Niin. En taida tietää....mimmoinen olen. Koskapa raakileeksi koen itsenikin mutta - jokainen uusi aamu antaa sitä uutta mahdollisuutta ja potkua kehittymiseen ja oppimiseen
. Itseni tuntemiseen sekä muiden ihmisten oppimiseen. Parhaani yritän mutta en edes lähde väittämään, että se riittäisi. Toisinaan jopa saattaakin, ainakin pienen hetken verran, toisinaan taas menen niillä kyvyillä ja taidoillani ja voimavaroillani sujuvasti alta riman. Oppimismatkaa sekin
Jokainen täällä opettelee elämään sillä sydämellään ja sielullaan. Juuri niillä sen hetkisillä valmiuksillaan ja vahvuuksillaan. Taaksepäin ei liiaksi tarvitse kuitenkaan katsella, menneisyyteen takertua ja ripustautua, koska...niin, ainahan se matkan tekeminen ei kaunista ole vaan siellä on niitä suuriakin kipupisteitä. Mutta ei niitä tarvitse erikseen lähteä esiin nostamaan, uudestaan itseänsä puukottamaan. Mieluummin antaa niille sen oman soppensa, missä jurnottavat ja ovat, ja jos ihan pakko on, niin hyvin pikaisesti niitä hivelee - muistojahan niissäkin on, valitettavasti. Koskettavia ja syvällisiäkin, mutta niin satuttavia ja siksi myös herkkiäkin.
Mutta ne on eletyt ja koetut, jotain ehkä opittukin, toivottavasti, mutta menneisyyttä yhtä kaikki. Silmien edessä on kuitenkin juuri tämä hetki, josta kannattaa ottaa kiinni ja iloita ja elää loppuun. Ja sille katseen tuolla puolen aavistuksen omaisesti kurkkaavalle uuden uutukaiselle hetkelle, päivälle, kannattaa luoda utelias ja elämänjanoinen vilkaisu...mutta jättää se siihen ja keskittyä tuntemaan tätä menossa olevaa päivää niin isolla sykkeellä, tunteella ja sillä enemmän tai vähemmän paikatulla sydämellänsä. Pienikin ilon pilke ja riemu sisällä tekee niin yllättävän suuria ja kantavia ihmeitä
Katso eteenpäin, AaKoo, aina vain eteenpäin ja anna sen tehdä tietä yllätyksille ja toivoille sekä sille uskolle, jollei jopa tiedolle, siitä että - kyllä minä pärjään, kaikesta huolimatta
.