Eveliinan perhe
AMMATTITAIDOTON TERVEYSVÄKI VAINOAA TERVETTÄ LASTA
Puolentoista vuoden ikäinen tyttäremme on ruumiinrakenteeltaan kevyt, minkä ominaisuuden hän on luultavasti perinyt isänsä äidiltä. Myös lapsen äidin suvussa monet naiset ovat jänteviä ja siroja. Silti heistä kaikista on kasvanut kaikin puolin kunnollisia ihmisiä.
Tyttäremme on täysin terve, vaikka syökin ajoittain niukasti. Me toki yritämme saada hänet syömään paremmin tarjoamalla hänelle viisi ateriaa päivittäin ja valmistamalla kaikkia mahdollisia ruokia. Kasvukäyriään ja painoseulojaan turhankin tarkkaan seurailevat terveysalan ihmiset ovat kuitenkin vähän väliä kimpussamme. Lapsemme syömätavoista on tehty ongelma, jonka vuoksi meitä on hoputettu ensin lastenpsykologille, sitten ravitsemusterapeutille ja lopulta Lasten ja nuorten sairaalaan tutkimuksiin. Kun lastenlääkärikään ei löytänyt lapsestamme vikaa, kierros alkoi alusta.
Tyttäreltämme on nyt otettu verinäytteitä neljä kertaa kahden kuukauden sisällä, toisinaan useammastakin kohdasta. Kesän aikana meille sattui nimittäin kaksi tapausta, jossa verikoe on jouduttu uusimaan näytteen hapettumisen tai muun pilaantumisen vuoksi. Lapsemme on saanut tämän jatkuvan ja näin ollen osittain turhan piikittämisen seurauksena kauhun kaikkia valkotakkisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia kohtaan. Tällaisten traumojen aiheuttaminen pienelle, avuttomalle ihmislapselle ei voi enää olla lapsen edun mukaista. Hänen lisäkseen tällainen rasittaa myös suunnattomasti meitä vanhempia. Me olemme nyt kyllästyneet tähän.
Ihmettelemme syvästi sitä, kuinka retuperällä suomalainen terveydenhoito on - tarkoitan yhtä hyvin terveen lapsemme jatkuvaa seurantaa kuin ammattitaidotonta verinäytteiden ottamista, jota kokemustemme mukaan tapahtuu useissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Tällainen lapseemme kohdistuva tarkkailu ja seuranta on mielestämme täysin ylimitoitettua, varsinkin kun hän on koko ajan ollut silminnähden terve ja hyväntuulinen. Täysin tervettä lasta ahdistetaan muutaman viikon välein otettavilla verikokeilla, kun taas todella sairaat ihmiset saattavat jäädä maassamme kokonaan ilman hoitoa.
Ovatko nykyvanhemmat yhteiskunnan mielestä niin rappeutuneita, että neuvolan tulee silmä kovana seurata, miten lapset syövät ja kehittyvät, vaikka jo pula-ajan kehnoillakin syömisillä tuli jopa seitsemänlapsisten yksinhuoltajaperheiden jälkikasvusta kunnon ihmisiä? Vai onko vain niin, että väestön keskimäärin lihoessa lihavista lapsista on tullut normi - ja jäntevistä ja sopusuhtaisista lapsista lääketieteellisiä ongelmatapauksia?
Olisi mukava tietää, millaisia kokemuksia muilla on ylen ihanasta terveydenhoitojärjestelmästämme. Vaikka verikokeista on jo monta viikkoa, tyttö osoittelee vieläkin kyynärtaivettaan ja sanoo "pipi, pipi". Velvollisuutemme on suojella pientä noilta tumpeloilta piikittäjiltä.
Puolentoista vuoden ikäinen tyttäremme on ruumiinrakenteeltaan kevyt, minkä ominaisuuden hän on luultavasti perinyt isänsä äidiltä. Myös lapsen äidin suvussa monet naiset ovat jänteviä ja siroja. Silti heistä kaikista on kasvanut kaikin puolin kunnollisia ihmisiä.
Tyttäremme on täysin terve, vaikka syökin ajoittain niukasti. Me toki yritämme saada hänet syömään paremmin tarjoamalla hänelle viisi ateriaa päivittäin ja valmistamalla kaikkia mahdollisia ruokia. Kasvukäyriään ja painoseulojaan turhankin tarkkaan seurailevat terveysalan ihmiset ovat kuitenkin vähän väliä kimpussamme. Lapsemme syömätavoista on tehty ongelma, jonka vuoksi meitä on hoputettu ensin lastenpsykologille, sitten ravitsemusterapeutille ja lopulta Lasten ja nuorten sairaalaan tutkimuksiin. Kun lastenlääkärikään ei löytänyt lapsestamme vikaa, kierros alkoi alusta.
Tyttäreltämme on nyt otettu verinäytteitä neljä kertaa kahden kuukauden sisällä, toisinaan useammastakin kohdasta. Kesän aikana meille sattui nimittäin kaksi tapausta, jossa verikoe on jouduttu uusimaan näytteen hapettumisen tai muun pilaantumisen vuoksi. Lapsemme on saanut tämän jatkuvan ja näin ollen osittain turhan piikittämisen seurauksena kauhun kaikkia valkotakkisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia kohtaan. Tällaisten traumojen aiheuttaminen pienelle, avuttomalle ihmislapselle ei voi enää olla lapsen edun mukaista. Hänen lisäkseen tällainen rasittaa myös suunnattomasti meitä vanhempia. Me olemme nyt kyllästyneet tähän.
Ihmettelemme syvästi sitä, kuinka retuperällä suomalainen terveydenhoito on - tarkoitan yhtä hyvin terveen lapsemme jatkuvaa seurantaa kuin ammattitaidotonta verinäytteiden ottamista, jota kokemustemme mukaan tapahtuu useissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Tällainen lapseemme kohdistuva tarkkailu ja seuranta on mielestämme täysin ylimitoitettua, varsinkin kun hän on koko ajan ollut silminnähden terve ja hyväntuulinen. Täysin tervettä lasta ahdistetaan muutaman viikon välein otettavilla verikokeilla, kun taas todella sairaat ihmiset saattavat jäädä maassamme kokonaan ilman hoitoa.
Ovatko nykyvanhemmat yhteiskunnan mielestä niin rappeutuneita, että neuvolan tulee silmä kovana seurata, miten lapset syövät ja kehittyvät, vaikka jo pula-ajan kehnoillakin syömisillä tuli jopa seitsemänlapsisten yksinhuoltajaperheiden jälkikasvusta kunnon ihmisiä? Vai onko vain niin, että väestön keskimäärin lihoessa lihavista lapsista on tullut normi - ja jäntevistä ja sopusuhtaisista lapsista lääketieteellisiä ongelmatapauksia?
Olisi mukava tietää, millaisia kokemuksia muilla on ylen ihanasta terveydenhoitojärjestelmästämme. Vaikka verikokeista on jo monta viikkoa, tyttö osoittelee vieläkin kyynärtaivettaan ja sanoo "pipi, pipi". Velvollisuutemme on suojella pientä noilta tumpeloilta piikittäjiltä.