Toiveissa vauva 2021

Niitä halppistikkuja oon käyttäny piinaillessa, sitten kun jotain tapahtunu niin hakenu Clearbluen mersu-testin :-D muuta en testeistä osaa sanoa, muuta kuin että rfsu:n testit aikoinaan antoi härskejä viivanpaikkoja. En tiedä onko kyseisten testien laatu parantunut.

Tekis mieli alkaa tarkkaileen ja testailemaan ovista, että ihan vaan jotain tikkuja sais tulkita :-D :-D kun vielä ei yritys meillä ala. onko muita munkaltaisia himotestaajia? :-D
 
Meillä vauvan tuloon ei varsinaisesti ole taloudellisesti erikseen varauduttu. Säästän aina koko perheen parin viikon kaukomatkoja varten, joten nyt kun tänä vuonna varmaankin jää koronan tai parhaassa tapauksessa raskauden takia väliin niin niillä rahoilla kyllä saa kaiken tarvittavan sitten hommattua.
Lomautettuna olen ansiosidonnaisella ja siitäkin jää nyt vähän säästöön kun ei pääse tuhlailemaan minnekkään. Ainut mitä stressaan hiukan on mahdolliset tulevat äitiyspäivärahat kun saattaa mennä näiden tulojen mukaan jos lomautus jatkuu vielä pitkäänkin (toisteiseksi lukee paperissa).
 
Mä voin vaan kuvitella minkälainen testaaja musta tulee kun yrittäminen todella alkaa... nyt pillereidenkin aikana oon tehnyt raskaustestin ehkä n. joka toinen kk kun menkat jääneet välillä välistä. Hassua miten sitä raskautta on kuitenkin toivonut ja negatiivinen testi ollut joka kerta pettymys, vaikka on ehkäisy ollut täydellä teholla mukana :LOL: samaten jos on ottanut pillerin myöhässä tai unohtunut joku päivä ottaa, niin heti täydet toivot päällä.
 
Niitä halppistikkuja oon käyttäny piinaillessa, sitten kun jotain tapahtunu niin hakenu Clearbluen mersu-testin :-D muuta en testeistä osaa sanoa, muuta kuin että rfsu:n testit aikoinaan antoi härskejä viivanpaikkoja. En tiedä onko kyseisten testien laatu parantunut.

Tekis mieli alkaa tarkkaileen ja testailemaan ovista, että ihan vaan jotain tikkuja sais tulkita :-D :-D kun vielä ei yritys meillä ala. onko muita munkaltaisia himotestaajia? :-D
Hep... Voitte olla varmoja että jos huomennakaa ei ne menkat ala nii oon vessassa tikkujeni kanssa koko päivän :ROFLMAO: :ROFLMAO:
 
Tuli tässä koronauutisia lueskellessa mieleen, että oletteko varautuneet taloudellisesti tulevaan lapseen? Oon ite jonkin verran kerännyt säästöjä tulevaisuutta varten, mutta pahoin pelkään että nää säästöt hupenevat osittain tässä koronakriisin aikana. Ja sitten on vähän mietityttäny, että saako nyt säästöön mitään kun tulotaso on laskenu meidän molempien lomautusten vuoksi :/ Miehellä ei oo juuri säästöjä ja tämän menotki on suuremmat.
Meillä on molemmilla puskurit, joista omani saan täyteen kesään mennessä. Sen jälkeen tavoitteena olis jatkaa säästämistä äitiyslomaan niin pitkään, kunnes sille lomalle pääsen jäämään. Mun työllisyystilanne on hyvä, vaikka en suoraan hoitoalalla olekaan ja tän kriisin keskellä työni on kyllä taattu. Mikäli esimiestä on uskominen, niin määräaikaista sopparia myös vähintään jatketaan, kunhan se elokuussa loppuu. Oma toive olis tietenkin vakinaistaminen, niin olis sitten myös paikka jonne palata, kun sen aika olisi. Hartain toive tietenkin on se, että pääsisi nyt mahdollisimman pian sille äitiyslomalle jäämään! Miehelle on lomautuksia tulossa, mutta vielä ei tiedetä tuleeko se kestämään viikon vai kolme kuukautta.
 
@rubikinkuutio sehän on parasta, kun saa pissata purkkiin ja uittaa liuskaa siellä xD ja sitten tiirata tikkua ja vertailla edellisten kiertojen testeihin. Minähän oikein kiinnitän ovistestit järjestykseen pahville ja säilytän ne kaapissa tutkimuksiani varten xD

Vauvaa varten/pahan päivän varalle on säästetty, mikä onkin hyvä, sillä hoitoihin menee rahaa. Että ne säästöt kuluu varmaan sitten siihen. Mutta ei ole huolta taloudellisesti, kyllä aina pärjätään jotenkin :)
 
Olen lukenut kaikkien viestit, mutta tuntuu niin vaikealta vastata kaikille. Joten nyt itsekkäästi vaan omaa napaa..

Minut voisi lisätä piinalistalle, huomenna dpo 2 :X3:

En ole koskaan tikuttanut ovista, mutta koko viikon on ollut kovin limaista ja eilisiltana ihan jäätävät kivut alavatsassa, joten luotan siihen että eilen oli ovis. Lämmöt on myös hiukan nousseet eilisestä, yleensä on noussut vasta monta päivää oviksen jälkeen. Minulla lämmönnousu tuntuu joka kierrossa kovana paleluna ja velttona olona, ja lämmöt laskee vasta menkkojen alettua.

Tässä kierrossa meinasin vaihtaa verigreippimehun Tropicanaan, mutta päätinkin, etten tässä kierrossa juo mitään mehuja, jos vaikka tärppäisi näin paremmin :)

Joku kyseli onko muita, joilla tiputteluvuotoa ennen menkkoja. Täällä yksi! Inhottavaa kun tiputtelu alkaa jo monta päivää ennen kunnon vuotoa :poop:
 
Täälläkään ei ole mitenkään erityisesti taloudellisesti varauduttu ja ainakin tällä hetkellä näyttää mein työllisyystilanne hyvältä. Ollaan kumpikin vakkareita IT-alalla ja kummankin ala on luettu nyt koronan aikana kriittisiksi. Eli töiden pitäisi jatkua normaalisti, vaikka täällä etänä nyt puurretaankin.

Kertokaa hönölle, mitä tuo piinalistan dpo tarkoittaa?
 
Dpo = day past ovulation, eli päivät ovulaation jälkeen (y)
 
Huh. Eihän sen kropan pitäis vielä dpo4 tietää olevansa raskaana mutta oireet on kyllä sellaiset, että mulla on ihan raskaanaoleva-olo. Alavatsaa aristaa, eikä se kestä painetta esim alas kumartumista tai lysyssä istumista. Välillä etoo ja väsyttää ihan hulluna. Erityisesti vasen puoli alavatsasta aristelee niin, että sen ns. huomaa koko ajan. Eilen turvotti ihan pallona. Dpo12 eli viikon päästä lauantaina ehkä testailen.
 
Jes, täällä pidetään peukkuja! (y) :)
 
  • Tykkää
Reactions: Vesinokkaeläin
Joku kyseli rahatilanteesta! Mut lomautettiin maaliskuun lopussa ja en tiiä mihin asti kestää, mahdollisesti elokuun loppuun, millon olis sit loppunu työt muutenkin. Et en ihan parhaaseen hetkeen iskenyt tää vauvakuume itselle:cry::D Mut säästöjä on hyvin ja varmaan näistä ansiopäivärahoistakin saa nyt säästettyä, kun eipä mee rahaa tällä hetkellä muuhun kun ruokaan:ROFLMAO: Ja miehellä on todella hyvällä mallilla raha-asiat ja töitäkin vielä ainakin näillä näkymin koronasta huolimatta :)

Edit. Oma kämppä meillä on :) Tosin vaan kaksio, mutta eiköhän tässä ainakin pari vuotta menis ihan jees.

@Vesinokkaeläin peukut pystyssä täällä ootellaan, että pääset testaan! (y) lupaavat oireet kyllä! ❤
 
Viimeksi muokattu:
Kuin aikaisin teillä lähtee ovulaatiotestit tummumaan? Mulla on nyt kp14 ja ei oo vielä edes haaleaa toista viivaa. Ovulaatio on yleensä kp16-19? Pelottaa, et se kysta on jotenkin vaikuttanut tuohon ovulaatioon. En oo sitä nyt muutamaan kuukauteen varmuudella tuntenut (viime kierrossa se varmaan oli mut sitä ennen oli ainakin 2 ilman mitään tuntemuksia)
 
Mäkin voisin liittyä tänne. Tuolla 2020 ryhmässä oonkin ollut jo pidempään mutta edelleenkään ei plussaa meillä näy. Oon 32-vuotias, mies 31. Miehellä ennestään kaksi lasta edellisestä suhteesta, nuorempi kohta 5-vuotias. Yritystä meillä takana 3/2017 lähtien.

Sinänsä mitään syytä ei oo löydetty, muuta kun en ovuloi ilman apuja. Letrot alotettiin 10/2019 ja metformin nyt 4/2020. Satuttiin käymään vielä gynellä nyt kp14 ja oikealla näkyikin hyvänkokoinen munasolu joka irtoaa näinä päivinä, nyt menossa kp16. Metuja syödään nyt pari kuukautta ja sit katotaan uusiks, ehkä aukiolotutkimus ja miehelle siemennesteanalyysi, ken tietää.

Millasia kokemuksia on metuista? Kiinnostais tietää. :)
 
Kuin aikaisin teillä lähtee ovulaatiotestit tummumaan? Mulla on nyt kp14 ja ei oo vielä edes haaleaa toista viivaa. Ovulaatio on yleensä kp16-19? Pelottaa, et se kysta on jotenkin vaikuttanut tuohon ovulaatioon. En oo sitä nyt muutamaan kuukauteen varmuudella tuntenut (viime kierrossa se varmaan oli mut sitä ennen oli ainakin 2 ilman mitään tuntemuksia)
Ihan vasta päivää/kahta aiemmin näyttäisi lähteneen tummenemaan. Jospa se ovis olis sulla tulossa, toivotaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Mäkin voisin liittyä tänne. Tuolla 2020 ryhmässä oonkin ollut jo pidempään mutta edelleenkään ei plussaa meillä näy. Oon 32-vuotias, mies 31. Miehellä ennestään kaksi lasta edellisestä suhteesta, nuorempi kohta 5-vuotias. Yritystä meillä takana 3/2017 lähtien.

Sinänsä mitään syytä ei oo löydetty, muuta kun en ovuloi ilman apuja. Letrot alotettiin 10/2019 ja metformin nyt 4/2020. Satuttiin käymään vielä gynellä nyt kp14 ja oikealla näkyikin hyvänkokoinen munasolu joka irtoaa näinä päivinä, nyt menossa kp16. Metuja syödään nyt pari kuukautta ja sit katotaan uusiks, ehkä aukiolotutkimus ja miehelle siemennesteanalyysi, ken tietää.

Millasia kokemuksia on metuista? Kiinnostais tietää.
Missä vaiheessa hakeuduitte tutkimuksiin? Oletteko julkisella vai yksityisellä käyneet? Pitkä on teillä taival, mutta toivotaan, että metformin toisi nyt avun :) Minulla ei ole vielä mistään kokemuksia. Ovuloimattomiakin kiertoja on, mutta vielä ei mihinkään hoitoihin päästy, kun tämä korana tuli. Meillä selkeä syy löytyi miehen puolelta. Minulle pitäisi vielä tehdä munanjohtimien aukiolotutkimus ja jos siinä kaikki ok, niin kohti ekaa inssiä. Ja en tiedä, tartteeko mulle siihen jotain tueksi.
 
Kuin aikaisin teillä lähtee ovulaatiotestit tummumaan? Mulla on nyt kp14 ja ei oo vielä edes haaleaa toista viivaa. Ovulaatio on yleensä kp16-19? Pelottaa, et se kysta on jotenkin vaikuttanut tuohon ovulaatioon. En oo sitä nyt muutamaan kuukauteen varmuudella tuntenut (viime kierrossa se varmaan oli mut sitä ennen oli ainakin 2 ilman mitään tuntemuksia)
Helpompi näyttää kuvalla, kuin kertoa. Tässä kierrossa testit näytti näin! Ja tämä kp12 plussa tuli mulle ihan puskista. En osannut odottaa kp11 testin perusteella, että plussa tulis seuraavana päivänä, vaan aattelin sen tulevan aikaisintaan kp13-14.
 
Taas omanapailua,sori sitä tulee multa paljon kun ei oo muutakaan minne tästä höpistä..
Nyt iltapäivästä/illasta siivotessa nivusta taas nippaili ja tuo toinen rinta edelleen aristaa ja tuntuu ku olis turvonnut,vaikkei must ole..
Ja yritin muistella aiempia testauksia ku siis plussa saatu niin oon tehnyt ne yleensä samana päivänä ku menkkojen pitäny alkaa tai päivää paria ennen ni testien viivat ei ole ikinä ollu leffaviivoja vaan kyl ne on ollu hailakoita.
Nyt aattelin tilata sen cb:n earlyn ja viikkodigin. Aattelin näillä kahdella pärjätä :D pidän tuota cb:tä niin luotettavana jotta jos se näyttää ettei oo raskaana ni ei sitte ole. Viikkodigin käytän vasta sitte ku oon plussannu jollain muulla eka:LOL:
 
Rahasta: varsinaista vauvapuskuria ei ole, mutta muuten tilanne on hyvä, asunto ja auto maksettu, molemmilla vakityöt, jotain sukan varressa käytettäväksi johonkin, ensisijaisesti toki toiveena isompi asunto. Esikon kun sain, olin silloisen miehen siivellä elävä opiskelija. Koulu loppui toukokuussa ja seuraavan kerran sain omaa rahaa lokakuussa, kun minimiäippäraha alkoi. Siitäkin selvisi, niin kyllä sitä selviää nytkin.
 
Voisin liittyä myös tämän keskustelun listoille, eli : Ilona Eloisa, 29 v. / 1.yritetään/ yritys alkanut 7/2019 Tänään 17.päivä kiertopäivä 20/28.

Meidän vauvan yritys ei ole näiden ensimmäisten 9 kierron aikana sujunut kovin hyvin. Toivottavasti seuraavasta kierrosta saataisiin koti-inseminaatiot käyttöön. Mut sehän on miehestä kiinni. Välillä on vaikea pysyä positiivisena tän asian suhteen vaikka yleensä ottaen oon aika positiivinen ja rauhallinen ihminen. Toivo kuitenkin on, että joskus meillä olisi lapsi, se on ollut unelmani ihan pienestä saakka. Tällä hetkellä suunnitellaan muuttoa miehen kotipaikkakunnalle, oltaisiin sitten jo valmiiksi lähellä perheen turvaverkkoa.
 
Yhteistyössä