Voin todellakin jakaa tuntemukset noista äärimmäisen pitkistä odottamisen ja pelon hetkistä. Putosin mustaan aukkoon, kun meillä todettiin maaliskuussa sikiöllä niskaturvotusta 3.1mm. Tiesin hämärästi rajoista ja siitä, että tämä voisi tarkoittaa vammaisuutta, mutta täysin perehtynyt en asiaan ultraan mennessämme ollut. No, en paljoa viisaampana sieltä poistunut, sillä ultraavan lääkärin ja hoitajan suhtautuminen olivat kliinisen kylmiä, lapsivesipunktioon vaan. Kysyin, että jos se ei kuitenkaan vaikuttaisi raskauden jatkumiseen meillä, niin miksi ottaa riskiä. Keskenmenoriski on kuulemma niin mitätön, ettei sen takia kannata jättää väliin ja sitten on ainakin aikaa valmistautua vammaiseen lapseen.
Näillä eväillä menimme seuraavalla viikolla perinnöllisyyslääkärille. Odotin ikään ja nt-lukuun perustuvaa henkilökohtaista riskilukua, mutta tämä tohtori esitteli erilaisia kalvoja jostain 70-luvulta ja suositteli lv-punktiota. KAiken sen tiedon olin jo ehtinyt surffata netistäkin. Aika varattiin punktioon ja siihen oli siinä vaiheessa pari viikkoa aikaa. Töistä ei meinannut tulla mitään ja taiteilin raskauden salaamisen ja kertomisen välillä. Aamuna, jolloin lv:n piti olla, soitin ja peruutin ajan. Tuon kahden viikon aikana olimme asiaa niin monelta kannalta pohtineet ja tuntui, ettei kromosomit kuitenkaan kertoisi kaikkea. Jos saisimme terveet kromosomit, voisin silti alkaa jossitella vaihtoehdoilla, joita ei siinä olisi näkynyt. Keskenmeno pelotti. Ja ennenkaikkea pelkäsin saavani keskenmenon siitä suunnattomasta henkisestä paineesta, jota tuo äärimmäisen pitkä tulosten odottelu olisi aiheuttanut. Tuntui heti nt:n jälkeen, ettei pää kestä, enkä saanut nukuttua enkä syötyä. Päädyimme siis odottamaan rakenneultraa, johon pääsimme keskussairaalaan sydämiin erikoistuneelle ultraajalle toukokuun alussa. Ajatuksenamme oli, että siellä näkyisi sitten kaikkein pahimmat ja fataaleimmat kehityshäiriöt, jos niitä olisi.
Jostain syystä lv-punktion peruuttamisen jälkeen mielialani alkoi taas kohota ja aloin nauttia raskaudesta; toki rakenneultra pelotti. Onneksi siellä kaikki vaikutti olevan kunnossa ja keskityin kesän vain tulevan vauvan odotteluun ja normaaliin elämään.
Rv 36 oli synnytystapatutkimus ja samainen lääkäri teki sen kuin nt-ultrankin. Ultralla hän mittasi mm. reisiluuta. Se oli keskiarvoa lyhyempi. Kysyin, mitä se voi tarkoittaa. Hänen kommenttinsa oli, että voi olla vammainen, mutta voi olla olemattakin. Hän myös ilmoitti ettei ymmärrä, miksi emme menneet lv-punktioon ja kun perustelin asiaa keskenmenoriskillä, hän vain tuhahteli ja totesi vielä reisiluun mittaan, että turha pohtia, kun "mitään ei ole enää tehtävissä"?!? Kesän aikana korjaantunut mieliala laski taas kuin lehmän häntä ja olimme molemmat todella huolissamme ja lisäksi aivan pöyristyneitä lääkärin kommenteista. Kerroin asiasta neuvolan tädille ja hänen kauttaan pääsimme keskussairaalaan uuteen ultraan, onneksi. Siellä kaikki näytti taas olevan kunnossa ja reisiluukin oli normaalin variaation rajoissa. Ainoastaan minua kehoitettiin jättämään makeat pois, sillä vauva oli kuulemma pullea =)
Supistukset alkoivat paria päivää ennen laskettua aikaa ja laskettuna päivänä syntyi ihana tyttömme. Olin niin väsynyt ja onnellinen, etten siinä edes tajunnut mitään kysyä. Vasta 2 vrk:n ikäisenä lasten lääkärin tarkastuksessa kysyin, onko lapsella jotain vammaisuuteen viittaavaa ja lääkärin mukaan kaikki oli kunnossa. Nyt tyttö on 6 viikkoa ja kasvaa kovaa vauhtia. Toivottavasti kaikki on jatkossakin kunnossa, pienen pelon varjon tuo kaikki kuitenkin jätti.
Nämä seulonnat ovat mielestäni sinänsä hyvä asia, mutta valitettavasti niiden järjestäminen ei pelkästään riitä. Niiden tueksi pitäisi järjestää myös neuvontaa ja tukipalveluita eri vaihtoehtoja miettiville ja myös tuloksia peloissaan odottaville. Lisäksi tulosten tulkinta ei saisi vaihdella henkilön ammattitaidosta riippuen.
Tällainen oli meidän ratkaisumme, en sano, että tässä olisi kaikille patenttiratkaisu, vaan jokainen raskaus ja tapaus on ainutlaatuinen ja toisessa tilanteessa olisin saattanut itse mennä lv-punktioon. En siis halua ottaa tässä kantaa yksittäisten perheiden valintoihin, ainoastaan näiden seulontojen toteuttamiseen ja etenkin niiden vaikutuksiin henkisellä puolella.
Paljon voimia jokaiselle näiden kysymysten parissa painiville!!!
