toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

Czarina! En kantanut enään huolta tytön terveydestä, kun kromosomivastaus istukkabiobsiata tuli ja rakenteiden tutkimisen jälkeen huokaisin lopullisesti helpotuksesta! En edes synnytyksessä osannut jännittää, ajattelin vain "kaikki menee niinkuin on määrätty", onneksi kaikki meni hyvin. =)


Onnea Doralle tyttösestä! kaunis nimi on lapsella. Meidän naapurissa kastettiin viime kesänä Luna tyttö, hänen miehensä on Skotlantilainen.

jade- julia ja Juliaana tyttönen 2vk 3pv.

 

onnea dora sylin täydeltä :flower: :flower:
tiedän tuon pelon mikä jää kummittelemaan. joka päivä keksin jotain mistä saan miettiä onko se normaalia...millo nukkuu liikaa millo liian vähän, millo on hengitys oudon kuuloista jne... mut eiköhän se pikku hiljaa jää sit taka-alalle kuitenkin vauvan kasvaessa.

ihana ku näitä seulavauvoja alkaa putkahtelemaan maailmaan taas. saa nähdä aina et suurin osa päättyy onnellisesti kuitenkin :hug:

nemika+jäbä (ens viikolla jo 3kk )

 

Doralle paljon, paljon onnea pikku Luna-tytöstä :heart: Onpa tosiaan kaunis nimi!

Czarinalle onnea huomiselle!!
Vauvan terveyttä en ole hetkeäkään murehtinut hänen synnyttyään. Kun ensimmäistä kertaa sain vastasyntyneen rintani päälle, tiesin hän on täydellinen. Sen jälkeen en ole huolehtinut yhtään sen enempää kuin olisin muutenkaan - tai ehkä itse asiassa vähemmän. Sitä on vaan niin kiitollinen, että sai tämän tytön. Jos nyt vielä jotain tulee, niin tulee, siitä selvitään :heart: .

Merika: Teillä siis on suunnitteilla lisääkin lapsia? Miten aiotte tehdä näiden seulontojen suhteen?

Nemika: Siis voi kamala, teidänkin poika jo 3kk Oispas se aika mennyt tätä vauhtia silloin, kun tutkimustuloksia odoteltiin .

Fleur05: Onpa todella outo tuo riskilukunne, hurjan korkea noilla mitoilla :/ . Minkä ikäinen olitkaan, mihin suuntaan ikä sitä muuttaa? Hyvä sentään, että biopsia ohi ja meni hyvin. Minulla ainakin pari päivää viilteli sitä pistoskohtaa, kuulunee asiaan. Otahan rauhallisesti ja jaksuja nyt tulosten odotteluun!

 

Unni: olen 32v, joten ikä ei vielä nosta riskiä kovin suureksi. Katsoin netistäkin noita normaaleja veriarvoja ja omani ovat todellakin lähestulkoon normaalit. Mietin vain, että onkohan tuo nt:n yläraja sanottukin mulle silloin np-ultrassa väärin, silloin ymmärtäisin paremmin. No, oli miten oli, tilanne on tämä. Olen ottanutkin rauhallisesti, pistoskohta tuntuu kyllä, mutta on jo tänään parempi kuin eilen.

 

Unni: enpä tiedä viellä. Ainakin menen sellaisen lääkärin vastaanotolle jonka ammattitaitoon voi luottaa. veriarvoista jäin kiinni, joten varmaan jäisin seuraavallakin kerralla. Enpä tiedä -toisaalta synnytän 5kg tyttösiä vaikka kaikki sokerit ok(ehkä neiti oli isompi jo silloin viikolla 12 eikä sopinut käyrille). Pikku Ella sai jo ekan diagnoosin synnärillä; raskausviikkoihin nähden liian painava vastasyntynyt -voi, voi. Jos joskus kolmas päättäis tulla -menisin varmaan siihen alkuseulaan, mut verikokeen jättäisin väliin. Sit jos np olis suuri niin sit suoraan lapsivesipunktioon.Se oli sen verran positiivinen kokemus. En jaksais odottaa ensin huonoja tuloksia ja sit taas uutta testii ja sit niit tuloksii. Luulen et hälyttäisin seuraavalla kerrallaakin. Mut nyt nautitaan tästä pikkusesta ja mietitään sit joskus kahden vuoden päästä.

 

Fleur: mä sain tänään neuvolasta lapun jossa oli mun tulokset -veriarvot. Aika huvittavaa nähdä se nyt kun kaikki-synnytysä myöten on onnellisesti takana. Mistä löytää ne normaalitarvot?

 

Hei vaan! Onnea sylintäydeltä ihanista tuloksista (vauvoista) teille!

Minä vieläkin täällä hieman epätodellisena olen.. kerroin kyllä nyt muutamille ylimääräisille ihmisille odotuksesta.. "tulevana Jouluna Joulupukkia odottaa 7 henkinen perhe.." Hieman oli taas hiljaisuutta ilmassa ja sellasia järkyttyneitä onnitteluja..

Päivä kerrallaan mennään ja liikkeet tuntuu usein. Jotenkin vaan silti on epätodellinen olo. Voinko minä vielä saada elävän tytön neljän edellisen lisäksi? Uskomatonta!!! Ihanaa!!!

Puoliväliä raksuttaa jo viikot, joten sinänsä kaiken pitäis olla hyvin, mutta epäilys kalvaa edelleen.. en tiedä miksi. Hääfiilis pitäisi nyt kasata kehiin, viikonloppuna juhlimaan ystävien häitä.. hieman on sellanen sekava tunne siitäkin. Mekon teetin siten, että se vielä osittain peittää mahaa.. jotenkin olen hirveän arka nyt kommenteille ja ihmettelyille.. Ennen minua ei hetkauttanut mikään, ehkä vaan suututti ja ärsytti.

Päivä kerrallaan loppua kohti, niin se vaan on tehtävä.

 

Meillkin on pian 7 henkinen perhe(toivottavasti),tuntuu hurjalle määrälle noin sanottuna ,mutta onnellinen olen jos tämän viitosenkin saan syliini :heart:
Minullekin on ystäväni sanonut että olen kyllä ihan järkyttynyt..mutta onnea.Aluksi jotenkin jännitin asian kertomista ihmisille (kuopus pian 5v),mutta nyt kaiken kamaluuden kokeneena olen valmiina äkäinen jos saan "järkyttyneitä" kommentteja.
On sellainen fiilis että ei näitä lapsia niin vaan tehdä ja saada,joten pitäkööt järkyttyneet kommentit ominaan.Minä tiedän mitä on oikeasti olla järkyttynyt ja pelätä tulevan vauvan hengen ja terveyden puolesta.
Miehen suvusta ei olla kerrottu kenellekään.Oma sukuni on ollut tukena ja lohtuna,onneksi.

Miten te olette päässeet niihin lisätutkimuksiin?(siis istukkatai vesinäytteen jälkeen)Neuvolan kautta,vai suoraan äitipolille soittamalla?
Ajattelin huomenna soitella,ja selvitellä josko pääsisin äitipolille aijemmin.Istukkatutkimuksesta on nyt yli kolme viikkoa ja vielä melkein 4 viikkoa ennenkuin pääsen äitipolille kunnon ultraan.Sielläkin on ne ultraajat (lääkärit)jotka näki istukankin takana vaikka oli edessä...joten miten sitä niiden sanaan voi sitten yhtään luottaa??
Kuopiossa olivat kyllä hieman sitä mieltä että voisin tulla heille,heillä kun on rakenneultraan täysin pätevöitynyt lääkäri,maan parhaita kuten mainostivat...
Niin että hittaasti mennään,päivä kerrallaan...

 

alisia , minä pääsin lisätutkimuksiin istukkabiopsian jälkeen äitiyspolin kautta, kun päädyin jatkamaan raskautta kromosomipoikkeamaepäilyksen jälkeen.

Sain itse valita miten teen eli a) joko keskeytän raskauden, b) jatkan ns. normaaliraskautena käyttäen tavalllisia neuvolapalveluita ja leikin, että mitään kromosomipoikkeamaa ei koskaan istukasta ole löytynytkään tai c) jatkan ns. riskiraskautena, jolloin siirryn TAYSin äitipolin potilaaksi ja käyn silti neuvolassa. Nämä vaihtoehdot esitteli minulle perinnöllisyyslääkäri.

 

Huomenta kaikille! :wave:

Eilen oli sitten se kolmas ja ratkaisevin rakenneultra TAYSin äitipolilla. Matkalla sairaalaan soi puhelin ja sikiötutkimuksista vihdoin soitettiin; biologit olivat kuulemma vihdoin saaneet valmiiksi ns. mitoositestin ja nyt pystyttiin pikatestien valossa sanomaan, että lapsivedestä ei löydy ainuttakaan istukasta löytynyttä 16-trisomiaa. Pahoittelivat hirvittävästi kun eivät olleet voineet ilmoittaa minulle aiemmin; eivät olleet kuulemma halunneet sanoa mitään ennen kuin saivat tuplavarmuuden asiasta, mutta muistuttivat että loput tulokset tulevat vasta 2 viikon kuluttua. Mutta että voisin kuulemma jo huokaista hiukan helpotuksesta

Ultrassa tuli hyviä uutisia. Pikkumies on pysynyt kuin nakutettuna omilla kasvukäyrillään, liikkuu todella aktiivisesti eikä rakenteellisia vikoja löytynyt vieläkään. Lääkäri tosin muistutti että n. 10% sydänvioista jää huomaamatta vaikka kuinka syynättäisiin, mutta niihin pystytään sitten puuttumaan joten niitä ei kannata etukäteen stressata.

Istukkakin toimii kuten pitääkin, joten nyt saan kuulemma olla "lomalla" syyskuun alkuun asti, jonka jälkeen aletaan tarkkailemaan istukan toimintaa ja valmistaudutaan pikkuhiljaa synnytykseen. Sen verran lääkäri kylläkin muistutti, että jos tulee tippakin vuotoa niin sitten tulee lähtö synnytyspäivistykseen niin että hippulat vinkuu, eli kauhean kauas sairaaloista ei passaa lähteä...

Mutta nyt on tiedossa siis miltei normaali loppuraskaus, vaikka riskiraskautena jatketaankin ja jotenkin se helpottaa oloa. Ainoa on kuulemma se, jos viimeisissä koetuloksissa on jotakin niin sitten muutetaan hoitosuunnitelmaa ja palataan tiiviimpään ultrausväliin. Kivahan se on ollut nähdä juniori ultrassa parin viikon välein, mutta pakko myöntää, että se on omalta osaltaan nostanut stressikäyrää kun aina sitä jännittää ultraan menoa.

Jaahas, jos sitä koittais nukkua vielä hiukan kun ajatus ei meinaa oikein kulkea näillä 3 tunnin yöunilla... *haukottelee*

Czarina ja Lilliputti rv 21+1

 

mulla on kaamee olo. Ja olen jo hetken lukenut näitä teidän kirjoituksia.
Meillä np-ultra hälyytti ja turvotusta oli 3.2. Tännän sain verisaulatulokset, jotka hälyytti myös, ja riskiluvuksi laskettu 1:9! Ti pääseen äitipolille ultraan ja mahd.biobsiaan.
Onko meillä mitään toivoa...
jaana rv 12

 

Jaana25 Aina on toivoa myös sinun riskiluvullasi. Luitko vasta "nyyttinsä lunastaneen" Dora72:n matkaa tutkimuksista synnytykseen. Doralla oli hurja riskiluku 1:2 ja heille on vasta syntynyt terve tyttö. Niskaturvotus saattaa olla myös sikiön "ominaispiirre", ei välttämättä merkki vakavista vioista. Meillä oli tilanne hieman toisinpäin. Luulin ikäni (38v.) vähän hälyyttelevän, kun saimme riskiluvuksi 1:200. Aika pitkälle jaksoin ajatella ettei se nyt 0,5% mahdollisuudella voi osua kohdille. Meidän enkelipojalla oli kromosomivirhe ja me päädyimme perusteellisen ja surullisen harkinnan jälkeen kipeään keskeytykseen. Siitä tässä päivä kerrallaan toivutaan. En nyt missään nimessä tahdo omalla huonolla kokemuksella pelotella, päinvastoin! Halusin vain tulla sanomaan, ettei ihan kokonaan kannata toivoansa menettää. Lueskele tätä ketjua - huomaat, että suurin osa näistä seulahälytyksistä on niitä vääriä hälytyksiä. Voimia tuleviin päiviin, jos joudutte lisätutkimuksiin. Tulosten odottelu on raastavaa, mutta odottelun päätteeksi voi myös saada sen maailman suloisimman "kaikki ok"-puhelinsoiton...

Helmiina38

 

Kolmisen viikkoa sitten kävin itse istukkatutkimuksessa koska turvotusta oli 5.2mm.Eräällä toisella jolla turvotusta 5mm riskiluku oli 1:2,joten kai minulla sama,sitä ei minulle edes kerrottu.Lääkäreiden puheista sain sen käsityksen että aivan varmasti on jotakin pahasti vialla.Viikon päästä tutkimuksesta sain soiton että terveet kromosomit ja epäiltyä turnerin syndroomaakaan ei ole.
Niin hyvin minut kyllä säikäyttivät että olen hermoillut ja tänään viimein soittelin äitipolille ja pääsen ensi ti sinne "tarkastusultraan",kun huolettaa,eli eipä tässä uskalla huokaista helpotuksesta..rakenneultra kun on vasta 11.8.
Voimia sinulle,onneksi on tämä palsta josta saa tietoa ja tukea:heart:

 

jaana25: täällä aikoinaan jäätiin myös turvotuksesta kiinni. turvotusta mitattiin 3.6-4.01 ja riski luku oli 1:5. nyt kotona köllii 3kk ikäinen terve poikavauveli.
monesti myös selkeästi korostuneet turvotukset osoittautuu sikiölle ominaiseksi piirteeksi. toivoa on sulla vielä kovasti.
jaksamisia sinne kovasti :hug:

nemika+jäbä 3kk

 

Eksyin tähän ketjuun koska omassa raskaudessani niskapoimuturvotusta todettiin 3,3mm. Riskiksi saatiin 1:40 eikä olla vielä tehty lopullista päätöstä kuinka toimitaan. Lapsivesipunktioon on aika varattu, mutta en ole vielä aivan varma aionko sinne mennä. Todennäköisesti kuitenkin menen, koska mieheni on punktion kannalla.

Tätä ketjua lukiessani silmiin vain osui kuinka Helmiina ja muutama muukin käytti abortoiduista lapsistaan nimitystä enkelilapsi. En halua loukata ketään ja uskon että teille tämä on ollut kova paikka ja tottahan jokaisella on oikeus kutsua lastaan sillä nimellä kuin itse haluaa. Olen kuitenkin vajaa vuosi sitten synnyttänyt rv40 kohtuun kuolleen lapsen ja siksi jossain saatan kuvata itseäni enkelilapsen äidiksi tai että "synnytin syyskuussa 07 enkelitytön". Minulle siis tuolla enkelilapsi-termillä on aika tunnepituinen lataus ja miellän helposti enkelilapsen synnyttämisen tuohon omaan kokemukseeni.

Siksi tuntuu joskus kovin pahalta kun ihmiset kertomaan minulle että heilläkin on enkelilapsi ja sitten selviää että kyseessä on sosiaalisin syin tehty abortti. Ymmärrän että näillekin ihmisille tuo lapsi on voinut olla rakas ja ovat tehneet päätöksen raskain mielin, haluten ehkä säilyttää näin enkelinsä muistoissa. Minulle tuo kuitenkin tuntuu vieraalta ja satuttaakin, kai miellän liian vahvasti enkelilapsen sellaiseksi joka on kuollut vasten vanhempien tahtoa.

Tuo Helmiinan profiilin teksti sai miltei itkemään. Jotenkin kuvittelin alkuun sen perusteella että kyse oli ihan erilaisesta asiasta, että hänen lapsensa oli todella vain kuollut kohtuun. Helmiina kuten moni muukin täällä on kertonut abortin olleen heille oikea ratkaisu ja sehän on vain hyvä. Jotenkin kuvittelisin että siinä tapauksessa ihminen olisi niin sinut ratkaisunsa kanssa että voisi suoraan kirjoittaa niin kuin asia on. "Abortoin toukokuussa 08 down-lapsen" vai miten se nyt menikään, jos siis haluaa tuon profiiliin. Tuo enkelilapsen synnytys vain tässä kuulostaa siltä ettei ihminen ole sinut ratkaisunsa kanssa ja kokee tarvetta kaunistella sitä. Pahimmillaan joku oikeasti kuolleen lapsen synnyttänyt luulee löytäneensä kohtalotoverin. Pakko sanoa että jos olisin tämän lukenut pari viikkoa esikoiseni syntymän jälkeen, olisin tullut ihan vihaiseksi.

Ei siis ollut tarkoitus loukata ketään, vain tuoda tätä omaa näkemystä esille. Voi olla etten ole enää ketjuun tervetullut ja jatkan sitten omaa kokemustani muualla. En vähättele kenenkään tuskaa, voi olla että päädyn itsekin samaan ratkaisuun. Nyt tunnen etten voisi abortoida down-lasta mutta täytyy myös kuunnella miestä ja vasta tulosten jälkeenhän sitä näkee miten niihin reagoi. Sen tiedän että jos lapsella on niin pahat vammat ettei hänestä ole elämään, päädyn mielummin aborttiin kuin koen uudelleen saman kuin esikoisen kohdalla. Kuitenkaan vaikka tuo pahin tapahtuisi, en voisi kuvitella kutsuvani itseäni kahden enkelilapsen äidiksi. Silloin minulla olisi tuo yksi enkelilapsi ja sikiön vamman perusteella tehty abortti.

 

Toisaalta jollain tasolla ymmärrän suuttumuksesi minua kohtaan, toisaalta minusta hyökkäyksesi minua kohtaan on kohtuuton! Hyvä on, ethän sinä minua ja minun elämäntilannettani tunne ja sinulla on todella kipeä kokemus takanasi. Jostain syystä nyt haluat vetää minut ja suruni ihan lokaan ja siitä minä todellakin loukkaannuin!!!

Olen niin vihainen nyt, että on parempi etten tähän kirjoita sitä mitä todella ajattelen. Ehkäpä vihainen on väärä ilmaisu - olen todella SURULLINEN!

Toivon todellakin ettet sinä joudu siihen tilanteeseen, jossa minä oli kaksi kuukautta sitten! Toivon, ettei sinulle ladella päin näköä kaksi huonoa vaihtoehtoa, joista on valittava.

Perehdy faktoihin, ennenkuin tulet minua down-keskeytyksestä arvostelemaan. Kun olet perehtynyt faktoihin, osaat ehkä ajatella ettei kyseessä ole "VAIN down".

Tämän jälkeen en tule tänne palstalle lukemaan juttuja. Toivon muille empaattisille "tuttaville" kaikkea hyvää eteenpäin.

Ehkä tein ison virheen, kun tänne avoimesti tulin ensin pelkoni kanssa, sitten suruni kanssa. Nukketalo et hyväksy tätä, mutta minä luovuin rakkaudesta. Itkuksi meni tämä kirjoittaminen.

 

Nukketalo: Kokemuksesi on äärettömän traumaattinen, toivottavasti saat siihen riittävästi henkistä apua, toivon todella. En todellakaan voi sanoa, että tiedän, mitä olet käynyt läpi, voin vain kuvitella eikä sekään varmasti vielä lähellekään riitä :hug:

Olet oikeassa siinä, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä tuosta nimityksestä. Minäkin olen kanssasi eri mieltä, toki ymmärrän myös sinun mielipiteesi, perustelit sen perinpohjin. Mutta tiedätkös kun on ultrissa nähnyt sen muutaman sentin mittaisen "otuksen", joka näyttää ihmiseltä, ne pienet jalat, sormet jne, kun ne liikkuvat (itku tulee joka kerta, kun niitä ajattelen, tätä se raskausherkkyys teettää ), kyllä se on jo ainakin minun mielessäni ihan oma elämässäni oleva elävä olento, kuuluu elämääni yhtälailla kuin kaikki muutkin vakiintuneet asiat ja ihmiset. Niin pian se syntyy, se tunne, minulla rv 17.


Sinulla on täysi oikeus käyttää nimitystä vain niissä yhteyksissä, joissa koet sen oikeaksi, mutta kuten olet jo huomannut, maailmassa on eritavoin samasta asiasta ajattelevia ihmisiä ( niinhän se kaikissa asioissa on), joten voi olla että törmäät erilaisiin ajatuksiin vielä myöhemminkin. Mutta siis sinun mielipiteesi ei ole yhtään sen huonompi kuin muidenkaan, kysehän on jokaisen omasta kokemuksesta, millä ilmaisuilla asian ja oman tunteensa parhaiten sanoiksi pukee. Meidän täytyy vain kyetä kunnioittamaan toistemme mielipiteitä. (Joopa joo, ne jotka tietävät vihanpurkaukseni muutama päivä sitten miehelleni hänen erilaisen mielipiteensä vuoksi, tiedätte, etten itsekään ole mitenkään täydellinen tässä asiassa eli samassa "opiskeluveneessä" ollaan )


Nukketalo, älä missään nimessä karkaa minnekään, pysy kanssamme, olet mielestäni yhtä tervetullut siinä missä me muutkin. Toivon sinulle kovasti voimia, sinulla niinkuin meillä kaikilla odottajilla on niin hirveän suurien asioiden kanssa mietittävää ja jännitettävää, että henkisen kunnon ylläpitäminen on välillä totista työtä.


Aurinkoisin terveisin -akkis-

 

Helmiina38: Itkin, kun luin äskeisen kirjoituksesi. Luulen tai ainakin kuvittelen tietäväni, mitä kävit läpi tehdessäsi päätöksen. Oma odotukseni on tällä hetkellä ok, mutta koko ajan olen pelännyt ja pelkään alitajuisesti kauhusta jäykkänä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja yritän rauhoitella itseäni, että asiat menevät niinkuin ne on määrätty (Jumala tai kuka mihinkin uskoo) meneväksi. Mutta se pieni olento on jo olemassa, sitä tekee kaikkensa, ettei ainakaan omalla toiminnallaan saa aikaiseksi mitään pahaa, siitä syystä noin radikaalin päätöksen tekeminen tuntuu tuhatkertaa pahemmalta, ainakin kuvittelen niin, näiden 17 rv:n kokemuksella.

Nimitys enkelilapsi on äärettömän kaunis, jotenkin lohduttavakin, vaikka sydämessään muistoa kantavalle varmasti myös uskomattoman raskas ja surua täynnä. Mutta kaunis se on, mielestäni se sopii ihan joka tilanteeseen, mutta mielipiteitähän on erilaisia.

Helmiina38, lähetän :hug: Itkettää, ovat nämä niin suuria tunteita herättäviä asioita jo pelkän ajatuksen tasolla, saati sitten koettuna.....

-akkis-

 

"..... kuuluu elämääni yhtälailla kuin kaikki muutkin vakiintuneet asiat ja ihmiset. Niin pian se syntyy, se tunne, minulla rv 17. ...."


Haluan tehdä lisäyksen, voi olla, että teille muille sillä ei ole mitään merkitystä, mutta itselleni on. Eli olen nyt raskausviikolla 17, mutta tunne on syntynyt jo varmasti silloin, kun tein plussatestin. Eli ei tuo tunne ole nyt vasta raskausviikolla 17 syntynyt, kyllä se on koko ajan elänyt mielessä, sydämessä ja kehossa (varsinkin pahimpina pahoinvoinnin oksentamisen hetkinä ) , mutta ultrakuvat tietenkin vahvistavat tunnetta suunnattomasti! Onhan olo toisaalta edelleenkin vähän abstrakti, mutta toisaalta taas ei..... Kyllä te varmasti ymmärrätte, mitä yritän sanoa

 

Nukketalo: Luin kirjoituksesi uudelleen ja nyt pystyin tekemään sen rauhallisesti. Enää en itke, eivätkä käteni tärise suuttumuksesta. Meillä jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiimme. Minua loukkaa se, että kohdistat minuun suuttumuksesi käyttää tätä enkelilapsisanaa. Itse olen törmännyt siihen myös muissakin kohtaloissa kuin sellaisissa mitä sinä valitettavasti olet joutunut kokemaan. Minulle se lapsi, josta sairauden takia luovuin, oli todellinen ja olemassa jo silloin kuin ne kaksi viivaa raskaustestissä näin. Ajattelen ja suren sitä lasta päivittäin. Ehkä minun olisi pitänyt yksityiskohtaisemmin eritellä keskeytykseen johtaneet ajatuksemme (mieheni ja minun). Rakkaudesta me luovuimme - emme todellakaan kevyin perustein. Down-ihmiset eivät vain ole niitä suloisia, erityisillä piirteillä olevia lapsia. He saattavat olla myös vakavasti sairaita lapsia ja vanhoja ihmisiä, joiden elämä on laitoselämää.

Nyt itkettää taas. Tämähän on loputon suo. Jokainen tekee omat päätöksensä. Päätökset, jotka ovat jokaiselle henkilökohtaisia. Perinnöllisyyslääkärin sanoin: "se päätös jonka teette, on teille varmasti se oikea päätös". Nyt ymmärrän miksi sairaalapastori painotti minulle useampaan kertaan, että pitää henkisesti valmistautua myös kohtaamaan ihmisiä, jotka ajattelevat asioista toisin. Minun olisi varmaankin pitänyt olla paremmin valmistautunut...

Poistin profiilini kuvauksen, etten enää tahtomattani aiheuta väärinkäsityksiä tai tahtomattani loukkaa ketään.

Nyt sitten poistun, halusin vain tulla suuttumuksen jälkeen rauhallisemmissa merkeissä vielä sanaseni sanomaan.

 

Näin näppistön välityksellä on vain vaikea saada ajatuksiaan esille, varsinkin kun ne ovat jo valmiiksi sekavat. Toivottavasti luet vielä tämän.

Ei ollut tarkoitukseni arvostella ratkaisuanne, varmasti se on teille oikea. En ole aborttia vastaan vaan luotan että jokainen itse ja perheenä pystyy miettimään mikä on heille se vähiten huono ratkaisu. Niitä hyviähän tässä ei ole tarjolla. Tarkoitin vain että minä koen enkelilapsen synnyttämisen sellaisena että tuosta lapsesta on tullut enkeli ilman minun tahtoani. Tottakai jokaisella on oikeus suruun ja muistoihin enkä tarkoittanut kieltää ketään teistä käyttämästä tuota nimitystä. Halusin vain ilmaista sen kuinka minusta tuo tuntuu niin pahalta, mikä on minun ongelmani.

Kai kaikesta on liian lyhyt aika ja lapsen menetys on minulle vielä kipeä paikka. Ennen tuota esikoistyttöämme kerkesin olemaan raskaana kahdesti, keskenmenot rv 10 ja 13. Ensimmäisessä raskaudessa koin sikiön vauvana ja ihmisenä jo raskaustestissä. Toisella kertaa siinä vaiheessa kun ensimmäisen keskenmenon viikot olivat ohi ja np-ultrassa näkyi täydellionen pikkuihminen. Joka sitten muutamaa päivää myöhemmin alkoi vuotaa pois. Esikoistytön kohdalla meni aika pitkään ennen kuin uskalsin ajatella sikiöä meidän vauvana ja kuitenkaan en edes häntä saanut elävänä syliin. Olen varmasti tunnevammainen tällä alueella. Kenties joku päivä pystyn jo nauramaan näille ajatuksilleni ja ymmärtämään että jokainen lapsensa menettänyt kokee sisällään samaa tuskaa, oli sitten kyse alkuraskauden keskenmenosta tai sosiaalisin syin tehdystä abortista. Vielä en ole siihen valmis, en ainakaan ennen kuin olen saanut vihdoin oman elävän vauvan syliini.

Nyt on siis neljäs raskaus meneillään ja tällä kertaa tulivat nämä riskit esille. Meillä on miehen kanssa ollut eriäviä näkemyksiä jatkosta. En olisi halunnut mennä mihinkään seuloihin, mutta mies ei halua kokea vauvan kuolemaa uudestaan ja hänestä abortti ajoissa on helpompi ratkaisu. Nyt jo miltei kaduttaa kun menin koko seuloihin, mutta mies taas puolestaan sanoo että olisi muuten pelännyt vauvan kuolemaa synnytykseen asti.

Nyt toivotaan tietysti molemmat tervettä lasta, mutta samalla pelottaa jos kaikki ei olekaan kunnossa. Siitä olemme tehneet yhteisen päätöksen että aborttiin päädytään jos vauvalla todetaan niin vakavia vammoja ettei hän selviäisi tai voidaan olettaa että hän tulisi kärsimään. Hankala paikka on juuri tuo mainitsemani "vain down". Minulle se on vain down kunnes muuta todetaan. Haluan uskoa elämässä hyvään ja siihen että jos tämä neljäs raskaus vihdoin saadaan loppuun asti niin että meille syntyy elävä vauva niin downin kohdalla kysymys olisi terveestä downista. Mies taas pelkää tässäkin pahinta ja lisäksi on otettava jollain lailla huomioon sukulaisten kanta. Todella sekavaa. Lopputuloksena saattaa siis olla abortti mitä en edes itse pohjimmiltani halua, toisaalta jos mies on järkähtämättä abortin kannalla en koe että minulla olisi oikeutta synnyttää hänelle vammaista lasta (josta en edes tiedä kuinka pahasti vammainen tämä on). Kuitenkin silloinkin on kysymys omasta valinnastani.

Nyt siis odotellaan tuota lapsivesipunktioa joka on vajaan kahden viikon päästä.

nukketalo

ps. mitä downiin tulee, olen saanut kyseisestä vammasta jonkin verran käsitystä jo ennen tätä omaa tilannetta. Minulla on down-täti jonka naapurissa asuin lapsuuteni ja nuoruuteni. Samoin 7v down-kummityttö jonka kanssa olen kulkenut ja harrastanut paljon ja siinä samalla tutustunut muihin down-perheisiin. Myös työssäni olen hoitanut eri-ikäisiä down-ihmisiä. Ehkä sekin etkee eron minun ja mieheni käsityksissä. Hänelle down on lähinnä tuo pitkä lista sairauksia ja kummityttö yksi harvinainen poikkeustapaus joukossa, minulle taas down on juuri nuo ihmiset kaikkine vikoineen ja iloineen. En oleta jokaisen downin olevan terve, mutta en myöskään usko jokaisen olevan kuolemansairas.

 

Nukketalo: Tätähän tämä virtuaalimaailma on: näppäimistön välityksellä tunteistamme ja ajatuksistamme kerrotaan. Emme voi tietää toisen taustoja, emme voi tietää toisen arvoja, emme voi tietää toisen ajatuksia. Rivien välistä on niin vaikea lukea...

Enhän minä voinut tietää sinun läheisiä kokemuksia down'ista, etkä sinä voi tietää minun kokemuksiani down'ista. Sen verran voin sanoa, että olen seurannut aikuisen down'in elämää iäkkäiden vanhempien luota hoitolaitokseen. Olen kauhulla seurannut vanhempien tuskaa, kun leukemia otti voiton down-lapsesta. Tämä on minulle kaukainen kokemus, mutta jo sieltä kaukaa katsottuna - koski niin paljon. En halua arvostella suomalaista hoitolaitosjärjestelmää, mutta en vain olisi koskaan halunnut joutua down-lastani (edes aikuisena) laitokseen jättämään. Olen seurannut yllätysdown-lapsen taistelua vaikean sydänvian kanssa. Kaikki on nyt onneksi hyvin tämän lapsen kohdalla. Me näimme enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia. Päätöksen teon hetkellä itkin ja rukoilin, että raskaus olisi mennyt kesken. Meille annettiin seulassa 1:200 riskiluku. Meille oli turha kertoa päätöstä tehdessämme prosentteja/todennäköisyyksiä - osuma tuli kohdalle jo 0,5% mahdollisuudella.

Ymmärrän sinun kantasi enkelilapsikäsitteen osalta. Minä vain näen asian toisella tavoin. Minulle tapa ajatella lastani enkelinä on erilainen. Mielestäni minulla on oikeus surra ja ikävöidä tätä lasta. Koin kirjoituksesi henkilökohtaisena loukkauksena, koska aika kärkevästi otit minut esimerkiksi. Itku tulee kun sanot, että sillä kaunistellaan asiaa, jonka kanssa ei olla sinut. En totta vie ole sinut asian kanssa. Mietin vieläkin päivittäin miksi näin kävi, mikä tarkoitus tällä kaikella on... Jos kaunistelisin asiaa - en olisi täällä sielu appoisen avoimena kertonut meidän kokemuksestamme. Jos olisit kertonut mielipiteesi yleisellä tasolla, en olisi asiaan noin reagoinut. Se suuttumus ja suru toisen hyökkäyksestä omaa surua kohtaa olisi jäänyt pois.

Siitähän tässä pohjimmiltaan on kysymys: kaksi särkynyttä sydäntä täällä puolustaa omaa tapaansa ajatella asioista. Olen hyväksynyt sen, että vaikeudet kuuluvat elämään. Toivon vain ettei niitä annettaisi liikaa kannettavaksi. Toivon kovasti, että saisit hyvien uutisten kera hyvillä mielin jatkaa raskauttasi. Toivon, että pääset miehesi kanssa kokemaan synnytyksen, josta syntyy elämää puhkuva vauva.

Ei enää loukata toisiamme. Toivon kaikkea hyvää sinulle.

Helmiina

 

Lokatoive: Olin tasan vuosi sitten samanlaisen ongelman edessä kuin sinä. Rakenneultrassa todettiin golfpallo sikiön sydämessä. Keskussairaalan vastaava lääkäri ultrasi silloin ja kertoi tämän pisteen sijaitsevan toisessa kammiossa. Mitään muuta erikoista ei löytynyt, sikiö oli muutaman päivän pienempi kuin la (jo alusta asti oli näin). Olin ihan huolesta soikeana, eipä nukuttanut ei. Olin menossa lapsivesipunktioon viikon päästä tästä löydöksestä, sain ajan koska sitä halusin, vaikka riskiluku ennen tuota löydöstä oli 1/5600. Menin sitten toisen kokeneen lääkärin luo, joka ensimmäiseksi kysyi että mitäs sinä täällä teet... Sanoin että kun oli se golfpallo sydämessä, lääkäri sanoi ettei se merkitse mitään, niitä palloja löytyy paljon ihan normaaleiltakin vauvoilta. Se katseli sikiötä 1,5h löytämättä mitään muuta, myös nenäluu löytyi ja sainkin hienon kuvan naamasta jossa nenä näkyi selvästi. Sanoi ettei lapsivesipunktiota kannata tehdä, kun yksi ultraäänimerkki ei nosta tuota riskilukua yhtään. Edellinen lääkäri oli pelotellut minut ihan kuralle, sanoi että riskiluku 25 vuotiaalla on 1/600 (->0,016%) ja että voi merkitä sitä tätä tuota jne. vaikkei se yksittäisenä löydöksenä merkitse mitään. Tämä toinen lääkäri oli niin vakuuttava että ajattelin olla ottamatta riskiä. Asia painoi koko loppuraskauden mieltäni, milloin enemmän, milloin vähemmän, kasvoin ajatukseen esim. downlapsesta, yritin tsempata itseäni että ei se haittaa jne, välillä itku kurkussa. Golfpallo seurasi loppuun asti , loppuraskauden ultrassakin se vielä oli, vaikka yleensä se kuulemma häviää. Ensimmäinen kysymykseni olikin vauvan synnyttyä että onko se terve? Kätilö sanoi että normaalilta vastasyntyneeltä näyttää ja lääkäri totesi terveeksi poikalapseksi. Siinä samassa katosi raskauden ajan mietinnän tuomat raskaat ajatukset. Minusta tämä meidän poika on ihmevauva, koska söin raskauden aikana pakosta kipulääkkeitä joita ei suositella raskauden aikana ja kävin läpi rv 16 akuutin sappileikkauksen. Luin silloin paljon netistä (www.verneri.fi) tästä golfpallosta ja suurin osa, lähes kaikki, olivat vain positiivisia loppuja. Siellä on paljon nytkin kysymyksiä juuri golfpallosta.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että mietit varmaan asiaa koko loppuraskauden ajan, mutta usko että terve vauva sieltä syntyy! Paljon tsemppiä!

Terveisin, Piimäparta ja ihmemies 6kk

 

Minäkin joudun ikäväkseni liittymään joukkoonne Kävin viime viikolla alkuraskauden ultrassa. Alkuun hoitaja kehuskeli että eipä niskaturvotuksessa ole edes mitään mitattavaa mutta odotetaan nyt että sikiö lähtee liikkumaan. Huokaisin jo hetkeksi helpoituksesta koska koko alkuraskauden ajan olen ollut jotenkin vain niin varma ettei kaikki ole hyvin. Äidinvaistoako?? En tiedä mutta kylläpä oli huonot fiilikset olla tuntemuksistaan oikeassa kun hoitaja sitten sanoikin että turvotusta onkin, ja paljon. Sen jälkeen hetkeksi odottamaan lääkäriä ja sitten lääkärin tutkittavaksi. Lääkäri sai niskaturvotuksen mitoiksi 6,4-7mm. Myöskin selän ja mahan puolella oli turvotusta ihon alla. Down veriseulonta tulokset katsottiin samantien, koska olin käynyt verikokeissa viikkoa ennen > 1:5 :'( Onko muilla ollut vastaavaa turvotusta?????

Nyt sitten vaan odotellaan lapsivesi näytteeseen menoa kolmen viikon päästä. Tämä odottelu ja epätietoisuus tuntuu vievän järjen.
Istukasta ei voida ottaa näytettä koska se on takana.

Te jotka olette olleet tuossa lapsivesi näytteen otossa niin kertoisitteko kokemuksia siitä?? Olen todella piikkikammoinen mutta mitäpä sitä ei oman lapsensa eteen tekisi ja siksi siihen olenkin menossa että saataisin pian tietää mikä pikkuistamme vaivaa että tiedämme ja sairaala tietää sitten valmistautua tulevaan, että pikkuisemme saa heti synnyttyään oikeanlaista hoitoa.
Prosentteja meille kerrottiin ja ne lisäsi vain lisää huolta. Mm että vain 25%n mahdollisuus että syntyy täysin terve vauva. 40%n mahdollisuus saada sairas lapsi. 35%n mahdollisuus että vauva kuolee kohtuun :'(

Nyt täällä toivotaan vain että saamme vauvamme elävänä luoksemme, tuo se sitten tullessaan mitä vain.

 

huolesta harmaana: lapsivesipunktio ei ollut ollenkaan mikään paha. itse pelkäsin ihan kauheasti eikä se todellakaan tuntunut verikokeenkaan vertaa. toimenpide oli nopea ja kivuton.
meillähän oli tuota niskaturvotusta myös. niin kuin olet varmaan tuolta lukenut. tosin pelkän niskan alueella.
huonompi lähtökohtahan on tietty toi et turvotusta on muuallakin kehoa.
:hug:
toivotaan nyt kovasti että osutte siihen 25% että saatte terveen vauvan. tiedän että tuska ja epätietoisuus on kamalaa. ja toivoa ei kannata menettää niin kauan kuin sitä on.
kaikki voi vielä päättyä onnellisesti kuitenkin.
jaksuja ja voimahali :hug: :hug:

helmiina: alkuun ajattelin että tähän en taida vastailla mitään. mutta pakko se on kirjoittaa. sinullahan on täysioikeus synnyttämääsi vauvaa kutsua enkelivauvaksi. niin olisin itsekin tehnyt jos olisimme joutuneet vastaavan eteen. :hug:
mielipiteitähän on erilaisia ja kokemuksia ja asioiden läpikäymisiä. mut en koe että kenelläkään olisi oikeutta mennä puuttumaan omankaan mielipiteen varjolla toisen tuskaan ja tapaan käsitellä asioita, harmittavaa että jouduit tälläistä nyt miettimään kokemuksesi päälle. lapsenhan sinä synnytit, oli se sitten keskeytetty tai itsestään jotain tapahtunut niin vauvahan sekin on. ja enkelivauva nimenomaan.
kanna vain enkelivauvan nimeä mukana äidin rakkaudella niin kuin olet tähänkin asti tehnyt. :hug: :hug: jaksamisia sinne kovasti!
ja onhan se niin kamala kokemus ettei sellaisen kanssa varmasti pääse ikinä sinuiksi. eikä tarvitsekaan. suruhan muuttaa vaan muotoaan. mutta ikävä seuraa mukana lopun elämän.

nukketalo: kovia olet itsekin kokenut, ja toivotaan että kaikki menisi hienosti nytten.

jokainenhan käsittelee mielessään asiat niin eritavalla. yhtä ja samanlaista tapaa ei ole olemassa. pitäisi osata kunnioittaa toisen surua oman rinnalla. ei ole yhtä ja oikeaa tapaa surra ja käsitellä asioita.

jaksamisia kaikille

nemika+jäbä 3kk