Toimitus kysyy: Joudutko venyttämään penniä?

*ensimmäisenä vastannut jatkaa aiheesta säästöt*

Meillä varauduttiin lapsen tuloon hyvillä säästöillä, laskemalla etukäteen kotihoidon onnistumiseksi tarvittava rahasumma ja arvioidut tulot. Siihen ei osattu varautua, että juuri minun jäätyäni ainoastaan kotihoidontuen varaan mies lomautetaan. Saati että lomautus jatkuu yli puoli vuotta. Ammattiliitto ei ole vielä päätöstä päivärahoista tehnyt, joten todellakin säästöillä on nyt eletty (kun se kotihoidontuki ei aivan kolmelle hengelle riitä ) ja minun ensimmäistä palkkaani odotellaan riemuiten. Sitten meillä ilo irtoaa, kun lomautuskorvaus tulee - nyt jo 12 viikkoa odottamassa sisällä, kohta laitetaan lisää. Ehkäpä tässä todella ensi vuoden puolella pääsee taas asuntolainaansa lyhentämään.

 

Minä olen säästänyt parikymppisestä rahaa kesätöistä asuntoon, niillä säästöillä ostettiin eka omistusasunto. Opiskelin tosi pitkään ja valmistumisen jälkeen lama-aikaan oli todella vaikea saada vakituista työtä. Tein kuitenkin pätkiä ja freetöitä koko ajan ja pystyin maksamaan osani asumiskuluista ja myös säästämään jonkin verran lisää.

Lapsia tuli vasta kun meillä molemmilla oli vakityöt ja omakotitalo rakennettu eli yli 3-kymppisenä. Elämä oli suunniteltu niin, että oli säästöjä valmiina ja pystyimme olemaan kotona yhteensä noin 5 vuotta vuoronperään. Kirpparit olivat tuttuja, ja ruokakauppaan ei törsätty - tosin tilanne on vieläkin siinä suhteessa aika tavalla sama. Rakensimme joku vuosi sitten mökin ja nyt suunnittelemme sijoitusasunnon ostamista.

Olemme molemmat tehneet kahta työtä, mies koko työuransa ja minäkin nyt monta vuotta. Kova työnteko näkyy tilipussissa, vaikka verottajakin vie omansa. Olemme hyvin koulutettuja ja ahkeria, ja jos vakitöistä tulisi pitkiä pakkolomia tms., sivubisnekset auttaisivat.

Vanhemmilta emme ole ikinä saaneet rahaa (eipä heillä varmaan pahemmin olisikaan antaa), vaan kaiken olemme tienanneet itse. Säästäväisyys, ahkeruus töissä ja opinnoissa sekä sinnikkyys ja kärsivällisyys lienevät saaneet aikaan sen, että meillä ei ole rahahuolia.

 

Emme joudu. Mutta emme tuhlailekaan. Olen huono shoppailija, en esim. halua saastuttaa ympäristöäni turhilla tavaroilla. Meillä on säästössä ihan kivasti tulevaisuutta varten. Jos aiemmin ei tarvetta, tarve ilmennee lasten kasvettua ja lähtiessä opiskelemaan.

 

Ostimme juuri isomman asunnon ja otimme suuremman lainan.
Minä olen kotihoidon tuella kotona kahden lapsen kanssa ja puolisoni tekee free työsuhteissa töitä.

Silloin kun puolisolla on töitä, hän tienaa hyvin. Ongelmana on se, että koskaan työprojektin jälkeen ei ole varmuutta uuden alkamisajankohdasta. Nyt ollaan todella ikävässä tilanteessa odottelemassa hänen uuden projektinsa starttaamista, se on myöhentynyt ja matkaan on tullut epävarmuuksia. Asuntolainaa maksetaan 1400 e ja päälle yhtiövastikkeet. Säästöt ei kovin pitkään riitä, varsinkaan kun niistä pistettiin vltaosa uuteen asuntoon.

Puhuimme keväällä, että pahinta mitä tässä asunnonvaihtotilanteessa ja minun ollessani hoitovapaalla voisi tapahtua, olisi puolisoni työttömyys. Nyt siinä eletään.

Myyn vanhoja rattaita ja huonekaluja jotka ovat lojuneet varastossa turhina. Kaupasta ostetaan pelkät peruselintarvikkeet, lasten vatteet on aina ostettu käytettyinä.

 

Yleensä kyllä. Pienipalkkainen mies ja opiskelija sekä 3 lasta...ei näillä tuloilla pääse alvariinsa törsäilemään. Tosin plussan puolella ollaan kuitenkin sen verran, että pärjäillään. Rahat eivät siis pääse tyystin loppumaan per kuukausi.

 

Ei tarvitse venyttää senttiä, josta iso kiitos kuuluu miehelleni/lasteni isälle. Meillä on 4 pientä lasta ja olen ollut kotona esikoisen syntymästä lähtien. Mies on kova tekemään töitä ja nopeakin, joka sitten vastaavasti näkyy urakkapalkan ollessa kyseessä kivasti tilipussissakin. Mutta ilmaiseksi se raha ja toimeentulo ei tule vaan kovasti töitä sen eteen joutuu tekemään. Emme tuhlaile rahaa holtittomasti vaan elämme tulojemme mukaan ja säästäen samalla pahan päivän varalle. Emme matkustele, emmekä ostele turhia tavaroita kotiin vain siksi, että siihen olisi varaa.

 

Meiltä loppuu rahat joka kuukausi. Usein olemme joutuneet viemään pulloja kauppaan, että saamme purkin maitoa. Meillä on 4 lasta ja opiskelemme tällä hetkellä kumpikin. Vanhin lapsista on jo teini-iässä, ja hänellä olisi kaikenlaisia tarpeita ja toiveita, joita emme millään pysty täyttämään. Podemme siitä pahaa mieltä lähes päivittäin.

Nyt on kuu alussa, tili tyhjänä laskujen ja lainojen maksun jäljiltä ja seuraavaksi tilille tulee lapsilisät kuun lopussa. Olen menossa kirppikselle myymään tavaroita tässä kuussa, mutta niillä rahoilla tuskin koko kuuta pärjätään. Eli jostain pitää taas lainata rahaa.

 

Kyllä tiukoilla ollaan ja velkakirteessäkin. Mies pienipalkkaisessa työssä, minä kotihoidontuella, viides lapsi tulossa. Ollessani pienipalkkaisessa osapäivätyössä pärjäsimme vielä ihan ok, ei meillmme ole koskaan olleet kovia kuluttamaan.

 

kyllä aina, välillä olen ihan stressaantunut asian suhteen, välillä unohan koko asian... oppiihan lapset että elämä on muutakin kuin rahaa ja että materia ei ole tarpeellista, ja että onni, ilo ja rakkaus on muutakin kuin matkoja, leluja, turhaa tavaraa yms. eipä tää lama paljoo oo tuntunut kuin hetkellisesti kun aina ollut tulot samoissa. nyt ootan kolmatta lasta =)

 

Itse olen todella säästeliäs ollut aina, johtunee siitä että olen asunut omillani niin nuoresta. Lisäksi olen aina tehnyt matalapalkkatyötä. Toisaalta kun opiskelin, niin ten samalla työtä koska en ollut valmis kituuttamaan eli koin opiskellessanikin työnteon itselleni tärkeäksi. Mieheni käyttäisi enemmän rahaa kaikkeen vapaa-aikaan, yms. Minä suunnittelen tarkasti perheen ruokaostokset, lasten vaateostokset,tms. ja koluan kirpparit, myyn omia vanhoja vaatteita huutiksessa, tms. Asumme omakotitalossa, joten ylläpitoonkin menee rahaa. Vaikka olen ollut aiemminkin äitiyslomalla/hoitovapaalla niin aina ollaan selvitty. En sanoisi että koskaan on jouduttu varsinaisesti venyttämään penniä, tarkka suunnittelu sensijaan on jatkuvaa ettei sellaista tilannetta tulisikaan.

 

Emme matkusta. Emme käy juuri missään, esim.teattereissa, Linnanmäellä tai elokuvissa.

Harrastamme kävelyä ja pyöräilyä (tosin nyt pienimmäisillä ei ole pyöriä) ja joskus uimahallissa uintia.

Kiertelen kirppiksiä, jos vain aikaa on.

Syömme paljon perunaa ja pastaa, edukasta.Emme osta ollenkaan lihaa ja kana ja kalaakin harvoin. Pakkaseen ostetaan jos on jotain halpaa.Ja sieniä on nyt kerätty ja ilolla otan jos joku syksyllä antaa omenoita tai marjoja.

Tulot ovat erittäin pienet.

 

minä minimiäp-rahalla, mies lomautettuna välillä ja välillä huonopalkkaisessa työssä (ei ole saanut koulutustaan vastaavaa työtä vaikka on maisteri) ja 2 muksua kotona (0,5 v ja 1,5 v)

ensin maksetaan pakolliset laskut ja sitten ruokakaupasta mietitään mitä tarvitaan ja ostetaan halvimmat tuotteet. vaatteet kirppiksiltä lapsille, itselle ei osteta vaatteita tms ellei ole pakko.

mitään ylimääräistä ei hankita, mitään ei harrasteta mikä maksaa, ja eilen juuri riideltiin kun olin "ilman lupaa" mennyt ostamaan aikakauslehden... :/
mutta tähän on totuttu, ei se muuta vaadi, totuttelua.

meillä siis 4 hlö talous ja käteenjäävät tulot vaihtelevat mutta keskimäärin alle 2000 (joinakin kuukausina kun tulee enemmän rahaa, säästetään seuraavaa kuuta varten jolloin ei ehkä tule senkään vertaa rahaa.) kelan asumistukea ei saada, koska miehen vanhemmilla on joku yhtymä tms maa-ala jossa miehellä on osakkuus tms (rahallista hyötyä siitä ei meille kylläkään ole, jotain veroa joudumme siitäkin maksamaan)

 

minä minimiäp-rahalla, mies lomautettuna välillä ja välillä huonopalkkaisessa työssä (ei ole saanut koulutustaan vastaavaa työtä vaikka on maisteri) ja 2 muksua kotona (0,5 v ja 1,5 v)

ensin maksetaan pakolliset laskut ja sitten ruokakaupasta mietitään mitä tarvitaan ja ostetaan halvimmat tuotteet. vaatteet kirppiksiltä lapsille, itselle ei osteta vaatteita tms ellei ole pakko.

mitään ylimääräistä ei hankita, mitään ei harrasteta mikä maksaa, ja eilen juuri riideltiin kun olin "ilman lupaa" mennyt ostamaan aikakauslehden... :/
mutta tähän on totuttu, ei se muuta vaadi, totuttelua.

meillä siis 4 hlö talous ja käteenjäävät tulot vaihtelevat mutta keskimäärin alle 2000 (joinakin kuukausina kun tulee enemmän rahaa, säästetään seuraavaa kuuta varten jolloin ei ehkä tule senkään vertaa rahaa.) kelan asumistukea ei saada, koska miehen vanhemmilla on joku yhtymä tms maa-ala jossa miehellä on osakkuus tms (rahallista hyötyä siitä ei meille kylläkään ole, jotain veroa joudumme siitäkin maksamaan)

tästä siis asumiskuluihin menee täällä pk-seudulla 1250 suunnilleen kun laskee siihen vuokrat+veden+sähkön

 

joo, kyllä joudutaan. Molemmat ollaan töissä nykyään, mutta pienipalkkaisia ollaan. Palkka menee suurelta osalta velkoihin jotka saimme niskaan firman konkurssissa 10 vuotta sitten. Sen jälkeen oli parin vuoden työttömyyskausi, ja minä taas olin kotona vauvan kans joka synyti hieman ennen konkurssia. Näinä vuosina velat luonnollisesti lisääntyivät kun ei pystytty maksamaan suunnitelmien mukaan eikä edes uusilla maksusopimuksilla tehtyjä laskuja. Jos olis voinut aloittaa tyhjältä pöydältä, kaikki olis hyvin. Monta kertaa on jo näyttänyt siltä että kohta päästään tasapainoon, sitten on miehelle tullutkin pidempi lomautus ja talous taas pitkään sekaisin. Tällä hetkellä molemmilla vakituiset työt ja ei pelkoa lomautuksista (koskaan ei tietenkään voi olla varma) mutta kun molempien palkat alle1800 niin hitaasti nuo velat lyhenee. Positiivista mieltä on koiteltu ja pakko on ollut jostain välillä joustaa ja elää vähän ylivarojenkin että pää kestää. Pari vuotta vielä, sitten toivottavasti ei velkaa!

 

Ei venytetä, mutta ei rahassa kylvetäkään. Mies hankkii n. 60 000 euroa vuodessa, minä noin 30 000 euroa vuodessa. Molemmilla vakituinen työpaikka joihin taantuma ei - vielä ainakaan - ole vaikuttanut. Minulla on lisäksi yritystoiminnan tuloja, tuo 30 000 on vain palkkatyöstäni saama ansio.

Meillä on kaksi melko vanhaa, mutta velatonta autoa pitkien työmatkojen ja huonojen kulkuyhteyksien vuoksi, mies ajelee kesällä moottoripyörällä. Kaksi päiväkoti-ikäistä. Uusi, iso omakotitalo josta paljon lainaa mutta siitä ollaan selviydytty suosiolla. Miehellä on säästöjä: rahaa tilillä sekä osakkeita, minulla on sijoitusasunto. Ollaan varmasti monella mittapuulla hyvin toimeentulevia, mutta kyllä nuo rahat hupenee ihan normaaliin elämiseen: lainan maksuun, asumiseen, päivähoitomaksuihin, muihin pakollisiin laskuihin ja ruokaa, vaatteisiin. Ei ostella merkkivaatteita ja pröystäillä niillä, kotiin panostetaan ja esim. osamaksulla meillä ei ole ostettu mitään, vaan jos halutaan uusi 4000 euron sohva tai 1500 euron taulutelkkari, niin ostetaan käteisellä. Kun on vasta vuosi sitten muutettu isompaan kotiin, niin huonekaluhankintoja on riittänyt ja ensi kesälle odottaa terassin laajennus sekä autotallin rakennus. Eli kyllä sitä rahaa menee. Onneksi ei noita kaikkia tarvitse velalla rahoittaa. Jos tulotaso jatkuu tällaisena, niin eiköhän jossain vaiheessa ala säästöjäkin kertyä tai saadaan luksusta elämään, me ei esim. tänäkään kesänä ole tehty mitään virallista kesälomamatkaa, yksi yö oltiin miehen kanssa kahdelleen hotellissa ja käytiin asuntomessuilla. Ikää meillä n. 30 vee kumpaisellakin. Tokihan ei koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo, ja työttömyys tai sairaus on ihan mahdollisia, mutta en osaa murehtia tulevaa, vakuutukset suojaa jotakin ja jos ei pärjätä, niin sitten tingitään jostain.

 

Ei jouduta venyttämään penniä. Tosin olen luonteeltani säästäväinen ja pihi. Olemme miehen kanssa molemmat alle keskituloisia ja olen ollut hoitovapaalla vuoden. Kiitos etukäteissäästöjeni olemme voineet jatkaa ihan normaalia elämää. Talon remontoimiseenkin meillä on rahaa säästössä.

 

Minä olen ollut lasten kanssa kotona kohta viisi vuotta (lapset 2,5v ja 4,5v). Kotihoidontuki ja miehen pieni palkka (noin 2100? brutto) ovat hyvin riittäneet, koska emme tuhruuteen rahoja laita, ja ostamme aina järkevästi. Meilläkin on aikojen alussa säästetty yllättäviä menoja varten, ja sitä kassaa ylläpidämme vieläkin, aina kun talous antaa myöten. Jotain vastuullisesta rahan käytöstämme kertoo myös se, että olemme rakentaneet tänä aikana talon, kun olen kotona ollut. Kotihoidontuella pärjää siis hienosti, kunhan osaa suunnitella ja käyttää rahansa oikein.
Uskon, että oikeaa köyhyyttäkin on, mutta mielipiteeni on se, että suurin osa "köyhistä" ei vaan osaa rahankäyttöä. Ihan tuttavapiiristä näitä esimerkkejä löytyy paljon. Kulutetaan rahat hömppään, ennen kuin ne edes ovat tilille tulleet, ja sitten itketään, kun ei ole varaa esim. huoltaa autoa. Oikeita köyhiä ovat ne, jotka joutuvat ruokansa kaduilta kerjäämään.

 

Minä olen kotihoidontuella ja mies ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla, yksi lapsi ja toinen syntyy lokakuussa.
Ei ole ylimääräistä, joka kuukausi pitää laskea paljonko voi viikossa käyttää ruokaan rahaa. Säästöön ei jää mitään.
Saa nähdä kuinka tiukille joudutaan vetämään sitten kun toinen lapsi syntyy. Toki pystymme vielä ruokamenoista karsimaan jonkin verran, mutta ei hirveästi.

 

Ensimmäistä lasta odottaessa oltiin mieheni kanssa molemmat ihan ok-palkkasessa työssä, eli asiat oli lasta varten hyvin. No, työsopimustani ei uusittu, ja jäin työttömäksi 4kk ennen äitiyslomaa. Siitä alkoi alamäki... Lapsen ollessa alle vuoden, jäi mies yllättäen työttömäksi ja sain tietää odottavani toista lasta, joka oli aivan silkka vahinko... Mies löysi kyllä töitä, mutta todella pienipalkkaista. Eli kituutettua on tullut, tässä sopassa mennyt luottotiedot ja elämä oli todella köyhää. Onneksi isovanhemmat ostivat lapsille esim. talvivaatteita ja muita kalliimpia juttuja. Tili oli aina tyhjillä noin viikko ennen seuraavaa rahapäivää.

Viime syksynä mies löysi todella hyvän työpaikan, josta tienaa hyvin, mutta joka myös vaatii paljon työntekoa, eli hän on paljon poissa kotoa... Rahahuolia ei enää ole, mutta jotenkin tuntuu että onnellisimpia oltiin silloin köyhänä, vaikkei ollut rahaa niin oltiin sentään paljon yhdessä! No, toiveissa on kuitenkin että mies pystyy ensi talvena vähentämään töitään, jolloin meillä olisi sekä hyvä toimeentulo että aikaa olla yhdessä perheen kesken!

Tässä nähdään tämä naisten tyytymättömyys taas hyvin. Ei ole hyvä kun ollaan köyhiä, mutta sekään ei ole hyvä kun on rahaa, mutta miestä ei näy. Koitahan jo päättää mitä haluat...

 

Perheessä iskä,joka on kuntoutustuella jo kolmatta vuotta eikä pääse ns. sairaseläkkeelle äiti pienituloinen,17-v lukiolainen,14-v teini sekä kolmevuotias niin kyllä saa aina laskea mitä on varaa ostaa koska ruokakin on todella hintavaa.Auto on oltava koska asumme maalla sekä talolainaa on mutta ei onneksi paljoakaan.

 

Verrattuna siihen että esikoisen syntymän jälkeen elettiin alle tonnilla kuussa ja nyt reippaasti alle kahdella, menee hyvin. Tottakai valintoja joutuu tekemään niin ruoka- kuin vaatekaupassakin, mutta onneksi suht ekologinen elämäntapa tukee edullista elämää.

Miehen suurin rahareikä on henkilöauto, jota itse kortittomana en pidä välttämättömänä. Metsästys- ja kalastusharrastajana miestä ei saa siitä luopumaan. Jos auto ja sen tuomat kulut voitaisiin karsia niin herroiksihan tässä elettäisiin!

 

En joudu, enkä joutunut äitiyslomilla ja hoitovapaan aikanakaan.
Tosin ollaan totuttu elämään niin, että mitään joutavia ei osteta. Lapset ovat alle kouluikäisiä, niin ei ne vielä tule kalliiksi. Teinit kuulemma vievät rahaa aivan järjettömästi.
Emme ole matkustelleet, se on kyllä suunnitelmissa kunhan lapset ovat kouluikäisiä.
Ekologisuus on myös minulle tärkeää, tosin myös luomu ja kotimainen tuotanto. Niistä "saa" maksaa enemmän, mutta maksan mielelläni jos se säästää yhdenkin työpaikan.

 

No tuota esimerkiksi näin:

Kaupassa pitää ostaa kyseisestä tuotteesta halvempi, usien se on kaupan oma halpismerkki.
Vihanneksia ei voi vaihtelevasti syödä, joskus tuntuu että kaaliraste tai porkkanaraaste tökki, mutta ku vihannaksia on "pakko" syödä.

Reissuja ei voi tehdä, ku ei rahat riitä kuuden ihmisen matkustamiseen.
Me ollaan teht pätkätöitä, niilä ei juri rikastu, jsut kun näyttää vähän paremmalta alkaaa sama kituutus taas. Ei voi suunnitella elämäänsä juurikaan ku ei tiedä mitä ens viikola on.

Me olaan työttöminäja mies vielä sairastaa sepelvaltimotautia8 joka hiukan estää joidenkin täidentekoa, vaikka terveen paperit onkin sanut) Hänelä saataa yhtäkkiä heittä verenpaine nii alas että on pästävä lepäämään, ja missään tehtaasa ei onnistuisi se mitenkään. tää kohtaus voi oiskeä koska van missä vaan, joten sairaus estää jonkin cerran työntekoa.

Mutta pärjätty on vaikka ruoanhinta nousee, niin mielikuvitusta vai lissää että sa ruuan riitämään. Iahn kivaa nyt ku alkaa taas koulut, ei tarvitse kahta ateriaa tehdä päivässä.

Kuusihenkiselle perheelel 2000e tulot on aika vähän, jos asumismenotkin vie tästä surimanosan.

 

Ei jouduta. Päinvastoin, rahaa on enemmän kuin koskaan. Sain kaksi liiton ajamaa palkankorotusta ja juuri velatkin maksettua. Miehen työsuhde muuttui vakituiseksi ja näin ollen talous on vakaa. Vihdoinkin tuntuu siltä että talous on kunnossa.

 

Emme venytä penniä, mutta toisaalta menotkin ovat kohtuulliset. Mies palasi juuri hoitovapaalta takaisin töihin. Molemmat työskentelemme nyt osa-aikaisesti. Pankkilainaa ei ole. Ostamme sitä ruokaa kuin mieli tekee, vaatteita ostamme aika harvoin, emme matkustele. Jos kodinkone menisi rikki, olisi pakko päästä matkalle tms., puskurirahastosta löytyisi apu. Säästämme ensi vuonna tehtävää terassiremonttia varten. Elintasomme on juuri sopiva.