N
neuvoton2
Vieras
Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ko. asiasta, jos nyt jollakulla muulla on samantapaisia tapahtumia menneisyydessä.
Olen naimisissa, ikää itsellä ja puolisolla n. 35. Suhteessa on rakkautta, hyvää arkea ja riittävästi hyvää seksiä, eli siltä osin suhde on erittäin hyvä. Yksi kuitenkin puuttuu: emme koskaan puhu mistään syvällisesti tai ylipäänsä juuri puhu muusta kuin arjen asioista. Aika kuluu yhdessä television ääressä tai urheillen.
Ystäväpiirissäni on runsaasti keskustelevia ja pohtivia ihmisiä ja pitkään ajattelin että se riittää. Tutustuin kuitenkin erään ystäväni kautta mieheen, johon pikkuhiljaa ihastuin. Tässä ihmisessä viehätti valtavan laaja ajatusmaailma ja loistavat keskustelut, joiden parissa olisi voinut kuluttaa aikaa päiväkausia.
Heräsin tässä vaiheessa ja otin asian puheeksi mieheni kanssa. On todella kauheaa, että tunnen niin vahvasti toista kohtaan vaikkei se ole mihinkään johtanutkaan. Pelkään sitä että jos puolisoni ei tiedä ihastuksestani, luisun muuhunkin kuin keskusteluihin älykkyys kun voi olla myös äärimmäisen kiihottava asia.
Tunnen syyllisyyttä siitä että ikään kuin aliarvioin omaa puolisoani. Hän ei ole tyhmä, mutta ei vain ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja sen ruotimisesta samalla tavalla kuin minä, ja usein tunnen turhautumista kun hän ei edes tiedä asioista joista joskus yritän puhua. Turhautumiseni ei voi olla näkymättä ja se saa hänet taatusti tuntemaan olonsa huonoksi.
Olen miettinyt, pitäisikö minun lähteä suhteesta ja antaa miehelleni mahdollisuus saada nainen joka osaa arvostaa enemmän sitä mitä saa. En halua ketään muutakaan, mutta ihastumisen myötä olen tajunnut että keskustelun puute hiertää todella pahasti. Mies ei halua erota, hän tietää yllämainitut asiat.
Onko kyse siitä että olen lapsellinen ja haluan liikaa samalta ihmiseltä vai onko kyseessä asia jota ilman suhde kuihtuu ennen pitkää? Siinä on kysymys johon en tiedä vastausta.
Olen naimisissa, ikää itsellä ja puolisolla n. 35. Suhteessa on rakkautta, hyvää arkea ja riittävästi hyvää seksiä, eli siltä osin suhde on erittäin hyvä. Yksi kuitenkin puuttuu: emme koskaan puhu mistään syvällisesti tai ylipäänsä juuri puhu muusta kuin arjen asioista. Aika kuluu yhdessä television ääressä tai urheillen.
Ystäväpiirissäni on runsaasti keskustelevia ja pohtivia ihmisiä ja pitkään ajattelin että se riittää. Tutustuin kuitenkin erään ystäväni kautta mieheen, johon pikkuhiljaa ihastuin. Tässä ihmisessä viehätti valtavan laaja ajatusmaailma ja loistavat keskustelut, joiden parissa olisi voinut kuluttaa aikaa päiväkausia.
Heräsin tässä vaiheessa ja otin asian puheeksi mieheni kanssa. On todella kauheaa, että tunnen niin vahvasti toista kohtaan vaikkei se ole mihinkään johtanutkaan. Pelkään sitä että jos puolisoni ei tiedä ihastuksestani, luisun muuhunkin kuin keskusteluihin älykkyys kun voi olla myös äärimmäisen kiihottava asia.
Tunnen syyllisyyttä siitä että ikään kuin aliarvioin omaa puolisoani. Hän ei ole tyhmä, mutta ei vain ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja sen ruotimisesta samalla tavalla kuin minä, ja usein tunnen turhautumista kun hän ei edes tiedä asioista joista joskus yritän puhua. Turhautumiseni ei voi olla näkymättä ja se saa hänet taatusti tuntemaan olonsa huonoksi.
Olen miettinyt, pitäisikö minun lähteä suhteesta ja antaa miehelleni mahdollisuus saada nainen joka osaa arvostaa enemmän sitä mitä saa. En halua ketään muutakaan, mutta ihastumisen myötä olen tajunnut että keskustelun puute hiertää todella pahasti. Mies ei halua erota, hän tietää yllämainitut asiat.
Onko kyse siitä että olen lapsellinen ja haluan liikaa samalta ihmiseltä vai onko kyseessä asia jota ilman suhde kuihtuu ennen pitkää? Siinä on kysymys johon en tiedä vastausta.