Moikka kaikille! Tämä ryhmä on taitanut jo suunnata kesälaitumille..? Päivitän kuitenkin vielä ennen kuin lähden itse reissuun.
Meillä siis menossa rv 8+6, LA 7.2.2014, sama kuin MissPiggyllä! Oireet on nyt vahvat, mutta täysin erilaiset kuin ekassa raskaudessa. Oli pakko käydä varhaisultrassakin yksityisellä (hupi muuten maksaa esim. Aavassa sen 170 ..!) varmistamassa, että siellä joku on - ja että on vain yksi. Ultrassa selvisi, että pieni sydän sykkii vinhasti, alkio on oikeassa paikassa ja kaikki niin hyvin, kuin olla voi. Kyllä se helpotti oloa, vaikka kallista hupia olikin.
Oireet tosiaan alkoivat dpo 13, kun tutut pahoinvoinnin aallot yllättivät matkalla anoppilaan. Epäuskoisena nieleskelin vain ja ajattelin, että pään sisällä taas kaikki. Dpo 15 tein raskaustestin ja siitä se raskaus vahvistui. En voinut uskoa ollenkaan, sillä oviksen jälkeen ei ollut ollut MITÄÄN oireita eikä fiiliksiä. Viikolla 5+ alkoi pahoinvointi, joka viikon edetessä saavutti infernaaliset mittasuhteet. En onneksi ole joutunut oksentamaan, mutta kaikki ruoka ällöttää ja syöminen on vaikeaa. Väsymys ja vessassa ravaaminen alkoi samoihin aikoihin. Rinnoissa ei vieläkään mitään tuntemuksia, mikä kummastuttaa, sillä ekan kanssa turposivat jo rv 6. Itkuherkkyys taisi alkaa joskus rv 7, kaikki herkistää. Yritän kuitenkin tietoisesti olla valittamatta oireista, sillä sehän olisi idiotismin huipentuma kaiken tämän yrittämisen jälkeen..
Hassuinta tässä oli ehkä se, että juuri tärppikierrossa heitin rukkaset tiskiin ja ajattelin, että ei sitten s****na ja keskityin muihin juttuihin. Kävin lenkillä, jumpissa ja PÄÄTIN nauttia kesästä ja olemassa olevasta perheestä. Kaiken kukkuraksi ja luovuttamisen vahvistukseksi kutsuin kaverin kylään dpo 6 ja jaettiin pullo skumppaa parvekkeella kesäillassa, siidereitäkin taisi mennä. Että näin. Siihen asti olin ollut fanaattinen, ettei yhtään alkoholia ovulaation jälkeen (paitsi se puoli lasia punaviiniä) siltä varalta, jos vaikka tärppi kävisi..
Huoh. Ristiriitainen olo kirjoitella tänne. Toisaalta onnellinen tietysti omasta onnesta (vaikka vieläkin vaikea uskoa), mutta niin vahvat myötäfiilikset teille muille, joilla ei ole vielä onnistunut. Kyllä sitä sen verran kauan ehti toivoa ja monta kertaa pettyä, että tietää, kuinka raskasta on. Toivottavasti kesämenot, tauot yrittämisestä, ulkohuussit ja toisaalta lääketieteen hoidot tekevät tehtävänsä ja jokainen teistä saa lopulta haluamansa ja hartaimmin toivomansa asian - oman vauvan. Toivotan kaikille jo raskautuneille onnea raskauden jatkumiseen ja niille, jotka vielä yrittävät, voimia ja kaikkea mahdollista hyvää - sekä jokaiselle sen yhden tärpin, joka pysyy.
Aurinkoa kesään!