Toivoin tyttöä, sain pojan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Milla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Milla

Vieras
Kirjoitinkin tuohon toiseen ketjuun harmiani siitä, että toivoin esikoisesta tyttöä mutta sainkin pojan. Ja että se kirpaisi vähän. Ja nyt kun kuulen vauvauutisia ja kuulen että vauva on tyttö, kateus kirpaisee. Yritetään parhaillaan saada toinen raskaus alulle ja toivon taas tyttöä mutta jotenkin tiedän että toinen poika sieltä tulee.

Saako näin edes tuntea? :(
 
Saa mulle käynyt noin ja toista lasta en tee kun tiedän että saisin taas pojan ja olisin valtavan pettynyt. Tätä esikoistani rakastan vaikka tyttöä toivoinkin mutta toinen poika olisi liikaa.
 
No, kaikkihan saa tuntea just siltä kun tuntuu. Itsellä poika, seuraavasta tulokkaasta toivon kyllä kieltämättä tyttöä, mutten pety, jos poika tulee. Pääasia että ois terve. Esikko kun ei ihan terveen papereita saa. :/
 
minkä takia kaikki toivoo tyttöjä? 2 poikaa on liikaa mutta voi jee jos ois kaks tyttöä niin olis niin ihqqqq? Miettikää sitä hormonimyrksyä teini-iässä :D Onneks mulla on poika <3
 
Minä haluaisin tietää, mihin voi perustua tuollainen pettymyksen tunne? Pystyykö sitä kukaan teistä järjellä selittämään? Onko teillä jotakin käsittelemättömiä lapsuuden traumoja tms?

Jokainen lapsi on kuitenkin oma ainutlaatuinen yksilönsä. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, eikä mielestäni edes tärkeimmästä päästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
Jokainen lapsi on kuitenkin oma ainutlaatuinen yksilönsä. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, eikä mielestäni edes tärkeimmästä päästä.

Nimenomaan. Vaikea käsittää, miten joku voi olla pettynyt lapseensa sukupuolen takia. :O Ja että jo etukäteen, ennenkuin lapsi on saatu edes alulle, miettii pettymystään, jos seuraavakaan lapsi ei vastaa toiveita sukupuolensa suhteen. Käsittämätöntä. Mun esikoinen on poika, enkä voisi edes kuvitella, että olisin häneen sen takia pettynyt. Enkä todellakaan toivonut kuopuksesta yhtään sen enempää tyttöä tai poikaa kuin esikoisestakaan.
 
Mä sain kolmen pojan jälkeen tytön ja oli se kyllä uskomatonta ja ihanaa, vaikka olin ihan varma ttä neljäskin ois poika...vaan eipä ollutkaan! Kaikki lapset ovat kyllä yhtä rakkaita meiile, sukupuolesta huolimatta.Ja terveinä syntyneitä,se kai pääasia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
Minä haluaisin tietää, mihin voi perustua tuollainen pettymyksen tunne? Pystyykö sitä kukaan teistä järjellä selittämään? Onko teillä jotakin käsittelemättömiä lapsuuden traumoja tms?

Jokainen lapsi on kuitenkin oma ainutlaatuinen yksilönsä. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, eikä mielestäni edes tärkeimmästä päästä.

En nyt keksi mikä trauma tämän tunteen aiheuttaisi? En kyllä osaa järjellä selittää. Ehkä se kun kaikki tyttöjen äidit hehkuttaa ihanista vaatteista, siitä että tytöstä tulee kaveri myöhemmin, tyttöjen jutut on tutumpia naiselle jne. Jos minusta tuntuu että jään jostain hienosta paitsi?
 
Ihan inhimmillisiä tunteita, mutta niitä ei kannata liiaksi ympäristölle jaella. Mulla oli kaveri, joka jo mun odottaessa esikoista avoimesti kertoi että toivoo mun odottavan poikaa, koska hän olis halunnut tytön, sai pojan ja olis nyt kateellinen, jos saisin tytön. No tytön sain ja aika pian tämä kaveri kaikkosi mun ystäväpiiristä.
 
minä sain pojan ja rakastan häntä tosi kovasti. Oma isäni sanoi vaan että hyvin tehty kun poika tuli :D Mulla on sisko ja pikkuveli ja tiedän että jos pikkuveli olisi ollutkin sisko niin pettyneitä olisivat vanhemmat olleet.Kyllähän se suvunjatkaja olla pitää :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole todellista:
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
Jokainen lapsi on kuitenkin oma ainutlaatuinen yksilönsä. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, eikä mielestäni edes tärkeimmästä päästä.

Nimenomaan. Vaikea käsittää, miten joku voi olla pettynyt lapseensa sukupuolen takia. :O Ja että jo etukäteen, ennenkuin lapsi on saatu edes alulle, miettii pettymystään, jos seuraavakaan lapsi ei vastaa toiveita sukupuolensa suhteen. Käsittämätöntä. Mun esikoinen on poika, enkä voisi edes kuvitella, että olisin häneen sen takia pettynyt. Enkä todellakaan toivonut kuopuksesta yhtään sen enempää tyttöä tai poikaa kuin esikoisestakaan.

Tätä on tosi vaikea selittää. Rakastan lastani yli kaiken, enkä ole pettynyt häneen, vaan siihen sukupuoleen. Tavallaan...
 
Saa tuntea. Tunteet ovat tunteita, eikä niille sinänsä mitään voi. Mutta koita opetella näkemään asiasta positiivisia puolia, sitä kautta ne tunteetkin muuttuvat positiivisemmiksi :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiimarinvihko:
Ihan inhimmillisiä tunteita, mutta niitä ei kannata liiaksi ympäristölle jaella. Mulla oli kaveri, joka jo mun odottaessa esikoista avoimesti kertoi että toivoo mun odottavan poikaa, koska hän olis halunnut tytön, sai pojan ja olis nyt kateellinen, jos saisin tytön. No tytön sain ja aika pian tämä kaveri kaikkosi mun ystäväpiiristä.

Vain mies tietää tunteeni, ei kukaan muu. Ja täällä olen ihan tuntematon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja manna:
minä sain pojan ja rakastan häntä tosi kovasti. Oma isäni sanoi vaan että hyvin tehty kun poika tuli :D Mulla on sisko ja pikkuveli ja tiedän että jos pikkuveli olisi ollutkin sisko niin pettyneitä olisivat vanhemmat olleet.Kyllähän se suvunjatkaja olla pitää :)

:x
 
Mulla kanssa sellanen tunne että jään paitsi tyttöjen jutuista, kun on vaan poika. Poika aikanaan harrastaa ja liikkuu varmasti isänsä kanssa enemmän sillä mua ei rallit, jääkiekot yms.kiinnosta.
 
Viime aikoina olen ollut jonkin verran tekemisissä transsukupuolisten ihmisten kanssa. Siksi mieleen tulee kaikenmoisia ajatuksia.

Kertokaapa te, joille se pikkuinen poika on ollut pettymys sukupuolensa takia: lieventäisikö pettymystä jos iän myötä poikanne huomaisi olevansa tyttö pojan kehossa? Tukisitteko häntä identiteetin etsinnässä? Entäpä intersukupuolinen lapsi? Antaisitteko lapsellenne tilaa kasvaa ja etsiä omaa sukupuolisuuttaan, yrittämättä tehdä hänestä väkisin jompaakumpaa?

Se jalkojen välissä oleva juttu kun on lopulta vähemmän tärkeä asia sukupuolisuudessa kuin se korvien välissä oleva juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole todellista:
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
Jokainen lapsi on kuitenkin oma ainutlaatuinen yksilönsä. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, eikä mielestäni edes tärkeimmästä päästä.

Nimenomaan. Vaikea käsittää, miten joku voi olla pettynyt lapseensa sukupuolen takia. :O Ja että jo etukäteen, ennenkuin lapsi on saatu edes alulle, miettii pettymystään, jos seuraavakaan lapsi ei vastaa toiveita sukupuolensa suhteen. Käsittämätöntä. Mun esikoinen on poika, enkä voisi edes kuvitella, että olisin häneen sen takia pettynyt. Enkä todellakaan toivonut kuopuksesta yhtään sen enempää tyttöä tai poikaa kuin esikoisestakaan.

Tätä on tosi vaikea selittää. Rakastan lastani yli kaiken, enkä ole pettynyt häneen, vaan siihen sukupuoleen. Tavallaan...

Tätä juuri en ymmärrä. Kun ei se sukupuoli sitä lasta määritä. Mulla on siis sekä poika että tyttö ja molemmat ihania ja vastaavasti myös rasittavia omalla tavalla, mutta että tuo tyttö olisi jotenkin "parempi" sukupuolensa takia, ei ikinä. Ja jos kuopuskin olisi ollut poika, en missään nimessä olisi ollut pettynyt tai kokenut jääväni jotain vaille. Kun se, että ylipäätänsä sen lapsen saa, ei ole ollut itsestäänselvyys, ei voi edes kuvitella olevansa pettynyt "väärän merkkiseen" lapseen.
 
Nykypäivänä tuntuu olevan se trendi, että kaikki pitää saada mitä haluaa. Tyttö halutaan vain siksi, että se on kiva pukea nätteihin vaatteisiin. Hei haloo!!! Vähänkö esineellistetään pientä lasta. Osta babyborn ja pue se nätteihin vaatteisiin.
 
Mä toivoin esikoisesta poikaa, mutta tyttö tuli. En ollut kyllä yhtään pettynyt vaan heti kun vauva oli syntynyt tuli sellainen olo, että tämähän meni juuri niin kuin pitikin, tietysti tyttö piti tullakkin. Vauva tuntui siis heti aivan oikealta sukupuolensakkin puolesta. Kuopuksesta oli vahva "tyttö tunne" , no poika tuli. Siitä olin jotenkin hämmentynyt, mutta oikein onnellinen:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
En nyt keksi mikä trauma tämän tunteen aiheuttaisi? En kyllä osaa järjellä selittää. Ehkä se kun kaikki tyttöjen äidit hehkuttaa ihanista vaatteista, siitä että tytöstä tulee kaveri myöhemmin, tyttöjen jutut on tutumpia naiselle jne. Jos minusta tuntuu että jään jostain hienosta paitsi?

Entäpä jos tyttösi onkin ihan toisenlainen persoona kuin olet ajatellut? Jos hän vaikka inhoaa rimpsuja ja hengaa mieluummin iskän kanssa? Koetko silloinkin jääväsi jostakin hienosta paitsi?
 

Yhteistyössä