Ultris... Jos on aikaa ja mielenkiintoa. Ja keksit. Kirjotahan miusta
moona81 on hyvin pienikokoinen nainen ja häntä luullaan jatkuvasti itseään nuoremmaksi, tuntuvasti nuoremmaksi. Moona on täyttänyt 30-vuotta ja on usemman lapsen äiti. Mutta ulkonäkönsä perusteella häntä luullaan jopa 14-.vuotiaaksi. Siksipä moona81 esitteleekin itsensä usein tuntemattomille " mä oon moona ja olen syntynyt vuonna 81 ja näin vaimentaa kysymykset, joilla ihmiset utelevat, että jokos olet peruskoulun viimeisellä luokalla tms. Lastensa kanssa liikkuessaan häntä luullaan aina heidän isosiskokseen.
Lapsia on kolme, tytär 6v, suloinen tyttö, kuin äitinsä kopio ja vilkkaat vilperttikaksospojat (4v )
Moonalla on punaruskeat hiukset, hivenen kihartuvat ja ihanan pisamaiset kasvot.moonan hentoisesta ja pienestä olemuksesta ihmiset tekevät usein olettamuksen, että hän olisi jotekin hauras ja hento, ja yrittävät kohdella häntä jotenkin holhoavasti, kunnes tutustuvat tähän pieneen,vahvaan, tarmonpesään paremmin. Moona on ammatiltaan lähihoitaja ja työskentelee päiväkodissa. Hänen vanhempansa yrittivät aikoinaan lempeästi tuuppia häntä kouluttautumaan korkeammin, mutta moonan päätä ei käännetty. Hän oli jo lapsena tiennyt, että hänestä tulee, se joka toisten lapsia hoitaa. Ja oikean alan hän on valinnutkin.
Lapset rakastavat moonaa. Moonassa on sellaista kykyä heittäytyä työhönsä, sellaista aitoutta ja empaattisuutta, suurta sydäntä. että ihan jokainen lapsi pitää hänestä. Moonalla on kyky nähdä jokaisessa lapsessa hänen vahvuutensa, ja moona on se, joka osaa houkuttaa arimmankin lapsen puhumaan kanssaan. Moona ei tee sitä painostaen, eikä lasta loukaten. Moonalla on kyky, osata antaa lasten olla kunkin juuri sellaisia kuin he ovat. Myöskin ns, vaikeiden ja hankalien lasten kanssa moona tulee hyvin juttuun. Moona osaa olla juuri sellainen Tabermannin runon kaltainen luja, ja samalla pysyä pehmeänä. Moona rakastaa työtään ja pitää aidosti kaikista lapsista. Moonassa on sisällään tallessa vielä se lapsi, joka hän on itse ollut. Ja kaikella sillä aitoudellaan hän heittäytyy työhönsä täysillä.
Eikä moona väsy, vaikka kotona työpäivä jatkuu. Hän jaksaa myös loputtomalla kärsivällisyydellä, rakkaudella ja huumorintajulla kohdata kotona väliin kovastikin kiukuttelevat lapsensa. Moona jakaa elämänsä suuren rakkautensa kanssa. Lassen, jonka hän tapasi jo ensi kertaa alakoulussa. Moona tiesi jo silloin, että tuossa oli hänen tuleva miehensä. Lasse ei vielä tuolloin ollut siitä vakuuttunut, mutta moona oli. Siitäkin huolimatta, että Lassen perhe muutti vuosiksi Ruotsiin. Kaikki naureskelivat moonan jutuille, että hänen tuleva miehensä asuu Ruotsissa, mutta palaa vielä. Mutta niin siinä silti kävi, perhe palasi ja Lasse tuli samaan lukioon.
Heidän parisuhteensa on toimiva ja onnellinen. Mitä nyt moonaa joskus ärsyttää kun Lasse jättää tavaroitaan ajelehtimaan ja uppoutuu urheilu-uutisiin. Ja Lassea joskus väsyttäisi, kun moona miettii niin analyyttisesti kaikkia asioita.
Mutta onnellisia he ovat. Kukaties elämänsä loppuun asti.