tehdäkkö abortti vai ei?

Eihän sinun ole tuohon pakko suostua. Miehelle vähintään puolet lapsista, onhan hän sentään osasyyllinen niiden olemassaoloon.

Aborttiasiaa ei kukaan voi ratkaista puolestasi.

 

sitähän lastenvalvojatkin varmasti kannattaisivat, että sisarukset erotettaisiin. Miksi ihmeessä haluaisin laittaa puolet lapsista miehelle? kyllä mää haluan lasten kanssa elää enkä kestäis olla erossa heistä, mua jo helpottaa ajatus siitä ettei siitä ainakaan tarvis lähtee vääntään johonkin oikeuteen että molemmat haluais lapset itelleen.

 

Raskausaika on ihan syystä normisti sen noin 40 viikkoa. Siinä ajassa ehtii kypsyä ajatukseen äitinä -ja isänäkin olosta. Jos miehesi ei sittenkään halua nähdä syntymätöntä lasta, niin oma on tappionsa, ei lapsen eikä sinun.

 

Aloitusviestistä ei kyllä tällainen välittynyt. Ap ei edes tullut tätä harkinneeksi, koska olettaa perinteiseti, että erossa lapset jäävät äidille.

Kyllä mulle välittyi.

 

Onko silti oikein päättää näin iso asia "yksin" siis jos toinen ei todellakaan halua lasta niin onko mulla oikeus päättää että pidänpäs sen silti. Mietin että miks mun sana painais enemmän kun miehen tässä asiassa, mun keho joo mutta lapsi olis kuitenkin molempien. Miltä siitä lapsesta tuntuis jos isä ei siitä välittäis, jos vaikka tulis ero ja näkis nykyisiä niin miten sille pienimmälle vois selittää että minkä takia isi ei halua nähdä sitä. Mut sit taas miks mies sais päättää näin ison asian ja miten pystyisin sen tekemään jos mun sydän sanoo edes vähääkään toisin. En tiedä kenelle sitä vois puhua, jollekin ihan ulkopuoliselle joka auttais näkemään tän asian kaikkien kantilta, jotenkin järkevästi.

Enhän mää tietenkään tiedä tulisko ero, mutten sitä pitäis myöskään pelkkänä uhkailuna vaan ihan todellisena. Mies on panikoinu ennenkin isojen muutosten tullessa, mutta se on puhunut myös ennen tätä ettei ikinä enää halua lisää lapsia eli ei kyllä sitäkään (ainakaan pelkästään) oo. Esim kun yhteen muutettiin, niin muuttokuorman kun olin pakannu alko panikoimaan et erotaan ei tästä tuu mitään. Esikoisen raskaustestin ollessa positiivinen (mies halus sillon että ehkäsy jätetään pois) alko yhtäkkiä puhumaan ettei haluakaan, myös kolmannen kohdalla näin, sekä sillon kun ostettiin yhteinen asunto. Mutta siis en nyt laittais tätä kyllä senkään piikkiin, koska on tosiaan ennenkin puhunut ettei enää ikinä halua lisää lapsia. Ei oo ensimmäinen kerta kun vaikeen paikan tullen puhuu erosta, mutta jotenkin tää tuntuu eriltä tällä kertaa

 

Jos epäilyttää, älä tee aborttia. Miehesi ei suostunut vasektomiaan ja nyt on liian myöhäistä. Älä toimi omaatuntoasi vastaan, et ikinä unohda sitä.
Onko adoptio mahdollinen vaihtoehto?

 

mä en tekis mistään hinnasta jos oma sydän sanois toisin. Se, että miehes uhkaa erolla on tosi lapsellista ja kypsymätöntä. Vaikka lapsi onkin yhteinen, on päätös silti sun. Toki on hyvä kuunnella miehen mielipidettä, mutta aborttia hän ei sun puolesta voi tehdä. Mä en ikinä pystyis tekeen mitään noin lopullista toisten painostuksesta, jos itestä ei siltä tuntuis.

Muutenkin sun miehes kyllä lähtee, jos on lähteäkseen, pidät lapsen tai et.

Ihminen saa olla vähän itsekäs, varsinkin tässä asiassa. Uskon, että pärjäät, jos joskus yksin jäisit. Ja siihen en usko ollenkaan, että miehesi ei tulevaa lasta suostuisi näkemään tms kun hän syntyy. Aika tekee ihmeitä.. Joten sinuna en edes miettis, pitäisin lapsen.

 

AP:n mies on vastuuton vätys. Toki miehellä pitää olla sananvaltaa silloin kun perheen lapsilukua pohditaan, mutta erolla kiristäminen yllättävässä tilanteessa, joka muutenkin on AP:lle hankala, on todella raukkamaista.

Miehestä, jolle lapset ovat riesa, ei ole isäksi. Pidä lapsi ja anna miehen häipyä, ette menetä paljoa.

 

Sun sydän tietää kyllä mitä se haluaa. Mieti vaihtoehtoja siltä kantilta, että jos et itse joutuisi tekemään päätöstä, niin kummin haluaisit käyvän? Saisit keskenmenon vai saisit vauvan?

Mies kuulostaa lapselliselta. Hän ei nähtävästi ole pystynyt käymään kanssasi oikeasti sinun kantaasi kuuntelevaa keskistelua, vaan on päättänyt olla mieltä X ja ei aio kantaansa muuttaa.

Mutta tulevaa ei kukaan tiedä. Mies voi jäädä vaikka auton alle ennen laskettua aikaa ja sinä olet yksin päätöksesi kanssa. Tee siis sellainen päätös joka sinä itse haluat tehdä.

 

Onko silti oikein päättää näin iso asia "yksin" siis jos toinen ei todellakaan halua lasta niin onko mulla oikeus päättää että pidänpäs sen silti. Mietin että miks mun sana painais enemmän kun miehen tässä asiassa, mun keho joo mutta lapsi olis kuitenkin molempien. Miltä siitä lapsesta tuntuis jos isä ei siitä välittäis, jos vaikka tulis ero ja näkis nykyisiä niin miten sille pienimmälle vois selittää että minkä takia isi ei halua nähdä sitä. Mut sit taas miks mies sais päättää näin ison asian ja miten pystyisin sen tekemään jos mun sydän sanoo edes vähääkään toisin. En tiedä kenelle sitä vois puhua, jollekin ihan ulkopuoliselle joka auttais näkemään tän asian kaikkien kantilta, jotenkin järkevästi.

Enhän mää tietenkään tiedä tulisko ero, mutten sitä pitäis myöskään pelkkänä uhkailuna vaan ihan todellisena. Mies on panikoinu ennenkin isojen muutosten tullessa, mutta se on puhunut myös ennen tätä ettei ikinä enää halua lisää lapsia eli ei kyllä sitäkään (ainakaan pelkästään) oo. Esim kun yhteen muutettiin, niin muuttokuorman kun olin pakannu alko panikoimaan et erotaan ei tästä tuu mitään. Esikoisen raskaustestin ollessa positiivinen (mies halus sillon että ehkäsy jätetään pois) alko yhtäkkiä puhumaan ettei haluakaan, myös kolmannen kohdalla näin, sekä sillon kun ostettiin yhteinen asunto. Mutta siis en nyt laittais tätä kyllä senkään piikkiin, koska on tosiaan ennenkin puhunut ettei enää ikinä halua lisää lapsia. Ei oo ensimmäinen kerta kun vaikeen paikan tullen puhuu erosta, mutta jotenkin tää tuntuu eriltä tällä kertaa

Mies on tehnyt oman osuutensa asioiden edistämiseksi: laittanut ketun koloon, sählännyt kumin kanssa (oikein käytettynä suoja on oikeastaan 100%), jättänyt vasektomian tekemättä vaikka on varma ettei halua lapsia. Ja nyt hän on saanut sinut vakuuttumaan siitä, että kaikki on sinun vastuulla perheen yhdessä pitämisestä lähtien. Missä on miehen vastuunkanto?

 

Kauhea tilanne.
Mutta sun miehes on jotenkin alun perin lähtenyt hommaan mukaan väärin perustein, ajatuksella "tehdään nyt pari muksua enkä nyt kauheasti osallistu lastenhoitoon."

En tarkoita sitä että jokaisen pitäisi olla innoissaan ison lapsikatraan keskellä. Mutta jos meinaa olla isä edes yhdellekin lapselle niin siihen pitää lähteä sit tosissaan mukaan ja olla niiden lasten kanssa;jos ei semmoista oloa tule niin olisi ollut parempi olla semmoisen naisen kans joka ei myöskään lapsia halua ja tehdä vaikka vasektomia.

Kyllä te pääsette reissaamaan, ja sun mies myös, vaikka pitäisitte lapsen. Muutama vuosi, niin isoimmat lapset on jo teinejä ja menevät jo omia menojaan.

Mä pitäisin lapsen, vaikka 4 lapsen kanssa olisi varmasti rankkaa olla ainut vanhempi arjessa. Ja surisin sitä kun menin yhteen niin epäkypsän ja pinnallisen miehen kanssa.

 

Kommentoin tuomla ekasivulla jo kun olin syksyllä sanassa tilanteessa ja saman päätöksen edessä....minulla myös paljon vaikutti ja pelotti se että jos katuisin ja miettisin koko loppuelämäni sitä että päädyin keskeytykseen..pelkäsin sitä että mietin aina minkä näköinen pieni olisi ollut ja joka vuosi synttärien aikaan laskisin että minulla voisi olla nyt sen ja sen ikäinen lapsi...ja myös toisaalta kun mies ei ollut mitenkään keskeytyksen kannalla en lopulta voinut sitä tehdä hänelle isänä ja pelkäsin että lopulta se olisi kuitenkin rikkonut sitten meidän liiton...meidän tapauksessa tulin siihen tulokseen että loppupeleissä tämä vauva ennemminkin yhdistää kuin erottaa meidät..abortin jälkeen luulen että särö liitossamme olisi ollut todella iso..

 

Jos suhde ei kestä tuollaista asiaa niin joku on huonosti. Jättäisin miehen jo pelkän painostuksen uhalla. Molemmat tietää riskit ku seksiä harrastaa ja siitä on myös kannettava vastuuki.

 

kommentoin nyt hieman asian vierestä, mutta ärsyttää näin aamusta tuollainen miehen mollaaminen, koska on kuitenkin kantansa aiemmin esille tuonut eikä ilmoitus ole tullut puskista sekä jo aiemmin epäröinyt suuresti kolmannesta lapsesta. Miehestä on tullut kunniaton vätys ja pohjasakkaa kun aikaisemmin piti rouvan toivetta kolmannesta hänelle tärkeänä ja antoi ns periksi. Kun tämä kolmas on pelottanut niin miksi ihmeessä ei neljäskin? Mielestäni kummankin pitäisi pystyä tarvittaessa hoitamaan lapset ja tämä voi olla miehelle myös oman jaksamisen kannalta hyvinkin oleellista. Nythän on nainen hoitanut ymmärtääkseni mielellään lapset niin tarvisiko miehen väkisin laittaa myös äidin rooli päälle että olisi palstahirmujen mukaan kelvollinen? Ei kaikki miehet nyt vaan mene pienen lapsen hoivarooliin, onneksi on niitä rooleja monia muitakin. Kuitenkin iso osa ihmisistä tuntuisi rampautuvan jos mies ei enään olisikaan kuvioissa kuten kuoleman tapauksen johdosta. Ei niitä lapsia tehdä niin että vedetään äärirajoilla, koska mitä vaan voi sattua joten on ihan aiheellista tiedustella selviääkö tarvittaessa neljän kanssa. Onneksi entisajan äidit olivat kovempaa tekoa. (Hieman juu kärjistetty heitto, kun ei heillä ollut sananvaltaa lapsimäärään)
Perheen kasassa pitäminen ei yhtäkkiä olekaan mikään arvo vaan rikotaan kolme lasta ja heidän kotinsa, koska mies ei heti taaskaan innostu/jaksa/haluaa jotain muuta. Onneksi vain nainen voi olla noin itsekäs.
Mies on kuitenkin uhkaillut erolla aiemmin ja uskon että hän on kauhuissaan jos vaikka lasten äidille jotain sattuisi. Keksi tapa jolla saat pidettyä kummatkin.

 

no mä en miehen painostuksesta tai edes pyynnöstä tekis aborttia, ukko sais painua mäkeen, jos ei tyydy päätökseen

 

kommentoin nyt hieman asian vierestä, mutta ärsyttää näin aamusta tuollainen miehen mollaaminen, koska on kuitenkin kantansa aiemmin esille tuonut eikä ilmoitus ole tullut puskista sekä jo aiemmin epäröinyt suuresti kolmannesta lapsesta. Miehestä on tullut kunniaton vätys ja pohjasakkaa kun aikaisemmin piti rouvan toivetta kolmannesta hänelle tärkeänä ja antoi ns periksi. Kun tämä kolmas on pelottanut niin miksi ihmeessä ei neljäskin? Mielestäni kummankin pitäisi pystyä tarvittaessa hoitamaan lapset ja tämä voi olla miehelle myös oman jaksamisen kannalta hyvinkin oleellista. Nythän on nainen hoitanut ymmärtääkseni mielellään lapset niin tarvisiko miehen väkisin laittaa myös äidin rooli päälle että olisi palstahirmujen mukaan kelvollinen? Ei kaikki miehet nyt vaan mene pienen lapsen hoivarooliin, onneksi on niitä rooleja monia muitakin. Kuitenkin iso osa ihmisistä tuntuisi rampautuvan jos mies ei enään olisikaan kuvioissa kuten kuoleman tapauksen johdosta. Ei niitä lapsia tehdä niin että vedetään äärirajoilla, koska mitä vaan voi sattua joten on ihan aiheellista tiedustella selviääkö tarvittaessa neljän kanssa. Onneksi entisajan äidit olivat kovempaa tekoa. (Hieman juu kärjistetty heitto, kun ei heillä ollut sananvaltaa lapsimäärään)
Perheen kasassa pitäminen ei yhtäkkiä olekaan mikään arvo vaan rikotaan kolme lasta ja heidän kotinsa, koska mies ei heti taaskaan innostu/jaksa/haluaa jotain muuta. Onneksi vain nainen voi olla noin itsekäs.
Mies on kuitenkin uhkaillut erolla aiemmin ja uskon että hän on kauhuissaan jos vaikka lasten äidille jotain sattuisi. Keksi tapa jolla saat pidettyä kummatkin.

Mää en ainakaan oo ollu tekemässä päätöstä kuuntelematta miestä vaan sitä tässä juuri pohdin että miten tälläsessä tilanteessa voi päättää yhtään mitään. Itseasiassa oon ajatellu tässä tilanteessa melkein kaikkien muitten hyvinvointia paitsi omaani.
Mies halus aamulla puhua asiasta ja sano ettei oikeesti halua erota, ei edelleenkään hypi riemusta jos lapsi tulis mutta ei halua erota ja varmasti alkais lasta rakastaa viimeistään kun syntyy (näin itse sano, mutta mää taas mietin, että miten se mieli muka noin nopeesti olis muuttunut kun eilen oli aivan varma ettei voisi koskea koko lapseen ikinä). En silti tiedä, asiaa pitää vielä miettiä ja pohtia että lopputulos olis edes jotenkuten kaikkia miellyttävä jos vaan sellaseen lopputulokseen mitenkään tässä tilanteessa voi päästä.

 

Kyllä tuollaiseen pakkouutiseen sopeutuu yllättävän nopeasti, vaikka ensireaktio olisi mitä vaan. Muistan kun itse sain tietää odottavani kaksosia, niin ekana yönä en juuri nukkunut ja mielessä oli, että miten tästä voi edes selvitä. Mutta jo parin päivän päästä kaikki oli järjestyksessä eikä voinut edes kuvitella, että asiat olisivat jotenkin muuten. Alkoi vain kova miettiminen, miten saa lapset ja tavarat mahtumaan asuntoon. Olen varma, että teilläkin asiat järjestyvät ensijärkytyksen jälkeen parhain päin.

 

Mää en ainakaan oo ollu tekemässä päätöstä kuuntelematta miestä vaan sitä tässä juuri pohdin että miten tälläsessä tilanteessa voi päättää yhtään mitään. Itseasiassa oon ajatellu tässä tilanteessa melkein kaikkien muitten hyvinvointia paitsi omaani.
Mies halus aamulla puhua asiasta ja sano ettei oikeesti halua erota, ei edelleenkään hypi riemusta jos lapsi tulis mutta ei halua erota ja varmasti alkais lasta rakastaa viimeistään kun syntyy (näin itse sano, mutta mää taas mietin, että miten se mieli muka noin nopeesti olis muuttunut kun eilen oli aivan varma ettei voisi koskea koko lapseen ikinä). En silti tiedä, asiaa pitää vielä miettiä ja pohtia että lopputulos olis edes jotenkuten kaikkia miellyttävä jos vaan sellaseen lopputulokseen mitenkään tässä tilanteessa voi päästä.

En tainnut tarpeeksi selkeästi mainita etten sinua ap:tä tällä juuri tarkoittanut. Enemmän juuri niitä kommentteja jotka olivat miehen ulos heittämisen kannalla ja pitivät huonona että pitäisit erossa lapset yms.
Luulen että mies huomasi itsekkin reagoivansa hieman liian vahvasti ja alkoi pohtia sitä oikeasti tapahtuvaksi, jolloin muutti mielensä. Hyvä että hän voi noinkin avoimesti sinulle myös negatiiviset tunteet kertoa, ilman järjettömiä seurauksia.

 

jokohan ap selvittänyt tilannetta...`?

 

Toivottavasti ap on antanut lapselleen elämän,
toivottavasti myös miehen kova sydän pehmenee. Syntymätön lapsi on kuitenkin nyt heikoimassa asemassa, häntä on suojeltava.

 

Täällä kaikki hokee että eroa ja jätä se mies. Onko kukaan näistä mammoista ajatellut että niiden lasten elättämiseen tarvitaan muutakin kun elatusmaksut. Jos mies on perheessä elättäjän roolissa niin miten täällä ihmiset kuvittelee että tämä rouva pystyy elättämään neljä lasta? Vai pitäisikö lapsi tehdä ja mennä sitten sossuun kun mies jätti eikä oo varaa elättää penskoja?

 

Onko silti oikein päättää näin iso asia "yksin" siis jos toinen ei todellakaan halua lasta niin onko mulla oikeus päättää että pidänpäs sen silti. Mietin että miks mun sana painais enemmän kun miehen tässä asiassa, mun keho joo mutta lapsi olis kuitenkin molempien. Miltä siitä lapsesta tuntuis jos isä ei siitä välittäis, jos vaikka tulis ero ja näkis nykyisiä niin miten sille pienimmälle vois selittää että minkä takia isi ei halua nähdä sitä. Mut sit taas miks mies sais päättää näin ison asian ja miten pystyisin sen tekemään jos mun sydän sanoo edes vähääkään toisin. En tiedä kenelle sitä vois puhua, jollekin ihan ulkopuoliselle joka auttais näkemään tän asian kaikkien kantilta, jotenkin järkevästi.

Enhän mää tietenkään tiedä tulisko ero, mutten sitä pitäis myöskään pelkkänä uhkailuna vaan ihan todellisena. Mies on panikoinu ennenkin isojen muutosten tullessa, mutta se on puhunut myös ennen tätä ettei ikinä enää halua lisää lapsia eli ei kyllä sitäkään (ainakaan pelkästään) oo. Esim kun yhteen muutettiin, niin muuttokuorman kun olin pakannu alko panikoimaan et erotaan ei tästä tuu mitään. Esikoisen raskaustestin ollessa positiivinen (mies halus sillon että ehkäsy jätetään pois) alko yhtäkkiä puhumaan ettei haluakaan, myös kolmannen kohdalla näin, sekä sillon kun ostettiin yhteinen asunto. Mutta siis en nyt laittais tätä kyllä senkään piikkiin, koska on tosiaan ennenkin puhunut ettei enää ikinä halua lisää lapsia. Ei oo ensimmäinen kerta kun vaikeen paikan tullen puhuu erosta, mutta jotenkin tää tuntuu eriltä tällä kertaa

Sun sana painaa enemmän, koska vauva on sun sisällä. Se on elävä, ihmisen alku, jolla on oikeus tulla maailmaan. Miksi yhdellä sisaruksella ei olisi oikeutta elämään, kun muilla on? Älä vaan tee aborttia, jos tuntuu, ettet siihen pysty. Ei niin "hyvää" miestä, jonka takia tappaa yhtäkään lasta. En voisi katsoa miestäni silmiin, saatika antaa koskea enää koskaan itseeni, jos mut aborttiin pakottaisi. Tää lause auttoi mua, kun synnytin neljännen lapseni (joka oli ehläisyn pettäessä vahinko) : Kun puhut abortista, itket, kun puhut lapsestasi, hymyilet.

 

älä tee aborttia ! meille syntyi juuri neljäs lapsi " yllärinä" niin sanotusti johon oli vaikea sopeutua ja raskaus aika oli todella vaikea minulle. no nyt lapsi on maailmassa ja on ihaninta mitä voinkaan kuvitella ja omistaa. rakkaus lasta kohtaan on niin valtaisaa että järkyttävää että olenkin keskeytystä voinut ajatella edes ! nyt olen miettinyt mitä niiin arvokasta ja rakasta olisimmekaan menettäneet jos tämän pienen ihanuuden ei olisi annettu syntyä !

 

On tuo kamala tilanne. Musta sun mies on vähän vellihousu kun ei ole mennyt vasektomiaan vaikkei ehdottomasti halua lisää lapsia. Tosin oisithan säkin voinut käydä leikkauksessa!! Molemmat otitte riskin kortsujen kanssa. Ei ne oo niin luotettavia.

Mutta asiaan. Jos susta tuntuu että pitäis keskeyttää, niin keskeytä. Oikeasti se on varmaan aika harva joka traumatisoituu etenkään varhain tehdystä keskeytyksestä vaan jälkikäteenkin kokee sen oikeaksi ratkaisuksi ja on tyytyväinen.

 

jokohan ap on ratkaisunsa tehnyt...?