Toiveissa vauva 2021

Hei kaikki ihanat naiset! Oon pitänyt nyt parin kuukauden tauon täältä ja pakko nyt myöntää ettei ole voimia lukea läpi sen ajalta kaikkia viestejä, joten sanon yleisesti että pahoittelut ja tsemppiä kaikille joilla ei ole tärpännyt tai jos jollakin mennyt kesken, sekä onnittelut plussanneille ♥

Mulla alkaa olemaan voimat lopussa. Oli todella positiivinen olo tämän kierron suhteen. Kävin ensimmäistä kertaa myös akupunktiossa. Tissit ollut useamman päivän kipeät ja välillä kovat, mutta aamun testi (kp31) nega :( Haamulaseilla saan kuvassa kontrastilla viivapaikan, mutta taitaa olla vain se. Takaraivossa pyörii et voihan se vielä plussaksi muuttua, mut mitä sitä nyt itseään kiusaamaan.

Itkua on tullut koko aamun kun mietin että seuraava kierto on viimeinen mahdollisuus tulla raskaaksi ennen kun keskenmenneen laskettua aikaa tulee vastaan helmikuussa :'( Olisin niin kovasti halunnut tulla raskaaksi ennen sitä.

Olen miettinyt että olisin naistenkliniikkaan yhteydessä kun menkat alkaa kysyäkseni pääsiskö johonki tutkimuksiin kun yritys alkanut jo lokakuussa -19.. Osaako joku sanoa pääseekö tutkimuksiin kun yritystä on takana yli vuoden jonka aikana yksi raskaus joka meni kesken? Ei vaan pääkoppa kestä enää tätä jatkuvaa epäonnistumista vaikka yrittää positiivisena pysyä läpi kierron :'( Anteeks tämmöinen avautuminen heti vuoden alkuun, mutta mut v*tuttaa ja surettaa.

MUOKS. Onko kellään kokemuksia akupunktiosta? Olen kerran käynyt ja tarkoitus olisi nyt käydä alkuun säännöllisesti (n. Kerran viikossa). Kuulisin mielelläni kokemuksia :)
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki ihanat naiset! Oon pitänyt nyt parin kuukauden tauon täältä ja pakko nyt myöntää ettei ole voimia lukea läpi sen ajalta kaikkia viestejä, joten sanon yleisesti että pahoittelut ja tsemppiä kaikille joilla ei ole tärpännyt tai jos jollakin mennyt kesken, sekä onnittelut plussanneille

Mulla alkaa olemaan voimat lopussa. Oli todella positiivinen olo tämän kierron suhteen. Kävin ensimmäistä kertaa myös akupunktiossa. Tissit ollut useamman päivän kipeät ja välillä kovat, mutta aamun testi (kp31) nega Haamulaseilla saan kuvassa kontrastilla viivapaikan, mutta taitaa olla vain se. Takaraivossa pyörii et voihan se vielä plussaksi muuttua, mut mitä sitä nyt itseään kiusaamaan.

Mulla ei ole tietoa tosta hoitoihin pääsystä. Mutta halusin vaan sanoa, että oon tosi pahoillani sun kokemasta. Kurjaa, ettei uusi raskaus ole vielä alkanut. : ( onko menkat nyt siis myöhässä?
 
Täällä taisi olla jossain vaiheessa keskustelua sokerin käytöstä.Vuosi vaihtui ja päätin kokeilla olla tämän tammikuun nyt ensiksi karkki ja herkku lakossa, kokeillaan nyt vielä sekin onko sillä mitään vaikutusta raskautumiseen:) Ensimmäinen päivä oli pahin kun tottui jouluna suklaaseen yms.. olin tosi kiukkuinen, mutta eiköhän se tästä.Eilen teetä juodessa söin itse kokoaman hedelmä salaatin ,olipa hyvää :) ja aioin sallia itselleni esim. suola keksit teen kanssa,mutta tarkoitus on saada sokeria vähennettyä:) Minulla tämä aikuisiän akne tai mikä lie ja toivon,että sokerin vähentäminen auttaisi myös siihen..
 
Hei kaikki ihanat naiset! Oon pitänyt nyt parin kuukauden tauon täältä ja pakko nyt myöntää ettei ole voimia lukea läpi sen ajalta kaikkia viestejä, joten sanon yleisesti että pahoittelut ja tsemppiä kaikille joilla ei ole tärpännyt tai jos jollakin mennyt kesken, sekä onnittelut plussanneille

Mulla alkaa olemaan voimat lopussa. Oli todella positiivinen olo tämän kierron suhteen. Kävin ensimmäistä kertaa myös akupunktiossa. Tissit ollut useamman päivän kipeät ja välillä kovat, mutta aamun testi (kp31) nega Haamulaseilla saan kuvassa kontrastilla viivapaikan, mutta taitaa olla vain se. Takaraivossa pyörii et voihan se vielä plussaksi muuttua, mut mitä sitä nyt itseään kiusaamaan.

Itkua on tullut koko aamun kun mietin että seuraava kierto on viimeinen mahdollisuus tulla raskaaksi ennen kun keskenmenneen laskettua aikaa tulee vastaan helmikuussa :'( Olisin niin kovasti halunnut tulla raskaaksi ennen sitä.

Olen miettinyt että olisin naistenkliniikkaan yhteydessä kun menkat alkaa kysyäkseni pääsiskö johonki tutkimuksiin kun yritys alkanut jo lokakuussa -19.. Osaako joku sanoa pääseekö tutkimuksiin kun yritystä on takana yli vuoden jonka aikana yksi raskaus joka meni kesken? Ei vaan pääkoppa kestä enää tätä jatkuvaa epäonnistumista vaikka yrittää positiivisena pysyä läpi kierron :'( Anteeks tämmöinen avautuminen heti vuoden alkuun, mutta mut v*tuttaa ja surettaa.
Olen kovin pahoillani:(

Älä pyytele anteeksi,kaikki tunteet on sallittuja tilanteesta riippumatta ❤
 
Mä aattelin et odotan tiistaihin jos menkat ei ala ni testaan ke aamuna lauantaina testasin negan..
Vaikka kuinka itselleen selvittää että ei se varhainen testaaminen kannata, niin miksi mieli tekee siltikin hiipiä kaapille hakemaan se testi... Kummallinen on ihmismieli. Viime kierrossa dpo10 alkoi jo tiputteluvuoto ja dpo 11 kunnon vuoto. Eli dpo 12 vois testailla jos siihen mennessä ei mitään tapahdu. Jonkun pitäisi vain takavarikoida testit pois mun ulottuvilta etten hairahda :ROFLMAO:
 
Vielä pakko kysyä onko kukaan kiinnittänyt huomiota lämpöjen vaihteluun ennen menkkoja/ plussaa? Pari päivää on lämmöt sahanneet ylös alas. Normilämpö on n. 35,6 ja nyt on ollut 36,2- 37,1. Välillä hikoiluttaa ja välillä paleltaa ihan kunnolla.
 
Silloin kun mittailin oli tuollaista ja luulin tulevani kipeäksi, en tullut. Ilmeisesti oli niin kovat PMS oireet minulla:(

Toivottavasti sinulla se olisi merkki raskaudesta ❤
 
Täytyy taas purkaa omia tuntemuksia. Meillä on ollut yrityksessä nyt kahden kierron tauko, koska kilppariarvot ovat huonot. Tahattomasti en pysty raskautumaan, koska en ovuloi lainkaan. Nyt Terolutit käytössä ja niillä käynnistellään uutta kiertoa, jossa mahdollisesti saadaan aloittaa letrot, jotta mahdollisuus raskaudelle edes ylipäänsä olisi..

Menen huomenna kilppariarvoista kontrolliin ja pelottaa ihan suunnattomasti. Lääkitystä on jo kerran nostettu ja arvot eivät laskeneet (vieläkin TSH oli yli 5 vaikka pitäisi olla alle 2,5). Alkaa pää hajoamaan, kun pian tulee vuosi "yritystä" täyteen ja koko aikana ei tosiasiallisesti ole edes ollut mahdollisuutta raskautua.. :(

Toivo on kova, että letroilla tärppäisi, mutta alkaa ahdistaa se, että jos ei vieläkään päästä aloittamaan letroja mahdollistamaan ovulaatiota.

Yksi mun hyvistä ystävistä saa vauvan helmikuussa. Hän tuli vahingossa raskaaksi parin kuukauden seurustelun jälkeen. Silloin romahdin täysin, mutta toivoin, että vauvan syntyessä olisin itsekin raskaana, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Näyttää siltä, että tämä ei tule tapahtumaan.. :(

Pahoittelut omanapailusta ja negatiivissävytteisestä kirjoituksesta. :(

Tsemppiä ihan jokaiselle! :)
 
Vaikka kuinka itselleen selvittää että ei se varhainen testaaminen kannata, niin miksi mieli tekee siltikin hiipiä kaapille hakemaan se testi... Kummallinen on ihmismieli. Viime kierrossa dpo10 alkoi jo tiputteluvuoto ja dpo 11 kunnon vuoto. Eli dpo 12 vois testailla jos siihen mennessä ei mitään tapahdu. Jonkun pitäisi vain takavarikoida testit pois mun ulottuvilta etten hairahda
Minulla taitaa olla tällä hetkellä yksi halpis liuska kaapissa ..Kokoajan yritän olla tilaamatta uusia ,ovis testejäkään ei jäänyt kun yksi liuska digiin..Saa nähdä tilaanko enää,tuo digi ollut kyllä niin helppo :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kaneli123
Hei kaikki ihanat naiset! Oon pitänyt nyt parin kuukauden tauon täältä ja pakko nyt myöntää ettei ole voimia lukea läpi sen ajalta kaikkia viestejä, joten sanon yleisesti että pahoittelut ja tsemppiä kaikille joilla ei ole tärpännyt tai jos jollakin mennyt kesken, sekä onnittelut plussanneille ♥

Mulla alkaa olemaan voimat lopussa. Oli todella positiivinen olo tämän kierron suhteen. Kävin ensimmäistä kertaa myös akupunktiossa. Tissit ollut useamman päivän kipeät ja välillä kovat, mutta aamun testi (kp31) nega :( Haamulaseilla saan kuvassa kontrastilla viivapaikan, mutta taitaa olla vain se. Takaraivossa pyörii et voihan se vielä plussaksi muuttua, mut mitä sitä nyt itseään kiusaamaan.

Itkua on tullut koko aamun kun mietin että seuraava kierto on viimeinen mahdollisuus tulla raskaaksi ennen kun keskenmenneen laskettua aikaa tulee vastaan helmikuussa :'( Olisin niin kovasti halunnut tulla raskaaksi ennen sitä.

Olen miettinyt että olisin naistenkliniikkaan yhteydessä kun menkat alkaa kysyäkseni pääsiskö johonki tutkimuksiin kun yritys alkanut jo lokakuussa -19.. Osaako joku sanoa pääseekö tutkimuksiin kun yritystä on takana yli vuoden jonka aikana yksi raskaus joka meni kesken? Ei vaan pääkoppa kestä enää tätä jatkuvaa epäonnistumista vaikka yrittää positiivisena pysyä läpi kierron :'( Anteeks tämmöinen avautuminen heti vuoden alkuun, mutta mut v*tuttaa ja surettaa.

MUOKS. Onko kellään kokemuksia akupunktiosta? Olen kerran käynyt ja tarkoitus olisi nyt käydä alkuun säännöllisesti (n. Kerran viikossa). Kuulisin mielelläni kokemuksia :)
Pahoittelut negasta :( En osaa sanoa, kun me menimme ensin yksityiselle. Mutta joka tapauksessa ajattelen, että kannattaa ottaa yhteyttä ja kertoa myös tuosta, että vaikuttaa jo todella paljon mielialaan. Jos jotain osaisivat neuvoa, miten lähteä liikkeelle. En muista, oliko teillä tutkittu mitään vielä? Minua kiinnostaa myös kokemukset akupunktiosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Enerisa3
Silloin kun mittailin oli tuollaista ja luulin tulevani kipeäksi, en tullut. Ilmeisesti oli niin kovat PMS oireet minulla:(

Toivottavasti sinulla se olisi merkki raskaudesta ❤
Minulla on ilmeisesti myös pms oireena oli kipeäksi tulemisesta, kun se tulee lähes joka kierto. Ikävää :/ Olen mittaillut useita kertoja lämpöjä, vaihtelee kierroittain mutta silloin kun on poikkeuksellisen korkealla, niin meinaan jo innostua.
 
Silloin kun mittailin oli tuollaista ja luulin tulevani kipeäksi, en tullut. Ilmeisesti oli niin kovat PMS oireet minulla

Toivottavasti sinulla se olisi merkki raskaudesta
No joo, saattaa hyvinkin olla merkki tulevista menkoista. No tämän kierron mittailen lämpöjä niin on sitten tehty tutkimus senkin osalta. Oon päättänyt että tämän kierron jälkeen lopetan kaiken seuraamisen ja keskityn töihin ja opiskeluun. Vielä voi hetken fiilistellä :giggle:
 
Täytyy taas purkaa omia tuntemuksia. Meillä on ollut yrityksessä nyt kahden kierron tauko, koska kilppariarvot ovat huonot. Tahattomasti en pysty raskautumaan, koska en ovuloi lainkaan. Nyt Terolutit käytössä ja niillä käynnistellään uutta kiertoa, jossa mahdollisesti saadaan aloittaa letrot, jotta mahdollisuus raskaudelle edes ylipäänsä olisi..

Menen huomenna kilppariarvoista kontrolliin ja pelottaa ihan suunnattomasti. Lääkitystä on jo kerran nostettu ja arvot eivät laskeneet (vieläkin TSH oli yli 5 vaikka pitäisi olla alle 2,5). Alkaa pää hajoamaan, kun pian tulee vuosi "yritystä" täyteen ja koko aikana ei tosiasiallisesti ole edes ollut mahdollisuutta raskautua.. :(

Toivo on kova, että letroilla tärppäisi, mutta alkaa ahdistaa se, että jos ei vieläkään päästä aloittamaan letroja mahdollistamaan ovulaatiota.

Yksi mun hyvistä ystävistä saa vauvan helmikuussa. Hän tuli vahingossa raskaaksi parin kuukauden seurustelun jälkeen. Silloin romahdin täysin, mutta toivoin, että vauvan syntyessä olisin itsekin raskaana, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Näyttää siltä, että tämä ei tule tapahtumaan.. :(

Pahoittelut omanapailusta ja negatiivissävytteisestä kirjoituksesta. :(

Tsemppiä ihan jokaiselle! :)
Tsemppiä sinne! Harmi, että tsh laskee hitaasti :/ toivottavasti olisi nyt alle 2,5 ja pääset aloittamaan letrot. Minulla kaveri odottaa jo toista, vaikka aloittivat ekan yrityksen meidän jälkeemme. Toivoisi kovasti itsekin onnistuvan. Aika menee nopeasti, moni tulee raskaaksi ja vauva syntyy, osa jo vuoden täyttänyt tai täyttämässä. Siinä huomaa, että oma yrityskin on kestänyt melko pitkään, mutta toisaalta aika mennyt nopeasti.
 
Okei, minulla tosiaan eka plussasta laskettiin lugejen aloitus
Pakko sanoa et ainakin mulla terojen kohdalla ne sai aloittaa vasta 3 päivää plussasta koska se keltarauhashormooni voi estää ovulaation jos se ei oo viel tapahtunut kun se hormooni aloitetaan. Kolme päivää oli semmoi et varmasti on sit menny. Plussa kierrossa ei tarvinnut odottaa kun ovis näkyi inssissä. Jännä miten tähän on niin eru ohjeita
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Täytyy taas purkaa omia tuntemuksia. Meillä on ollut yrityksessä nyt kahden kierron tauko, koska kilppariarvot ovat huonot. Tahattomasti en pysty raskautumaan, koska en ovuloi lainkaan. Nyt Terolutit käytössä ja niillä käynnistellään uutta kiertoa, jossa mahdollisesti saadaan aloittaa letrot, jotta mahdollisuus raskaudelle edes ylipäänsä olisi..

Menen huomenna kilppariarvoista kontrolliin ja pelottaa ihan suunnattomasti. Lääkitystä on jo kerran nostettu ja arvot eivät laskeneet (vieläkin TSH oli yli 5 vaikka pitäisi olla alle 2,5). Alkaa pää hajoamaan, kun pian tulee vuosi "yritystä" täyteen ja koko aikana ei tosiasiallisesti ole edes ollut mahdollisuutta raskautua..
Paljon tsemppiä huomiseen kontrolliin! Pidän sulle peukkuja että olisi arvot paremmissa kantimissa. <3 Saanko kysyä mistä tiedät että et ovuloi?
 
Pahoittelut negasta En osaa sanoa, kun me menimme ensin yksityiselle. Mutta joka tapauksessa ajattelen, että kannattaa ottaa yhteyttä ja kertoa myös tuosta, että vaikuttaa jo todella paljon mielialaan. Jos jotain osaisivat neuvoa, miten lähteä liikkeelle. En muista, oliko teillä tutkittu mitään vielä? Minua kiinnostaa myös kokemukset akupunktiosta.
Joo, aattelin sitä kans että kerron että henkinen puoli ei jaksa enää pitkään jossen saa tietää onko kropassa kaikki niinku pitää raskautumisen kannalta. Soittelen sinne huomenna ku menkat taitaa nyt olla alkamassa :( Meillä ei ei o tutkittu vielä mitään. Ne vilkas munasarjoja muutama pv keskenmenon jälkeen kontrollissa kun pyysin, ja sillon lääkäri sano että näyttää normaalilta. Mitä se nyt sitten tarkoittaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Paljon tsemppiä huomiseen kontrolliin! Pidän sulle peukkuja että olisi arvot paremmissa kantimissa. <3 Saanko kysyä mistä tiedät että et ovuloi?
Kiitos tsempeistä huomiselle! <3

Olen käynyt gynellä nyt kolmessa kierrossa mahdollisen ovulaation aikoihin, ja johtofollia ei ole kertaakaan näkynyt. Munasarjat ovat monirakkulaiset PCOS:n vuoksi, mutta sieltä ei kasva tai irtoa munasolua lainkaan. Toki joskus voi irrotakin, mutta nyt yritysaikana ei ole irronnut. Myöskin siitä tiedän, etten ovuloi, kun kuukautisia ei tule lainkaan ilman Teroluteja. :(

Tuntuu niin toivottamalta tämä raskautuminen, kun näin paljon vikaa useammalla osa-alueella.. :(
 
Kiitos tsempeistä huomiselle! <3

Olen käynyt gynellä nyt kolmessa kierrossa mahdollisen ovulaation aikoihin, ja johtofollia ei ole kertaakaan näkynyt. Munasarjat ovat monirakkulaiset PCOS:n vuoksi, mutta sieltä ei kasva tai irtoa munasolua lainkaan. Toki joskus voi irrotakin, mutta nyt yritysaikana ei ole irronnut. Myöskin siitä tiedän, etten ovuloi, kun kuukautisia ei tule lainkaan ilman Teroluteja.

Tuntuu niin toivottamalta tämä raskautuminen, kun näin paljon vikaa useammalla osa-alueella..
Älä menetä toivoa. <3 Huomisen kontrollin jälkeen saatat pystyä jättämään kilppari-huolet jo taka-alalle, jos arvot onkin ok.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Pahoittelut kaikille surua kohdanneille ja tsemppiä uuteen kiertoon joutuneille! ❤ Täällä nyt kp 20/30-34 ja ovis oletettavasti nyt ihan näillä näppäimillä kosteudesta päätellen, en oo tikutellu ovista nyt ollenkaan ja muutenkin on suhkot rennolla meiningillä menny tämä kierto kun ei ole tikutellut eikä stressannut ja ajatellut liikaa vauva juttuja. :) Tasasin väliajoin on kyllä heiluteltu peittoa nyt koko kierron ajan.. :D
 
Pakko sanoa et ainakin mulla terojen kohdalla ne sai aloittaa vasta 3 päivää plussasta koska se keltarauhashormooni voi estää ovulaation jos se ei oo viel tapahtunut kun se hormooni aloitetaan. Kolme päivää oli semmoi et varmasti on sit menny. Plussa kierrossa ei tarvinnut odottaa kun ovis näkyi inssissä. Jännä miten tähän on niin eru ohjeita
Niin, siitä eka plussasta siis laskettiin aloitus 3 pv päähän. Ei siis heti plussapäivänä (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Puolentoista vuoden hiljaiselon jälkeen niin olen ehkä kasannut itseni tarpeeksi ja päädyin tänne takaisin. Toki joo viimeksi kesällä 2019 haaveena vauva 2020 ketjussa.
Elämän ensimmäinen plussa reilu parin vuoden odotuksen jälkeen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja komplikaatioiden jälkeen nyt taas yritys kunnolla alkanut. Ehkä tällä kertaa menisi paremmin jos toisen plussan joskus saisi.
Tervetuloa mukaan yritittämään ja jakamaan ajatuksia! Pahoitteluni komplikaatioista, toivon sinulle oikein paljon onnea ja positiivisia ajatuksia yritykseen ❤
 
  • Tykkää
Reactions: ZanMa
Hei kaikki ihanat naiset! Oon pitänyt nyt parin kuukauden tauon täältä ja pakko nyt myöntää ettei ole voimia lukea läpi sen ajalta kaikkia viestejä, joten sanon yleisesti että pahoittelut ja tsemppiä kaikille joilla ei ole tärpännyt tai jos jollakin mennyt kesken, sekä onnittelut plussanneille

Mulla alkaa olemaan voimat lopussa. Oli todella positiivinen olo tämän kierron suhteen. Kävin ensimmäistä kertaa myös akupunktiossa. Tissit ollut useamman päivän kipeät ja välillä kovat, mutta aamun testi (kp31) nega Haamulaseilla saan kuvassa kontrastilla viivapaikan, mutta taitaa olla vain se. Takaraivossa pyörii et voihan se vielä plussaksi muuttua, mut mitä sitä nyt itseään kiusaamaan.

Itkua on tullut koko aamun kun mietin että seuraava kierto on viimeinen mahdollisuus tulla raskaaksi ennen kun keskenmenneen laskettua aikaa tulee vastaan helmikuussa :'( Olisin niin kovasti halunnut tulla raskaaksi ennen sitä.

Olen miettinyt että olisin naistenkliniikkaan yhteydessä kun menkat alkaa kysyäkseni pääsiskö johonki tutkimuksiin kun yritys alkanut jo lokakuussa -19.. Osaako joku sanoa pääseekö tutkimuksiin kun yritystä on takana yli vuoden jonka aikana yksi raskaus joka meni kesken? Ei vaan pääkoppa kestä enää tätä jatkuvaa epäonnistumista vaikka yrittää positiivisena pysyä läpi kierron :'( Anteeks tämmöinen avautuminen heti vuoden alkuun, mutta mut v*tuttaa ja surettaa.

MUOKS. Onko kellään kokemuksia akupunktiosta? Olen kerran käynyt ja tarkoitus olisi nyt käydä alkuun säännöllisesti (n. Kerran viikossa). Kuulisin mielelläni kokemuksia
Anteeksi että huutelen nyt täältä välistä kun palstaa tulee seurattua vanhasta tottumuksesta. Mutta meilläpäin pääsee tutkimuksiin jos on vuosi yritystä takana ilman onnistunutta raskautta. Me hakeuduttiin tutkimuksiin kun oli vuosi yrityksen aloittamisesta, vuoteen mahtui yksi keskeytynyt keskenmeno ja kemiallinen raskaus. Muutaman kuukauden sisällä päästiin silloin tutkimuksiin, pelkästään tieto että asiat etenee (edes tutkimusjonossa) niin auttoi omaan ahdistukseen. Ehdottomasti soittelisin sinuna kunnalliselle jo ensimmäistä aikaa tutkimuksia varten :) Tsemppiä kovasti yritykseen!
 
Yhteistyössä