Tekisitkö ls-ilmoituksen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja äö:
Joo, en todellakaan ymmärtänyt kysymystäsi. Tekisin ehdottomasti ilmoituksen, jos olisin itse nähnyt, että äiti käyttää huumeita tai on selvästi niiden vaikutuksen alainen. Kysymyksesi oli kuitenkin muotoiltu niin monimutkaiseksi, etten päässyt kärryille -ehkä siis tulkintataidoissani vikaa. Mutta jos en olisi ollut perheen kanssa viime aikoina tekemisissä, vaan kuullut kaiken aloitusviesteissä mainitun joltain muulta eli välikädeltä, niin ehdottomasti en tekisi mitään ilmoitusta. Pelkkä nukkuminen aj se, että joku kertoo hänen käyttäneen huumeita ei mielestäni ole riittävä syy tehdä ilmoitusta. Mutta tosiaan; en oikein päässyt selville kuka oli nähnyt ja mitä ja kenen se ilmoitus pitäisi tehdä, itseni, sinun vai jonkun kolmannen osapuolen.

Tosiaan minä en siis ole tekemässä ls-ilmoitusta vain kuulemani perusteella. Kerran tein, mutta silloin näin itse ne huumeet. Mutta siis tämä kolmas osapuoli on nähnyt äidin päihteiden vaikutuksen alaisena, eikä ole tehnyt ilmoitusta. Sitä ihmettelen, ettei hän tee, kun tietää äidin päihteiden käytöstä. Siksi kysyn, että tekisitkö sinä vastaavassa tilanteessa. Jos siis varmasti tiedät ja näet toisen käyttävän aineita ja lapsi on aikaisemminkin ollut huostaanotettuna samasta syystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

No jo on vaikeaa kysymyksen asettelua! Kysyä kolmannesta osapuolesta, että tekisitkö jos olisit hän. eihän kukaan voi lopulta tietää, mitä hän on nähnyt ,ajatellut, kuullut! Sun version vain tarinasta. Hassua tollasia kysellä. Tällä kolmannella immeisellä voi olla kuule perustelut, miksi EI TEE LASTENSUOJELUILMOITUSTA, jotain mistä sinä et tiedä mitään, ap.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no johan:

No mä tiedän mitä hän on nähnyt, outoa on vaan se, että mitä hän ajattelee. sitä mä ihmettelenkin, että mitä voi olla ne syyt, miksei hän tee ilmoitusta. Miksi joku ei tee ls-ilmoitusta jos tietää varmasti että lasta hoidetaan huumeiden vaikutuksen alaisena? Minusta se on aika hirveää. Tuo aloitusviesti ei ole siis minun versioni asiasta vaan nimenomaan tämän ihmisen joka ei sitä ilmoitusta tee. Hän kertoi asiat minulle noilla tismalleen samoilla sanoilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vielä:
Miksi muuten haluat tietää ,tekisikö joku?v

No justiinsa siksi kyselen mielipiteitä. Mun mielestö huumeiden käyttö lapsen läsnäollessa on niin vakava asia, että siihen kuuluisi aina puuttua. Onko tosiaankin ihan OK äidin olla sekaisin huumeista lastaan hoitaessaan?
 
Siis miksi sun pitää tietää, ketkä tekis ja ketkä ei ,jos itse tekisit? Jotkut ei tee, vaikka näkisi mitä.
 
Tuskin hän kaikkia ajatuksiaan sulle kertoi. Ja toisen versiota et voi asioista kyllä esittää, ihan omasi vain. Jospa hän vaikka onkin tehnyt, muttei ole sulle sitä kertonut. Ja jos ei ole tehnyt, niin kertoiskohan se jotain tuosta ihmisestä? Toisaalta hällä voi olla omat motiivinsa. Mutta jos tunnet tyypin, niin varmaan osaat itsekinpäätellä, miksi ei ole tehnyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh:

No ei kai mun PIDÄ mitään tietää. Kunhan kyselen, että kuinka hyväksyttyä tuo aineiden käyttö ylipäänsä on. Niin kuin gallupin omaisesti, että tekisitkö ls-ilmoituksen, jos tietäisit äidin/isän käyttävän huumeita lapsen läsnäollessa.
 
ls-ilmoitukseen riittää huoli tilanteesta ja sehän sinulla tuntuu olevan. näillä tiedoilla ja historialla tekisin itse ilmoitusksen.
yleensä me ollaan liian varovaisia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis pääasiana se, että äiti nukkuu sikeästi?

Silloin minustakin voisi tehdä ls-ilmoituksen.

Tapaamisasiat varmaan pitäisi tietää todella tarkkaan ja niistä äidin kanssa keskustella. Huumeidenkäyttöä en hyväksy, käyttääkö äiti niitä lapsen läsnäollessa? Tai onko vaikutuksen alainen silloin?

Kyllä hoitaa lasta aineiden vaikutuksen alaisena. Nimenomaan tuo vaikutus on se, että nukkuu hyvin sikeästi tai menee hyvin flegmaattiseksi. Lapsi leikkii sillä aikaa sitten yksinään.

Entä jos äidillä onkin narkolepsia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh jatkaa:
Tuskin hän kaikkia ajatuksiaan sulle kertoi. Ja toisen versiota et voi asioista kyllä esittää, ihan omasi vain. Jospa hän vaikka onkin tehnyt, muttei ole sulle sitä kertonut. Ja jos ei ole tehnyt, niin kertoiskohan se jotain tuosta ihmisestä? Toisaalta hällä voi olla omat motiivinsa. Mutta jos tunnet tyypin, niin varmaan osaat itsekinpäätellä, miksi ei ole tehnyt.

No kyllä tää ihminen on niin läheinen, että kertoo suunnilleen kaikki ajatuksensa mulle. Olen tuntenut hänet koko elämäni, enkä silti osaa ymmärtää miksei hän tee ilmoitusta. Tuli ihan puun takaa, uskoin että hän tekisi sen ls-ilmoituksen jos vielä todistaisi moista käytöstä. Ehkäpä hän on sen huostaanoton purun jälkeen hiukan pettynyt tilanteeseen? Siis siihen, että äiti saa touhuta mitä vaan eikä sosiaalitoimi tee mitään. Se on ainoa asia, mikä tulee mieleeni.
 
Tuskin se, että ei tee ilmoitusta kertoo siitä, että pitäisi huumeiden käyttöä lasten läsnäollessa jotenkin sallittuna. Jotkut ihmiset eivät vain halua puuttua toisten asioihin, oli tilanne mikä hyvänsä. Joillekin yhteydenotto viranomaisiin on todella iso kynnys. Jotkut eivät edes tiedä, mikä lastensuojeluilmoitus on. Syitä on niin monia. Jotkut ei uskalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilpuri Tilli:
Entä jos äidillä onkin narkolepsia?

Voi tietysti olla, mutta häneltä on siis löydetty useampaan otteeseen huumeita ja ruiskuja kasseista/taskuista ym. Ja huumeiden käyttö on todettu ihan veri- ja virtsakokein.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hassu keskustelu:
Tuskin se, että ei tee ilmoitusta kertoo siitä, että pitäisi huumeiden käyttöä lasten läsnäollessa jotenkin sallittuna. Jotkut ihmiset eivät vain halua puuttua toisten asioihin, oli tilanne mikä hyvänsä. Joillekin yhteydenotto viranomaisiin on todella iso kynnys. Jotkut eivät edes tiedä, mikä lastensuojeluilmoitus on. Syitä on niin monia. Jotkut ei uskalla.

Kiitos. :) Tämä oli hyvä vastaus, jossa oli paljon fiksua pohdintaa. En olisi itse tuota kaikkea tullutkaan ajatelleeksi.
 
Oon syvästi järkyttynyt, että täällä on näin paljon ihmisiä, jotka EI tekisi tällaisessa tilanteessa ilmoitusta. Uskomatonta, aikuiset(?) ihmiset!!

On se kumma, että aikuisilla on niin vahva oikeus omaan lapseen, mutta lapsella ei Suomessa ole juuri mitään oikeuksia. Haluaisitko itse kasvaa em. perheessä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ju:
ls-ilmoitukseen riittää huoli tilanteesta ja sehän sinulla tuntuu olevan. näillä tiedoilla ja historialla tekisin itse ilmoitusksen.
yleensä me ollaan liian varovaisia...

No itse olen kanssa samaa mieltä. Liian varovaisia usein ollaan. Silloin kun itse tein ls-ilmoituksen, kaksi muuta ihmistä todisti ihan saman (äiti sekava, puhe puuromaista, käytöksen äkilliset muutokset, pistosjäljet käsivarsissa, kasseissa lukuisia pilleripusseja, jauhetta ja ruiskuja) mutta eivät halunneet tehdä ilmoitusta. Nyt siis äidillä todettu ihan samaa käyttäytymistä, mutta "todistaja" ei vaan tee ilmoitusta. Itse en jotenkin... uskaltaisi kuitenkaan koska en ole itse ollut näkemässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ope:
Oon syvästi järkyttynyt, että täällä on näin paljon ihmisiä, jotka EI tekisi tällaisessa tilanteessa ilmoitusta. Uskomatonta, aikuiset(?) ihmiset!!

On se kumma, että aikuisilla on niin vahva oikeus omaan lapseen, mutta lapsella ei Suomessa ole juuri mitään oikeuksia. Haluaisitko itse kasvaa em. perheessä?

No eihän täällä nyt montaa ole. Useimmat tekisi. Itse en ymmärtänyt kysymyksenasettelua, joten vastasin ei. Tuo aloitus oli pikkasen monimutkaisesti muotoiltu minun mielestäni. Kyllä varmaan useimmat tekisivät, jos kysymys olisi muodossa, jonka ap myöhemmin esitti.
 
Kyllä ilman muuta tekisin ilmoituksen. Tilanteessa ei selvästi ole tapahtunut mitään parannusta, ja äiti käyttää huumeita edelleen. Ei ole todellakaan turvallinen ympäristö lapselle, jos oma äiti on jatkuvasti aineiden vaikutuksen alaisena.
 
Kysymyksenasettelu oli kenties monimutkainen. Osittain ihan tarkoituksellakin. Lyhyesti siis: jos SINÄ tietäisit IHAN VARMASTI, että ko. äiti jatkaa huumeiden käyttöään ja sitä toimintaa, minkä takia lapsi on jo kerran aikaisemmin huostaanotettu, tekisitkö ls-ilmoituksen?
 
Yhteistyössä