The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Jos toinen vie/hakee kello X perjantaina ja sitte se toinen tuo/hakee samaan kellonlyömään sunnuntaina.

Näin tiedän ainakin muutamankin parin toimivan, kun aina oli riitä hakemisesta ja viemisestä ja kellonajoista. Meilläkin kyllä pojat vaihtaa paikkaa sunnuntaisin 6-7 aikaan. Aina toi sama kellonaika, nii molemmat osaa etukäteen sitte suunnitella menonsa että on kotona tai hakemassa poikia silloin kun pitää.
 
Elämä on ihanaa ja hääviikonloppu kolkuttelee. Ollaan sovittu ämpärin kanssa, että se hakee pojan perjantaina ja mä pääsen hänen kyydissään Tampereelle ja lauantaina sieltä häihin. Mä otan pojan häistä mukaani, että ämpäri saa viettää rauhaisaa iltaa kavereidensa kanssa. Mun lapsivapaana viikonloppunani. Kuinka ihanaa, kompromissi hyvässä hengessä!

Tänään tuli sit viestiä että mähän voisin viedä poikasen perjantaina hänelle ihan kotiovelle asti, ko en oo koulussa sillon ja hän pääsee vasta neljältä töistä. Kieltäydyin kohteliaasti sanomalla, että muuten veisin mutta tartten turvaistuinta viikonloppuna, enkä voi roudata sitä ympäri Suomea bussilla matkustaessani. (Siis eka täältä onnibussilla, sen pysäkiltä vielä kävellä Tampereen keskustaan paikallisbussiin ja sillä puoli tuntia laitakaupungille.) Siitäkös se riita syntyi. Alkoi kova uhoominen ja syyttely kuinka minä en hoida sovittuja velvollisuuksiani enkä ota lainkaan vastuuta kyydityksistä.
Mulla meni jo niin vitutuskäyrä korkealle et tirautin pienen itkunkin. Mutta reippaaana tyttönä keräsin itseni ja ilmoitin hääparille että mun juhliin tuleminen peruuntuu, en halua enkä jaksa viettää iltaa samassa tilassa ämpärin kanssa. Ilmoitin ämpärille etten tule häihin, et hän saa nyt valita hakeeko pojan perjantaina vai jääkö se kotia. Ja mulle on täysin okei, jos poikanen jää kotiin.

Ja tadaa, nyt ämpäri uhkailee mua lastenvalvojalla. Ja mikäli en kuskaa perjantaina, niin sit saan kuulemma hoitaa edestakaiset kuljetukset vähintään seuraavan puoli vuotta.

Ai jumalauta! Onko se äijä syntyjään tommonen kusipää vai onko se käynyt koulua sitä varten??? Sano sille että otetaan ihmeessä yhteyttä lastenvalvojaan, mullakin on sille pari juttua kerrottavana
 
Huomenia kaikille :) :kiss:

Sateista päivää aloitellaan toooodella hitaissa merkeissä :)...ja taitaa muutenkin päivä mennä hissuksiin oleillessa, jos vaikka osaisin ;)...

Teetä, puuroa ja mustikoita - siitä lähtee käyntiin hyvä päivä :)
 
Kirahvinen - :hug:

Mä oon sanaton. Hyvänen aika sentään, mitä sä saat niskaasi..Koetahan jaksaa siellä mutta ei, kaikkea ei todellakaan tartte sun sietää. Mikäli olet yhteyksissä lastenvalvojaan, niin :hug: - totuus esiin.
 
9MM
Huomenia kaikille :) :kiss:

Sateista päivää aloitellaan toooodella hitaissa merkeissä :)...ja taitaa muutenkin päivä mennä hissuksiin oleillessa, jos vaikka osaisin ;)...

Teetä, puuroa ja mustikoita - siitä lähtee käyntiin hyvä päivä :)
me syyään nyt jätskiä ku ei viitti kiskalle lähtee ja nyt on viiiiiiiiiiiiihdoin asia työkkärissä selvä ja ei oo estettä :) ah helpotti tyby rupes itkemään ku mä viellä syön jätskii tokasin vaan saman verran ja mitäs ahnehdit jäskis
 
Jätskibaaripäivä kotosalla, aika hienoo :)...ja toi on niin ihanaa noitten ipanoitten kans, kun niillä on niin kiire sen herkkunsa kanssa ja sitten jäävät siihen tillittämään suurilla silmillään, kun itellä ois vielä jäljellä....

Loistavaa, että asiat on kunnossa :)! Sehän kävi sukkelasti kuitenkin, onneksi. Eli joku oli hereillä asioita hoitamassa :)

Mulla on menossa "yritäpäs vaan olla ja viihdyttää itseäsi"- päivä :)...ei mikään helppo yhdistelmä, eilen jo toivoin että mut sais tulla sitomaan johonkin kiinni, kun kipeenä oleminen ei ole mun puuhaani :D mutta - jos mä fiksu nyt tässä oon, niin mä sitten himmailen :)
 
noh annoin loput tybylle mut nytpä se syökin vähän kerrallaan kestää pidempään taitaa olla niin että tytöt ei tiedä ei se määrä vaan laatu ;)
 
9MM
Jätskibaaripäivä kotosalla, aika hienoo :)...ja toi on niin ihanaa noitten ipanoitten kans, kun niillä on niin kiire sen herkkunsa kanssa ja sitten jäävät siihen tillittämään suurilla silmillään, kun itellä ois vielä jäljellä....

Loistavaa, että asiat on kunnossa :)! Sehän kävi sukkelasti kuitenkin, onneksi. Eli joku oli hereillä asioita hoitamassa :)

Mulla on menossa "yritäpäs vaan olla ja viihdyttää itseäsi"- päivä :)...ei mikään helppo yhdistelmä, eilen jo toivoin että mut sais tulla sitomaan johonkin kiinni, kun kipeenä oleminen ei ole mun puuhaani :D mutta - jos mä fiksu nyt tässä oon, niin mä sitten himmailen :)
ota ihan rauhaksiin ja nauti kirjasta kääriydy viltin alle ja ja nauti paikallaan olosta tilaa joku hyvä ruoka ja hieroja :)
 
Vitsi voo, joku hieroja oiskin kyllä ihan kymppijuttu!!

Jees, mä oon iteasiassa shaalin alla hiukan hytisemässä - :| - ja huudatan musiikkia ja yritän olla lähtemättä pomppimaan ja pyörähtelemään...eilen oli toooosi vaikeeta, kun hiukan rupes patittamaan kun ei päässyt ulos eikä lenkille...enköhän mä tämän päivän saa iltaan koukutettua :)
 
joo mä tiiän ton tunteen lisäsin kato tähän rytminmuutokseen tybyn uni aikoijen lisäksi omat salit ja verryttelyt et pysyy rutiinissa mukana ni nyt tulee kuumotus jos ei voi vähän painoi nostella tai ei tee vatsoja on kevyt olo ku nyt muistanu taas tanssi liikkeet joka päivä :)

nooh lepopäivä on sulle hyvä saat vaikka kyhättyy jonkun ajatusrakennelman :) ja tuo se sit tänne :)
 
No eikö ookin ihan mahdoton se olotila, jos ei pääse yhtenäkään päivänä jostain ihmeen syystä tekemään niitä itelleen tärkeitä juttuja - siis semmoinen sisäinen kuhina ja se levottomuus ja pirskahtelevuus...kun pakkohan sen on jonnekin nyt saatava purettua :)! Hah - meillä on ipanat ollet eilisen ja tän aamun ihan omg- äiti on kipeenä...äiti on vielä aamullakin kipeenä, öy nöy...:D..kun ne tietää että mä tykkään olla puuhakkaana :). Äh, osaan mä ollakin vaan (vaikka se ei välttämättä tule esiin näissä mun höpinöissä :)) eli ei sekään aiheuta ns. närää - mutta minkäs teen, kun haluun....:)

Joo, asennoidun nyt puhtaasti tähän lepopäivään lämpimillä ajatuksilla ja ennen kaikkea parantumista siivittävillä tuntemuksilla :). ...vai vielä ajatusrakennelmia väsäämään :)...
 
mä haluun fiilis :) mullekkin tulee niitä kohtauksia et kaikkee vois tehä mut nyt me mennään pikku tirsoille vähiin käy tää aika pelkkänä koti isänä koht lapseni kaa kotona ollu 2,5 vuotta aika hujahtaa tää vaihen just söpö ku tyby puhuu sellasella ihme menninkäis äänellä jos tiiätte mitä tarkotan? sellanen kujertava ääni tai selllanen ihana mist tulee hyvä olo ja hymyilyttää itteekin :)
 
Ai jumalauta! Onko se äijä syntyjään tommonen kusipää vai onko se käynyt koulua sitä varten??? Sano sille että otetaan ihmeessä yhteyttä lastenvalvojaan, mullakin on sille pari juttua kerrottavana
Paha mennä sanomaan, mut veikkaan synnynnäistä ominaisuutta. Toivottavasti ei periydy puolikkaalle.

Mutta mä soitan itse sille lastenvalvojalle ja pyydän neuvoja ja virallista sopimusta lapsen kuljetuksiin. Oon niin kurkkuani täynnä tätä riitelyä, sikailua ja perseilyä, et ei kestä hermot enää yhtään.
 
mä haluun fiilis :) mullekkin tulee niitä kohtauksia et kaikkee vois tehä mut nyt me mennään pikku tirsoille vähiin käy tää aika pelkkänä koti isänä koht lapseni kaa kotona ollu 2,5 vuotta aika hujahtaa tää vaihen just söpö ku tyby puhuu sellasella ihme menninkäis äänellä jos tiiätte mitä tarkotan? sellanen kujertava ääni tai selllanen ihana mist tulee hyvä olo ja hymyilyttää itteekin :)
:) - ottakaahan rentouttavat köllöttelyt kumpikin siellä. Ja nauti isosti tästä ajasta - niin kuin teetkin - se antaa niin hurjasti teille kummallekin ja kantaa jatkossakin :)

...sä oot siellä niin hyvin pikkurillin ympärillä :)...kyllä tytöt osaa :)...
 
Paha mennä sanomaan, mut veikkaan synnynnäistä ominaisuutta. Toivottavasti ei periydy puolikkaalle.

Mutta mä soitan itse sille lastenvalvojalle ja pyydän neuvoja ja virallista sopimusta lapsen kuljetuksiin. Oon niin kurkkuani täynnä tätä riitelyä, sikailua ja perseilyä, et ei kestä hermot enää yhtään.
Oikein! Tee just noin. Ei sun tartte ihan kaikkea sietää, ja voi veljet että sä oot kyllä ottanut ämpärin suunnalta vaikka ja mitä vastaan! Siihen nähden en voi kuin ihmetellä sitä sun sisun määrää, että oot jaksanut :hug:...
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä