The Esikoisesta Haaveilevat VOL 14

Jennaa kurjaa, että siellä ei vieläkään ol menkat alkaneet tai tullut plussaa tikkuun :(

Leonellalla ainakin tuntuis olevan mukavasti noita oireita, eli etköhän sä plussaa loppuviikosta!

Milam mä oon ihan ovistestejä ostanu marketista niitä pc:n testejä. Mutta se testaaminen ei ol kyllä ollenkaan mun juttu. Satunnaisesti saatan tehdä jos on ovis oireet päällänsä. (vissiin tähän mennessä kerran oon tehnyt) Ja saahan niitä nopeesti myös noista nettikaupoista! Mistäspäin sie kirjoittelet?


Poppaskeinoista Mä syön ainoostaan tot foolihappoa, ihan vaan vauvan tähden jos joskus raskaudun. Sitten mä olen käynyt vyöhyketerapiassa vähän tasottamassa hormoonitoimintaa pillereiden lopetuksen jälkeen kun vaivana ollut mm. suunympärillä finnit.
 
Viimeksi muokattu:
Milam, eihän ne vitamiinit ym välttämättä raskautumista auta (vaikka toki terveellisen ruokavalion on todettu auttavan), vaan niitä suositellaan lähinnä siksi, että jos raskaudut on elimistössäsi jo siinä vaiheessa kaikki tasapainossa ja vauva saa riittävästi kaikkia tarpeellisia aineita, esim juuri foolihappohan on tärkeää sikiön normaalin kehityksen kannalta. Mä syön muutenkin noita monivitamiineja, ja sitten raskautta yrittäessä oon vaan syönyt sitä mama-versiota jossa on ne tarpeet laskettu raskautta / imetystä ajatellen, mutta sitä siis suositellaan jo raskautta suunnitteleville. Foolihappoa ainakin kannattaa alkaa syömään heti kun on vauvatoiveita :)
Niin ja noita testejä mä tilasin viimeksi netistä, halpatesti.fi:stä, en halunnut enää ostella kaupoista kun ahdistaa jos jotkut tutut näkevät ja sitten kyselevät tai juoruavat muille ja en jaksa selitellä sitten kaikille meidän asioita. Tuolta netistä ne tulivat parissa päivässä ihan postilaatikkoon asti (valkoisessa) kirjekuoressa.

Ja greippimehuhan lukeutuu vähän niihin poppaskonsteihin, mutta tuskin siitä mitään haittaakaan on, sillä terveellistähän greippi joka tapauksessa on!

Leonella, mulla on muuten ihan sama juttu, maha on ihan sekaisin aina menkkojen aikana ja päivää ennen niitä... Tosi ärsyttävää! Siksi ihmettelinkin nyt kun mulla alkoi menkat jo kp27 (yli kymmenen päivää aiemmin kuin ikinä ennen...), ei mulla ollut mitään normaaleja menkkaoireita enkä ollut osannut yhtään odottaa niitä. Taitaa mun kroppa olla vaan jotenkin sekaisin nyt... Ehkä hyvällä tavalla, koska viime kierrossa ovuloin ekan kerran ihan luomusti, ainakin jos tikkuihin on luottaminen :)
 
  • Tykkää
Reactions: Milam

THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TI 19.2.2013



kultsipallo.............20.................kp 87/28..........................yk 11
tuttikeiju...............22.................kp 80/28-35...................yk 11
jjennaa......................................kp 46/34..........................yk 8
Meri__...................19................kp 34/28..........................yk 3
Iia-Maria...................................kp 34/28-31....................yk 4
Lilja87...................26.................kp 31/30-44?.............TJOT/yk 6
Leonella................28.................kp 30/28-31.....................yk 5
ralliruutu...............23.................kp 30/29..........................yk 5
Ansku-89.............23..................kp 30/31..........................yk 2



*Stiina..................24.................kp 21/25.........................yk 10
mommytobe?.........27.................kp 20/28-29........................yk 2



Lullaby89..............23.................kp 19/31-36.......................yk 16
Milam...................26.................kp 15/?.............................yk 1
Fireweed..............23.................kp 14/27-30........................yk 4
Kali85...................28.................kp 13/30-34.......................yk 8
Henrietta-........... 26..................kp 12/34...........................yk 5
Fuksia...................27................kp 11/30-37.......................yk 3



Avianna.................25............... kp 9/27-100..................yk 8/2v
slallu.....................25................kp 7/31-41.......................yk 5
Fiinaliina...............23.................kp 5/33............................yk 7
marjaana87...........25.................kp 5/30-32........................yk 5
miranenn...............23................kp 2/?....................yk 15/yv 3



ODOTUKSEN ODOTTAJAT

Meri__.................DPO 19




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

Hydrangea
Alexandra89
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Naapurin tyttö
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola
Sanja
Ampparsson
jenninoora






PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 12.1.13 yk 8
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2


 
Viimeksi muokattu:
Kp 30/29 dpo 14, raskaustesti nega. En olisi testannut, mutta nyt on parin päivän sisällä rinnat paisuneet todella paljon ja ovat kipeät. Yleensä joskus kp 21 tienoilla saattaa olla pientä arkuutta sivuilla, mutta nyt näihin ei voi koskettaa ollenkaan, joten epäilin raskautta. Eipä silti tullut kahta viivaa...

Mulla todettiin 11.2. kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen tyroksiinit. Niiden ei pitäisi kyllä aiheuttaa turvotusta, mutta koska kilpirauhashormonit säätelevät niin monia muitakin kehon hormoneja niin saattaahan niillä olla jotain vaikutusta rintoihin yms.
 
miranenn, minkälaiset arvot sulla oli?

Mulla oli ekassa kokeessa TSH 5,05 ja seurantakokeessa kuukausi myöhemmin 5,95, ihan rehellinen vajaatoiminta siis. T4V oli sitä vastoin matalalla.

Oon yrittäny etsiä tietoa lääkityksen vaikutuksesta kuukautiskiertoon, mutta ei löydy mitään... ymmärtäähän sen, että kun vajaatoiminnalla on vaikutuksensa myös lisääntymishormoneihin, niin lääkityksen alkaminen saattaa sekoittaa niitäkin.

Nyt alkaa olla vähän epätoivoinen olo, pms-oireet ovat puuttuneet nyt kokonaan ja rinnat on ihan todella, todella kipeät ja turvonneet. Jos tämä ei ole raskautta niin toivoisin, että ne menkat edes alkaisi.
 
Leonella jännäilen täällä sun oireita ja ootan testiä (myötäelämistä) :) tsemppiä!!!Hope the best for you.

ralliruutu negapahoittelut :/ harmillinen tilanne jos ei vaaka kallistu suuntaan tai toiseen... täällä myöskin kp30/31 ja testattu nega, eikä minkäänlaisia tuntemuksia oikeestaan aika rauhallinen olo.. enpä tiä.
 
Joo, jos ei olis mitään tuntemuksia niin tilanteen osais ottaa samalla tavalla rauhallisesti kuin aiemminkin :D Mutta tää tilanne on jotain niin tavatonta, ettei tässä voi olla pyörittelemättä asiaa mielessään. Tapahtuisi nyt jotain :/
 
Ja piti sitte mennä hätähousuna jo testaamaan päiväpissasta se puhdas nega. Sapettaa!! Senverran omituisia oireita ollu nyt tässä että olis voinut kuvitella. Rinnat edelleen kipeät, ei niin kipeät ku eilee mut sivuilta kuitenkin ihan kosketusarat. Plus nää muut oireet. Ja rinnat on turvoksissa, pakko olla ku mies sen huomasi vaikka en asiasta sille mitään sanonut.
 
miss_piggy
Vitamiineista jne:

Ite söin ennen plussaamista monivitamiineja, foolihappotabletteja, maitohappotabletteja, gelee royaleita, välillä greippimehua.
Sitte ku plussasin niin jätin heti nuo gelee royalit pois, ja vaihdoin raskausajan vitamiineihin, joissa on foolihapot ja kaikki muut tarpeelliset samassa :)

Mulla oli tänään neuvolalääkäri, sydänääniä koitettiin kuunnella, mutta ei löytyny. Enpä tuosta nyt kuitenkaan panikoitunut, ihan normaalia näillä viikoilla. Perjantaina on niskapoimu-ultra, sitten näkee senkin että mitä tuolla sisuksissa muhii :D

miss_piggy ja mini-possu 10+5
 
ralliruutu viime kuun testeissä TSH oli 5.34. Sitä edellisissä kokeissa oli vähemmän. Muistaakseni kuitenkin yli viisi. Lääkäri sano et tila on pahentunut. Tässä kuussa kävin kokeissa, mut en oo vielä saanu niitä kokeitten tuloksia. Ens viikolla saan tietää ne :)
 
Jahas jahas, ja justkun ralliruutu pääs mainostamaan, että kun on aina niin tyyni :LOL: Sitä se kierto teettää, kun loppuvaiheeseen tullaan niin sitä alkaa tarkastelemaan itteensä, että oliskos sitä jotain. Ja ihan mahtavaa siellähän on oireita oikein roppakaupalla, pakkohan sieltä on noilla oireilla plussa tulla jos kerran ekaa kertaa moiset! Täällä pidetään peukut pystyssä. Millos aattelit testata?

Leonella pahoittelut negasta....ehkä loppuviikosta sitten, niinkun olit sen ajatellutkin :) :hug:

Miranen hih, onnittelut tosiaan neg. hiv-testistä. :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: miranenn
Jahas jahas, ja justkun ralliruutu pääs mainostamaan, että kun on aina niin tyyni :LOL: Sitä se kierto teettää, kun loppuvaiheeseen tullaan niin sitä alkaa tarkastelemaan itteensä, että oliskos sitä jotain. Ja ihan mahtavaa siellähän on oireita oikein roppakaupalla, pakkohan sieltä on noilla oireilla plussa tulla jos kerran ekaa kertaa moiset! Täällä pidetään peukut pystyssä. Millos aattelit testata?
Joo, yleensähän olen tosi rauhallisesti ottanut. Ja jos jotain "oireita" on aiemmissa kierroissa ollut, olen aina pysynyt tyynenä niiden suhteen. Tosin viime kierto oli melko jännä venyessään 33-päiväiseksi (mulla ei siis koskaan ole ollut yli 31 pvää kierto), mutta silloin tiesin etten ole ovuloinut ollenkaan.

Nytkään en olisi eksynyt tänne "panikoimaan" ellei google olisi antanut kaksplussan keskusteluja tulokseksi, kun yritin hakea tietoa kilpirauhashormonien vaikutuksesta kuukautiskiertoon :D

Negan testasin jo tänään päiväpissasta PC:llä, ei edes haamun haamua. Kaveri tosin plussasi viikko sitten ja hänellä oli menkat jo 5 päivää myöhässä ennen kuin näkyi testeissä :)
 
Pientä menkkakipumaista tunnetta alavatsalla. Tissit kipeänä, lämpö taas vaihteeksi 37,1. Koskaan mulla ei oviksen jälkeen ole lämmöt näin ylhäällä. Kysymys kuuluukin,nostaako flunssa vielä lämpöjä vai joku muu asia? mikä tissit kipeyttää?

Tiedän et tolle tämän päivän testille ei paljoa kannata arvoa antaa. Tänään dpo 10 jos laskee keskimmäisestä ovisplussapäivästä. Testin tein alle 3 tunnin pidättelyn jälkeen keskellä päivää joten aika hime jos siinä mitään näkyisi. Lauantaina, okei ehkä perjantaina aamulla testaan uudelleen jos menkkoja ei tule. Toivottavasti ei tule :)
 
Tulin huutelemaan, kun ootte puhunu aiheesta, josta tiedän jotain.

Eli ralliruutu ja miranenn mulla alotettiin myös pari viikkoa sitte lääkitys kilpparinvajaatoimintaan. Mulla oli TSH-arvo vielä viime keväänä 2.5. No, nyt syksyllä kun tätä lapsettomuuden syytä alettiin etsiä, tehtiin uudet mittaukset ja arvo oli kohonnu 3.7. Gyne oli silloin sitä mieltä, että tarvitsee ehdottomasti seurantaa, sillä jo tuollakin arvolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia raskautumiseen. Nimittäin monet lääkärit suosittelevat, että vauvaa yrittäessa tuon arvon pitäisi olla jopa 1-2. No, raskauduin, mutta sen jälkeen ottivatkin "kiireellä" uudet arvot multa. Ne oli taas kohonnu, nyt jo 4.8 ja tämän arvon jälkeen aloittivat mulle lääkityksen. Alkuraskaudessa, jos arvot ei ole kohillaan, on riski keskenmenoon ja myöhemmillä viikoilla saattaa vaikuttaa lapsen kehitykseen jos arvot pielessä. Eli siis Ralliruutu: tosi hieno homma, et sait jo lääkityksen ja toivotaan, että sillä ois myönteisiä vaikutuksia myös raskautumiseen ja jos tai KUN raskaudut, niin kannattaa käydä tsekkaamas arvot et lääkitys on ollu kohillaan. Ja pahoittelut negasta, jospa se vielä muuttuis...
Miranenn: outoa, että sulle ei aloteta lääkitystä, kun arvot noin koholla ja lastakin ootte pitkään yrittäny..onko sulla mitää oireita ollu? Perusteliko lääkäri jotenki miksei lääkitystä? tsemiä mielle tämän ongelman kanssa :) itse odotan jo kovasti verikokeita, et näkis onko lääkitys tehonnu..

Vilijonkka ja nöpö 8+4
 
Vilijonkka en kyl tiiä miks ei lääkitystä oo määrätty. Pitää varmaa ottaa taas ens viikolla puheeks siellä polilla. Lääkäri kun ei sanonu siihen oikee muuta ku et seurataan.. o_O Oireita ei nyt kamalasti oo, muuten ku nää kuukautishäiriöt.. No jos se selviäism
 
Leonella heh, luulenkin että suurin osa kuumeilijoista on himotestaajia. Jos vauvakuume on kova ja vähänkin oireita on niin on varmaan todella vaikeaa olla testailematta. Mutta voi ei nega :( Voimahalit! Toivotaan että se vielä muuttuisi haamuksi ja plussaksi! Ennen kuin täti ei ole saapunut, on vielä mahikset!

jjennaa- Mä olen kans kuullut, ettei kaikilla heti näy viivat testissä, toisilla kai ne arvot (hcg? tai jotain :D ) nousee vaan paljon hitaammin kuin muilla. Peukut pystyssä ettei menkat alkaisi! :)

Finnaliina kirjoittelen pk-seudulta, oon muuttanut tänne päin opiskelemaan nuorempana ja viihtynyt vissiin niin hyvin että jämähdetty on! :D Ja miehellä on sellainen työ, ettei niitä konttoreita oikein ole muualla kuin tuolla Helsingissä.
Kiitos poppaskonsti - vinkeistä, foolihappoa voisikin kokeilla joskus myöhemmin! Mua kans pelottaa että alkaako naama kukkimaan kun ehkäisyn lopetin.. Ainakaan vielä ei näy erikoisia merkkejä, mutta ehkä tässä kroppa muutenkin ottaa aikansa palautua. Jännää kyllä kun ei tiedä yhtään että koska edes odottaa menkkoja! :confused:

Avianna Juu, ajattelinkin ettei ne välttämättä auta, mutta voi olla että oon niin innokas näin alkuun että pitää päästä testailemaan kaikenmoista! hih :D Pitääpä alkaa selailemaan jos jostain verkkokaupasta vaikka niitä löytäisi!
Mä kanssa ajattelin että tilaisin mielelläni netistä noita testejä, kun en halua vaikeisiin tilanteisiin, jos ostohetkellä joku tuttu osuu samaan aikaan. Se olis vaan jotenkin niin mun tuuria, että anoppi tulis kassalle perässä ja kysyis et mitäs noi testit on :D Hän on nimittäin "muutamaan" otteeseen ilmoittanut että hoitaisi lapsenlapsiaan todella, todella mielellään... :D Mutta ei onneksi vielä ainakaan painostavasti, iloisesti vain tarjotessaan hoitoapua.

Miranenn Jee, hyviä kuulumisia! Ja tsemppiä torstaille, joko jänskättää? :)


Ralliruutu pahoittelut negatiivisesta testistä, höh..Toivottavasti tilanne ratkeaa pikimmiten :) ja tietty positiiviseen suuntaan ;)


oho miss_piggyy sähän olet syönyt paljon vitamiineja ja muita! :) Tuota greippimehua voisin kokeilla, kun se on mun mielestä ihan jees. Ainakin siinä vaiheessa jos siitä on jotain apua :LOL:
 
Vilijonkka: Joo, mulle tuli ihan yllätyksenä, että kilpparin vajaatoiminta voi aiheuttaa lapsettomuuttakin :O Mulla eivät välttämättä olis aloittaneet edes lääkitystä, jos arvo ei olisi kohonnut 5,05 -> 5,95 kuukaudessa. 5,05 on olevinaan "melko normaali" :O

Mullahan on oireita ollut vaihtelevasti jo 12 vuotta, pari vuotta sitten testattiin TSH ja se oli kuulemma viitearvojen rajoissa, joskaan en muista enää lukuja. Nyt viimeisen vuoden sisällä oireet on vain pahentuneet, eli hiukset on huonot, iho todella kuiva, suoliston toiminta hidas ja rinnoista alkoi tihkua maitoa. Viimeisimmästä huolestuin paljon ja se sai minut sitten viimein toimimaan ja hakeutumaan noihin kilpparitesteihin, kun nettihaut ehdottelivat syyksi (syövän ym. mukavan ohella) kilpparin vajaatoimintaa. Viikon olen syönyt pientä tyroksiiniannosta (25 mikrogrammaa) ja maidon tihkuminen on loppunut. Ja tilalla on ihan järkyttävät, kipeät meloonit :D

Tosiaan pari päivää sitten pistin merkille, että rinnat on hieman turvonneet, mutta pistin sen pms-oireiden piikkiin. Sitten kun tyypilliset menkkaoireet (alavatsa- ja alaselkäkivut) jäivät puuttumaan ja eilen illalla rintsikat poisottaessa paljastui, että rinnat ovat todella turvoksissa ja todella kipeät, en tiedä mitä pitäisi ajatella ja miten päin olla.

Sairaanhoitajaäidiltäni kysyin, voiko tyroksiini sekoittaa kuukautiskiertoa, mutta tyroksiini ei sitä kuulemma kyllä tee. Silti mun r-testi oli tänään negatiivinen. Täytynee kokeilla parin päivän päästä uudelleen, jos menkkoja ei vieläkään kuulu. Siihen mennessä tulen kyllä ihan hulluksi näiden kipeiden tissejen kanssa, jotka ei mahdu kunnolla liiveihin :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Ralliruutu me mennään niiiin samoilla päivillä jne. Kerro et miten sun tissit on kipeät? mistä kohtaa, miten tuntuu? En mä utelias ole, tiedonhaluinen vaan :D Itselläni myös tissit kipeänä, lähinnä sivuilta ja nyt tuntuu että nännit alkaisi kipeytymään. Ei siis mitenkään jomota/satu kokoajan mut jos tissit osuu johonkin tai kun mies nappasi kiinni ennen kun ehdin sanoa et älä koske, kipeät...
 
Leonella, me mennään ihan samoillapäivillä, samanpituisilla kierroilla ja yrityskuukausilla :D hauskaa!

Mulla on tissit kipeinä ihan joka kohdasta. Pahin kipu on ollut nyt kahtena edellisenä aamuna. Nännit ovat kaikista arimmat, niihin ei voi edes koskea, kun normaalisti mulla ei ole nänneissä minkäänlaista tuntoa, saa vaikka laittaa pyykkipojat eikä tunnu missään :D Rinnat tuntuu tosi raskailta ja ne on rajusti turvoksissa nännien ympäriltä. Mulla on sen verran roikkutissit luonnostaan, että jos nostaa käden ylös peilin edessä, rintakin nousee selvästi ja muuttuu roikkuvasta läpykästä kiinteän näköiseksi - nyt ne pysyy ihan samannäköisenä möllyköinä, heilutinpa käsivarsiani sitten kuinka paljon tahansa :D Mä täällä melkein itken ja nauran yhtä aikaa kun kirjoitan tätä, mutta niin asia on :)

Normaalisti mulla on siis kp 21 tienoilla rinnat (varsinkin vasen) 1-2 päivää kipeät sivuilta ja pikkasen nänneistäkin. Ei kuitenkaan koskaan niin, ettei voisi normaalisti tai jopa ronskisti koskettaa.
 
Ralliruutu huh kuulostaa kipeältä! Mulla ei sentäs noin kipeät vaikkakin kyllä selvästi kipeät verrattuna siihen et normisti ei ole. Ja turvoksissa kun kerran mies huomaa sen myös.

Onko sulla muita oireita ollut? Täällä tosiaan oli muutama päivä sitten joku omituinen tuntemus alapäässä, jossakin emätin-häpyluu seutuvilla. Lämmöt koholla, voi kyllä olla vielä flunssan jälkimaininkeja. Rinnat kipeät ja turvoksissa, eilee aamulla vatsassa kuplutti muutaman sekunin ajan omituisesti ja se ei kyllä tuntunut suolistossa se kuplinta. Menkkakipuja, nyt tuntuuu siltä et menkat alkaa justiinsa. Laskeskelin uudeleen et oviksen mukaan pitäisi viimeistään perjantaina alkaa jos menee samalla aikataululla kun muulloinkin ovisplussan jälkeen (15-16 päivää ekasta ovisplussasta).
 

Yhteistyössä