Eihän sinun ole tuohon pakko suostua. Miehelle vähintään puolet lapsista, onhan hän sentään osasyyllinen niiden olemassaoloon.
Aborttiasiaa ei kukaan voi ratkaista puolestasi.
Aborttiasiaa ei kukaan voi ratkaista puolestasi.
Kyllä mulle välittyi.Aloitusviestistä ei kyllä tällainen välittynyt. Ap ei edes tullut tätä harkinneeksi, koska olettaa perinteiseti, että erossa lapset jäävät äidille.
Mies on tehnyt oman osuutensa asioiden edistämiseksi: laittanut ketun koloon, sählännyt kumin kanssa (oikein käytettynä suoja on oikeastaan 100%), jättänyt vasektomian tekemättä vaikka on varma ettei halua lapsia. Ja nyt hän on saanut sinut vakuuttumaan siitä, että kaikki on sinun vastuulla perheen yhdessä pitämisestä lähtien. Missä on miehen vastuunkanto?Onko silti oikein päättää näin iso asia "yksin" siis jos toinen ei todellakaan halua lasta niin onko mulla oikeus päättää että pidänpäs sen silti. Mietin että miks mun sana painais enemmän kun miehen tässä asiassa, mun keho joo mutta lapsi olis kuitenkin molempien. Miltä siitä lapsesta tuntuis jos isä ei siitä välittäis, jos vaikka tulis ero ja näkis nykyisiä niin miten sille pienimmälle vois selittää että minkä takia isi ei halua nähdä sitä. Mut sit taas miks mies sais päättää näin ison asian ja miten pystyisin sen tekemään jos mun sydän sanoo edes vähääkään toisin. En tiedä kenelle sitä vois puhua, jollekin ihan ulkopuoliselle joka auttais näkemään tän asian kaikkien kantilta, jotenkin järkevästi.
Enhän mää tietenkään tiedä tulisko ero, mutten sitä pitäis myöskään pelkkänä uhkailuna vaan ihan todellisena. Mies on panikoinu ennenkin isojen muutosten tullessa, mutta se on puhunut myös ennen tätä ettei ikinä enää halua lisää lapsia eli ei kyllä sitäkään (ainakaan pelkästään) oo. Esim kun yhteen muutettiin, niin muuttokuorman kun olin pakannu alko panikoimaan et erotaan ei tästä tuu mitään. Esikoisen raskaustestin ollessa positiivinen (mies halus sillon että ehkäsy jätetään pois) alko yhtäkkiä puhumaan ettei haluakaan, myös kolmannen kohdalla näin, sekä sillon kun ostettiin yhteinen asunto. Mutta siis en nyt laittais tätä kyllä senkään piikkiin, koska on tosiaan ennenkin puhunut ettei enää ikinä halua lisää lapsia. Ei oo ensimmäinen kerta kun vaikeen paikan tullen puhuu erosta, mutta jotenkin tää tuntuu eriltä tällä kertaa
Mää en ainakaan oo ollu tekemässä päätöstä kuuntelematta miestä vaan sitä tässä juuri pohdin että miten tälläsessä tilanteessa voi päättää yhtään mitään. Itseasiassa oon ajatellu tässä tilanteessa melkein kaikkien muitten hyvinvointia paitsi omaani.kommentoin nyt hieman asian vierestä, mutta ärsyttää näin aamusta tuollainen miehen mollaaminen, koska on kuitenkin kantansa aiemmin esille tuonut eikä ilmoitus ole tullut puskista sekä jo aiemmin epäröinyt suuresti kolmannesta lapsesta. Miehestä on tullut kunniaton vätys ja pohjasakkaa kun aikaisemmin piti rouvan toivetta kolmannesta hänelle tärkeänä ja antoi ns periksi. Kun tämä kolmas on pelottanut niin miksi ihmeessä ei neljäskin? Mielestäni kummankin pitäisi pystyä tarvittaessa hoitamaan lapset ja tämä voi olla miehelle myös oman jaksamisen kannalta hyvinkin oleellista. Nythän on nainen hoitanut ymmärtääkseni mielellään lapset niin tarvisiko miehen väkisin laittaa myös äidin rooli päälle että olisi palstahirmujen mukaan kelvollinen? Ei kaikki miehet nyt vaan mene pienen lapsen hoivarooliin, onneksi on niitä rooleja monia muitakin. Kuitenkin iso osa ihmisistä tuntuisi rampautuvan jos mies ei enään olisikaan kuvioissa kuten kuoleman tapauksen johdosta. Ei niitä lapsia tehdä niin että vedetään äärirajoilla, koska mitä vaan voi sattua joten on ihan aiheellista tiedustella selviääkö tarvittaessa neljän kanssa. Onneksi entisajan äidit olivat kovempaa tekoa. (Hieman juu kärjistetty heitto, kun ei heillä ollut sananvaltaa lapsimäärään)
Perheen kasassa pitäminen ei yhtäkkiä olekaan mikään arvo vaan rikotaan kolme lasta ja heidän kotinsa, koska mies ei heti taaskaan innostu/jaksa/haluaa jotain muuta. Onneksi vain nainen voi olla noin itsekäs.
Mies on kuitenkin uhkaillut erolla aiemmin ja uskon että hän on kauhuissaan jos vaikka lasten äidille jotain sattuisi. Keksi tapa jolla saat pidettyä kummatkin.
En tainnut tarpeeksi selkeästi mainita etten sinua ap:tä tällä juuri tarkoittanut. Enemmän juuri niitä kommentteja jotka olivat miehen ulos heittämisen kannalla ja pitivät huonona että pitäisit erossa lapset yms.Mää en ainakaan oo ollu tekemässä päätöstä kuuntelematta miestä vaan sitä tässä juuri pohdin että miten tälläsessä tilanteessa voi päättää yhtään mitään. Itseasiassa oon ajatellu tässä tilanteessa melkein kaikkien muitten hyvinvointia paitsi omaani.
Mies halus aamulla puhua asiasta ja sano ettei oikeesti halua erota, ei edelleenkään hypi riemusta jos lapsi tulis mutta ei halua erota ja varmasti alkais lasta rakastaa viimeistään kun syntyy (näin itse sano, mutta mää taas mietin, että miten se mieli muka noin nopeesti olis muuttunut kun eilen oli aivan varma ettei voisi koskea koko lapseen ikinä). En silti tiedä, asiaa pitää vielä miettiä ja pohtia että lopputulos olis edes jotenkuten kaikkia miellyttävä jos vaan sellaseen lopputulokseen mitenkään tässä tilanteessa voi päästä.
Sun sana painaa enemmän, koska vauva on sun sisällä. Se on elävä, ihmisen alku, jolla on oikeus tulla maailmaan. Miksi yhdellä sisaruksella ei olisi oikeutta elämään, kun muilla on? Älä vaan tee aborttia, jos tuntuu, ettet siihen pysty. Ei niin "hyvää" miestä, jonka takia tappaa yhtäkään lasta. En voisi katsoa miestäni silmiin, saatika antaa koskea enää koskaan itseeni, jos mut aborttiin pakottaisi. Tää lause auttoi mua, kun synnytin neljännen lapseni (joka oli ehläisyn pettäessä vahinko) : Kun puhut abortista, itket, kun puhut lapsestasi, hymyilet.Onko silti oikein päättää näin iso asia "yksin" siis jos toinen ei todellakaan halua lasta niin onko mulla oikeus päättää että pidänpäs sen silti. Mietin että miks mun sana painais enemmän kun miehen tässä asiassa, mun keho joo mutta lapsi olis kuitenkin molempien. Miltä siitä lapsesta tuntuis jos isä ei siitä välittäis, jos vaikka tulis ero ja näkis nykyisiä niin miten sille pienimmälle vois selittää että minkä takia isi ei halua nähdä sitä. Mut sit taas miks mies sais päättää näin ison asian ja miten pystyisin sen tekemään jos mun sydän sanoo edes vähääkään toisin. En tiedä kenelle sitä vois puhua, jollekin ihan ulkopuoliselle joka auttais näkemään tän asian kaikkien kantilta, jotenkin järkevästi.
Enhän mää tietenkään tiedä tulisko ero, mutten sitä pitäis myöskään pelkkänä uhkailuna vaan ihan todellisena. Mies on panikoinu ennenkin isojen muutosten tullessa, mutta se on puhunut myös ennen tätä ettei ikinä enää halua lisää lapsia eli ei kyllä sitäkään (ainakaan pelkästään) oo. Esim kun yhteen muutettiin, niin muuttokuorman kun olin pakannu alko panikoimaan et erotaan ei tästä tuu mitään. Esikoisen raskaustestin ollessa positiivinen (mies halus sillon että ehkäsy jätetään pois) alko yhtäkkiä puhumaan ettei haluakaan, myös kolmannen kohdalla näin, sekä sillon kun ostettiin yhteinen asunto. Mutta siis en nyt laittais tätä kyllä senkään piikkiin, koska on tosiaan ennenkin puhunut ettei enää ikinä halua lisää lapsia. Ei oo ensimmäinen kerta kun vaikeen paikan tullen puhuu erosta, mutta jotenkin tää tuntuu eriltä tällä kertaa