehdin avautuakin jo hyvän määrän. Keskityin supistusten ajan aina omaan kuplaani ja rentoutin kohdunsuun ja lantion alueen ihan niin hyvin kuin pystyin ja sukelsin aina sen kivun läpi. Sitten lääkäri oli sitä mieltä että pitää puhkaista kalvot sillä hän oli huolissaan lapsiveden väristä, ja sitten alkoikin varsinainen helvetti. Tää koko kulku oli sinänsä varsin odotettavissa mutta itse jotenkin romahdin hetkeksi ja ihan itkinkin, koska tajusin että en kestä niiden kipujen kanssa ja pyysin epiduraalin. Olin jotenkin pettynyt itseeni koska olin toiminut niin hyvässä sykkeessä kropan kanssa jo pitkän aikaa ja sitten tää kalvojen puhkaisu... vedet olikin vihreät.
Siinä vaiheessa sitten epiduraali vaikutti varsin nopeasti ja antoi varsin yllättävän sivuefektin- jokainen supistus tuntui tuovan kunnon ripulin!! En ollut erityisesti noloissani, jotenkin olin ihan omissa sfääreissä kokoajan ja ajattelin että nääkin lääkärit ja hoitajat on nähneet ihan kaiken. Kerroin hoitajalle koska en tietenkään päässyt vessaan kun jalat ei kantaneet. Hoitaja sanoi että se on vain hyvä merkki, sillä se tarkoittaa sitä että pian pääset ponnistamaan. Hän joutuikin siivoamaan aika reippaasti...!!
Ponnistusvaihe tuli sen jälkeen jo tosi nopsaan. Ehkä yhdeltä sain sen lääkkeet, ja 13.30 sain aloittaa ponnistamaan ensin lasta tarpeeksi alas. En muista että olisin ponnistellut tuolla tavalla aiemmin. Siinä meni ehkä puoli tuntia ja se oli jotenkin vielä hellää ja kestettävää. Sen jälkeen alkoi kunnon ponnistaminen ja tunsin itse että vauva on jo ihan alhaalla, mutta sitten lääkäri sanoi että nyt saan aina kerran ponnistaa ja sitten kolme supistusta en saa ponnistaa ollenkaan. Yksi kätilöistä oli suoraan sanottuna käsi mun sisällä puuhailemassa jotain. Lääkäri oli todella totinen ja toisti joka kerta hirveän vakavasti että mun pitää nyt tajuta mitä hänelle puhun ja uskoa häneen. Tälläsessä piinassa meni varmaan vika tunti tai puoli tuntia, ja sitten sain oikeasti luvan ponnistaa vauvan ulos. Pari viimeistä supistusta, ehkä 5-10 minuuttia ja ulos tuntui vain kuin luiskahtavan potran näköinen poikalapsi!
Vauveliini oli ihan vihreän veden peitossa ja joutuikin heti armottoman putsauksen kohteeksi enkä saanut häntä heti rinnalle. Vaikka ajallisesti se olikin ehkä 10 minuuttia niin olin ihan ikävissäni ja tuijottelin lastenhoitopöydälle ihan haikeana ja itkuisena. Itku tuli sekä minulla että vauvalla, ja lastenlääkäri totesi että kaikki on hyvin. Sai vissiin pisteet 8 ja 9. Sen jälkeen synnyttelin vielä istukan, jonka mukana sitten lääkäri hyvin innoissaan näytti että napanuora oli ollut solmussa! Tää oli ilmeisesti niin harvinainen asia että muistakin huoneista riensi kaikki henkilökunta hetkeksi tuijottelemaaan ja ihmettelemään. Siitä otettiin siinä kuvia ja kaikkea
Myöhemmin sitten kun siinä pari tuntia rauhassa imettelin ja ihastelin pientä poikaa, lääkäri kertoi että vauva oli ollut jotenkin vaarallisessa hartiajumissa tai hartiatarjonnassa tai asennossa... mitenhän se sanottas oikein, ja tää kätilö siis siinä vikan tunnin aikana käänsi vauvan oikeaan asentoon. Näin jälkeenpäin kun miettii niin olisin varmaan kuollut siihen kääntelykipuun ilman sitä vahvaa lääkitystä.... että kaikella puolensa.
Alapää säästyi ilmeisesti pahimmilta vaurioilta, yksi tikki laitettiin ja istuin heti ihan ilman ongelmia samana iltana, ja kävelin, kävin pissallakin ilman kipuja. Aijai kun tuntui luksukselta edellisiin synnytyksiin verrattuna se olo.
Sairaalassa oli mukava levähtää ja olla ruokittavana. Vauva on täysin ihastuttava, ähistelevä ja possuileva pieni pakkaus, ja paino on jo takaisin ilmeisesti lähtökuopissa eli siinä 4.1kg. Maidot taisi nousta 2-3 päivän aikana, mutta murheeksi on nyt vähän muodostunut että toinen nänninpää meni verille ja vaikka se ei nyt suorastaan joka kerta vuoda, on tosi kipeä imettää ne ekat imaisut, ihan helkatin kipeä suoraan sanottuna. Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut ongelmia että olis ihan verille mennyt. Olen pari kertaa pumpannutkin että rinnanpää saa lepohetken yhden tai kahden imetyskerran ajaksi. Jos teillä on mitään kikkoja asian suhteen niin antaa tulla. Lasoliinia laitan kokoajan, se on helpottavaa, koitan antaa ilmakylpyjä ja pitää hygieniasta huolta että ei tulehtuisi. Lapsonen syö sen verran paljon että ei paljon taukoa kyllä rinnoille voi antaa....
Oma olo on ihan ok. Ihan tajuttoman väsynythän sitä tietysti on, mutta tämähän on normaalitila tässä vaiheessa. Pystyn istumaan ilman kipuja ja vessailemaan ilman kipuja joten se on jo kaikki ihan todella plussaa. Vatsalihasten kadottaminen tuntuu jo nyt rankalta, ja olen miettinyt että tilaisi sellaisen tuen tai korsetin, auttaiskohan se sekä selän että vatsan kanssa. Onko kellään kokemuksia?
Paljon voimia vikoihin odotuspäiviin. Lopetan nyt tän että vois edes yhden näistä aloitetuista teksteistä lähettää
Vihreetee ja pikkupoitsu
Että täällä kuplassa on kiireistä ja väsynyttä ja siksi ei nyt oikein sanansuoli luista. Ehdin imettämisen lomassa lukea kaikkien jutut mutta usein sitä on jossain sellaisessa asennossa että ei pysty kirjoittaan.
Ompas @Mimmistina lla tosiaan monet palaset mietittävänä synnytyksen kanssa. Se on kyllä hiukka stressaavaa, kun synnytys on jo ihan tarpeeksi! Toivottavasti kaikki loksahtaa just sopivasti paikalleen kun toiminta alkaa. Meilläkin oli teinillä pääsykokeet (tietty etänä ja kotoa nyt korona aikaan) ja tietenkin ne oli just perjantaina kun olin synnyttämässä. Että pääsin siinä supistusten välissä miettimään että kirjautukohan se nyt ajallaan sinne jne...
Synnytys oli kyllä aika lääketieteellinen tapahtuma näin kun taaksepäin nyt katsoo. Että ihan oikeutetusti voisi toivoa kyllä että synnytystä ei käynnisteltäisi jos ei olis pakko. Toisaala hyvin pitkän aikaa tuntui siltä että olen vielä hommassa kiinni ja tiedä mitä tapahtuu ja pystyn handlaamaan tilanteen. Tämä tunne oli noin ekat 4h, ja siinä ajassa ehdin avautuakin jo hyvän määrän. Keskityin supistusten ajan aina omaan kuplaani ja rentoutin kohdunsuun ja lantion alueen ihan niin hyvin kuin pystyin ja sukelsin aina sen kivun läpi. Sitten lääkäri oli sitä mieltä että pitää puhkaista kalvot sillä hän oli huolissaan lapsiveden väristä, ja sitten alkoikin varsinainen helvetti. Tää koko kulku oli sinänsä varsin odotettavissa mutta itse jotenkin romahdin hetkeksi ja ihan itkinkin, koska tajusin että en kestä niiden kipujen kanssa ja pyysin epiduraalin. Olin jotenkin pettynyt itseeni koska olin toiminut niin hyvässä sykkeessä kropan kanssa jo pitkän aikaa ja sitten tää kalvojen puhkaisu... vedet olikin vihreät.
Siinä vaiheessa sitten epiduraali vaikutti varsin nopeasti ja antoi varsin yllättävän sivuefektin- jokainen supistus tuntui tuovan kunnon ripulin!! En ollut erityisesti noloissani, jotenkin olin ihan omissa sfääreissä kokoajan ja ajattelin että nääkin lääkärit ja hoitajat on nähneet ihan kaiken. Kerroin hoitajalle koska en tietenkään päässyt vessaan kun jalat ei kantaneet. Hoitaja sanoi että se on vain hyvä merkki, sillä se tarkoittaa sitä että pian pääset ponnistamaan. Hän joutuikin siivoamaan aika reippaasti...!!
Ponnistusvaihe tuli sen jälkeen jo tosi nopsaan. Ehkä yhdeltä sain sen lääkkeet, ja 13.30 sain aloittaa ponnistamaan ensin lasta tarpeeksi alas. En muista että olisin ponnistellut tuolla tavalla aiemmin. Siinä meni ehkä puoli tuntia ja se oli jotenkin vielä hellää ja kestettävää. Sen jälkeen alkoi kunnon ponnistaminen ja tunsin itse että vauva on jo ihan alhaalla, mutta sitten lääkäri sanoi että nyt saan aina kerran ponnistaa ja sitten kolme supistusta en saa ponnistaa ollenkaan. Yksi kätilöistä oli suoraan sanottuna käsi mun sisällä puuhailemassa jotain. Lääkäri oli todella totinen ja toisti joka kerta hirveän vakavasti että mun pitää nyt tajuta mitä hänelle puhun ja uskoa häneen. Tälläsessä piinassa meni varmaan vika tunti tai puoli tuntia, ja sitten sain oikeasti luvan ponnistaa vauvan ulos. Pari viimeistä supistusta, ehkä 5-10 minuuttia ja ulos tuntui vain kuin luiskahtavan potran näköinen poikalapsi!
Vauveliini oli ihan vihreän veden peitossa ja joutuikin heti armottoman putsauksen kohteeksi enkä saanut häntä heti rinnalle. Vaikka ajallisesti se olikin ehkä 10 minuuttia niin olin ihan ikävissäni ja tuijottelin lastenhoitopöydälle ihan haikeana ja itkuisena. Itku tuli sekä minulla että vauvalla, ja lastenlääkäri totesi että kaikki on hyvin. Sai vissiin pisteet 8 ja 9. Sen jälkeen synnyttelin vielä istukan, jonka mukana sitten lääkäri hyvin innoissaan näytti että napanuora oli ollut solmussa! Tää oli ilmeisesti niin harvinainen asia että muistakin huoneista riensi kaikki henkilökunta hetkeksi tuijottelemaaan ja ihmettelemään. Siitä otettiin siinä kuvia ja kaikkea
Myöhemmin sitten kun siinä pari tuntia rauhassa imettelin ja ihastelin pientä poikaa, lääkäri kertoi että vauva oli ollut jotenkin vaarallisessa hartiajumissa tai hartiatarjonnassa tai asennossa... mitenhän se sanottas oikein, ja tää kätilö siis siinä vikan tunnin aikana käänsi vauvan oikeaan asentoon. Näin jälkeenpäin kun miettii niin olisin varmaan kuollut siihen kääntelykipuun ilman sitä vahvaa lääkitystä.... että kaikella puolensa.
Alapää säästyi ilmeisesti pahimmilta vaurioilta, yksi tikki laitettiin ja istuin heti ihan ilman ongelmia samana iltana, ja kävelin, kävin pissallakin ilman kipuja. Aijai kun tuntui luksukselta edellisiin synnytyksiin verrattuna se olo.
Sairaalassa oli mukava levähtää ja olla ruokittavana. Vauva on täysin ihastuttava, ähistelevä ja possuileva pieni pakkaus, ja paino on jo takaisin ilmeisesti lähtökuopissa eli siinä 4.1kg. Maidot taisi nousta 2-3 päivän aikana, mutta murheeksi on nyt vähän muodostunut että toinen nänninpää meni verille ja vaikka se ei nyt suorastaan joka kerta vuoda, on tosi kipeä imettää ne ekat imaisut, ihan helkatin kipeä suoraan sanottuna. Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut ongelmia että olis ihan verille mennyt. Olen pari kertaa pumpannutkin että rinnanpää saa lepohetken yhden tai kahden imetyskerran ajaksi. Jos teillä on mitään kikkoja asian suhteen niin antaa tulla. Lasoliinia laitan kokoajan, se on helpottavaa, koitan antaa ilmakylpyjä ja pitää hygieniasta huolta että ei tulehtuisi. Lapsonen syö sen verran paljon että ei paljon taukoa kyllä rinnoille voi antaa....
Oma olo on ihan ok. Ihan tajuttoman väsynythän sitä tietysti on, mutta tämähän on normaalitila tässä vaiheessa. Pystyn istumaan ilman kipuja ja vessailemaan ilman kipuja joten se on jo kaikki ihan todella plussaa. Vatsalihasten kadottaminen tuntuu jo nyt rankalta, ja olen miettinyt että tilaisi sellaisen tuen tai korsetin, auttaiskohan se sekä selän että vatsan kanssa. Onko kellään kokemuksia?
Paljon voimia vikoihin odotuspäiviin. Lopetan nyt tän että vois edes yhden näistä aloitetuista teksteistä lähettää
Vihreetee ja pikkupoitsu
Moi!
Tulin pikaisesti huikkaamaan et meille syntyi poika eilen yhdentoista aikaa aamupäivällä. Kaikki näytti menevän hyvin alkuun, mut kolmen aikaan yöllä joutui vauva keskolaan matalan saturaation takia (lapsivesi oli myös vihreää) ja täällä nyt ootetaan et hapetus parantuisi ja selviää saako antibiootteja 2 vai 7 päivää. Ite ehdin olla ihan ekstaaseissani eilisen, vaan hyvinpä tipuin naamalle rähmälleen tän keskolatouhun takia ja oon itkua tihrustellu hormoneissani ja univajeissani koko yön ja aamun. Mut joo muuten ihastuttava pikku "eskimo" on hän, huoli on vaan suuri vaikkei mitään hengen hätää ookaan. Tuun myöhemmin kertoo synnytyksestä yms. Kun jaksan.
Tulin pikaisesti huikkaamaan et meille syntyi poika eilen yhdentoista aikaa aamupäivällä. Kaikki näytti menevän hyvin alkuun, mut kolmen aikaan yöllä joutui vauva keskolaan matalan saturaation takia (lapsivesi oli myös vihreää) ja täällä nyt ootetaan et hapetus parantuisi ja selviää saako antibiootteja 2 vai 7 päivää. Ite ehdin olla ihan ekstaaseissani eilisen, vaan hyvinpä tipuin naamalle rähmälleen tän keskolatouhun takia ja oon itkua tihrustellu hormoneissani ja univajeissani koko yön ja aamun. Mut joo muuten ihastuttava pikku "eskimo" on hän, huoli on vaan suuri vaikkei mitään hengen hätää ookaan. Tuun myöhemmin kertoo synnytyksestä yms. Kun jaksan.
@Mimmistina ooooooooOOOOOnnea!!! Paljon rutistuksia täältä kauempaa, kaikki kyllä kääntyy hyvinpäin ja vauva ja sinä olette hyvässä suomalaisessa laatuhoidossa!! Koita nukkua ja syödä ja kerätä voimia.
Meille syntyi poika eilen 1,5vrk kestäneen synnytyksen jälkeen rv 41+1.
@Apustaja paljon onnea!! Voimia ja lepoa alkupäiviin!!
Vieläkös täällä on odottajia linjoilla? Kuinkas @Marsikka jakselee?
Itse olen ihan ihmeissäni kun pikkuinen nukkui yöllä (tai tarkemmin aamuyön, sitä ennen oli rinnalla koko yön) 7h putkeen. Itse heräsin 5h nukkuneena kun rinnat oli ihan ylitäynnä. Sitten poitsuli söi ja taas nukkuu... ehkä tuli joku kasvuhetki että pitää vaan nukuskella. Oli kyllä siinä välissä hereillä 1.5h. Väkisi pari päivää tuossa välillä ja oli paljon hereillä, ja tuntui että oli ilmaa massussa ja kakkaaminen ei ollut kivaa. Nyt taitaa olla vatsa rauhoittunut hetkeksi. Olen kyllä nyt itse ihan tajuttoman levoton kun ehkä tämän oman väsymyksen takia tarkkailee vauvaa vähän ylihuolehtien ja miettii että onkos tuossa nukkumisessa nyt jotain huonoa. Ehkä rauhoitun sen parin viikon kohdalla, kun sairaalassa olosta on se noin 14pv (koska kukas tietää onko sieltä nyt tullut meille koronatartunta).
Miten muuten, pitääkö tämä ketju ja juttelu siirtää sitten jossain vaiheessa jonnekin muulle puolelle kun vauvoja on jo suurimmalla osalla kainalossa?
VihreeTee ja poitsu 8pv
Vieläkös täällä on odottajia linjoilla? Kuinkas @Marsikka jakselee?
Itse olen ihan ihmeissäni kun pikkuinen nukkui yöllä (tai tarkemmin aamuyön, sitä ennen oli rinnalla koko yön) 7h putkeen. Itse heräsin 5h nukkuneena kun rinnat oli ihan ylitäynnä. Sitten poitsuli söi ja taas nukkuu... ehkä tuli joku kasvuhetki että pitää vaan nukuskella. Oli kyllä siinä välissä hereillä 1.5h. Väkisi pari päivää tuossa välillä ja oli paljon hereillä, ja tuntui että oli ilmaa massussa ja kakkaaminen ei ollut kivaa. Nyt taitaa olla vatsa rauhoittunut hetkeksi. Olen kyllä nyt itse ihan tajuttoman levoton kun ehkä tämän oman väsymyksen takia tarkkailee vauvaa vähän ylihuolehtien ja miettii että onkos tuossa nukkumisessa nyt jotain huonoa. Ehkä rauhoitun sen parin viikon kohdalla, kun sairaalassa olosta on se noin 14pv (koska kukas tietää onko sieltä nyt tullut meille koronatartunta).
Miten muuten, pitääkö tämä ketju ja juttelu siirtää sitten jossain vaiheessa jonnekin muulle puolelle kun vauvoja on jo suurimmalla osalla kainalossa?
VihreeTee ja poitsu 8pv
Heissuli!
Ois kyllä kiva höpötellä vauvajuttujakin teidän kanssa Ootetaanko et Marsikkakin jakautuu, onkos muita vielä yhtenä kappaleena?
Mulla on puolisen tuntia aikaa kun ollaan antibiooteilla sairaalassa, niin voisin siitä synnytyksestä ja muusta kirjottaa.
Minä kun niitä kauhistelin niitä kivuttomia suppareita ja niinhän se taas ennakoi. Aina niitä ollu joko yhen tai kaks päivää säännöllisesti ennen. Olin kyllä silti ihan varma ettei nyt vaan yksinkertasesti voi syntyä ennen laskettua kun ei ne muutkaan. No joka tapauksessa heräsin yöllä kun nuorimmainen meinas tippua sängystä. Oli vähän outo olo ja huomasin et vauva riehui mahassa ja potki menemään niin et kalvot napsui. Jotenkin ei saanu sitten unta ja rupesin tölläämään yle areenasta jotain sarjaa. Siinä sitten tuli muutama kipakka supistus. Piti mennä vessaan. Tulin takas sänkyyn ja taas tuli muutama supistus, aika vaimee, mut taas tuli hätä. Join sit hirveesti vettä kun aattelin et jos oon kuiva niin supistaa. No. Sama homma ja piti kolmannen kerran mennä vessaan. Sit olin jo silleen et voi ny helv. En todellakaan synnytä vielä. Ihan turha nyt tyhjentyä. Hain panadolia. Ei auttanu. Menin suihkuun, ei auttanu. Supistelin hiljaksiin 5-10 minsan välein ja juoksin vessassa kakkosella. No, sit supistuslaskurikin alko huutaa et soita lääkäriin, ni vähän luovutin et kai se saakeli on sit pakko tänään synnyttää. En kipee ollu vielä, mut ei ne supparit ollu mitään ennakoivia enää. Noh. Ei mittään. Menin ajaa säärikarvat ja kainalot, pistin pyykkejä pyörimään, vein koirat pissalle ja tein pari työjuttua. Ilmotin miehelle et vois herätä ja ilmottaa töihin et ainakin tulee myöhemmin tai sit ei ollenkaan. Laitoin anopille viestiä, etin lasten vaatteet, herätin miehen uudestaan, herätin mukulat, puin ja annoin aamupalan, uhkasin miehelle et lähen yksin sairaalaan jos ei nouse. Sit puettiin lapset, pakattiin autoon, vietiin anopille, asensin lasten tabletteihin anopin netin ja sit lähettiin sairaalaan.
Sairaalalla menin käyrille yksin, mies jäi autoon venaamaan. Olin 5cm auki ja supparit oli jo sellasia kettumaisia, 5cm välein ja minuutin pitusia. Ilmotin siinä sit samalla someen kaikille asiaankuuluville et pirskatti synnärille jäätiin.
Siitä sit saliin. Ilmotin heti et anestesialääkäri kiitos, haluun epin asap. Mulla oli siinä kätilöopiskelija kanssa ja kätilö oli muuten sama joka esikoisen saatto maailmaan. No en tiiä olinko liian kivuttoman olonen vai johtuko siitä et opiskelija oli paikalla, mut jouduin melko voimakkaasti vaatimaan sitä kipulääkettä selkään et sen sitten sain. Mies oli täs vaiheessa sit jo salissa ja naureskeli kun hullu akkansa lupas mieluummin ottaa epiduraalin kun sen vauvan (melko hyvät ehdotelmat kätilöllä), et mulla on jo kolme lasta, valitsen epiduraalin. Kai se aatteli et se epi hidastaa, mut mulla on käyny aina toisin päin. Noh, vihdoin se nukkumatti tuli sen laittaa. Olin jo sen verran kipee, etten tienny miten päin oisin ottanu suppareita vastaan. No. 3 supparia oli viel kipeitä, sit rentouduin, huokasin ja aattelin et jee, ehkä saan nukuttua. No seuraava supistus tuntuki sit valtavana paineena alapäässä. Aattelin et no, ei kai se nyt mitä n vielä tarkota. Kätilöt lähti huoneesta, varmaan aattelivat et nyt sitte hidastu hommat, mennään kaffelle. No. Tuli toinen supistus ja piippasin ne takasin, kun vähän niinku ponnistuttais. Tuli kolmas supistus ja sanoin et joo, mun tarvii ponnistaa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin täysin auki, ei reunoja, ponnista vaan. Ponnistusvaihe kesti 9 min. Ensin tuntu et ei mitään tapahdu, mut sit sain valtavan suonen vedonpakaraan enkä tienny et mihin oisin jalkani pistäny. Mies paino jalkaa mua vasten ja mä koitin punnata toiseen suuntaan ja samassa vauvan pää jalkovälistä ulos ja lapsivedet meni, ei saanu ponnistaa ja olipahan soppa. No sieltä tuli seuraavalla koko vauva liukkaasti ja jalkakin helppas. Kaikki hyvin, vesi vihreetä mut vauva oli ihan virkee 3865g ja 52cm. Ei repeämiä ja istukka ok jne. Tultiin sairaalaan 8.30 ja vauva syntyi 11.02 et ei siinä sit kauaa menny. Siinä sitte olla möllötettiin iltapäivään kunnes miehen piti lähtee kun me mentiin osastolle.
Kaikki oli hyvin yöhön asti, sit vauva hengitteli tiheesti ja käytti apulihaksia, lääkäri tutki ja teholle kävi tie. Siellä oltiin 1,5 vrk, sit osastolle. Kotiinlähtötarkistuksessa löyty sivuääni, mut ultralla tutkittiin terveeks. Nyt käydään aamuin illoin sairaalalla antibiooteilla. Keskiviikkona loppuu.
Vauva on ihan veljiensä näkönen ja tosi söpö ja tyytyväinen, joskin temperamentissa löytyy tarvittaessa. Vähän mun vauvahattaraa häiritsee huoli siitä miten kaikki lutviutuu, kun aika yksin hoidan muksut. Mut ehkä se tästä. Vauvantuoksuenergialla eteenpäin!
Ois kyllä kiva höpötellä vauvajuttujakin teidän kanssa
Ootetaanko et Marsikkakin jakautuu, onkos muita vielä yhtenä kappaleena?Mulla on puolisen tuntia aikaa kun ollaan antibiooteilla sairaalassa, niin voisin siitä synnytyksestä ja muusta kirjottaa.
Minä kun niitä kauhistelin niitä kivuttomia suppareita ja niinhän se taas ennakoi. Aina niitä ollu joko yhen tai kaks päivää säännöllisesti ennen. Olin kyllä silti ihan varma ettei nyt vaan yksinkertasesti voi syntyä ennen laskettua kun ei ne muutkaan. No joka tapauksessa heräsin yöllä kun nuorimmainen meinas tippua sängystä. Oli vähän outo olo ja huomasin et vauva riehui mahassa ja potki menemään niin et kalvot napsui. Jotenkin ei saanu sitten unta ja rupesin tölläämään yle areenasta jotain sarjaa. Siinä sitten tuli muutama kipakka supistus. Piti mennä vessaan. Tulin takas sänkyyn ja taas tuli muutama supistus, aika vaimee, mut taas tuli hätä. Join sit hirveesti vettä kun aattelin et jos oon kuiva niin supistaa. No. Sama homma ja piti kolmannen kerran mennä vessaan. Sit olin jo silleen et voi ny helv. En todellakaan synnytä vielä. Ihan turha nyt tyhjentyä. Hain panadolia. Ei auttanu. Menin suihkuun, ei auttanu. Supistelin hiljaksiin 5-10 minsan välein ja juoksin vessassa kakkosella. No, sit supistuslaskurikin alko huutaa et soita lääkäriin, ni vähän luovutin et kai se saakeli on sit pakko tänään synnyttää. En kipee ollu vielä, mut ei ne supparit ollu mitään ennakoivia enää. Noh. Ei mittään. Menin ajaa säärikarvat ja kainalot, pistin pyykkejä pyörimään, vein koirat pissalle ja tein pari työjuttua. Ilmotin miehelle et vois herätä ja ilmottaa töihin et ainakin tulee myöhemmin tai sit ei ollenkaan. Laitoin anopille viestiä, etin lasten vaatteet, herätin miehen uudestaan, herätin mukulat, puin ja annoin aamupalan, uhkasin miehelle et lähen yksin sairaalaan jos ei nouse. Sit puettiin lapset, pakattiin autoon, vietiin anopille, asensin lasten tabletteihin anopin netin ja sit lähettiin sairaalaan.
Sairaalalla menin käyrille yksin, mies jäi autoon venaamaan. Olin 5cm auki ja supparit oli jo sellasia kettumaisia, 5cm välein ja minuutin pitusia. Ilmotin siinä sit samalla someen kaikille asiaankuuluville et pirskatti synnärille jäätiin.
Siitä sit saliin. Ilmotin heti et anestesialääkäri kiitos, haluun epin asap. Mulla oli siinä kätilöopiskelija kanssa ja kätilö oli muuten sama joka esikoisen saatto maailmaan. No en tiiä olinko liian kivuttoman olonen vai johtuko siitä et opiskelija oli paikalla, mut jouduin melko voimakkaasti vaatimaan sitä kipulääkettä selkään et sen sitten sain. Mies oli täs vaiheessa sit jo salissa ja naureskeli kun hullu akkansa lupas mieluummin ottaa epiduraalin kun sen vauvan (melko hyvät ehdotelmat kätilöllä), et mulla on jo kolme lasta, valitsen epiduraalin. Kai se aatteli et se epi hidastaa, mut mulla on käyny aina toisin päin. Noh, vihdoin se nukkumatti tuli sen laittaa. Olin jo sen verran kipee, etten tienny miten päin oisin ottanu suppareita vastaan. No. 3 supparia oli viel kipeitä, sit rentouduin, huokasin ja aattelin et jee, ehkä saan nukuttua. No seuraava supistus tuntuki sit valtavana paineena alapäässä. Aattelin et no, ei kai se nyt mitä n vielä tarkota. Kätilöt lähti huoneesta, varmaan aattelivat et nyt sitte hidastu hommat, mennään kaffelle. No. Tuli toinen supistus ja piippasin ne takasin, kun vähän niinku ponnistuttais. Tuli kolmas supistus ja sanoin et joo, mun tarvii ponnistaa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin täysin auki, ei reunoja, ponnista vaan. Ponnistusvaihe kesti 9 min. Ensin tuntu et ei mitään tapahdu, mut sit sain valtavan suonen vedonpakaraan enkä tienny et mihin oisin jalkani pistäny. Mies paino jalkaa mua vasten ja mä koitin punnata toiseen suuntaan ja samassa vauvan pää jalkovälistä ulos ja lapsivedet meni, ei saanu ponnistaa ja olipahan soppa. No sieltä tuli seuraavalla koko vauva liukkaasti ja jalkakin helppas. Kaikki hyvin, vesi vihreetä mut vauva oli ihan virkee 3865g ja 52cm. Ei repeämiä ja istukka ok jne. Tultiin sairaalaan 8.30 ja vauva syntyi 11.02 et ei siinä sit kauaa menny. Siinä sitte olla möllötettiin iltapäivään kunnes miehen piti lähtee kun me mentiin osastolle.
Kaikki oli hyvin yöhön asti, sit vauva hengitteli tiheesti ja käytti apulihaksia, lääkäri tutki ja teholle kävi tie. Siellä oltiin 1,5 vrk, sit osastolle. Kotiinlähtötarkistuksessa löyty sivuääni, mut ultralla tutkittiin terveeks. Nyt käydään aamuin illoin sairaalalla antibiooteilla. Keskiviikkona loppuu.
Vauva on ihan veljiensä näkönen ja tosi söpö ja tyytyväinen, joskin temperamentissa löytyy tarvittaessa. Vähän mun vauvahattaraa häiritsee huoli siitä miten kaikki lutviutuu, kun aika yksin hoidan muksut. Mut ehkä se tästä. Vauvantuoksuenergialla eteenpäin!
Viimeksi muokattu:
Täällä mä porskutan. Vähän alkaa tää odottaminen käydä tylsäks kun oikeesti tuntuu ettei muuta tee kun odota. Vaikka samalla sit taas tuntuu siltä et kyllä tässä nyt voi vielä odotellakin, kun kuitenkin viimeinen raskaus on kyseessä... Haikeutta ja samaan aikaan helpotusta ilmassa. Kyllä mä uskon että vauva tällä viikolla syntyy kuitenkin!
39+5 (ja pää ei vieläkään usko et näin pitkällä jo mennään!)
Vähän alkaa tää odottaminen käydä tylsäks kun oikeesti tuntuu ettei muuta tee kun odota. Vaikka samalla sit taas tuntuu siltä et kyllä tässä nyt voi vielä odotellakin, kun kuitenkin viimeinen raskaus on kyseessä... Haikeutta ja samaan aikaan helpotusta ilmassa. Kyllä mä uskon että vauva tällä viikolla syntyy kuitenkin! 39+5 (ja pää ei vieläkään usko et näin pitkällä jo mennään!)
@Marsikka tsemppiä täältä! Odottaminen loppuaikana on aikamoista odottamista... Mulla oli myös aikalailla samat fiilikset toisaalta. Mikäs siinä odotellessa kun on viimeinen raskaus, jotenkin tuntui erityisen erityiseltä. Ja nyt kun tämä vauva tuhisee ja ähisee vierellä, niin on myös varsin kiitollinen ja helpottunut olo. Jotenkin henkisesti kevyempää hoidella pikkuista, kun tietää että tämä on nyt meidän viimeinen vauva-aika. Vaikka kaikista olen toki nauttinut ja jokaista pikku pakettia yhtä huolella hoitanut, niin kyllä silti tuntuu nyt niin erilaiselta. Ei ole kiire minnekään, ja on hyvin ymmärrystä että tämä kaikkein raskain aika kun oma vartalo on palautumassa ja vauva on vain rinnalla kokoajan, on oikeastikin lyhyt. Onhan se toki hassua että mulla on viisikymppisenä pari aikuista lasta ja yksi koululainen!!
Paljon terkkuja ja voimia kaikille, sekä odotukseen että pienen pienien nyyttien kanssa!!
VihreeTee ja poikuli 12pv
Paljon terkkuja ja voimia kaikille, sekä odotukseen että pienen pienien nyyttien kanssa!!
VihreeTee ja poikuli 12pv
Töttöröö ! Me lähdetään kohta viimeisille antibiooteille ja sitten loppuu se sairaalalla ramppaus ! Jipii ! Laskin tuossa et meidän talouden autoilla on ajettu viikon aikana 840km yhteensä sairaalan ja kodin väliä. Alkaa tosiaan riittämään. Hyvä onni, ettei kanyylia ole jouduttu vaihtamaan kertaakaan ja toivotaan et tuo nyt viimeisenkin kerran toimii. Ja kuinka ihanaa onkun saa huomen aamulla nukkua niin pitkään kuin vauva antaa, ai että <3 Tekis mieli olla jossain piilossa seuraavat kaks viikkoa, ettei vaan tarttis lähteä yhtään mihinkään.
Vauva on hirveän tyytyväinen tapaus toistaseksi, kunhan palvelu pelaa niin hän ei turhia huutele. Syö, nukkuu ja kakkaa. Kahdella isoveljistä ollut pientä uhmaa, ja äitillä ollut myös varsinainen hormonimyrskyt. Vauva on ihan täynnä hormoninäppyjä, mä oon turvonnut kun ilmapallo, jaloissa on sellaiset michelinit nilkoissa ja sattuu kävellä, saati et jalkaan mahtuis muut kun feikkicrocsit. Naamakin on 3 kertaa leveempi kun synnytyksessä ja arvatkaa onko mun paino laskenu kiloakaan - ei ! Ei sitä tullutkaan mut turvotuksen johdosta ei oo lähtenytkään. Migreenejäkin ollu nyt kaksi, etten oikeesti tiedä mitenköhän tää tasaantuis. Ja joo, enpä oo ollu kovin leppoisa mami. Jos en itke (ilosta tai surusta) niin nauran tai huudan tai muuten vaan reagoin hysteerisesti. Sen tiedän et hormoniehköisy ei todellakaan ole vaihtoehto täst edeskään kun semmosten aika on.
Mutta joo, eiköhän se tästä tasaannu. Kaikki ollaan kyllä ihan rakastuneita tuohon myttyyn ja voi että hän voi olla ihan identtinen veljiensä kanssa. Ei kyllä oo tarvinnu miettiä et ois vauva vaihtunu sairaalassa, on niin niin tuttu kaveri Niin ja hei oikeesti, meillä on nimikin valittu, päätettiin synnärillä Jee ! Maailman 7. ihme !
Mimmistina ja Öttis 7 päivää <3
P.s. meillä oli manduca parilla lapsella, sen sai käyttöön pienestä. Nyt jos ostaisin niin varmaan sellasen jonkun hienokuosisen tulan
Vauva on hirveän tyytyväinen tapaus toistaseksi, kunhan palvelu pelaa niin hän ei turhia huutele. Syö, nukkuu ja kakkaa. Kahdella isoveljistä ollut pientä uhmaa, ja äitillä ollut myös varsinainen hormonimyrskyt. Vauva on ihan täynnä hormoninäppyjä, mä oon turvonnut kun ilmapallo, jaloissa on sellaiset michelinit nilkoissa ja sattuu kävellä, saati et jalkaan mahtuis muut kun feikkicrocsit. Naamakin on 3 kertaa leveempi kun synnytyksessä ja arvatkaa onko mun paino laskenu kiloakaan - ei ! Ei sitä tullutkaan mut turvotuksen johdosta ei oo lähtenytkään. Migreenejäkin ollu nyt kaksi, etten oikeesti tiedä mitenköhän tää tasaantuis. Ja joo, enpä oo ollu kovin leppoisa mami. Jos en itke (ilosta tai surusta) niin nauran tai huudan tai muuten vaan reagoin hysteerisesti. Sen tiedän et hormoniehköisy ei todellakaan ole vaihtoehto täst edeskään kun semmosten aika on.
Mutta joo, eiköhän se tästä tasaannu. Kaikki ollaan kyllä ihan rakastuneita tuohon myttyyn ja voi että hän voi olla ihan identtinen veljiensä kanssa. Ei kyllä oo tarvinnu miettiä et ois vauva vaihtunu sairaalassa, on niin niin tuttu kaveri
Niin ja hei oikeesti, meillä on nimikin valittu, päätettiin synnärillä Jee ! Maailman 7. ihme !Mimmistina ja Öttis 7 päivää <3
P.s. meillä oli manduca parilla lapsella, sen sai käyttöön pienestä. Nyt jos ostaisin niin varmaan sellasen jonkun hienokuosisen tulan
Ja jaiks, piti laskea kans et mulla on 50 veenä 23-vuotias, 20-vuotias, 17-vuotias ja 14-vuotias. Kyllä mahtaa haista meillä hiki ja hormonit, asu vanhimmat meillä vielä tai ei :O
Meillä onkin sitten 26v, 22v ja (!!!) 11v!!
Aikun hyvä kun lääkitys loppuu, toivottavasti nyt voit rauhoittua ja oikeastikin ottaa pari viikkoa rauhassa! Ja tosiaan nukkua kun on tarpeen. Itse olen huomannut että mielialat menee ihan ylösalas jos en saa nukuttua. Ja itkeä tihrustan menemään jne.
Meillä on kanssa muuten ihan veljiensä näköinen, ja kun vauvakuvia kattoo niin näyttää ihan tuon teinin kaksoselta!!
Kiitos reppu vinkeistä, pitääpä guugletella sitten nyt.
Tein eilen kaikki mahdolliset niksit synnytyksen edistämiseksi mutta eipä oo tullu ees pienen pientä supistusta. Pöh!! Tänään ois ollu kiva synnyttää kun lempparikätilö on viimeistä päivää tältä viikolta päivystämässä. Saas nähä että siirtyykö synnytys sit ens viikolle kun pää niin kovasti haluaisi juuri hänet mukaan..! Nyt pitäis sit keksiä jotain semmosta mukaansa tempaavaa tekemistä etten kokoajan vaan ajattelis et millon synnytys alkaa...
Kun mä oon 50, niin meillä on 18 v, 16 v ja 12 v.
40+0
Kun mä oon 50, niin meillä on 18 v, 16 v ja 12 v.
40+0
Romahdin eilen ihan täysin kun olin huonolla tuulella siitä ettei synnytys vielä oo käynnistynyt ja sitten muut lapset joutuvat ärtyisyydestäni kärsimään... Kun haluaisin olla nää viimeiset päivät heidän kanssaan ja nauttia... Mutta ei, kaikki tuntuu tylsältä ja pelkältä odottamiselta. Samoin kun tajusin sen että jos lempparikätilöni ei oo synnytyksessä mukana, niin en näe häntä sitten jälkikäynneilläkään. Ja näyttää siltä että hän ei ole tästä nyt viikkoon päivystysvuorossa. On pettynyt ja surullinen olo. Tiedän että ei homma sais olla yhdestä ihmisestä kiinni mutta mä olin niin varma et saisin hänet ja iloinen kun synkkaa niin hyvin! Itkeskelin eilen siis koko päivän ja just nyt hyvät synnytysfiilikset on mennyttä. Täytyy nyt kerätä itteeni ja koota sitä synnytysvoimaa ja - iloa itsestäni sen sijaan että tukeutuisin johonkuhun ulkopuoliseen. Samalla tiedostan et nää kaikki itkut voi olla loppuajan muutoksen kauhua...
40+1
Täytyy nyt kerätä itteeni ja koota sitä synnytysvoimaa ja - iloa itsestäni sen sijaan että tukeutuisin johonkuhun ulkopuoliseen. Samalla tiedostan et nää kaikki itkut voi olla loppuajan muutoksen kauhua... 40+1