Miekin kuulisin lisää mielikuvia, on aivan loistavia olleet nuo mitä keksitty
Ihanasta valosta minulle ei tulee ensimmäisenä mieleen Ville Valo, vaan se Edelmannin biisi.
Ja jostain syystä, kun jäin miettimään sitä. Minulle tuli mielikuva nuoresta tytöstä.
Nuoresta tytöstä, joka on mukana peruskoulun yläasteen kevätjuhlan musiikkiesityksessä. Lavalla seisoo hienosti puettuja kauniita nuoria, raikkaita tyttöjä. Ja nuoria poikia, osa nolostelvan näköisiä, vierastan puvuntakkeja yllään.
Siinä joukossa seisoo mukana IhanaValo. Ihanalla Valolla on pitkät vaaleanruskeat hiukset, kauniit. Eivät mustiksi värjätyt kuten parilla vieressä seisovalla tytöllä, eikä myöskään blondatut kuten muutamalla rivissä seisovalla tytöllä. Hän on antanut hiustensa pysyä luonnollisen värisinä. Ehkä joskus IhanaValo on miettinyt värjäystä, mutta sitten torjunut ajatuksen itselleen ominaiseen, ehkä itseään vähän vähättelevään tapaansa. No, ei ne mulle sopis kuitenkaan.
Tänään IhananValon hiukset ovat erityisen kauniit. Toukokuun viimeisen päivän aurinko osuu hiuksiin, ne kiiltävät ja niissä loistaa ripaus kultaa, valoa.
IhanaValo hohtaa tänään myös erityisesti itse, hän sai koulusta tunnustusstipendin, joka myönnettiin sellaiselle oppilaalle, joka on hyvä ja kannusta kaveri. Sitä IhanaValo on todella ollut. Hän on jaksanut olla aina ystävällinen kaikille, niin oppilaille kuin opettajillekin. IhanaValo on ollut ihminen, jolla on aina kannustava sana sanottavanaan. Hymy, katse, valoisuus.
IhanaValo ei vaan itse aina tajua omaa valovoimaansa, vaan vertailee itseään toisiin. Koulussa on paljon itsetietoisia, itseään esiintuovia oppilaita, erityisesti tyttöjä, jotka kovaäänisesti pyrkivät jokainen sille- kaikkein suosituin ja kaunein oppilas valokeilaan,
IhanaValo on usein jättäytynyt taka-alalle tuomatta itseään esiin, liiaksikin itseään vähätellen. Hän oli vilpittömän hämmästynyt stipendistä ja tuli siitä hyvin onnelliseksi. Opettaja oli puhunut sitä hänelle ojentaessan hyvin kauniisti ja stipendiä vastaanottaessaan IhanaValo ehti nähdä kuinka hänen vanhempansa katsoivat häneen. Täynnä rakkautta ja valoa ja äidin silmäkulmassa kimmelsi jotakin.
Juuri ennen kyseistä lauluesistystä oli IhananValon salainen ihastus, Ville, kuiskannut hänelle, että mun mielestä sulla on kaunis lauluääni. Ville, tuo rokkitukkainen kitaristipoika, jota kaikki tytöt ihailevat. Sekin lämmitti, suorastaan hykähdytti IhananValon sisimässä. Elämä oli edessä, kesä ja loma. Ikkunasta siivilöityi valoa, ihanaa aurinkoa IhananValon ylle ja sitä IhanaaValoa hän hohti itsekin.
( se Ville tuolla, oli Ville Valo nuorena )