toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

  • Viestiketjun aloittaja erilainenko
  • Ensimmäinen viesti
Onnea jade-julialle ja muillekin vauvansa saaneille! :flower:

Lokatoive, en ole mikään lääkäri, mutta tuosta lapsivesipunktion keskenmenoriskistä kuulin äitiyspolin lääkäreiltä, että se on yhtä suuri ja jopa pienempi kuin "tavallisen" keskenmenon riski "normaalin" raskauden yhteydessä rv 12 jälkeen (alle 1,0%), eli pelkästään sen takia ei kuulemma kannata lapsivesipunktiota jättää väliin jos siihen on muuten tarvetta. Itselläni on keskenmenoriski ollut koko raskauden ajan ollut 100%, mutta silti ovat sekä istukkabiopsia ja lapsivesipunktio onnistuneet hienosti. Ymmärrän toki sen, että haluat välttää turhia toimenpiteitä ja karu tosiasiahan on se, että yksikään koe taikka testi ei anna 100% varmuutta asiasta, joten jos päätät olla menemättä lapsivesipunktioon on se varmastikin kannaltasi oikea ratkaisu. Nyt vaan voimia jotta saat pidettyä pään kasassa! :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Czarina:
Olin suoraan sanottuna niin henkisessä lamassa, että ei mitään rajaa - olen järjestänyt vuoroin ristiäisiä ja vuoroin hautajaisia
Itsekin olin epätoivon synkimpänä hetkenä sytyttämässä muistokynttilää enkelivauvan ensimmäisenä vuosipäivänä :'(

Mutta perjantaina tuli hyviä uutisia punktiosta. Iso kivi vierähti sydämeltä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Czarina:
Onnea jade-julialle ja muillekin vauvansa saaneille! :flower:

Lokatoive, en ole mikään lääkäri, mutta tuosta lapsivesipunktion keskenmenoriskistä kuulin äitiyspolin lääkäreiltä, että se on yhtä suuri ja jopa pienempi kuin "tavallisen" keskenmenon riski "normaalin" raskauden yhteydessä rv 12 jälkeen (alle 1,0%), eli pelkästään sen takia ei kuulemma kannata lapsivesipunktiota jättää väliin jos siihen on muuten tarvetta. Itselläni on keskenmenoriski ollut koko raskauden ajan ollut 100%, mutta silti ovat sekä istukkabiopsia ja lapsivesipunktio onnistuneet hienosti. Ymmärrän toki sen, että haluat välttää turhia toimenpiteitä ja karu tosiasiahan on se, että yksikään koe taikka testi ei anna 100% varmuutta asiasta, joten jos päätät olla menemättä lapsivesipunktioon on se varmastikin kannaltasi oikea ratkaisu. Nyt vaan voimia jotta saat pidettyä pään kasassa! :hug:
Itseasiassa kun asia on niin ettei minulta julkisella puolella edes suostuttaisi lapsivesinäytettä ottamaan koska tämä ei ole sen luokan riski. Ja siis olen jo viikolla 26, joten sinänsäkin se olisi turhaa.

Bruno Cacciatore suorastaan kielsi minua menemästä, JOS julkisella olisi sellaista edes tarjottu, koska mahdollisuus down lapseen olisi hänen mielestään jotain 0,015% ja jos lapsivesinäytteen keskenmenoriski on vaikkapa 0,5% niin ero on silti valtava...

Ja kai mä olen vähän tyhmä, mutta kerran se Bruno käski minun unohtaa koko jutun, niin uskon että hän olisi myös downin huomannut.
Tietysti, kaikki on mahdollista eikä hän periaatteessa voi luvata tervettä lasta tältä osin, niin käytännössä hän antoi minun niin ymmärtää. :ashamed:

Kauheinta on se, kun ei tiedä miten asiat on. Voi, kun voisin suhtautua tähän raskauteen "normaalisti." Ei mitään voi suunnitella etukäteen... tiedän. Mutta asia jäi vaivaamaan, vaikka useammat lääkärit ovat sanoneet ettei tarvitse miettiä: ei merkitse mitään.

Tietysti sitä sitten yön pimeinä tunteina väsyneenä googlettaa, ja miettii...

Tiedän, että pitäisi rauhottua jo, ja tunnen syyllisyyttä, kun edes mietin. :/
 
Hei vaan. Me odotellaan edelleen tuloksia, tulevalla viikolla pitäisi tulla.. Huomenna tulee tasan 2 viikkoo kuluneeksi lapsivesipunktiosta. Pelottaa.. liikkeet tuntuu ihan hyvin, mutta silti pelottaa. 17+4 on nyt kasassa ja maha jotenkin kadonnut.. selkee vauvamaha on, mutta enää pieni.. 2-3 viikkoo sitten oli vielä ISO. Kerron heti täälläkin, kunhan tiedot tulee.

Voin vaan kuvitella mitä te muut käytte päässänne läpi.. tai olette käyneet. Onneksi on tämä palsta, josta voi lukea niitä hyviä ja huonojakin kertomuksia, antaa hieman realiteettiä tähän systeemiin. Voimia teille. :hug:
 
onnea czarina! oisin voinut lyödä vetoa, että saat tuon tuloksen lapsivesipunktiosta. olen lukenut niin paljon tästä trisomiasta, että harvemmin narahtaa uusiksi.... istukka kait alkaa vasta vikalla kolmanneksella (pääasiassa) ryppyileen, joten kyllä kerkiit vielä isoakin massua katella :LOL:

lykkyä muillekin tuloksia odotteleville!
 
Czarinalle onnea parhaista mahdollisista tuloksista! Ajatteles tosiaan, "normaalitapauksessa" nyt tuulettaisitte terveistä kromosomeista, antaa vähän osviittaa tilanteesta. Harvaltapa otetaan sekä lapsivesi- että istukkanäyte. Eiköhän kaikki mene aivan hyvin teillä ja sillä 250 grammaisella (pian paljon isommalla!) miehenalulla :heart: .

Lokatoive: On aivan totta, että yksittäinen golfpallo ei meinaa oikeastaan mitään. Toisaalta taas ymmärrän, kuinka sitä murehtii ja vatvoo: olen itse aivan samanlainen ja siksi me sinne istukkanäytteeseenkin päädyimme, vaikka riski oli enää se 1:250.
Mutta itse henk.kohtaisestikin tunnen puolenkymmentä ihmistä, joilla löytynyt nimenomaan rakenneultrassa näitä pikkumarkkereita. Kaikilla täysin terve lapsi syntynyt. Varmuutta ei voi kukaan raskausaikana asiaan saada. Vaikka kromosomit olisivat terveet ja tutkitut, jotain voi aina olla tai tulla. Olette kuitenkin käyneet jo huippu-ultrassa huippuasiantuntijalla (ja varmaan aikanaan np-ultrat sun muut?) ja mitään downiin viittaavaa ei ole tullut ilmi. Jotenkin kaiketi se asia pitää vaan työstää ja siirtää taka-alalle. Terve lapsi siellä on :heart: .

Esim. täällä näyttäisi olevan keskustelua aiheesta:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1058746
Olet kyllä varmaan lukenutkin.

Härkänaiselle ja muillekin edelleen paljon jaksamista odotteluun :hug: .
 
Minullakin on kaksi viikkoa tutkimuksista,olin KYSissä.Viikko sitten sain pikavastauksen,parhaan mahdollisen,terveet kromosomit.
Mutta silti pelkään että mitähän sieltä mahtaa tuloksiksi vielä tulla,ja soittavatko tänään...
Härkänainen,otettiinko sinulta istukka vai lapsivesinäyte?
Miksei kaikki saa pikavastauksia?tuo odottaminen on niiiiin rankkaa,että kyllä kaikkien ehdottomasti pitäisi saada vastaus mahdollisimman nopeasti.
Kyllä on niin erilainen raskau tämä,varmasti jännitän hurjasti rakenneultraa,ja muutenkin koko loppuraskauden jos tämä nyt saa onnellisesti jatkua...
Kyllä on sellaista päiväkerrallaan menoa.
 
tuhannesti onnea kaikille hyvän tuloksen saaneille :flower:
ja jaksamisia kaikille tuloksia odottaville :hug:

täällä päin ei pikatuloksia saa jos ei ole epäilys jostain "pahemmasta". siinä tapauksessa tilataan vasta se "pikanäyte" meillä oli sitä niskaturvotusta paljon ja vajaa kaksi viikkoa tuloksia odoteltiin.

mut nyt pieni mies natisee tuolla..palaillaan!

jaksamisia kovasti kaikille! :hug:

nemika+jäbä 2,5kk
 
Kiitoksia kaikille tsemppauksesta!

Odotan nyt kuin kuuta nousevaa sikiötutkimuspuolen hoitsun puhelua, jotta saisin häneltä virallisen tiedon noista tutkimustuloksista, sillä täytyy muistaa, että tämä FISH-testin tulos kaivettiin minulle lääkärin mapista kun soitin sairaalaan itse... Tulosta ei oltu sellaisenaan tarkoitettu minun korvilleni tässä vaiheessa, sillä jos olisi, olisi sikiötutkimuksen hoitsu soittanut minulle heti kun vastaus oli tullut eikä olisi merkannut sitä keskeneräiseksi. Se on fakta :/

Lisäksi ihmettelen suuresti, miksi ihmeessä he eivät ole saaneet tuloksia valmiiksi vieläkään - ja miksi ihmeessä he lähtivät tekemään toisia testejä, kun muusta ei ollut puhetta kuin FISH-testistä ja sen pitäisi tosiaan valmistua 2-4 päivässä. Ei ymmärrä... taaskaan.

No jotain häikkää siellä on ollut, mutta parempi vaan pitää pää kylmänä kunnes se virallinen soitto tulee. Onneksi olen jo niin tottunut tähän odotteluun ja epätietoisuuteen, ettei tämä enää tunnu juuri missään, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että tästä raskaudesta on se ihana odotusaika todella kaukana - minä vaan toivon että vauva tulisi mahdollisimman pian ulos ja että pääsisin näkemään omin silmin, että hän on kunnossa :)
 
Eli soittelin Kysiin ja kaikki vastaukset tuli jo siinä pikavastauksessa.Nyt soittelin neuvolaan ja sain ajan 6.8!! ja rakenneultra olisi 11.8.eli 7 viikkoa istukkatutkimuksen jälkeen pääsemättä mihinkään,edes neuvolaan!Kyllä on hieman heitteillejätetty olo.
Viimeyö meni valvoessa.Mietin ja murehdin kaikkea mahdollista.
Täytyy varmaan koettaa päästä neuvolaan aijemmin,mutta voi olla turha toive.
Alisia ja pirpana 15vk
 
Tulokset tuli tänään vaille kolme. TULOS OLI IHANA, TERVETTÄ TYTTÖVAUVAA OOTELLAAN!!!!!

Kiitokset kaikille tukeneille ja hengessä mukana olleille, kyllä nyt vasta alkoi odotus oikeasti, se oikea vauvaodotus. :hug: Tätä aikaa en unohda ikini, en ikinä.. jotenkin tämä painui nyt takaraivoon ja tiedän tämän nousevan aina pintaan, kun tarvetta on, opetti elämän langan hauraudesta kokeneellekin paljon.
 
Niin ja minulle tehtiin se lapsivesipunktio, alisia sitä kyseli ja pikatesteistä ei puhuttu mitään vaan luvattiin vaan se tulos kahen viikon päästä.

Mielenkiintoista alisian kohdalla, että eivät tehneet tuloksia kunnolla selväksi, että "ne nyt sit on siinä ja piste.. " vaan turhaa odottelua aiheuttivat.. ihmeellistä ja ärsyttävää.
 
härkänainen: tuhannesti onnea ja onnellista loppuodotusta nyt :hug: :flower:
se kyllä painuu takaraivoon ikuisesti koko raskausaika..ihana että tuli hyviä uutisia. =)
mä tääl kateellisena silti ajattelen teitä masuja kasvattamassa, ku meidän porukka on täynnä nyt. ja enää ei isoa mahaa tule saamaan... :(
yritän epätoivoisesti miettiä miten se raskaus aika oli kauheata pelkoa joka asiasta...
mut eipä se silti lohduta...
isäntää ei harmita yhtään tosin ku ei tarvi narisevaa paksuna olevaa emäntää kuunnella..
:LOL:

nemika+jäbä 2,5kk
 
Sain tänään np-ultran (turvotusta 2.8, normaali 2.4) ja veriseulan tulokset: riskiluku on 1:30. Haluan lisätutkimuksiin, mutta nyt pitäisi päättää kumpaan, istukkabiopsiaan vai lapsivesipunktioon.

Nyt on vko 13, odotin seulan tuloksia jo viikon. Raskaus näkyy jo selvästi,mutta olen nyt vielä lomalla, joten kovin moni ei tiedä raskaudesta. Eivät tietenkään tajunneet katsoa tai merkitä istukan paikkaa jo viikko sitten np-ultrassa, mutta jos näytteenotto onnistuisi, pääsisin istukkatestiin jo ensi viikolla eikä tuloksia tarvitsisi odottaa kuin viikko.

Lapsivesipunktiota pitäisi vielä odottaa pari viikkoa ja ainakin saman verran tuloksia. Tällöin olisi jo työtkin alkaneet ja mua ahdistaa myös se, se että sitten tosi moni tietäisi raskaudestani ja jos se ei sitten jatkuisikaan hyvin, olisi tilanne hankala.

En tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta haluaisin tulokset kromosomistosta mahdollisimman pian, ennen kuin alan tuntea lapsen liikkeet (toinen lapsi, ekasta tunsi jo aikaisin). Toisaalta taas lapsivesinäytteestä ilmeisesti saisi tarkemmat tiedot myös jostain keskushermostoon + munuaisiin liittyvistä ongelmista. Se työjuttu hankaloittaa asiaa ennestään, vaikkei sitä ehkä pitäisikään miettiä. Aloitan kuitenkin vielä uudessa työpaikassa eikä esimies edes vielä tiedä koko raskaudestani yhtään mitään.

Selailin vanhoja viestejä, joillakin oli huonoja kokemuksia istukkabiopsiasta. En saanut tarkkoja veriarvoja, ainoastaan tuon riskiluvun.
 
Härkänainen: Voi onnea, onnea :'( :heart: . Kyllä vaan tämä kokemus painuu ikuisesti mieleen! Muistan yhä kuin eilisen sen meidän puhelinsoittomme; tervekromosominen tyttö. Voi nyyh...

Alisia: No jopas oli toimintaa, olisivat kai voineet selvästi sanoa, että ne ON ne tulokset. Pääasia sentään, että ovat hyviä :) .

Fleur05: Täällähän on sinällään Jeppiställä ja Czarinallakin huonoja kokemuksia istukkabiopsiasta. Siis kun joskus (tietenkin harvoin sentään) istukassa voi olla jotain, jota ei sitten olekaan itse sikiössä. Itse valitsin tuon istukkabiopsian kuitenkin juuri siksi, etten olisi kestänyt yhtään enempää epävarmuutta ja odottamista, minullakin raskaus näkyi jo rv 12 aika selvästi. Ja oma kokemuksieni on vain positiivinen: suht kivuton näytteenotto ja tulokset alle viikossa.
Pahoittelut, että jouduitte tähän kuvioon mukaan :hug: .

Mulla muuten just samat fiilikset kuin Nemikalla: vähän kateellinen masuista olen :ashamed: . Väliin jopa mietin, että jos sittenkin vielä joskus raskaaksi. Mutta ehkäpä ei sentään?


Unni ja Neiti Seulahälytys pian jo 5 kk :eek:
 
unni: ihana ku on toinenki yhtä hörhö siellä :LOL: :LOL:
sinänsä meillä noita jo kolme. ja niissäki työmaata 7 elukan lisäksi. et pakko se on uskoa et mun työ on nyt noissa...mut en ois ikinä uskonu et neljännestä haaveilisinkaan... :whistle:
mut haaveeksi se jääkin. isäntä ei anna ikuna siunausta enää yhdellekään.
ja nyt nii armoton väsymys päällä et ei pitäis edes ajatellakaan tälläisiä... :ashamed:

kamala ku aika menee nopiasti..5kk jo teidän neitikin.. :eek:
 
Fleur05 , minä valitsin istukkabiopsian juuri siksi, että saisin mahdollisimman pian tietää onko vauva kunnossa, joten ymmärrän hyvin kantasi. Meillä vaan kävi niin, että meistä ei sitten ollutkaan keskyttämään raskautta pelkän epäilyksen takia, sillä tsäänssit ovat olemassa, että vauva on sittenkin terve, joten siinä valossa ehkä "turha" tutkimus... mutta muuten hyödyllinen, sillä löydös vaikuttaa istukkaan ja mikäs se vauvan kannalta tärkein onkaan jollei juuri tuo istukka!

Itse istukkabiopsia ei ole kokemuksena mitenkään paha, kunhan ei stressaa turhia etukäteen, pitää katseensa tiukasti katossa eikä katso mitä lääkäri touhuaa. Paineen tunne on suurempi istukkabiopsiassa kuin lapsivesipunktiossa ja toimenpiteenä kestää hiukan kauemmin kuin punktio, mutta kyllä sen kestää.

Valitset nyt sitten kumman toimenpiteen tahansa, niin muista että tulokset saattavat olla tulkinnanvaraisia eli vaikka olisit ajatellut saavavasi vastauksen viikossa istukkabiopsiasta, voikin käydä niin, että joutuvat labrassa tekemään lisätutkimuksia ja silloin vastaukset kestävät jopa 4 viikkoa ja sitten voi käydä kuten minulla, että sinulle suositellaan sen lisäksi lapsivesipunktiota ja sitten taas odotellaan - minulla on menossa jo rv 20+2 eivätkä tulokset ole VIELÄKÄÄN selvillä, vaikka kävin istukkabiopsiassa rv 12+0, joten hermoja tämä odottelu kysyy.

Meillä on pääpaino siirtynyt rakenneultriin äitiyspolilla, sillä ne kertovat sikiön kasvun ja kehityksen joka kuulemma ratkaisee meidän tapauksessa enemmän kuin nuo koetulokset, joita nyt odottelen. Normiultra suoritettiin rv 12+0 istukkabiopsian yhteydessä, rv 16+0 suoritettiin eka rakenneultra, toinen rv 18+5 lapsivesipunktion yhteydessä ja kolmas on vuorossa rv 21+0. Mikäli sinulle tarjotaan ylimääräisiä ultria, niin niihin kannattaa mielestäni ehdottomasti suostua.

Istukkabiopsiassa on kyllä hyvätkin puolensa, sillä jos istukassa todetaan jotakin häikkää, osaa sitä henkisesti varautua mahdollisiin komplikaatioihin edes jollain tasolla, vaikka vaarana toki onkin, että tulee pikkasen ylivarovaiseksi. Itse en kadu päivääkään että kävin istukkabiopsiassa, mutta kuten täällä tulee aina todettua: jokainen tekee itse omat ratkaisunsa, joten päädyit mihin tutkimukseen tahansa niin TSEMPPIÄ roppakaupalla ja peukut pystyyn, että saat HYVÄT tulokset ja nopeasti :wave:

Czarina ja Lilliputti rv 20+2
 
Kiitos vastauksista ja tsemppauksesta:) Soitin tänään aamulla ultrauspaikkaan ja kyselin vielä vähän lisää. Minulle on nyt varattu istukkanäyteaika maanantaiksi, tosin se istukan paikka ratkaisee, voiko sitä silloin ottaa. Jos se menee pieleen tai ei onnistu, niin sitten mennään siihen lapsivesitutkimukseen. Tiedän, että koetuloksissa voi mennä kauemmankin aikaa, mutta yritän nyt olla huolehtimatta ihan joka asiasta etukäteen, taipumusta siihen on jo muutenkin.

Toimenpide sinällään jännittää vähän (joo tai paljon...), mutta se on kyllä nyt aika pieni paha verrattuna syyhyn, miksi se tehdään. Mulle puhuttiin myös joistain mahdollisista lisäultrista, menen kyllä, jos pääsen.

Toivotaan parasta, ei tässä muutakaan voi.
 
vastaus tuli luvatussa viikossa.Hyvä että valitsin sillä istukan sijainnin vuoksi minulle ei olisi voitu tehdä koko lapsivesitutkimusta(edessä,oman sairaalani 2 lääkäriä väitti sen olevan takana,no joo luottamus mennyt koko paikkaan!!!)
Missäpäin maata pääsee noihin lisäultriin/useisiin rakenneultriin?
Minä kun koetin keskisuomessa päästä äitipolille ennen viikon 20 rakenneultraa(tähänkin pääsee siis vain koska oli löydös npultrassa,johon pääsin vain koska olen yli 30v),niin ei puhettakaan...
samperi ...suututtaa...viikolla 15 kun vasta olen,niin huolettaa hirveästi (niskaturvotusta oli 5.2mm) kromosomit oli normaalit,mutta sanottiin että muuta vikaa tietysti voi olla,ja hirveä odottaa vielä 5viikkoa,miettien onko turvotusta tullut lisää tms.

On nämä käytännöt niin epäreiluja,täällä siis vain yksi ultra,ei synnytsvalmennusta,ei sairaalaan tutustumista,ei sairaalassa edes ilokaasua(olenkohan jo katkera?...tuokin hirvittää kun synnytin viimeksi ilokaasun voimalla lähestulkoon syöksysynnytksen...)
Olen viikolla 15 ja neuvolassa on käyty tasan kerran noiden nplöydöstutkimusten ja läkärillä ei kertaakaan,mutta ei kai sitä ole tärkeää sitten seurata veriarvoja,painoa,sokeria tms.,sillä seuraava neuvola on kuukauden päätä :(

Katkeroituneena ja pelokkaana alisia ja pirpana rv 15+2
 
Hei kaikki, meille syntyi kaksi paivaa sitten viikolla 37+4 kymmenen apgar-pisteen tytto. Olen vielakin ristiriitaisin tuntein raskaudesta, meillahan loydettiin 5mm niskaturvotusta ja 1:2 riski kromosomivikaan (istukkatutkimus sitten normaali), jonka jalkeen tutkittiin viela sydanta kovasti. Naen talla taydellisen kauniilla, isansa valtavat mantelisilmat saaneella pienella tytolla viela sen niskapoimun, joka teki koko odotuksesta hirvittavan(niskassa on loysaa nahkaa). Kolme lastenlaakaria tutki pienen ennen kotiinlahtoa sairaalasta ja viela vakuuttivat hanen olevan terve ja viela "gorgeous", mutta ymmarsivat myos, etta epailys ei ehka ikina jata rauhaan vanhempia, jotka kayvat lapi tallaista. Olen nyt jo huolestunut siita, etta tytto nukkuu koko ajan, olisinko nain varpaillani ilman naita raskauskokemuksia, en tieda. Kaksiterainen miekka ovat nama tutkimuset tosiaan.

Joka tapauksessa toivottavasti tama antaa toivoa tuloksia odottaville, etukateen ei kannata murehtia (helpommin sanottu kuin tehty).

Onnellinen dora ja Luna 2vrk
 
Onnea dora72 tytön johdosta! :flower:

Itsekin olen miettinyt sitä että onnistuuko tätä koskaan jättämään kokonaan taka-alalle, sillä jotenkin tuntuu sille, että ei osaa rentoutua ollenkaan... Tämä on niin ristiriitaista; tulin raskaaksi luovuttuani jo toivosta sellaisesta kuukautiskierrosta, josta ei missään nimessä olisi edes pitänyt tulla raskaaksi ja suureksi ihmeekseni pysyn raskaana, selviän istukkabiopsiasta, en saa edes pahoinvointeja... siis niin IHANA raskaus kun vaan olla ja voi - jos ei olisi tätä hiivatan 16-trisomiaa joka meinasi tehdä raskaudestani painajaisen ja pitää jännitystä yllä vieläkin.

Mietin usein, että jos raskaus menee onnellisesti maaliin, uskallanko silti koskaan huokaista helpotuksesta vai tuleeko minusta sellainen äiti, joka soittaa heti sairaalaan kun lapsi vaikka yskäisee, ollen varma siitä että se johtuu trisomiasta vaikka kyse olisi normaalista flunssasta? Ja tuleeko sitä ylisuojelevaksi :/

Miten teillä lapsenne jo saaneilla on käynyt? Oletteko osannneet siirtyä normaaliin elämään vauvan kanssa näiden "kärähtämisten" jälkeen?

Toivoa tuo Doran kirjoitus antaa, joten nyt tyhjennän mieleni ja yritän olla ajattelematta keskiviikkoa, joilloin minulla on taas perinnöllisyyslääkärin vastaanotto sekä kolmas rakenneultra. Tämä ultra on kaikkein ratkaisevin, sillä nyt tehdään viimeiset päätökset jos jotakin vikaa löytyy, joten rentoutuminen ei ole kovinkaan helppoa, mutta lupaan yrittää!

Czarina & Lilliputti rv 20+5
 
Onnea Dora!!! :flower:

Itse kävin tänään siellä istukkabiopsiassa. Sen teki hyvä ja mukava lääkäri eikä se kyllä sattunut, korkentaan tuntui vähän epämiellyttävältä. Olo tuntuu ihan hyvältä, mahassa kyllä tuntee jonkin verran, että jotain on tehty. Istukka oli takaseinässä, mutta onneksi näytteenotto onnistui silti. Nyt sitten pitää odotella taas, jos menee hyvin, tulosten saamiseen menee kuulemma 10-14 päivää. Katsotaan...

Jäin ihmettelemään vielä riskilukuani, sillä sain tänään paperilla veriseulan tulokset. Lääkäri sanoi, että veriarvot ovat kutakuinkin normaalit ja että riskilukuun on lähinnä vaikuttanut nt:n määrä. Nt oli 2.8mm viikolla 12+2, sikiön mitta 57.3mm. Raja-arvoksi minulle kerrottiin 2.4mm. Ikää on 32v, en ole ylipainoinen. Onhan turvotusta yli sallitun, mutta miten tästä on saatu riski 1:30??? Tätä olisi tietenkin pitänyt vielä kysyä lääkäriltä,mutta olin jo kysynyt miljoona kysymystä eri asioista ja tuleva tutkimus jännitti, joten jotenkin se jäi sitten kuitenkin kysymättä.

[/b]Alisia asun Varsinaissuomessa. Ylimääräisiin ultriin yms. tutkimuksiin pitää saada lähete neuvolasta, en tiedä, saako helposti vai ei, en ole tähän mennessä tarvinnut. Mulla on tuttavia keski-Suomessa ja siellä tuntuu olevan tosiaankin huonompi tilanne ultrien kanssa, ihan perusultrienkin. Se ei ole reilua ja ymmärrän, että sullakin tilanne on tukala, joten mikä tahansa tieto auttaisi eteenpäin.

Czarina voimia odotukseen, taas. Ensimmäisen odotus oli ihanaa aikaa,olin jotenkin niin sinisilmäisen luottavainen ja onnellinen. Hyvä niin, tuulimunan (joka myös huomattiin vasta np-ultrassa) ja näiden kokemusten jälkeen tuskin tulee enää samanlaista raskautta. Uskon, että jos sinne asti päästään, että lapsi syntyy, niin joistain peloista pystyy varmasti päästämään irti. Toisaalta, tuskin näitä kokemuksia voi täysin unohtaakaan, mutta ei tälläistä elämää kukaan kestä loputtomiin, kun vaan odottaa ja murehtii...
 
Onnea Doralle!

Czarina:
Tuota, edelleenkään en uskalla olla toisessa huoneessa kuin tuo meidän elävä esikko. Tosin hän sinistyy tosi helposti itkiessään, joten vähän pitää valvoa koko ajan jo ihan lääketieteellisistä syistä. Vaikka hän käy yksin (kuljetettuna) tanssitunneilla ja muskarissa niin istun oven takana ja olen prepannut opettajat vahtimaan hänen hengitystään ja 'elossaoloa'. Pari kertaa olen hoidosta saanut itkevän, mutta normaalin värisen lapsen hoitajan sylistä, sylittä olisi ollut sininen ja kerran tanssiope sanoi lapsen sinistyneen. Aina pelot ei ole turhia ja niitä pitääkin olla.
 
czarinajoulu 2007 oli elämäni raskainta aikaa. Odotin innolla joululomaa ja nautin raskaudesta.Neuvolassa sain kuulla että olis pitänyt mennä lisätutkimuksiin -olivat unohtaneet soittaa. voi sitä kyynelten tulvaa -oli täysi työ olla töissä ja välillä justa puhelimessa. Oli päivä aikaa miettiä menenkö tutkimuksiin. Samana päivänä pikkuinen alkoi potkia mahassa viikkoja 17. oman mielenrauhan takia menin tutkimuksiin. Itkin ja pelkäsin että menettäisin tämän pikkuisen joka nyt tuhisee tässä vieressä. Ostin joulukuuseen kauniin enkeli koristeen ja ajattelin, että se muistutta minua aina pienestä jos häntä en saisikaan. uudenvuoden tinasta sain enkelin näköisen hahmon ja siinä kohtaa en oikein tiennyt onko se hyvä vai paha enne. kun selvisi että kaikki on ok -en enää hetkeäkään miettinyt vauvan terveyttä. Rakastin sitä pientä ihmisen alkua joka solullani enkä olisi luopunut siitä mistään hinnasta odotin vain että päästiin maagisen 24 viikon yli. Äitini kysyi kun olin synnyttänyt -tuliko mieleeni että onko kaikki ok. siinnä kohtaa ajatus ei käynnyt edes mielessä. Mies osti mulle korun lapsesta ja valitsin enkelin siivet -aika kuvainnollinen. Vauva arki on lähtenyt hyvin käyntiin ja ihan normaalisti eletään ja ollaan vailla huolta ja murhetta. Mutta aina välillä kun katselen tätä pientä pakkausta nousee mieleen se tuska.

Esikoisen aikana testejä ei tehty, nyt en niihin ensin ajatellut mennä(th suostutteli ja uteliaisuuttani menin) entäs suraavalla kerralla. Samaa en halua enää läpi käydä, mutta lapsilukukaanei ole täynnä.

meille kävi onnellisesti ja sain pitää oman pikku enkelini. :heart:

onnea dora :flower:
:hug: kaikille tuloksia odotteleville.

m ja ella 6vko
 

Yhteistyössä