Hei,
vihdoin löytyi paikka jossa on kohtalotovereita!
Kävin viime viikon tiistaina np-ultrassa jossa viikoiksi arvioitiin koon perusteella 12+0. Sain esikoisen 1/2009 joten kuukautisia ehti olla yhdet keväällä ja yhdet syksyllä, joten kävin ensin varhaisultrassa että saatiin tolkku millä viikoilla mennään. Ne oli ilmeisesti arvioitu alakanttiin, koska LA aikaistui viikolla np-ultrassa. Np-ultrassa niskaturvotus oli 1,6mm ja kaikki muutoinkin ok. Huoahdin helpotuksesta, kaikkihan on oikein hyvin kun turvotus on ok. Esikoisen kanssa kaikki meni kuin oppikirjassa ja oli muutenki huoletonta aikaa, pienessä mielessäni ei käynyt edes ajatus, että veriseulasta voisi sitten löytyä jotain. Kunnes eilen soi puhelin. Riski 1:190. Lääkäri puhelimessa toisteli että tämä on aika pieni todennäköisyys kun rajakin on 1:250 mutta shokki tämä on, piru vie. Tänään soittivat sitten onneksi jo sikiötutkimusyksiköstä, mutta lapsivesipunktioon aika on vasta kahden viikon päästä, ke 20.1. jolloin olen 15+1. Karmivaa ajatella, että ensin pitää odotella kaksi viikkoa ja sitten tuloksia vielä 7 työpäivää. Toisaalta en voisi kuvitellakaan jättäväni lvp:a väliin, koska pää hajoaisi totaalisesti jos tässä pitäisi loppuraskaus olla epätietoisena, kolme viikkoakin ku tuntuu ikuisuudelta! 1.2. koittaa paluun töihin, sekin mietityttää siinä valossa että kromosomitutkimuksen tulos ei ole mukavaa kuultavaa. Stressaan helposti kaikista pikkuasioista ja olen sairastanut useammankin masennusjakson, viimeisin iski synnytyksen jälkeisenä masennuksena viime kevättalvella. Olen toistaiseksi vielä esikoisen kanssa kotona, mutta 1.2. pitäisi mennä takaisin töihin. Toivottavasti se tulos terveestä lapsesta tulee ennen sitä, epätietoisena paluu töihin ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta ajatukselta.
Vaikka kuinka yrittää ajatella järjellä että todennäköisyys terveeseen lapseen on 99,47% niin silti sitä miettii pahinta. Ja lvp:n aiheuttaman keskenmenon riskihän on suurempi kuin tuo 1:190 todennäköisyys... Fiilikset syöksyvät yltiöpositiivisesta täysin toivonsa menettäneeseen monta kertaa päivässä, itken välillä silmät päästäni ja yritän pysyä järjissäni. Mutta vaikka tieto lisää tuskaa, vertaistuki auttaa edes vähän. Eli kiitos tästä! Ja tsemppiä kaikille tuloksia odottaville!