Toiveena vauva 2017-2018

Tehän kirjotatte, en oo viikkoon käyny ja täällä kunnon romaani luettavaksi :LOL:
Monilla oli uusi kierto alkanut, suuret pahoittelut siitä :cry:
Piinailijoille isot tsempit
(y)


Nyt on maca-tabletit ja gelee royal-kapselit tullut. Niitä nyt otan päivittäin ja mieskin otta macaa. Eipä noista haittaakaan ole vaikkei hyödyttäiskään. Mulla ne auttaa henkisesti, olo että tekee edes jotain yrityksen eteen.
Kävin tänään terveysaseman lääkärillä muissa asioissa, uus terkkari kun ollaan muutettu niin eka kerta oli koko paikassa. Ihana lääkäri, kuunteli kaikki mun vaivat ja myös aiotaan hoitaakin kokonaisuutta ei vaan sitä yhtä oiretta.
Lapsettomuusasioissakin edettiin vaikka luulin ettei kunnalliseen ylipainoisia oteta. Aamulla mulla ja miehellä edessä labraan meno, ottavat ties mitä kokeita. Katsellaan kaiken maailman hormoneja ja muitakin perusasioita. Jos ei niissä häikkää niin eiköhän tästä päästä jonottamaan lapsettomuuspolille ja tämä lääkäri kyllä aikoo auttaa tässäkin asiassa niin paljon kun voi. Suuren suuri paino putosi harteilta tämän käynnin jälkeen, me saadaan oikeesti apua. Mä en ole liian lihava saamaan lapsia. Tietysti laihdutan tässä samalla myös sairauksienkin takia. Ai että, voi lopettaa stressaamisen siitä ettei apua saa. Ehkäpä nyt tärppää tästä kierrosta kun ei oo kamalaa stressiä yrityksestä, apua on nurkan takana :love:

Voi se lapsentekokin olla hauskaa, eihän sitä muista kun pitkään on tehty sitä vaan hampaat irvessä kamalalla pakolla vaikkei oo mieli tehnytkään. Nyt tekee mieli ja KOKO AJAN :LOL::whistle:
Huomaako että stressi lievittynyt, osa stressistä loppui jo kun menkat alkoi. Ei se lapsi pakottamalla tule, sen opin vasta tän kierron alkaessa. Käännän katseen ammattikorkeakoulujen hakuun ja itseni kuntouttamiseen :)
 
voi kiitos,kun toimit koekaniinina. :)Siis ovikseni oli tiistai ja nuo toiset limat oli jotain muuta..toivottavasti jotain positiivist.
Tää varmasti tarkoittaa,että me molemma saadaan plussat pian testeihin.Uskon,toivon.
Oletko muuten miettinyt millä dpo:lla kokeilet testailla?
Ei voi mitää, rupeen testailee taas aivan liian ajoissa... Hitsi ku ei malta mieltään. Tänään siis dpo 6 ja ei varmaan montaa päivää mee ni rupeen uittelee. Sulla sama dpo? Millon aiot testailla?
 
En ole jaksanut enää uskoa mihinkään greippimehuihin,macoihin tms. Tarpeeksi monta kiertoa jo takana tuloksetta,tulee kyyniseksi.
Sama täällä. En jaksa uskoa että on apua. Taitaa tarvita jo tujummat apuaineet. (n)


Mie haluan raskaaksi. Haluan synnyttää. Haluan nuille pienille rakkaille vielä yhden rakkaan sisaruksen. Haluan haluan haluan. Mun ajatuksiin ei sovi mitään muuta.

Tää on ihan kakkakökköä. Jos oon kolme kertaa saanu raskauden vähemmälläkin yrittämällä niin miksei nytte. Mistä mua rangaistaan? Anteeksi pitkään yrittäneet. En halua loukata mutta tämmöset tunteet mulla nyt vaan on. :cry:

Pidän miehen vehkeen vuodon jälkeen 24/7 mun sisällä kierron loppuun asti! Niin kerta!
Älä ole pahoillasi, mää en ainakaan kellekkään haluais tätä samaa kun itsellä on. Toivottavasti plussaatte kaikki<3

(Tuosta viimisestä lauseesta tulee kyllä levee hymy huulille :X3::X3:)

ON: Pari päivää ollu niinkö menkkakouristuksia mahasa ja alaselkä menkkamaisesti kipee. En muista että Terolutit ois tämmöstä aiheuttanu viimekierrossa. Alkaneet siis samaan aikaan terojen kans. (n)
 
Paljon onnea plussanneille :love:

Täällä piinaa se että millonkahan se ovis nyt tässä kierrossa onkaan, period tracker sanoo että ois keskiviikkona, mutta ei voi tietää. Lämpöjä oon koittanu mittailla, katotaan millon pomppaa (jos pomppaa). Mulla ei yleensä oo ees mitään kipuja oviksen aikaan mistä tunnistais, tai sitten en vaan osaa yhdistää. Tikkujen kans menee vaan hermot (ja ylimäärästä rahaa) niin ne päätin jättää pois.

Tsemppiä kaikille! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Orchidea81
Ah.. kiva lukee että muillakin menee tikkujen kanssa hermot. Itse just hermoilin kun eilen oli melkeen tasavahvat viivat ja tänään kun jännityksellä tein niin ihan kuin olis vaan haalistunut. Olin jotenkin käsittänyt että niiden kuuluis vahvistuu!
Tuli vielä joku flunssa tähän niin ei voi lämmöistäkään nyt seurata.
Noh, saapahan jännitellä sitten loppukuun kun ei yhtään tiedä päivistä.
 
Onnea plussille!! :love: ihana kun niin paljon tulee näitä ilmoituksia nyt!
JA
Tsemppiä meille piinailijoille!(y)

Vaikka olinki ihan varautunut odottamaan 2v tauon jälkeen kierron alkamista monta kuukautta niin nepä tulikin jo nyt neljä päivää lopetuksen jälkeen!! Oon varmaan ainut joka on mielissään kierron alkamisesta mutta jännitti miten kroppa toimii synnytyksen ja pitkän tauon jälkeen :D mulle voi sitte merkitä kp 1 tänään ja oon mukana jännittämässä plussia jatkossa!! :ROFLMAO: tekis mieli hyppiä riemusta ku pääsee oikeesti eteenpäin tässä aloituksessa ja testitki oottaa jo kaapissa käyttöä!
 
Tänään käyty labrassa, verestä raskaustesti. Tuloksesta soittavat keskiviikkona. Tää on kaikki vaan yhtä hemmetin odottelua...

Aika hurjaa, että mahdollisesti elämän suurimmasta asiasta kerrotaa puhelimitse.

Huomenna onneksi vapaa päivä, nii saan rauhassa olla sekamelskan tunnepyörteissä. Oikeastaan päässä pyörii vain negatiivinen vastaus. Mitä teen kun mulle kerrotaan tuloksen olevan negatiivinen? Iltavuoroon pitäisi mennä? Tiedän että mun maailma hajoaa siihen paikkaan. Kaikista pahinta on se, että sillä hetkellä kun sydän isketään lekalla jälleen sirpaleiksi olen yksin kotona.

Pitää varmaan hakea kossupullo varalle kaappiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Yuna
Voi ei kanssasisarille joille uusi kierto koitti...täältä me vielä noustaan ja plussat saadaan!!

Kiitos tsempeist!

@NuttyKitty: Täällä kans totuttua lyhyempi kierto.Nyt keskiverto kp 24 normi kp28 sijaan...luteealivaihe nyt oli 10päivää (bongasin oireista oviksen)... empä oo miettinyt että johonkin tutkimuksiin :O ...nyt laskuri teki ihan outoja laskelmia,parista viime kierrosta jotka merkkasin (oli lyhyitä) ovulointi olis kp 10 kohilla...pitäiskö koittaa tikkuja oviksen suhteen...jostain luin vehnäalkioöljystä,käyttääkö joku...vitamiinejäkin vois hakeee,foolihappo mitäs muut??? NYT TEHDÄÄN VAUVAA :D

Tsemppiä piinailijoille!!
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Nalkuttaja ja Maria82, pidän peukkuja!

Ja mama, lohdutuksen sanoja minulla ei ole, mutta toivon ettet joudu pettymään. Mites yövuoro sujuu, jos uutiset ovat hyvät? Onko oireita? Ainakaan ei ole vuotoakaan (y)

Nuttykitty, olen pahoilllani :poop:

Mulla painoa about +/- 57kg ja pituutta 162cm. En muistanu ostaa sitä punaviiniä :cautious: Saiko greippimehua juua läpi kierron ku oon ihan koukussa siihen:p Mä veikkaan et täällä ovis oli eilen. Tuntemukset on loppu nyt nimittäin. Eikä kyl mitään oloja, eikä suuria odotuksia tulosten suhteen. Seksiä kyl oli mut ei tässä kierrossa oo tekemisen meininkiä. Tajusin kyl myös et ei se haittaa. Ei oo kiire, tulee kun tulee :) Vähän kauhistuttaa raskausaika ja synnytyski. Mä haluun vaan sen vauvan :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Tänään käyty labrassa, verestä raskaustesti. Tuloksesta soittavat keskiviikkona. Tää on kaikki vaan yhtä hemmetin odottelua...

Aika hurjaa, että mahdollisesti elämän suurimmasta asiasta kerrotaa puhelimitse.

Huomenna onneksi vapaa päivä, nii saan rauhassa olla sekamelskan tunnepyörteissä. Oikeastaan päässä pyörii vain negatiivinen vastaus. Mitä teen kun mulle kerrotaan tuloksen olevan negatiivinen? Iltavuoroon pitäisi mennä? Tiedän että mun maailma hajoaa siihen paikkaan. Kaikista pahinta on se, että sillä hetkellä kun sydän isketään lekalla jälleen sirpaleiksi olen yksin kotona.

Pitää varmaan hakea kossupullo varalle kaappiin.
On kyllä piinallinen oottelu! Miten siinä voi noin kauan kestää!? Kovasti peukkuja plussalle (y) Eipä näissä voi meistä kukaan muuta kun odottaa, toivoa parasta ja yrittää uudestaan jos tarve vaatii <3
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Ei voi mitää, rupeen testailee taas aivan liian ajoissa... Hitsi ku ei malta mieltään. Tänään siis dpo 6 ja ei varmaan montaa päivää mee ni rupeen uittelee. Sulla sama dpo? Millon aiot testailla?
juu,sama dpo. Tai ainakin oletan niin oireiden perusteella,en tikuttanut.
Luultavasti uitan jo ekaa testiä perjantaina.Se on hyvä päivä,kun on meidän herkkupäivä,jos tulee negaa,niin voin ahmia suklaata,karkkia,pizzaa tms. suruuni. :ROFLMAO:

mama?,Voin kuvitella,että tunnit matelee.Tosi kauan joudut odottamaan.Toivottavasti ainakin keskiviikkona soittavat ajoissa,eikä tarvitsisi odotella vielä puheluakin.
Suosittelen,että jos menet iltavuoroon,niin juot sen kossun sitten vuoron jälkeen.;):p Tosin parastahan olisi,jos voisit säästellä kossun ensi kesään.Tsemppiä!!

Kiitos felessa. Tsemppejä myös sulle piinailuun.

Wohoo Bea.S,oikealla asenteella!
 
Mamalle jaksamisia! Toivotaan että kaikki on mennyt niiku pitää!

Itsellä selkeästi viikonlopun hirveät unimäärät tarkoitti kipeäksi tuloa. Kurkku kipeä ja karhea, vielä ei oo tullut puhuttua paljoa joten äänen laadusta en osaa sanoa.. Paleltaa ja väsyttää. Tämänhä mä halusin kaveriksi menkkojen odotteluun :D(y) Kuumetta ei ole onneksi vielä, tai no korkeampaa lukemaa eilen sain kun mitä yleensä mittailen, mutta voi johtua myös tästä oviksen jälkeisestä ajasta.
 
Ei tässä auta kuin nostaa häntä pystyyn ja laittaa tilaukseen ne Royal Geleet, Maca, ja rekkalasti ovistestejä. :sneaky:

Ei verta ole tullut kuin paperiin ihan vähän myös tänään mutta vasta juilii siihen malliin että ehkä sitten huomenna padot auki.

Bea.S Ai sinullakin tällaista. Olen vaan ollut siinä uskossa että jos kierrot heittelee ja on tällästä tuhruttelua ennen kuukautisten alkua, voisi olla merkki esim. keltarauhashormonin puutteesta tai vaikka endosta.

En oo pitkään aikaan käynyt gynellä muutenkaan niin vois olla ihan hyvä että joku vähän katsoisi mitä siellä on meneillään :ninja: Ja oman mielenrauhan vuoksi. Katselin eilen Felicitaksen hedelmällisyysneuvola-aikaa joka vois olla aika hyvä. Tosin hyvyys maksaa vähän päälle 200e. Ultraavat ja kyselevät varmaan noin yleisesti tilannetta, veikkaan. Tuskin tohon hintaan kuuluu mitään muita kokeita.

mama? No kylläpä joutuu pitkään odottamaan. Toivotaan parasta!
 
Pakko tulla hehkuttaa mun oireiden lisääntyvää listaa :)
Dpo 7 tänään
Alkuun siis oviksen jälkeen ei rinnoissa kipua, mitä yleensä ollut heti oviksesta.
Nippailuja ollut vatsassa aika usein dpo 1-6, dpo 5 alkoi flunssa ja eilen illalla dpo 6 alkoi tissikipu joka nyt ihanasti läsnä :) ai että! Kyllä on odotukset korkealla tässä kierrossa (y);)
 
Kp 5/24-29 (kiva viikon heitto..) ja menkat alkaa pikkuhiljaa olee ohi. Kauhee flunssa iski päälle ja tuntuu ettei olo ole kovin upea.. Ens viikolla on parisuhdeloma tiedossa, kp:t 11-13 kylläkin. Josko stressi vähenisi ja olisi otollisempi tärpille ;)

Pahoittelut uusista kierroista ja tsemppiä piinailijoille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Kyllä sitä osaa olla hupsu! :D Polttelee niin käydä ostamassa testi vaikken vielä halua testata mahdollisilta turhilta pettymyksiltä välttyäkseni joten tilasin muutamat testit netistä... Ihan raskauskeijusta jotta on nopea toimitus =)

Hyvän myyntipuheen uhrina otin noita first response testejä ja niitä viikkonäytöllisiä clearbluen testejä kaveriksi. Onkohan noi first responset ihan huuhaata? Tosi herkkinä niitä kauppaavat, kuvauksessa sanotaan että voisi testata jo 6pvää ennen kuukautisia... Tokikaan en noin paljoa aiemmin niillä edes aio testata enkä tässä kierrossa enää ehtisikään.

Näillä luulis pärjäävän kaaauan, en edes muista millon viimeksi olisin raskaustestiä ostanut. :)

dpo9 tänään!
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Ei mulla mitään oireita ole. Nukkuttaa hirveesti jatkuvasti, mutta se nyt voi johtua stressistäkin. Alamahassa nyt tuntuu aina kaikenlaisia tökkimisiä, vihlomisia, repäsyjä jne. Alkionsiirron jälkeen oli viikon verran turvotusta, ei pystynyt mahallaan nukkumaan. Pissahätä on kyllä jatkuvasti, mut sekin voi kai johtua noista lugesteron kapseleista.
 
  • Tykkää
Reactions: Yuna
Onnea jälleen kerran plussanneille! :love:

ON: Viikonloppuna kävin jälleen kerran syvissä vesissä ja olo tuntu siltä ettei tästä hommasta tuu taas mitään enkä ovuloisi tässäkään kierrossa! Onneks mieliala on noussut kun oon noita ovistestejä tehny ja ovis olis ihan just tulossa. Tänään miehen kanssa pupuiltiin ja laitettiin simpat tilaukseen :p. Jos sais huomennakin miehen kellistettyä.

Toivottavasti toi kuva näkyy. Siinä on nimittäin tänään tekemäni o-testit. Ylempi on aamulta ja alempi on noin tunti sitten tekemäni testi. Mitäs mieltä ootte, onko ovis nyt vai huomenna?
 

Attachments

Juliet, jos omaan kokemukseen vertaa niin tekisin vielä kerran testin tänään. Varmaan ois jo sit plussa kun noin hyvin vahvistunu. ;)

Iitata, mäkin tilasin kesällä noita first responseja. Toisen teinkin, kun olin satavarma että pc;kin antaa haamua eikä viivanpaikkaa. Ehkä siinä jotain viivaa näkyi tai sit oli siinäkin(!?) viivanpaikka. Täytyy katsoa kuin pitkään säästyy :D

Minä niin pidän kaikkia toiveita yllä maman puolesta, ja muidenkin!

Mua hotsittaisi niin tehdä testi, koska nyt oon taas varma että on tärpännyt. Toisaalta taas oon satavara, että ei ole tärpännyt kun talletusväli oli "pitkä" (eli su talletus ja ti alkuyöllä ovis kaameista kivuista ja tikkuplussasta päätellen) Kun ei ole juuri oireita suuntaan eikä toiseen. Flunssaa/kurkku kipua pukkaa, joka on yhtä hyvin voinut tulla töissä kun lapset pärskii päin. Jotain vatsamöngerrystä ja turvotusta, mutta se voi olla suolistoperäistä kun vatsa ei ole oikein toiminut ja töissä ollut ruokaa mikä turvottaa ja pistää vatsan muriseen. Ke-pe ois ennusteet alkaa menkkojen.
 

Yhteistyössä