Toimiva suhde ilman keskustelua?

[neuvoton2]

Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ko. asiasta, jos nyt jollakulla muulla on samantapaisia tapahtumia menneisyydessä.

Olen naimisissa, ikää itsellä ja puolisolla n. 35. Suhteessa on rakkautta, hyvää arkea ja riittävästi hyvää seksiä, eli siltä osin suhde on erittäin hyvä. Yksi kuitenkin puuttuu: emme koskaan puhu mistään syvällisesti tai ylipäänsä juuri puhu muusta kuin arjen asioista. Aika kuluu yhdessä television ääressä tai urheillen.

Ystäväpiirissäni on runsaasti keskustelevia ja pohtivia ihmisiä ja pitkään ajattelin että se riittää. Tutustuin kuitenkin erään ystäväni kautta mieheen, johon pikkuhiljaa ihastuin. Tässä ihmisessä viehätti valtavan laaja ajatusmaailma ja loistavat keskustelut, joiden parissa olisi voinut kuluttaa aikaa päiväkausia.

Heräsin tässä vaiheessa ja otin asian puheeksi mieheni kanssa. On todella kauheaa, että tunnen niin vahvasti toista kohtaan – vaikkei se ole mihinkään johtanutkaan. Pelkään sitä että jos puolisoni ei tiedä ihastuksestani, luisun muuhunkin kuin keskusteluihin – älykkyys kun voi olla myös äärimmäisen kiihottava asia.

Tunnen syyllisyyttä siitä että ikään kuin aliarvioin omaa puolisoani. Hän ei ole tyhmä, mutta ei vain ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja sen ruotimisesta samalla tavalla kuin minä, ja usein tunnen turhautumista kun hän ei edes tiedä asioista joista joskus yritän puhua. Turhautumiseni ei voi olla näkymättä ja se saa hänet taatusti tuntemaan olonsa huonoksi.

Olen miettinyt, pitäisikö minun lähteä suhteesta ja antaa miehelleni mahdollisuus saada nainen joka osaa arvostaa enemmän sitä mitä saa. En halua ketään muutakaan, mutta ihastumisen myötä olen tajunnut että keskustelun puute hiertää todella pahasti. Mies ei halua erota, hän tietää yllämainitut asiat.

Onko kyse siitä että olen lapsellinen ja haluan liikaa samalta ihmiseltä vai onko kyseessä asia jota ilman suhde kuihtuu ennen pitkää? Siinä on kysymys johon en tiedä vastausta.

 

[Erkki V.]

ei ole tyhmä, mutta ei vain ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja sen ruotimisesta samalla tavalla kuin minä

Tämä on varmasti yksi yleisimmistä syistä minkä vuoksi ihmissuhteet hajoavat. Toiset haluavat että keskustelukumppani on se oma puoliso (monesti juuri naiset vaativat tätä), ja toisille riittää keskustelut ystävien kanssa.

Olen miettinyt, pitäisikö minun lähteä suhteesta ja antaa miehelleni mahdollisuus saada nainen joka osaa arvostaa enemmän sitä mitä saa.

Tietysti voisit yrittää saada miehesi kiinnostumaan maailmasta. Keskustelu kun on taito jonka voi oppia halutessaan, se vaatii vain jatkuvaa harjoitusta. Kysy mieheltäsi, olisiko hän vuoksesi valmis opettelemaan keskustelutaitoisemmaksi.

Tai sitten voit vain päättää lähteä etsimään parempaa.

Onko sinulle välttämätön asia, että juuri miehesi on se jonka kanssa keskustelet asioista? Tähän kun saat vastauksen niin tiedät mitä sinun tulee tehdä.

vai onko kyseessä asia jota ilman suhde kuihtuu ennen pitkää? Siinä on kysymys johon en tiedä vastausta.

Tuohon ei voi kukaan muu tietää vastausta sinun suhteesi kannalta kuin sinä ja miehesi.

 

[Sama tausta]

Voi, miten tuttua tekstiä. Kuin omasta kynästä kirjoitettu pari vuotta sitten.

Kaikki meni hyvin siihen saakka kuin ei ollut ongelmia. Kun niitä sitten alkoi ilmaantua eikä niitä selvitetty, jäi liian paljon asioita auki. Tämä johti lopulta eroon.

En toki ehdota teille eroa. Itselleni ainakin jäi syyllisyydentunne siitä, että olisin antanut liian helposti periksi, vaikken eroa kadukaan (takana oli kuitenkin monen vuoden kypsyttely). Minusta teillä on vielä toivoa, kun olet kuitenkin voinut puhua noinkin vaikeasta asiasta miehellesi kuin toiseen ihastumisesta. Jos miehesi pystyy keskustelemaan kanssasi teihin liittyvistä asioista, niin silloin on vielä paljon voitettavissa. Maailman asioista voi puhua kavereiden kanssa, mutta teidän suhteesta ja tunteista ei tiedä kukaan muu, joten niihin keskusteluihin miehesi pitää osallistua.

Toivottavasti aloitat keskustelut molemmille sopivaan aikaan. Huomasin itse alkavani keskustelemaan, kun toinen ei ollut vastaanottavaisella tuulella. Voisitte vaikka sopia ennakkoon jonkun viikonlopun, milloin keskustelette.

Niin kuin Erkki V. kirjoitti, esittämääsi kysymykseen ei kukaan muu tiedä vastausta paitsi te itse. Tsemppiä teille!

 

[Kaaliperhonen]

Käsittääkseni ap tarkoitti keskustelua maailman asioista ylipäätään, eikä ns "parisuhdekeskusteluja".

Minulla on vähän sama ongelma, eli emme oikein keskustele mistään. Mies on muutenkin hiljaista tyyppiä, eikä juuri kaipaa keskustelua. Small talk ei todellakaan ole hänen juttunsa, tyhjää puhetta ei hänen suustaan kuulu vaan hän kuuntelee tyynesti minun pulinaani säästä tms yhdentekevästä. Jos taas yritän jotain syvällisempää keskustelua, ei siitäkään tule mitään kun hän kuittaa asiat "enpä ole totakaan juuri miettinyt"-tyyliin.

Toisaalta yritän varmaan aika usein keskustella asioista, jotka eivät häntä kiinnosta, mutta en ole vielä onnistunut keksimään sellaista asiaa, josta juttua riittäisi vaikka meillä onkin yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Hän ei ole tyhmä, mutta ei vain tunnu pohtivan asioita kovin paljoa. Puran puhumisen tarvettani kavereiden kanssa sen sijaan, mutta välillä kyllä turhauttaa.

 

[kokemus tämäkin.]

me erosimme vuosien jälkeen, kun keskusteluhaluton ja -kyvytön mieheni antoi minun sairastua ja melkein tappaa itseni sen sijaan, että olisi ottanut itseään niskasta kiinni ja kysynyt, että "mitä kuuluu? oletko sä ok?" hän vain odotti, että vaikea masennus menisi ohi.

eikä ole liioittelua.

 

[Puhelias]

Minunkin mies on sellainen tuppisuu kun ollaan kahdestaan. Korkeintaan arjen asioista puhutaan ("monelta sä tuut kotiin?", "mitä syödään tänään?" jne.) Kavereiden kanssa se puhua pälpättää kun mikäkin puhemylly, mutta kun jää mun kans kahdestaan niin TV kiinnostaa enemmän kun puhuminen. Joskus tuntuu että on niinkuin puhuisi seinälle, kun yrittää jonkinlaista keskustelua saada aikaiseks. No, kun hän tulee töistä kotiin hän tosin kertoo mikä on päivän aikana mennyt päin helvettiä, mutta harvoin muistaa kysyä miten mun päivä meni.

Olen monesti kysynyt häneltä että miks ei me koskaan puhuta mistään ja siihen hän on vastannut äkäisenä "no mistä me puhuttais!", "ei mulla oo nyt mitään kerrottavaa!" tms. Ongelmista on todella vaikea keskustella; jos mä ilmaisen että mä oon jostain epämielissäni, hän tulkitsee sen naisen hysteriaksi ja lähtee ovet paukkuen jonnekkin odottelemaan että mä "rauhottuisin".

Kännipäissä on tietysti eri asia. Silloin hän voi ottaa vanhat selvittämättömät ongelmat/kinat esille ja siitä vasta meteli syntyy! Keskusteluntaitoa ei ole edes humalassa, kun silloin hän on aina oikeassa kaikesta eikä kuuntele mun mielipiteitä ollenkaan.

 

[Siri*]

Meillä on paljolti samanlaista vaikka ollaankin vasta melko vähän aikaa yhdessä olleet. Jos olen tyytymätön johonkin ja yritän keskustelua, mies hermostuu ylenmäärin ja saa raivarin ja siihen se keskustelu sitten loppuukin.

Olen havainnut, että hänen kanssaan voin vain teeskennellä, että kaikki on hyvin ja sitten jonain päivänä, kun mitta on täysi kävellä tieheni.

Hän kyllä puhuu paljon; työasioista, joista en ymmärrä mitään, jokaisen näkemänsä oudon tilanteen maantiellä, selittää unensa yms. Ihmettelen miten joku voi olla noin tyytyväinen itseensä ja omiin ajatuksiinsa, että niitä jatkuvasti yksipuolisesti tuo esiin. Mutta ei halua kuulla minun ajatuksiani. Ne ovat aina vääriä.

 

[Jaakko 1]

Vaimo voi käyttää myös elekieltä.
Esim seisomalla makkarin ovella, tekemällä etusormea koukistamalla kutsuvan eleen ja sen jälkeen renkaan vasemmam käden etusormella ja peukalolla.
Sen jälkeen liikuttamalla oikean käden etusormea ko renkaassa.
Sanaakaan ei tarvitse sanoa ja viesti menee perille...

 

[?]

Juuri näin, hyvä Jaakko. Osoitit juuri miten tyhmiä ja yksinkertaisia te miehet osaatte olla. Keskustelu ei tarkoita samaa kuin seksi! Toimiva tai toimimaton suhde ei aina viittaa sänkypuuhiin! Nainen tarvitsee muutakin!!!!!!!!!

 

[neuvoton2]

Höh, vastaukseni hävisi eikä suinkaan ilmaantunut palstalle. Uudestaan aiheesta: Ongelma on keskustelun puute ylipäänsä, ei minun laiminlyömiseni puolisona.

Olen itse kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja minulla on psyykkisesti haastavia harrastuksia sekä opinnot. Miehelle riittää virikkeeksi telkan katsominen.

Mietin, riittääkö minulle se etten koskaan saa kotona "vastusta" vaan olen se ainoa joka tietää ja jota edes kiinnostaa mikään mikä ei tapahtunut tänään tai tullut televisiosta.

 

[Jaakko 1]

Älykästä keskustelua, aloittamalla viisaan näköisen naisen kanssa keskustelun sanomalla, että mitä mieltä olet globaalista ilmastonmuutoksesta.
vastaukseksi sain, että "housuissas on ilmastonmuutos..."

 

[Samassa veneessä]

Ekassa pidemmässä suhteessani oli juuri se tilanne, että mieheni ei ollut tippaakaan kiinnostunut politiikasta/ympäristöasioista/kotipaikkakuntamme tapahtumista/kulttuurista/kirjallisuudesta jne. Häntä vain kiinnosti erilaiset moottoriajoneuvot. Aluksi asia häiritsi todella, sillä olisin halunnut keskustella uutisten ja sanomalehtien herättämistä kysymyksistä jonkun kanssa. Kun huomasin, ettei siitä tule mitään (miehelleni asiat olivat yhdentekeviä tai hänellä ei ollut mielipidettä), niin lopetin keskusteluyritykset. Minua taas kiinnostaa vihreät arvot, haluan puolustaa itseäni heikompia ihmisiä, kannatan tasa-arvoa (en missään tapauksessa naisten ylivoimaa!) ja haluaisin Suomesta kitkeä väkivallan pois.

Tajusin, että voin keskustella niistä asioista esim. työpaikan kahvitunnilla, nettikeskusteluissa ja ystävieni kanssa. On joitakin ystäviä, joiden kanssa keskustelen kierrättämisestä, ilmastonmuutoksesta yms. "ekoasioista" ja jonkun toisen kanssa taas esim. poliittisista asioista. Lähes kaikkien naisystävieni kanssa pääpuheenaihe on ihmissuhdeasiat, joten parisuhteen kiemuroita pääsen kyllä sillä tavalla analysoimaan.

Nykyisessä parisuhteessani on se tilanne, että mieheni on aktiivisempi, mutta hänen asenteet ja arvot ovat ihan toiset kuin omani. Nyt minä puolestani olen se, joka ei puhu, koska raivostun yleensä miehen äärikonservatiivisista ja -sovinistista puheista. En vieläkään tiedä, paljonko puheissa on yllyttämistä väittelyyn tai todellakin omia mielipiteitä. Asia on raivostuttavaa. Toisaalta mies ei esim. minua kohtaan ole sovinistinen, vaan hän tekee kiltisti kotitöitä, tekee aika usein hyvää ruokaakin, hieroo hartioitani jne, joten hän kotioloissa osaa kyllä olla ihmisiksi.

Olen joskus kauhulla miettinyt, että mitä jos tapaisin miehen, jonka kanssa olisi helppo keskustella ja jonka arvomaailma vastaisi suunnilleen omaani. Pelkään, että ihastuisin helposti. Jos vielä tuntisin miestä kohtaan seksuaalista vetovoimaa, niin pitäisi vissiin juosta karkuun ja lujaa, jotta pysyisi uskollisena.

 

[uglidugli]

Älykästä keskustelua, aloittamalla viisaan näköisen naisen kanssa keskustelun sanomalla, että mitä mieltä olet globaalista ilmastonmuutoksesta.
vastaukseksi sain, että "housuissas on ilmastonmuutos..."

Jaakko kulta, oletko koskaan kuullut sanaa tilannetaju...
;o)

 

[jijiji]

toimii

 

[Sanna2]

Niin, kun huomasin, että mieheni ei osaakaan puhua, olen nyt lopettanut yrittämisenkin. Kun meillä ei enää puhuta, niin mulla jää paljon aikaa lukea lehtiä, kirjoja, nettiä ja kirjoitella netissä kavereiden kanssa niistä asioista, mitkä mua kiinnostaa. Se on ollut antoisaa. Todennäköisesti ollaan tulevaisuudessa mieheni kanssa "aivan eri tasolla" näissä keskusteluasioissa ja yleensä tietoisuudessa, mutta sehän on hänen valintansa. Olen ajatellut olla tässä liitossa, vaikkei se tyydytä läheskään kaikkia niitä tarpeita mitä minulla on. Yritän tyydyttää ne jotain toista kautta (en tarkoita seksuaalisia), kuin mieheni kautta. Lapsemme rakastaa kuitenkin meitä molempia ja tarvitsee meitä molempia.